Onko tämä tottakaan? - Lastenkirjabloggari Helsingin Kirjamessuilla

Minä tuskin olin ainoa kirjaystävä, joka tämän viikon loppuviikon ja viikonlopun aikana ihmetteli tai ihmettelee, voiko olla tottakaan, että Kirjamessut avasivat taas fyysisesti ovensa koronatauon jälkeen. Tuntui juhlavalta astella perjantaina Messukeskuksen portaita alas kirjojen ja kirjallisten keskustelujen keskelle. 

"Onko tämä tottakaan?" Taustallani 
lastenkirjakioski ja Kumpula-lava

Olin ympyröinyt messulehdestä etukäteen vaikka mitä ohjelmaa, mutta tänä vuonna kävikin niin, että kirjojen keskellä luuhailu ja kirjaystävien tapaaminen veivät enimmän osan aikataulultaan aika tiukasta messuajastani. Kuinka mahtavaa olikaan kävellä kirjakojujen keskellä, keskustella sekä lanu- että aikuisten kirjoista ja antaa sekä saada uusia kirjavinkkejä.

Toki kävin heti torstaina tutustumassa Lasten alueeseen, mutta totesin, että edelliseen kirjamessuvuoteen verrattuna alue oli melko tyhjä ja harmillisen kolkko. Kahtena edellisenä vuotena esimerkiksi Kuvittajien koju, Pikkukakkosen piste ja Muumiteltta ovat tuoneet sinne ihania soppea ja hauskaa ilmettä. Olisiko koronasyistä päädytty nyt siihen, että tila oli avara, eli tarjosi mahdollisuuden liikkua turvavälit huomioiden? Tästä toisaalta seurasi se, että lapsikävijät ja lapsiperheet eivät niin todennäköisesti jääneet pyörimään alueella ja siten myös spontaanisti kuuntelemaan lastenkirjaesittelyjä sekä osallistumaan työpajoihin. Minua oikein harmitti, kun torstai-iltana kävin alueella, alkamassa oli kirjaesittely, eikä paikalla ollut yhtään yleisöä. Lastenkirjakioski oli kuitenkin laaja, vaikka sekin oli viimeksi muistaakseni koristeltu kutsuvammaksi.


Torstaina iltapäivällä/ alkuillasta lasten alueella oli aika hiljaista.

Perjantaina seurasin Lasten alueella mielenkiintoisen kirjaesittelyn, josta sain mukaani tapetteihin liittyvän sanataidevinkin kouluun viemisiksi. WSOY:n Paula Halkola nimittäin haastatteli Tuutikki Tolosta, jonka Agnes-kirjasarjan toinen osa Agnes ja huvilan salaisuus on juuri ilmestynyt. Kirja vaikutti oikein mielenkiintoiselta, ja ovathan hänen edellisen, Mörkö-sarjan, kirjatkin olleet lapsilukijoista koulussamme varsin kiehtovia. Agnesin perhe on asettunut vanhaan huvilaan, jota he nyt remontoivat. Seinistä löytyy kerroksittain vanhoja tapetteja, ja voi vain kuvitella, mitä salaisuuksia ne ovat nähneet. Sanataidevikki liittyikin siihen, sillä kirjasta luettiin tähän sopiva pätkä, ja me kuulijat saimme valita itsellemme palat tapettia. Sitten Tolonen pyysi meitä kuvittelemaan, millaisen salaisuuden tapetti olisi joskus nähnyt ja kirjoittamaan sen tapetin toiselle puolelle. Tämä olisi hauska harjoitus toteuttaa myös oppilaiden kanssa.



Kävin perjantaina kuuntelemassa Kirja Kallion lavan äärellä, kuinka lukiolaiset haastattelivat Filigraanityttö-kirjan (Karisto 2021) kirjoittanutta Anu Holopaista. Haastattelun yhteydessä saimme kuulla myös katkelman kirjasta lukiolaisen esittämänä (olen todella pahoillani, että näiden taitavien nuorten nimet menivät minulta ohi!). Luin kyseisen kirjan kesällä, ja pidin siitä kovasti, vaikka en koskaan ehtinyt kirjoittaa siitä. Sen päähenkilö kärsii pakko-oireisesta ahdistushäiriöstä ja Varoittaja kuiskii ikäviä asioita hänen korvaansa. Niinpä tytön on pakko kiertää sormusta sormessaan välttääkseen pahat tapahtumat. Mietin jo lukiessani, kuinka upeasti ja uskottavasti Holopainen kuvaa tätä ahdistusta ja pakko oireita, mutta nyt haastattelussa sain kuulla, että hän on itsekin kärsinyt ahdistushäiriöstä. Hienosti hän on hyödyntänyt omia kokemuksiaan tämän nuortenkirjan kirjoittamiseen. Kuten Holopainen ja haastattelijat, myös minä uskon, että on tärkeää, että nuortenkirjoissa käsitellään mielenterveyteen liittyviä aiheita, sillä moni voi saada niistä lohtua ja samastumiskohteita. Holopainen kertoi, että kirjaa kirjoittaessaan hän oli ajatellut päähenkilön toipuvan, mikä sekin on lukijoille tärkeä viesti.



Lauantaina halusin ehdottoamsti ehtiä kuuntelemaan Suomen Kirjailijaliiton ohjelman: Monen yleisön lastenkirjallisuus, jossa Inka Nousiainen haastatteli Jari Mäkipäätä ja Veera Salmea. Haastattelija ja haastateltavat pohtivat ohjelmassa muun muassa sitä, pitääkö kirjoittaessa ajatella kohderyhmän ikää ja mahdollisia aikuislukijoita tai kirjan ostajia. Myös kirjojen opettavuudesta ja teemoista keskusteltiin. Mäkipää osui mielestäni naulan kantaan sanoessaan, että vaikka hän kirjoittaa lapsille ja nuorille, täytyy aikuisia ajatella ainakin sen verran, että kustantajat ja kirjojen ostajat ovat yleensä aikuisia. Salmi kertoi, että ensimmäistä Puluboita lukuunottamatta hän ei juurikaan ajattele lukijoiden ikää, sillä hän kirjoittaa kaikille, ja kustantaja tekee kohderyhmäpohdinnan. Salmi yhdistelee kirjoissaan yhteiskunnalisia aiheita ja huumoria, mikä on hänen mukaansa mahdollistaa erityisesti lastenkirjoissa raskaidenkin aiheiden käsittelemisen. Mäkipää puolestaan kertoi kirjoittavansa paljon seikkailuista ja esimerkiksi peleistä, mutta hänen kirjoistaan on usein löydettävissä sanoma: "Ole sellainen kuin haluat ja elä omaa elämääsi."



Minun oli tarkoitus mennä kuuntelemaan myös Kirja Kallion ohjelmaa: Taltuta klassikko goes länsimäinen kirjallisuus (Maria Laakso), mutta ohjelma oli harmikseni peruttu. Tässä kohden pienin messuseuralaiseni oli jo aivan uupunut, joten suuntasimme tyytyväisinä, käsivarret kirjakassien painosta kivistäen kotiin päin.


Kotiintuomisia: kuvasta puuttuvat joululahjoiksi hankitut kirjat....Tuon päällimmäisen, Vorosen perheen ensimmäisen osan esikoiseni luki jo heti eilen illalla. Nakki lautasella -kirjaa hyödynnän opetuksessa, Herra Oscar opettaa lapsilleni englantia ja Onnellisen pennun kasvatus pitäisi kuulua mielestäni kaikkien omasta koirasta haaveilevien peruslukemistoon. Mikko Murina ja kenttien kuningas -kuvakirjan toin perheemme futisfanille. Radio Popov on viime vuoden Finlandia Junior -voittaja, joten pitihän se hankkia itsellekin. Rakastan kakkujen tekemistä ja seuraan Annin Uunissa -blogia, joten siksi nappasin mukaani tuon leivontakirjan. Muumilaakson kertomuksia hankin, koska olimme juuri syyslomalla lasten kanssa Muumimuseossa ja mietin, että pitäisi taas lukea lapsille muumeja.


Karin Erlandssonin kirjasarjan ostimme sekä koulumme kirjastoon
että ystäväni lapselle hänen pyynnöstään.




Halloweenkirjavinkki heille, jotka eivät oikeastaan pidä kauhusta

Mervi Heikkilän kirjoittama ja Brocin kuvittama lastenromaani Hämärtäjät (Kaksipäinen Korppi 2021, saatu kirjailijalta) sopii luettavaksi kaikille, jotka eivät kaipaa lukukokemukseltaan hiuksianostattavaa kauhua, vaan pikemminkin arvoituksia ja aavistuksenomaista jännitystä. Vaikka kansikuva tyhjin silmin tuijottavine lapsineen lupailee kunnon kauhukirjaa, on Hämärtäjät pikemminkin salapoliisi- kuin kauhukirja, vaikka juonikuvio antaisi mahdollisuuden myös enemmällekin kauhulle.


Yläkouluikäiset kaksossisarukset Joona ja Larissa, eli Lari ovat kahdestaan kotona, sillä heidän äitinsä on lähtenyt lyhyelle matkalle. On kesäloma, ja Joona käyttää aikaansa pelaamiseen, eikä siksi heti huomaa, että Lari on kadonnut. Häntä ei löydy mistään, ja niinpä Joona ja kaksosten ystävä Topi lähtevät selvittämään, mihin sisko on joutunut. Tytön muistiinpanoista löytyy epämääräisiä vihjeitä jostain vaarallisesta tehtävästä, joka tämän on hoidettava. Koska Lari myös rakastaa eläimiä, lähtevät pojat ratkomaan arvoitusta siitä näkökulmasta, että Lari kenties suojelee jotain uhanalaista lajia ja ehkä hän on touhuissaan suututtanut jonkun, joka on kaapannut Larin.

Vaikka Larin jäljille on vaikea päästä, keksivät pojat kyllä muutaman hahmon, joka voisi olla vihoissaan Larille tai vastaavasti auttanut tyttöä. Kun pojat suorittavat etsintöjään, Lari käy yllättäen jättämässä heille viestejä, joissa vakuuttaa olevansa kunnossa. Siitä huolimatta Joonaa alkaa ahdistaa ja huolettaa, eikä hän oikein tunne oloaan enää turvalliseksi yksin kotona. Lisäksi Joonaa kauhistuttavat myös kummalliset mustat hahmot, jotka ilmestyvät öiselle taivaalle hänen ikkunansa taakse...


Larin katoaminen ratkeaa lopulta, ja siihen tosiaan liittyy hivenen mystiikkaa, mutta toisaalta ratkaisu on varsin tyypillinen lasten dekkareille. Kirjan rivivälitys on väljää ja fontti kohtalaisen suurta. Brocin mustavalkokuvat elävöittävät tekstiä mukavasti, vaikka en kyllä ymmärrä, miksi hänen hahmoillaan ei ole pupilleja.. Sanoisin, että kirja sopii luettavaksi noin 3.-6.-luokkalaisille, ja Heikkilä on tavoittanut siinä mukavasti nykylasten elämää.

Tälläkin kirjalla osallistun Yöpöydän kirjat -blogin perinteiseen Halloween -lukuhaasteeseen. Kannattaa käydä katsomassa listaus blogeista, jotka ovat mukana, sillä sitä kautta pääset varmasti kiinni halloweeniin sopivasta luettavasta.



Ohjelmaa Helsingin Kirjamessujen lapsikävijöille

Kuinka ihanaa onkaan taas päästä livenä Kirjamessuille. Itse menen paikalle ainakin torstaina ja perjantaina, mahdollisesti myös lauantaina. Toki minua kiinnostaa aikuisillekin suunnattu ohjelma, mutta selaan aina kirjamessuohjelmaa sillä silmällä, että mitä kiinnostavaa tarjontaa siellä onkaan lapsivieraille. Odotan aina myös, millaiseksi lasten alue on tehty, ja kutsuuko se lapsia nauttimaan tarinoista ja kirjoista. Muistan messuja, joissa lapsille suunnattu alue oli lähinnä läpikulkupaikka, mutta myös messuja, joiden lasten alueella oli mukavaa ja viihtyisää.


Tänä vuonna minua kiinnostavat erityisesti erilaiset kirjojen ympärille rakennetut työpajat, joita tuntuu olevan ilahduttavan paljon.  Tässä muutamia poimintoja lapsille suunnatusta messuohjelmasta:

Torstai

  • 10.00-11.30 (Toukola): Suuri Soturikissat -seikkailu (sanataidetehtävä, oman kissahahmon luomista, messubingo yms. Vetäjinä Marjo ja Helena Tikkurilan kirjastosta)
  • 11.30-12.30 (Toukola): Tatu ja Patu Helsingissä -työpaja (suunnattu 6 - 10-vuotialle, osallistuja pääsee seikkailemaan Suomen pääkaupunkiin)
  • 11.30-12.00 (Kumpula): Helsingin Sanomat: Lasten uutiset (Panu Jansson kertoo koululaisille uutisten seuraamisesta, tekemisestä ja medialukutaidosta)
  • 13.30-14.30 (Toukola): Työpaja: Löydä oma pikku noitasi, Workshop: Vem är din lilla häxa? (Sanna Manderin vetämä työpaja)
  • 14.30-15.30 (Toukola): Roiston jäljillä (Tee oma etsintäkuulutuksesi -työpajaa ohjaavat Etsivätoimisto Muro -sarjan kirjoittaja Veera Vähämaa ja kuvittaja Keanne van de Kreeke)
  • 15.30-16.30 (Toukola): Puluboin tähtimietteellinen kirja (Puluboimaista ajattelua piirtämisen lomassa Veera Salmen kanssa)
  • 17.30-18.30 (Kumpula): Työpaja: Keksi oma ämminkäinen (Työpajassa kuvitellaan uusia ämminkäislajeja ja toteutetaan niistä kuvia kollaasitekniikalla)




Perjantai
  • 11.00-11.30 (Kumpula): Iik! Kauhupiirustuspaja alakouluikäisille (Kirjailija lukee kirjastaan kuvauksia hirviöistä, joista piirretään yksi, jokainen osallistuja saa muistoksi kauhistuttavan yllätyksen)
  • 11.00-11.30 (Kumpula): Haluatko salapoliisiksi? (Selvitä vihjeiden avulla, mihin on kadonnut arvokas miekka)
  • 11.30-12.30 (Toukola): Roskan matka -työpaja (Tehtävien avulla lapsi oppii maailmasta ja sen muutoksista)
  • 13.30-14.30 (Toukola): Unissamatkaajan sanataidepaja (10 - 13-vuotialle suunnattu paja, jossa erilaisin tavoin ammennetaan unista omaan tarinaan)
  • 14.30-15.30 (Toukola): Olafin pentupäiväkirjat (Olafin pentupäiväkirjat -kirjojen kirjailija ja itse Olaf tavattavissa)
  • 15.30-16.00 (Kumpula): Ameriikan lapset: Suomalaislasten elämää Ameriikassa (Tiina Aalto haastattelee Karoliina Suoniemeä)

Lauantai: 
  • 12.30-13.00 (Töölö, tämä ei siis lastenohjelmaa): Suomen kirjailijaliitto esittää: Monen yleisön lastenkirjallisuus (Jari Mäkipäätä ja Veera Salmea haastattelee Inka Nousiainen)
  • 12.30-13.30 (Toukola): Jos kohtaat karhun (Kirja muun muassa kannustaa miettimään eläimen ja ihmisen suhdetta, ja tässä pajassa pääsee tekemään oman "Jos kohtaat..." -kirjan)
  • 14.00-14.30 (Kumpula): Bex ja luovuuden lähde (Elastinen, Jaakko Manninen ja Timo Pieni Huijaus riimittelevät lasten kanssa)
  • 14.30-15.30 (Toukola): Etsivätoimisto Mysteeri ja pronssinen samurai -salapoliisityöpaja (Täällä ratkotaan kirjaan pohjautuvaa mysteeriä)
  • 14.30-15.00 (Kumpula): Salasaaren salaisuudet (Silja Sillanpää)
  • 17.00-17.30 (Kumpula): Ihanat koiramme (Sari Kanala ja Daga Ulv, haastattelijana Vilja Perttola)
  • 17.30-18.30 (Kumpula): Fredrika! Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha (Leena Virtanen, haastattelijana Päivi Koivisto)

Sunnuntai:
  • 10.30-11.00 (Töölönlahti+verkossa): Prinsessa Rämäpää ja riitataika (Elina Hirvonen ja Mervi Lindman)
  • 10.30-11.00 (Kumpula): Hattaratuuli. Piirretään satuja iholle (rauhoittumista satuja iholel piirtämällä, Nora Lehtinen ja Jenni Skyttä-Forssell)
  • 12.00-12.30 (Senaatintori+verkossa): Kuka kaappasi auringon? (Mauri Kunnas, haastattelijana Minna Castrén)
  • 12.30-13.30 (Toukola): Leikki leikkinä (vinkkejä lasten ja aikuisten yhteiseen, luovaan leikkiin, Iisa Juva ja Emma Rapala)
  • 13.00-13.30 (Esplanadi): Kummat ja kammot (Mariska)
  • 13.30-14.00 (Esplanadi): Mielipuuhia ja tuttuja tunteita - Lasten tunnetaitojen tukeminen (Katri Kirkkopelto, Tiina Semitchev)
  • 15.00-15.30 (Kumpula): Tervetuloa! (monikielinen satuhetki, Katri Tapola, Sanna Pelliccioni, Rahim Alizada)
  • 15.30-16.30 (Toukola): Koira nimeltä kissa ja joulun ihme (Kuvita oma joulun ihmeesi. Tomi Kontio, Elina Warsta, haastattelijana Matias Kuokkanen)
  • 16.30-17.30 (Toukola): Leo Leijona voittaa pelon ja Tuikku uskaltaa (Toiminnallista ohjelmaa teikijöiden eli Nina Pirhosen ja Johanna Lestelän kanssa)




Myös lasten ja nuorten suosikkitubettajia on messuilla paikalla, mutta täytyy myöntää, että itse taidan skipata nämä ohjelmat, vaikka varmasti monelle lapselle ja nuorelle ne ovat messujen parasta antia. Lisäksi lasten alueella vierailee kirjoista tuttuja hahmoja kuten Muumit, Supermarsu, Pikkuli, Herra Hakkarainen, Maltti ja Valtti sekä Tatu ja Patu. Kannattaa katsoa heidän vierailuaikansa sekä muu lapsille ja nuorille tarkoitettu ohjelma messuohjelmasta. Lasten alueella on Muumien ABC -näyttely ja julistenäyttely, ja sieltä löytyy myös vaunuparkki ja kirjakioski, josta voi ostaa lasten kirjoja. Helsingin Stoori-lastenkirjastoauto on myös messuilla ensimmäistä kertaa. Kirjastoautosta voi lainata lastenkirjoja.


  

Satuja lukulomalle

Tänään, Sadun nimipäivänä juhlitaan kansallista Satupäivää, ja itseasiassa koko tämän viikon ajan järjestetään ympäri Suomea Satuviikon tapahtumia. Lisäksi nyt on ainakin meillä täällä Etelä-Suomessa syysloma, joka on nimetty lukulomaksi. Siinäpä onkin siis jo syitä kerrakseen tarttua hyvään tarinaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan. Toki välillä kannattaa katsastaa, millaista Satuviikon ohjelmaa lähiseudulla kenties järjestetään ja lähteä kuuntelemaan satuja vähän muidenkin lukemana mikäli mahdollista. Ohjelmien joukosta löytyy myös verkossa toteutettavia esityksiä ja kuunnelmia, mikä mahdollistaa osallistumisen heillekin, joiden lähiseudulla ei ole livetapahtumia.



Satuviikon materiaalien joukosta löytyy hieno tehtäväpaketti, jossa on satumaista puuhaa ja tehtäviä sekä kotona että lapsirymien kanssa toteutettavaksi. Minua hieman harmittaa, että Satuviikkoa osuu usein koulun syysloman ajaksi, sillä sitä olisi mukava viettää oppilaiden kanssa. Olemme kuitenkin viime kevään ja tämän syksyn ajan lukeneet ja kirjoittaneet oppilaiden kanssa satuja, ja pohtineet satujen opetuksia ja tuntomerkkejä. Onkin ollut mielenkiintoista huomata, että osa lapsista tuntee hyvin monia satuja, osa ei välttämättä muita kuin Disneyn version Prinsessa Ruususesta tai Lumikista. Yhdessä olemme tutustuneet faabeleihin, hölmöläissatuihin ja moniin klassikkosatuihin, joista jälkimmäisiä olen luokassa lukenut Suomen lasten satuaarteet -kirjasta (Otava 2011, 1.painos 1992). Kirjan on kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin ja toimittanut Marja Kemppinen.

Kotona olemme viikon verran lukeneet omien lasteni kanssa iltasadun Otavan uudesta satukokoelmasta Isoäitien iltasadut (saatu kustantajalta), joka on koottu yhteistyössä Kotilieden Kummikerhon kanssa. Kyseinen hyväntekeväisyysjärjestö tukee muun muassa vähävaraisia lapsiperheitä. Sanna Jaatisen toimittamasta ja Paula Melan kuvittamasta Isoäitien iltasadut -kirjasta lahjoitetaan euro jokaista myytyä kirjaa kohti Kotilieden kummikerhon toimintaan. Kirjassa on kaksikymmentä satua, jotka on valinnut kaksikymmentä isoäitiä ympäri Suomen. Mukana on muun muassa Tarha Halosen, Seela Sellan ja Anna Hanskin valitsemat sadut. Jokaisen sadun alussa on Aino Lappalaisen kirjoittamat, satujen valitsijoiden esittelytekstit, joissa nämä kertovat, miksi ovat valinneet juuri kyseisen sadun ja mitä se heille merkitsee.



Kirjassa on monta samaa satua kuin Suomen lasten satuaarteet -kokoelmassa, mutta mukaan on mahtunut myös satuja, jotka eivät ole kaikkein tunnetuimpia tai jotka eivät löydy jokaisesta perinteisestä satukokoelmasta kuten Marjatta Kurenniemen Satu pojasta joka tahtoi oppia lentämään ja Kaarina Helakisan Suklaapilvet. Minun lapsistani nuorin iloitsi, kun mukaan on mahtunut Ruma ankanpoikanen, ja esikoinen sekä keskimmäinen ilahtuivat Bremenin soittoniekoista. Fontti ja rivivälit ovat Isoäitien iltasadut -kirjassa lukijaystävällisesti isompia kuin Satuaarteissa. Siksi tarinat ovat hieman lyhyempiä ja hyvällä tavalla sanavalinnoiltaan nykyaikaistettuja, vaikka myös onnistuneen uskollisia alkuteoksille. Onnistunutta on mielestäni myös Melan kuvitus, joka on samaan aikaan perinteisen herttaista satukuvitusta, mutta myös nykypäivään päivitettyä. Tarinoiden päähenkilöt kuuluvat moneen etniseen ryhmään.



Mietin ensin, miksi kirjassa on vain isoäitien valitsemia satuja, sillä jollain tavalla haluaisin vaalia ajatusta myös isoisistä, joiden kainaloon lapsenlapset voivat käpertyä kuuntelemaan tarinoita yhtä lailla kuin isoäitienkin. Ehkä isoäitien näkökulma valikoitui tähän kokoelmaan siitä syystä, että Kotilieden kummikerho on naistenlehteen kytköksessä oleva kerho, jossa toimijoita ovat kautta kerhon historian olleet nimen omaan naiset.



"Lapselle ääneen lukeminen on aina yhtä hauskaa ja liikuttavaa. Jokaisella lukukerralla tapahtuu tärkeitä asioita: Jaamme ilon lapsen oppimasta uudesta sanasta tai oivalluskesta. Jaamme tarinan herättämän tunteen, ja vietämme sylikkäin hetken, joka merkitsee paljon molemmille." (Leeni Peltonen, Kummikerhon hallituksen puheenjohtaja, 2021)

Mukavaa Satupäivää, Satuviikkoa ja lukulomaa kaikille!

Rikollisen hauska Vorosen perhe timanttikeikalla

Anders Sparringin kirjoittama ja Per Gustavssonin kuvittama Vorosen rosvoperheestä kertova kirja(sarja), oli minulle aivan uusi tuttavuus, kun sain sarjan toisen osan arvostelukappaleena Kustannus-Mäkelältä. Vorosen perhe ja kultatimantti -kirjan etulehdeltä huomasin, että sarjan ensimmäinen osa Vorosen perhe ja synttärikeikka on ilmestynyt suomeksi tänä keväänä, ja aiomme todellakin lasten kanssa etsiä myös ensimmäisen osan käsiimme, sen verran hauskaa luettavaa tämä toinen osa meistä kaikista oli. Gustavassonin omintakeisen tyylinen kuvitus, jossa perspektiivi ja hahmojen mittasuhteet välillä vääristyvät, sopii kirjan tyyliin mainiosti.


Ensin kyseisen kirjan luki 9-vuotias esikoiseni, joka oli sitä mieltä, että kirja on hauska, ja hän kuulemma tykkäsi erityisesti siitä, että kirjassa monet nimet ovat humoristiseen tapaan väännetty rosvomaailmasta. Vorosen perheen naapurissa asuva poliisi on esimerkiksi nimeltään Jeppe Pollari, ja perheen koira tottelee nimeä Kyttä. Kirjan hienosta suomennoksesta voikin kiittää Raija Rintamäkeä, joka on onnistunut viihdyttävässä käännöksessään mainiosti.

Kun esikoiseni oli lukenut tämän kirjan itsekseen (kohtalaisen nopeasti, sillä sivuja on vain 62 ja teksti on aika isoa), luin kirjan kuopukselleni iltasaduksi, mihin meni aikaa vain kaksi iltaa. Esikoinenkin tahtoi kuunnella kirjan uudestaan minun lukemanani, mikä kertonee myös kirjan meillä saavuttamasta suosiosta. 

Vorosen perheeseen kuuluu siis äiti, isä ja kaksi lasta: isoveli Niilo ja Nelli-pikkusisko. Perhe käyttäytyy sukunimensä mukaan, ja jokainen aamu perheessä esimerkiksi alkaa niin, että isä on vohkinut naapurissa asuvan Jeppe Pollarin sanomalehden. Kun Jeppe Pollari tulee kyselemään lehtensä perään, onnistuu isä aina huijaamaan tätä uskomaan, että lehti on heidän omansa. Perheen poika Niilo kuitenkin eroaa perheestään siinä, että hänen on äärimmäisen vaikeaa valehdella, eikä opi, vaikka kuinka yrittää. Tosin aivan kirjan loppumetreillä hän onnistuu valehtelemisessa, mutta ei ehkä siinä tarkoituksessa, jossa vanhemmat olisivat toivoneet hänen niin tekevän...


Vaikka kirja on ohut, ehtii tarinassa tapahtua vaikka ja mitä. Perheen vanhemmat lähtevät pääkaupunkiin timanttinäyttelyyn (ihan vain katsomaan maailman hienointa timanttia), ja Nelli ja Niilo jäävät kahdestaan kotiin. Nelli ei tahdo olla kotona ilman aikuista, ja niinpä lapset lähtevät tapaamaan linnassa lukkojen takana majailevaa isoäitiään. Vankilaan ei kuitenkaan noin vain pääse, joten neuvokas Nelli keksii juonen keplotellakseen heidät sisään. Voitte myös ehkä arvata, miten tarina etenee, kun mummi ja tämän bestis saavat kuulla maailman suurimmasta timantista... Sen jälkeen kysymys enää kuuluu, kuka kähveltää timantin ensiksi ja jääkö joku kiinni...

Tämä kirja on tosiaan melko helppolukuinen, joten se sopinee parhaiten noin esikouluikäisistä lapsista kolmasluokkalaisille. Silti ääneenluettuna tämä varmasti hauskuuttaa myös neljäsluokkalaisia, ja minä aionkin keväällä hyödyntää tätä kirjaa omassa opetuksessani. 


.............................................

Rosvo-teema opetuksessa

Kävin nimittäin hiljattain Laura Niinikiven ja Taina Hämäläisen pitämän, Lukuliikettä kuntiin! -hankkeen puitteissa toteutetun ateljee-menetelmän jatkokoulutukseen. Siellä Niinikivi esitteli, miten monipuolisesti hän on luokassaan hyödyntänyt Helsingin Sanomissa 14.4.2018 julkaistua lasten tiedekysymystä Mistä rosvot tulevat?. Uutista on hänen tunneillaan käytetty sekä luovan kirjoittamisen, luetun ymmärtämisen että oikeinkirjoituksen ja kielitiedon harjoitukissa. Minulle tuli heti mieleen, että tahdon keväällä toteuttaa luokassani rosvo-teemaa, jonka pystyy yhdistelemään moniin oppiaineisiin. Tuota uutista aion käyttää ehdottomasti itsekin erityisesti luetun ymmärtämisen ja oikeinkirjoituksen sekä kielitiedon harjoituksissa.

Aloitamme teeman mitä luultavammin niin, että luokkaan ilmestyy salaperäinen laukku tai kassi, josta löytyy erilaisia tavaroita ritsasta etsintäkuulutukseen. Oppilaiden pitää tehdä parin kanssa havaintoja, mitä esineitä laukussa on ja sen perusteella tehdä perusteltu päätelmä, keneltä laukku on kadonnut. Tätä varten teen oman tutkijan lomakkeen. Sen jälkeen luemme pätkän Vorosen perhe ja kultatimantti -kirjaa, joka tarjoaa monta hykerryttävää inspiraationlähdettä esimerkiksi luovan kirjoittamisen tehtäviin ja eri tekstilajien kirjoittamisen harjoituksiin. Heti ensimmäisellä sivulla on esimerkiksi malli luettelosta (mitä kirja sisältää) sekä lyhyestä tiedotuksesta. Kirjassa myös luetaan sanomalehteä, ja sivulla 16 on jopa valokopio sanomalehden sivusta, jossa näkyy pätkä uutista sekä mainos. Mainos jatkuu myös sivulla 17. Myös on sivulla 20 luettelo, jossa esitellään, mitä Vorosen perheen vanhemmat ottavat mukaan lähtiessään kaupunkiin timanttia katsomaan, ja oppilaat saavat kirjoittaa omat listansa luovan kirjoittamisen harjoituksena. Niinikivellä olikin omassa koulutuksessaan ihan vastaava harjoitus, jossa me saimme kirjoittaa listaa esimerkiksi rosvon muistilistasta tai laukun sisällöstä. 

Oppilaat saavat tietenkin ideoida oman hilpeän rosvohahmonsa, nimetä hänet vorosmaiseen tyyliin ja tehdä kuvaamataidon tunnilla henkilöstä etsintäkuulutuksen, jossa hänen kerrotaan syyllistyneen johonkin mielikuvitukselliseen rikokseen (ei mennä raa'aksi...). Näitä rikoksia voisimme ideoida oppilaiden kanssa yhdessä. Kuvaamataidossa oppilaat voisivat myös piirtää omat rosvoperheensä tussipiirroksena.

Koska keväällä meillä on ympäristöopissa aiheena pohjoismaat, aion esitellä oppilaille myös pohjoismaisten kirjailijoiden rosvotarinoita (Ronja Ryövärintytät ja Kolme iloista rosvoa nyt ainakin. Tuleeko muita kenellekään mieleen?). Musiikissa oppilaat laulavat toivottavasti Rosvolaulua (toivottavasti tämä sopii musiikinopettajan suunnitelmiin). Ajattelin myös, että liikuntatunnilla oppilaat voisivat joko ulkona tai sisällä pelata salapoliisisuunnistusta, jossa pitää löytää johtolankoja ja selvittää rikoksen tekijä. Myös Afrikan tähti -pihapeli ja Toiminnalisen oppimisen verkkokoulussa esitelty kertolaskupeli (rosvo voi viedä pisteet) sopisi tähän teemaan. 

Tahtoisin myös, että oppilaat pääsisivät ideoimaan omia rosvotarinoitaan. Nämä voisivat liittyä heidän tekemiinsä etsintäkuulutuksiin. Kun tarinat olisi kirjoitettu, voisivat oppilaat ideoida pienissä ryhmissä, miten voisivat jatkotyöstää niitä. Joku ryhmä saattaisi esimerkiksi haluta tehdä rosvopelin, animaation, sarjakuvan tai näytelmän. Tähän teemaan saisi mukavasti yhdistettyä myös jonkin pakopelityyppisen harjoituksen ja esimerkiksi kirjakerhot, jossa jokainen lukisi kotona rosvo-teemaan sopivaa kirjaa.

Rosvot ovat tietysti teemana myös siinäkin mielessä hyvä, että todellisuudessa aiheeseen liittyy paljon hyvä-paha ja oikein-väärin -tematiikkaa, jota täytyisi tietysti pohtia oppilaiden kanssa. Kirjallisuudessa rosvoja voidaan käsitellä hilpeällä otteella, mutta tosiasiassahan rosvot ovat rikollisia. Ja miettikääpä vaikka Robin Hoodia, joka ryösti rikkailta ja antoi köyhille, tekikö hän oikein?

Muuta rosvokirjallisuutta:

Heli rantala ja Netta Lehtola: Murtautuja Mauri (2021)

Ilpo Tiihinen: Piipaat sulle -runo (1989)

Ismo Puhakka: Poliisi -runo (2011)

Siri Kolu: Me Rosvolat -sarja

Siri Kolu: Tarinataistelu (2018)

Siri Kolu: Ränttätänttää, rosvoruokaa! -keittokirja (2015)

Roope Lipasti: Rudolf-rosvo -sarja

David Walliams: Pankkirosvon poika (2019)

David Walliams: Gangsterimummi (2016)

Malin Klingenberg ja Tiina Konttila: Patrik ja Superseniorit -sarja

Philip Reeve: Kevin ja keksirosvo (2021)


Eläinystävän ehdoilla

Ninka Reitun kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Ystäväni Pulla Vehnänen (Otava 2021, saatu kustantajalta) on ihastuttava teos ystävyydestä ja eläinten kauniista kohtelusta. Siksi tämä kirja sopiikin esiteltäväksi juuri nyt eli eläinten viikolla. Viikon tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua siitä, miltä yhteiselo ihmisen kanssa eläimestä tuntuu.


Reitun kirjassa käsitellään juuri näitä samoja teemoja. Tarinan päähenkilö, eli omapäinen Tylli-tyttönen saa huoltajiltaan Mummilta ja Mommalta oman ponin. Tylli ei ole kovin kärsivällinen, ja hänellä on vahvat mielikuvat, mitä poniystävänsä kanssa tulee touhuamaan. Tylli lähtee hakemaan Pulla Vehnästä uuteen kotiinsa, mutta Pulla ei halua mennä traileriin, vaan karkaa ja kiipeää puuhun (!) turvaan.

Pientä ponia pelotti. Se piiloutui kukkien sekaan ja pisti korvansa ihan luimuun. Sillä tavalla ponit kertovat, että joku asia arveluttaa niitä


Näin osuvasti Reittu kuvaa ponin tuntoja, ja saa lukijankin ymmärtämään, miksi Pulla Vehnänen ei tottele Tylliä, joka pontevasti komentaa poniaan. Lisäksi Reittu kuvaa hienosti, että Pulla Vehnänen kyllä haluaisi luottaa Tylliin. Lopulta tyttö saakin Pullan alas puusta ja menemään traileriin lupaamalla sille porkkanoita ja halauksia. 

Lempeys ja ystävälliset sanat tehoavat toisinaan paremmin kuin määräileminen.

Tyllin ja Pullan haluat törmäävät kirjassa vielä monta kertaa, sillä Tylli esimerkiksi tahtoisi letittää Pullan hännän, laittaa ponille satulan ja ratsastaa sillä. Letitykseen Pulla suostuu, vaikka sitä jännittääkin, mutta satuloimiseen se ei suostu.

- ...sinä sanoit, että olet ystäväni, eivätkä ystävät sido satuloita toistensa selkään ja ohjaile muita oman mielensä mukaan! Pulla Vehnänen selittää kiukustuneelle Tyllille. Tyllin hermot uuteen ystäväänsä menevät ihan kokonaan, kun hän ei saa ponia suostumaan ratsastukseen tai kärryajeluihin. Tyttö nimittäin tahtoisi, että Pulla pitäisi juuri samoista asioista kuin hän itse. Tylli leppyy Pulla Vehnäselle vasta, kun poni-poloinen syö itsensä ähkyyn ja toipuu vain Tyllin sinnikkään hoidon ansiosta.


Tylli oppii, että ystävän kanssa voi puuhata kaikenlaisia kivoja juttuja, mutta molempien pitää haluta tehdä niitä. Sekä Tylli että Pulla Vehnänen oppivat, että kaverin kanssa voi ja kannattaa tehdä kompromisseja, toiseen pitää luottaa ja toisen mielipidettä kunnioittaa. Siten yhteiselo sujuu hyvin, eikä ketään - ei eläin- eikä ihmisystävää - saa pakottaa tekemään sellaista, mikä pelottaa tai tuntuu kurjalta. 

Reitun kuvitus on ilosita, värikästä ja ilmeikästä. Sekä Tyllin, Pulla Vehnäsen, että taustalla häälyvien Mummin ja Momman ilmeet ovat paljonpuhuvia ja kertovat paljon tunteista, joita henkilöt kokevat.





Hirmuiset hirviöt - Kauhistuttavat otukset ihmissusista vampyyreihin

Saimme hiljattain arvostelukappaleen Carlyn Beccian kirjoittamasta ja kuvittamasta tietokirjasta Hirmuiset hirviöt - Kauhistuttavat otukset ihmissusista vampyyreihin (Karisto/ Otava 2021, alkuteos Carolrhoda Books 2021, suom. Sanna Niemi). Kirja on lapsille ja nuorille suunnattu tietokirja, joka esittelee lukuisia eri hirviöitä varsin mielenkiintoisella tavalla. Kirjan lähestymistapa on tieteellinen, ja hirviöitä tutkitaankin muun muassa siitä näkökulmasta, millaisia tosielämän tapauksia ja uskomuksia kunkin hirviön tarinan taustalla on. Kirjassa on myös eläinkirjoista tutulla tavalla esitelty esimerkiksi hirviöiden fysiologiaa ja anatomiaa sekä toimintaohjeita niiden kohtaamisen varalle.



Erittäin kiinnostavaa on myös, miten kirjailija fysiikanlakeihin nojaten pohtii, voisiko jokin tietty laji olla olemassa ja miten sen olisi maapallon elinoloissa käynyt. Kirja on hyvin monipuolinen ja tietoa on paljon - siispä myös tekstiä on varsin paljon, mutta se on ainakin minusta ja kolmasluokkalaisesta lapsestani mielenkiintoista. Itseasiassa lapseni innostui tästä kirjasta ensin, ja lueskeli sitä sohvalla koulun jälkeen: "Tää on hyvä. Paljon tietoa ja hyvät kuvat", kuului hänen arvionsa Hirmuiset hirviöt - Kauhistuttavat otukset ihmissusista vampyyreihin -kirjasta. 



Lapseni innoittamana aloin itsekin selailla kirjaa, enkä aluksi käsittänyt sen konseptia. Onko kyseessä tietokirja myyttien historiasta vai kirja, joka ikäänkuin esittelee hirviöt olemassaolevina otuksina? Varsin pian jäin kuitenkin kiinni kiinnostaviin teksteihin ja pohdin, miten monesta kiinnostavasta näkökulmasta Beccian käsittelee hirviöitä. Samassa kirjassa hän esimerkiksi selittää kohta kohdalta, miten joku voi pyydystää krakenin, miten voi lukea ihmissuden kehon kieltä, millainen on isojalan evoluutio ja kuinka suuren määrän banaaneja King Kongin kokoinen apina söisi ja miksi sen olisi siis ollut mahdoton löytää tarpeeksi ruokaa saarellaan. Kirjassa siis fakta ja fiktio kulkevat rinta rinnan. Itse mietin, miten tätä kirjaa voisi hyvin hyödyntää opetuksessa esimerkiksi luetun ymmärtämisen tehtävissä, tietotekstien kirjoittamisen harjoituksissa, sanataidetehtävissä ja vaikka kuvataidetöiden innoittajana näin halloweenin aikaan.



Beccian oma kuvitus on lapseni sanoin hyvää, mutta minun mielestäni paikoin vähän hurjankin näköistä - hirviöistä, kun kerran kirjoitetaan. Tekstiosuudet eivät ole pelottavia, mutta hirviöitä kuvaavat kuvat voivat kenties kauhistuttaa herkimpiä lukijoita.

Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. järjestää tänäkin vuonna perinteisen Halloween-lukuhaasteen, johon osallistuvat blogit ja kirjagrammaajat voit käydä katsomassa tästä linkistä. Tämäkin kirja sopii haasteeseen vallan mainiosti!