Kierrättämistä ja kuluttamista ekaluokkalaisten kanssa sekä Mato ja meri -kirja

Meillä on tällä hetkellä luokassa teemana kierrätys, kuluttaminen, ekologisuus ja ympäristöystävällisyys. Olemme käsitelleet sitä tänä vuonna aikaisemminkin, mutta nyt nämä kolun pari viimeistä viikkoa syvennymme aiheeseen hieman enemmän. Käytän oppitunneilla tuttuun tapaan myös lastenkirjallisuutta, aj esittelen tässä postauksessa myös erään aiheeseen hyvin sopivan kirjan (Jos siis oppituntivinkit eivät kiinnosta, hyppää suoraan Mato ja meri -kirjan esittelyyn). :)



Aloitimme katsomalla Rosk'n Rollin tuottaman "Ylös, alas, ympäri" -videon Youtubesta. Tämä nukkeanimaatio kestää noin 15 minuuttia ja havainnollistaa hyvin lapsentasoisesti, miksi ostamalla ei tule onnelliseksi, (pahvi)roskat kannattaa kerrättää, eikä turhiin heräteostoksiin kannata sortua. Katselemisen jälkeen keskustelimme videon asioista oppialiden kanssa, ja ilahduin todella, kuinka innokkaasti lapset kertoivat omista hutiostoksistaan, selittivät, miten he kierrättävät kotona ja ihmettelivät, mikseivät videon tyypit osanneet korjata rikkimenneitä tavaroita. Moni lapsi tuntui olvan huolissaan mereen joutuvista roskista ja oli muun muassa katsonut aiheeseen liittyviä dokumentteja kotona. Pari lasta osasi myös kertoa jotain ilmaston lämpenemisestä ja ilmastonmuutoksesta, joten heidän kommenttiensa kautta sivusimme myös näitä aiheita. Mietimme yhdessä miksi  on järkevä kierrättää ja harkita tarkkaan uusien tavaroiden hankkimista. Tunnin lopuksi luimme vielä uutisen Victorista, joka syvyyssukellusennätystä tehtyään oli törmännyt muoviroskiin myös Mariaanien haudassa. Käsittelimme lyhyesti myös käsitettä uutinen.



Toisen tunnin aloitimme lukemalla Jenni Erkintalon kuvittaman ja kirjoittaman Mato ja meri -kirjan (Etana Editions 2019, saatu kustantajalta), joka kertoo tarinan haaveilevasta ja seikkailunnälkäisestä madosta. Mato kaipaa seikkailuun, haikailee pääsevänsä aavoille ulapoille ja onnistuukin hyppäämään vedessä kelluvan pullonkorkin kyytiin. Madon ohi ajelehtii pullo, johon on kirjoitettu hätäviesti valtamereltä, ja niinpä Mato päättää lähteä etsimään viestin kirjoittanutta otusta ja pelastamaan tämän. Matkan varrella madon nälkä kasvaa niin sanotusti syödessä, ja se alkaa haaveilla aina vain suuremmasta ja nopeammasta menopelistää. Mikään ei riitä madolle ja vauhtisokeus iskee tähän niin, ettei se lopulta enää huomaa maisemien kauneutta myttei myöskään meressä kelluvia roskia.



Valtamerelle saavuttuaan mato tapaa viestin kirjoittaneen keltaisen kalan, joka onneksi saa madon taas ymmärtämään, etteivät isommat ja paremmat kulkupelit (tavarat) ole tärkeitä, vaan ystävyys ja puhdas meri vielä tärkeämpiä. Matoa alkaa surettaa, että roskien ja bensankatkuisten alusten vallattua meret kaloilla ei ole siellä enää paljon asuintilaa. Kotirantaan selvittyään madolla on jäljellä seikkailustaan enää haalistunut merilakki, uusi ystävä ja yhteinen haave puhtaamsta merestä.



Mato ja meri -kirjassa on paitsi meidän luokkamme aiheeseen hyvin sopiva sisältö, myös kiinnostavia sanavalintoja kuten esimerkiksi letkeästi, maininki, vauhtisokea ja suuruudenhullu. Oppilaani harjoittelivatkin tämän kirjan äärellä myös uusien ja mielenkiintoisten sanojen bongaamista sekä niiden merkityksen keksimistä (tätä olemme harjoitelleet paljon tänä vuonna äidinkielessä).

Kirjan äärellä tutuiksi tulivat myös termi rehevöityminen, ja pohdimme, mitkä ihmisten teot roskaavat ja rehevöittävä merta. Jälleen kerran sain huomata, kuin fiksuja oppilaani ovat, vaikka joku kyllä kertoi aina mökillä pesevänsä hiukset järvessä shampoolla. Lukemisen jälkeen oppilaat saivat miettiä tapoja, joilla ihminen voi säästää luontoa ja huolehtia sen hyvinvoinnista. Mainituksi tulivat muun muassa kierrättäminen, pyöräily paikasta toiseen ja valojen sulkeminen.



Tästä jatkamme ryhmätöiden parissa: Oppilaat jakautuvat neljään neljän oppilaan ryhmään. Kukin oppilasryhmä saa katsottavakseen yhden "Roskisrotta"-jakson, joihin olemme kollegani kanssa laatineet helpot kysymyslomakkeet (esim. Miksi papaeria kannattaa kierrättää? Mihin metalliromu viedään?). Oppilaat opettelevat etsimään vastauksia kysymyksiin videosta ja tekemään työtä ryhmänä. Ryhmä siis vastaa lomakkeen kysymyksiin, jonka jälkeen sekoitan ryhmät uusiksi neljän oppilaan ryhmiksi. Siellä jokainen ryhmän jäsen esittelee kysymyslomakkeen avulla uusille ryhmäläisilleen, mitä on oppinut ensimmäisessä ryhmässään.

Seuraavalla tunnilla teemme oppilaiden kanssa roskaretken, eli menemme keräämään lähimaastosta kaikki roskat. Mahdollisuuksien mukaan myös lajittelemme ja kierrätämme ne. Pahviroskasta askartelemme siivekkäitä avaimia, jotka ripustamme kattoon (tämä liittyy Harry Potter -aiheeseen, joka niin ikään on käynnissä luokassamme tällä hetkellä).

Tein hieman vastaavan kokonaisuuden myös pari vuotta sitten. Voit lukea siitä täältä.

Pet Agents - Täältä tullaan lemmikit

Vuosi 2018 oli lasten- ja nuortenkirjallisuudessa Lastenkirjainstituutin tekemän kirjallisuuskatsauksen mukaan vahvojen tyttöjen vuosi. Paitsi että viime vuoden aikana julkaistiin monia ns. sankaritarinaformaatin mukaisia kirjoja, myös lastenkirjallisuudessa tyttöpäähenkilöt ovat nykyään monipuolisempia ja tietyissä asioissa myös rohkeampia. Samalla tavalla myös poikapäähenkiöt saavat olla nykyään herkempiä ja innostua asioista, joita vanhastaan pidettiin tytöille kuuluvina. Tietynlainen sukupuolisensitiivisyys näkyy lastenkirjojen sivuilla, mikä on omasta mielestäni hyvä, sillä lastenkirjojen sankareista lukijat voivat löytää samastumiskohteita, esikuvia ja muodostaa käsityksiä niin hyvässä kuin "pahassakin" siitä, mitä he voivat ja saavat tehdä. On selvääkin selvempää, ettei sukupuoli enää tänäpäivänä saa olla rajoittava tekijä esimerkiksi harrastuksia tai kavereita valittaessa.



Riina ja Sami Kaarlan yhdessä ideoineet, kirjoittaneet ja kuvittaneet uuden Pets Agents -kirjasarjan, jonka ensimmäinen osa Pets Agents - Täältä tullaan lemmikit! on ilmestynyt tänä keväänä (Tammi, arvostelukappale). Kirjan päähenkilö on Kati-e-niminen tyttö, joka on hyvä esimerkikki nykyaikaisesta tyttöpäähenkilöstä, sillä tämän harrastuksiin ja intohimon kohteisiin kuuluu perinteisesti pikemmin poikien harrastuksiin kuulunut koodaaminen, tekniikka ja rakentelu.

"Vauvana minua piti kanniskella kodinkoneita ihmettelemässä, --- Tietokone, tabletti, kännykät ja kaukosäätimet kiinnostivat minua enemmän kuin nuket." (Katie-e kirjassa Pets Agents - Täältä tullaan lemmikit! s.24)

Kati-e eli Kati-elektroniikka rakastaa myös eläimiä, ja hänellä onkin kotona monta lemmikkiä. Tytön paras ystävä on kuitenkin hänen omatekemänsä ja ohjelmoimansa Ti-bot-robotti, joka on myös Kati-e:n työpari kaksikon "yrityksessä", eli Lemmikkiagenttifirmassa. Ti-bot ja Kati-e auttavat ihmisiä näiden lemmikkeihin liittyvien pulmien kanssa. Lemmikkiagentit auttavat muun muassa pulaan joutunutta oravanpoikaa, etsivät ulkoiluttajaa vanhan rouvan koiralle ja selittävät koiraa etsivälle lapsiperheelle, että vahva ajokoira ei ole paras mahdollinen lemmikkivaihtoehto hennolle pikkutytölle.



Pets Agents - Täältä tullaan lemmikit! -kirjassa onkin valtavan paljon tietoa eläinten hyvästä kohtelusta, hoitamisesta ja niiden kunnioittamisesta. Voisin kuitella, että moni lukijoista kuuluu siihen joukkoon, jotka itsekin intoilevat elämistä. Tästä kirjasta he saavat kuin huomaamattaan oikeaa tietoa siitä, miten eläinten kanssa kuuluu toimia. Kati-e auttaa ihmisiä ymmärtämään, etteivät eläimet ole leluja aina pitää ottaa huomioon niiden luonnolliset tarpeet.

Myös tekniikka ja elektroniikka ovat isossa roolissa tässä kirjassa, ja erityisesti siitä syystä tämä kirja on oman seitsemänvuotiaani mielestä hyvä. "Tässä on kiinnostavaa tämä tekniikka ja koodaus", hän kertoi, kun kysyin lapsen omaa mielipidettä kirjasta. Erityisen vauhdikas kirja Pets Agents - Täältä tullaan lemmikit! ei ole, mutta toinen osa, joka ilmestyy syyskuussa, on ilmeisesti jo jännittävämpi, sillä toisen osan nimi on Pets Agents - Varkaan jäljillä.




Omaa silmääni mielyttää valtavan paljon kirjan värikäs, runsas ja hieman mangahenkinen kuvitus. Sivuja on reilu sata. Otallisinta lukijakuntaa lienevät noin 7 - 10-vuotiaat lukijat

Kirja ystävyydestä ja rohkeudesta: Pikkiksen tähänastisen elämän suurin seikkailu

Lukisessaan Katja Lahden kirjoittamaa ja Annukka Palménin kuvittamaa saturomaania Pikkiksen tähänastisen elämän suurin seikkailu (omakustanne, saatu kirjailijalta) lukija pääsee Pikkis-nimisen mörököllilapsen mukaan etsimään tämän parasta ystävää Kirppaa ja selviytymään huikeista vaaroista keväisessä metsässä. Matkan aikana Pikkis oppii olemaan rohkeasti oma itsensä, selviämään yksin yön metsässä ja ylittää itsensä monta kertaa. Kirjan kantava teema on kuitenkin ystävyys, sillä juuri ystävän katoaminen saa Pikkiksen lähtemään yksin metsään tätä etsimään ja ystävän vuoksi Pikkis ylittää itsensä monta kertaa!



Mörököllit ovat karvaisia otuksia, jotka elävät metsissä ja hoitavat niitä. Nuoret mörököllit ansaitsevat itselleen kasvaessaan jymykiviä, joita nämä saavat, kun ovat toimineet fiksusti ja rohkeasti. Tarinan alussa Pikkikseltä puuttuu vielä viimeinen jymykivi, jonka ansaitsemiseksi hänen täytyy olla rohkeasti oma itsensä.

Kirpan etsintäretki käynnistyy, kun Kirppa ei pitkän talven jälkeen ilmestykään ystävysten sopimalle tapaamispaikalle, eikä Kirpan äiti saavu Mörökölliaikuisten kokoukseen. Muut huolestuvat heistä, ja Pikkis saa luvan lähteä selvittämään, mitä ystävälle ja tämän perheelle on tapahtunut. Onko talven aikainen suuri lumivyöry kenties pyyhkäissyt mörökölliperheen mennessään? Pikkis varustetaan retkelle hyvin, ja hän saa sen aikana harjoitella monia tärkeitä luonnonssaselviämisen edellyttämiä taitoja kuten laavun tekemistä, suunnistamista ja melomista kuohuvassa koskessa - vaikka inhoaa kylmää vettä!



Pikkis onnistuukin lopulta selvittämään Kirpan ja tämän perheen kohtalon ja löytää heidät suuren rotkon pohjalta. Kaikki ovat onneksi kunnossa, mutta pelastaakseen ystävänsä, tämän perheen ja itsensäkin rotkosta Pikkiksen täytyy selvittää tie ulos jyrkästä rotkosta. Pelastusoperaation tuoksinassa Pikkikselle selviää itsestään uusi, jännittävä ja kirjaimellisesti aivan loistava uusi piirre, jonka avulla pimeäkin muuttuu valoisaksi. Kun kaikki ovat löpulta turvallisesti muiden mörököllien luona, on Pikkis totisesti ansainnut viimeisen jymykivensä!

Luimme tämän noin viikon aikana iltasaduksi seitsemänvuotiaan lapseni kanssa, ja lapsi tuntui kiinnostuvan kirjasta sen puolivälin tienoilla, jolloin tapahtumat muuttuivat vauhdikkaammiksi ja jännittävämmiksi. Pikkiksen tähänastisen elämän suurin seikkailu toimii mainiosti ääneenlukikirjana noin 5 - 9-vuotiaiden lasten kanssa. Kirja on ohuehko (alle 80 sivua), mutta tekstiä on paljon, eikä aloitteleva lukija jaksa sitä vielä lukea itse. Kirjan kuvat ovat isoja ja laadukkaita, mutta niitä ei ole jokaisella aukeamalla, eli kirja on selvästi tekstipainotteinen. Lahti kirjoittaa taitavasti, ja pidän erityisesti siitä, miten tekstin sisän on ujutettu paljon tietoa luonnosta ja luonnossa liikkumisesta.


Hauska kirja ahmimisikäisille: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta

"Tuo ei taida kyllä olla mun tyylinen kirja", totesi esikoinen, kun ehdotin hänelle, että lukisimme iltasatukirjaksi seuraavaksi Elise Gravelin kirjoittaman ja kuvittaman lastenromaanin Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta (WSOY 2019, suom. Aila Herronen, arvostelukappale kustantajalta). Onneksi sain lapsen ylipuhuttua kuuntelemaan, kun luen tätä kirjaa, sillä lopulta tämä tykkäsi siitä niin paljon, että olisi halunnut lukea sen heti perään uudestaan ja kyseli, milloin toinen osa ilmestyy. Kaiken huipuksi esikoiseni, joka on hiljattain oppinut lukemaan itse lyhyitä kirjoja, innostui itse lukemaan Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta -kirjassa olevia lukuisia puhekuplia, huudahduksia ja lyhyitä tekstikatkelmia (omatoiminen lukeminen ei ole vieläkään hänen mielipuuhaansa noin muuten...)



Tarinan päähenkilö on Olga-tyttö, joka tykkää valtavasti eläimistä - siis aivan kaikista eläimistä. Olga tutkii niitä, lukee niistä ja kirjaa havaintojaan ylös vihkoonsa. Eläimet siis ovat hänen mielestään paljon ihanampia kuin ihmiset, ja Olgan hyvä ystävä onkin hänen lavuaarinsa alla asuva Rita-hämähäkki, joka osaa Olgan mielikuvituksessa puhua ranskaa. Ihmisten kanssa Olga ei tule hirveän hyvin toimeen, eikä esimerkiksi ymmärrä ollenkaan lähistöllä asuvia Lalalaa-tyttöjä, jotka lukevat Pis sis -lehteä, jumaloivat korealaista Bip Bipop -laulajaa ja ovat kiinostuneita ainoastaan vaatteista ja kampauksista.



Eräänä päivänä Olga löytää pihaltaa sateenkaaren väristä kakkaa, joka vaikuttaa vahvasti jonkin tuntemattoman eläinlajin jätöksiltä. Olga ryhtyy tutkimaan asiaa ja löytää pian myös kummallisen otuksen, joka on selvästi aivan uusi laji ja jonka Olga ottaa kotiinsa asumaan. Olga nimeää otuksen sen ääntelyn perään Njääksi, ja ryhtyy tekemään Njäästä havaintoja ja yrittää selvittää, mikä laji se on ja mistä se on kotoisin. Vaikka Njää on hassun näköinen (Olgan mielestä ihana) ja haisee kamalalle, se valloittaa Olgan sydämen. Njään kautta Olga tutustuu myös uusin ihmisiin, ja joutuu puolustamaan uutta otusystäväänsä Lalalaa tyttöjen pilkalta. Olgan suru onkin suuri, kun Njää yllättäen katoaa, eikä etsinnöistä huolimatta löydy mistään.... Lopulta selviää, että katoamisen takana on varsin yllättävä taho, ja onneksi lopuksi voidaan jopa todeta, että Njään katoamisesta (ja löytymisestä) seuraa aika paljon hyvääkin!



No mikä Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta -kirjassa sitten on niin hauskaa, että lapseni käski minun sanoa kirjantekijöille, että kakkososan pitää ilmestyä pian? Vastaus lienee huumori, tarinan pähkähullut yksityiskohdat ja runsas sarjakuvamainen kuvitus. Kirja on oikeastaan ihan hupsu, siinä puhutaan aika paljon koiran pissasta, eläinten jätöksistä ja oudoista ruuista sekä pahoista hajuista. Lisäksi Njää päästelee tuon tuosta outoja ääniä ja huudahduksia kuten: "Njää!" "Dau dau dau!" ja "Rumpu!", jotka sopivan hassulla äänellä luettuna saivat lapseni aina kikattamaan. Kaikki nämä seikat siis tekevät Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta -kirjasta sellaisen, että uskon sen vetoavan paitsi omaani myös moniin muihin ahmimisikäisiin lukijoihin. Kirja on loppujen lopuksi aika nopealukuinen, sillä siinä on paljon sarjakuvatyylisesti kuvitettuja sivuja, isoa fonttia ja suuria kuvia. Itse aion suositella tätä heti muutamalle ekaluokkalaiselle oppilaalleni, jotka ovat innostuneet nyt lukemaan Neropatin päiväkirjoja. Veikkaampa, että he ihastuvat myös Olgaan!

Runoja ekaluokkalaisille (eli yhden ekaluokan runoprojekti)

Kalevala-projektin jälkeen luokassamme siirryttiin runojen käsittelyyn. Liukuma olikin kovin helppo ja luonnollinen, sillä toki jo Kalevalaan tutustuessamme olimme puhuneet, että Kalevala on kirjoitettu runomuotoon ja niitä runoja on usein laulettu. Runoprojektimme siis alkoikin sillä, että luin Kalevalasta lyhyen runopätkän, jonka jälkeen opettelimme kalevalaisen runomitan hieman yksinkeratistettuna: kahdeksan tavua yhdessä säkeessä (säe-termi tuli ensimmäistä kertaa, puhuimme yksinkertaistettuna säkeestä eli runon rivistä). Tämä tavujen laskeminen on tuttua jo ihan ensimmäisistä koulupäivistä, sillä sanoja puretaan tavuiksi paljon ekalla luokalla. Päästin myös sisäisen runolaulajani valloilleen ja lauloin jokaisesta oppilaasta pienen säkeen, ja oppilaiden tehtävä oli laskea, onko kyseessä kalevalamitta vai ei.

"Oili onpi tyttö nuori. Jaakko pelaa jalkapalloo."

Lopuksi oppilaat saivat pötkötellä rentoutumisharjoituksessa selällää, silmät kiinni ja kuunnella, kun luin kalevalamittaisia loruja Elina Pullin kirjoittamasta lorukirjasta Sylisampo (Lasten Keskus 2018).



Toisella tunnilla siirryimme riimipareihin ja riimirunoihin. Tämän tunnin opiskelimme ateljee-opetusmenetelmällä (eli aloitimme opetuspiirissä, sen jälkeen puolet oppilaista siirtuivät itsenäiseen lukemiseen, puolet luovaan kirjoittamiseen, jonka jälkeen vaihto). Luin ensin oppilaille valikoituja Kirsi Kunnaksen kirjoittamia riimirunoja lorukirjasta Tiitiäisen runolelu (WSOY), ja kirjasimme ylös säkeiden viimeiset, rimmaavat sanat. Luimme ne, tutkimme sanoja ja tarkastelimme, mitä tarkoittaa riimiparit ja riimirunot.

Tämän jälkeen puolet oppilaista lähtivät lukemaan omia runokirjojaan, joita olin valikoinut ja hakenut heille kirjastosta. Puolet oppilaista lähti kirjoittamaan luovan kirjoittamisen tehtävää, jossa heidän piti kirjoittaa vihkoon taululle kirjoittamani sanalista (kukka, lokki, takki, nappi, kuu) ja keksiä näille sanoille riimiparit. Noin viidentoista minuutin työskentelyn jälkeen teimme vaihdoin, eli lukijat menivät kirjoittamaan ja kirjoittajat lukemaan.



Seuraava tunti oli atk-tunti, jossa harjoittelimme sekä tekstinkäsittelyohjelman käyttöä, että riimipareja. Sanelin sanan, oppilaat kirjoittivat sen tavuittain (minä kävin tarkistamassa) ja keksivät sanalle riimiparin. Tämän olisi voinut toteuttaa myös niin, että oppilaat olisivat hakeneet koreista lappuja, joihin olisin kirjoittanut sanan, lukeneet sen, kirjoittaneet saman sanan, sitten tarkistaneet oikeikirjoituksen lukemalla sanan uudestaan ja lopuksi keksineet riimiparin. Minä vain en ehtinyt tehdä noita lappuja etukäteen, joten jouduimme tyytymään saneluun.

Neljännellä tunnilla luimme ns. "muunlaisia runoja", eli sellaisia, jotka eivät rimmaa ja joista osa voi olla ihan pähkähullujakin. Ihania runoesimerkkejä löytyy esimerkiksi Laura Ruohosen kirjoittamista Allakka Pullakka, Yökyöpelit ja Tippukivitapaus -runokirjoista (Otava). Oppilaat tyrskivät naurusta monien runojen kohdalla, enkä yhtään ihmettele, miksi. Ruohosen runot ovat svengaavia, kekseliäitä ja oikeita sanojen ilotulituksia. Näiden runokirjojen runot ovat taipuneet sekä lasten televisiosarjaksi että musikaaliksi Kansallisteatterin näyttämölle.



Me otimme oppilaiden kanssa lähempään tarkasteluun Tippukivitapaus-kirjasta löytyvät Jos on hanskat -runon. Luimme runon ja lähdimme kehittelemään sille jatkoa. Jokainen oppilas siis kirjoitti oman "Jos on ... Tarttee ... "-runonsa vihkoon. Lopuksi luimme ne yhdessä ääneen, jonka jälkeen katsoimme vielä netistä Tippukivitapaus-musikaalin mainoksen, jossa kyseinen runo on laulettuna. Tästä sai hyvän aasinsillan siihen, että moni laulu on itseasiassa oikestaan runo tai loru, johon on sävelletty musiikki. Hauskaa oli, että Jos on hanskat -runo jäi soimaan monelle oppilaalle korvamatona, ja sitä he sitten lauloivat mennessään ulos välkälle.



Runoviikon jälkeen olemme ottaneet tavaksi lukea joka viikko yhden uuden runon, eli "viikon runon". Tämä runo on sitten esillä luokassa koko viikon, ja oppilaat voivat käydä itse sitä lukemassa. Jos minä meinaan unohtaa esitellä uuden runon, oppilaat osaavat jo kysyä, että mikäs tämän viikon runo onkaan.

Tässä muutamia blogissani esiteltyjä runokirjoja, joista osa sopii oikein mukavasti tähän kevätvuodenaikaan.

Heli Laaksonen: Ykköne
Tuula Korolainen & Riitta Tulusto: Leijona se venytteli
Tittamari Marttinen: Riemukas metsäretki
Ainumari Kari: Taikuri Kuu
Lotta Kujanpää: Kirjavan kissan luontoretki
Elina Kynsijärvi & Benjam Pöntinen: Luonto-aiheiset lorukirjat