Tatu ja Patu, kauhea hirviö-hirviö sekä Tatu ja Patu -synttärijuhlat tehtäväratoineen!

Tässä postauksessa esittelen uusimman Tatu ja Patu kirjan, sekä kerron, millaiset TatuPatu -syntymäpäiväjuhlat järjestimme viisi vuotta täyttäneelle keskimmäiselle lapsellemme. Kaikki synttärijuhlien tehtävät ovat sellaisia, että ne voisi hyvin toteuttaa myös viskareiden, eskareiden ja koululaisten kanssa. Kaikki tehtävät ovat saaneet inspiraationsa Tatu ja Patu -kirjoista, ja osa niistä toimii esimerkiksi ryhmäyttämistehtävinä, osa on tutkimista, tunnistamista, mittaamista, luovaa ilmaisua ja sanavarastoa kehittäviä harjoituksia. Lue siis eteenpäin, mikäli uusin Tatu ja Patu kirja (se on hauska!) tai TatuPatu -(synttäri)tehtävät kiinnostavat!

Harvan kirjan ilmestyminen herättää lapsistani sellaista intoa kuin aina uusimman Tatu ja Patu -kirjan ilmestyminen. Lapset rakastavat kirjojen huumoria ja runsasta kuvitusta, josta he ”etsivät vitsejä”. Olimme hiljattain viikon lomareissulla, ja sen aikana posti oli tuonut kotiimme uusimman TatuPatun, eli Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoittaman ja piirtämän kuvakirjauutuuden Tatu ja Patu, kauhea hirviö-hirviö ja muita outoja juttuja (Otava 2019, arvostelukappale). Voitte ehkä arvata, että lapset olivat kirjapaperin avaamisesta enemmän kuin tohkeissaan!

Kirjan hassun nimen: "kauhea hirviö-hirviö" selitys
on muuten luettavissa tarinassa "Hirviö-hirviö..."

Paketti avattiin kolmen lapsen yhteisvoimin, kirja selattiin, hauskannäköiseksi todettiin ja sitä heti lukemaan alettiin. Ja kas, perheen toinen aikuinenkin hivuttautui meidän lukijoiden viereen sohvalle kuuntelemaan ja tarinoiden hulluudelle nauramaan. Yllätyselementin toi paitsi täysin ennakko-oletuksistani poikkeava tarina että osin runomuotoisissa kirjoitetut tekstit! Kauhea hirviö-hirviö koostuu nimittäin yhden yhtenäisen kertomuksen sijaan kahdestatoista aukeaman mittaisesta, runomuoton kirjoitetusta kauhutarinasta, joita Veera, Tatu ja Patu kertovat toisilleen eräänä myrskyisenä päivänä. Kertomuksilla on sellaisia nimiä kuin Pingis Khan, Hilseen uskomaton tarina ja Kirppu-Thor. Tarinat ovat kauheita, mutta eivät lainkaan sillä perinteisellä tavalla, vaan juuri Tatulle ja Patulle ominaisella kreisillä, humoristisella ja ”ei tämä voi olla totta” tavoilla. Minua ja miestäni nauratti kyyneliin asti tarina Outo lahja, jossa pääosassa ovat tekorypyt! Aidosti edes hieman jännittäviä tarinoita kirjassa on vain yksi, ja esikoinen olisikin toivonut hieman kammottavampia kertomuksia...



Tatu ja Patu -kirjojen parissa saavat nauraa aikuiset ja lapset - välissä tosin aivan eri asioille. Tämän uusimman kirjan kohdalla taisimme nauraa miehen kanssa lapsiani enemmän, sillä heillä meni selvästi hetki päästä kirjan ”juoneen kiinni”. Sen jälkeen kirjan kauhujuttuja on luettu uudestaan ja uudestaan. Lasten suosikkeja ovat Pingis Khan ja Salaperäinen vaaka.



Koska lapsemme pitävät Tatu ja Patu -kirjoista, ei ole ihme, että keskimmäinen lapsemme halusi viettää 5-vuotissyntymäpäivänsä TatuPatu-teemalla. Hieman nieleskelin, sillä mitään valmista Tatu ja Patu -aiheista synttäritavaraa, kuten lautasia tai servettejä, ei ole olemassa. Eli miten siis toteuttaisin teeman tunnistettavasti? Kutsuvihko meillä sentään oli, joten aloitimme tietysti lähettämällä kaikille lapsen päiväkotikavereille kutsut, joissa kehitimme kaikkia halukkaita pukeutumaan teemaan sopivasti pinkkiin, keltaiseen tai mustaan.

Kutsuvihko saatu Otavalta, mutta näitä on saatavilla
yavallisista kirjakaupoista.

Loppujen lopuksi synttäriteema oli helppo tehdä näkyväksi pinkkiin, keltaisten ja mustien pahvimukien, trippimehujen ja tarjoiluiden avulla. Karkit olivat tietysti väriteeman mukaisia, kaupan pakastealtaasta ostettiin (musta/ tummanruskea) Oreo-kakku, jonka päälle heitin keltaisia karkkeja. Kutsukorttivihossa oli mukana myös paikkakortit, jotka aseteltiin jokaisen lapsen paikalle. Tiger-kaupasta ostin pinkkejä ja keltaisia koristeita, vaaleanpunaista hattaraa ja pinkin paperinapsun (mikähän tämän härpäkkeitä oikea nimi on?), johon laitettiin kuvat Tatun ja Patun luomista herkkujäätelöannoksista, sillä tokihan synttäreillä kuuluu tehdä jäätelöannokset outolalaiseen tyyliin!

Tämän kuvan jälkeen pöytään katettiin myös kaapin kätköistä sopivasti löytyneet keltaiset pahvimukit,
keltaista mehua ja paikkakortit.

Ennen kun lapset pääsivät tekemään herkkujäätelöannoksiaan, piti heidän kuitenkin ratkaista mysteeri. He nimittäin istuivat herkkupöytään ja huomasivat, että kaikki herkut olivat kadonneet. Jäljellä oli ainostaan viesti eräältä tutulta outolalaiselta: ”Hei juhlavieraat! Minä katoin jo herkkupöydän valmiiksi. Seuratkaa vihjeitä ja ratkaista tehtävät, niin löydätte herkut. T.Tatu”



Ensimmäinen vihje oli kuva, joka johdatti lapset tehtäväpaikalle. Siellä odotti ensimmäinen tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta, eivätkä siksi tiedä kaikkia meille tuttuja sanoja tai asioita. Kuunnelkaa vihjeet, arvatkaa ja kertokaa, mikä asia kuvassa on.” Tähtäväpaikalla päivystäneellä miehelläni oli lasten Alias-kortteja, joissa olevan sanan hän selitti lapsille, jotka saivat arvata, mikä sana oli kyseessä. Kun lapsi arveli tietävänsä oikean sanan, sai hän huutaa vastauksen, vaikka ihanat lapsoset olivat selvästi harjoitelleet viittaamista, eivätkä millään uskoneet, että nyt ei tarvitse viitata. :) Kun kortit oli selitetty ja sanat arvattu, saivat lapset uuden kuvavihjeen, jonka avulla he suunnistivat seuraavalle tehtäväpaikalle.



Toisella tehtäväpaikalla odotti uusi tehtävä: ”Tatu ja Patu luulevat, että glögillä pestään hampaat ja kanelia laitetaan kainaloon. Missä purkissa on kanelia? Haista, tutki ja päätä!” Tässä kohtaa nopeimmasta lapset ehtivät haistaa purkit ja kailottaa vastauksen ennen, kun kaikki olivat ehtineet haistella purkit läpi. Eli kannattaa laittaa lapset jonoon ja pyytää jokaista kuiskaamaan aikuiselle vastaus. Kun kaneli oli löydetty, seuraava kuvavihje ohjasi lapset kolmannelle tehtäväpaikalle.



TÄSSÄ KOHTAA TEIMME VIIMEISEN TEHTÄVÄN, koska aika ei riittäisi 1,5 tuntia kestävällä synttäreillä pidempään rataan, MUTTA KOULUSSA TAI PÄIVÄKODISSA voisi tehdä ennen viimeistä tehtävää, vielä pari muuta. Kirjoitan ne ekstratehtävät tähän väliin. Kehittelyn synttäreitä varten erilaisia tehtäviä, joista voi vapaasti valita sopivimmat. Kaikki ei tarvitse yrittää tehdä kerralla edes koulussa. :)

Kolmannella paikalla on tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat toimineet monen muun ammatin ohella myös supersankareina. Seuraavassa tehtävässä tarvitsette superkykyjä eli venymistä ja tarkkaa mittaamista! Testataanpa, kuinka pitkälle pystytte yhdessä venymään, eli kuinka pitkän jättiloikan pystytte tekemään. Aloittakaa viivalta, ensimmäinen hyppää ja jonon seuraava hyppää siitä, mihin ensimmäinen laskeutuu. Kolmas hyppää siitä, mihin toinen laskeutuu jne. Lopuksi mitatkaa, kuinka pitkän loikan yhteensä leiskautitte.” (mittayksikkönä voi käyttää senttejä, puukeppiä, jalkoja, hyppynarua tms.). Hyppäämisen ja mittaamisen jälkeen lapset saavat kuvavihjeen neljännelle tehtäväpaikalle.

Neljäs tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat tunnetusti loistavia muovailuvahamestareita. He ovat muun muassa muovailleet kokonaisen Helsingin keskustan ja serkkunsa Jorin muotokuvan. Tässä on kasa muovailuvahaa, joita teidän tulee käyttää. Istu pariasi vastapäätä ja muovailkaa toisistanne muotokuvat.” Tämän tehtävän suoritettuaan lapset saavat viidennelle pisteelle ohjaajan kuvavihjeen.

Viides tehtävä (sopii parhaiten koululaisille, sovellettavissa pienemmille esim. kuvakorttejen avulla): ”Tatu ja Patu ovat opiskelleet ahkerasti suomalaisten ihmisten elämää ja tutustuneet muun muassa erilaisiin ammatteihin. Nyt heillä on kuitenkin mennyt muutama ammatti sekaisin. Lukekaa ammattien kuvaukset ja yhdistäkää kuvaukset oikeaan ammattinimikkeeseen” (ammattinimikkeet ovat sanoja, joista puuttuu kirjaimia välistä tai joissa kirjaimet ovat sekaisin esim. Lomipaes tai
P_ _om _ _s, ja kuvaukset ovat lyhyitä kuvauksia kustakin ammatista). Kukin pari voi ratkaista vaikka kaksi ammattia. Oikein suoritetun tehtävän jälkeen lapset ohjataan kuvavihjeen avulla kuudennelle tehtäväpaikalle.

Kuudes tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat loistavia keksijöitä, ja kehittäneet vaikka minkälaisia koneita arkea helpottamaan kuten esimerkiksi aamutoimiautomaatin. Kuuntele kuvaus uudesta keksinnöstä ja piirrä isolle paperille kuva koneesta.” Tässä kohtaa lattialle on levitetty iso voimapaperirullapala (tms.), johon jokainen tekee kuvan koneesta aikuisen lukeman kuvauksen perusteella. Kuvauksen voi ottaa suoraan kirjasta Tatun ja Patun oudot kojeet tai keksiä itse jonkun yhtä hauskan härvelin kuvauksen. Vaihtoehtoisesti tämän voi toteuttaa rakentelutehtävänä, jolloin lapset voisivat pareittain rakentaa koneen kierrätysmateriaalista. Kun tehtävä on suoritettu uusi kuvavihje ohjaa lapset viimeiselle tehtävälle.

Seitsemäs eli VIIMEINEN TEHTÄVÄ: ”Voi ei! Mystinen puolittaa iski taas. Se puolitti viimeiset vihjeet. Yhdistäkää parin kanssa oikeat palat kokonaiseksi kuvaksi. Koottujen kuvien takaa voitte lukea, missä Tatun kattama herkkupöytä sijaitsee!” Lapset saivat neljään osaan leikatut kuvakortit, jotka he kasasivat kuten palapelit. Kuvat teipattiin kokoon, käännettiin ja luettiin taakse muodostunut sana. Saadut sanat laitettiin oikeaan järjestykseen ja niistä muodostui lause: ”Katoin herkut saunaan.” Ja toden totta, saunasta löytyivät herkkutarjottimet kaikkine jäätelönkoristelutarvikkeineen. Voi sitä Tatun, kun ei ollut ymmärtänyt, että Suomessa syödään ruokapöydän ääressä, ei saunan lauteilla!



Tämän tehtäväradan (tehtävät 1, 2 ja 7) suoritettuaan synttärivieraat pääsivät viimein rakentamaan itselleen upeat jäätelöannokset, joista mahtavimmat vetivät kyllä vertoja jopa Tatun, Patun ja Veeran tekemille annoksille. Synttäreiden lopuksi lapset saivat etsiä muutaman piilotetun aarteen (paukkutikkarit jokaiselle) ja olla vesisotaa vesi-ilmapalloilla. Synttärit onnistuivat loistavasti ja kaikki lapset olivat tehtäväradasta innoissaan. Ja mikä parasta, kaikki lapset olivat lukeneet Tatu ja Patu -kirjoja, ja esille ottamani kirjat herättivät keskustelua, kun lapset miettivät, mitkä kirjat ovatkaan lukeneet ja mitkä ovat heidän suosikkejaan. Eräs juhlavieras lainasi meiltä kirjan Tatu ja Patu, elämä teot, kun ei ollut sitä vielä lukenut.



Ps. Jos tekisin tämän radan päiväkodissa tai koulussa, en välttämättä ottaisi tavoitteeksi herkkujen löytämistä vaan keksisin jonkun muun tavoitteen....

"Matkustan ympäri Suomen maan..." eli Lasten matkaopas Suomeen

Kesälomakausi on nyt täällä, ja nekin Suomen kylät, kunnat ja kaupungit, jotka hiljenevät syksyn myötä, ovat hiljalleen heräilleet kesäkauteen ja kesäturistien tuloon. Suomi on täynnä hauskoja, jännittäviä ja kauniita matkailukohteita, joista osa on hienoja kokemuksia ja nähtävyyksiä ympäri vuoden ja osa sellaisia, joihin kannaattaa ehdottomasti tutustua kesällä. Moni valitseekin tänä kesänä kesälomakohteensa koti-Suomesta muun muassa ilmastollisista syistä, ja kyllä Suomessa koettavaa riittääkin.



Tutustuin Tittamari Marttisen lapsille ja lapsiperheille kirjoittamaan matkaoppaaseen Lasten matkaopas Suomeen (Avain 2019, arvostelukappale), jossa esitellään erilaisia kotimaisia matkustuskohteita. Kirjan kertojaäänenä toimii Lenni, joka matkustaa paljon perheensä kanssa ja joka on itse utelias ja innostunut matkailija. Kirja on jaettu maantieteellisiin lukuihin ja alussa on luku lähimatkailun hyödyistä ja vinkkejä siitä, millaisiin paikkoihin kannattaa käydä tutustumassa ja miten matkoista saa kaikkein eniten irti. Vaikkei omassa kotikylässä tai kaupungissa olisi varsinaisia turistinähtävyyksiä voi Lennin mukaan lähteä tutkimaan vaikka lähiluontoa eväiden kanssa, etsimään mielenkiintoisia seinämaalauksia, katsomaan kesäteatteria tai vaikka käydä kävelyllä eläinten hautausmaalla. Lasten matkaopas Suomeen -kirjassa kerrotaan, millaisia nähtävyyksiä, ravintoloita, huvipuistoja, museoita, urheilupaikkoja, kahviloita ja luontokohteita kussakin paikassa on. 

Piirroskuvat: Anne Stolt

Lapsilukijat on huomioitu tässä matkaoppaassa monin tavoin: Lenni puhuttelee monin paikoin suoraan lasta, ja tuleehan siitä tietysti ihan erilainen fiilis, kun matkavinkkejä antaa toinen "lapsi". Jokaisen pääluvun alussa on myös Lennin kirjoittama postikortti, jossa hän kertoo, mitä itse on nähnyt ja tehnyt kohteessa. Lasten matkaopas Suomeen on kuitenkin niin paksu kirja ja asiaa on niin paljon, että moni lapsi lukee tämän varmasti mielellään aikuisen kanssa luku tai kaupunkin kerrallaan. Eikä kirjaa tietenkään ole tarkoituskaan lukea kertaistumalta. Kirjasta voi etsiä uusia matkavinkkejä tai lukea täsmätietoa niistä kohteista, joihin perhe aikoo matkustaa. 



Onnistunut matkaopas on tietysti sellainen, joka houkuttelee lukijaansa lähtemään matkalle ja tarjoaa tälle jotain uusia vinkkejä ja tietoa valitsemastaan matkakohteesta. En ole kotimaanmatkailun asiantuntija ja osassa kirjan esittelemistä paikkakunnista en ole käynyt ollenkaan, joten ainakin miulle Lasten matkaopas Suomeen tarjoaa paljon uutta tietoa ja esittelee paikkoja, joihin olisi kiva matkustaa lasten kanssa. Hieman jäin miettimään, olisiko joistakin kaupungeista voinut valita kirjaan houkuttelevammat kuvat, sillä nyt ainakin minun mielestäni Tampereesta tulee lukijalle tämän kirjan kuvien perusteella melko väritön ja ankea kuva kun taas esimerkiksi Turku vaikuttaa paljon eläväisemmältä paikalta.

Tampere

Turku

Kirjan paksuudesta jo huomaa, että Suomessa on paljon näkemisen ja vierailemisen arvoisia paikkoja, ja voin kuvitella, että tekijöiden on ollut haastava valita ne kohteet, jotka eivät ole päässeet kirjaan asti - kaikkia kun ei voi mukaan mahuttaa, jottei kirjasta tulisi vielä paksumpi. Kirjaan onkin lisätty nettisivuja, joista voi etsiä lisää tietoa. Pidän myös siitä, että mukana on myös jonkin verran kohteisiin sopivia lukuvinkkejä, reseptejä ja pieniä tietoiskuja. Näitä reseptejä ja kirjavinkkejä olisi voinut olla lisääkin. Muutaman kohdelisäyksen olisin silti vielä tehnyt, mutta onneksi voin kirjoittaa ne nyt tähän blogiin.

Espoo: Lasten kanssa kannattaa vierailla Espoon automuseoon. Kirjoitin museosta kolme kesää sitten tässä postauksessa.

Lohja: Tytyrin elämyskaivos on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Kaivoksesta voi lukea lasten kuvakirjasta Tytyrin tyyra.

Päijät-Hämeen alueella kesälomalaisen kannattaa käydä tutustumassa Asikkalaan ja Vääksyyn. Vääksyn läpi kulkee kanava, jonka yli menevää siltaa avataan ja lasketaan, jotta isot laivat pääsevät siitä kulkemaan. Tätä on mielenkiintoista seurata lasten kanssa. Kavan varrella voi nauttia jäätelöitä ja hyvää ruokaa esimerkiksi Kanavan Kunkussa, jossa on paitsi ravintola myös mielenkiintoinen sisustus- ja lelukauppa. Vääksyssä on myös pitkä hiekkaranta, pieni liikennepuisto ja hieno vapaa-ajan kalastusmuseo, joka on juuri sopivan kokonoinen museo lasten kanssa käytäväksi. Museossa on oikea akvaario, mielenkiintoiset kokoelmat ja jopa interaktiivinen kalastuspeli, jossa lapsi pääsee harjoittelemaan virvelinheittoa. Vääksyssä on myös myllymuseo, ja vanhan myllyn ympäristö onkin mielenkiintoinen. Asikkalassa ja Vääksyssä järjestetään monia kiinnostavia kesätapahtumia, joista esimerkiksi kaarnalaivakisoissa pääsee tekemään kaarnalaivan ja testaamaan sen vesikelpoisuuden. (Minä en ole vääksyläinen, mutta ihastunut silti tämän pikkukaupungin kesätunnelmaan.)

Minne sinä matkustaisit lasten kanssa Suomessa? Mitä kannattaa tehdä, nähdä, kokea ja mitkä ravintolat ja/tai kahvilat ansaitsevat erityismaininnan?

Pride-viikon kirja: Järistyksiä

Parhaillaan vietetään Helsinki Pride -viikkoa, jonka aikana Yöpöydän kirjat -blogissa on käynnissä myös Pride-viikon lukuhaaste. Viime vuonna kirjoitin siitä, miten LGBTIQ-hahmot näkyvät lastenkirjallisuudessa, ja olenkin sitä mieltä, että mitä laajempi henkilöhahmojen ja perheiden kirjoja lastenkirjoissa näyttäytyy, sen parempi. Jos lastenkirjojen hahmot jakautuvat tyttöihin ja poikiin, jotka käyttäytyvät vanhojen sukupuolihormoneja mukaan, ja jos perhemalliksi tarjotaan miehen ja naisen sekä lasten muodostamaa ydinperhettä, välittyy kirjoja lukeville lapsille se kuva, että tällaiset ovat ne ainoat oikeat vaihtoehdot.



Tänä vuonna esittelen lyhyesti Riina Mattilan kirjoittaman nuortenromaanien Järistyksiä (WSOY 2018). Mattila voitti toisen sijan tällä tekstillä WSOY:n järjestämässä kirjoituskilpailussa Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta. Kirja kertoo muunsukupuolisesta Eeliasta, joka ei ole koskaan tuntenut sopeutuvansa niihin muotteihin ja lokeroihin, joihin muut hänet haluaisivat hänet luokitella. Vaikeinta Eelialla on oman perheensä parissa, sillä lapsen vanhemmat tahtoisivat hänen käyttäytyvän oletetun tyttösukupuolensa tavoin, lähtevän koulun joulujuhlaan leningissä ja tuovan kotiin näytille ihanan poikaystävän.

Lukijana sydäntäni kivisti Eelian puolesta, sillä niin ajattelemattomasti hänen vanhempansa - varsinkin äiti - omaa lastaan lyttäävät. He esimerkiksi syyttävät tätä tahallisesta kapinoinnista ja erikoisuuden tavoittelusta, vaikka tosiasiassa Eelia vain toivoo, että vanhemmat hyväksyisivät hänet, eikä hän joutuisi omassa kaupungissaan olemaan jatkuvasti muiden silmätikkuna ja kiusaamisen kohteena.

Eelialle pelastukseksi muodostuu sisäänpääsy toisen kaupungin taidelukion, jossa kaikki muutkin ovat tai haluavat olla jollain tavoin erilaisia, erikoisia ja onneksi myös aika avarakatseisia. Eelia ystävystyy Karhun kanssa, joka hyväksyy sen, ettei Eelia voi laittaa rastia lomakkeissa nainen tai mies -ruutuihin. Karhusta ja Eeliasta tulee sydänystävät, vaikkei rempseällä Karhullakaan kaikki ole niin helppoa kuin tietämätön saattaisi kuvitella...

Järistyksiä on kuitenkin ennenkaikkea kertomus ensirakkaudesta ja sisäisen eheyden löytämisestä. Eelian koko olemassaolo kokee mullistuksen, kun hän tapaa koulussa Islan, joka onnistuu kaivamaan tiensä Eelian kainaloon ja sydämeen. Kuinka Eelia kuitenkaan osaisi olla luontevasti Islan kanssa, kun hän ei osaa olla luontevasti itsensä tai perheensäkään kanssa? Miten rakastaa toista, jos pelkää, että tulee vain torjutuksi? Entä löytääkö Eelia Islan kanssa rohkeuden kohdata vanhempansa omana itsenään?

Järistyksiä on vavahduttava, vahva ja tarkkanäköinen romaani, jonka kieli on kaunista ja osuvaa. Lukijana Eelian tunteisiin on helppo samastua, eikä tässä romaanissa tuntunut olevan mitään liikaa.


Postikortteja mummi muuttolinnulta eli kekseliäs lastenkirja matkustamisesta

Anna Härmälä on kirjoittanut ja kuvittanut ihastuttavan lastenkirjan Postikortteja mummi muuttolinnulta (S&S 2019, saatu kustantajalta, suom. Heli Ikäheimo), joka esittelee maapallon eri maailmankolkkia ja nähtävyyksiä hauskalla tavalla, postikorttien muodossa. Pikkuisessa kotimetsässä, omalla männynoksallaan turvallisesti asusteleva Pii-lintu alkaa nimittäin saada posikortteja ympäri maailmaa, ja niiden lähettäjä on sen maailmanmatkaaja-isoäiti. 



Kortin toisella puolella on kuva kulloisestakin kohteesta ja taustapuolella tietysti mummin kirjoittama tervehdys, jossa hän kertoo lyhyesti kohtaamistaan kavereista, nähtävyyksistä ja tunnelmista ääniä ja tuoksuja myöten. Mummin korteista voi lukea, että reissussa kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan, sillä Ranskassa mummi esimerkiksi tilasi makarooneja, mutta sai eteensä lilan leivoksen, joka näytti hampurilaiselta



Tämä ei kuitenkaan lannista maailmanmatkaajaa ja uusi matkakohde korvaa Ranskassa koetun ruokapettymyksen. Kuitenkin, vaikka mummi nauttii matkustamisesta, kohtaa se retkillään välillä myös surullisia asioita. Tansanian eläinpuistossa se tapasi sarvikuonon, joka on menettänyt niin monta läheistään, ettei sillä ole kuin pari serkkua jäljellä. 



Mummin kortteja lukemalla Pii saa aavistuksen siitä, millaista elämä on oman kotimetsän ulkopuolella ja hän alkaa yhä enemmän kaivata itse seikkailuja maailmalla. Mummi puolestaa huomaa kaipaavansa kotimetsän rauhaa ja pikkuista Piitä tietysti. Kirjan viimeinen on lähettety New Yorkista, mutta sen lähettäjä ei yllättäen olekaan mummin, vaan oman maailmanvalloituksensa aloittanut Pii! Ei mummikaan silti tyydy istumaan pyrstöllään omassa pesäpuussaan, vaan hyödyntää matkoillaan saamaansa kokemusta ja perustaa oman kotimaanmatkatoimiston, sillä kotimaassakin on paljon nähtävää!



Postikortteja mummi muuttolinnulta on oikein suloinen kirja, jossa jokaisessa kortissa on viehättävä, kohdemaata kuvaava kuvitus. Korttien kuvista on mukava lapsen kanssa tutkia erilaisia rakennuksia, ruokia ja maiden muita tunnusmerkkejä. On hauska ajatus koota kirja ikään kuin postikorteista, mutta toisaalta kuvien tutkimista olisi helpottanut, jos mummin kirjoittamat tekstit olisvat olleet kuvan vieressä. Nyt jouduimme lapsen kanssa lukiessa vähän väliä kääntämään sivua taaksepäin, jotta kortin tekstille saattoi katsoa merkityksen kääntöpuolen kuvasta. 

Erityiskiitoksen annan kirjalle siitä, että lopussa lukijalle heitetään täky: maailman tutkimisen voi aloittaa aivan hyvin omasta kotimaastamme! Kotimaan matkailu onkin nykyään kasvava trendi, ja etenkin näin kesä-Suomesta löytyy yhtä jos toista nähtävää ja koettavaa. Piakkoin esittelenkin lapsille kirjoitetun matkaoppaan, jossa otetaan Suomi haltuun. Pysykää siis kuulolla!

Tuikun tärkeä tehtävä (Mistä tunnistaa onnistuneen lastenkirjan?)

Mikä tekee lastenkirjasta hyvän tai niin sanotusti onnistuneen? Jos minulta kysytään, niin tärkein seikka on tietysti se, että se viehättää sekä lapsi- että aikuislukijoita. Onnistunut lastenkirja on lapsentasoinen, mutta siitä on hyvä löytyä useita tasoja. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että sama kirja jaksaa kiinnostaa ja herättää tunteita aikuisissa ja lapsissa. Hyvässä kirjassa teksti kulkee jouhevasti, tarina tarjoaa pohdittavaa lapsilukijoille ja kuvat sopivat tekstiin ja parhaassa tapauksessa myös laajentavat lukuelämystä.



Esimerkki tällaisesta lastenkirjasta on esikoislastenkirjailija Johanna Lestelän* kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019, saatu kustantajalta), jonka päähenkilöllä Tuikulla on iso huoli. Huoli on niin suuri, että se tuntuu mahassa asti, eikä Tuikku pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin huolen ajattelemiseen. Hän yrittää huuhtoa huolen alas vessanpöntöstä, lähettää sen ilmapallon mukana taivaaseen ja kuiskuttaa sen kissansa korvaan. Mikään ei kuitenkaan auta, ja Tuikku jopa pohtii, että lähettäisi huolensa isälleen Afrikkaan tai pingviineille Etelänapamantereelle. Totuus kuitenkin on, että huoli kaikkoo vasta, kun hän onnistuu kertomaan siitä äidilleen ja äiti auttaa Tuikkua keksimään huoleen ratkaisun.

Tässä lastenkirjassa perheasetelma ei ole tyypillinen ydinperhe, vaan Tuikku asuu kaksin äitinsä kanssa Suomessa, ja tytölle tärkeä isä asuu Afrikassa.

Ja mikä tämä Tuikun suuri huoli sitten on? Se on huono omatunto, joka kalvaa, sillä Tuikku tuli päiväkodissa sanoneeksi parhaalle ystävälleen kurjasti, koska oli oikeasti kateellinen tämän lelun saamasta huomiosta. Omat kurjat sanat jäivät kaivelemaan ja kaduttamaan Tuikun mieltä. Äidin ohjauksella Tuikku ymmärtää, että tällaiseen huoleen auttaa, kun menee reilusti pyytämään toiselta anteeksi. Sen jälkeen Tuikulla ja hänen ystävällään on molemmilla taas hyvä mieli ja leikit sujuvat entiseen malliin.

Lestelä on kertonut, että hänen lapsuudessaan 80-luvulla kirjoissa ei ollut henkilöitä, jotka olisivat näyttäneet häneltä 
ja joihin hän olisi siten voinut samastua. (Anna 22/19)
Tuikun tärkeä tehtävä kertoo siis melko yksinkertaisen tarinan lapsille varsin tyypillisestä tilanteesta, jossa kaverin kanssa sattunut konflikti kaduttaa ja aiheuttaa harmia. Anteeksi pyytäminen on vaikeaa, ja monesti lapset tarvitsevat siihen Tuikuin tavoin aikuisen apua. Tuikulla on herkkä omatunto, mutta moni hänen ikäisensä ei ehkä olisi edes ymmärtänyt sanoneensa kaverille kurjasti. Tämä kirja siis myös ohjaa lukijoita hienovaraisesti huomaamaan, että myös sanat voivat satuttaa, eikä toiselle saa puhua rumasti.

Lestelän kuvitustyyli on omaperäinen ja hillitynsävyinen, mutta silti jotenkin tunnistettavaa. Se tuo mieleeni Lestelän omat lapsuuden suosikkikirjat, eli Maikki Harjanteen kirjoittamat ja kuvittamat Minttu-kirjat.

Lestelä kuljettaa tarinaa vaivattomasti, ja voin hyvin uskoa Lestelää, kun hän kertoo, että tämän lastenkirjan tekeminen vaati kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja taustatutkimuksen tekemistä: Hän luki lastenkirjallisuudesta tehtyjä tutkimuksia, lainasi kasoittain lastenkirjoja kirjastosta tutkiakseen niitä, luki niitä lapsille ja haastatteli näitä lukukokemuksista. Kaikki tämä vaivannäkö on kannattanut, sillä Tuikun tärkeä tehtävä on kirja jota aikuinen ja lapsi lukevat molemmat mielellään.

Johanna Lestelä kirjansa julkistamisjuhlassa.
Teksti, tarina ja kuvitus toimivat, ja kirjasta tykkäsi koko meidän perheemme. Vajaa kolmevuotias kuopukseni totesi: "Tämä on mun kaikista paras kirja!" Jotain kertonee myös se, että alkaessani kirjoittaa tätä postausta, jouduin etsimään Tuikun tärkeä tehtävä -kirjaa ympäri taloa ja löysin sen lopulta keskimmäisen lapsemme sängystä, jossa hän oli lukenut sitä eilen illalla salaa ja piilottanut sitten peitteidensä alle! <3

*Reiluuden nimissä mainittakoon, että tunnen Johannan opiskeluajoilta, ja olen valtavan iloinen, kun voin vilpittömästi onnitella häntä näin hienosta esikoiskirjasta!

Katoava muumio ja muita dekkarisuosituksia lapsille (dekkariviikko 2019)

Dekkariviikko on taas täällä! Dekkariviikko on alunperin Kirjakauppaliiton lanseeraama teemaviikko, mutta myös meillä kirjabloggareilla on ollut tapana huomioida kyseinen viikko blogeissamme. Tällä kertaa kirjabloggareiden teemaviikkoa emännöi Saana Lukeva peikko -blogista. Minun aikaisemmat dekkariviikon postaukseni ja dekkariesittelyt voit lukea tästä linkistä.

Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen toukokuussa 2019 julkistetun Suomi lukee -tutkimuksen mukaan dekkarit ovat kasvattaneet suosiotaan ja kuuluvat monen suomalaislukijan suosikkilukemistoon. Itse kuuntelen dekkareita pääosin kuntosalilla ollessani äänikirjoina, sillä niitä kuunnellessa treeni kulkee kuin itsestään, ja toisaalta dekkarit ovat aika "helppoja" kirjoja, eli toimivat kuunneltuina versioina. 



Työssäni luokanopettajana olen huomannut, että myös koululaiset kaipaavat luettavakseen "jotain jännää", kuten eräs ekaluokkalaiseni sanoi. Hän torppasi aika monta kirjaehdotustani, mutta hyväksyi lopulta tarjoamani Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita -kirjan  jossa Ryhmä Z ratkoo kadonneen Ariadne-nimisen pikkutytön katoamista. Nelosluokkalaiset puolestaan intoilivat tänä keväänä jännittävästä Ruusun salaisuus -dekkarista, humoristisesta Mestarietsivä Peppunen -kirjasta sekä nostalgisista Neiti Etsivistä. Aiemmin olenkin jo kirjoittanut siitä, että Lasse Maijan etsivätoimisto -kirjat ovat olleet meidän esikoisemme mielikuuntelukirjoja ja monen noin 3.-luokkalaisen lempilukemistoa. Kouluikäsille lapsille kirjoitetaankin monia kirjoja, joissa lapset ratkaisevat arvoituksia ja joskus jopa rikoksia. Moni näistä kirjoista on osa kokonaista kirjasarjaa, mikä onkin hyvä asia, sillä usein lapsi tykästyttyään johonkin kirjaan haluaa lukea lisää samankaltaisia teoksia.



Vuosi sitten keväällä kirjoitin Tapani Baggen kirjoittamasta ja Carlos da Cruzin kuvittamasta Apassit-kirjasarjan ensimmäisesta osasta Aavehevosen arvoitus. Kirjan tapahtumat sijoittuvat noin 1910-luvulle, ja Apassit ovat helsinkiläsilasten muodostama salaseura, joka onnistuu ratkaisemaan kaupunkia piinaavan aavehosen arvoituksen. Suosittelin kirjaa kaikille historian, hyvän kerronnan ja etsivätarinoiden ystäville. Sittemmin kirjasarja on kasvanut kahdella osalla, jotka ovat Vanajaveden hirviö ja Katoava muumio

Katoava muumio -teoksen (Karisto 2019) luin juuri loppuun, ja voin ilolla suositella tätäkin kirjaa noin 9-12-vuotialle dekkarikirjojen ystäville. Tässäkin teoksessa nautin historiallisen Helsingin kuvauksista, sekä siitä, miten Bagge kertoo lukijalle eri hahmojen kautta, millaista oli lasten elämä noin sata vuotta sitten Suomessa. Neljä apassia nimittäin tulee akateemisista ja paremmin toimeentulevista kodeista, yksi on työtätekevä kalastajan poika ja kolman koulutaival on päättynyt kansakoulun jälkeen, ja tämä joutuu raatamaan lehtipoikana elättääkseen itsensä ja hamppari-isänsäkin siinä sivussa. Myös da Cruzin kuvitus on - kuten yleensäkin - oikein oivallista. 

Kirja alkaa varsin lupaavasti, kun Apassit kutsutaan Ateneumiin seuraamaan egyptiläisen taiteen näyttelyn avajaisia, jossa joku tai jokin muumion näköinen onnistuu huumaamaan juhlavieraat ja varastamaan aidon egyptiläisen muumion ja sen sarkofagin. Poliisit tuntuvat olevan tapauksen kanssa ymmällään, ja tutkimuksen etenimistä vaikeuttaa poliisien taikausko ja pelko muumiota kohtaan. Apassit päättävät tietysti ratkaista rikoksen, ja onnistuvatkit saamaan muutaman mehukkaan johtolangan, jotka vivät heidät yöaikaan passiin hautausmaalle ja haastattelemaan vanhaa antiikkikauppiasta, jonka liikkeen ikkunasta mystiset egyptiläiset kissapatsaat tuntuvat vaihtavan paikkaa ihmeen usein... Rikos ratkeaa lopulta eikä vähiten juuri Apassien ansiosta. Itse loppuratkaisu oli mielestäni hieman laimea, vaikka tarinassa ihan mukava imu olikin. Sarjan neljäs osa Valoja yössä ilmestyy kustantajan mukaan keväällä 2020.

Mikäli etsit muita lapsille ja nuorille sopivia dekkareita, kannattaa tutustua yllämainittujen (kts. aiemmat dekkariviikon postaukseni!) lisäksi myös näihin:

  • Helena Bross ja Mattias Olsson: Autiovajan arvoitus (Kustannus-Mäkelä Oy 2019, helppolukuinen)
  • Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä (Myllylahti 2017, Pääkallokiitäjät-lastendekkarikirjasarjan toinen osa, 5.-9.-luokkalaisille)
  • Jukka-Pekka Palviaisen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta (Karisto 2017, yläkouluikäiset)
  • Paula Noronen: Tagli ja Telle -sarja (Tammi, alakouluikäiset)
  • Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen: Ponku ja Peetu -sarja (Karisto 2016, nuoremmille alakoululaisille)
  • Kristina Ohlsson: Lasilapset ja Hopeapoika (WSOY, isommat alakoululaiset, yläkouluikäiset, sisältää vähän yliluonnollisisa elementtejä)
  • Karen M. McManus: Yksi meistä valehtee (WSOY, yläkoulu- ja lukioikäiset)
  • L.K. Valmu: Poika (Karisto, 2017, yläkouluikäisille)
  • Salla Simukka: Lumikki-trilogia (yläkoulu- ja lukioikäiset)

Tylypahkakoulupäivä ja Harry Potter -teema oppilaiden kanssa

Tänä keväänä aloin lukea ekaluokkalaisille oppilailleni Harry Potter ja viisasten kivi -kirjaa (Tammi). Lupasin oppilaille jo aivan kirjan ensilehtiä lukiessamme, että tulemme viettämään myös päivän Tylypahkan koulussa. Osa oppilaistani oli katsonut kyseisestä kirjasta tehdyn elokuvan, mutta varsinaisen kirjan olivat lukeneet vain kaksi oppilasta, joten Harry Potterin velhomaailma avautui oppilaille pikkuhiljaa kevään aikana.



Koko jakson ajan luokassanai oli esillä lähikirjastosta lainaamiani Harry Potter -aiheisia tietokirjoa, joita oppilaat saivat lukea ja selata vapaahetkinään. Ne olivatkit todella suosittuja! Yhdistin kirjan lukemista ja tarinasta esiin nousevia aiheita myös eri oppiaineisiin ennen varsinaista koulupäivää. Kevään aikana me kirjan lukemisen yhteydessä muun muassa:

ÄIDINKIELI:

  • harjoittelimme ateljee-tunneilla sanojen taivutuksia Viisasten kivestä oppilaille lukemieni sanojen avulla (minun taikasauvani, sinun taikasauvani jne.)
  • harjoitteleimme verbien taivuttamista niin ikään Viisasten kivestä löytyvien sanojen avulla (Harry pelästyi, minä pelästyn, sinä pelästyt jne.)
  • harjoittelimme adjektiivien vertailumuotoja Viisasten kivestä löytyvien sanojen avulla (iso, isompi, isoin jne.)
  • opetin oppilaille, mitä tarkoittaa päähenkilö. Luimme Harryä koskevan kuvauksen ja teimme käsitekartan hänen ominaisuuksistaa. Oppilaat saivat pienet kuvat avaruusolioista, joista he tekivä omat ominaisuuskuvausket (luova kirjoittaminen) ja lyhyet tarinat.
  • Mietimme käsitettä tapahtumapaikka. Pohdimme, millainen paikka Tylypahka on. Jokainen oppilas keksi ja kirjoitti omia velhokoulun oppiaineita ja tarvikelistan omassa velhokoulussaan tarvittavista tavaroista (oikeinkirjoitus + luova kirjoittaminen)
  • Harjoittelimme kirjeen kirjoittamista. Luin ensin kirjasta Ronin veljen tälle lähettämän kirjeen, josta etsimme kirjeen tuntomerkit ja mietimme, mitä asioita kirjeeseen voi kirjoittaa. Jokainen oppilas kirjoitti sitten oman kirjeen, jolle askartelimme kuoren ja kirjoitimme osoitteet oikeisiin kohtiin kuoren päälle.
USKONTO ja YPI:
  • molemmissa oppiaineissa aiheina olivat tunteet, kaveruus ja kiusaamisen vastaisuus. Näihin aiheisiin löytyi aivan loistavaa materiaalia Viisasten kivestä. Harryä kohdellaan todella huonosti Dursleyn perheessä, ja hänen serkkunsa Dudley on kamala kiusantekijä. Saimme aikaan monta hyvää opetuskeskustelua, ja oppilaiden oli selvästi helppo tuntea empatiaa.
  • Rowling kirjoittaa kirjassa hyvin kuvailevasti, miten Harryä esim. jännittää niin, että heikottaa, vatsaa sattuu, Ron muuttuu punaiseksi kasvoiltaan jne. Näitä kohtia hyödynsin erityisesti silloin, kun mietimme, miltä jokin tunne näyttää ja tuntuu ja millaisia fyysisiä reaktioita tunne voi aiheuttaa
  • Kartta: meidän piti Tylypahkan karttaa apuna käyttäne tutustua karttaan (aihetta on jo käyty hieman aikaisemminkin luokassani) ja harjoitella suunnistuskartan käyttöä, mutta emme ehtineet tätä toteuttaa.
KUVIS ja KÄSSÄ:
  • Luimme kohtauksen, jossa oppilaat ovat Tylypahkan junassa ja Harry ostaa hirveät määrät karkkia niitä myyvältä noidalta. Sen jälkeen jokainen oppilas piirsi ja väritti oman velhokarkkinsa. Oppilaiden töistä koottiin luokan seinälle herkkuhyllyt.
  • Oppilaat värittivät netistä löytämäni ilmaiset värityskuvat, joissa oli Tupine vaakunat. Vaakunat leikattiin ja liimattiin mustalle kolmion malliselle paperille (kaavan käyttö). Teimme niistä luokkaan Tylypahkaviirin.
  • Oppilaat suunnittelivat itselleen oman vaakunan. He miettivät, mikä eläin kuvaisi heitä ja piirsivät sen vaakunaan.
  • Teimme kierrätysmateriaalista luokan kattoon roikkumaan siivekkäät avaimet.
  • Tarkoitus oli myös harjoitella pölypastellien käyttöä ja piirtää lohikäärmeen munat (kuvitetussa Viisasten kivessä on tähän upea kuva), mutta emme ehtineet.
  • Pöllöt orrella istumassa ajattelin askarralla oppialiden kanssa esim. silkkipaperia ja oikeita oksia hyödyntäen, mutta tämänkin toteutus jäi odottamaan seuraavaa Potter-projektia
LI:
  • Tarkoitus oli pelata oppilaiden kanssa Huispausta, johon löytyy sääntöjä netistä, mutta viimeisten kouluviikkojen jalkapalloturnaukset yms. sotkivat suunnitelmani tältä osalta.

TYLYPAHKAPÄIVÄ

Kollegani lainasi minulle Rohkelikon huivin, Potterin lasit ja Rohkelikon kaavun ja kravaatin. <3

Tylypahkapäivän toteutimme aivan viimeisenä koulupäivänä. Aloitin valmistelut siitä, että kopioin McGarmiwan Harrylle lähettämän kutsukirjeen valkoiselle a4-paperille, jonka käsittelin vahvan teen (perus Lipton) avulla vanhan näköiseksi. Rypistin ensin kutsukirjeen, suoristin, maalasin teellä toisen puolen, annoin kuivua, maalasin toisen puolen ja rullasin kirjekääröksi (minula ei ollut tarpeeksi kirjekuoria kirjepostia varten). Kirjeet ilmestyivät ennen Tylypahkapäivää oppialiden pulpetille, ja he olivat niistä todella innoissaan. Olin muuttanut varsinaisen kirjeen sisältöä hieman, ja pitkän tarvikelistan sijaan minun kirjeessani luki: 
  • velhomainen asu tai asuste (jos on)
  • lemmikkikissa, pöllö, sammakko, rotta tms. (vaikka pehmolelu, ei siis elävä)
  • kivi, jonka halkaisija on 4-10cm (oppilaat eivät tienneet, että kiveä tulisimme käyttämään muodonmuutostunnilla)
  • jotain kaikille jaettavaa herkkua Lukukauden päätösjuhlaa varten


Varsinaisena Tylypahkapäivänä oppilaani saapuivat sitten kouluun velhoiksi ja noidiksi pukeutuneita. Osalla oli viitta tai velhohattu, toisilla taikasauvat ja lähes jokaisella oli mukana pehmolelulemmikki. Luokkaan astuimme tietysti laiturin 9 ja 3/4 läpi. Olin painanut taulusienen avulla ruskealle paperille tiiliseinämäistä kuviota ja laiturikyltin löysin netistä ilmaisten tulostettavien materiaaline sivuilta.



Luokkaan oli liihottanut istumaan pöllö, jonka nokassa oli oppilaille osoitettu kirje. Kirjeen oli lähettänyt McGarmiwa, joka kehotti oppilaita valmistamaan itselleen taikasauvat. Olin pääsiäisen aikaan kerännyt 16 pajunvitsaa, joihin oppilaat nyt lisäsivät taikaa (kultainen tai hopea piipunrassi), eli yksisarvisen jouhen tai feenikslinnun sulan. Sovimme, että sauvaa tehdessä jokainen miettii yhden asian, jota itselleen toivoo (esim. aurinkoinen kesä, paljon uintireissuja, uusi pyörä tms.) ja liittää toiveen sauvansa taika-aineeseen. Osa halusi sitten kertoa taiastaan meille muille, suurin osa piti oman toiveensa salaisuutena.

Loitsutunnilla harjoittelimme loitsimista, eli musiikin termejä piano, forte, adagio ja allegro. Kun termit olivat tuttuja, minä loitsin oppilaat noita taikasanoja käyttäen laulamaan kevätjuhlalauluamme taikasanan kertomalla tavalla. oppialista oli hauskaa, kun loitsin nopeasti, eli vaihdoin termiä tiheään.

Olin edelisenä iltana tehnyt jokaiselle oppilaalle oman sulkakynän (lyijykynän päähän teipattu sulka) ja jakanut ne oppialiden pöydälle. Sulkia oli neljän värisiä, joiden mukaan oppilaista muodoistui neljä tupaa (vihreät, lilat, pinkit ja keltaiset). Loitsutunin jälkeen jakaannuimme tupiin, jotka kiersivät neljällä tehtäväpisteellä, eli velhokoulun oppitunnilla.



Taikajuomat-tunnilla oppilaat joutuivat ratkaisemaan Kalkaroksen tekemien taikajuomien koostumuksen, tekemään tismallen samanlaiset ja värittävään juoman valmistusohjeen valmiiksi. Vihjeeksi Kalkaros oli antanut, että jokaisessa juomassa on käytetty kahta ainetta. Tässä pisteessä siis harjoiteltiin välivärien sekoittamista.



Muodonmuutoksen oppitunnilla oppilaat muuttivat, eli maalasivat, tuomansa kivet eläimiksi.

Yrttitiedon tunnilla oppilaiden piti tunnistaa kuusi kasvia. Kolme kasveista oli sellaisia, joita varten he tarvitsivat myös kasvikirjaa. Tehtävää helpottaakseni oli etukäteen merkinnyt ne sivut, joista ko. kasvit löytyvät. Ohjasin oppilaita tällä pisteellä itse, sillä halusin, että he oppivat tekemään tarkkoja havaintoja, tutkimaan, millaisia ovat kasvin lehdet, kukinto ja varret.



Numerologian oppitunnilla oppilaat saivat ratkaista ongelmanratkaisutehtävän, eli yhteen- ja vähennyslaskuja, joista osa numeroista oli korvattu velhosymboleilla. Heidän piti päätellä, mitä numeroa mikin symboli esittää. (esim. velhohattu+velhohattu=80, taikasauva+velhohattu=60). Lisätehtävänä oli Harry Potter -värityskuva, johon olin kirjoittanut laskuja ja merkinnyt, millä värillä mikin numero väritetään (esim. laskun vastaus on 5, se alue väritetään sinisellä).

Oppituntien jälkeen oli aika (ja tarve) rauhoittua kuuntelemaan opettajan lukemia velhosatuja Siuntio Silosäkeen tarinoista.

Viimeisellä tunnilla vietimme Lukukauden päätösjuhlaa Tylypahkan tyyliin, eli pitopöytämme notkuivat herkuista. Tarjolla oli tietysti muun muassa kurpitsamehua ja kermakaljaleivoksia, jotka oli haettu suoraan Hunajaherttuasta. Oppilaat harjoittelivat pitojen aikana kohteliasta puhetta, pyytämistä, ojentamista ja jakamista. Olin tehnyt jokaiselle oppilaalle oman kultaisen siepin, joka oli tietysti kultapaperiin kääritty suklaa. 



Lopuksi harjoittelimme vielä muinaisia riimuja (sanoin oppilaille, että se on kirjoittamista). Olin kirjoittanut lyhyen Harry Potter -tarinan, josta puuttuivat adjektiivit. Jokainen oppilas keksi yhden sanan, joka kuvailee jotain, ja minä kirjoitin sen tarinaan. Luin tarinan ääneen, ja siitä tietysti tuli ihan hassu. Tähän oli hyvä lopettaa meidän loistavasti onnistunut Tylypahkakoulupäivämme - ja koko ensimmäinen kouluvuosi!

Tyytyväinen opettajatar Madame McKiltti päivän jälkeen.

Kirjalahjoja peruskoululaisille

Ylihuomenna se alkaa - koululaisten pitkä loma! Joissain perheissä on tapana muistaa kesälomansa aloittavaa nuorta lahjalla, ja eräs äiti jo kyselikin, millaisen kirjalahjan voisi antaa alakoulun päättävälle lapselle. Suosittelin hänelle - ja ihan kaikille teille muillekin - Jenni Pääskysaaren kirjoittamaan ja Matti Pikkujämsän kuvittamaa tietokirjaa Hetki ennen kuin maailma muuttui (Otava 2019, arvostelukappale). 



Kirja esittelee historian käännekohtia niiden toimijoiden ja ne omalla toiminnallaan aikaansaaneiden henkilöiden kautta. Kirja alkaa alkuräjähdyksen vielä toistaiseksi selvittämättömästä mysteeristä ja etenee kronologisesti T-rexin tutkimuksen mullistuksista muun muassa 1400-luvun Italiaan, 1800-luvulla eläneen sushininjan tarinaan, kertomukseen kuun kiertäneestä kilpikonnasta ja päätyy 2010-luvun Intiaan, jossa viiden murrosikäisen tytön joukko päättää tarttua toimeen ratkaistakseen maataan vaivaavan roskaamisongelman! Kirjassa on kertomuksia isoista ja pienistä epäkohdista, mullistavista keksinnöistä sekä uusista oivalluksista, jotka ovat syntyneet, koska joku henkilö on päättänyt toimia tietyllä tavalla, ja kirja kysyykin lukijalta jo aivan alkulehdillä:

Usein sattuma, olosuhteet ja muut ihmiset vaikuttavat siihen, minkä suunnan sinun elämäsi ottaa. Mutta tulee myös tilanteita, hetkiä, jolloin muutos on sinun käsissäsi. ... Niissä hetkissä saatat nähdä ohuen, jauraan langan, johon voisit tarttua. ... Langan, josta voisit varovasti vetää. Ohjata maailman, elämän, oman elämäsi suuntaa. Edes hitusen. Tartutko lankaan?

Merkittävää tässä kirjassa on se, että toisin kuin monissa viime vuosina ilmestyneissä rohkeille ja kapinallisille tytöille ja pojille kirjoitetuissa kirjoissa, tässä kirjassa ei korosteta pelkästään rohkeutta, vaan siinä annetaan tilaa myös sattumalle ja henkilön tekemille valinnoille. Tarinat viestittävät, että vaikka kaikki ei aina menisikään, kuten on suunnitellut, voi silti kohdata ja saavuttaa monia itselle (ja siinä sivussa ehkä muillekin) merkittäviä ja hienoja asioita. Elokuvaohjaaja George Lucasin tarina on hyvä esimerkki tällaisesta onnistumisesta. Nuori Lucas oli nimittäin autofani, joka rakasti kiihdytyskilpailuissa ajamista. Hän joutui kuitenkin auto-onnetomuuteen, minkä jälkeen kovaa ajaminen ei tuntunutkaan tärkeältä. Niin Lucas löysi itselleen uuden intohimon, jonka seurauksena olemme saaneet nauttia muun muassa kaikkialla maailmassa tunnetuista Tähtien Sota -elokuvista. 

Kirja sopii parhaiten kouluikäisille lapsille, mutta esimerkiksi oma eskarin päättävä esikoiseni piti tästä kirjasta kovasti. Hän ei aina ymmärtänyt kaikkea lukemaani, mutta kyseli ja pyysi minua tarkentamaan asioita. Kävimme tarinoiden äärellä monta mielenkiintoistakesksutelua muun muassa ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta.

Kolme naista viidakossa: He päättivät tutkia kädellisiä serkkujamme.

-------------------------------------

Toinen lahjaksi erittäin hyvin soveltuva kirja on Sanna Pelliccionin ja Siri Kolun yhdessä tekemä kaunis Lue minut -sanataidekirja (Otava 2019, arvostelukappale), jota voisi aivan yhtä hyvin kutsua runokirjaksi tai oodiksi kirjoille, kirjallisuudelle ja sanataiteelle. Pelliccionin mielikuvitukselliset ja hempen sävyiset kuvat sopivat saumattomasti Kolun runollisille teksteille. 



Jokaisella sivulla on lyhyt teksti, joka kertoo lukijalle, millaisiin seikkailuihin hän pääsee kirjan parissa. Kirjallisuudella on niin paljon tarjottavaa, ja seikkailuiden maailmaan pääsee vain kirjan avaamalla. Jokaisella sivulla on myös eritasoisia sanataidetehtäviä, jotka houkuttelevat lukijaa ryhtymään leikittelemään sanoilla, luomaan kokonaisia maailmoja ja tutkiskelemaan itseään sanojen kautta. Tämä kirja on myös mainio kirjalahja opettajille (jos joku kokee tarpeelliseksi muistaa opettaa ihan yksikseenkin riittävän kiitos-sanan lisäksi)!

Kun olet lukija, koko lukemisen maailma on sinun. 
Lukeminen on supervoima. 
Kaikki tieto, kaikki seikkailut,
kaikki kirjojen sivuilla odottavat ystävät ovat sinun.
... (Lue minut)




-------------------------------------


Ekaluokkansa päättäville pikkukoululaislle suosittelen erittäin lämpimästi hankkimaan kirjalahjan, jos jollain aineellisella haluaa ensimmäisen kouluvuotensa suorittanutta lapsukaista muistaa. Toivon totisesti, että koululaiset jaksaisivat myös kesän aikana ylläpitää ja kehittää lukutaitoaan, pysähtyä hetkeksi kirjojen ääreen ja harjoittaa keskittymistään muualla kuin pelien maailmassa. Kirja on mainio kaveri niihinkin hetkiin, jolloin tylsyys saattaisi iskeä tai vanhempien antama peliaika on loppu ja kaverit kaukana. Erilaisia ekaluokkalaisille sopivia kirjasarjajoja on useita, ja esimerkiksi Karisto julkaisee aloitteleville lukijoille suunnattua Kirjakärpänen -sarjaa, Kustannus-Mäkelä julkaisee Pikku Lukuavain ja Lukuavain -sarjoja ja WSOY julkaisee monen omien ekaluokkalasiten kirjasuosikkeija sisältävää Lukupalat -sarjaa, joka tarjoaa erilaista luettavaa huumorista, jännityksestä tai ihmissuhdeaiheista pitäville lukijoille.




-------------------------------------

Isommille alakoululaisille ja yläkoulikäisille pojille (ja kaikille) muille voisi luettavaksi lahjoittaa esimerkiksi Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) - kertomuksia huikeista miehistä Arvo Ylpöstä Kimi Räikköseen (Into Kustannus 2019, toim. Emmi Jakkö & Aleksis Salusjärvi, saatu kustantajalta). Tämä kirja ilmestyi sen jälkeen, kun sankaritytöistä kertoneet kirjat olivat niittäneet kiitosta maailmalla ja Suomessa. 



Kirjaan valikoituneet henkilöt ovat mielenkiintoisia, ja mukaan on mahtunut monen ala osaajia ja asinatuntijoita, mikä on hienoa. Joukkoon mahtuu myös vähemmän ennalta-arvattavia valintoja kuten esimerkiksi Lauri Rapala, Kalle Könkkälä ja Heikki Hursti. Eri henkilöiden tarinat ovat eri kirjoittajien käsialaa, ja se valitettavasti näkyy lopputuloksesta hienoisena epätasaisuutena ja paikoittaisena kömpelyytenä tekstissä. Kirjan parasta antia tietopuolen lisäksi ovat sen upeat kuvat, joista ovat vastanneet useat eri kotimaiset taiteilijat. 

Eveliina Netin kuva minun ja lapseni sankarista eli Pekka Hyysalosta.

Kesälomakirja: Aino, Matias ja hauskat lomapäivät

Koululaisten kesäloma alkaa viikon kuluttua, ja lapsilla onkin edessä sitten kymmenen viikkoa vapaata arkirutiineista, läksyistä ja kouluoppimisesta. Vaikka kesäloma on ihana, voi se myös varsinkin pikkukoululaisista tuntua välillä aika tylsältäkin. Lapset joutuvat olemaan pitkiäkin aikoja yksin kotona, eivätkä kaikki halua tai voi mennä leireille. Ja voi olla niinkin, että kaverit matkustavat muualle tai kivaa tekemistä ei aina vaan keksi. Hetkittäinen tylsistyminen on kuitenkin vaan hyvästä, ja usein niiden tylsien hetkien seurauksena syntyvät hauskimmat leikit ja parhaimmat ideat.



Juuri näin käy Ainolle ja Matiaksellekin Nora Lehtisen kirjoittamassa ja Anne Muhosen kuvittamassa Selko-tunnuksen saaneessa kirjassa Aino, Matias ja hauskat lomapäivät (Pieni Karhu 2018, arvostelukappale). Kirja nimittäin kertoo lasten kesälomasta ja esittelee sisarusten erilaisia kesälomapuuhia omenapiirakan leipomisesta, uimiseen, kotieläinpihavierailuun ja sadepäivän puuhailuun. Ja juuri se sadepäivä on sellainen, jota Aino ja Matias eivät aluksi voi sietää. Naapurin tytöt tulevat kylään ja tarkoitus on tehdä kaikkea hauskaa ulkona. Lasten suunnitelmat menevät sateen takia uusiksi, eikä mikään mikään oikein tunnu miltään. Sitten he kuitenkin keksivät, että voivat tehdä sisälläkin kaikkea hauskaa kuten esimerkiksi korkean legotornin, omenapiirakan ja ystävänauhoja. Sitäpaitsi - voihan sateellakin ulkoilla, ja se vasta hauskaa onkin!



Aino, Matias ja hauskat lomapäivät on leppoisa lomaromaani, joka helppolukuisuutensa ansiosta sopii monenlaisille lukijoille. Muhosen piirtämät kuvat ovat värikkäitä, iloisia ja sopovat loistavasti tarinaan. Kirja tosin etenee aika verkkaisesti, eikä tarinassa varsinaisesti tapahdu mitään kovin jännittävää, ja suurin seikkailu lienee Väiski-vuohen karkaaminen. Oma eskarilaiseni taisi kokea kirjan hieman liiankin hidastempoiseksi, vaikka minä kyllä nautin kirjan sivuilta huokuvasta kesätunnelmasta. Ihan mukava lisä aikuisen ja lapsen yhteiseen lukukokemukseen olivat myös sinne tänne asetellut tekstiä ja lapsen kokemuksia käsittelevät kysymykset. Lisäksi Ainon ja Matiaksen kesätekemisistä saa hyviä kesälomapuuhasteluvinkkejä myös kirjan lukijoille.



Leppoisia lomapäiviä kaikille! Älkää unohtako, että lukeminen on ihan parasta (ja halvinta) ajanvietettä. :)


Urho ja Onna tutkivat - Autokirja (tuhti tietokirja kaikille autofaneille)

Toukokuun alussa pääsimme lasten kanssa juhlimaan Antti Nikusen kirjoittaman Urho ja Onna -kirjasarjan (WSOY) uusimman osan julkistamista.


Olen ennenkin kirjoittanut, että varsinkin nuorin lapsemme on suuri Urho ja Onna -kirjojen fani, joten ei ihme, että lapset odottivat tämän uusimmankin kirjan eli Urho ja Onna tutkivat - Autokirja -nimisen kirjan ilmestymistä. Luulenpa, että he jopa hieman yllättyivät siitä, että tämä sarjan uusin tulokas olikin hieman aika paljon erilainen sisällöltään kuin kolme aikaisempaa osaa. 



Autokirja on kyllä kuvitettu aiemmista kirjoista tuttuun, pieniin lapsiin vetoavaan tyyliin, mutta yksinkertaisen ja hauskan tarinan sijaan tässä uudessa kirjassa onkin rutkasti tietoa, eikä juonellista tarinaa ollenkaan. Ja vaikka kuvituksesta voisi päätellä, että kyseessä on perheen pienimpien, noin taaperoikäisten lasten autokirja, informaatiota on paljon, ja se on paikoin niin teknistä, että isommatkin lapset saavat kirjasta varmasti paljon uutta tietoa! Autoihin ja niiden toimintaan tutustutaan kuitenkin sarjalle ominaiseen humoristiseen tyyliin, ja kuvitukseen on ujutettu hauskoja yksityiskohtia - kuten kakkiva lintu.

"Tarvitseeko jokaisen ihmisen ajaa yksin omalla autollaan, kun yhteen autoon mahtuisi useampi matkustaja?" miettii Onna.

Toki Autokirjssa päähenkilöinä ovat edelleen Onna ja Urho, mutta kaverikseen he ovat nyt saaneet myös aikuisen eli Kaarlo Kätevä -nimisen autoinsinöörin, joka toimii kirjassa asiantuntijana (ja ahmii voileipiä). Kirjaan on ujutettu myös pieniä ympäristöystävällisyyteen liittyviä täkyjä ja jalankulkijoitakin koskevaa tietoa. Lemppariaukeamani on kuitenkin se, jossa kolmikko miettii, millainen olisi tulevaisuuden auto. Tämä sivu on Nikusen mukaan tehty yhteistyössä hänen oman lapsensa kanssa!



WSOY:n lastenkirjakustantaja Paula Halkola onnittelee
Antti Nikusta hienosta kirjasta Annantalon lastenkirjakahvila
Skidilässä järjestetyissä juhlissa.