Tulevan tokaluokkalaisen lukuvalintoja eli kirjoja alakoululaisille

Joku ehkä muistaa minun kirjoittaneen alkukesästä, että yritämme keksi keinoja, joilla innostaisimme kotona tulevan tokaluokkalaisen lukemaan. Tuolloin esittelin Isämies ja räjähtävä kakka -kirjan, jonka lapsi lopulta luki kokonaan itse parissa päivässä. Tuon kirjan lisäksi lapsi on lukenut yllättävänkin monta muutakin kirjaa, ja kerron nyt, millaisista kirjoista hän innostui. Toivottavasti näistä löytyy luettavaa myös muille 1.-3.-luokkalaisille. 
Postauksen kirjat on Hurja jengi -kirjaa lukuunottamatta saatu kustantajalta.

Aaron Blabeyn kuvittama ja kirjoittama sarjakuvamainen Hurja jengi (Into Kustannus Oy 2020, suom. Annukka Kolehmainen) on kirja, jonka lapseni luki nopeasti kannesta kanteen ja käski sitten minunkin lukea sen, koska se oli hänen mielestään niin hauska. Tässä kirjassa onkin monta elementtiä, jotka viihdyttivät myös aikuislukijaa. 

Päähenkilö on Iso paha susi, joka pyrkii kaikin tavoin vakuuttamaan lukijan siitä, että on hyvä tyyppi. Sen lisäksi se värvää joukon muita pahiksia kamuikseen ja tahtoo todistaa, että ne kaikki ovat kilttejä kuin kissanpennut. Itseasiassa Hurja jengi ottaakin tehtäväkseen pelastaa puuhun juuttuneet kissanpennut ja muut pulaan joutuneet. Jengin uskottavuutta hieman haittaa se, että sutta lukuunottamatta kaikki haluavat selvästi syödä kissan... 

Blabeyn tekemä kuvitus ja tekstin asettelu ovat niin ikään nerokkaita, sillä lukija pystyy suorastaan aistimaan ja kuulemaan, kuinka haluttomia jengin muut eläimet ovat taipumaan kilttiin rooliin, jonka susi yrittää niille tuputtaa. Jengi joutuu lopulta keksimään oikein megaluokan pelastusoperaation, jonka tarkoitus olisi vakuuttaa paitsi muut myös itsensä siitä, että ne voivat olla juuri niin hyviä tyyppejä kuin susi väittää niiden olevan.


Koska kuvitusta on paljon ja tekstiä vähän, on tätä kirjaa kohtalaisen helppo lukea, vaikka lukutaito ei olisi vielä kovin hyvä. Tähän kirjaan on muuten ilmestynyt jatko-osakin.

Toinen kohtalaisen helppolukuinen kirja on Mestarietsivä Peppunen -sarjan kolmas osa Mestarietsivä Peppunen - Voittamaton rosvojoukko, jossa on runsas värikuvitus ja lukemista helpottava iso fontti (Nemo 2020, suom. Mayu Saaritsa). Kirjan tekijät ovat taiteilijanimellä Troll esiintyvät Yoko Tanaka ja Masahide Fukasawa.

Tässä kirjassa herrasmiesetsivä Peppunen ratkoo rikoksia ja auttaa paikallista poliisilaitosta. Peppusesta tekee erikoisen paitsi se, että hän on äärimmäisen taitava etsivä, myös se, että hänen päänsä paikalla on valtava peppu. Peppu osoittautuu myös hänen salaiseksi aseekseen taistelussa rikollisjengiä vastaan... Kirjan lukija otetaan kivasti mukaan arvoitusten ratkaisemiseen ja johtolankojen selvittämiseen pienien, tarinaan sisällytettyjen pulmatehtävien avulla. 



Niin ikään huumoriin ja runsaaseen kuvitukseen luottava lastenkirjasarja on Andy Griffithsin kirjoittama ja Terry Dentonin kuvittama Puumaja -sarja, joka muistuttaa tyylillisesti Neropatin päiväkirja -sarjaa. Tästä sarjasta on nyt suomeksi ilmestynyt kolme kirjaa, ja saimme Otavalta luettavaksi sarjan uusimman osan eli Maailman paras puumaja, 39 kerrosta -kirjan(suom. Anssi Alanen). 


Tuleva tokaluokkalaisemme luki ensin tämän kirjan, jonka jälkeen hän halusi lainata kirjastosta myös sarjan ensimmäisen ja toisen osan. Minäkin luin tämän uusimman osan, ja totesin, että juoni on kaikkine sivupolkuineen ja uskomattomine yskityiskohtineen äärimmäisen mielikuvituksellinen ja suorastaan kreisi. Minusta kirja on huvittava, mutta lastani häiritsi se, että päähenkilöt Andy ja Terry ovat aikuisia. Kirjan tekijät ovat nimittäin kirjoittaneet itsensä tarinaan, jossa kaksikko on rakentanut asumuksekseen 39 kerroksisen puumajan, jossa heillä on muun muassa suklaaputous, oma oopperatalo ja toimiva tulivuori. 

Tarinan Terry ja Andy ovat myös kirjailijoita, ja heidän pitää kirjoittaa ja piirtää uusi kirja äärimmäisen kiireisellä aikataululla. Niinpä Terry keksii koneen, joka tekee kirjan heidän puolestaan. Loistava idea osoittautuu katastrofiksi, kun kone herää eloon ja heittää Terryn ja Andyn ulos puumajasta. Kaksikko joutuu lähtemään raketilla avaruuteen etsimään sinne karkotettua professori Tanopäätä, joka on maailman paras epäkeksijä. He toivovat, että Tanopää voisi epäkeksiä tarinakoneen olemattomiin. Tämä tekeekin niin, mutta epäkeksii innostuttuaan myös puumajan, maapallon ja maailmankaikkeuden! Varsin uskomaton juoni siis.


Puumaja-kirjat ovat paksuja, mutta niissä on todella paljon kuvia, joten luettavaa ei loppujen lopuksi ole kovin paljon. Toki mikään aivan aloittelevien lukijoiden kirja tämä ei ole.

Huumorikirjojen vastapainoksi lapseni luki myös seikkailukertomuksen, eli Joonas Tolvasen kirjoittaman Jademiekan arvoitus -kirjan (Otava 2020). Takakannessa oleva merkintä "Lue itse", tarkoittanee, että tämän romaanin lukijakunnaksi on ajateltu nuorempia alakoululaisia, eli heitä, jotka ovat hiljattain oppineet lukemaan. Tekstiä on kohtalaisen paljon, mutta siellä täällä on Janne Kukkosen piirtämiä mustavalkoisia kuvia, lauserakenteet ovat kohtalaisen yksinkertaisia ja fontti on hieman tavallista isompaa. Minun lapseni luonnehti Jademiekan arvoitusta salapoliisitarinaksi, ja eräänlainen arvoitus siinä onkin ratkaistavana, vaikka ammattimaisen salapoliisin sijaan päähenkilönä seikkailevat lapset. 


Jaakko ja hänen perheensä matkustavat Kiinaan, jossa heidän mumminsa on töissä. Jo Pekingin lentokentällä alkaa tapahtua kummia, kun pieni lohikäärme lähtee seuraamaan Jaakkoa. Kukaan muu kuin Jaakko ei kuitenkaan näe lohikäärmettä. Kaikki muuttuu aina vain kummallisemmaksi, kun Jaakko ja hänen pikkuveljensä Elias putoavat Kielletyssä kaupungissa maassa olevaan halkeamaan, jonka kautta he päätyvät muinaiseen Kiinaan. Elias joutuu keisarin vangiksi, ja paikalliseen tyttöön tutustuva Jaakko joutuu keksimään keinon pelastaa pikkuveljensä. Lanfen-niminen tyttö paljastuu entisen keisarin tyttäreksi, ja Jaakolle selviää, että keisarin veli on syössyt tämän vallasta ja lukinnut tyrmiin. Eliaksen lisäksi lasten pitää siis pelastaa myös entinen keisari ja auttaa tätä voittamaan valtaistuimensa takaisin.


Kirjan kirjoittaja Joonas Tolvanen on käynyt Kiinassa 11 kertaa, ja hän on myös opiskellut kung-futa arvostetun Shaolin-mestarin alaisuudessa.

"Kertoo paljon siitä, kuinka hyvä tämä kirja on, että mä luin tätä ihan itse pari tuntia putkeen", tuumasi esikoiseni kirjan luettuaan.

Tällaisia kirjoja meidän tuleva tokaluokkalaisemme on kesän aikana lukenut. Näiden lisäksi hän on innostunut Aku Ankan taskukirjoista, joita onkin sitten "ahminut" ainakin viisi kappaletta.

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja mainiot kirjat on tokaluokalle menevä lukenut. Aku Ankan taskukirjat ovat aina varma valinta. Pääasia on, että luetaan.

    VastaaPoista
  2. Humoristista ja kekseliästä, ja voi jessus tuota Peppusta 😀
    Mahtavaa seikkailunmakua kun pudotaan muinaiseen Kiinaan!
    Ihanaa kun olet saanut lapset rakastamaan kirjoja 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peppunen on kyllä ihan käsittämätön tapaus... Ei oikeastaan yllätä, että peppuhuumori vetoaa lapsiin. Ehkä moni valitsee kirjan juuri siksi, että ihmettelee kummallista nimeä.

      Poista
  3. Kiitos, tässäpä taas minulle vinkkejä synttäri- ja joululahjaksi samanikäiselle kuin sinun lukijasi.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.