Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä

Saara Kekäläisen kirjoittama ja Reetta Niemensivun kuvittamassa Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä -kirjassa leikitellään onnistuneesti oivaltavaltavilla sanavalinnoilla ja niitä mainiosti kuvaavalla kuvituksella. 


Päiväkoti-ikäinen Valpuri kauhistuu, kun huomaa hampaansa heiluvan. Hänen villi mielikuvituksensa lähtee laukalle, ja tyttö muun muassa pohtii, mitä käy, jos uuden hampaan sijaan suuhun kasvaakin lammas. Tai entä jos suussa maistuu pahalle, koska siellä asuvilla hammaspeikoilla on haisevat peput? Entä vaihtuvatkin jalat hampaiden tapaan maitojaloista rautajalkoihin? Kaiken tämän pohdinnan keskellä hänen pitäisi selvitä arkisesta halmaspesusta, mistä inhimillisen kärsivällisyyden omaava isä käy häntä tasaisin väliajoin muistuttamassa. 



Valpurin hupsutukset naurattivat kovasti perheemme seitsenvuotiasta lukijaa, ja erityisesti hammaskeijot jaksoivat kikatuttaa häntä vielä lukemisen jälkeenkin.




Ikikallion tarinoita - mammuteista meidän aikaamme

Ikikallion tarinoita - mammuteista meidän aikaamme -kirja on varsinainen helmi, joka esittelee Suomen historiaa varsin erikoisesta näkökulmasta nimittäin Vantaalla sijaitsevan silokallion kertomana. Tarina kulkee esihistoriasta nykyaikaan, ja siinä kallio esittelee monen laellaan kulkeneen ja juurellaan asuneen heimon vaiheita sekä ympäristössä tapahtuneita muutoksia.



Ikikallion tarinoita - mammuteista meidän aikaamme -kirja on varsinainen helmi, joka esittelee Suomen historiaa varsin erikoisesta näkökulmasta nimittäin Vantaalla sijaitsevan silokallion kertomana. Tarina kulkee esihistoriasta nykyaikaan, ja siinä kallio esittelee monen laellaan kulkeneen ja juurellaan asuneen heimon vaiheita sekä ympäristössä tapahtuneita muutoksia. Tarinallisten osuuksien lomassa on tietotekstejä, jotka kertovat faktaa Suomen historian vaiheista ja siitä, mitä maamme asuttamisesta ja täällä asuneista ihmisistä tiedetään. Arkeologi Andreas Koiviston kirjoittamien tarinoiden ja kuvataiteilija Tom Björklundin upeiden kuvien kautta lukija saa kurkistaa muun muassa kivi-, pronssi- ja rautakautisten perheiden elämään, vaikka toki Koivisto muistuttaakin moneen otteeseen, että mitä kauemmas esihistoriaan kurkistetaan, sen vähemmän tiedämme varmasti - ainakaan yksityiskohdista tai ihmisten ajatuksista. 



Uudet heimot eivät tietenkään muista kaukaisten esi-isiensä elämää tai ymmärrä alueella aiemmin asuneiden kansojen jättämiä jälkiä ja jäänteitä. Sekä minä, että lapseni pidimme tästä kirjasta, ja minusta erityisen ihastuttavaa on kallion lempeä tapa suhtautua kohtaamiinsa ihmisiin. Sille satojen, jopa tuhansien vuosien ajanjaksot ovat vain silmänräpäys. 



Ikikallion tarinoita -kirja on kääntökirja, jonka toisella puolella teksti on suomeksi ja toisella ruotsiksi. Kuvat ovat kuitenkin erilaiset, ja kuten jo aiemmin kirjoitin, todella upeat. Vantaan kaupunginmuseossa on muuten vielä muutaman päivän ajan pystyssä näyttely, joka pohjautuu tähän kirjaan. 



Sekä minä, että lapseni pidimme tästä kirjasta, ja minusta erityisen ihastuttavaa on kallion lempeä tapa suhtautua kohtaamiinsa ihmisiin. Sille satojen, jopa tuhansien vuosien ajanjaksot ovat vain silmänräpäys. 


Ikikallion tarinoita -kirja on kääntökirja, jonka toisella puolella teksti on suomeksi ja toisella ruotsiksi. Kuvat ovat kuitenkin erilaiset, ja kuten jo aiemmin kirjoitin, todella upeat. Vantaan kaupunginmuseossa on muuten vielä muutaman päivän ajan pystyssä näyttely, joka pohjautuu tähän kirjaan. 


Pieni, suuri kirja ystävyydestä: Lumi ja Lunni

 Marjo Nygårdin tekemä ihastuttava ja liikuttava kuvakirja ”Lumi ja Lunni - Pieni kirja ystävyydestä” kuvaa sellaista ystävyyttä, joka ei häviä tai haalistu, vaikka fyysinen välimatka ystävien välillä kasvaisi kuinka pitkäksi. Kirja kuvaa ystävyyttä, jossa erossa olemisen jälkeenkin yhteinen sävel ja leikit jatkuvat siitä, mihin ne viimeksi jäivät.



Lumi asuu mumminsa kanssa pienellä ja karulla saarella, jonne eräänä kesäpäivä saapuu Lunni. Lumista ja Lunnista tulee nopeasti erottamattomat ystävät - kunnes saapuu syksy, ja Lunnia ei enää löydykään mistään. Se on lähtenyt muuttomatkalle. Lumi kaipaa ystäväänsä saaren jäisessä hiljaisuudessa niin, että lukijan sydän on pakahtua.



Ja voi, miten riemastuttavaa onkaan, kun Lunni jälleen saapuu ystävänsä luokse!



Luin kirjan oppilailleni ystävänpäivänä, ja pysähdyimme tekstin sekä kuvan ääreen tekemään tulkintoja ja kysymyksiä: Millaisessa paikassa Lumi asuu? Mikä vuodenaika on? Mihin Lunni katosi? Miksi Lumi on yksin? Käykö Lumi koulua? Ja minusta tuntuu, etten ollut ainoa, joka nieleskeli palaa kurkustaan loppuratkaisun äärellä…

Tämä kirja on ehkä nimensä mukaan pieni kirja, mutta sen sanoma on kyllä suuri. 

Lempeästi riidan sopimisesta

Ystävät ovat ihania, mutta joskus heidän kanssaan voi tulla riitaa. Sellaisessa tilanteessa kaikki toisen sanoma voi ärsyttää, eikä sopu välttämättä synny hetkessä. 


Juuri tällainen tilanne on Nina Pirhosen kuvittamassa ja kirjoittamassa Leo Leijona sopii riidan -kirjassa (Otava 2024). Kaverukset leikkivät päiväkodissa, mutta leikeissä tulee kinaa. Leo leikkii merirosvoleikkiä, ja Kosmo pitää kauppaa, jonne Leo unohtaa mennä. Se tietysti harmittaa Kosmoa, joka vahingossa sortaa Leon rakennuksen. Riita on valmis, ja siihen sekaantuvat myös Miska ja Papu.



Mielipaha jää kaivertamaan leikkijöiden mieleen vielä pitkäksi aikaa. Lopulta päiväkodin aikuinen auttaa lapsia riidan sopimisessa kuuntelemalla jokaista ja sanoittamalla tilannetta. Hän myös kannustaa anteeksipyyntöön, ja ystävykset huomaavat, että se saakin aikaan paremmin mielen. Niin leikit voivat taas jatkua!



Tämä kirja on suloisen näköinen värikkäine kuvineen ja sopii hyvin luettavaksi leikki-ikäisten kanssa vaikka päiväkodissa. Lopussa anteeksipyyntö korostuu aika paljon, sillä eihän se oikeasti sanana aina tuo sopua tai parempaa mieltä. Sitä tärkeämpää on - usein aikuisen tuella - ymmärtää toisen näkökulmaa, kuunnella toista ja keskustella tilanteesta, miksi tuli toimittua niin kuin toimi. Kun on loukannut, on toki hyvä pyytää anteeksi, kunhan oikeasti ymmärtää tehneensä väärin. Ja juuri tätä tilanteen sanoittamista ja aikuisen apua tässäkin kirjassa hienosti kuvataankin. 

Karjalaispojan muistelot

Olen viime aikoina lukenut Lotta-Sofia Saahkon kirjoittamaa Papan kanssa kahvilla -kirjaa, joka pohjautuu hänen pappansa lapsuusmuistoihin ja kertomuksiin papan haastatteluista. 



Lotta-Sofian tavoitteena on selvittää, mitä tarkoittaa olla karjalainen, sillä hänen pappansa on karjalan evakko ja joutunut jättämään kotinsa muutaman vuoden ikäisenä pikkupoikana. Omat juureni ovat myös Karjalassa, joten aihe kiinnostaa itseänikin. Papan muistelut Saahko on kirjoittanut kertomuksen muotoon ja tarina on mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. On sydäntäsärkevää lukea, miten papankin perhettä on syrjitty ja ryssittelty - jopa niin paljon, että hänen perheensä pyrki häivyttämään karjalaisuuden ja vaihtoivat venäjänkieliset nimensä suomalaisiksi. Kertomus ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin sotavuosiin, vaan jatkuu aina siihen, kun pappa kasvaa aikuiseksi ja saa oman perheensä. En tiedä, antaako kirja lopulta vastausta siihen, mitä on olla karjalainen, mutta kiinnostava mikrohistoriallinen kertomus se on. 

Papan kokemuksista on tehty myös kaksi lastenkirjaa: Omenarannasta uuteen kotiin ja Joulun taika. Ensimmäinen kuvaa papan perheen evakkotaivalta ja asettumista uuteen kotiin. Jälkimmäinen kertoo joulun odotuksesta. Siinä pappa pääsee laulamaan koulun joulujuhlaan, mutta jouluiloa himmentää ikävä, koska perheen isä on rintamalla. Näitä kuvakirjoja olen lukenut ekaluokkalaiselleni, joka pitää kovasti historiasta. Kirjat ovat hänestä hyviä, ja myös minusta ne ovat onnistuneesti toteutettuja. Niiden idea on Papan kanssa kahvilla -kirjasta tuttu; Pappa kertoo pienelle Lotalle omista kokemuksistaan. Papan lapsuuden nurjimmat kokemukset on selvästi siloiteltu lastenkirjoihin sopivampaan muotoon. Kuitenkaan esimerkiksi evakkoperheen köyhyyttä ei ole peitelty, ja joulun ilo ei papalle lopulta tullutkaan lukemattomista paketeista, vaan yhdestä iloisesta jälleennäkemisestä... 


Kirjojen kuvituksen on tehnyt Christel Rönns, jonka tyyli on leikkisää ja lastenkirjoihin sopivaa, mutta kuitenkin historiallisia yksityiskohtia kunnioittavaa.