Rakkaus pysyy, vaikka muisti hiipuu eli kuvakirja isovanhemman muistisairaudesta: Päivä rannalla

Lapsemme viettävät heidän kanssaan aikaa ja näkevät isovanhempiaan usein. Olemme onnekkaita, sillä lapsilla on myös kaksi isoisoäitiä ja yksi isoisoisä, joita he näkevät säännöllisesti. Kuten monille lapsiperheille myös meidän perheellemme isovanhemmat ovat mahdottoman tärkeitä ja rakkaita. 

Lapsen ja isoisä välinen rakkaus ja läheisyys välittyy loistavasti myös Clare Helen Welshin kirjoittamasta kuvakirjasta Päivä rannalla (Kustannus-Mäkelä 2019, alkuteos Little Tiger Press 2019, saatu kustantajalta). Sen kauniin kuvituksen on taiteillut Ashline Lindsay ja suomennoksen on tehnyt Raija Rintamäki. Kirja kertoo koskettavalla ja lapsilukijalle lymmärrettävällä tavalla siitä, kuinka pienelle tytölle rakas isoisä on alkanut unohtaa asioita ja siitä, miten tyttö sen kokee. Kertojana on tyttö itse.


Tyttö kertoo, kuinka hän lähti äitinsä ja vaarin kanssa odottamaan rannalle nousuvettä, mutta vaari unohteli siellä asioita ja käyttäytyi välillä hupsusti. Kaikkea ei suinkaan selitetä tekstissä, vaan kuva ja teksti käyvät loistavaa vuoropuhelua, ja osa tapahtumista, kuten vaarin unohdukset ja vaarin sisäinen hämmennys ovatkin luettavissa ja tulkittavissa kuvien kautta. Kun tyttö hiukan hämmästelee vaarin käytöstä selittää äiti, miten vaarin muisti temppuilee ja saa tämän toimimaan kummalliselta. Äiti sanoittaa myös hienosti sen, miten tällainen unohtelu tuntuu vaarista varmasti ikävältä.

Tyttö osaa yhdistää vaarin unohdukset ja unohtelun aiheuttamat tunteet niihin kertoihin, jolloin on itse unohtanut jotain. Niinpä hän pitää vaaria kädestä ja leikkii tämän kanssa rannalla. Kun vaari sitten epähuomiossa hautaa eväsleivät hiekkaan, meinaa tyttöä ruveta kiukuttamaan, mutta silloin tyttö yrittää muistaa, että voi tuntua pelottavalta unohtaa asioita. Hänestä itsestäänkin oli tuntunut pelottavalta, kun hän oli haudannut lemmikkikarhunsa, eikä enää löytänyt sitä. Silloin äiti auttoi lelun löytämisessä, nyt rannalla tyttö antaa vaarille pusun.


Tyttö ja vaari viettävät ihanan päivän leikkien, mutta sitten suuri huoli valtaa tytön mielen: Mutta entä jos vaari unohtaa MINUT? On varmaan kamalaa unohtaa joku, jota rakastaa. Kuvassa tyttö seisoo yksin kivellä keskellä tyhjyyttä, mikä kuvaa upeasti tunteen suuruutta ja hämmennystä. 


Äiti selittää, että vaarin muistot ovat kuin vuorovesi. Toisinaan lähellä ja täynnä elämää. Toisinaan taas kaukana poissa. Tyttö tietää, että vaari rakastaa häntä eniten maailmassa, vaikka ei aina muistaisikaan sitä. Tämä ajatus kantaa tyttöä myös sinä syksyisenä iltana, jolloin he istuvat sisällä lämpimässä muistelemassa kaunista päivää rannalla. Vaari ei enää muista kyseistä päivää, mutta tyttö kertoo silti tykkäävänsä vaarista ja tietää, että vaari tykkää hänestä.


Päivä rannalla on erittäin kaunis ja koskettava kirja, jonka tunnelma on viipyilevä ja kerronta pohdiskelevaa, mutta napakkaa. En pystynyt lukemaan tätä kirjaa kyynelehtimättä.


Nyt viikolla 39 vietetään Suomessa muistiviikkoa. Viikon aloitti Maailman Alzheimer -päivä maanantaina 21.9.2020. Muistiyhdistykset ympäri Suomea järjestävät viikon aikana erilaisia tapahtumia

Tämän linkin takaa löydät toisen isovanhemman muistisairautta käsittelevät kuvakirja-arvostelun, jonka olen julkaissut blogissani.

Kaksi kirjaa pienille insinööreille ja koneista kiinnostuneille lapsille

 Erityisesti esikoisemme oli lapsena valtavan kiinnostunut kaikista kulkuneuvoista ja koneista. Nyt hän on jo kahdeksanvuotias, mutta jäi silti kiinnostuneena kuuntelemaan, kun luin silloin vielä kolmevuotiaalle kuopuksellemme ja kuusivuotiaalle keskimmäsiselle lapsellemme Kustannus-Mäkelän meille lähettämiä kirjoja Etsi korjaa ja jatka matkaa sekä Minusta tulee insinööri. Ensin mainitun on kirjoittanut Chris Oxlade (suom. Natasha Vilokkinen) ja kuvittanut Jez Tuya. Jälkimmäisen on kirjoittanut Shini Somara (suom. Terhi Leskinen) ja kuvittanut Nadja Sarell. Molemmissa kirjoissa onkin valtavasti tietoa erilaisten koneiden ja kulkuneuvojen toimintaperiaatteesta.


Etsi korjaa ja jatka matkaa houkuttelee lasta paitsi tutustumaan koneiden ja kulkuneuvojen osiin myös etsimään niistä pieniä vikoja sekä korjaamaan viat. Minusta tulee insinööri pitää sisällään erittäin paljon teknistä tietoa teknisistä ilmiöistä ja jopa fyysiikan laeista. Siksi sen äärellä voivat myös isommat lapset oppia paljon uutta ja kiinnostua itsekin tutkimaan ja kokeilemaan. Kuvitus on kummassakin kirjassa havainnollista, mikä on tällaisissa kirjoissa tärkeää. 

Tein kummastakin kirjasta pienet videoesittelyt, jotka voit katsoa alla olevasta linkistä.



Testissä Fanni-kirjat ja tunnetaitokortit

Aika tarkalleen vuosi sitten julkaistiin lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistuneiden psykologien Julia Pöyhösen ja Heidi Livingstonin kirjoittamat Fanni-tunnetaitokirjat (Kumma-kustannus), jotka on kuvittanut kuvittaja Linnea Bellamine. Tänä vuonna sarja on saanut jatkoa kahden kirjan ja tunnetaitokorttien verran. Saimme Kumma-kustannukselta testiin sekä nuo kaksi kirjaa että tunnetaitokortit.



Kuten kaikissa Fanni-kirjoissa, on näissäkin kirjoissa ensin opettavainen tarina, jossa on jokin tunnetaitoihin liittyvä ongelma. Eläimet ratkaisevat tämän ongelman tunnetaitojen avulla, usein aikuisen ohjaamana. Koska kirjan ensisijainen tarkoitus on opettaa tunnetaitoja, etenee tarinakin tunnepulmasta opetukseen, opitun taidon testaamiseen ja tilanteen ratkeamiseen. Takapakkeja tässä kuviossa ei juurikaan tule, sillä lukijan pitää tietysti saada kuva siitä, mitä onnistuneilla tunnetaitotreeneillä ja -keinoilla voi saavuttaa. Tarinan jälkeen on tieto-osuus aikuiselle, kirjan sisältöön sekä teemoihin liittyviä kysymyksiä ja tunnetaitotehtäviä lapsille ja harjoituksia myös aikuisille. 



Fanni ja liian levoton yö käsittelee pelkoa ja sen voittamista. Fanni-norsu ystävineen on vihdoin saanut luvan yöpyä metsämajassa. Kun pimeä tulee ja metsästä kuuluu kaikenlaisia ääniä, alkaa ystävyksiä kuitenkin pelottaa liikaa ja he lähtevät kotiinsa nukkumaan. Aamulla heitä tietysti harmittaa kovasti oma pelkonsa. Aikuinen lohduttaa eläinlapsia ja kertoo, että pelko on ihan hyvä ja tarpeellinen tunne, mutta voi kasvaa liian suureksi. Rohkeutta voi opetella, ja esimerkiksi miettiä itselleen eräänlaisen rohkeuden houkuttimen käytettäväksi niihin hetkiin, kun pelko meinaa lamaannuttaa tai estää tekemästä jotain kivaa.

Niinpä eläinlapset keksivät itselleen houkuttimen, eli voimahokeman, jota he käyvät testaamassa pienempien pelkojen kanssa. Esimerkiksi Ralf-liikeri pelkää kastematoja, joten hänen nenänsä eteen kannetaan iso kastemato. Ralf karjaisee houkuttimensa "Liikerivoimaa!" ja voittaa pelon. Kun kaikki ovat saaneet testata omia houkuttimiaan, ovat eläinlapset valmiit yrittämään uutta yöpymistä ulkona. Pelko meinaa tälläkin kertaa yltyä liian suureksi, mutta yhdessä he muistavat houkuttimet ja älyävät vielä kääntää tilanteen huumoriksi, jolloin kivat ajatukset voittavat pelot.



Fanni ja levoton liikeri käsittelee levottomuutta ja ylivireystilaa sekä erilaisia rauhoittumiskeinoja. Päähenkilönä on Ralf-liikeri, joka ylivirittyy innostuksesta, kun isä lupaa viedä hänet karjumaan yhteiskarjuntaa muiden leijonien kanssa. Ralf on niin innoissaan, että sotkee vahingossa ystäviensä leikkejä ja rikkoo näiden antamia lahjoja. Ralf on tästä kovin nolona ja pahoillaan, mutta onneksi ystävät eivät suutu. Paikalle sattuu tulemaan kengurulapsi äitinsä kanssa. Kenguruäiti huomaa, että lapsilla on paha mieli jostain ja ryhtyy selvittämään tilannetta.



Kengurulapsi osaa neuvoa muille mainion rauhoittumiskeinon, jolla ylivireystila saadaan alenemaan: kenguruhengitys. Tämä syvähengitys on sellainen keino, jota minäkin olen yrittänyt kotona opettaa omille lapsilleni ja koulussa oppilaille. Sen oppiminen ei ole aivan helppoa, ja taas Ralfilla meinaa mennä maltti. Onneksi Ralfin ystävä keksii, että Ralf voi harjoitella puhaltamista voikukkia puhaltamalla. Pikkuhiljaa Ralf sitten oppii oikean tekniikan, ja voi tuntea itsensä itsevarmaksi, kun lähtee iltakarjuntaan isänsä kanssa. Matkalla Ralfia alkaa taas jännittää ja tassuissa kihelmöidä, mutta se muistaa oppimansa hengitystaidon ja onnistuu pysymään rauhallisena ja yhtymään karjuntaan muiden leijonien kanssa.

Fanni-kirjat ovat todella monipuolisia tunnetaitokirjoja, joissa minua miellyttävät erityisesti loppuosan tehtävät ja harjoitukset, joiden avulla tarinan lukemisen jälkeen taitoja voi harjoitella yhdessä yhden tai useamman lapsen kanssa. Fanni ja liian jännittävä yö -kirjassa nämä tehtävät keskittyvät niihin asioihin, joiden avulla pelkoja voi hallita ja voittaa. Fanni ja levoton liikeri -kirjassa keskiössä ovat erilaiset rauhoittumiskeinot. Kuvitus näissä kirjoissa on oikein suloista ja hellyttävää, ja eläinten ilmeistä ja eleistä voi hyvin lukea, millaisena toimintana tunne purkautuu, mikä onkin erittäin tärkeää tällaiselle kirjalle.



Testasimme lasteni kanssa kotona myös Fannin tunnetaitokortit, joissa on mukana tunnekortteja, pulmakortteja ja tunnelämpömittarikortti. Taitokorteista harjoitellaan tunnistamaan ja nimeämään tunteita.  Aikuinen voi esimerkiksi kysyä: "Miltä sinusta tuntuu nyt?" "Miltä sinusta tuntui eilen, kun itkit kaupassa?" "Miltä luulet, että kaverista tuntui, kun otit häneltä lelun?" 

Pulmakorttien avulla lapsi voi miettiä ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin, jollaisia myös hänelle itselleen voisi päivän aikana sattua. Tekijöiden mukaan pulmakorttien pohdintakysymykset vahvistavat lapsen empatikykyä ja auttavat häntä asettumaan toisten asemaan sekä huomioimaan muiden tarpeet ja tunteet. Tunnelämpömittarin avulla lapsi voi harjoitella näyttämään oman tunteensa voimakkuuden.


Minä olin iloisen yllättynyt, kuinka innoissaan 8-, 6- ja 4-vuotiaat lapseni alkoivat leikkiä kanssani näillä korteilla, eli tekivät tunnetaitoharjoituksia. Kuopus osasi korttien avulla kertoa muun muassa, mikä jalkapallotreeneissä oli harmittanut ja esikoinen, miksi siellä oli ollut kivaa. Lapsia kyllä hieman hämäsi se, että kolmessa kortissa Fannilla ja sen kavereilla oli ilme, jonka olisi voinut tulkita iloiseksi ja parissa pettyneeksi. Siksi kannattikin aloittaa nimeämällä yhdessä ääneen korttien tunteet.

Näkisin, että nämä kortit sopisivat oikein hyvin käytettäväksi yhdessä esimerkiksi varhaiskasvatus- ja esiopetusryhmissä sekä koulun puolella alaluokilla. 

Tulevan tokaluokkalaisen lukuvalintoja eli kirjoja alakoululaisille

Joku ehkä muistaa minun kirjoittaneen alkukesästä, että yritämme keksi keinoja, joilla innostaisimme kotona tulevan tokaluokkalaisen lukemaan. Tuolloin esittelin Isämies ja räjähtävä kakka -kirjan, jonka lapsi lopulta luki kokonaan itse parissa päivässä. Tuon kirjan lisäksi lapsi on lukenut yllättävänkin monta muutakin kirjaa, ja kerron nyt, millaisista kirjoista hän innostui. Toivottavasti näistä löytyy luettavaa myös muille 1.-3.-luokkalaisille. 
Postauksen kirjat on Hurja jengi -kirjaa lukuunottamatta saatu kustantajalta.

Aaron Blabeyn kuvittama ja kirjoittama sarjakuvamainen Hurja jengi (Into Kustannus Oy 2020, suom. Annukka Kolehmainen) on kirja, jonka lapseni luki nopeasti kannesta kanteen ja käski sitten minunkin lukea sen, koska se oli hänen mielestään niin hauska. Tässä kirjassa onkin monta elementtiä, jotka viihdyttivät myös aikuislukijaa. 

Päähenkilö on Iso paha susi, joka pyrkii kaikin tavoin vakuuttamaan lukijan siitä, että on hyvä tyyppi. Sen lisäksi se värvää joukon muita pahiksia kamuikseen ja tahtoo todistaa, että ne kaikki ovat kilttejä kuin kissanpennut. Itseasiassa Hurja jengi ottaakin tehtäväkseen pelastaa puuhun juuttuneet kissanpennut ja muut pulaan joutuneet. Jengin uskottavuutta hieman haittaa se, että sutta lukuunottamatta kaikki haluavat selvästi syödä kissan... 

Blabeyn tekemä kuvitus ja tekstin asettelu ovat niin ikään nerokkaita, sillä lukija pystyy suorastaan aistimaan ja kuulemaan, kuinka haluttomia jengin muut eläimet ovat taipumaan kilttiin rooliin, jonka susi yrittää niille tuputtaa. Jengi joutuu lopulta keksimään oikein megaluokan pelastusoperaation, jonka tarkoitus olisi vakuuttaa paitsi muut myös itsensä siitä, että ne voivat olla juuri niin hyviä tyyppejä kuin susi väittää niiden olevan.


Koska kuvitusta on paljon ja tekstiä vähän, on tätä kirjaa kohtalaisen helppo lukea, vaikka lukutaito ei olisi vielä kovin hyvä. Tähän kirjaan on muuten ilmestynyt jatko-osakin.

Toinen kohtalaisen helppolukuinen kirja on Mestarietsivä Peppunen -sarjan kolmas osa Mestarietsivä Peppunen - Voittamaton rosvojoukko, jossa on runsas värikuvitus ja lukemista helpottava iso fontti (Nemo 2020, suom. Mayu Saaritsa). Kirjan tekijät ovat taiteilijanimellä Troll esiintyvät Yoko Tanaka ja Masahide Fukasawa.

Tässä kirjassa herrasmiesetsivä Peppunen ratkoo rikoksia ja auttaa paikallista poliisilaitosta. Peppusesta tekee erikoisen paitsi se, että hän on äärimmäisen taitava etsivä, myös se, että hänen päänsä paikalla on valtava peppu. Peppu osoittautuu myös hänen salaiseksi aseekseen taistelussa rikollisjengiä vastaan... Kirjan lukija otetaan kivasti mukaan arvoitusten ratkaisemiseen ja johtolankojen selvittämiseen pienien, tarinaan sisällytettyjen pulmatehtävien avulla. 



Niin ikään huumoriin ja runsaaseen kuvitukseen luottava lastenkirjasarja on Andy Griffithsin kirjoittama ja Terry Dentonin kuvittama Puumaja -sarja, joka muistuttaa tyylillisesti Neropatin päiväkirja -sarjaa. Tästä sarjasta on nyt suomeksi ilmestynyt kolme kirjaa, ja saimme Otavalta luettavaksi sarjan uusimman osan eli Maailman paras puumaja, 39 kerrosta -kirjan(suom. Anssi Alanen). 


Tuleva tokaluokkalaisemme luki ensin tämän kirjan, jonka jälkeen hän halusi lainata kirjastosta myös sarjan ensimmäisen ja toisen osan. Minäkin luin tämän uusimman osan, ja totesin, että juoni on kaikkine sivupolkuineen ja uskomattomine yskityiskohtineen äärimmäisen mielikuvituksellinen ja suorastaan kreisi. Minusta kirja on huvittava, mutta lastani häiritsi se, että päähenkilöt Andy ja Terry ovat aikuisia. Kirjan tekijät ovat nimittäin kirjoittaneet itsensä tarinaan, jossa kaksikko on rakentanut asumuksekseen 39 kerroksisen puumajan, jossa heillä on muun muassa suklaaputous, oma oopperatalo ja toimiva tulivuori. 

Tarinan Terry ja Andy ovat myös kirjailijoita, ja heidän pitää kirjoittaa ja piirtää uusi kirja äärimmäisen kiireisellä aikataululla. Niinpä Terry keksii koneen, joka tekee kirjan heidän puolestaan. Loistava idea osoittautuu katastrofiksi, kun kone herää eloon ja heittää Terryn ja Andyn ulos puumajasta. Kaksikko joutuu lähtemään raketilla avaruuteen etsimään sinne karkotettua professori Tanopäätä, joka on maailman paras epäkeksijä. He toivovat, että Tanopää voisi epäkeksiä tarinakoneen olemattomiin. Tämä tekeekin niin, mutta epäkeksii innostuttuaan myös puumajan, maapallon ja maailmankaikkeuden! Varsin uskomaton juoni siis.


Puumaja-kirjat ovat paksuja, mutta niissä on todella paljon kuvia, joten luettavaa ei loppujen lopuksi ole kovin paljon. Toki mikään aivan aloittelevien lukijoiden kirja tämä ei ole.

Huumorikirjojen vastapainoksi lapseni luki myös seikkailukertomuksen, eli Joonas Tolvasen kirjoittaman Jademiekan arvoitus -kirjan (Otava 2020). Takakannessa oleva merkintä "Lue itse", tarkoittanee, että tämän romaanin lukijakunnaksi on ajateltu nuorempia alakoululaisia, eli heitä, jotka ovat hiljattain oppineet lukemaan. Tekstiä on kohtalaisen paljon, mutta siellä täällä on Janne Kukkosen piirtämiä mustavalkoisia kuvia, lauserakenteet ovat kohtalaisen yksinkertaisia ja fontti on hieman tavallista isompaa. Minun lapseni luonnehti Jademiekan arvoitusta salapoliisitarinaksi, ja eräänlainen arvoitus siinä onkin ratkaistavana, vaikka ammattimaisen salapoliisin sijaan päähenkilönä seikkailevat lapset. 


Jaakko ja hänen perheensä matkustavat Kiinaan, jossa heidän mumminsa on töissä. Jo Pekingin lentokentällä alkaa tapahtua kummia, kun pieni lohikäärme lähtee seuraamaan Jaakkoa. Kukaan muu kuin Jaakko ei kuitenkaan näe lohikäärmettä. Kaikki muuttuu aina vain kummallisemmaksi, kun Jaakko ja hänen pikkuveljensä Elias putoavat Kielletyssä kaupungissa maassa olevaan halkeamaan, jonka kautta he päätyvät muinaiseen Kiinaan. Elias joutuu keisarin vangiksi, ja paikalliseen tyttöön tutustuva Jaakko joutuu keksimään keinon pelastaa pikkuveljensä. Lanfen-niminen tyttö paljastuu entisen keisarin tyttäreksi, ja Jaakolle selviää, että keisarin veli on syössyt tämän vallasta ja lukinnut tyrmiin. Eliaksen lisäksi lasten pitää siis pelastaa myös entinen keisari ja auttaa tätä voittamaan valtaistuimensa takaisin.


Kirjan kirjoittaja Joonas Tolvanen on käynyt Kiinassa 11 kertaa, ja hän on myös opiskellut kung-futa arvostetun Shaolin-mestarin alaisuudessa.

"Kertoo paljon siitä, kuinka hyvä tämä kirja on, että mä luin tätä ihan itse pari tuntia putkeen", tuumasi esikoiseni kirjan luettuaan.

Tällaisia kirjoja meidän tuleva tokaluokkalaisemme on kesän aikana lukenut. Näiden lisäksi hän on innostunut Aku Ankan taskukirjoista, joita onkin sitten "ahminut" ainakin viisi kappaletta.

Täsmäkirja kaikille päiväkotiin menijöille: Tam-Tam menee päiväkotiin

Puolentoista viikon päästä se taas alkaa, perheemme päiväkotiarki. Löysimme kirjastosta kuopuksen kanssa kirjan, jota lukemalla palauttelemaan pitkän kesäloman jälkeen mieleen päiväkodin puuhia, kavereita ja aikuisia. Tämän Tam-Tam menee päiväkotiin -kirjan (Otava 2020) on kirjoittanut Josefine Sundström ja kuvittanut Mervi Lindman. 



Kirja on kirjoitettu pienen leikki-ikäisen eli Tam-Tamin näkökulmasta ja virkkeet ovat monin paikoin lyhyitä, joskus jopa yhden sanan mittaisia verbittömiä ajatuskokonaisuuksia:

”Saa omenaa, se maistuu hyvältä.
Se puree.
Ei siemeniä.”

Kuvissa Tam-Tam ja muut lapset ovat iloisen ja tyytyväisen näköisiä. Päiväkoti on kuvattu sekä tekstissä että kuvissa värikkääksi paikaksi, jossa lapsilla on paljon puuhaa. Miljöö on lokeroineen, lastenvessoineen ja nukkarihuoneineen todentuntuinen ja tuttu monista päiväkodeista.



Päivärytmikin on pääosin sellainen kuin tiedän monissa päiväkodeissa olevan: aloitetaan aamupiirillä, jatketaan leikillä, syödään, mennään nukkumaan ja ulkoillaan. Ainoastaan aamupäiväulkoilulle Tam-Tam ei kavereineen mene. Sen sijaan he muun muassa maalaavat ja musisoivat. Tam-Tam ja muut lapset selvästi luottavat päiväkodin henkilökuntaan, eikä kukaan lapsista esimerkiksi itke ikäväänsä. Iltapäiväulkoilussa Tam-Tam pahoittaa mielensä, kun Koko nappaa Tam-Tamilta lapion liian lujaa, mutta siihenkin pipiin auttaa opettajan lohdutus, puhallus ja halaus. Kun isä tulee iltapäivällä hakemaan, vilkuttelee Tam-Tam kaikille iloisesti ja jo selvästi odottaa seuraavaa päikkypäivää.



Tam-Tam menee päiväkotiin on kirjoitettu hyvänmielenkirjaksi ja jotenkin kannustavaksi kuvaukseksi päiväkodin arjesta. Tämän kirjan tarkoitus ei ole käsitellä lapsen jännitystä päiväkotitaivalta aloitettaessa, vaan tarjota mukavia lukuhetkiä, jonka aikana voidaan miettiä, millaista siellä päiväkodissa onkaan.

Tätä linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan muita päiväkoti ja koulu-aiheisia kirjoja käsitteleviä postauksia.