Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020: 1. Luukku

Taas on tullut aika aloittaa joulunodotus kirjabloggaajien perinteisen joulukalenterin parissa. Tänä vuonna ensimmäinen luukku avautuu täällä minun Luetaanko tämä? -lastenkirjablogissani. Kaikki mukana olevat blogit näet tämän postauksen lopusta ja huomisen luukun pääset lukemaan Viivin Kirjailuja blogissa.

Logi: Nina Tolonen/ Yöpöydän kirjat


Tässä luukussa kuuluu kulkusen kilinää ja tontunjalkojen tepsutusta... Tervetuloa siis avaamaan ensimmäinen luukku ja aloittamaan joulunodotus kanssamme!


Mistä tunnet pienen tontun?

Punaisesta lakistansa,

harmahasta parrastansa,

hymystänsä lempeästä,

katseestansa veikeästä. Siitä tunnet pienen tontun.

Mistä löydät pienen tontun?

Polulta taapertamasta,

tieltä tepastelemasta,

hämärissä huiskimasta,

lasten korvaan kuiskimasta. 

Sieltä löydät pienen tontun.

-Tuntematon-



Lapsuuteni suosikkijoulukirja oli Mintun joulukirja, jossa Minttu perheineen valmistelee joulua. Tarina kattaa ajan ensimmäisestä joulukuun päivästä aina aattoiltaan asti. Muistan vieläkin, miten leppoisan ihanalta Mintun ja hänen perheensä joulukuu minusta pienenä tuntui. Perhe keittelee joulukarkkeja, tekee joululahjoja ja lapset hoitavat joulusiivouksen isän kanssa äidin loikoilleissa sohvalla (!). Minttu ja hänen veljensä Santtu huomioivat joulutouhuissaan myös Folken, joka on pieni, vanhassa kaapissa asuva tonttu. Isä kertoilee illan hämyssä vaarin kirjoittamia tarinoita Folke-tontusta, lapset pystyttävät Folkellekin piskuisen joulukuusen, askartelevat koristeen tämän kodin oveen ja antavat Folkelle lahjan. Folke puolestaan antaa lapsille aattoaamuna paketit. 


Tätä tontun pakettiperinnettä olemme toteuttaneet omien lasteni kanssa, ja aattoaamuisin heitä odottaa kuusen alla pikkuiset paketit (yleensä kirjat tai palapelit), jotka tonttu on heille toimittanut.


Tänä jouluna kuopuksemme on neljävuotias, ja erityisesti häntä ilahduttaakseni tuoda hieman enemmän tonttutaikaa meidänkin joulukuuhumme. Tonttuilit aloitimme lukemalla nyt syksyllä ilmestyneen Duppaduulix ja salaperäinen ovi -kirjan. Kirjan alussa Duppaduulixin mummin kotiin ilmestyy pikkuinen ovi, jonka asukasta koiranpentu yrittää houkutella esiin. Lopulta paljastuu, että oven takana asustelee tietysti pieni tonttu. 

Myös meidän kotiimme ilmestyi kuin taiottuna tonttuovi (jonka esikoiseni muuten askarteli vuosi sitten yhdessä kaverinsa kanssa). Kuopukseni ryhtyi pohtimaan, kuka meidän tonttuovemme takana asuu ja kuuluuko tonttuovemme takaa kenties rapinaa. Yhdyin tietysti leikkiin, joka lapselle selvästi oli tärkeä, ja kuulostelimme yhdessä, josko siellä joku pieni kulkunen kilisisi. Toivon kyllä, että meidän tonttuovemme takana ei sentään asu niin villi tonttu kuin se pikkuinen tonttu-ukkeli, joka pistää paikat hyrskyn myrskyn kirjassa Typy ja topakka tonttu.


Sen kuitenkin tiedän, että meidän piskuinen tonttumme kävi viime perjantaina illalla hakemassa lasten hänelle jättämät lahjatoivekirjeet. Tänään aamulla tonttuoven taakse oli yllättäen ilmestynyt myös ensimmäinen viesti itseltään tontulta. Kuopuksellemme oli nimittäin ilmestynyt jouluinen kirje ja sen oheen vekkuli Pedapuun tonttujumppakortti (saatu blogiyhteistyötä varten). 


Tiukutonttu hyppelee, kuuluu helinää. Huopatossut vipeltää, onpa vilinää. Näin luki tässä ensimmäisessä kortissa, jonka tottuovemme takana asusteleva tonttu oli kuopuksellemme toimittanut. Kirjeessään tonttu lupasi tuoda joka aamu jouluaattoon asti uuden tonttujumppakortin liikuntaa ja tanssimista rakastavalle perheemme nuorimmalle jäsenelle. 


Tonttu myös pyysi isompia sisaruksia auttamaan pikkusisarustaan korttien lukemisessa ja lupasi, että nämäkin saavat jumpata korttien lorujen antamien vinkkien avulla. Kuopus tulkitsikin ihan itse kortin kuvan sekä lorun ja esitti meille heti aamutuimaan, miten tontun jalat niin kovasti vipeltävät. Kun seuraavinakin aamuna on odotettavissa tällainen liikunnallinen jouluposti, saamme jumppailla yhdessä ja tehdä korttien avulla pidemmänkin jumpan. Viikonloppuaamuisin tonttu kuulemma aikoo myös jäättää oven taakse vihjeitä, joiden avulla kuopus saa itse etsiä kodistamme tontun piilottamat jumppakortit.



Tonttu muuten vinkkasi minulle, että nämä kortit sopisivat kivasti myös päiväkoti-ikäisille ja ekaluokkalaisille lapsille. Koska tänä vuonna opetan kolmosia, en vie kortteja heidän ilokseen, mutta jahka taas saan pienemmät oppilaat, voisin veikata, että joulukuussa salaperäinen tonttuovi kirjeineen ja tonttujumppakortteineen sekä mahdollisesti muine pienine tontun jättämine tehtävineen ilmestyy myös luokkaani... 

Korttien tekstit on tavutettu, eli vasta lukemaan opettelevat lapset voivat hyvin tavailla niiden lyhyitä jumppaloruja itse (joskin sanavälit saisivat olla selkeyden vuoksi isommat). Osa liikkeistä on varsin yksinkertaisia (esim. taikinan leipominen), joten ensimmäisiin luukkuihin kannattaa tontun piilottaa niitä hieman enemmän liikunnallisia elementtejä sisältäviä kortteja (esim polvennostot), sillä sitten näitä korttien liikkeitä voi myöhemmin ketjuttaa yhteen tai leikkiä vaikka "Tonttu käskee" -leikkiä Kapteeni käskee -leikin säännöillä, jolloin toisten korttien vähemmän liikunnalliset tehtävät solahtavat leikkeihin hyvin mukaan.


Meidän kotonamme asustava tonttu on siis selvästi pieni ja liikunnallinen, vaikkemme muuta hänestä osaakaan kertoa, sillä emme ole toistaiseksi nähneet itse tontusta vilaustakaan. Voimme kuitenkin arvailla, miltä tonttumme ehkä näyttäisi ja tutkia, millaisia tonttuja suomalaisessa kansanperinteessä on yleensä ollut. Siinä apunamme on Mauri Kunnaksen Suomalainen tonttukirja.


Mitkä ovat sinun suosikkijoulukirjasi ja kuuluvatko tontut sinun jouluusi?

Oikein mukavaa joulunodotusta kaikille!


Kirjabloggajien joulukalenterissa mukana olevat blogit.

1. Kia - Luetaanko tämä?

2.  Viivi - Kirjailuja 

3. Virpi Yli-Villamo - Elämä on ihanaa

4.  Mai Laakso - Kirjasähkökäyrä

5. Henna Kaukoniemi - Hemulin kirjahylly

6. Esko Juhola - Kirjamies

7.  Margit - Tarukirja

8.  Gregorius - Jotakin syötäväksi kelvotonta

9. Laura oja - Kirjaimia

10. Minna / Bibbidi Bobbidi Book

11. Jane / Kirjan jos toisenkin

12. Niina Tolonen - Yöpöydän kirjat

13. Kirsin Book Club

14. Tiia Aaltonen - Lue meille äitikulta 

16. Tiina Österholm - Kirjaluotsi

17. 

18. Arja - Kulttuuri kukoistaa

19. Piritta Ojaniemi - Kirjarouvan elämää

20. Anneli Airola - Kirjojen kuisketta

21. Anna Mattila - Todella vaiheessa

22. Heidi - Kirjapöllön huhuiluja

23. Mari - Mrs Karlsson lukee

24. Aino-Maria - Amman lukuhetki

Hyppää Yöjunan kyytiin, eli joulukalenterikirja koululaisille

Minulla on ollut tapana lukea joka joulukuussa joulukalenterikirja lapsilleni. Viime jouluna luin esikoiseni kanssa häkellyttävän kauniin ja liikuttavan Lumisiskon. Tänä vuonna luettavaksi valikoitui Karin Erlandssonin kirjoittama ja Peter Bergtingin kuvittama saturomaani Yöjuna (S&S 2020, alkuteos Bonnier Carlsen Bokförlag, suom. Anu Koivunen, saatu kustantajalta). Tässä kirjassa minuun vetosi heti sen kaunis ja mystiseltä vaikuttava kansikuva, jossa jonkin suuren koneiston keskellä olevassa lasipallossa puksuttaa vanhanaikainen höyryjuna asemalla odottavan pienen tytön luo. 


Luin tämän kirjan jo itsekseni, sillä halusin tietää, kuinka jännittävä tarina on ennen, kun luen sen tokaluokkalaisemme kanssa. Totesin, että kirja on juuri sopivan salaperäinen luettavaksi ääneen yhdessä hänen kanssaan. Kirjan päähenkilö on Nanda-niminen tyttö, jonka perhe menee joka vuosi joulukuuksi mummin luo, sillä perhe halusi ehtiä olla kunnolla yhdessä. ... Ja siksi että jouluna on tarkoitus viettää aikaa yhdessä.

Mummi asuu vanhassa asemarakennuksessa, ja hänen talonsa ohi kulki ennen vanhaan junia. Isoisä työskenteli asemapäällikkönä, mutta on nyt jo kuollut. Danja on mummin tyttö ja rakastaa hassutella mummin kanssa. Tämän huoneessa on salaperäinen lipasto, jonka laatikoista löytyy aina uudenlaisia ihmeellisiä esineitä. Ennen vanhaan myös Danjan isosisko Nanda leikki heidän kanssaan, mutta viime aikoina Nandasta on tullut yrmeä, eikä hän tahdo enää osallistua leikkeihin. Myös mummin on muuttunut, sillä hänen muistinsa ei toimi enää kunnolla, mikä tietysti tekee Danjan huolestuneeksi ja surulliseksi.

Kesken tyttöjen vanhempien järjestämiä pikkujoulujuhlia mummi sitten yhtäkkiä katoaa, ja koko perhe juhlavieraita myöten lähtee hätääntyneinä etsimään tätä. Mummia ei kuitenkaan löydy, mutta sen sijaan Danja kuulee yöllä ulkoa äänen, jota ei enää pitäisi kuulua: junan äänen kiskoilla, jossa junia ei ole kulkenut aikoihin. Danja lähtee selvittämään, mistä on kyse ja törmää salaisuuteen: Hänen isoisänsä on ennen kuolemaansa onnistunut rakentamaan junan, jonka matkustajat pystyvät liikkumaan ikään kuin aikaa huijaten ja etsimään kadonneita läheisiään. Yöjuna pysähtyy asemille, jonne sen merkiksi on jätetty punainen kynttilä. Matkustajien pitää jättää asemille kadonneille rakkailleen kuuluneita matkamuistoja, jotka houkuttelevat näitä palaamaan. Yöjunan kyytiin pääsevät vain ne, jotka ees hitusen uskovat sen olemassaoloon. Sen tähden Danjan vanhemmat eivät kuule junaa.


Harmillisesti isoisä ei ehtinyt saada junaa aivan kokonaan valmiiksi, ja kaksi viimeistä asemaa (23. ja 24.) eivät toimi, minkä takia kadonneet eivät pääse kokonaan palaamaan. Danja tapaa mumminsa eräällä asemalla, ja tämä neuvoo tyttöä etsimään kadonnutta avainta, jonka isoisä on antanut luotetulle apulaiselleen. Sen avulla juna pitäisi saada kuntoon. Danja lähtee sselvittämään avaimen kohtaloa, ja tapaa samalla myös Konrad-nimisen pojan, joka etsii isäänsä. Kaikki ei kuitenkaan tunnu olevan yöjunassa kunnossa, sillä joku varastaa toisten asemille jättämiä matkamuistoja, ja salaperäinen punahuppuinen nainen tuntuu tahtovan estää Danjan aikeet. Kun kaiken lisäksi Konrad alkaa muuttua hyvin häilyväksi onkin Danjalla yhtäkkiä monta arvoitusta ratkaistava ennen, kun yöjuna tulee kuntoon ja mummi voisi palata kotiin. Ja lopulta on vielä epäselvää, voiko mummi ihan tosissaan tulla kotiin sellaisena kuin ennen oli...

Yöjuna on ennen kaikkea kertomus rakkaudesta ja läheisyydestä - sellaisista voimista, jotka saavat meidät hyväksymään läheisemme sellaisina kuin nämä ovat. Kaikki tekevät virheitä, ja joku voi tuntea itsensä huonoksi, mutta se ei tarkoita, että läheiset lakkaisivat rakastamasta ja kaipaamasta. Mitenkään erityisen jouluinen kertomus tämä ei kuitekaan ole, vaikka kirja on jaettu 24 lukuun, asemia on 24 ja tapahtumat sijoittuvat joulukuuhun. Kaipasinkin tähän hieman enemmän joulun taikaa, sillä nyt kyseessä oli pikemminkin taikaa sisältävä seikkailukertomus kuin joulusatu, jollaista olisin joulukalenterilta toivonut. Jokaisessa luvussa on yksi sivun kokoinen Bergtingin taiteilema kuva, ja moni niistä on upeita taideteoksia, joita on ilo katsella.

Finlandia Junior -voittaja ja koulumme suosikkikirja

Kuten aiemmin jo kerroin, koulussamme käsiteltiin monin eri tavoin Finlandia Junior -ehdokaskirjoja, ja keskiviikkona äänestimme kolmesta ehdokaskirjasta oppilaiden suosikin. Ylivoimaiseksi voittajaksi valikoitui kirja: Tatu ja Patu - kovaa menoa kiskoilla, jonka ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet Aino Havukainen ja Sami Toivonen (Otava 2020). Mielenkiintoista oli, että äänestyksen jälkeen oppilaat kyllä veikkasivat, että voiton sekä koulussamme että varsinaisessa äänestyksessä veisi poikkitaiteellinen Otus opus -runokirja (Otava 2020).

Virallisen Finlandia Junior -palkinnon pokkasi kuitenkin kirja, jota emme oppilaiden kanssa ehtineet lukea, mutta jota aina monessa kirjagrammaajan ja -bloggaajan postauksessa veikattiin voittajaksi, eli Anja Portinin kirjoittama Radio Popov (S&S 2020, kuv. Miila Westin). Kyseinen kirja on lastenromaani, jonka päähenkilö on 9-vuotias, unohdettu ja yksinäinen poika. Hänen isänsä on niin kiireinen liikemies, että on harvoin kotona, eikä edes kutsu poikaa tämän oikealla nimellä. Siispä poika itse siksi ole edes varma, mikä hänen nimensä on. Hän viettää pitkiä aikoja kotonaan yksinään, eikä isä välttämättä muista edes jättää tälle ruokaa ruokarahasta puhumattakaan.


Seikkailu alkaa, kun eräänä tällaisena yönä, jolloin isä on matkoilla, ja poika makaa vatsa nälästä kurnien pimeässä ja kylmässä talossa. Hän kuulee ovensa takaa rapinaa, ja joku pudottaa sanomalehden heidän postiluukustaan. Lehden välistä löytyy villasukat, omena ja voileipä. Poika päättää selvittää, kuka tuo salaperäinen hiippari on ja lähtee seuraavana yönä seuraamaan tätä. Varjostusretki kuljettaa heidät kaupungin laitamille, villintyneen puutarhan läpi vanhalle talolle, jossa postinkantajaksi paljastunut hiippailija asuu. Tällä on kuitenkin muukin tehtävä kuin olla postinkantaja... Poika saa jäädä naisen luo, ja siellä hän alkaa julkaista salaista radiolähetystä kaikille unohdetuille ja yksinäisille lapsille...

Tämän verran kerroin kolmasluokkalaisille oppilailleni voittajan valintaa seuranneena päivänä. Katsoimme koulussa valinnan myös tv:stä. Oppilaani innostuivat, ja ensimmäinen kysymys vinkkaukseni jälkeen oli odotetusti: "Mistä tämän kirjan voi saada luettavaksi?". Jouduin valitettavasti sanomaan heille, että kädessäni olevan kappaleen lupasin lukea kotona omalle 8-vuotiaalleni, joka myös halusi palkinnonjaon katsottuaan lukea kirjan heti. Lupasin selvittää, voinko varata kirjan luokkaani kirjastosta. Nyt vaan toivotaan, että kirjastot eivät ehdi mennä kiinni ennen, kun saamme kirjan käsiimme!



Finlandia Junior -ehdokaskirjat taipuvat myös opetuskäyttöön

Olemme koulussani tutustuneet luokissa Finlandia Junior -ehdokkaisiin, ja jokainen oppilas pääsee äänestämään omaa Finlandia Junior -suosikkiaan. 


Koska ehdokaskirjat julkaistiin valintaan nähden verrattain myöhään, emme valitettavasti kyseisen ajan puitteissa ehtineet lukea kaikkia niitä. Toki esittelimme oppilaille nekin ehdokkaat, joita emme ehtineet luokissa yhdessä lukea. Luimme oppilaiden kanssa kuudesta ehdokkaasta kolme: 

  • Havukainen, Aino & Toivonen, Sami: Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla (Otava)
  • Kirkkopelto, Katri: Molli ja maan ääri (Lasten Keskus)
  • Ruohonen, Laura. Kuvitus Kallasmaa, Erika. Musiikki Kumela, Petri. Översättning Sandelin, Annika: Otus opus. Runoja ja totta pienistä eläimistä / Zoologipoesi. Smådjur i toner (Otava / Förlaget) -> Koulussa luimme suomenkielisen.
Muut kolme ehdokaskirjaa ovat
  • Enoranta, Siiri: Kesämyrsky (WSOY)
  • Portin, Anja: Radio Popov (S&S)
  • Luttinen, Meri: Myrskynsilmä (WSOY)


Lukiessani kirjoja minulla oli myös erinäisiä opetussisältöjä ja tavoitteita, joita käsittelin kyseisten teosten kautta. Otus opusta luin luokan kanssa runojakson lopuksi. Kolmasluokkalaiset ihastuivat runojen svengaavaan tyyliin, ja nämä Ruohosen runot ovat myös itsestäni aivan mahtavia ääneenluettavia. Niitä lukiessamme ihastelimme oppilaiden kanssa riimejä, tutkimme runojen rakennetta, runojen asettelua, fonteilla leikittelyä ja ihmettelimme mielenkiintoisia eläinfaktoja ja tietysti myös pohdimme faktan ja fiktion eroa. Ihastelimme myös Kallasmaan tekemää kuvitusta, ja mietimme, miten kuvat on tehty. 
Kuulin muuten, että naapuriluokassa kollegani oli kirjoituttanut viidesluokkalaisilla tekstejä maapallon muista omituisista otuksia tämän kirjan innoittamana.



Mollin ja maan ääri -kirja tarjosi monta mielenkiintoista opetusmahdollisuutta. Tarina on äärimmäisen herkkä ja tarkkanäköinen kuvaus siitä, miten joku - tässä tapauksessa Molli - tahtoo nähdä uusia paikkoja ja kokea seikkailuja, mutta silti uusi ja tuntematon pelottaa. Molli tuntee metsän kutsun, mutta astuminen seikkailuun on hankalaa, jalat tahtovat välillä ottaa askeleita eteenpäin, välillä talsia taaksepäin. Sen ystävä Pikku Sisu onneksi tukee Mollia ja tsemppaa silloinkin, kun Molli ei uskaltaisi enää edetä.

Luin kirjan kolmessa osassa. Tarinan alussa mietimme, millaisia tunteita Mollilla on ja miten hän suhtautuu matkustamiseen ja uuden kohtaamiseen. Kirjan loputtua vertasimme alku- ja lähtötilannetta, ja oppilaat saivat pohtia, miten Mollin suhtautuminen on muuttunut. Tarkastelimme myös Pikku Sisun hahmoa sekä sitä, miten se auttoi Mollia voittamaan pelkojaan. Tavoitteena oli myös harjoitella ajatuskartan tekemistä, ja sen teimme Mollin matkasta toisella oppitunnilla. Minä mallinsin taululle (miten, mihin, mitä otti mukaan, mitä teki), ja oppilaat täyttivät kohdat Mollin matkan avulla. Sen jälkeen he tekivät vastaavan kartan omasta matkastaan, minkä jälkeen he kirjoittivat vihkoihinsa ajatuskarttojen avulla omat matkakertomuksensa. Halukkaat saivat lukea omat matkakertomuksensa ääneen. 

Kolmannella lukukerralla ohjasin oppilaita kiinnittämään huomiota uusiin sanoihin (esim. matkakuume) ja selvittämään niiden merkityksiä kuvia ja sanan yhteydessä olevia virkkeitä hyödyntäen. Kolmasluokkalaiset kertoivat myös omasta matkakuumeestaan sekä muun muassa koirakuumeestaan. Tämän jälkeen oppilaat saivat lähteä lukemaan omia kirjojaan ja etsimään niistä uusia ja mielenkiintoisia sanoja. He kirjoittivat ne post it -lapuille, veivät luokan taululle, ja lukemisen jälkeen selvitimme yhdessä sanojen merkitystä.
Kirjaa lukiessani pyysin oppilaita välillä myös lukemaan sen upeita kuvia. Tutkimme esimerkiksi, miten Molli on välillä piirretty hyvin pieneksi, ja mitä Kirkkopelto on halunnut sellaisella kuvalla lukijalle kertoa.



Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla käsittelee myös matkajännitystä ja sitä, miten uudet asiat voivat pelottaa. Tatu ja Patu näet lähtevät elämänsä ensimmäiselle junamatkalle, eivätkä tiedä, mitä pitää pakata, miten junaan pääsee, missä heidän paikkansa ovat, kuinka junan vessa toimii tai miten ravintolavaunuun kuljetaan. Onneksi he saavat apua muilta matkustajilta. 

Tätäkin kirjaa lukiessamme mietimme, millaisia tunteita Tatulla ja Patulla on kirjan alussa, ja miten ne muuttuivat lopuksi, kun matka on koettu. Oppilaat saivat myös peilata Outolan poikien suhtautumista omaan tapaansa suhtautua uusiin ja vieraisiin asioihin. Osa tunnisti suhtautuvansa uusiin asioihin huolettomasti, toiset kertoivat tahtovansa varmistella monia asioita etukäteen. 
Koska äidinkielessä opeteltavana sisältönä olivat sarjakuvat, opiskelimme tämän ehdokaskirjan avulla muun muassa käsitteet puhekupla ja ajatuskupla. Tarkastelimme, miten sarjakuvissa kuvataan muun muassa vauhtia, huutamista, kuiskaamista, liikettä ja tunteita. Tarkastelimme lähikuvia ja laajakuvia. Oppilaat tekivät omat sarjakuvakäsikirjoitukset ja niiden pohjalta myös sarjakuvat. Sarjakuvien tekemisen jälkeen aiheeksi tulivat vuorosanat, ja niidenkin harjoittelemiseen hyödynsi Tatun ja Patun puhekuplia, jotka käänsimme yhdessä suoraksi kerronnaksi.



Mielenkiintoista nähdä, minkä kirjan näistä kolmesta koulumme oppilaat äänestävät omaksi suosikikseen, ja mikä näistä kuudesta kirjoista voittaa varsinaisen Finlandia Junior -palkinnon!



Finlandia 2020 – lukemisen juhlaa TV 1:llä
Vuoden 2020 Finlandia-palkintojen voittajat julkistetaan keskiviikkona 25.11. suorassa televisiolähetyksessä Yle TV1:ssä kello 19.

Tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsee tänä vuonna Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar, lasten- ja nuortenkirjallisuuden voittajan näyttelijä Christoffer Strandberg ja kaunokirjallisuuden voittajan kapellimestari Hannu Lintu.

Kirjoja täydellisistä talvipäivistä




-Minä kaipaan aurinkoa ja vihreää ruohoa! Päivät ovat niin lyhyitä ja harmaita, Mimmi Lehmä huokaisi. 
-Mitä vikaa harmaassa muka on, kysyn vaan?!
-Yöt ovat niin pitkiä ja mustia, Varis. Eikö se ole sinustakin kamalaa?
...
-Minä kaipaan vihreää ruohoa, sanoi Mimmi Lehmä.
-Tai oikeaa talvea, jolloin on paljon valkoista lunta!

Tämä osuvaakin osuvampi keskustelu on Jujja Wieslanderin kirjoittamasta ja Sven Nordqvistin kuvittamasta kuvakirjasta Mimmi Lehmä kaipaa kesää (Kustannus-Mäkelä 2018, suom. Terhi Leskinen, saatu kustantajalta). Kuinka monta kertaa olen itsekin huokaillut ihan vastaavasti kuin Mimmi Lehmä; Kaipaan todella joko kesää tai kunnon talvea. Tämä ikävä harmaus ja pimeys vie kyllä helposti voimat ja ilon talvesta. Tekisi mieli kaivautua sisälle viltin alle ja pistää nenä ulos vasta toukokuussa.

Sven Nordqvist on ilmiömäinen kuvittaja, jonka tunnettuja hahmoja Mimmin ja Variksen lisäksi ovat Viiru ja Pesonen. Hänen kuvissaan on paljon huumoria, ja sekä varis että Mimmi ovat yhtä ilmeikkäitä ja eläväisiä kuin Wieslanderin tekstissä.


Mimmi ei kuitenkaan jää navettaan murehtimaan päivän harmautta, vaan päättää lähteä ulos leikkimään kesää ja kesäisiä leikkejä. Mimmin ystävä ja tämän touhuihin yleensä kovin negatiivisesti suhtautuva Varis ei kuitenkaan aivan ymmärrä Mimmin kesänkaipuuta, eikä ainakaan, miten ja miksi Mimmi meinaa kesäleikkejä leikkiä. Kuten aina, sillä on sananen sanottavana jokaiseen leikkiin, jonka Mimmi keksii. Kun Mimmi esimerkiksi nuolee jääpuikkoja teeskennellen, että ne ovat jäätelöä, huomauttaa varis, että tuo jäätynyt vesi voi olla myrkytettyä. Kun Mimmi tahtoo laskea liukumäkeä, murahtelee varis, että ei sitten aio työntää Mimmiä, eikä tahdo itse laskea. 

Mimmi siirtyy iloisesti jutellen puuhasta toiseen ja varis kulkee tuttuun tapaansa mäkättäen perässä. Mutta, kuten aika usein aiemmissakin kirjoissa, varis lopulta luopuu kyynisyydestään ja kuin huomaamatta yhtyy Mimmin leikkiin. Kun Mimmi-parka putoaa puusta hankeen (yllättäen on alkanut sataa lunta), ystävästään huolestunut Varis säntää katsomaan, mitä Mimmi Lehmälle on käynyt. Mimmi ei ole moksiskaan, vaan ryhtyy tekemään lumienkeleitä, ja Varis heittäytyy mukaan. Mäenlaskuun se ei kuitenkaan suostu Mimmin mukana ja tyytyy seuraamaan Mimmin laskemista sivusta. Pahaksi onneksi Varis saa varovaisuudestaan huolimatta kylmän kylvyn... Mimmi Lehmä on kuitenkin tyytyväinen päivään, joka ei aamun lumenpuutteesta huolimatta ollutkaan tylsä, vaan mukava ja toimintaa täynnä.

Talvipäivän värit ja luonnon rauha huokuvat näistä ikään kuin kauempaa kuvatuista laajakulmakuvista.


Hauskoja talvipäiviä viettää Mimmi Lehmän tapaan myös Hilja perheineen Heidi Viherjuuren kirjoittamassa lastenromaanissa Hilja ja täydellinen talvipäivä (Kustannus-Mäkelä 2020, saatu kustantajalta). Kirja on ohut ja nopealukuinen romaani, jossa kuitenkin on kohtalaisen paljon tekstiä. Mukavan lisän lukukokemukseen tuovat Nadja Sarellin piirtämät iloiset kuvat, joita on ripoteltu kirjaan muutaman aukeaman välein.

Tarina alkaa tammikuun ensimmäisestä päivästä, ja siinä seurataan Hiljan sekä hänen perheensä leppoisaa elämää viikon verran. Hiljan serkku Martti tulee vierailulle, ja yhdessä lapset keksivät vaikka mitä kivaa puuhaa. He muun muassa rakentavat lumilinnan ja -laivan ja leikkivät niissä lumisotaa, järjestävät naapurin kolmelle mummolle mummotestin, ehksyvät hiihtoreissulla ja viettävät peikkopäivää. Lukiessa oli hauska huomata, että kaikessa Hiljan, tämän sisaren ja serkun tekemisessä ovat tavalla tai toisella mukana aikuiset. Jos eivät aikuiset itse ehdi leikkiä mukana, he antavat lapsille leikkivinkkejä ja sysäyksiä seikkailuihin. Lapsilla onkin lämminhenkinen suhde sekä vanhempiinsa että naapurin mummoihin ja lähistöllä asuvaan vaariin. Hiljaa tosin keljuttaa, että äiti vaatiin häntä ottamaan kaikkiin leikkeihin pikkusiskonsa mukaan. Hilja näet pelkää, että Martti ei tykkäisi niin kesyistä leikeistä.

Voisiko lasten riemua enää paremmin kuvata?


Marttia ei kuitenkaan haittaa, että Taimi kulkee heidän mukanaan. Hän viihtyy Hiljan perheessä ja kehuu, miten tämän vanhemmat - etenkin isä - heittäytyvät mukaan leikkeihin. Martin omat vanhemmat ovat paljon reissussa, ja nyt poika ihmetteleekin, miten vanhemmilla tulee olemaan aikaa hoitaa vauvaa, joka heille on määrä syntyä. Martti ei selvästi tiedä, mitä hänen tulisi ajatella tulevasta sisaruksestaan, mutta onneksi hänen serkkunsa lohduttavat tätä, ja yhdessä lapset keksivät listaan monta asiaa, jotka vauvoissa ovat positiivisia.

Aikaisempiin Hilja-kirjoihin verrattuna tässä kirjassa on hieman vähemmän kohellusta, mutta varsin mukava tunnelma kuitenkin. Hiljan, Taimin ja heidän serkkunsa talvipäivät todella vaikuttavat täydellisiltä, vaikka pariin otteeseen tuodaankin esiin, ettei nykyään ole enää tyypillistä, että talvisin on paljon lunta ja pakkasta. 

-Onpa komea sää, Sadetakkimummo hymyilee ja tiirailee auringon kirkastamalle järvelle.
-Totta turiset, Hentilä myhäilee.
-Täydellinen talvipäivä, Mansikkatäti ihastelee.
-Niitä on nykyään harvoin, Valkoherukkamummo tokaisee.
-Iloitaan siis tästä, Sadetakkimummo sanoo ... (s.83)

Sekä Mimmi Lehmä kaipaa kesää -kirja että Hiljan täydellinen talvipäivä ovat mukavaa, talvista luettavaa. Mikä onkaan parempaa puuhaa (kun on itse hautautunut sinne vilttien alle), kuin lukea iloisia ja talvisia kirjoja, joista jää hyvä mieli? Eipä juuri mikään, vai mitä? Oma esikoiseni tuumasikin Hilja-kirjasta, että se sopii parhaiten niille lapsille, jotka eivät kaipaa tarinoihinsa turhaa jännitystä.