lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden viimeinen: Tuulen vuosi

Hanna Konola on kirjoittanut ja kuvittanut kauniin kirjan Tuulen vuosi (Etana Editions 2016, saatu kustantajalta), joka kuljettaa lukijansa tuulen matkassa läpi vuodenkierron. Kyseessä on tällä kertaa kuvakirja, joka miellytti ehkä enemmän minun aikuista makuani kuin lapsiani. Jokaisella aukeamalla on yksi lause ja kuva tai kuvitus, joita katsoessa tulee mieleen adjektiivit: graafinen, pelkistetty, hilpeä ja herkkä. Kirjan värit ovat hempeitä pastilleja ja ilme sellainen, että tämä teos on saanut koristaa työhuoneeni hyllyä han sisustuselementtinä.



Tuulen vuosi alkaa huhtikuusta, jolloin talvella hiljentynyt tuuli lennättää riemullisen tuntuisesti leijoja taivaalla. Toukokuussa tuuli saa huiskia terälehtiä sinne ja tänne, kesällä se saa keinutella poutapilviä ja pieniä laivoja laineilla. Syksyllä tuuli puhaltaa puiden lehtiä ja saattelee muuttolinnut matkaan. Talvella se antaa luistelijoille vauhtia ja lopulta helmikuussa nauttii paikallaan olosta. Maaliskuun koittaessa tuuli alkaa taas odottaa uutta kevättä!



Otin Tuulen vuoden esiin tämän kuluneen vuoden viimeisenä päivänä ja muistelin, mitä kaikkea minun vuoteni on sisältänyt. Mieleeni tulee aika paljon isoja, ihania ja jännittäviä asioita. Voin hyvillä mielin sanoa, että kulunut vuosi 2016 on ollut iloinen ja ihana. Tänä vuonna olen saanut lukea ja esitellä suuren joukon hienoja kirjoja ja iloinnut erityisesti kotimaisten kirjojen kovasta tasosta! Nyt tuulen tavoin minä käännän katseeni vuoteen uuteen vuoteen ja odotan, mitä kaikkea se tuo tullessaan. 2017 on Suomen juhlavuosi ja Kirjan vuosi. Odotukset ovat siis ainakin korkealla!


tiistai 27. joulukuuta 2016

Naminälästä karkkiövereihin: Malla ja namigaattori

Näin joulun jälkeen ainakin itselläni usein vaivaava naminälkä on hetkellisesti vaihtunut karkkiövereihin. Liiallinen suklaansyönti on jollain tavalla kostautunut, ja karkin sijaan mieli tekee tavallista makaroonilaatikkoa. Naminälkä ja liiallisesta karkin syönnistä seuraava karkkiähky vaivaamat myös Malla-tyttöä Nina Linnovaaran kirjoittamassa kuvakirjassa Malla ja namigaattori (Myllylahti 2016).



Malla ja hänen pikkuveljensä Matti leikkivät, että nukkekodin asukkailla on siirappivellipäivä. Mallan itsensäkin tekee mieli makeaa, eikä kolottavaa karkkihammsta paikata isän tekemällä makaroonilaatikolla. Malla kihisee kiukusta, koska äiti ja isä eivät ymmärrä, että naminälkä talttuu vain karkilla, ei oikealla ruualla. Malla vannoo, että aikuisena hän aikoo ajatella ja syödä karkkia jatkuvasti, eikä vain suklapalaa salaa silloin tällöin kuten hänen äitinsä tekee. Muu perhe menee syömään makaroonilaatikkoa, mutta kiukkuinen Malla heittäytyy sohvalle haaveilemaan erilaisista karkeista.

Nina Linnovaara & Antti Huovinen: Malla ja namigaattori (Myllylahti 2016)

Tyttö päättää kehittää namigaattorin, joka pystyy luomaan millaisia karkkeja tahansa. Sen avulla hän rakentaa itselleen karkkitalon, jossa jopa vesijohdot ja akvaarion kalat on tehty karkeista. Mallan kuvitelmissa karkkia on kaikkialla, jopa pikkuveljen potassa! Mutta voiko karkkia kuitenkin olla liikaa? Osoittautuu, että voi, ja Malla joutuukin yllättäen pakenemaan päälleensä vyöryäviä mintturakeita ja nilkkoihinsa kiertyviä lakritsinauhoja.

Nina Linnovaara & Antti Huovinen: Malla ja namigaattori (Myllylahti 2016)

Nina Linnovaara & Antti Huovinen: Malla ja namigaattori (Myllylahti 2016)

Nina Linnovaara & Antti Huovinen: Malla ja namigaattori (Myllylahti 2016)

Makea uni muuttuukin vatsaa nipisteleväksi painajaiseksi, josta isä hänet onneksi herättää. Unen jälkeen naminälkä on yllättäen poissa, ja isän tekemä makaroonilaatikko maistuu Mallalle oikein hyvin. Mutta sitä Malla ei todellakaan aio myöntää äidille ja isälle. Illalla vuoteessa tyttö löytää tyynynsä alta ihanan yllätyksen: suklaasydämen, jonka sisus on ihanaa vadelmaa. Hän syö sen nautiskellen ja tallettaa konvehdin kauniin paperin sänkynsä alla olevaan purkkiin. Äidille ja isälle Malla ei aio kertoa löytämästään aartesta mitään - aikuiset eivät kuitenkaan uskoisi.

Nina Linnovaara & Antti Huovinen: Malla ja namigaattori (Myllylahti 2016)

Linnovaaran tarinassa karkki tosiaan on pääosassa. Ja vaikka tarinan lapsi on ihan vakuuttunut, että äiti ja isä eivät ymmärrä hänen karkkihimoaan, niin kyllä ainakin minä tunnistan naminälän ja ymmärrän hyvin, miksi tyttö haaveilee omasta namigaattorista ja karkkitalosta. Malla ja namigaattori selvästi vetoaa myös minun lapsiini, joista varsinkin keskimmäinen haluaa lukea kirjan uudestaan ja uudestaan. Kirja tuo mieleen tarinan Hannusta ja Kertusta, jossa ihanan piparkakkutalon ja sen pihapiirin herkkujen natustaminen kostautuu, kun lapset joutuvat taloa asuttavan noidan vangeiksi. Molemmat tarinat viestivät, että liika makean syöminen on pahasta, ja seurauksena on ikävä ja huono olo. Malla ja namigaattori -kirjan loppu on kuitenkin lohduttava: pikkuinen määrä makeaa hitaasti nautiskeltuna on kuin suloinen lahja, joka tekee saajansa ja syöjänsä onnelliseksi.

Kirjan on kuvittanut Antti Huovinen, joka on taidemaalari ja graafikko. Kuvat eivät ole tarkkarajaisia, vaan niissä näkyy Huovisen kynän luonnostelujälki ja ilmeisesti vesivärillä tehty värityskin on hieman summittaista. Ihmishahmot ovat ilmeikkäitä mutta myös paikoin jopa hieman luontaatyöntävän näköisiä. Malla ja namigaattorin kuvitus ei siis ole kaikin paikoin mieleeni, mutta täytyy sanoa, että Huovisen valitsemat kuvakulmat ovat kuitenkin hauskoja. Ja lapseni riemuitsevat löytäessään kuvista heille itselleen tuttuja karkkeja!


torstai 22. joulukuuta 2016

Kyllä joulupukki tulee

Joulupukkisadussa on jotain hurjan taianomaista. Muistan, miten kutkuttavaa oli lapsena odottaa joulupukkia, joka viimeistään toi tullessaan joulun tunnelman. Muistan myös, miten pitkään yritin kynsin hampain pitää kiinni uskosta pukkiin, vaikka oikeastaan jo tiesin, että pukki on vain joku setä, jonka vanhempani palkkasivat esittämään pukkia. Eräs ystäväni halusi jopa niin kovin pukin olevan olemassa, että vielä isompana alakoululaisena suuttui minulle, kun kivenkovaa väitin, että ei pukkia ole olemassa. Oikeasti ystävänikin sen hyvin tiesi, mutta halusi selvästi vielä säilyttää tuon tärkeän osan joulun taikaa: uskon joulupukkiin.



Metsänväen joulusta kertovassa joulukirjassa Kyllä joulupukki tulee (Kustannus-Mäkelä Oy 2015, alkuteos Little Tiger Press 2015, saatu kustantajalta) ollaan samankaltaisen teeman äärellä: Tuleeko pukki vai jättääkö hän metsänväen ilman vierailuaan ja lahjoja. Karhu on aivan varma siitä, että joulupukki tulee, mutta muut eläimet ovat kovin epäileväisiä. Varsinkin mayrä on varsinainen epäilevä Tuomas, ja kertoo, ettei puki tule tänä vuonna ja tuskin edes seuraavanakaan. Karhun usko pukkiin on vankka, ja hän saa innostettua muut eläimet, jopa siis mäyrän, koristelemaan kuusen ja valmistelemaan kaiken pukin tuloa varten. Illan hämärtyessä eläimet istahtavat kuusen ääreen odottamaan joulupukkia. Aika kuluu, mutta pukkia ei näy. Jopa karhu alkaa epäillä... Onneksi pukki kuitenkin saapuu lahjareki mukanaan. Kaikki eläimet saavat kuin saavatkin lahoja, ja karhua odottaa erityispalkinto. Viimeistään nyt kaikki eläimet ymmärtävät, että aina kannattaa uskoa, kyllä pukki tulee!

Steve Metzger & Alison Edgson: Kyllä joulupukki tulee (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Kirjan juoni on siis aika ennalta-arvattava, mutta tietysti myös kovin jouluinen. Se selvästi vetoaa erityisesti 2,5-vuotiaaseen keskimmäiseen lapseeni, joka on halunnut kuulla tarinan jo monen monta kertaa. Kirjan suloisen ja hyvin perinteisen lastenkirjakuvituksen on tehnyt Alison Edgson. Tarinan on kirjoittanut Steve Metzger, ja sen on suomentanut Raija Rintamäki.

Steve Metzger & Alison Edgson: Kyllä joulupukki tulee (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Tämän kirjaesittelyn jälkeen blogini hiljenee joulun pyhiksi, ja haluankin nyt toivottaa teille kaikille oikein mukavaa joulua!

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Oikeasti sopivan jännittävä lastenkirja: Aavepoika aapeli & Mörkölinna

Luimme vajaa viisivuotiaan esikoiseni kanssa Antti Saarnion kirjoittaman lasten kummitusromaanin Aavepoika Aapeli & mörkölinna (Haamu Kustannus 2016, arvostelukappale kustantajalta), jonka kuvituksen on tehnyt Cata Ahlbäck. Kirjan tarina onnistui pitämään sekä minut että lapsen otteessaan todella hyvin. Jossain vaiheessa jopa epäilin, onkohan kirja hieman liiankin jännittävä meidän leikki-ikäisellemme, mutta ei kuulemma ollut. Lapsi itse luonnehti kirjaa sopivan jännäksi. Minun mielestäni tarinassa oli sopivasti perinteisiä sadulle ominaisia elementtejä, sopivasti yllätyksellisyyttä ja hippunen oikeaa, kummituskirjoille ominaista kauhuakin - lapsentasoisesti tietysti.



Kirjan päähenkilö on murretta puhuva Aapeli, joka on aivan tavallinen kummituspoika maaseudulta. Aapelilla on kuitenkin suuret toiveet ryhtyä linnankummitukseksi. Aapeli saa kuulla, että se on mahdoton haave, sillä linnankummituksiksi synnytään, ei tulla. Hän kuitenkinkin uskoo unelmaansa ja lähtee etsimään itselleen sopivaa linnaa. Sellaisen luo hän lopulta saapuukin, mutta saa pian kauhukseen huomata, että linnan on ottanut valtaansa jokin todella pelottava pimeän otus eli mörkö-Mem. Sen ympärillä on hyytävä pimeys, eikä mörkö päästä otteestaan ketään, joka on joutunut sen taikapiiriin. Mörkö pakottaa nappaamansa aaveet juomaan kammottavaa mörköjuomaa, joka tylsyttää juojansa oman tahdon ja vie terän hänen muistoiltaan ja tunteiltaan. Aapeli on onneksi neuvokas aave ja onnistuu välttämään mörköjuoman juomisen. Se tutustuu linnassa olevaan vankiin, joka tietää Memin ja mörköjuoman salaisuuden. Aapeli ymmärtää, että hänen on käytävä taisteluun Memiä vastaan, mikäli koskaan mielii päästä vapaaksi. Tässä kamppailussa käy selväksi, että vain totuus on tarpeeksi vahva ase mörköä vastaan. Mörkö ei kestä totuutta, vaan elää salamähkäisyyksistä, valheista ja epäilyistä. Onneksi totuus on aina valetta vahvempi, ja pieni aavepoika onnistuu voittamaan suuren, pahan mörön! Niin Aapeli onnistuu vapauttamaan linnaan vangiksi jääneet aaveet ja nousee itse linnankummitukseksi.

Cata Ahlbäckin kuvitusta kirjasta Aavepoika Aapeli ja mörkölinna (teksti Antti Saarnio, Haamu Kustannus 2016)

Aavepoika Aapeli ja mörkölinna on tarina päättäväisyydestä, totuuden tärkeydestä ja omien unelmien tavoittelemisestä. Viehätyin itse tarinasta, mutta kirjan mustavalkoinen kuvitus ei oikein innostanut minua. Voi olla, että kuvitus olisi toiminut paremmin värillisenä, mutta nyt se jäi jotenkin valjuksi ja vähän tylsäksikin. Sääli, sillä tarinan ollessa näin mukaansatempaava, toivoisin kirjan kuvituksen olevan myös kiinnostavaa ja lapsia kiehtovaa. Silti toivon, että sopivasti jännitystä etsivät lukijat tarttuvat tähän kirjaan. Koska mörkö-Mem ja mörköjuoma ovat oikeasti aika synkkiä asioita, ei kirja kuitenkaan ihan kaikille sovi. Tekstiäki on niin paljon, että mikään aivan pienten lasten kirja tämä ei ole. Parhaiten tämä sopii esikoulu- ja alakouluikäisille, noin 6 - 10-vuotiaille lapsille.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Onko mörköjä olemassa? (Typy ja muriseva mörkö)

Melkein tasan vuosi sitten esittelin Sanna Iston ja Eppu Nuotion yhdessä kirjoittaman ja Sari Airolan kuvittaman viehättävän joulukirjan Typy ja topakka tonttu (Bazar Kustannus Oy 2015). Tänä syksynä julkaistiin sarjan toinen kuvakirja eli Typy ja muriseva mörkö (Bazar Kustannus Oy 2016, saatu kustantajalta). Ensimmäisen kirjan kohdalla ihailin hilpeän ja taianomaisen tarinan lisäksi Airolan persoonallista kuvitustapaa. Myös tässä uusimmassa Typy-kirjassa hänen tapansa käyttää yhdellä aukeamalla vain muutamaa väriä sekä pelkkää ääriviivapiirtämistä toimivat loistavasti. Kirjan isoilla aukeamilla hänen ilmeikkäät kuvansa pääsevät todella oikeuksiinsa.



Isto ja Nuotio ovat yhdessä luoneet tarinan, joka herättelee lasten mielikuvitusta mutta myös luultavasti rauhoittelee niitä lapsia, joiden mielikuvitus jo nyt käy kierroksilla ja synnyttää makuuhuoneen sängyn alle, ovien taakse, kaappeihin ja pimeisiin nurkkiin murisevia mörköjä. Typyn lisäksi tämän uusimman kirjan pääosassa on nimittäin pieni mörkö, joka aluksi pelottaa Typyä kovasti mutta osoittautuukin sitten itse varsin pelokkaaksi tapaukseksi. Typy ja muriseva mörkö sopinee parhaiten isommille leikki-ikäisille ja esikoululaisille, jotka jo nauttivat vähän pidemmistä kuvakirjoista.

Sanna Isto, Eppu Nuotio & Sari Airola: Typy ja muriseva mörkö

Typy on vanhempiensa ja Bertta-tädin kanssa tullut viettämään kesälomaa vanhalle merenrantahuvilalle. Aluksi Typy nauttii olostaan suuressa talossa, mutta illan tullen talo alkaa näyttää Typystä toisenlaiselta. Typy näet huomaa, että hänen huoneensa kaapin alla asuu mörkö! Turhaan yrittävät äiti ja isä vakuutella, ettei mörköjä ole olemassakaan. Typy tahtoo nukkumaan äidin ja isän väliin, ja siellä hän nukkuu siitä lähtien joka yö.

Sanna Isto, Eppu Nuotio & Sari Airola: Typy ja muriseva mörkö

Päivisin Typy etsii ja löytää merkkejä möröstä, mutta ei onnistu näkemään mörköä itseään. Bertta-täti päättää sitten panna tuulemaan ja suursiivota mörön esiin. Ja kuinka ollakaan, pieni, musta ja karvainen mörkö ryntää kaapin alta karkuu Bertta-tädin tarmoa sekä tämän heiluvaa pölyhuiskaa. Kun Bertta-täti torkahtaa tulee mörkö esiin. Aluksi Typyä pelottaa, mutta sitten hänen alkaa käydä sääliksi mörköä, joka on selvästi peloissaan. Mörölle pitää löytää turvallinen piilopaikka, josta Bertta-täti ei löytäisi sitä. Harmi kyllä sellaista paikkaa ei tunnu löytyvän koko talosta!

Sanna Isto, Eppu Nuotio & Sari Airola: Typy ja muriseva mörkö

Sitten Typyllä välähtää, kun hän muistaa, mikä on se hänelle itselleen kaikkein turvallisin ja paras paikka. Äidin ja isin sänky tietenkin!

Sanna Isto, Eppu Nuotio & Sari Airola: Typy ja muriseva mörkö

perjantai 16. joulukuuta 2016

Muutama joululahjavinkki

Kirjalahjat ovat minun ja varmasti monen teidän blogini lukijankin mieleen. Eräs sukulainen kysyi tuossa hiljattain, mitä voisi ostaa lahjaksi lapsillemme, kun ei tohdi ostaa uutuuskirjoja. Hän näet arvelee, että saattaisi muuten päätyä ostamaan kuvakirjan, joka meillä on tai jonka vähintään olemme lukeneet. Minun ei tarvinnut asiaa kauaa miettiä, sillä kaksi vanhempaa lastemme tykkäävät erilaisista tarra- ja puuhakirjoista. Niistä olen vinkannut aiemminkin täällä blogissa, ja ajattelin taas muistutella, kuinka mukavia lahjoja ne ovat! Tarra-, tehtävä- ja värityskirjoja on niin monista eri aihepiireistä, että niiden joukosta voi helposti etsiä lahjansaajan kiinnostuksenkohteita vastaavan kirjasen. Osa tehtäväkirjoista on sellaisia, joiden tarkoitus on lähinnä viihdyttää, osa kehittää lapsen tietotaitoa tai vaikka sorminäppäryyttä. Esittelen muutaman meidän lastemme suosikin. Osa niistä on itse ostettuja, muutama on saatu lahjaksi ja pari kustantajalta arvostelukappaleina.



Aiemmin esittelemiäni harjoitus- ja tarrakirjoja pääset katsomaan näistä linkeistä: luontoaiheisia, sekalaisia, Oppi & Ilo -puuhakortit ja Reuhurinteen Nettipuuhat -tehtäväkirja

Värityskirjat:

1. Etenkin keskimmäisen lapsemme suosikkihahmo, Sanna Pelliccionin ihana Onni-poika seikkailee kirjojen lisäksi myös värityskirjassa. Onni-pojan värityskirja (Mirri Creative) on niin pienikokoinen, että se mahtuu mukaan käsilaukkuun, josta se on helppo kaivaa esiin vaikka ravintolassa ruokaa odotellessa ja antaa lasten väritellä Onni-kuvia siinä istuessaan. Pienen koon takia osa värityskuvista on niin pieniä, että niiden värittämiseen vaaditaan tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Vinkki! Kuvien ympärille lapset voivat vaikka kehitellä omia Onni-tarinoitaan, joita aikuinen voi kirjata ylös.

2. Esikoinen tykkää dinosauruksista, joten kirjamessuilta parilla euroilla ostamani Dinovärit sai hänet innostumaan. Värityskirjan dinot ovat melko aidon näköisiä ja jokaiseen kuvaan on nimetty, mistä dinosauruksesta on kyse.



Tarrakirjat:

3. Tarrakirjoja on kaupoissa lukuisia erilaisia. Nukkekotileikeistä ja "sisustamisesta" kiinnostuneet lapset voisivat tykätä Jenny Bowersin luomasta Tarrakivaa-sarjasta (Tactic Publishing).  Meillä on sarjan osat Kauppa ja Taloni.




Puuha- ja tehtäväkirjat:

4. Esikoisen kummi toi lapselle synttärilahjaksi puuhakirjan Samsam - Suuri puuhapaketti (Otava, perustuu Serge Blochin alkuperäisteoksiin). Tämä Samsam on monelle lapselle Pikkukakkosesta tuttu avaruussankari, joka ratkoo tv-sarjassa erilaisia ongelmia. Minä en hirveästi fanita ko. animaatiota, mutta lapseni katsovat sitä aika ajoin. Tässä puuhakirjassa on juonellinen tarina, ja tehtävät ovat osa sitä. Tehtävätyyppejä on erilaisia: väritystehtäviä, piirtämistä, sokkeloita, salakirjoitusta, etsi erot -tehtäviä, jne. Osa tehtävistä on sellaisia, että nelivuotias suoriutuu niistä itsenäisesti, osaan hän tarvitsee aikuisen apua.

5. Pähkähullu avaruus - tarrapuuhakirja (Tactic Publishing, tekstit ja käsikirjoitus Vesa Korpela) on hauska lahja kaikille avaruudesta ja muumorista pitäville. Tämän tarrapuuhakirjan kehyskertomuksessa Jepe-niminen poika lukee illalla avaruuskirjaa ja näkee yöllä unta, että pääsee kahden avaruusolion matkassa avaruuteen. Avaruusoliot esittelevät Jepelle eri planeettoja. Jepen matkassa puuhakirjaa täyttävä lapsi saa paitsi puuhailla tarrojen ja pienien tehtävien parissa, mutta myös oppii avaruudesta huumorin kautta.



6. Pienten oma harjoituskirja (Tactic Publishing, arvostelukappale kustantajalta) on suloisesti kuvitettu tehtäväkirja. Tehtävät eivät ole kovin vaikeita, joten ainakin vajaa viisivuotias esikoisemme on pystynyt täyttämään kirjaa itsenäisesti sen jälkeen, kun aikuinen on ensin selittänyt, mitä tehtävässä tehdään. Monessa tehtävässä pitää värittää ja liimata tarroja, osassa tunnistetaan erilaisia muotoja, lasketaan lukumääriä tai nimetään asioita.



Lukemaan ja kirjoittamaan innoittavia:

7. T niin kuin TIIKERI (Tactic Publishing, arvostelukappale kustantajalta, suom. Annu Nykänen) ei ole varsinaisesti puuhakirja, mutta sen parissa lapsi voi harjoitella tunnistamaan suuraakkosia. Se muistuttaa ns. vanhan ajan aapisia, joissa jokaiseen kirjaimeen liitettiin pieni loru tai lause. Kirjassa on vain suuraakkosia ja sanat on tavutettu. Tukevien pahvisivujen ansiosta T niin kuin TIIKERI toimii myös ihan pienempien lasten katselukirjana. Esikoinen, joka on nyt kovasti kiinnostunut kirjaimista, harjoittelee sen avulla eri kirjaimia. Pieni lipsahdus kirjassa kyllä on, sillä harmillisesti u-kirjaimen kuvassa on uiva majava, mutta sana on "uimari", vaikka lapsi muodostaa kuvasta helposti loogisen sana-kuvaparin "uu niin kuin majava".



8. Alakouluikäisiä, jo itse lukevia lapsia kirjoittamaan innoittaa mainioiden sekä monipuolisten tehtävien avulla Reuhurinne-sarjaan perustuva tehtäväkirja Omat tarinat (Otava 2014). Kirjan tekstit ja tehtävät ovat kirjoittaneet Tuula Kallioniemi ja Kati Solastie. Kuvat on piirtänyt tuttuun tapaan Jii Roikonen. Tehtävät ovat hyvin mietittyjä, ja etenevät mielikuvitusta virittelevistä ja perustaitoja treenaavista kirjoitusharjoituksista haastavampiin lehtijuttujen ja oman tarinan kirjoittamiseen. Minä käyttäisin tätä mielelläni jopa luovan kirjoittamisen tehtäväkirjana opetuksessa. Kirjan suositusiäksi on merkitty 9+.



Reuhurinne-sarjassa on runsas joukko tehtäväkirjoa erilaisista aiheista. Suosittelen tutustumaan!

torstai 15. joulukuuta 2016

Reilu kilpailu on tärkeämpää kuin voittaminen (Elmeri ja juoksukisat)

Uusimmassa David McKeen kuvittamassa ja kirjoittamassa Elmeri-norsusta kertovassa kirjassa Elmeri ja juoksukisat (Kustannus-Mäkelä Oy 2016, alkuteos Andersen Press Ltd 2016, arvostelukappale kustantajalta) Elmeri ja hänen serkkunsa Viljami järjestävät juoksukilpailut viidakon nuorille norsuille. Norsut näet kinaavat siitä, kuka on nopein, ja jotta kinastelu loppuisi pitää asiasta ottaa selvää. Ennen kilpailun alkua päätetään juoksureitti, infotaan muita eläimiä ja värjätään osallistujat erivärisiksi sekaannusten välttämiseksi. "Muistakaa, että tärkeintä ei ole se, kuka tulee ensimmäisenä maaliin, vaan reilu kilpailu", Elmeri vielä muistuttaa lähtoviivalla innokkaina odottavia kilpailijoita.



Norsut ampaisevat matkaan, ja ruskea kirii heti johtoon. Kilpailua seuraavat Viljami, Elmeri ja muut eläimet saavat nähdä sekä erittäin epäurheilijamaista että todella rehtiä ja reilua käytöstä ennen, kun kilpailun voittaja ylittää maaliviiva. Heti alkumetreillä vaaleanpunainen ja liila norsu juoksevat apinoiden asettamaan ansaan ja eksyvät reitiltä. Keltainen norsu haluaa niin kovasti voittaa, että alentuu kamppaamaan kanssakilpailijoitaan. Vihreä loukkaantuu sen takia, eikä pysty jatkamaan juoksua, mutta onneksi valkoinen kilpailija auttaa vihreää linkuttamaan maaliin. Se osoittaa kunnon urheiluhenkeä, ja saakin lopussa siitä itselleen mitalin! Elmeri ja Viljami nimittäin palkitsevat kaikki juoksukilpailuun osallistuneet mitalilla. Ensimmäinen ja toiseksi tullut saavat mitalit sijoituksistaan, mutta loput juoksijat palkitaan kuka mistäkin ansiosta. Jopa epäreiluuttaan katuva keltainen norsu saa mitalin siitä, että osaa hävetä ja pyytää anteeksi.

David McKee: Elmeri ja juoksukisat (Kustannus-Mäkelä Oy 2016)

Elmeri ja juoksukisat liputtaa reilun ja iloisen kilpailun puolesta. Voittaminen ei suinkaan saa olla niin tärkeää, että sen eteen on valmis tekemään mitä tahansa. Häviäminen onkin taito, jota lapset - ja jotkut aikuisetkin - joutuvat tosissaan opettelemaan. Koska jokainen saa mitalin, oppivat norsut ja pienet lukijat, että on muitakin tärkeitä ominaisuuksia kuin se, että on paras. On ihan yhtä tärkeää olla ystävällinen, katuva tai vaikka iloinen. Tämä on tietysti lapsille tärkeä viesti, samoin kuin se, että aina ei voi voittaa. "... Ilman toista ei voi olla ensimmäistä", sanoo Elmeri-norsukin palkintoja jakaessaan.

David McKee: Elmeri ja juoksukisat (Kustannus-Mäkelä Oy 2016)

tiistai 13. joulukuuta 2016

Uusi kirjasarja lukemaan oppineille: Lukupalat

Kirjoitin jo kesällä WSOY:n uudesta kirjasarjasta Lukupalat, joka on suunnattu erityisesti niille lapsille, jotka ovat hiljattain oppineet lukemaan. Tarkoituksena on tarjota lapsille laadukkaita kirjoja neljästä erilaisesta kategoriasta: Mukavan makeaa, Huvittavan hyvää, Jäätävän jännää ja Mehevään makuun. Karkkisymbolein varustetuista kirjoista lapset voivat sitten poimia itselleen parhaiten maistuvia lukupaloja.



Odotin kovasti tämän sarjan avauskirjoja, sillä sekä kuvituksen että tekstin puolesta laadukkaita helppolukuisia kirjoja ei voi olla liikaa. Sain sarjan nejä ensimmäistä osaa luettavaksi WSOY:ltä ja ilahduin siitä, kuinka viimeisteltyjä ja visuaalisesti kutsuvia kirjoja sarjan ensimmäiset kirjat ovat. Kirjailijoiksi ja kuvttajiksi on saatu "kovia nimiä" muun muassa Tapani Bagge, Carlos da Cruz ja Paula Noronen, joila tietysti voikin odottaa soljuvaa tekstiä, kiinnostavia juonikuvioita ja ilmeikkäitä kuvia. Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka olin iloinen kirjojen laadukkuudesta ja sisällöistäkin, olin myös ihan pikkiriikkisen pettynyt. Minä nimittäin toivoin, että kirjat olisivat vielä helppolukuisempia kuin ne nyt ovat. Oletin, että sarjan kirjoja voisi tarjota luettavaksi juuri lukemaan oppineille, mutta aivan niin helppilukuisia ne eivät kuitenkaan ole. Ne sopivat nimittäin parhaiten niille lapsille, joilla on jo kohtalaisen hyvä tekninen lukutaito.

Lapsen oppiessa lukemaan, hän oppii ensin lukemisen tekniikan (ns. tekninen lukutaito) ja sitten toivottavasti myös ymmärtämään lukemaansa (ns. ymmärtävä lukutaito). Kokemukseni on, että jos lapselle tarjoaa luettavaksi liian vaikeita kirjoja, joissa on liian paljon tekstiä, hankalia tai pitkiä sanoja ja monimutkaisia lauserakenteita, voi lapsen lukuinto hiipua, koska hän ei kykene vielä kunnolla ymmärtämään lukemaansa. Siksi juuri lukemaan oppineille tarjottavissa kirjoissa olisi hyvä olla aika yksinkertaiset lauseet, vähän tekstiä ja ainakin pisimmät/ vaativimmat sanat tavutettu. Lukupalojen kolmessa ensimmäisessä kirjassa tekstiä ei ole yhtä paljon kuin ns. tavallisessa lastenromaanissa, mutta sen verran kuitenkin, että aivan aloittelevalle lukijalle näiden lukemisessa olisi aika kova työ. Sanoja ei myöskään ole tavutettu, joten tavutuksestakaan ei ole tukea vasta-alkajalle. Sen sijaan kuvat ovat Lukupaloissa yhtä suuressa roolissa kuin teksti, mikä tietysti on aivan loistava juttu. Pieni lukija voi lukea kuvia samalla kuin tekstiä, mikä tietysti auttaa häntä myös ymmärtämään lukemaansa. Lukupalat ovatkin mainioita kirjoja sellaisille lapsille, joiden tekninen lukutaito on jo niin hyvällä mallilla, että hänen ei tarvitse enää lukiessaan keskittyä sanojen oikein lukemiseen, vaan saa rauhassa nauttia kirjan sisällöstä.

Lukupalojen kolme ensimmäistä kirjaa:

Tapani Bagge & Carlos da Cruz: Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita on vauhdikas ja humoristinen salapoliisitarina, jonka karkkiluokitus on huvittavan hyvää. Tämä kirja on meidän esikoisemme suosikki näistä kolmesta kirjasta.
Kaverukset Topi ja Atte viettävät lomapäivää paloasemalla. Paikalle tulee heidän kaverinsa Laila, jonka mummi on kauhuissaan, sillä Lailan pikkusisko Ariadne on kadonnut. Mummi on vakuuttunut, että Ariadne on joutunut lohikäärmeen kitaan! Topi ja Atte päättävät perustaa Ryhmä Z -nimisen pelastuspartion ja lähtevät yhdessä Lailan kanssa selvittämään kadonneen Ariadnen tapausta. Onko tyttö todella joutunut lohikäärmeen kitaan vai kenties Minotauruksen vangiksi. Kadoksissa on lisäksi Aatami-kissa, ja pelastuspartiolla on epäilys, että näiden kahden katoamiset liittyvät toisiinsa. Onneksi Ryhmä Z löytää johtolangan, jota seuraamalla koko mutkikas tapausvyyhti alkaa selvitä.

Tapani Bagge & Carlos da Cruz: Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita (WSOY 2016)

Paula Noronen & Kati Närhi: Yökoulu ja kadonnut opettaja on ihanan kammottava kummitustarina, jonka päähenkilöt ovat vampyyrityttö Martta ja zombiepoika Paavo. Kirjan luokitus on Jäätävän jännää. Eräänä kauhistuttavana kouluyönä he huomaavat, että heidän oma opettajansa neiti Kammonen on poissa ja tämän tilalla on luihun oloinen sijainen. Sijainen tettättää laosillä hyvin epäilyttäviä koulutehtäviä kuten esimerkiksi mustien naamioiden ompelemista. Vaikuttaa siltä, että sijainen suunnittelee jotain kieroa keikkaa, johon aikoo valjastaa Martan ja Paavon vastentahtoisiksi apureikseen. Martan ja Paavon epäilykset heröövätt, ja niinpä he päättävät estää sijaisen kierot suunnitelmat ja etsiä käsiinsä mystisesti kadonneen neiti Kammosen.

Paula Noronen & Kati Närhi: Yökoulu ja kadonnut opettaja (WSOY 2016)

Henna Helmi & Reetta Niemensivu: Bella saa pentuja on minun suosikkini näistä kolmesta kirjasta. Se kertoo ystävyydestä, ja uskon, että tämän kirjan tarinaan moni pieni lukija voi samastua. Kirjan luokitus on mukavan makeaa. Esikoululainen Julia ja ekaluokkalainen Anni ovat parhaita ystäviä. Anni on kuitenkin ekalle mentyään alkanut miettiä, voiko enää olla eskarilaisen kaveri, ja näyttää siltä, että Julia jää yksin... Tai ei ihan yksin, sillä Julialla on myös toinen ystävä eli hänen Bella koiransa. Tosin Bellallakin on parhaillaan  hieman muuta mietittävää, sillä se odottaa pentuja. Juliasta tuntuu, että Bellallakaan ei oikein ole sille enää aikaa, mutta onneksi käy ilmi, että niin ei suinkaan ole. Bella osoittaa Julialle ja Annille, että ystävät ovat aina toistensa tukena, eikä ystävyyteen vaikuta sellaiset turhanpäiväiset seikat kuin vaikka ikä.

Henna Helmi Reetta NiemensivuBella saa pentuja (WSOY 2016)
Nämä kaikki kolme kirjaa ovat sellaisia, että ne sopivat pituutensa puolesta myös ääneenlukukirjoiksi. Lukupalat tarjoaa mukavaa luettavaa noin 5 - 8 -vuotialle lapsille.


perjantai 9. joulukuuta 2016

Seikkailulla muinaisessa Tytyrin kalkkikaivoksessa: Tytyrin Tyyra & kaivoksen Kalle

Annastiina Mäkitalon (ent. Syväjärvi) kuvittama ja Johanna Venhon kirjoittama kuvakirja Kissanpissa (WSOY 2011) oli keväällä suoranainen hitti kotonamme, ja erityisesti kuopus tykkäsi kirjasta kovasti. Myös kaksikon toinen yhteinen teos Yllin kyllin (WSOY 2012) on kelpo luettavaa, ja pidän Mäkitalon kuvitustyylistä. Kun kuulin, että hänen kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Tytyrin Tyyra & kaivoksen Kalle. Tarina vuorenpeikon ja pojan ystävyydestä 1950-luvun Lohjalla (Kiinnoste 2016) julkaistiin keväällä, kiinnostuin kirjasta - tottakai. Minulla on yleensäkin tapana innostua kuvakirjoista, joiden tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulle ja Mäkitalon kirjan idea vaikutti kiinnostavalta. Ostin kirjan ja ajatukseni oli laittaa se pukinkonttiin, mutta esikoinen löysi kirjan kaapistani (eeeh...). Niinpä luimme kirjan yhdessä, ja pääsen kertomaan siitä teille jo ennen joulua.



Kirjan tapahtumat siis sijoittuvat 1950-luvun Lohjalle, jonka merkittävä työllistäjä siihen aikaan oli Tytyrin kalkkikaivos ja -tehdas. Päähenkilö on Kalle-poika, joka viettää mukavaa ja rentoa kesää uiden, pelaillen ja välillä jopa äitiään kotitöissä auttaen. Kallen isä Pietari on porari Tytyrin kaivoksessa, ja eräänä päivänä isä tulee töistä huolestuneena, koska tuntuu, että joku tekee kovasti tihutöitä kaivoksessa. Tänään isä on löytänyt kaivoksesta kalsiitista tehdyn korun, jonka omistajasta ei ole tietoa. Vaikka kalsiittia löytyykin kaivoksesta aika ajoin, ei Tytyrissä kuitenkaan valmisteta koruja. Kalle saa merkillisen korun kivikokoelmiinsa. Yöllä joku kuitenkin hyppää ikkunasta sisään ja nappaa korun itselleen. Kalle yrittää seurata varasta, mutta öisellä pihalla tästä näkyy enää peikkohännän viuhahdus!

Annastiina Mäkitalo: Tytyrin Tyyra & kaivoksen Kalle (Kiinnoste 2016)

Myöhemmin kesällä, öisellä kalastusretkellään Kalle tapaa tuon oudon korukivivarkaan, ja selviää, että hän on peikkotyttö-Tyyra. Tyyra ja hänen heimonsa asuvat kaivoksessa, jossa heillä on upea maanalainen kaupunki. Nuo kaksi ystävystyvät ja viettävät mukavan kesän yhdessä. Tyyra tuntuu tosin olevan aina kovin nälkäinen, ja vähän resuiseksi ja laihanlaiseksikin hän on käynyt kesän kuluessa. Tyyra oppii puhumaan jonkin verran ihmisten kieltä ja saa selitettyä Kallelle, että ihmisten kaivaukset ovat tulleet jo hälyttäväm lähelle heidän kotiaan. Jos peikot eivät saa enää rauhassa etsiä kalsiittikiviä ja valmistaa niistä koruja, eivät he voi käydä kauppaa keijujen ynnä muiden vastaavien olentojen kanssa ja jäävät siten ilman ruokaa. Peikot ovat yrittäneet karkottaa ihmisiä tihutöitä tekemällä.

Annastiina Mäkitalo: Tytyrin Tyyra & kaivoksen Kalle (Kiinnoste 2016)

Kallen käy sääliksi peikkotyttöä ja tämän kansaa, ja niinpä poika kertoo isälleen Tyyran ongelmasta. Isä on hyväsydäminen ja ottaa asian hoitaakseen. Pian itse kaivoksen johtaja Kalkki-Petteri saa kuulla peikoista. Onneksi tämä ymmärtää peikkojen ahdingon ja lähtee Kalle oppaanaan tapaamaan peikkojen kunigasta. Tyyra tulkkaa näiden kahden mahtimiehen neuvottelut, joiden sisällöstä ei kenellekään muulle (edes lukijalle) hiiskuta sanaakaan. Lopputuloksena peikot saavat pitää omat asuinsijansa, eikä ihmisten kaivostoiminta enää häiritse heitä.

Ei ole helppoa tehdän nykylapsia kiinnostavaa kuvakirjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen. Vaarana on, että juoni jää historiallisten paikkojen, tapojen ja esineistön esittelyn jalkoihin. Tytyrin Tyyra & kaivoksen Kalle -kirjassa Mäkitalo haluaa selvästi kertoa lapsilukijoille historiallisesta Lohjaa ja Tytyrin kaivosta, mutta ei tee sitä juonen kustannuksella. Ainakin omaa lastani kiehtoi tarina salaperäisestä koruvarkaasta ja maan alla asuvasta peikkokansasta. Historiallisen Lohjan kartta ja poikkileikkauskuva kaivoksesta ovat esikoisesta myös kovin mielenkiintoisia. Minä ihan pikkaisen kyllä kritisoin sitä, että Kalkki-Petteri tuosta vaan suostui peikkojen pyyntöön. Loppuratkaisu tuntuu hivenen liian helpolta.

Lapsen suusta: "Tuo Tyyra puhuu jo aika hyvin ihmisten kieltä, mutta ei niin hyvin kuitenkaan. Miltähän peikkojen ääntely kuulostaisi? Ota kuva siitä niiden luolan kartasta, kun se on niin hieno."

Annastiina Mäkitalo: Tytyrin Tyyra & kaivoksen Kalle (Kiinnoste 2016)

Kirjan lopussa on aukeaman kokoinen tietoteksti kirjan tapahtumapaikoista, henkilöistä ja Tytyrin kaivoksesta. Kaivos on muuten edelleen toiminnassa, ja lisäksi siellä toimii myös kaivosmuseo.

torstai 8. joulukuuta 2016

Vesikirja valloittaa

Pasin koko perhe on pahalla tuulella, sillä on kesä ja satanut jo neljä päivää yhtä soittoa. Pasi lajittelee supersankarikorttejaan, joiden joukosta puuttuu vain harvinainen Aquaman eli Vesimies -kortti. Pasi on löytänyt sen divarista, mutta rahattomana hänen pitää ensin kerätä rahat korttia varten. Onneksi sade taukoaa, ja Pasi pääsee perustamaan mehumyyntikojun talonsa pihalle. Hänen ensimmäinen asiakkaansa on ihme kyllä itse Vesimies! Vesimies kutsuu Pasin kanssaan seikkailulle ja tutkimusmatkalle veden ihmeelliseen maailmaan. Vesimiehen kanssa Pasi oppii kaiken olennaisen vedestä, sen kiertokulusta ja kallisarvoisuudesta. Hän näkee, miltä näyttää Itämeren pohjassa, miten vedenpuhdistamo toimii ja saa selville, minkä takia vettä kannattaa säästellä.



Marketta Vaismaan kirjoittamassa huikeassa tietokirjassa Vesikirja (Lasten Keskus 2016, arvostelukappale) on juuri sopivassa suhteessa faktaa ja fiktiota, jotta vajaa viisivuotiaskin jaksoi kuunnella koko kirjan yhdeltä istumalta. Lukiessani tätä kirjaa hänelle hyppäsin yli ihan muutamasta kohdasta, mutta vain muutamasta. Kuitenkaan kirja ei ole yhtään liian simppeli tai lapsellinen paljon isommallekin lapselle. Tämänkin kirjan kuvituksen on tehnyt Carlos da Cruz. "Aika värikäs kirja", lapsi totesi Vesikirjan ulkoasusta.

Marketta Vaismaa & Carlos da Cruz: Vesikirja (Lasten Keskus 2016)

On aivan mahtavaa, miten lapset voivat tällaisten kirjojen kautta tutustua hauskalla tavalla maailman ilmiöihin. Lapset halua tietää asioista, ja mikä olisi parempi tietolähde kuin ammattitaidolla kirjoitettu ja kuvitettu tietokirja, joka kaiken lisäksi on lapsesta hauska? Ja lyön vaikka vetoa, että moni aikuinenkin oppii paljon uutta Vesikirjaa lukiessaan. Vaismaan viesti lukijoille on selvä: On älytöntä tuhlata kallisarvoista vettä ja sotkea vesistöjä. Täytyy myöntää, että ainakin minä tunsin tämän kirjan luettuani pienen piston omatunnossani, ja jo illalla pohdimme lasten kanssa suihkukäyttäytymistämme ja käyttämiemme pesuaineiden ympäristöystävällisyyttä.

Marketta Vaismaa & Carlos da Cruz: Vesikirja (Lasten Keskus 2016)

Olen todella iloinen, että voin esitellä teille näin hienosti tehtyjä tietokirjoja ja toivon, että tällaisia juonellisen kuvakirjan, sarjakuvakirjan ja lapsentasoisesti kirjoitetun tietokirjan onnistuneita yhdistelmiä julkaistaan tulevaisuudessa myös muistakin aiheista! "Toi kirja on kyllä hyvä!" kommentoi lapsikin ihan spontaanista lukuhetken jälkeen.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Huikean hieno tietokirja Suomen lasten Suomi

Tuleva Suomi 100-juhlavuosi näkyy myös kirjallisuudessa. Eräs teos, joka sopii tulevaan juhlavuoteen aivan loistavasti on suurteos Suomen lasten Suomi (Otava 2016, saatu kustantajalta). Sen takana ovat kirjailija ja filosofian tohtori Kirsti Manninen ja kuvittaja Carlos da Cruz. Da Cruz on kuvittanut monia lasten kuva- ja tietokirjoja, ja Manninen on kirjoittanut eräät suosikkitietokirjani Suomen lasten historian ja Suomen lasten taidehistorian. Uskalsin siis odottaa Suomen lasten Suomi kirjalta kovaa tasoa, ja kirja toden totta vastaa odotuksiani täysin. Oikeastaan se jopa ylittää ne!



Kirjan tarkoitus on esitellä lapsilukijoille helposti ymmärrettävällä tavalla Suomea ja suomalaisuutta. Kirjassa käydään läpi kaikki suomen maakunnat, niiden ominaispiirteet, keskeisiä elinkeinoja, historiaa, juhlaperinteitä, keksijöitä, tunnettuja suomalaisia ja muita kulttuurillemme merkittäviä seikkoja. Tutuksi tulevat myös Suomen luonto, eläimet, murteet ja jopa vähemmistökansat ja suurimmat maahanmuuttajaryhmät. Kirja on jollain tapaa hieman historia-, tai ehkä pitäisi sanoa perinnepainotteinen, ja jos jotain olisin voinut toivoa lisää, olisin toivonut enemmän tietoa siitä, mitä nykylapset Suomessa harrastavat tai leikkivät. Se varmasti kiinnostaisi lapsilukijoita. Leluista ja leikistä olisi voinut olla enemmän tietoa.

Kirsti Manninen & Carlos da Cruz: Suomen lasten Suomi (Otava 2016)
En oikein usko, että näin kattavaa tietokirjaa Suomesta on koskaan aikaisemmin tehty - ainakaan näin kiinnostavalla tavalla. Vaikka kirjassa on aivan huima määrä tietoa, ei sen lukeminen käy puuduttavaksi tai tylsäksi. Da Cruzin kuvat herättävät teksit eloon, eikä lukija edes huomaa, kuinka paljon tietoa hän tulee lukiessaan ahmineeksi. Tiedättekö esimerkiksi mitä tarkoittaa tulisteleminen, miten tervahauta rakennetaan tai mitä ovat jätinkirkot? Noh, tämän kirjan luettuanne varmasti tiedätte.

Kirsti Manninen & Carlos da Cruz: Suomen lasten Suomi (Otava 2016)
Vaikka Suomen lasten Suomi on tietokirja, on siihen tuotu tarinallinen elementti kahden ulkosuomalaisen lapsen Suomeen suuntautuvan kesälomavierailun muodossa. Jenny ja John Hella ovat amerikkalaisia lapsia, joiden mummu Aino Hella on syntynyt Suomessa. John ja Jenny matkustavat Suomeen tapaamaan ystäviään edellisen kesän leiriltä. Nämä heidän suomalaiset ystävänsä asuvat ympäri Suomea ja esittelevät amerikkalaisille sisaruksille omaa maataan ja tapojaan. Jenny ja John oppivat matkallaan vaikka mitä ja lähettelevät mummulleen lukuisia postikortteja matkansa varrelta. Kirjan lukija siis pääsee Jennyn ja Johnin mukana matkalle Suomeen ja suomalaisuuteen. Sininen keskitie -blogin bleue kutsui tämän kirjan tekemistä kunnioitettavaksi kulttuuriteoksi. Minä en voisi olla yhtään enempää samaa mieltä hänen kanssaan!

Suuri sydän tälle teokselle!
Kirsti Manninen & Carlos da Cruz: Suomen lasten Suomi (Otava 2016)

Kippis Suomelle, suomalaisuudelle ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Sisarla - Ylistys sielunsisaruudelle

Salla Simukka tekee uuden aluevaltauksen tuoreimmalla lastenkirjallaan Sisarla (Tammi 2016, saatu kustantajalta). Se on hänen ensimmäinen lapsille suunnattu fantasiaromaaninsa. Kirja kertoo ennen kaikkea ystävyydestä ja sielunsisaruudesta, jotka kestävät vahvoina läpi aikojen ja halki maailmojen. Juoni noudattelee fantasiatarinoille tyypillistä kaavaa, jossa päähenkilöt saavat tehtävän suoritettavakseen ja sen tehdäkseen, heidän on kuljettava pitkä matka ja selvittävä erinäisistä vastoinkäymisistä. Simukka on punononut juoneen tuttuja elementtejä vanhoista saduista Liisa Ihmemaassa, Salainen puutarha ja Lumikuningatar. Minulle tuli kirjaa lukiessani vahvoja mielleyhtymiä myös Narniasta.



Kirjan päähenkilö on 11-vuotias Aliisa, joka putoaa omasta maailmastaan toiseen, ihmeelliseen maailmaan. Aliisan omaa maailmaa on jo pitkään vaivannut hyytävä kylmyys, ja kaikki paikat ovat kirjaimellisesti hautautuneet lumeen. Myös ihmisten mielet tuntuvat kummallisesti kylmenneen. Siksi toisessa maailmassa,vallitseva ihana lämpö tuntuu Aliisasta lähes taivaalliselta. Toinen maailma on muutenkin aivan käsittämättömän kaunis ja ihana paikka. Siellä kaikki tuntuu olevan sopusoinnussa keskenään. Tuon maailman eriskummalliset oliot elävät ystävinä (paitsi sudenolennot ja tuulikeijut), eikä siellä tunnu olevan puutetta mistään. Aliisa oppii, että maailman nimi on Sisarla, ja hän päätyy siellä Salamaisuuksien puutarhaan. Puutarhassa hän tapaa myös toisen ihmisen omasta maailmastaan eli tytön nimeltä Meri.

Aliisa, joka on omassa maailmassaan ollut hyvin yksinäinen, saa Meristä itselleen sydänystävän. He nauttivat kahdestaan elämästään Sisarlassa, mutta huomaavat myös merkillisesti alkavansa unohtaa oman maailmansa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Meri ja Aliisa ovat pudonneet Sisarlaan tietystä syystä, eikä se syy ole vähäisempi kuin heidän oman maailmansa pelastaminen Kuningatar Lilin jäätävältä suunnitelmalta. Tytöt lähtevät etsimään Liliä ja keinoa kukistaa tämä. Apunaan heillä on piskuisen pöllö-Poelloen ennustuksina antamat neuvot ja matkallaan kohtaamansa ystävälliset olennot. Etsintäretki näyttää tuottavan tulosta, (en spoilaa tässä menemällä tarkempii yksityiskohtiin), ja tehtävän suoritettuaan tytöt pääsevät takaisin omaan maailmaansa. Siellä kaikki ei kuitenkaan edelleenkään ole kuten pitäisi. Meri nimittäin on muuttunut kylmäksi ja häijyksi, eikä enää tahdo olla Aliisan ystävä. Aliisa ymmärtää, että hänen on vielä kerran matkattava Sisarlaan, jos mielii pelastaa parhaan ystävänsä.

Sisarla mukaansatempaava, lastenromaani, ja erityisesti Simukan luoma toinen maailma kaikkine sen asukkaineen, lainalaisuuksineen ja ilmiöineen on mielettömän hieno. Saku Heinäsen upeat mustavalkoiset kuvat sopivat tarinaan erittäin hyvin. Kirjan julkistamistilaisuudessa Heinänen kyllä naureskeli, että Simukka onnistui aiheuttamaan hänelle hieman päänvaivaa keksimällä toinen toistaan eriskummallisempia olentoja, joiden kuvituksen Heinänen sitten yritti tehdä parhaansa mukaan. Mielestäni hän todella onnistui siinä!

Saku Heinäsen kuvitusta Salla Simukan kirjoittamassa kirjassa Sisarla (Tammi 2016)

Lukijana minä pidin yhtymäkohdista vanhoihin klassikkosatuihin ja siitä, että Simukan kieli on vaivatonta ja nautinnollista lukea. Paikoin kuitenkin tuntui, että tapahtumat etenivät vähän liiankin helposti. Jos tyttöjen esimerkiksi piti löytää joku kauan kadoksissa ollut olento, he löysivät tämän ilman suurempia vastoinkäymisiä. Koko tarinassa on vain yksi taistelu, vaikka tällaiseen fantasiakirjaan sopisivat myös runsaammat koettelemukset, paot ja yhteenotot - lapsentasoisesti kirjoitettuna tietysti. Toiseksi minua häiritsi Aliisan lähes palvova suhtautuminen Meriin. Sydänystävyyden idea on toki kirjassa kantava voima, ja tietysti ihana ja tärkeä asia. Silti minusta tuntui hieman pelottavaltakin, miten kiinni Aliisa kasvoi Meriin. Lapsille kirja on ihana kertomus ystävyyden tärkeydestä ja siitä, miten hyvän ystävän avulla pystyy asioihin, jotka yskin tuntuvat mahdottomilta. Se kertoo myös tärkeää viestiä siitä, että toista ei voi omistaa, eikä ystäviä saa kahlita.

Kirjan ovat lukeneet myös MarikaOksa ja Maria. Sisarlan julkistamisjuhlista voit käydä lukemassa enemmän Ritan blogista.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Mainio joululahjakirja: Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille

Viime viikolla postilaatikkoomme tuli yllättäen useampikin kirja, joista erityisesti tiedonhaluinen esikoisemme innostui valtavasti. Suosikiksi on nyt noussut Sarah Sheppardin kuvittama ja kirjoittama karttakirja Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille (Kustannusosakeyhtiö Nemo 2016, alkuteos Bonnier Carlsen 2013, saatu kustantajalta). Kyseessä on karttakirja, jossa maapalloa  ja sen ilmiöitä tutkitaan varsin mielenkiintoisista näkövinkkeleistä. Jokaisella aukeamalla on oma teemansa esimerkiksi "Salaperäiset paikat", "Myrkylliset eläimet" ja "Syvänmeren haudat". Karttaan on sitten merkitty teeman mukaan kaikki ne paikat, joista löytyy esimerkiksi maailman myrkyllisimpiä eläimiä tai paikkoja, joihin liittyy salaperäisiä uskomuksia. Jokaisella aukeamalla on myös napakoita titotekstejä, joissa kartassa olevista asioista ja paikoista kerrotaan lisää. Tekstit ovat niin selkeitä, että reilu neljä ja puolivuotias -esikoisenikin ymmärtää hyvin minun lukemani tekstit. Kirjan lopussa on sitten ne perinteisemmät maanosakartat valtioineen ja pääkaupunkilistauksineen. Etu- ja takakannesta löytyy eri valtioiden liput.



Tätä kirjaa on oikeasti mukava lukea lapselle, sillä myös minä opin lukiessani uutta. On hauskaa selvittää, missä päin maapalloa on eniten vaarallisia eläimiä tai vaikka merirosvojen aarteita. Karttaan näitä paikkoja ja asioita on merkitty kuvasymbolein (esim. ko eläimen kuva oikean maan kohdalla), joten lukutaidotonkin lapsi voi jonkin verran tutkailla karttaa itsekseen. Itseäni suorastaan riemastutti, kun lapsi rupesi itse keksimään selityksiä sille, miksi Bermudan kolmioon on kadonnut niin paljon aluksia tai miksi Himalajalla on onnistuttu kuvaamaan lumimiehen jalanjäljet (teema-aukeama: Salaperäiset paikat). Voi oppimista!

"Äiti, ota sinne kuva ainakin tästä lumihirviöstä!" toivoivat lapseni.
Sarah Sheppard: Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille (Nemo 2016)

Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille on siis oikein oivaltaen tehty karttatietokirja. Kuvitustyyli ja väritys tosin ovat hieman tylsiä, mutta voisiko olla, että Sheppard ei ole halunnut niiden varastavan huomiota tiedolta. Työssäni luokanopettajana olen huomannut, että moni lapsi, joka ei mielellään lue lastenromaaneja tai kuvakirjoja, saattaa kuitenkin omatoimisesta mennä luokkani kirjahyllylle ja valita sieltä luettavakseen tieto- tai sarjakuvakirjan. Mututuntumani on, että erityisesti pojat tykkäävät tietokirjoista, ja jokaisella luokalla on ollut "se yksi poika", joka on nauttinut karttojen ja lippujen tutkimisesta. Siksi suosittelenkin miettimään, voisiko tänä vuonna pukki tuoda lapselle jonkin tietokirjan lasta kiinnostavasta aiheesta. Jos tietokirjat kiinnostavat, kannattaa seurata blogiani tarkasti nyt ennen joulua, sillä tarkoitus on esitellä vielä ainakin kolme eriaiheista tietokirjaa, joista jokainen sopii hyvin myös joululahjaksi alakouluikäisille lukijoille!

Sarah Sheppard: Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille (Nemo 2016)