Lapsikävijöiden Kirjamessut

Helsingin Kirjamessut järjestetään Messukeskuksessa 27.10. - 30.10. Itseäni kiinnostaa aina, millaisilla tavoilla lapsikävijöitä houkutellaan messuilla kirjallisuuden, sanojen ja satujen maailmaan. Messutiedotetta lukiessa ainakin minulle tuli tunne, että tänä vuonna lapsivieraille on luvassa mukavan monipuolista tekemistä. 

Viime vuosien tavoin lasten alueella on tänäkin vuonna kaksi lavaa, joista Kumpulassa on toiminnallista ohjelmaa ja Toukolassa vinkataan lukemista. Aikaisempina vuosina olen poiminut ohjelmalehtisestä erilaisia messutärppejä, mutta nyt huomasin, että ympyröin lähes jokaisen ohjelmanumeron lasten messuohjelmasta. Tyydyn siis vaan vinkkaamaan, että lasten ohjelmaan sisäktyy tietysti monia mielenkiintoisia kirjaesittelyjä, kirjailijahaastatteluja, työpajoja, esityksiä ja sanataidetta. 

Erityisvinkiksi kuitenkin seuraavat: 

Tahtoisin itse nähdä torstaina Lonna-lavalla klo 19.00 - 19.30 ohjelmassa olevan, aikusille suunnatun Vanhempainilta-nimisen ohjelman, jossa äidinkielenopettaja Elsi Sainio kertoo parhaat vinkkinsä lasten lukuharrastuksen lisäämiseksi. Perjantaina klo 12.00 - 12.30 Kumpula lavalla nähdään ja kuullaan Koululaisten kirjaraati. Siinä alakoulun oppilaat kertovat suosikkikirjoistaan. Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttaa myös sunnuntai-iltapäivällä klo 16.30 - 17.00 Kumpula-lavalla kuultava paneelikeskustelu "Miksi sillä on väliä, millaisia ihmisiä ja hahmoja lastenkirjoissa tuodaan esille?" Keskustelijoina ovat Ursula Mursu, Apila Pepita ja Juli-Anna Aerila.

Lisäksi messuilla ovat mukana HS Lasten uutiset ja YLE Mix. HS:n pisteellä lapset saavat harjoitella sanomalehden tekemistä. Yle Mix esiintyy ja vastaa katsojien kysymyksiin Toukola-lavalla torstaina ja perjantaina ennen keskipäivää. Lasten osastolla myös vierailee suosittuja hahmoja, kuten muun muassa Maltti ja Valtti, Supermarsu sekä tubettajat Elina ja Sofia. 

Hauskalta puuhalta kuulostaa myös Retkireitillä samoilu. Reitin varrella kävijä saa vierailla Tarinametsässä, jossa voi muun muassa kuunnella satuja tarinapuusta. Pieni Satupiha -osastolla on esillä lasten kuvakirjoja ja niiden tekijöitä kustantamosta riippumatta. Hankkeessa on mukana kolmekymmentä kotimaista eturivin kuvittajaa. Satumaisen osaston yhteyteen tulee kuvitusnäyttely sekä kuvituksiin liittyvää ohjelmaa. Myös Kustannus-Mäkelän osastollakin on lapsikävijöille ohjelmaa.

Lasten alueella on jättimäinen lautapeli, jossa lapset saavat seikkailla pelinappulana Helsingin kaduille. Matkan varrella he pääsevät kurkistamaan lisättyyn todellisuuteen ja voivat samalla ratkoa hauskoja tehtäviä kuvien, viestien, äänten ja runojen äärellä. Alueelta löytyy lisäksi Stoori-lastenkirjastoauto, Retki-teemainen tarinastudio, jossa lapset saavat osallistua kollektiivisen tarinateoksen tekemiseen, Kirjakioski ja kahvila.

Voit tutustua lasten messuohjelmaan tästä linkistä.

Itsenäisyyspäivään "Aarteitani Suomesta" (Kirjabloggaajien juolukalenteri, luukku 6)

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille teille kirjojen ystäville! 

Joulukuun kuudennen päivän luukku aukeaa tänään täällä Luetaanko tämä? -blogissa. Viidennen päivän luukun voit käydä lukemassa Margitin Tarukirja-blogissa, ja huomisen päivän luukun on puolestaan kirjoittanut Kirjan jos toisenkin -blogin  Jane.

Tähän kauniiseen, talviseen itsenäisyyspäivään sopii loistavasti esiteltäväksi Satu Kettusen kirjoittama ja kuvittama kuvakirjan Aarteitani Suomesta - My favourite Finnish things (Otava 2021, saatu kustantajalta).  Kirjassa lapsi esittelee lukijoille omia aarteitaan Suomesta ja kertoo niiden avulla, millainen Suomi on hänelle itselleen.

"On vaikea sanoa, Millainen Suomi on. Se on tosi monenlaisia asioita, ja kuka tietää, onko ne kaikille edes  samoja. Minulla on kuitenkin joitain lempiasioita. Minun sydämessäni on aina tiettyjä aarteita."

Aarteen ovat siis asioita, jotka lapsi kokee tärkeiksi ja jotka hänelle edustavat Suomea. Niiden kautta käydään läpi myös Suomen neljä vuodenaikaa, joista jokaisesta lapsella on jotain hyvää sanottavaa. Loppukesän marjoista, majapuista, metsästä ja sen ihmeistä siirrytään kumisaapaskeleihin, eväsretkiin ja ensilumeen. Talven hiljaisuuden ja hiihtämiseen kutsuvien hankien, joulun odotuksen, saunan ja avannon jälkeen riemuitaan laskiaismäessä ja ihaillaan kevään merkkejä. Mustarastaan laulu tietää kesän tuloa, ja silloin riittääkin nautittavaa ja ihailtavaa. Kirjan lapsi rakastaa mökkeilyä, naku-uintia, teilttailua ja pimeneviä kesäiltoja. Myös luonnon pienet hyönteiset ovat hänelle tärkeitä.

"Jokaisella on jossain hyvä olla. Minulla on täällä."

Kettusen sekatekniikalla toteutetut kollaasimaiset kuvitukset tekevät oikeutta kirjan aiheelle ja sopivat siihen hienosti, ja kirjan kirkkaat värit korostavat aarteiden upeutta. Kettunen itse kertoi, että idea kirjalle tuli aikanaan siitä, että hän halusi tarjota kaikille - sekä suomalaisille että - ulkomaalaisille lukijoille - luettavaksi Suomesta kertovan kirjan, joka olisi kuin karkki. Kirja on siis jo lähtökohtaisesti tehty ajatuksella, että sen voisi ostaa vaikka matkamuistoksi Suomesta tai viedä vaikka tuliaiseksi. Kirjassa onkin jo valmiiksi suomenkielisen tekstin rinnalla englanninkielinen käännös, jonka on tehnyt Mia Spangenberg.

Aarteitani Suomesta on kaunis teos, ja saa miettimään, mitkä olisivat omia aarteitani. Mitä minä kertoisin muille Suomesta? Minä itse nimeäisin varmasti hyvin samankaltaisia asioita kuin Kettunesen kirjan päähenkilö: luonnon kasveineen ja eläimineen, neljä vuodenaikaa, retket perheen kanssa, saunan, salmiakin ja mökkeilyn. Samalla pohdin, kuinka itsestäänselvinä näitä asioita pidämme, vaikka tosiasiassa luontoamme ja monimuotoisuutta pitäisi pitää kaikkea muuta kuin selviönä.

Kirjaa lukiessani kuitenkinjopa hieman ihmettelin, miten perinteisiä aarteita Kettunen kirjassaan esittelee. Hän kuvaa juuri niitä asioita, joita Suomesta yleensä muutenkin nostetaan esille - siis niitä tekijöitä, joita jo 1800-luvun lopun Suomi-kuvaa tehtäessä nostettiin. Millainen kirja olisikaan ollut, jos siihen olisi otettu mukaan hieman muunlaisiakin aarteita? Mitä ne olisivat? Vaikka toki kirjan päähenkilö sanoo jo ihan alussa, että Suomea on vaikea määritellä, ja jokaisella lienee oma käsityksensä Suomesta ja omat aarteensa.

"Mitkä ovat sinun lempiasioitasi ja aarteitasi Suomessa?"

Onko tämä tottakaan? - Lastenkirjabloggari Helsingin Kirjamessuilla

Minä tuskin olin ainoa kirjaystävä, joka tämän viikon loppuviikon ja viikonlopun aikana ihmetteli tai ihmettelee, voiko olla tottakaan, että Kirjamessut avasivat taas fyysisesti ovensa koronatauon jälkeen. Tuntui juhlavalta astella perjantaina Messukeskuksen portaita alas kirjojen ja kirjallisten keskustelujen keskelle. 

"Onko tämä tottakaan?" Taustallani 
lastenkirjakioski ja Kumpula-lava

Olin ympyröinyt messulehdestä etukäteen vaikka mitä ohjelmaa, mutta tänä vuonna kävikin niin, että kirjojen keskellä luuhailu ja kirjaystävien tapaaminen veivät enimmän osan aikataulultaan aika tiukasta messuajastani. Kuinka mahtavaa olikaan kävellä kirjakojujen keskellä, keskustella sekä lanu- että aikuisten kirjoista ja antaa sekä saada uusia kirjavinkkejä.

Toki kävin heti torstaina tutustumassa Lasten alueeseen, mutta totesin, että edelliseen kirjamessuvuoteen verrattuna alue oli melko tyhjä ja harmillisen kolkko. Kahtena edellisenä vuotena esimerkiksi Kuvittajien koju, Pikkukakkosen piste ja Muumiteltta ovat tuoneet sinne ihania soppea ja hauskaa ilmettä. Olisiko koronasyistä päädytty nyt siihen, että tila oli avara, eli tarjosi mahdollisuuden liikkua turvavälit huomioiden? Tästä toisaalta seurasi se, että lapsikävijät ja lapsiperheet eivät niin todennäköisesti jääneet pyörimään alueella ja siten myös spontaanisti kuuntelemaan lastenkirjaesittelyjä sekä osallistumaan työpajoihin. Minua oikein harmitti, kun torstai-iltana kävin alueella, alkamassa oli kirjaesittely, eikä paikalla ollut yhtään yleisöä. Lastenkirjakioski oli kuitenkin laaja, vaikka sekin oli viimeksi muistaakseni koristeltu kutsuvammaksi.

Torstaina iltapäivällä/ alkuillasta lasten alueella oli aika hiljaista.

Perjantaina seurasin Lasten alueella mielenkiintoisen kirjaesittelyn, josta sain mukaani tapetteihin liittyvän sanataidevinkin kouluun viemisiksi. WSOY:n Paula Halkola nimittäin haastatteli Tuutikki Tolosta, jonka Agnes-kirjasarjan toinen osa Agnes ja huvilan salaisuus on juuri ilmestynyt. Kirja vaikutti oikein mielenkiintoiselta, ja ovathan hänen edellisen, Mörkö-sarjan, kirjatkin olleet lapsilukijoista koulussamme varsin kiehtovia. Agnesin perhe on asettunut vanhaan huvilaan, jota he nyt remontoivat. Seinistä löytyy kerroksittain vanhoja tapetteja, ja voi vain kuvitella, mitä salaisuuksia ne ovat nähneet. Sanataidevikki liittyikin siihen, sillä kirjasta luettiin tähän sopiva pätkä, ja me kuulijat saimme valita itsellemme palat tapettia. Sitten Tolonen pyysi meitä kuvittelemaan, millaisen salaisuuden tapetti olisi joskus nähnyt ja kirjoittamaan sen tapetin toiselle puolelle. Tämä olisi hauska harjoitus toteuttaa myös oppilaiden kanssa.

Kävin perjantaina kuuntelemassa Kirja Kallion lavan äärellä, kuinka lukiolaiset haastattelivat Filigraanityttö-kirjan (Karisto 2021) kirjoittanutta Anu Holopaista. Haastattelun yhteydessä saimme kuulla myös katkelman kirjasta lukiolaisen esittämänä (olen todella pahoillani, että näiden taitavien nuorten nimet menivät minulta ohi!). Luin kyseisen kirjan kesällä, ja pidin siitä kovasti, vaikka en koskaan ehtinyt kirjoittaa siitä. Sen päähenkilö kärsii pakko-oireisesta ahdistushäiriöstä ja Varoittaja kuiskii ikäviä asioita hänen korvaansa. Niinpä tytön on pakko kiertää sormusta sormessaan välttääkseen pahat tapahtumat. Mietin jo lukiessani, kuinka upeasti ja uskottavasti Holopainen kuvaa tätä ahdistusta ja pakko oireita, mutta nyt haastattelussa sain kuulla, että hän on itsekin kärsinyt ahdistushäiriöstä. Hienosti hän on hyödyntänyt omia kokemuksiaan tämän nuortenkirjan kirjoittamiseen. Kuten Holopainen ja haastattelijat, myös minä uskon, että on tärkeää, että nuortenkirjoissa käsitellään mielenterveyteen liittyviä aiheita, sillä moni voi saada niistä lohtua ja samastumiskohteita. Holopainen kertoi, että kirjaa kirjoittaessaan hän oli ajatellut päähenkilön toipuvan, mikä sekin on lukijoille tärkeä viesti.

Lauantaina halusin ehdottoamsti ehtiä kuuntelemaan Suomen Kirjailijaliiton ohjelman: Monen yleisön lastenkirjallisuus, jossa Inka Nousiainen haastatteli Jari Mäkipäätä ja Veera Salmea. Haastattelija ja haastateltavat pohtivat ohjelmassa muun muassa sitä, pitääkö kirjoittaessa ajatella kohderyhmän ikää ja mahdollisia aikuislukijoita tai kirjan ostajia. Myös kirjojen opettavuudesta ja teemoista keskusteltiin. Mäkipää osui mielestäni naulan kantaan sanoessaan, että vaikka hän kirjoittaa lapsille ja nuorille, täytyy aikuisia ajatella ainakin sen verran, että kustantajat ja kirjojen ostajat ovat yleensä aikuisia. Salmi kertoi, että ensimmäistä Puluboita lukuunottamatta hän ei juurikaan ajattele lukijoiden ikää, sillä hän kirjoittaa kaikille, ja kustantaja tekee kohderyhmäpohdinnan. Salmi yhdistelee kirjoissaan yhteiskunnalisia aiheita ja huumoria, mikä on hänen mukaansa mahdollistaa erityisesti lastenkirjoissa raskaidenkin aiheiden käsittelemisen. Mäkipää puolestaan kertoi kirjoittavansa paljon seikkailuista ja esimerkiksi peleistä, mutta hänen kirjoistaan on usein löydettävissä sanoma: "Ole sellainen kuin haluat ja elä omaa elämääsi."

Minun oli tarkoitus mennä kuuntelemaan myös Kirja Kallion ohjelmaa: Taltuta klassikko goes länsimäinen kirjallisuus (Maria Laakso), mutta ohjelma oli harmikseni peruttu. Tässä kohden pienin messuseuralaiseni oli jo aivan uupunut, joten suuntasimme tyytyväisinä, käsivarret kirjakassien painosta kivistäen kotiin päin.

Kotiintuomisia: kuvasta puuttuvat joululahjoiksi hankitut kirjat....Tuon päällimmäisen, Vorosen perheen ensimmäisen osan esikoiseni luki jo heti eilen illalla. Nakki lautasella -kirjaa hyödynnän opetuksessa, Herra Oscar opettaa lapsilleni englantia ja Onnellisen pennun kasvatus pitäisi kuulua mielestäni kaikkien omasta koirasta haaveilevien peruslukemistoon. Mikko Murina ja kenttien kuningas -kuvakirjan toin perheemme futisfanille. Radio Popov on viime vuoden Finlandia Junior -voittaja, joten pitihän se hankkia itsellekin. Rakastan kakkujen tekemistä ja seuraan Annin Uunissa -blogia, joten siksi nappasin mukaani tuon leivontakirjan. Muumilaakson kertomuksia hankin, koska olimme juuri syyslomalla lasten kanssa Muumimuseossa ja mietin, että pitäisi taas lukea lapsille muumeja.

Karin Erlandssonin kirjasarjan ostimme sekä koulumme kirjastoon
että ystäväni lapselle hänen pyynnöstään.

Punni-palkitut lasten- ja nuortenkirjat 2021

Minulla oli suuri ilo olla mukana valitsemassa tämän vuoden Punni-kirjallisuuspalkinnon saajaa. Punni-kirjallisuuspalkinto jaetaan kotimaiselle lasten- ja nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Palkinnon arvo on jatkossa 600 euroa ja se jaetaan vuosina 2021–2024 (Lastenkirjainstituutti). 

Me raatilaiset saimme luettavaksemme kymmeniä kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja, joiden joukosta valitsimme yhden voittajan ja kolme kunniamaininnan ansainnutta teosta. Oli hienoa päästä lukemaan ja tutkimaan todella niin monia vuonna 2020 julkaistuja lasten- ja nuortenkirjoja. Aika pian luettujen kirjojen joukosta alkoi nousta omia suosikkeja, mutta fokus piti tietysti pitää palkinnon perusteluissa, eli siinä, että teos on joko rohkea avaus tai erityisen onnistunut esikoisteos.

Voittajateos eli Maria Lassilan kirjoittama ja Maria Viljan kuvittama Eeva ja harmaakaapu (Karisto) täytti mielestämme nämä molemmat kriteerit. Kirja kertoo lapsen näkökulmasta rakkaan ihmisen kuolemasta ja siitä hämmennyksestä, jonka aikuisten surun ilmenemismuodot saavat lapsessa aikaan. Päähenkilö on pieni koululainen Eeva, jonka eno kuolee yllättäen oman käden kautta. Kukaan aikuisista ei kunnolla kerro Eevalle, miksi eno kuoli. Isä kertoo, että eno oli sairas, vaikkei sairaus näkynyt päällepäin. Eeva aistii, että aikuisten suruun sekoittuu jotain muutakin, jotain outoa ja kummallista, josta ei puhuta kuin kuiskaten silloin, kun Eeva ei ole kuulemassa. 

Hyvin pian Eevan kotiin muuttaa kummallinen harmaakaapu, iso ja mykkä, joka tuntuu seuraavan Eevaa kouluunkin. Erityisesti äiti käpertyy omaan suruunsa niin, ettei Eeva saa häneen enää yhteyttä, ja etäisyys Eevan ja muun perheen välillä tuntuu kasvavan ja venyvän kuin harmaakaapu ikään. Lopulta Eevan opettaja huomaa, ettei tytöllä ole kaikki hyvin ja ottaa yhteyttä vanhempiin. Onneksi, sillä se herättää vanhemmat huomaamaan, ettei pientä lasta  voi jättää yksin näin suuren asian äärellä, eivätkä pahat ja surulliset asiat haihdu niistä vaikenemalla. 

Lassila kirjoittaa niin kauniisti ja koskettavasti, että en voinut välttää itkemästä vuolaasti tämän kirjan äärellä. Viljan pääosin mustavalkoinen, mutta harkitusti pastellivärein tehostettu kuvitus tavoittaa upeasti kirjan tunnelman. Maailma on harmaa ja vähän suttuinen, harmaakaapu iso ja kummallinen ja Eeva pieni ja muusta perheestä etäällä. 

Kunniamaininnan saivat Miikka Pörstin ja Anne Vaskon kuvakirja Gorilla (Kustantamo S&S), Elina Kilkun nuortenromaani Ihana tyttö (Bazar) ja Reetta Niemelän ja Sanna Pelliccionin tietokirja Älä vihaa minua (Karisto).

Pörstin ja Vaskon Gorilla kertoo siitä, millaista on, kun tunteet kasvavat niin suureksi, että lapsi suorastaan hajoaa palasiksi, putoaa, hajoaa ja repeää. Näin käy päiväkoti-ikäiselle Einolle, joka kirjaimellisesti hajoaa kappaleiksi esimerkiksi silloin, kun häntä surettaa toinen lapsi, jonka synttäreille kukaan ei mennyt. Mummin pelleilykin huvittaa Einoa niin, että poika nauraa katketakseen ja katkeaakin. Einoa ei auta, että aikuisten mukaan hänen ei pitäisi eläytyä kaikkeen niin voimakkaasti. Herkkä lapsi ei voi sille mitään, ja tilannetta pahentaa, että toisinaan muut lapset pilkkaavat hänen herkkyyttään. Pahin kiusaaja on gorilla, joka kulkee Einon rinnalla ja saa tämän hajoilemaan entistä pahemmin. 

Yhtenä päivänä Einon päiväkotiin tulee toinen lapsi, joka tunteekin yhtä voimakkaasti kuin Eino. Nyt Einosta ei tunnukaan enää pahalta, sillä nyt hän voi hajoilla yhdessä ystävän kanssa - joskus jopa niin paljon ja läheisesti, että heidän raajansa suorastaan vaihtuvat kesken leikkien. Gorillakin herkeää kiusaamista Einoa, ja muuttuu oikeastaan aika kivaksi.

Pörstin ja Vaskon tapa lähestyä (erityis)herkkyyttä ja sitä, miten vaikeaa tunnesäätely voi olla, on rohkea ja uudenlainen. Pörstin tekstit ja Vaskon kuvitus loihtivat kirjan sivuille eläväksi sen, miten hajottavaa voi olla, kun tuntee kaiken erittäin vahvasti ja jopa samastuu muiden tunteisiin niin, että itsekin hajoaa toisen surusta kappaleiksi. Omat lapseni hämmästelivät aluksi kirjan rouheita ja rohkeita kuvia, joissa Einolta irtoaa milloin mikäkin ruumiinosa, mutta loppujen lopuksi tarina oli heistä hyvä.

............................................

Kilkun Ihana tyttö on aiheensa puolesta ajankohtainen ja rohkea kirja, jonka päähenkilö Reetta ajautuu suhteeseen nelikymppisen Jarmon kanssa. Vaikka Reetta aluksi kuvittelee, että heidän suhteensa on tasa-arvoinen rakkaussuhde, havahtuu hän kirjan lopussa ymmärtämään, että tosiasiassa Jarmo käyttää Reettaa ja omaa valta-asemaansa törkeästi hyväkseen. Jarmo on ohjaaja lukiolaisten näytelmässä, johon Reetta on omaksi ilokseen ja ihmeekseen päässyt mukaan. Tyttö on tuntenut itsensä omanikäistensä seurassa ulkopuoliseksi ja halunnut kiihkeästi näytellä. Hän ihailee ohjaajaa, joka alkaa kiinnittää Reettaan erityishuomiota. Mies onnistuu puheillaan vakuuttamaan, että muut eivät ymmärtäisi heidän kaunista suhdettaan, ja niinpä Reetta alkaa salata menemisiään ja tekemisiään äidiltään sekä parhaalta ystävältään. Hän saa kuitenkin tukea teatteriryhmänsä muilta nuorilta, jotka huomaavat, miten Jarmo piirittää Reettaa. 

Kilkku on kirjoittanut kirjalleen kaksi erilaista loppuratkaisua, joissa toisessa toistuu se painajainen, mikä luultavasti ja valitettavasti monen hyväksikäytetyn nuoren mielessä kummittelee, kun nuori ymmärtää, mitä on tapahtunut. Tässä rujossa lopussa Reetta itse sekä kaikki muutkin syyttävät tyttöä hyväuskoisuudesta ja sanovat, että tämä on aivan vapaasta tahdostaan ryhtynyt suhteeseen aikuisen miehen kanssa. Onnellinen loppuratkaisu on se, joka tällaisissa hyväksikäyttötapauksissa on ainoa oikea ratkaisu: hyväksikäyttäjä tuomitaan ja lähipiiri puolustaa uhria. Ihana tyttö on tärkeä ja rohkea kirja, jonka toivon nuorten lukevan.

............................................

Niemelän ja Pelliccionin tietokirja Älä vihaa minua -Kirjeitä ihmisille esittelee kirjemuodossa lajeja, joita on perinteisesti pidetty vaarallisina, iljettävinä ja jopa pahoina. Kirjan kirjemuoto herättää empatiaa parjattuja eläimiä kohtaan, ja lukija voi ymmärtää luonnon monimuotoisuuden ja jokaisen lajin tärkeyden. Tästä kirjasta olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Raatimme palkintoperustelut voi käydä lukemassa tästä linkistä.

Onnea vielä kerran voittajateoksen tehneille Maria Lassilalle ja Maria Viljalle sekä kaikille kunniamaininnan saaneille!

Muumi-kirjojen -lukuhaasteen koonti (linkitä omat postauksesi tähän)

Ystävänpäivänä 2020 alkanut Muumi-kirjojen lukuhaaste päättyi vappuaattona. Haasteen aikana luettiin Muumi-kirjoja, ja halutessaan sai lahjoittaa jokaista lukemaansa kirjaa kohti valitsemansa summan #MEIDÄNMERI -kampanjaan. Rahat menevät Itämeren suojelutyöhön. Kaikki haasteessa mukana olleet voivat liittää tämän postauksen kommenttikenttään linkin postaukseensa. Minä nostan ne tähän postaukseen.

Minä luin haasteeseen yhteensä seitsemän kirjaa, joista kaksi oli Tove Janssonin kirjoittamia romaaneja, kolme hänen tekemäänsä kuvakirjaa, yksi faktiokirja sekä yksi tietokirja. Tarkoitus oli lukea myös Näkymätön lapsi -romaani, mutta tämä koronakevät ja siitä johtuva etäopetusrumba on vienyt ison osan ajastani, enkä kertakaikkiaan ehtinyt lukea enempää.

Luin seuraavat kirjat:

• Janina Ahlfors, Minna Honkasalo & Päivi Arenius: Muumimuseokirja 
• Katariina Heilala, Miina Mäki, Riina Kaarla & Sami Kaarla: Muumipeikko majakkasaarella - Retki meriluontoon! 
• Tove Jansson: Muumipappa ja meri 
• Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva 
• Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?
• Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä?
• Tove Jansson: Vaarallinen matka

En ollut aiemmin lukenut yhtään Toven kirjoittamaa romaania, ja ihastuin hänen tapaansa kirjoittaa. Etenkin Muumipappa ja meri -kirjassa oli paljon viisaita sanoja ja kauniita kuvauksia. Kaikissa lukemissani Toven kirjoissa - sekä kuvakirjoissa että romaaneissa - koetaan suuria ja pieniä seikkailuja ja löydetään vanhoja sekä uusia ystäviä, mutta myös tutkiskellaan itseä. Tykästyin erityisesti romaaneihin Muumimappa ja meri, kuvakirjaan Vaarallinen matka ja opetuskäytössäkin hyödylliseen sekä monipuoliseen Muumimuseo -kirjaan.

Jokaista lukemaani kirjaa kohti lahjoitin 2 euroa #MEIDÄNMERI -kampanjaan.

Haasteeseen osallistui sekä kirjabloggaajia että kirjagrammaajia. Myös Facebookin kautta tuli pari osallistujaa. Arvon heidän joukostaan Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan voittajan lauantaina 9.5. 

Mukana olivat muun muassa:

• Jokke/ Jokken kirjanurkka, joka luki kirjan Vaarallinen matka.
• Ulla/ @tarinanuppuja, joka luki ainakin Näkymättömän lapsen ja Vaarallisen matkan.
• Eveliina/ @kauniitalukuja, joka luki muun muassa Muumipapan urotyöt ja Taikatalven
• Sanna M., joka luki pahvikantisia Muumi-kirjoja vajaa vuoden ikäisen pienokaisensa kanssa (Facebook)
• Justiina/ @vuosisadantarina, joka luki muun muassa kirjat Taikatalvi ja Muumipeikko ja pyrstötähti
• Nea/ @pagesofgem
• Paula/ Kirjan pauloissa, joka luki kirjan Muumipappa ja meri.
• Kati/ Lastenkirjavuosi, joka luki peräti kuusi muumikirjaa. Niistä hän bloggasi neljästä.

Edit. Lukuhaasteen arpajaisissa onni suosi Justiinaa/ @vuosisadantarina. Voittajalle on ilmoitettu henkilökhtaisesti.

Blogistanian Kuopus 2019, minun ääneni

On taas aika äänestää viime vuoden parhaista kirjoista. Itse osallistun Blogistanian Kuopus 2019 -palkinnon äänestykseen, sillä sääntöihin kuuluu, että äänestää saa vain niitä teoksia, jotka on itse lukenut ja joista on myös blogannut. Blogistanian Kuopus -palkintoa emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. Äänestyksen säännöt voi lukea täältä.

Tässä ääneni:

Kolme (3) pistettä: Maja Lunde &  Lisa Aisato (kuv.)  Lumisisko (Kustantamo S&S 2019, suom. Katriina Huttunen)

"En oikein osaa edes sanoin kuvata kaikkia niitä mietteitä, joita tämä kirja minussa herätti. Toisaalta Lmisisko on kaunis kertomus rakkaudesta ja elämänilosta. Toisaalta se on äärimmäisen surullinen tarina menetyksestä ja lamauttavasta surusta. Se on kertomus ystävyydestä ja selviytymisestä, ilosta ja muistamisesta, irtipäästämisestä ja luopumisesta. ... Minä luin kirjan nauttien sen kauniista tunnelmasta, tarinan jännitteestä ja Aisaton käsittämättömän hienoista kuvista. Lapseni tuntui myös rakastavan Lumisiskon salaperäisyyttä" (Luetaanko tämä? 9.12.2019)

Kaksi (2) pistettä: Satu Kettunen: Mörköjuhlat (Tammi 2019)

"Upea kuvakirja, jossa lapsen yksinäisyyttä ja pelkoa käsitellään taitavasti ja lapsilukijoita kiinnostavalla tavalla. Tämä kirja vangitsi tokaluokkalaiset oppilaani kuuntelemaan hiiren hiljaa, ja onkin hyvä esimerkki kuvakirjoista, jotka jaksavat kiinnostaa isompiakin lapsia. Itse asiassa tämä kirja ei olekaan mikään aivan pienten lasten kirja, sillä sivuilta tihkuu paljon jännitystä ja tunnetta. Myös kollasitekniikalla toteutettu kuvitus on vaikuttavaa ja jännittävää, eikä noudattele hempeää ja kirjavaa, perinteisempaa kuvitustyyliä, joita lastenkirjoissa monesti nähdään." (Luetaanko tämä? 11.10.2019)

Yksi (1) piste: Johanna Lestelä: Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019)

"Teksti, tarina ja kuvitus toimivat, ja kirjasta tykkäsi koko meidän perheemme. Vajaa kolmevuotias kuopukseni totesi: "Tämä on mun kaikista paras kirja!" Jotain kertonee myös se, että alkaessani kirjoittaa tätä postausta, jouduin etsimään Tuikun tärkeä tehtävä -kirjaa ympäri taloa ja löysin sen lopulta keskimmäisen lapsemme sängystä, jossa hän oli lukenut sitä eilen illalla salaa ja piilottanut sitten peitteidensä alle!" (Luetaanko tämä? 12.6.2019)

Katsaus Helsingin Kirjamessuihin 2019

Vierailin tänä vuonna Helsingin Kirjamessuilla perjantaina 25.10. ja lauantaina 26.10. Perjantai oli täynnä hienoja kirjakeskusteluja ja upeita kohtaamisia kirjaystävien kanssa. Lauantaina olin messuilla lasteni kanssa, ja silloin vietimme aikaa lähinnä lasten alueella.

Ensimmäiseksi kävin kuuntelemassa, miten Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen sekä Pauliina Laitinen-Littorin ja Antti Marttinen keskustelivat kirjoistaan Punainen vaate (Bazar) ja Kolme punaista rubiinia (Aula & Co) haastattelija Juha Hietasen kanssa. Molemmat kirjat ovat taidedekkareita. Olen lukenut Nuotion ja Soinisen kolme Salome Virta -dekkaria, joista Punainen vaate on uusin. Taidemaailma ja niihin sijoittuvat rikokset (esim. taideväärentäminen) ovat kiinnostavia aiheita kirjoille, ja aiheeseen paljon perehtynyt Laitinen-Littorin kertoikin, että taideväärentäminen on niin suuri bisnes maailmalla, että hän itse vaihtoi väitöskirjansa aiheenkin, sillä koki liian vaaralliseksi tutkia sitä. Hurjaa! Oli mielenkiintoista kuunnella, millainen kirjoitusprosessi on ollut, kun kaksi kirjailijaa on kirjoittanut romaaninsa yhteistyössä.

Tämän jälkeen seurasin Minna Maijalan ja Suvi Ahon keskustelua Minna Canthista (haastattelijan nimi meni valitettavasti ohi), jonka ajatusten ajankohtaisuutta tänäkin päivänä kumpikin haastateltavista korosti. Minna tarttui eläessään näkemiinsä epäkohtiin kirjoittamalla niistä. Näitä Minnaa koskettaneita aiheita olivat muun muassa naisten oikeudet, yhteiskunnallinen eriarvoisuus, mielenterveyskysymykset ja tyttöjen koulutus. Minna oli tuottoisa kirjailija, joka kirjoitti muun muassa näytelmiä, kirjeitä, lehtikirjoituksia ja novelleja. Sekä Maijala että Aho kehoittivat kuulijoita lukemaan Minnan novelleja ja kirjeitä, joista Minnan äänen voi ikäänkuin kuulla. Emme voi tietää, mitä Minna olisi nyky-yhteiskunnasta ajatellut, mutta eläessään hän ei epäröinyt tarttua tärkeiksi katsomiinsa aiheisiin, vakkeivat kaikki sitä arvostaneetkaan.

Minua kiehtovat naistaiteilijoista kertovat kirjat, joten kuuntelin, kuinka Vilja Perttola haastatteli Meri Genetz - Levoton sielu -kirjan kirjattanutta Sanna Ryynästä. Kuten varmasti monelle suomalaiselle, myös minulle Genetz on tuntematon suomalainen naistaiteilija, mutta joka ehdottomasti ansaitsisi tulla tunnetummaksi. Tämä on ongelma suomalaisessa taidehistoriassa: moni upea naistaiteilija on jäänyt historian hämäriin ja vaille sitä kiitosta, joka hänelle olisi kuulunut. Miehisessä maailmassa naistaiteilijoita on pidetty lähinnä harrastelijoina, ja kahden maalarin liitossa miehen on automaattisesti ajateltu olevan vaimonsa "opettaja", ja taiteilijavaimon tehtävä on ollut ensisijaisesti hoitaa kotia ja vain toissijaisesti harrastella kuvataidetta.

Toki kävin tutkimassa myös lasten aluetta, ja ilahduin siitä, että se oli tänäkin vuonna kauniisti somistettu, ja lapsille oli tarjolla kaksi lavaa (isompi Kumpula ja pienempi Toukola), lukunurkkaus, kirjastoauto, Kuvittajien CaféKuvitus, Muumiteltta, Kirjakioski ja muun muassa Galaxin ja Pikkukakkosen maja. Varsinkin lauantaina alueella oli valtavasti väkeä, ja ilahduttavasti moni lapsista oli vanhempiensa kanssa käpertynyt säkkituoleille lukemaan ja myös tutkimaan myynnissä olevia lastenkirjoja.

Inspiroiva CaféKuvitus.

Heli Rantala esittelee Kumpula-lavalla kirjoittamaansa lastenromaania
Suurenmoinen sitruunaseikkailu. (WSOY2019)
Se on meillä esikoisen kanssa kesken, joten tulen palaamaan tähän romaanin myöhemmin.

Toukola-lavalla pyöri messujen aikana monta ohjelmaa, jossa kirjailija paitsi esitteli kirjaansa myös veti erilaisia työpajoja askarteluista ja värityksistä vauhdikkaampiin riehumisleikkihetkiin. Kumpula-lavalla oli myös paljon kirjaesittelyjä, ohjattuja tuokioita ja suosikkihahmojen esiintymisiä.

Me kävimme lasten kanssa katsomassa Muumien "Nipsun rohkeusjuhlan" lauantaina. Täytyy sanoa, että olin aika pettynyt tähän Muumi-showhun, jonka juoni kummastutti minua. Lavalla esitetyssä tarinassa Pikku Myy haluaa Mumipeikon, Muumimamman ja Muumipapan kanssa tehdä Nipsusta rohkeamman, koska Nipsu on heistä liian arka. Tämä sinällään on mielestäni jo aika vanhentunut tapa ajatella - nykylapsien soisi olla rohkeita, arkoja, ujoja, ihan mitä vain, ilman, että tulisi paineita olla muunlainen...

Noh, he muumiväki päättää tehdä Nipsulle jekun, eli uskottella, että kummitus hyökkää Papan, Mamman ja Myyn kimppuun. Arka Nipsu onnistuu lopulta voittamaan pelkonsa ja ystäviensä vuoksi hyökkää kummituksen kimppuun! Mitä tekee Myy sitten? Nauraa ja pilkkaa Nipsua: "Etkö huomannut, että tämä on vaina pöytäliinä. Sinä uskoit!" Aika kurja tapa Myyllä kommentoida kavereille lapsille suunnatussa esityksessä. Esityksen lopuksi pistetään pystyyn juhlat, koska Nipsusta tuli rohkea. Siis rohkeus on se kaikkein tärkein, juhlittava asia, ei se, että Nipsu oli valmis pelastamaan ystävänsä heitä uhanneen kummituksen hampaista! En tykännyt.


Toki lapseni halusivat monien muiden lasten tavoin halia muumeja sekä lauantaina alueella pyörineitä Tatua ja Patua sekä Herra Hakkaraista. Ekaluokkalainen ja viskarini osallistuivat lauantaina myös LasseMaija Etsivätoimisto -työpajaan, ja kaikki lapset rauhoittuvat kesken messuhulinan Muumi-telttaan kuuntelemaan Muumi-satua.

Taianomainen Muumi-maja

Minä kävin seuraamassa perjantai-iltana Kumpula-lavalla esiintyneitä Runomatkaopas - Harjoituksia ja työpajoja lapsille -kirjan (Aviador Kustannus) kirjoittaneita Pirkko Ilmasta, Riika Kotkaa, Elina Pullia ja Johanna Venhoa. Tämä kirja vaikutti erittäin mielenkiintoiselta näin ammattikasvattajan näkökulmasta, ja sainkin kirjasta arvostelukappaleen. Tulen siis palaamaan siihen täällä blogissa myöhemmin.

Lauantaina osallistuin Into Kustannuksen järjestämään bloggaritilaisuuteen, jossa esiteltiin Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun tekemä, ensimmäinen lapsille suunnattu tietokirja ilmastonmuutoksesta. Ihme ilmat! - Miksi ilmasto muuttuu on tarpeellinen teos, jota kirjailija Ruohosen mukaan oli kuitenkin haastava tehdä. Lasten on hyvä tietää aiheesta, heiltä ei tule pimittää tietoa (he kyllä kuulevat ilmasto-aiheisia keskusteluja jatkuvasti), mutta tieto pitää tarjota lapsille ymmärrettävässä muodossa, eikä lastenkirja saa aiheuttaa lapsissa pelkoa. Kuvittaja Ahokoivun mukaan kuvitus ei saa olla ahdistavaa, se on paikoin jopa humoristista, mutta silti se ei saa vesittää tekstin tärkeää sanomaa.

Ertimo kertoo kirjoittaneensa kirjan erityisesti kulttuurin ja yhteiskunnan näkökulmasta, sillä hän haluaa ihmisten ymmärtävän, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa heidän elämälleen. Loppu kirjassa on toiveikas, sillä kuten Ertimo perustelee: "Aikuisten tehtävä on toimia, kaikkien tehtävä on haaveilla." Hän myös muistuttaa, että tätä kirjaa lapsen ja aikuisen on hyvä lukea yhdessä, eikä sujuvastikaan lukevaa lasta saa jättää yksin kirjan teemojen äärelle. Tämän kirjan oikeudet on jo myyty Ruotsiin, Norjaan, Viroon ja Serbiaan.

Teimme muutamia messuhankintoja, joiden joukossa on muun muassa Mimmi Lehmä ja Wallu -kirjoja.

Kalkaros pitää Puuskupuh-oppilaalle taikaliemituntia Aviador Kustannuksen pisteellä.

Tässä olivat minun Kirjamessuni pähkinänkuoressa. Olin etukäteen ruksinut ohjelmasta vaikka mitä keskusteluja, joita aioin käydä kuuntelemassa, mutta kuten kohdallani aina, messusuunnitelmat elivät valtavasti. Tapasin ystäviä, tutkin kustantajien myyntipöytiä, jäin niin sanotusti suustani kiinni vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa, enkä ehtinyt seuraamaan kaikkia aikomiani keskusteluja. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä messukokemus oli tänäkin vuonna mahtava. Kiitos bloggaripassista Messukeskukselle.

Helsingin Kirjamessut 2019, lastenohjelma ja lippuarvonta

Enää reilu viikko ja sitten yksi vuoden odotetuimmista kirjallisista viikonlopuista on täällä! Helsingin Kirjamessuja vietetään Messukeskuksessa 24. - 27.10., ja itse menen paikalle ainakin kahtena, ehkä kolmena päivänä. Olen jo alustavasti suunnitellut, mitä keskustelu menen kuuntelemaan ja mitä ohjelmaa aion seurata. Valinnanvaraa on taas runsaasti, ja tuntuukin, että olisi helpointa, jos itsensä voisi monistaa.

Vai kuinka muka esimerkiksi voin valita, menenkö kuuntelemaan perjantaina klo 13.00 kuuntelemaan Senaatintorille Riitta Konttisen haastattelua Aino Sibelius -kirjasta, Töölö-lavalle Sanna Ryynäsen haastattelua taiteilija Meri Genetzistä vai kenties Suomenlinna-lavalla Stalinin vainoista keskustelevia Martti Turtolaa ja Tarja Lappalaista?

Perinteisesti yksi messupäivä on ollut lastenpäivä, eli silloin olemme menneet kirjamessuille koko perheen kanssa, ja niin aiomme tehdä myös tänä vuonna. Kysyin lapsiltani, mitä he haluavat nähdä messuilla ja muun muassa tällaisia vastauksia sain:

Perjantai:
- Suomen lasten aarrelaivat, pe klo 10.30 - 11.00 Toukola
- Opossumin räppityöpaja pe klo 12.00-12.30, Toukola

Lauantai:
- Nipsun juhlat, la klo 11.30-12.00, Kumpula (muumishow ja tapaa muumit)
- Riehumisen liikennevalot - toiminnallinen liikunta- ja askartelutuokio, la 11.30-12.00, Toukola
- Ruutuvapaata puuhaa leikki-ikäisille, la 12.00-12.30, Toukola (tämä oli oma valintani)
- Pikku Kakkosen Reppu-Heppu, la 12.30-13.00, Kumpula
- Lasse-Maijan etsivätoimisto - lasten etsiväkoulu, la 13.00-13.30
- Viidakon väki ja suuri muutto, la 13.30-14.00, Toukola
- Leikkimään, pahvi! - Työpaja, la 15.00-15.30, Kumpula
- Risto Räppääjä -bändi, la 15.30 - 16.00, Kumpula

Sunnuntai:
- Pikku Myyn terveiset (show), su 10.30-11.00, Kumpula
- Tatu ja Patu (hahmot), su 11.00-11.30, Kumpula
- Pikkulin laululeikkishow, su 11.30-12.00, Kumpula
- Molli ja maan ääri, su 12.00-12.30, Toukola
- Pekka Töpöhäntä 80 vuotta (mukana hahmo), su 13.00-13.30

Näillä näkymin perhepäiväksi taitaa tällä kertaa valikoitua siis lauantai!

Viime vuonna uusittu lastenalue oli hieno (katso video täältä), ja lapsemme viihtyivät siellä hyvin. Saa nähdä, millaiseksi lastenalue on tänä vuonna rakennettu, ja houkutteleeko se lapsikävijöitä kirjallisuuden pariin. Ohjelmassa on ainakin toiminnallisia tuokioita, lapsia innostavia hahmovierailuita sekä lukuhetkiä.

Voit voittaa yhden messulipun kommentoimalla tähän postauskeen tai blogin facebookissa, mitä sinä odotat Kirjamessuilta (pelkkä "mukana" -viesti ei siis riitä). Anonyymin kommentoijan pitää keksiä itselleen nimimerkki ja ilmoittaa sähköpostiosoite, johon mahdollisesta voitosta voi ilmoittaa. Arvon lipun sunnuntaina 20.10. ja se lähetetään voittajalle sähköisesti. Mikäli voittaja ei vastaa tiistaihin 22.10. klo 20.00 mennessä, katson oikeudeksi luovuttaa lipun toiselle. ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT!

"Matkustan ympäri Suomen maan..." eli Lasten matkaopas Suomeen

Kesälomakausi on nyt täällä, ja nekin Suomen kylät, kunnat ja kaupungit, jotka hiljenevät syksyn myötä, ovat hiljalleen heräilleet kesäkauteen ja kesäturistien tuloon. Suomi on täynnä hauskoja, jännittäviä ja kauniita matkailukohteita, joista osa on hienoja kokemuksia ja nähtävyyksiä ympäri vuoden ja osa sellaisia, joihin kannaattaa ehdottomasti tutustua kesällä. Moni valitseekin tänä kesänä kesälomakohteensa koti-Suomesta muun muassa ilmastollisista syistä, ja kyllä Suomessa koettavaa riittääkin.

Tutustuin Tittamari Marttisen lapsille ja lapsiperheille kirjoittamaan matkaoppaaseen Lasten matkaopas Suomeen (Avain 2019, arvostelukappale), jossa esitellään erilaisia kotimaisia matkustuskohteita. Kirjan kertojaäänenä toimii Lenni, joka matkustaa paljon perheensä kanssa ja joka on itse utelias ja innostunut matkailija. Kirja on jaettu maantieteellisiin lukuihin ja alussa on luku lähimatkailun hyödyistä ja vinkkejä siitä, millaisiin paikkoihin kannattaa käydä tutustumassa ja miten matkoista saa kaikkein eniten irti. Vaikkei omassa kotikylässä tai kaupungissa olisi varsinaisia turistinähtävyyksiä voi Lennin mukaan lähteä tutkimaan vaikka lähiluontoa eväiden kanssa, etsimään mielenkiintoisia seinämaalauksia, katsomaan kesäteatteria tai vaikka käydä kävelyllä eläinten hautausmaalla. Lasten matkaopas Suomeen -kirjassa kerrotaan, millaisia nähtävyyksiä, ravintoloita, huvipuistoja, museoita, urheilupaikkoja, kahviloita ja luontokohteita kussakin paikassa on. 

Piirroskuvat: Anne Stolt

Lapsilukijat on huomioitu tässä matkaoppaassa monin tavoin: Lenni puhuttelee monin paikoin suoraan lasta, ja tuleehan siitä tietysti ihan erilainen fiilis, kun matkavinkkejä antaa toinen "lapsi". Jokaisen pääluvun alussa on myös Lennin kirjoittama postikortti, jossa hän kertoo, mitä itse on nähnyt ja tehnyt kohteessa. Lasten matkaopas Suomeen on kuitenkin niin paksu kirja ja asiaa on niin paljon, että moni lapsi lukee tämän varmasti mielellään aikuisen kanssa luku tai kaupunkin kerrallaan. Eikä kirjaa tietenkään ole tarkoituskaan lukea kertaistumalta. Kirjasta voi etsiä uusia matkavinkkejä tai lukea täsmätietoa niistä kohteista, joihin perhe aikoo matkustaa. 

Onnistunut matkaopas on tietysti sellainen, joka houkuttelee lukijaansa lähtemään matkalle ja tarjoaa tälle jotain uusia vinkkejä ja tietoa valitsemastaan matkakohteesta. En ole kotimaanmatkailun asiantuntija ja osassa kirjan esittelemistä paikkakunnista en ole käynyt ollenkaan, joten ainakin miulle Lasten matkaopas Suomeen tarjoaa paljon uutta tietoa ja esittelee paikkoja, joihin olisi kiva matkustaa lasten kanssa. Hieman jäin miettimään, olisiko joistakin kaupungeista voinut valita kirjaan houkuttelevammat kuvat, sillä nyt ainakin minun mielestäni Tampereesta tulee lukijalle tämän kirjan kuvien perusteella melko väritön ja ankea kuva kun taas esimerkiksi Turku vaikuttaa paljon eläväisemmältä paikalta.

Tampere

Turku

Kirjan paksuudesta jo huomaa, että Suomessa on paljon näkemisen ja vierailemisen arvoisia paikkoja, ja voin kuvitella, että tekijöiden on ollut haastava valita ne kohteet, jotka eivät ole päässeet kirjaan asti - kaikkia kun ei voi mukaan mahuttaa, jottei kirjasta tulisi vielä paksumpi. Kirjaan onkin lisätty nettisivuja, joista voi etsiä lisää tietoa. Pidän myös siitä, että mukana on myös jonkin verran kohteisiin sopivia lukuvinkkejä, reseptejä ja pieniä tietoiskuja. Näitä reseptejä ja kirjavinkkejä olisi voinut olla lisääkin. Muutaman kohdelisäyksen olisin silti vielä tehnyt, mutta onneksi voin kirjoittaa ne nyt tähän blogiin.

Espoo: Lasten kanssa kannattaa vierailla Espoon automuseoon. Kirjoitin museosta kolme kesää sitten tässä postauksessa.

Lohja: Tytyrin elämyskaivos on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Kaivoksesta voi lukea lasten kuvakirjasta Tytyrin tyyra.

Päijät-Hämeen alueella kesälomalaisen kannattaa käydä tutustumassa Asikkalaan ja Vääksyyn. Vääksyn läpi kulkee kanava, jonka yli menevää siltaa avataan ja lasketaan, jotta isot laivat pääsevät siitä kulkemaan. Tätä on mielenkiintoista seurata lasten kanssa. Kavan varrella voi nauttia jäätelöitä ja hyvää ruokaa esimerkiksi Kanavan Kunkussa, jossa on paitsi ravintola myös mielenkiintoinen sisustus- ja lelukauppa. Vääksyssä on myös pitkä hiekkaranta, pieni liikennepuisto ja hieno vapaa-ajan kalastusmuseo, joka on juuri sopivan kokonoinen museo lasten kanssa käytäväksi. Museossa on oikea akvaario, mielenkiintoiset kokoelmat ja jopa interaktiivinen kalastuspeli, jossa lapsi pääsee harjoittelemaan virvelinheittoa. Vääksyssä on myös myllymuseo, ja vanhan myllyn ympäristö onkin mielenkiintoinen. Asikkalassa ja Vääksyssä järjestetään monia kiinnostavia kesätapahtumia, joista esimerkiksi kaarnalaivakisoissa pääsee tekemään kaarnalaivan ja testaamaan sen vesikelpoisuuden. (Minä en ole vääksyläinen, mutta ihastunut silti tämän pikkukaupungin kesätunnelmaan.)

Minne sinä matkustaisit lasten kanssa Suomessa? Mitä kannattaa tehdä, nähdä, kokea ja mitkä ravintolat ja/tai kahvilat ansaitsevat erityismaininnan?