Satupäivän kirja: Misse ja Lapin taikayö

Hyvää Satupäivää kaikki tarinoiden ystävät! Tänään, Sadun nimipäivänä 18.10. satuja juhlitaan eri puolilla Suomea kirjastoissa, teattereissa, päiväkodeissa ynnä muissa vastaavissa paikoissa.



Minäkin haluan esitellä teille Satupäivän kunniaksi täällä blogissa perinteisen sadun. Kyseessä on Misse ja Lapin taikayö -satukirja (Hillcottage Oy, saatu kustantajalta), jossa pieni Alina-tyttö pääsee yölliselle seikkailulle Lapin kauniiseen tunturimaisemaan yhdessä metsän eläinten kanssa. Sekä tarinassa että kuvituksessa luonto on vahvasti läsnä, ja huolimatta siitä, että saduille tyypilliseen tapaan eläimet osaavat puhua, ovat keskenään ystäviä ja eivätkä kavahda ihmislasta, on kirjassa myös selkeä opettavainen puoli.



Alina on äitinsä kanssa käymässä mummon luona Lapissa, ja lähtee Misse-kissan kanssa talviyöhön etsimään revontulia ja sen päästä mahdollisesti löytyvää aarretta. Alina tapaa retkellään suden, poroja, ilveksen, kärpän ja ahman, jotka kertovat tytölle elintavoistaan ja ominaisuuksistaan. Tämä satu on taianomainen ja varsin hyväntahtoinen. Jännittävin hetki koetaan, kun ahma on jäänyt vajaan jumiin ja Alina menee vapauttamaan sitä. Siksipä tämä satu sopii pientenkin lasten iltasaduksi.


Kirjan lopussa on vielä lukijoita varten lyhyet tietotekstit kustakin tekstissä esiintyneestä eläimestä, ja sen tuotosta 0,50e menee Luonnonperintösäätiölle ja 0,50e Suomen Luonnonsuojeluliitolle. Kirjan on kirjoittanut Emiliana Salomon ja kauniin kuvituksen on taiteillut taiteilijanimimerkki Oksi.

Lukuvinkkejä (syys)lukulomalle!

Kuukausi sitten esittelin koululaisten suosikkirjoja, ja näin Lukuloman (klik) kunniaksi kerron teille kolmesta uudesta kirjatuttavuudesta, jotka olemme viimeaikoina lukeneet yhdessä ekaluokkalaiseni kanssa ja jotka sopivat hyvin noin 2. - 4. -luokkalaisten itse luettavaksi.



Veeran Salmen kirjoittama Jello ja nolo nokkahuilu (Otava 2019) on 126 sivuinen lastenromaani, jossa on iso fontti ja runsaasti kuvia. Tämä kirja sopiikin hyvin heille, jotka jo osaavat lukea, mutta tarvitsevat kirjan, jossa ei ole vielä turhan paljon tekstiä ja jossa kuvat elävöittävät lukukokemusta. Kirjan hauskat kuvat on tehnyt Emmi Jormalainen.

Jello ja nolo nokkahuilu

Jello ja nolo nokkahuilu koostuu neljästä lyhyemmästä tarinasta - tai pitäisikö sanoa luvusta - joissa isänsä kanssa asuvalle Jellolle sattuu ja tapahtuu kaikkea kummallista. "Tässä kirjassa on sellaisia mielikuvitusjuttua", kuten ekaluokkalaiseni tätä hauskaa ja vähän höpsöä kirjaa luonnehtii. Tarinoissa Jello kohtaa tylsät asiat "Shabadabaduudaba" yllättävällä tavalla. Jello ei esimerkiksi tahdo lähteä tiistaina kouluun, koska siellä pitää soittaa nokkahuilua, ja sehän nyt on vallan noloa. Niinpä Jello keksii yhden jos toisenkin syyn, joiden varjolla saisi jäädä kotiin. Kun isä ei usko niistä yhtäkään, vaihtaa Jello osia pihassa kasvavan puun kanssa, sillä puulla ei ole mitään kouluun menemistä ja nokkahuilun soittamista vastaan!

Toisessa tarinassa Jellolle tulee riitää isin kanssa, sillä isi ei halua rottia lemmikeiksi ja kutsuu niitä likaisiksi otuksiksi. Jello lähtee pihalle leikkimään, tapaa pari joraavaa rottaa ja taikaiskusta muuttuu itsekin niin pieneksi, että pääsee tutustumaan rottien maanalaisiin koloihin ja käytäviin. Siellä hän saa huomata, että rotilla on ihan omat tapansa, eivätkä ne taida sittenkään kavahtaa esimerkiksi jätteitä!

Kolmannessa tarinassa Jellon isä tahtoo syöttää pojalleen tomaattikeittoa, mistä Jello ei tykkää yhtään. Käykin sitten niin, että tomaattien terveysvaikutusten perään vannova isi muuttuu itse tomaatiksi! Ja mikä nolointa, isä tulee tomaattina Jellon mukaan kouluun, jossa isillä on aika vaikeaa, koska ei esimerkiksi jaksa könytä rappusia ylös. Onneksi tomaatti-isi löytää itselleen sopivan paikan nimittin työpaikan pitseriasta! Jello-parka joutuu sitten pelkäämään, mahtaako isi tulla kotiin ollenkaan, vai onko hänestäkin tehty pizzaa tai kenties ketsuppia...

...........................................................


Pieni numero (Karisto 2019) on Mimmu Tihisen kirjoittama hyväntuulinen lasteromaani, jonka päähenkilö on alakoululainen Petunia Suttinen. Hän on tarmokas tyttö, joka innostuu kirjoittamaan omaa sanomalehteä nimeltään "Pieni Numero", sillä hänen ja muiden Metsäkankaan lähiöläisten harmiksi paikallislehdessä ei mainita sanallakaan Lähiötalon taideillasta, joka tietysti on asukkaille tärkeä tapahtuma. Petunia asuu uusperheessä äitinsä, kahden pikkusisaruksen ja isäpuolen kanssa. Myös Petunian isä on paljon kuvioissa, sillä työtön isä viettää paljon aikaa Lähiötalossa, jossa hänen ex-vaimonsa on töissä ja jossa Petunia käy läksykerhossa. Isä kannustaa tytärtään kirjoittamaan ja ostaa tälle myös oman päiväkirjan, koska halvalla saa. 

Pieni numero

Pieni Numero -kirja rakentuukin tarinaosuuksista, joissa Petunia on kertojana sekä päiväkirjaosioista että Pienen Numeron kolmesta julkaisusta. Petunia kirjoittaa Pieneen Numeroon kaikista itselleen tärkeistä asioista kuten esimerkiksi taideillasta, ihmissuhteista (isi rakastaa edelleen äitiä), lukijakirjeitä (Petunian kovaääniset siskot häiritsevät naapuria) ja Petunian ystävän Alisan tekemistä koulunparannusehdotuksista (kouluun voisi rakentaa eläintarhan, jonka leijonille kiusaajat voisi syöttää). Ensimmäisen numeron ilmestyttyä Petunia kuitenkin huomaa, että toimittajana oleminen ei olekaan ihan helppoa, ja painettu sana voi saada aikaan napinaa ja väärinkäsityksiä. Niinpä Petunian pitää äkkiä kirjoittaa Suuri Oikaisunumero, jossa korjailee ensimmäiseen numeroon eksyneitä virheitä. 

Petunialla on ympärillään paljon aikuisia, jotka tukevat häntä, mutta koulussa hänellä on kuitenkin hankalampaa. Alisa on hänen koulukummilapsensa, mutta muuten kavereiden kanssa on hankaluuksia - tai oikeammin vaikeuksia, sillä muutama luokkakaveri kiusaa ja nimittelee Petuniaa. Alisan takia Petunia yrittää esittää vahvaa, vaikka toki pilkka satuttaa. Lukijan toivoisikin, että joku koulun aikuisista huomaisisi tilanteen ja puuttuisi kiusaamiseen! Nyt puuttujaksi nouseekin yllättäen pikkuinen Alisa. 

Petunialle päänvaivaa ja ongelmia aiheuttavat kavereiden lisäksi myös englannin läksyt, isäpuolen äidin sairastuminen ja Pienen Numeron toinen tilaaja eli rouva Tellervo Lahti, jonka Petunia epähuomiossa tulee haukkuneessa lehden ensimmäisessä numerossa... Kaikki vaikeudet ja väärinkäsitykset onneksi ratkeavat kirjan edetessä tavalla ja toisella, ja Petunia saa huomata, että yhteisössä on voimaa!

Tässä kirjassa ei ole varsinaista kuvitusta, mutta Petunian lehdessä on kuvia, jotka on tehnyt Mari Ahokoivu. Pieni Numero sopisi myös ääneenlukukirjaksi kouluun, ja sen erilaisia tekstejä (Petunian päiväkirjamerkinnät, lehtiosuudet sekä Petunian kirjoittamat laulut ja runot) voisi käyttää myös esimerkkeinä kirjoittamisen opetuksessa.

...........................................................


Kolmas ekaluokkalaisen kanssa yhdessä lukemani kirja on Johanna Venhon kirjoittaman Opossumi-sarjan toinen osa Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019, saatu kustantajalta). Emme ole lukeneet sarjan ensimmäistä osaa, mikä hieman haittasi kirjan tapahtumien seuraamista ainakin aluksi. Kirjan henkilöitä ja puhuvan Opossumin tarinaa, ei hirveästi avata tässä toisessa osassa, eli kannattaa ehdottomasti tehdä toisin kuin me ja aloittaa tutustuminen ensimmäisestä osasta Opossumi repussa (WSOY 2017).

Opossumi ja sata tykkäystä

Opossumi on toisen kirjan päähenkilön, eli Pajun, puhuva lemmikki - tai ehkä pikemminkin veli kuin lemmikki. Opossumi räppää ja tahtoo tulla kuuluisaksi. Se perustaa vlogin ja päivittää sitä ahkerasti. Onkin mielenkiintoista, miten Opossumi odottelee tykkäyksiä ja innostuu jokaisesta peukutuksesta, vaikka Paju yrittää muistuttaa sitä, etteivät virtuaaliset tykkäykset ole niin tärkeitä kuin se, että hän tykkää Opossumista ihan oikeasti! Esiintymistä rakastava Opossumi tuntuu olevan ikuinen optimisti, ja se onnsituukin löytämään ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan sitä musiikkimaailman valloituksessa...

Pajulla puolestaan on huolia, sillä hänen paras ystävänsä Roosa on ruvennut yhtäkkiä käyttäytymään kummallisesti, eikä tunnu enää haluavan olla Pajun kanssa. Heidän luokkakaverinsa Elinakin tekee Pajulle selväksi, että Roosa pitää Pajun perhettä omituisena, eikä haluaisi lähteä Pajun ja tämän perheen kanssa Pärnuun lomareissulle kuten äidit ovat sopineet. Onneksi tytöt saavat puhumalla selviteltyä välejään, ja he ymmärtävät, että Elina on ilmeisesti tietoisesti sekoittanut niitä. Paju joutuukin pohtimaan, miksi Elina on toiminut kuten toimi, voiko tälle antaa anteeksi ja jos voi, niin voiko Elinaan kuitenkaan aivan luottaa.

Opossumi ja sata tykkäystä -kirjassa tapahtuu paljon ja kaikenlaista, mutta tärkeimmäksi teemaksi nousee kuitenkin ystävyys. Tekstiä on paljon, mutta Emmi Jormalaisen piirtämät värikkäät kuvat keventävät lukukokemusta mukavasti.

Mukavaa lukulomaa kaikille lomailijoille!

Helsingin Kirjamessut 2019, lastenohjelma ja lippuarvonta

Enää reilu viikko ja sitten yksi vuoden odotetuimmista kirjallisista viikonlopuista on täällä! Helsingin Kirjamessuja vietetään Messukeskuksessa 24. - 27.10., ja itse menen paikalle ainakin kahtena, ehkä kolmena päivänä. Olen jo alustavasti suunnitellut, mitä keskustelu menen kuuntelemaan ja mitä ohjelmaa aion seurata. Valinnanvaraa on taas runsaasti, ja tuntuukin, että olisi helpointa, jos itsensä voisi monistaa.



Vai kuinka muka esimerkiksi voin valita, menenkö kuuntelemaan perjantaina klo 13.00 kuuntelemaan Senaatintorille Riitta Konttisen haastattelua Aino Sibelius -kirjasta, Töölö-lavalle Sanna Ryynäsen haastattelua taiteilija Meri Genetzistä vai kenties Suomenlinna-lavalla Stalinin vainoista keskustelevia Martti Turtolaa ja Tarja Lappalaista?



Perinteisesti yksi messupäivä on ollut lastenpäivä, eli silloin olemme menneet kirjamessuille koko perheen kanssa, ja niin aiomme tehdä myös tänä vuonna. Kysyin lapsiltani, mitä he haluavat nähdä messuilla ja muun muassa tällaisia vastauksia sain:

Perjantai:
- Suomen lasten aarrelaivat, pe klo 10.30 - 11.00 Toukola
- Opossumin räppityöpaja pe klo 12.00-12.30, Toukola

Lauantai:
- Nipsun juhlat, la klo 11.30-12.00, Kumpula (muumishow ja tapaa muumit)
- Riehumisen liikennevalot - toiminnallinen liikunta- ja askartelutuokio, la 11.30-12.00, Toukola
- Ruutuvapaata puuhaa leikki-ikäisille, la 12.00-12.30, Toukola (tämä oli oma valintani)
- Pikku Kakkosen Reppu-Heppu, la 12.30-13.00, Kumpula
- Lasse-Maijan etsivätoimisto - lasten etsiväkoulu, la 13.00-13.30
- Viidakon väki ja suuri muutto, la 13.30-14.00, Toukola
- Leikkimään, pahvi! - Työpaja, la 15.00-15.30, Kumpula
- Risto Räppääjä -bändi, la 15.30 - 16.00, Kumpula

Sunnuntai:
- Pikku Myyn terveiset (show), su 10.30-11.00, Kumpula
- Tatu ja Patu (hahmot), su 11.00-11.30, Kumpula
- Pikkulin laululeikkishow, su 11.30-12.00, Kumpula
- Molli ja maan ääri, su 12.00-12.30, Toukola
- Pekka Töpöhäntä 80 vuotta (mukana hahmo), su 13.00-13.30



Näillä näkymin perhepäiväksi taitaa tällä kertaa valikoitua siis lauantai!

Viime vuonna uusittu lastenalue oli hieno (katso video täältä), ja lapsemme viihtyivät siellä hyvin. Saa nähdä, millaiseksi lastenalue on tänä vuonna rakennettu, ja houkutteleeko se lapsikävijöitä kirjallisuuden pariin. Ohjelmassa on ainakin toiminnallisia tuokioita, lapsia innostavia hahmovierailuita sekä lukuhetkiä.

Voit voittaa yhden messulipun kommentoimalla tähän postauskeen tai blogin facebookissa, mitä sinä odotat Kirjamessuilta (pelkkä "mukana" -viesti ei siis riitä). Anonyymin kommentoijan pitää keksiä itselleen nimimerkki ja ilmoittaa sähköpostiosoite, johon mahdollisesta voitosta voi ilmoittaa. Arvon lipun sunnuntaina 20.10. ja se lähetetään voittajalle sähköisesti. Mikäli voittaja ei vastaa tiistaihin 22.10. klo 20.00 mennessä, katson oikeudeksi luovuttaa lipun toiselle. ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT!


Kun yksinäisyys pelottaa eli lastenkirja "Mörköjuhlat"

Satu Kettusen kirjoittama ja kuvittama kirja Mörköjuhlat (Tammi 2019) on upea kuvakirja, jossa lapsen yksinäisyyttä ja pelkoa käsitellään taitavasti ja lapsilukijoita kiinnostavalla tavalla. Tämä kirja vangitsi tokaluokkalaiset oppilaani kuuntelemaan hiiren hiljaa, ja onkin hyvä esimerkki kuvakirjoista, jotka jaksavat kiinnostaa isompiakin lapsia. Itse asiassa tämä kirja ei olekaan mikään aivan pienten lasten kirja, sillä sivuilta tihkuu paljon jännitystä ja tunnetta. Myös kollasitekniikalla toteutettu kuvitus on vaikuttavaa ja jännittävää, eikä noudattele hempeää ja kirjavaa, perinteisempaa kuvitustyyliä, joita lastenkirjoissa monesti nähdään.



Kirjan päähenkilö on kouluikäinen tyttö, joka muuttaa isänsä ja äitinsä kanssa uuteen kotiin. Hän ei tunne uudesta paikasta ketään, ja uusi koti on kamalan iso ja outo. Aika pian muuton jälkeen tytöstä alkaa tuntua, että pölyltä ja tyhjältä haisevassa talossa varjot liikahtelevat ja joku tuijottaa tyttöä juosten sitten karkuun. Myös ulkona ne jotkut jättävät merkkejä, pitävät outoja ääniä ja ikään kuin ilmoittavat, että tämä on niiden aluetta.

Kun tyttö puhuu möröistä vanhemmilleen, nämä arvelevat, että tyttöä vaan jännittää uusi talo. Vanhemmat kyllä ihanasti tarjoavat tytölle keinoja mörköjen karkoittamiseen (jalkojen tömistely, karjuminen ja isän antamien taikapommikivien heittäminen), mutta tyttö epäilee, etteivät keinot taida toimia. Ja kun tyttö sitten taas tuntee mörköjen olevan lähellä, hän kyllä yrittää vanhempiensa keinoja, mutteivät ne auta. On hankala olla rohkea, kun asui kaukana ystävistä.


Yksinäisyys on pelottavaa, yksin tuntuu vaikealta olla rohkea ja yksinäisyys saa möröt liikkeelle. Tyttö huomaa, miten hänen vanhempansa tutustuvat uusiin ihmisiin helposti äidin järjestämissä juhlissa, ja päättää itsekin järjestää juhlat möröille. Kun hän juhlisi mörköjen kanssa ystävinä, ei niitä tarvitsisi enää pelätä, tyttö päättelee ja ryhtyy tuumasta toimeen. Juhlia varten pitää valmistaa soittolistat, laatia menu ja koristella huolella valittu juhlapaikka- Tärkeää on tietysti myös kutsujen laatiminen ja toimittaminen sellaisiin paikkoihin, joissa mörköihin törmää kuten esimerkiksi, pelottavan kirjan väliin, takapihan suureen vesilätäkköön ja metsään.



Juhlapäivänä tyttöä tietysti jännittää, mutta hän rohkaisee itseään peilin edessä: Voimia! Kun möröt huomaisivat hänen olevan voimakas, niistä tulisi hänen ystäviään.

Vaan kuinka juhlissa sitten käy?




Vaikka tyttö odottaa todella pitkään, eivät möröt näytä tulevan juhliin. Kun hän on syönyt jo lähes kaikki lakuhämähäkit kuuluu ovelta koputus ja tytön mittainen mörkä astuu sisään. Aluksi tyttö ja mörkö vain mittailevat toisiaan katseilla, mutta lopulta tyttö tajuaa tarjota mörölle mehua. Ja kuinka ollakaan, mörkö nostaa naamarinsa, jonka alta paljastuu Ilmari-poika. Ja niin vauhdikkaat juhlat lapset pitävät kaksin, että kaikki möröt kaikkoavat, sillä sen koommin niitä ei enää näy, ja tytöstä ja Ilmarista tulee parhaat ystävät!



Keskustelimme tarinasti oppilaitteni kanssa, ja kirja tarjosi meille paljon pohdittavaa. Loppujen lopuksi oppilaani viisaista ajatuksista saattoi tehdä seuraavan yhteenvedon: yksin on pelottavaa olla, yksinäisyys on mörkö ja uudet asiat voivat tuntua pelottavilta, varsinkin ilman ystävän tukea.
Kyllä tämäkin kuvakirja osoittaa sen, kuinka tärkeää on löytää itselleen ystävä, ja juttelimme oppilaitteni kanssa siitäkin, että ketään ei saa jättää yksin ja kuinka tärkeää on, että jokaiselle löytyisi hyvä kaveri.

Elsa ja Lauri riehuvat

Lastenkirjailija ja kasvatustieteiden maisteri Kerttu Rahikka on kirjoittanut arkisen opettavaista Elsa ja Lauri -kirjasarjaa jo viiden kirjan verran. Kirjan hilpeät ja värikkäät kuvat on tehnyt Nadja Sarell. Uusimman kirjan nimi Elsa ja Lauri riehuvat (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta) tiivistää hyvin kirjan sisällön ja aiheen, sillä kirjassa tosiaan käsitellään päiväkoti-ikäisten lasten riehuhepuleita, joihin varmasti jokainen lasten kanssa elänyt tai töitä tehnyt on saanut tutusta.



Päähenkilöt, eli Elsa ja Lauri, ovat päiväkoti-ikäiset sisarukset, joiden päiväkodissa vietetään naamiaisia. Ja sehän on tietysti lapsista superhauskaa - niin hauska, että Lauri ei meinaa antaa Elsalle vuoroa esitellä omaa pukuaan, kun haluaa itse olla esillä, eikä isä meinaa iltapäivällä saada lastensa selityksestä selvää näiden kertoessa yhteen ääneen päivän kulusta. Isä sanoittaa hienosti lasten intoa ja vauhdikkuutta: "Teillä on tainnut olla vauhdikas päivä, kun ette malta puhua vuorotellen."

Kirjan värikkään kuvituksen on tehnyt Nadja Sarell.

Sama vauhdikkuus jatkuu lapsissa myös kotimatkalla, kotona ruokapöydässä, yhteisissä leikeissä, iltapesulla ja vielä nukkumaankin mennessä. Laurin ja Elsan vanhemmat ovat tilanteiden tasalla, ja esimerkiksi kadulla, jossa riehuminen aiheuttaa vaaratilanteita, isä kieltää tiukasti riehumisen ja muistaa myös selittää lapsille, miksei liikenteessä voi pelleillä. Lasten äiti puolestaan puuttuu ruokapöydässä pelleilyyn selittäen, ettei hyviin käytöstapoihin kuulu ruualla leikkiminen.



Ruokailun jälkeen Elsan ja Laurin yhteinen leikki saa ikävän käänteen, kun hauskana alkanut pelleily menee Laurilla hieman yli eli riehumisen puolelle, ja koko hieno kauppaleikki siksi pilalle. Elsa pahastuu kovasti ja alkaa itkeä. Lasten isä on tälläkin kertaa tilanteen tasalla ja sanoittaa molemmille tapahtunutta, rauhoittelee leikkijöitä ja selittää, kuinka hyväkin leikki saattaa muuttua liian rihakkaaksi. Silloin voi koittaa keksiä puuhaa, joka rauhoittaa itseään.

Elsa ja Lauri riehuvat -kirjassa onkin oikein positiivista se, ettei riehakkaita leikkijä torpata automaattisesti, mutta erilaisten tilanteiden kautta osoitetaan, kuinka joskus liiasta riehakkuudesta voi olla harmia tai jopa vaaraa. Kirjan aikuiset eivät tuomitse, vaan neuvovat, sanoittavat ja ohjaavat. Kuitenkin on myös hienoa, että vaaratilanteiden edessä aikuiset puuttuvat tilanteisiin tarpeeksi napakasti. Rahikka kirjoittaa lasten hassuttelusta ja välillä liikaakin yltyvästä riehumisesta lapsia ja heidän leikkejään kunnioittaen sekä ymmärtäen. Erityisetsi kirjan takan olevista tietosivuista huomaa, että tämän kuvakirjan on paitsi tarkoitus myös viihdyttää lapsilukijoita myös kasvattaa ja tarjota neuvoja ihan aikusillekin.

Äiti puuttuu ryntäilemiseen kylpyhuoneessa, koska lattia voi olla märkä, ja liukastuessa voi sattua pahasti.

Tietosivuilla kerrotaan muun muassa, missä saa ja ei saa riehua, mistä riehakas olo johtuu, kuinka aikuinen voi toimia, jos riehakkuus menee niin sanotusti överiksi, mutta myös muistuttaa, että lasten kuuluu saada riehua! Ja tärkeää on myös muistaa, että mielipahan aiheuttama riehuminen on eri asia, kuin ilosta ja hyvästä olosta kumpuava riehakkuus.

On tärkeää, että lasta opetetaan rauhoittumaan, ja tämä kirja tarjoaa siihen aukeaman verran konkreettisia vinkkejä.

Kaksi nuortenkirjaa, joissa historia on läsnä

Luin hiljattain kaksi nuortenkirjaa, joissa molemmissa historia on hyvin vahvasti läsnä ja jotka molemmat olivat oikein mieluisia luettavia. Teoksista oli tyyliltään kepeähkö ja toinen jopa melko synkkä. Kyseiset kirjat ovat Satu Mattila-Laineen kirjoittama romaani Myyty tyttö (Warelia 2019, saatu kustantajalta) ja toinen Sanna Iston kirjoittama nuortenkirja Sirpale (WSOY 2019).



Mattila-Laine on minulle tuttu kirjailija aiemmin julkaistusta teoksestaan Parantola (Karisto 2015), jossa niin  nuori tyttö joutuu aikamatkalle 1930-luvun epilepsiaparantolaan. Kirjassa Laine tuo esille Suomen ja lääketieteen historian pimeämpää puolta, ja Myyty tyttö jatkaa tietyllä tavalla samalla linjalla. Kirja nimittäin kertoo nuoresta Lempi-tytöstä, joka jää orvoksi ja joutuu 1910-luvun ajan tapaan huutokaupattavaksi. Tuohon aikaan Suomessa kunnat huutokauppasivat orpoja, vanhuksia ja sairaitakin, sillä sosiaalihuoltoa ei ollut. Lapset sijoitettiin eläteiksi taloihin, jotka lupasivat elättää heidät pienimmin kustannuksin. Usein lapset joutuivat raskaisiin töihin, eikä heidän kohtelunsa läheskään aina ollut hyvää.

Lempikin joutuu huutokaupatuksi taloon, jossa ankara isäntä ei säästele Lempiä eikä varsinkaan toista huutamaansa lasta, Aarne-nimistä poikaa. Lempi on kuitenkin onnekas päästessään kouluun, jossa opettaa hänen suuresti ihailemansa Amanda-neiti. Aarnea isäntä lähes kiduttaa, ja Lempistä tämä tuntuu tahtovan jotain muutakin kuin vain ahkeran piian... Sitten sattuu kohtalokas tapahtuma, jonka seurauksena Lempi ja Aarne lähtevät yhdessä karkumatkalle, joka vie heidät suureen kaupunkiin työnhakuun ja kohti uutta elämää. Kumpikaan ei arvaa, millaisia käänteitä heillä vielä on edessään. Vaikka lasten käy loppujen lopuksi hyvin, ei Lempi enää osaa täysin luottaa ihmisiin, sillä hän on saanut kokea ihmisluonnon ikävät puolet. Kaikki Lempin kokema myös sytyttää hänessä halun auttaa muita ja tulla isona joksikin joka sen osaisi tehdä. Myös Aarneea painaa huutolaistausta, eikä sellaisia jälkiä ihmisestä hevillä pyyhitä... Kertomus siis päättyy omalla tavallaan onnellisesti, mutta sen sävy pysy realistisena ja jopa melko melankolisena aina tarinan loppuun saakka.

Tästä kirjasta tekee hienon mutta myös raskaan se, että vaikka Lempin ja Aarnen tarinat ovat keksittyjä, historiallinen viitekehys on tosi. Tuntuu raastavalta ajatella, näiden huutokaupattujen ihmisten kohtaloita ja sitä, kuinka pohjattamota jäljet sellainen menettely on ihmisiin jättänyt. Vaikka joku lapsi olisikin päässyt hyvään perheeseen, ei mikään seikka ole varmastikaan voinut pestä hänestä pois huutolaisen leimaa tai sitä tietoa, että hänet on kaupattu vähiten tarjoavalle.

........................

Iston romaani Sirpale on Mattila-Lainen teokseen verrattuna kepeä ja moderni. Päähenkilö on lukiota käyvä saksansuomalainen Minja, joka jää kolmeksi viikoksi kotiin Berliiniin hänen muun perheensä lähtiessä kesälomalle Suomeen. Minja löytää vanhan kahvikupinkorvan, jota hän leikkimielisesti testaa ja teeskentelee juovansa kupillisen kuumaa. Jostain mystisestä syystä Minja tempautuu toiseen aikaan ja huomaa voivansa sirpaleen avulla päästä 1930 - 40-luvun vaihteen Berliiniin. Temppu toimii nimenomaan Minjan omassa kotitalossa, joka on siis ollut olemassa ja 30 - 40 -luvuilla. 

Erään tällaisen aikahypyn aikana Minja tajuaa, että hänen nykyisessä kotitalossaan on ennen asunut rikkaan oloinen perhe, jolla on selvästi jokin salaisuus: Perhe tuntuu pitävän nuorta tyttö vankina. Minja haluaa kiihkeästi selvittää, kuka tyttö on ja miksi hänet on lukittu huoneeseensa. Vähän kerrassaan Minjalle selviää tytön tarina, johon sisältyy traaginen rakkaustarina. Minja päättää auttaa tyttöä, mutta joutuukin apua antaessaan itse teljetyksi lukittuun huoneeseen ja jumittuu toisen maailmansodan kynnyksellä olevaan Berliiniin! 

Isto kuljettaa kirjassaan rinnakkain nykyaikaista ja mennyttä Berliiniä. Hän sivuaa kaupungin traagista historiaa ja juutalaisten kokemia kauheuksia. Silti painopiste on nykyisyydessä, eikä historia tunnu yhtä elävältä ja avaudu kuin Mattila-Lainen romaanissa. Toisaalta, vahva kytkös nykynuorten elämään, yhtymäkohdat lukijoiden maailmaan ja Minjan oma orastava romanssi tekevät tästä varmasti kiinnostavan kirjan kohdeyleisölleen. Minä jäin kaipaamaan vähän enemmän historiallisilta osuuksilta, mutta koska kesällä rakastuin Berliiniin, huomasin kyllä viehättyväni myös tästä kirjasta, jossa Berliiniä kuvataan paljon.

Sanna Iston edellinen nuortenromaani Maan alaiset (WSOY 2016) oli Finlandia Junior -ehdokas, ja myös siinä päähenkilö joutui tempaistuksi irti arkitodellisuudestaan ja heitetyksi aivan muunlaiseen maailmaan.

Eka- ja tokaluokkalaisten suosikkikirjat, osa2

Edellisessä postauksessa kirjoitin, millaisia kirjoja aloittelevat lukijat ovat omassa luokassani tykänneet lukea. Kun helppolukuiset kirjat on luettu ja tuntuvat lapsesta liian helpoilta (eli hän lukee ne hyvin nopeasti), on aika siirtyä astetta haastavampiin kirjoihin. Osalle oppilaistani tämä vaihe tuntui hastavalta; kaikki Lukupalat ja Luku avain -sarjan kirjat oli luettu, mutta oikein mikään muu kirja ei kiinnostanut...



Sitten eräs oppilas alkoi lukea hänelle tarjoamaani Dav Pilkeyn kirjoittaman ja kuvittaman romaania Kapteeni Kalsari seikkailee (Tammi). Tästä alkoi etenkin poikaoppilaiden keskuudessa pienimuotoinen Kapteeni Kalsari -buumi. Olen ollut suorastaan hätää kärsimässä, kun viisi poikaa on ollut kerralla vaatimassa luettavaksi Kapteeni Kalsaria, jota luokassani on tällä hetkellä tasan kaksi kappaletta - kaikki muut ovat koko ajan lainattuja jopa lähikirjastosta. Jostain syystä tämä runsaasti huumorilla kuorrutettu kertomus Ernosta ja Huukosta sekä näiden piirtämästä kalsarihousuisesta sarjakuvasankarista tuntuu vetoavan hyvin monen ikäisiin lapsiin. Näitä kirjoja lukevat nimittäin myös isommat alakoululaiset.

Luulen, että osa kirjojen viehätystä on hauska kuvitus, lukijoiden ikäiset päähenkilöt, huumori sekä sarjakuvan ja tekstin vuorottelu. Näissä kirjoissa vauhtia riittää. Mikäli lapsi tykkää sarkakuvista, muttei vielä jaksa kovin pitkää tekstiä lukea, hänen kannattaa lukea ensin Dav Pilkeyn kirjoittamat Koiramies-kirjat. Näissä kirjoissa sarjakuvat ovat värikuvitettu ja yhtä kreisejä kuin Kapteeni Kalsareissa. Nämä olivat kirjoja, joista oma ekaluokkalaiseni innostui. Tuntui suorastaan lottovoitolta, kun hän koulupäivän jälkeen vetäytyi omaehtoisesti sohvannurkkaan lukemaan ja ensimmäisen osan lukettuaan suorastaan pyysi päästä kirjastoon lainaamaan sarjan toisen osan!



Huumorikirjat ovat muutenkin kovasti suosiossa, sillä eräs pienimuotoiseksi hitiksi noussut kirja on niin ikään sarjakuvamaisuutta hyödyntävä Elise Gravelin kirjoittama ja kuvittama Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta (WSOY 2019). Eräs tyttöoppilaani bongasi tämän kirjan, kun loistava kirjastonhoitajamme vinkkasi tästä koulun kirjavinkkauksessa, ja innostui kovasti. Kyseinen oppilas ei ole aikaisemmin juuri valinnut vapaa-aikanaa tekemiseksi lukemista, mutta Olga kukutti hänet täysin. Saan jokaisen lukutunnin jälkeen kuulla, mitä hauskaa kirjassa on nyt tapahtunut. Tytön paras ystävä tuli myös juuri kertomaan, että HÄN saa sitten lukea Olgan seuraavaksi! Myös eräs viidesluokkalainen tyttö lukee tätä kirjaa, ja kehui sitä minulle yhtä vuolaasti kuin oma tokaluokkalaiseni. Toivon totisesti, että tämä kirja saa jatkoa ja pian!



Samassa kirjavinkkaustilaisuudessa oppilaani löysivät ja lainasivat myös Elias ja Agnes Våhlundin kirjoittaman ja kuvittaman ohuehkon kirjan Käsikirja supersankareille (S&S 2019). Kirjassa koulukiusattu tyttö löytää kirjastosta hylätyn kirjan, joka kertoo, kuinka voi tulla supersankariksi. Tyttö alkaa harjoitella hakerasti ja löytää kuin löytääkin itsestään supersankarin kyvyt. Tässä kirjassa on isot värikkäät kuvat ja lyhyehköt tekstiosuuden, eli tietynlaista sarjakuvamaisuutta löytyy myös tästä. Oma ekaluokkalaiseni tykkäsi, kun luin tämän hänelle ääneen ja oppilaani lukevat tätä nyt itse. Sarjasta ilmestyi juuri toinen osa ja kolmas on tulossa. Kirjasarjat ovat mahtavia, koska yhden hyvän kirjan luettuaan, oppilaat pyytävät heti toista. Silloin on hyvä, jos voin suositella heille saman sarjan muita teoksia.

Eräs oppilaani, jonka lukutaito oli jo ekaluokalla oikein hyvä, toi luokkaan lahjaksi saamansa Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjan (WSOY). Tämän jälkeen kolme muuta oppilasta halusi myös lukea Neropatin päiväkirjoja. Tämä kyllä osoittaa, miten esimerkin voi oma suuri. Kun oppilaat löytävät hyvää ja mieleistä luettavaa, he suosittelevat sitä myös muille.

Viime vuonna näitä Neropatin päiväkirjoja muille oppilaille halusi suositella myös eräs neljäsluokkalainen oppilas, kun teimme kirjavinkkausvideoita oppilaille näytettäväksi. Näissä kirjoissa sekä minun oppilaani että tuo neljäsluokkalainen oppilas nimesi parhaaksi jutuksi hauskuuden. Toinen kirja, joka nausi kirjavinkkausvideoita tehdessä esiin, oli kaksikon Tanaka & Fukasawa kirjoittama Mestarietsivät Peppunen -kirja (Nemo). Tässä kirjassa peppunaamainen (!) etsivä ratkaisee rikoksia. Tätä kirjaa suosittelivat viidesluokkalaiset oppilaat, jonka jälkeen sen halusivat lukea omat silloin ekaluokkalaiset oppilaani ja jonka nyt kirjastosta lainasi ekaluokkalainen lapseni pulpettikirjakseen. Jälleen kerran se on se kreisi huumori, joka oppilaita viehättää. Myös Sininen keskitie -blogin Bleuen lapset olivat ihastuneet tähän kirjaan.



Aloitimme oppilaideni kanssa juuri lukuhaasteen "Lue 500 minuuttia hiihtolomaan mennessä", ja sitä varten jokaisen oppilaan piti lainata koulun kirjastosta yksi kirja. Muutaman oppilaan oli kertakaikkiaan vaikea löytää itseään kiinnostava kirja. Yksi heistä kaipaa jännitystä, muttei innostunut mistään tarjoamistani salapoliisikirjoista. Hänelle eivät käyneet LasseMaijan Etsivätoimistokirjat, joista yleensä oppilaat ovat tykänneet, eivät Geoetsivät-kirjat eikä Henkka ja Kivimutka -teokset. Sitten tarjosin hänelle tulevaisuuteen sijoittuvaa kirjasarjaa Kepler 62 (WSOY), ja se sytytti oppilaassa mielenkiinnon. Hiljattain kuulin hänen intoilevan tästä kirjasta myös luokassamme silloin tällöin piipahtavalle resurssiopelle.



Pari tyttöoppilasta, jotka arpoivat pitkään, mitä voisivat lukea, valitsivat lopulta Tuula Kallioniemen kirjoittamat Karoliina-kirjat. Näissä kirjoissa hyväsydäminen mutta toisinaan aika levoton Karoliina-tyttö kasvaa eskarilaisesta koululaiseksi ja joutuu kavereidensa Linin ja Paskerin (siis Kasperin) kanssa yhteen jos toiseenkin seikkailuun. Myös Karoliina-kirjoissa on huumoria, vaikkei yhtä "räväkkää" kuin Kapteeni Kalsareissa, Olgassa tai Koiramiehessä.

Tällaisista kirjoista meidän luokassamme ollaan nyt innostuneita. Onko joukossa tuttuja hittejä tai keksitkö, mitä muita kirjoja voisit luokalleni suositella?

Mitä kirjoja eskarit sekä eka- ja tokaluokkalaiset lukevat? osa 1

Olen saanut läheltä seurata, kuinka sekä oman ekaluokkalaiseni että vajaa kahdenkymmenen tokaluokkalaisen lukutaito on kehittynyt suurin harppauksin viimeisen vuoden aikana. Tänä aikana olen myös tutkinut, millaiset kirjat saavat oppilaat innostumaan ja millaisia kirjoja he haluavat lukea. Erilaiset kirjasarjat ovat heille kova juttu, sillä yhden itseä miellyttävän kirjan jälkeen on helppo lukea joku sarjan muista osista. Moni oppilaistani tykkää seikkailu- ja jännityskirjoista. Myös humoristiset kirjat vetoavat moneen pieneen lukijaan.

Eskari-ikäiset lapset opettelevat eskarissa tunnistamaan kirjaimia, mutta siellä käytössä ovat yleensä vain suuraakkoset, eikä varsinainen lukemaan oppiminen ole eskariopetuksen tavoitteena. Moni lapsi kuitenkin oppii lukemaan eskarivuotensa aikana, ja kaipaa jotain helppoa lukemista. Kun pienaakkoset eivät vielä ole tuttuja, voi lapsi tavailla itse tai yhdessä aikuisen kanssa esimerkiksi Kirjatiikeri-sarjan kirjoja, joissa teksti on tavutettua ja kirjoitettu suuraakkosin. Osassa sarjan kirjoista tekstiä on hieman enemmän sivua kohden, osassa vähän vähemmän. Sarjasta löytyy eriaiheisia kirjoja esimerkiksi eläimistä, roboteista tai vaikka seikkailuista kiinnostuneille lapsille. Tekstiä on kohtalaisen paljon, eli aluksi kirjoja kannattaa lukea yhdessä, vuorotellen aikuisen kanssa.

Kirjatiikerit-uutuuksia (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta)

Esimerkiksi näissä Kipinät-kirjasarjan kirjoissa on tarjolla lukemaan opetteleville lapsille sekä suur- että pienaakkosin kirjoitetut vaihtoehdot ja lyhyet tarinat. Uusia kirjaimia tulee mukaan sarjan edetessä, eli ensimmäisessä kirjassa on vain muutama aakkonen.

Aika pian lapsen kannattaa siirtyä lukemaan kirjoja, joissa kirjoitetaan myös pienaakkosin. Ekaluokkalaiseni aloittivat kirjoista, jotka ovat tavutettuja ja joissa yhdellä aukeamalla on 1 - 3 virkettä. Näin he kartuttavat teknistä lukutaitoaan, mutta myös pystyvät muistamaan ja ymmärtämään lukemansa, mikä auttaa kiinnostumaan tarinasta ja kirjasta. Suosittuja kirjoja luokassani ovat olleet Kirja käteen -sarjan Henkka, Neuvokas nelikko ja Leon lemmikit -kirjat.

Katie Dale & Charlie Alder: Simon keppi (Kustannus-Mäkelä 2019)

Aivan uusiksi suosikeiksi ovat nousseet Pikku lukuavain ja Lukumestari-kirjat. Lukumestari-kirjojen lopusta löytyy muuten aikuista varten vinkkejä, joiden avulla lasta voi ohjata kertomaan lukemastaan ja tukea tätä lukuharrastuksessa.

Eräs tokaluokkalaiseni, jonka lukutaito oli vielä syksyn alussa aika heikko, aloitti lukutunnit juuri Pikku lukuavain kirjoilla ja totesi: "Nää ovat tosi kivoja. Onko näitä lisää?" Kirjoissa on näin helppolukuisiksi kirjoiksi todella hyvä kuvitus ja laadukas teksti, jossa juoni on onnistunut tekstin vähyydestä huolimatta. Esimerkiksi kirjassa Kumman kissa (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta) kaveruksen Omar ja Eeli tapaavat vanhan mummon, joka istuu penkillä ja silittää onnessaan kissaa. Samaan aikaan nuori nainen etsii omaa kissaansa. Selviää, että eksyneen oloinen vanha mummo pitää kissaa omanaan ja masentuu, kun nuori nainen tulee ja vie kissan mennessään. Omar ja Eeli miettivät, kuinka voisivat piristää mummoa. Liikuttavassa loppuratkaisussa pojat keksivät antaa Omarin pehmokissan mummolle, joka ryhtyy hoitamaan pehmokissaa onnellisena ja tyytyväisenä.



Näitä helppolukuisia kirjoja tovin luettuaan oma lapseni ja oppilaani ovat itse huomanneet, kuinka luin tän tosi nopeasti, ja kaipaavat lukemiseen jo hieman haastetta. Erilaisia hyviä sarjoja löytyy nykyään jo aika kivasti, ja esimerkiksi Lukupalat-sarjan kirjat ovat todella tykättyjä luokassani. Sarjalla on sellainen ulkoasua, että ne on helppo bongata kirjastosta ja luokan kirjahyllystä, ne miellyttävät oppilaiden silmää ja tarinat sekä kuvat ovat laadukkaita. Sarjan sisällä on lukuisia pienempiä sarjoja.

Minä itse pidän myös Kariston kustantamista Kirjakärpänen-sarjan kirjoista, mutta jostain syystä oppilaani eivät ole näistä oikein innostuneet, vaikka olen yrittänyt heille niitä tarjota. Ehkä kansikuvat eivät sitten ole olleet tarpeeksi houkuttelevia? Jatkan silti markkinointia, koska mielestäni nämä ovat aivan yhtä kovatasoisia kuin Lukupalat-kirjat.

Kolmas sarja, jota suosittelen tähän kohtaan on niin ikään uusi sarja, eli Lukuavain-sarja, jossa oppilaitani viehättää se, että tämä sarja on salapoliisisarja. Kirjan päähenkilöt ratkaisevat erilaisia mysteereitä ja rikoksia, mikä tuntuu olevan monen oppilaani mieleen. He toivovat usein jotain jännää, ja silloin suosittelen heille näitä. Yhden kirjan luettuaan he usein pyytävätkin sitten itse jo seuraavaa saman sarjan kirjaa.



Luokkani kirjahyllyssä on myös aina Kustannus-Mäkelän Banaani-sarjan kirjoja. Kirjat ovat värioodattuja vaikeusasteen mukaan, mikä helpottaa sopivantasoisen kirjan löytämistä. Tällä hetkellä oppilaani tykkäävät Punaisen banaanin Annukka Kaukomaa -kirjoista. Seuraavaksi vien luokkaan kirjan Viikinkien peikkopulma, jossa on paljon tekstiä ja joka alkaa jännittävästi peikkojen hyökättyä nukkuvaan viikinkylään...

Tony Bradman & Gary Cherrington: Viikinkien peikkopulma (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta)


Viimeinen sarja, jonka tässä postauksessa esittelen on Reuhurinne-sarjan "pikkusisarus" eli Reuhurinteen oppilaista kertovat, hieman helpommat Luen itse -sarjan kirjat, joissa pisimmät ja vaikeimmat sanat on tavutettu, mutta joissa tekstiä on jo kohtalaisen runsaasti, ja kuvitusta vähemmän kuin yllämainituissa kirjoissa. Näissä Tuula Kallioniemen kirjoittamissa kirjoissa huumoria kuitenkin yhtä paljon kuin alkuperäisissä Reuhurinne-kirjoissa. Eräs tokaluokkalaiseni fanittaa näitä ja kyselee aina kirjastoreissulla, onko siellä sitä Reuhurinnettä.  Sarjasta on ilmestynyt ainakin viisi kirjaa.

Aikaisemmat, helppolukuisista kirjoista kirjoittamani postaukset löydät tämän linkin takaan.

Lukuiloa kaikkien teidän viikonloppuunne!

Tunnetaitojen opettelemista Fanni-tunnetaitokirjojen avulla #tunnetaitotalkoot

Eilen julkistettiin Julia Pöyhösen ja Heidi Livingstonin yhdessä kirjoittamat ja ideoimat Fanni-tunnetaitokirjat (Kumma-kustannus 2019), joiden ihastuttavan ja hellyttävän kuvituksen on tehnyt Linnea Bellamine. Pöyhönen ja Livingdtone ovat lasten kehitykseen ja vanhmmuuteen erikoistuneita psykologeja, jotka ovat aiemmin kehittäneet muun muassa lasten tunnetaitoja kehittäviä valmennuksia ja perustaneet FamilyBoost-nimisen verkkosivuston, joka tarjoaa digitaalisia psykologipalveluita lapsiperheille. Voisi siis sanoa, että näiden tunnetaitokirjojen takana on paljon ammattitaitoa ja kokemusta tunnekasvatuksesta, mikä näkyy erityisesti kirjojen lopussa olevissa tieto-osuuksissa sekä lapsille ja aikuisille suunnatuissa tehtävissä.



Kuten tekijätkin eilen totesivat, on tunnekasvatus ja sen tärkeys ollut viime aikoina paljon esillä. Heillä on kuitenkin ollut tunne, että vaikka tunnekasvatuksen tärkeys tunnistetaan, eivät aikuiset kuitenkaan oikein ymmärrä, miten sitä toteutetaan ja mitä sillä tarkoitetaan. Siksi kaksikko halusi tehdä aikuisille materiaalin, joka olisi helpostti omaksuttava ja lähetyttävä. Lastenkirja on juuri tällainen väline, johon on helppo tarttua ja jota on helppo tutkailla yhdessä lapsen kanssa. Siksi kaksikko päätyi kirjoittamaan Fanni-norsun ja tämän ystävien seikkailuista kirjasarjan.



Kirjoja on ilmestynyt nyt kolme: Fanni ja suuri tunnemöykky, Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari ja Fanni ja rento laiskiainen. Jokaisessa kirjassa on oma teemansa ja siihen sopiva tarina. Bellamine valikoitui kirjojen kuvittajaksi, koska hän oli jo aikaisemmin tehnyt Tunteiden kirjasto -värityskirjan, jossa pääroolissa ovat erilaisia tunteita kokevat suloiset eläimet. Bellaminen kuvitus onkin ihastuttavaa ja hänen eläinhahmonsa Fanni-kirjoissa ovat todella ilmeikkäitä. Toki niin pitää ollakin, jotta kirjojen lapsilukijat voivat lukea kuvista hahmojen tunnetiloja.

Ensimmäisessä osassa Fanni ja suuri tunnemöykky Fanni-norsun sisällä on valtava tunnemöykky, mikä aiheutuu huvipuistossa koetusta pettymyksestä. Aluksi Fanni häpeää ja inhoaa tunteitaan, mutta oppii äitinsä avulla ymmärtämään, että kaikilla on erilaisia tunteita, ne ovat oikein tärkeitä ja kuuluvat elämään. Ensimmäisessä kirjassa harjoitellaan erityisesti tunteiden tunnistamista ja nimeämistä.



Toisessa osassa Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari Fanni ja hänen ystävänsä löytävät kukkakedon, joiden kukat voivat huonosti, koska ne reagoivat ympärillään oleviin tunteisiin. Voimakas tunne (sekä ns. positiiv. että negatiiv. tunteet) kuihduttaa kukat, ja nyt kukkien lähellä oleva tunnelämpömittari näyttää huolestuttavasti punaista. Kukkien lähellä on eläimiä, jotka ovat voimakkaiden tunteiden vallassa. Fanni ja sen ystävät tajuavat, etteivät nämä eläimet sillä hetkellä osaa itse säädellä tunnettaan ja ryhtyvät apusäätelijöiksi pelastaakseen kukat. Toisessa kirjassa harjoitellaan siis tunnesäätelyä ja aikuista opetetaan huomioimaan, että voimakas fyysinen tila (nälkä, väsymys yms.) vahvistavat tunnereaktiota. Kirjassa myös muistutetaan, että edes voimakkaan (negatiivisen) tunteen vallassa ei saa vahingoittaa itseä tai muita, mutta usein hyökkääminen voi olla seurausta vaikkapa voimakkaasta vihan tunteesta, ja lasta pitää opettaa löytämään keinoja säädellä tunnetta ja kohdata se rakentavasti.



Kolmannessa kirjassa Fanni ja rento laiskiainen Fanni ja sen ystävät järjestävät innoissaan kauan odottamiaan tanssiaisia. Kaikki valmistautuminen kuitenkin aiheuttaa lapsissa ison stressin ja lopulta he ovatkin sitten vihaisia, jännittyneitä ja kärttyisiä sekä väsyneitä. Aikuiset tunnistavat lasten stressin, lupaavat hoitaa valmistelut ja ohjaavat lapset rentoutumaan. Tässä kohtaa oli muuten aika mielenkiintoista, että aikuiset eivät neuvoneet lapsille rentoutumista auttavia keinoja, vaan sen homman teki lasten tapaama laiskiainen, jolta lapset itse keksivät kysyä apua. Tässä kolmannessa kirjassa keskitytäänkin stressinhallintaan, stressaavien tilanteiden tunnistamiseen ja stressin ennaltaehkäisyyn.



Eilisessä juhlatilaisuudessa pääsimme testaamaan muutamaa Fanni-kirjoissa esiteltyä tehtävää, eli miettimään omia mielipuuhiamme ja rakentamaan niistä seinäkukan, tekemään stressipallon muovailuvahasta, riisistä, sokerista ja ilmapalloista sekä pohtimaan, millaisia tunteita tietyt tilanteet voisivat Fanni-norsussa herättää ja miltä Fanni näyttäisi näitä tunetita kokiessaan. Tehtävät olivat sellaisia, että en olisi helppo toteuttaa lapsiryhmässä, ja minä pidinkin erityisesti kirjojen tieto- ja tehtäväosuuksista. Mietin heti, että voisin tehdä niitä jopa tokaluokkalaisten oppilaideni kanssa, vaikka Fanni-kirjasarja onkin ensisijaisesti suunnattu 4 - 7-vuotialle lapsille ja heidän vanhemmilleen sekä kasvattajilleen. Uskon, että nämä kirjat toimisivat oikein kivasti päiväkodeissa.



Pöyhönen ja Livingston pistivät eilen käyntiin #tunnetaitotalkoot, joihin toivovat kaikkien osallistuvan. Talkoisiin voi jokainen osallistua pienin tavoin. Tavoitteena olisi, että tunteisiin ja tunnekasvatukseen alettaisiin suhtautua positiivisesti. Jos esimerkiksi näkee lapsen kaupassa heittäytyvän karkkihyllylle kirkumaan pettymystään, voisivat muut ihmiset paheksuvien katseiden sijaan näyttää lapsen vanhemmalle peukkuja ja ymmärtää, että pienellä lapsella on tunnetaitojen harjoitteleminen vielä vaiheessa, - kuten se tietysti on vielä ihan kaikilla meistä ;) - eikä lapsi osaa vielä säädellä tunteidensa aiheuttamaa reaktiota. Siinä tilanteessa muiden aikuisten tai oman vanhemman hermostuminen ei auta lasta. Pöyhönen ja Livingston toivovat, että sosiaalisessa mediassa alettaisiin jakaa hyväksi havaittuja tunnekasvatusvinkkejä yms. hastagilla #tunnetaitotalkoot.


Kaverisuhteita, ihmissuhdekiemuroita ja huumoria alakouluikäisille: Senttu-kirjat

"Millaisia kirjoja voisin lukea ääneen kolmas-/ nejäs-/ viides-/ kuudesluokkalaisille oppilaille?" kyselee aika moni opettaja. Toki heille yhtä usein ehdotetut klassikot kuten Pepit, Ronja Ryövärintytär ja Veljeni Leijonamieli sekä Roald Dahlin tuotanto ovat loistavia kirjoja, joilla on ilman muuta paikkansa lasten lukemistossa, mutta minä tykkään silti suositella jotain sellaisia kirjoja, joihin lapset eivät ehkä itse niin helposti tutustuisi. Uskon, että lapset innostuvat, jos kirjoissa on heille itselleen samastumispintaa, eli esimerkiksi heidän ikäisiään lapsia, joiden ongelmat, tunteet ja maailma tuntuvat lapsista tutuilta. Haittaa ei myöskään ole siitä, että kirjassa on huumoria tai se on osa sarjaa. On loistavaa, jos opettajan luettua sarjan ensimmäisen osan, oppilaat haluavat itsenäisesti tutustua sarjan muihin osiin.

Kansien kuvat: Mika Kolehmainen


Sain keväällä Karistolta luettavaksi Hanna van der Steenin kirjoittamat Senttu-kirjat Senttu ja isosedän haamu (2018) sekä Senttu ja keksintöjen kesä (2019). Nämä kirjat ovat humoristisia, nykylasten elämää hyvin kuvaavia kirjoja, joissa mukana on ihmissuhdeongelmia, kaveripulmia ja aika paljonkin uskomattomia juonenkäänteitä, ja voisin hyvin suositella näitä luettavaksi 9-12-vuotialle koululaisille. Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on Senttu-niminen poika, joka parhaan kaverinsa Bubban kanssa joutuu vauhdikkaista tapahtumista ja pulmista toiseen.

Ensimmäisessä osassa Senttu ja Bubba törmäävät vintillä Sentun isosedän haamuun, ja tämä viulua vinguttava pelimannisetä ryhtyy kulkemaan poikien följyssä ja auttaa näitä parhaansa mukaan erinäisissä ongelmissa. Isosetä muun muassa yrittää varastaa opettajan laatikosta koepaperit poikia varten, vaikkei siitä mitään tulekaan. Suurin murhe on kuitenkin se, että poikien salaista ihastusta eli pyörätuolissa istuvaa Mariannea kiusataan kahden heidän luokkakaverinsa toimesta, ja etenkin Sentun on kovin paha mieli Mariannen puolesta. Hän haluaisi auttaa Marianne, muttei oikein tiedä miten, eikä halua, että kiusaajat tulevat hänen kimppuunsa. Senttu koittaa Bubban kanssa ratkoa kiusaamisongelmaa, mutta poikien suunnitelmat tuppaavat menemään mönkään. Lisäksi isosetä-Aatulla on oma salaisuutensa, minkä ansiosta hänellä on hyvin vahvat mielipiteet kiusaamisesta! Tässä kirjassa kaikki onneksi ratkeaa parhain päin, ja pojat huomaavat, että kiusaajallakin on omat ongelmansa...

Sarjan ensimmäisessä osassa vahvana teemana on kiusaaminen ja kaveruus, ja ihmissuhteet ovat merkittävässä roolissa myös kakkoskirjassa. Toisessakin osassa Senttu ja Bubba lähtevät viettämään kesälomaa Bubban isän tuttavat "mökille", joka osoittautuu hulppeaksi kartanoksi. Tarkoitus on, että pojat pitävät mökillä seuraa työkaverin yksnäiselle pojalle. Poika paljastuu kuitenkin Nea-nimiseksi tytöksi, joka ei aluksi tunnu arvostavan Sentun ja Bubban seuraa. Pikkuhiljaa lapset kuitenkin ystävystyvät, ja Nea paljastaa pojille salaisuuden: hänet on adoptoitu Intiasta ja hän aikoo selvittää, ketä hänen intialaiset vanhempansa ovat ja tutustua näihin. Nean adoptiovanhemmat ovat töidensä takia äärimmäisen kiireisiä, ja tyttö on yksinäinen, eikä hänellä ole edes ikäisiään kavereita. Ehkäpä Nea siis toivoo, että intialaiset vanhemmat voisivat tarjota hänelle jotain, mitä omat vanhemmat eivät tarjoa. 

Kun Nean isä joutuu sairaalaan, keksii Nea juonen, jonka avulla saa Intian-vanhemmat houkuteltua Suomeen. Bubba ja Senttu tulevat osaksi juonta, mutta Senttua varsinkin vaivaa, että hän joutuu valehtelemaan sen takia omille vanhemmilleen. Valehteleminen ei ole helppoa, ja kaiken huipuksi, että Sentun ja hänen kavereiden välit menevät solmuun. Kun Senttu yrittää selvitellä asioita kavereiden ja vanhempiensa kanssa, joutuu Nea puolestaan miettimään, kuuluuko hän biologisten vanhempiensa kanssa Intiaan vai ottovanhempiensa kanssa Suomeen. Vaikka kirja siis sisältää isoja teemoja, ei van der Steenin tapa kirjoittaa ole turhan vakava, vauhtia tuovat Nean isän kehittämät huimat koneet ja keksinnöt: korkeilla jaloilla liikkuvat traksu-ajokit ja ihmisiltä näyttävät robotit. 

Näistä kahdesta kirjasta ensimmäinen osa on mielestäni parempi, vaikka ensiksi vierastin ajatusta haamu-isoisästä. Kirjassa nostetaan hienosti esiin kiusatuksti joutuvan tunteet sekä se, miltä tuntuu nähdä toista kiusattavat, kun ei oikein tiedä, miten puuttuisi asiaan. Opettajia ei tosin kuvata kovin mairittelevassa valossa, joten on aika surullista, että lasten pitää itseä ratkoa tilanne. Aivan loistavaa on se, että poikien ihastus Marianne on pyörätuolissa, mikä on erittäin harvinaista nuortenkirjoissa. Lisäksi Bubban isä on muuttanut Suomeen ennen pojan syntymää, ja hänen arvonsa ovat omien sanojensa mukaan "jos mahdollista vielä enemmän suomalaiset kuin alkuperäisten suomalaisten". Sentun vanhemmat ovat puolestaan eronneet, ja Senttu ja tämän isosisko Maippi asuvat vuoroin äidillä ja vuoroin isällä. Nämä kirjat tarjoavatkin monenlaisia samastumiskohteita ja esimerkkejä erilaisista perheistä.

Prinsessa Rämäpää ja vessasanat

Prinsessa Rämäpää ja vessasanat -kirja (Tammi 2019, arvostelukappale) jatkaa Elino Hirvosen kirjoittamaa Rämäpää-nimisestä tytöstä kertovaa kirjasarjaa hykerryttävällä tavalla - ovathan kirjan aiheena nimenkin mukaisesti vessasanat ja -jutut. Toisaalta, lapsia naurattavien vessasanojen lisäksi kirjassa käsitellään oikeasti aiheita, jotka mietityttävät varmasti monia pieniä esikoulu- ja koululaisia, mutta joista lastenkirjallisuudessa ei juuri ole puhuttu.



Prinsessa Rämäpään talvitaika kirjasta tutuksi tullut Rämäpää aloittaa esikoulun, mutta hänen mieltää painavat monet kysymykset: Entä, jos opettaja kysyy jotain mihin Rämäpää ei osaa vastata? Entä jos kaverit ovat kesän aikana muuttuneet, eivätkä leikit heidän kanssaan enää suju? Tai jos ryhmään mahdollisesti tulleet uudet lapset eivät pidä Rämäpäästä? Ja entäpä, jos häntä alkaakin itkettää koko ryhmän edessä, se vasta olisi kamalaa!?



Rämäpää on onneksi kekseliäs, ja hänellä on huippuhyvä mielikuvitus. Tyttö on kehittänyt itselleen loistavan selviytymispakin tilanteeseen kuin tilanteeseen: on esimerkiksi Itkun Estin-helmet, Tärkeiden Ajatusten kruunu ja näkymättömyysjauhe, joita voi käyttää, jos tiukka paikka yllättää. Kaikista näistä eskariin mukaansa ottamista taikakaluista huolimatta Rämäpään eskarin aloitus uhkaa kuitenkin mennä alusta asti pieleen. Hänen koiransa nimittäin pissaa päiväkodin lattialle, ja Prinsessa Rämäpäällekin iskee yllättäen vessahätä. Ei ole helppoa kertoa uuden ryhmän edessä, että pissalla pitäisi ehtiä käydä ja tiedustella, missä vessa mahtaa olla. Nimenhuudossa Rämpää ei sitten osaakaan enää kuin vessasanoja, ja hän esittelee itsensä vahingossa Pissa Rämäpääksi ja Prinsessa Pierupääksi, mitä kaikki tietysti nauravat kovasti! Kaiken huipuksi eskarin vessa haisee, eikä sinne uskalla mennä.



Eskarin ope joutuu soittamaan Rämäpään isälle, joka hakee tytön kesken päivän pois. Kotona Rämäpää on varma, ettei kukaan enää pidä hänestä ja päättää taikakalujensa avulla muuttaa Afrikkaan hoitamaan emostaan eksyneitä norsunpoikasia. Isä onnistuu kuitenkin löytämään ne lohduttavat sanat, jotka saavat Rämäpään ymmärtämään, että aika moni muukin jännittää vessajuttuja, eivätkä toiset luultavasti kuitenkaan pidä häntä pissana tai kakkana, vaikka nauroivatkin Pissa Rämäpäälle. Isän kanssa vessajutut kääntyvät lopulta hupsuiksi vitseiksi, ja seuraavana päivänä Rämäpää päättää taikakeinoin muuttaa tilanteen edukseen. Kun Rämpää on saanut vessataikansa valmiiksi ei hänen uusi eskarikaverinsa Kukka voi uskoa silmiään, saatikka tunnista vessaa samaksi vanhaksi haisukopiksi kuin ennen. "Sinä olet taikatyyppi!" Kukka intoilee.



Rämäpää on lapsi, jonka ajatus välillä poikkoilee aiheesta toiseen ja mielikuvitus laukkaavaa villisti, ja tätä lennokkuutta kuvaavat loistavasti sekä Hirvosen teksti että Mervi Lindmanin piirtämät eläväiset kuvat. Prinsessa Rämäpää ja vessasanat -kirjaa ovat Hirvosen lisäksi kirjoittaneet lapset Anna ja Iivari Kiiskinen, joilta kirjan idea alunperin oikeastaan on Hirvosen mukaan lähtöisinkin. Hän kertoi kirjan julkistamisjuhlassa, että Anna ja Iivari olivat olleet sitä mieltä, että seuraavassa Rämäpää-kirjassa pitää ehdottomasti olla mukana vessasanoja, mistä ajatus vessasanakirjasta lähti itämään. Tammen lastenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemi kehui, että lasten mukanaolo kirjoitusprosessissa on tuonut kirjaan lisää käänteitä.



Uskon, että aika moni kirjan pieni lukija pystyy samastumaan sen tapahtumiin, ja ainakin meidän lapsemme halusivat kuunnella Prinsessa Rämäpää ja vessasanat -kirjaa illasta toiseen!



"Ulkona on kamalaa. Kaikki tuijottavat minua ja kuiskivat. Nyt ne ajattelevat, että olen joku pissa. Tuntuu ihan pissalta. Tai kakalta. Apua. Minulla on kakkahätä. En mene sinne hajuvessaan enää ikinä. Mahaan sattuu. Sattuu ihan kamalasti." (s.24)

Liikennekasvatus opetuksessa (sis. kirjavinkkejä tietysti!)

Koulujen alettua liikenteessä liikkuu taas pieniä keltanokkia, eli ekaluokkalaisia, joilla liikennesäännöt ja muun liikenteen mukana kulkeminen ovat vielä uusia, outoja juttuja. Eivätkä kaikki isommatkaan koululaiset vielä kunnolla hahmota tai muista kaikkia liikenteeseen liittyviä sääntöjä. Siksi kouluissakin syksyllä opetetaan ja kerrataan liikennesääntöjä ja turvallista liikennekäyttäytymistä.

Vuosi sitten ekaluokkalaisteni kanssa tutustuimme kyseisiin asioihin Liikenneturvan tarjoamien materiaalien  ja hankkimani kirjallisuuden avulla. Kävimme oppilaiden kanssa myös liikennemerkkikävelyllä, askartelimme heijastinhahmot (mustat jalankulkijat tummansinisellä pohjalla, keltaisesta paperista leikattiin heijastimia), tilastoimme oppilaiden kouluun kulkemistavat (auto, pyörä, bussi, kävellen) pylväsdiagrammein, opettelimme ja luokittelimme liikennemerkkejä, teimme koulun sääntöihin sopivat liikennemerkit ja leikimme liikuntatunnilla liikennevaloleikkiä.



Tammi on yhdessä Liikenneturvan kanssa julkaissut lapsille suunnatun tietokirjan Risto Räppääjä liikenteessä (kirj. Sinikka & Tiina Nopola, kuv. Christel Rönns, saatu kustantajalta). Kirja käsittelee hyvin yksityiskohtaisesti monia liikenteen osa-alueita kuten esimerkiksi jalankulkijoihin ja polkupyöräilijöihin liittyviä sääntöjä ja ohjeita, heijastimen käyttöä polkupyörän huoltamista sekä hallintaa, bussi-, juna- ja autoliikennettä. Lopussa on myös toimintaohjeet hätätilanteita varten ja erillinen ohjeistus talvikeleillä liikkumisesta. Aivan viimeisenä on myös tietovisa, jonka avulla lukija voi testata, kuinka hyvin hän on lukemansa tiedon sisäistänyt.



Liikennejaksomme ajan luin oppilaille Jerry Mikkelisen ja Jussi Ollilan kirjoittamaa sekä Teemu Åken kuvittamaa kuvakirjaa Maltti & Valtti liikenteessä (S&S 2017), jossa Maltti ja Valtti jahtaavat poliisien pikkujoulut pyörätoilailuillaan keskeyttänyttä Riku Rikesakkoa. Kun kaksikko yrittää saada Rikua kiinni, joutuvat he erilaisiin liikenteeseen liittyviin tilanteisiin ja kommelluksiin, joiden kautta lapsille oli hyvä opettaa oikeaa ja turvallista liikenneäyttäytymistä. Kirjassa on mukana myös tieto-osioita. Tarinallinen kuvakirja on myös Jari Koiviston tekemä Miina ja Manu koulutiellä (Satukustannus 2018).



Liikennettä käsitellään myös kirjassa, jonka viisivuotias keskimmäisemme valitsi itselleen kirjakaupassa tällä viikolla. Kirjan on Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjän "maailmaan" sijoittuva kulkuneuvorunokirja, jossa erilaisia liikkumisvälineitä esitellään Matias Nopolan kirjoittamien hauskojen runojen kautta. Kuvat tähän Risto Räppääjä maalla, merellä ja ilmassa -kirjaan (Tammi 2019) on tehnyt Christel Rönns. Näiden runojen kautta liikenne-teema kytkeytyisi koulussa mukavasti myös äidinkieleen.



Turvallista koulumatkaa kaikille!

Ps. Liikenneturvallisuusviikkoa vietetään Viikolla 37, eli 9.-13.9.2019, ja silloin Liikenneturva tarjoaa opettajille lisää kyseistä viikkoa varten suunniteltuja opetusvinkkejä.