Tatu ja Patu, kauhea hirviö-hirviö sekä Tatu ja Patu -synttärijuhlat tehtäväratoineen!

Tässä postauksessa esittelen uusimman Tatu ja Patu kirjan, sekä kerron, millaiset TatuPatu -syntymäpäiväjuhlat järjestimme viisi vuotta täyttäneelle keskimmäiselle lapsellemme. Kaikki synttärijuhlien tehtävät ovat sellaisia, että ne voisi hyvin toteuttaa myös viskareiden, eskareiden ja koululaisten kanssa. Kaikki tehtävät ovat saaneet inspiraationsa Tatu ja Patu -kirjoista, ja osa niistä toimii esimerkiksi ryhmäyttämistehtävinä, osa on tutkimista, tunnistamista, mittaamista, luovaa ilmaisua ja sanavarastoa kehittäviä harjoituksia. Lue siis eteenpäin, mikäli uusin Tatu ja Patu kirja (se on hauska!) tai TatuPatu -(synttäri)tehtävät kiinnostavat!

Harvan kirjan ilmestyminen herättää lapsistani sellaista intoa kuin aina uusimman Tatu ja Patu -kirjan ilmestyminen. Lapset rakastavat kirjojen huumoria ja runsasta kuvitusta, josta he ”etsivät vitsejä”. Olimme hiljattain viikon lomareissulla, ja sen aikana posti oli tuonut kotiimme uusimman TatuPatun, eli Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoittaman ja piirtämän kuvakirjauutuuden Tatu ja Patu, kauhea hirviö-hirviö ja muita outoja juttuja (Otava 2019, arvostelukappale). Voitte ehkä arvata, että lapset olivat kirjapaperin avaamisesta enemmän kuin tohkeissaan!

Kirjan hassun nimen: "kauhea hirviö-hirviö" selitys
on muuten luettavissa tarinassa "Hirviö-hirviö..."

Paketti avattiin kolmen lapsen yhteisvoimin, kirja selattiin, hauskannäköiseksi todettiin ja sitä heti lukemaan alettiin. Ja kas, perheen toinen aikuinenkin hivuttautui meidän lukijoiden viereen sohvalle kuuntelemaan ja tarinoiden hulluudelle nauramaan. Yllätyselementin toi paitsi täysin ennakko-oletuksistani poikkeava tarina että osin runomuotoisissa kirjoitetut tekstit! Kauhea hirviö-hirviö koostuu nimittäin yhden yhtenäisen kertomuksen sijaan kahdestatoista aukeaman mittaisesta, runomuoton kirjoitetusta kauhutarinasta, joita Veera, Tatu ja Patu kertovat toisilleen eräänä myrskyisenä päivänä. Kertomuksilla on sellaisia nimiä kuin Pingis Khan, Hilseen uskomaton tarina ja Kirppu-Thor. Tarinat ovat kauheita, mutta eivät lainkaan sillä perinteisellä tavalla, vaan juuri Tatulle ja Patulle ominaisella kreisillä, humoristisella ja ”ei tämä voi olla totta” tavoilla. Minua ja miestäni nauratti kyyneliin asti tarina Outo lahja, jossa pääosassa ovat tekorypyt! Aidosti edes hieman jännittäviä tarinoita kirjassa on vain yksi, ja esikoinen olisikin toivonut hieman kammottavampia kertomuksia...



Tatu ja Patu -kirjojen parissa saavat nauraa aikuiset ja lapset - välissä tosin aivan eri asioille. Tämän uusimman kirjan kohdalla taisimme nauraa miehen kanssa lapsiani enemmän, sillä heillä meni selvästi hetki päästä kirjan ”juoneen kiinni”. Sen jälkeen kirjan kauhujuttuja on luettu uudestaan ja uudestaan. Lasten suosikkeja ovat Pingis Khan ja Salaperäinen vaaka.



Koska lapsemme pitävät Tatu ja Patu -kirjoista, ei ole ihme, että keskimmäinen lapsemme halusi viettää 5-vuotissyntymäpäivänsä TatuPatu-teemalla. Hieman nieleskelin, sillä mitään valmista Tatu ja Patu -aiheista synttäritavaraa, kuten lautasia tai servettejä, ei ole olemassa. Eli miten siis toteuttaisin teeman tunnistettavasti? Kutsuvihko meillä sentään oli, joten aloitimme tietysti lähettämällä kaikille lapsen päiväkotikavereille kutsut, joissa kehitimme kaikkia halukkaita pukeutumaan teemaan sopivasti pinkkiin, keltaiseen tai mustaan.

Kutsuvihko saatu Otavalta, mutta näitä on saatavilla
yavallisista kirjakaupoista.

Loppujen lopuksi synttäriteema oli helppo tehdä näkyväksi pinkkiin, keltaisten ja mustien pahvimukien, trippimehujen ja tarjoiluiden avulla. Karkit olivat tietysti väriteeman mukaisia, kaupan pakastealtaasta ostettiin (musta/ tummanruskea) Oreo-kakku, jonka päälle heitin keltaisia karkkeja. Kutsukorttivihossa oli mukana myös paikkakortit, jotka aseteltiin jokaisen lapsen paikalle. Tiger-kaupasta ostin pinkkejä ja keltaisia koristeita, vaaleanpunaista hattaraa ja pinkin paperinapsun (mikähän tämän härpäkkeitä oikea nimi on?), johon laitettiin kuvat Tatun ja Patun luomista herkkujäätelöannoksista, sillä tokihan synttäreillä kuuluu tehdä jäätelöannokset outolalaiseen tyyliin!

Tämän kuvan jälkeen pöytään katettiin myös kaapin kätköistä sopivasti löytyneet keltaiset pahvimukit,
keltaista mehua ja paikkakortit.

Ennen kun lapset pääsivät tekemään herkkujäätelöannoksiaan, piti heidän kuitenkin ratkaista mysteeri. He nimittäin istuivat herkkupöytään ja huomasivat, että kaikki herkut olivat kadonneet. Jäljellä oli ainostaan viesti eräältä tutulta outolalaiselta: ”Hei juhlavieraat! Minä katoin jo herkkupöydän valmiiksi. Seuratkaa vihjeitä ja ratkaista tehtävät, niin löydätte herkut. T.Tatu”



Ensimmäinen vihje oli kuva, joka johdatti lapset tehtäväpaikalle. Siellä odotti ensimmäinen tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta, eivätkä siksi tiedä kaikkia meille tuttuja sanoja tai asioita. Kuunnelkaa vihjeet, arvatkaa ja kertokaa, mikä asia kuvassa on.” Tähtäväpaikalla päivystäneellä miehelläni oli lasten Alias-kortteja, joissa olevan sanan hän selitti lapsille, jotka saivat arvata, mikä sana oli kyseessä. Kun lapsi arveli tietävänsä oikean sanan, sai hän huutaa vastauksen, vaikka ihanat lapsoset olivat selvästi harjoitelleet viittaamista, eivätkä millään uskoneet, että nyt ei tarvitse viitata. :) Kun kortit oli selitetty ja sanat arvattu, saivat lapset uuden kuvavihjeen, jonka avulla he suunnistivat seuraavalle tehtäväpaikalle.



Toisella tehtäväpaikalla odotti uusi tehtävä: ”Tatu ja Patu luulevat, että glögillä pestään hampaat ja kanelia laitetaan kainaloon. Missä purkissa on kanelia? Haista, tutki ja päätä!” Tässä kohtaa nopeimmasta lapset ehtivät haistaa purkit ja kailottaa vastauksen ennen, kun kaikki olivat ehtineet haistella purkit läpi. Eli kannattaa laittaa lapset jonoon ja pyytää jokaista kuiskaamaan aikuiselle vastaus. Kun kaneli oli löydetty, seuraava kuvavihje ohjasi lapset kolmannelle tehtäväpaikalle.



TÄSSÄ KOHTAA TEIMME VIIMEISEN TEHTÄVÄN, koska aika ei riittäisi 1,5 tuntia kestävällä synttäreillä pidempään rataan, MUTTA KOULUSSA TAI PÄIVÄKODISSA voisi tehdä ennen viimeistä tehtävää, vielä pari muuta. Kirjoitan ne ekstratehtävät tähän väliin. Kehittelyn synttäreitä varten erilaisia tehtäviä, joista voi vapaasti valita sopivimmat. Kaikki ei tarvitse yrittää tehdä kerralla edes koulussa. :)

Kolmannella paikalla on tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat toimineet monen muun ammatin ohella myös supersankareina. Seuraavassa tehtävässä tarvitsette superkykyjä eli venymistä ja tarkkaa mittaamista! Testataanpa, kuinka pitkälle pystytte yhdessä venymään, eli kuinka pitkän jättiloikan pystytte tekemään. Aloittakaa viivalta, ensimmäinen hyppää ja jonon seuraava hyppää siitä, mihin ensimmäinen laskeutuu. Kolmas hyppää siitä, mihin toinen laskeutuu jne. Lopuksi mitatkaa, kuinka pitkän loikan yhteensä leiskautitte.” (mittayksikkönä voi käyttää senttejä, puukeppiä, jalkoja, hyppynarua tms.). Hyppäämisen ja mittaamisen jälkeen lapset saavat kuvavihjeen neljännelle tehtäväpaikalle.

Neljäs tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat tunnetusti loistavia muovailuvahamestareita. He ovat muun muassa muovailleet kokonaisen Helsingin keskustan ja serkkunsa Jorin muotokuvan. Tässä on kasa muovailuvahaa, joita teidän tulee käyttää. Istu pariasi vastapäätä ja muovailkaa toisistanne muotokuvat.” Tämän tehtävän suoritettuaan lapset saavat viidennelle pisteelle ohjaajan kuvavihjeen.

Viides tehtävä (sopii parhaiten koululaisille, sovellettavissa pienemmille esim. kuvakorttejen avulla): ”Tatu ja Patu ovat opiskelleet ahkerasti suomalaisten ihmisten elämää ja tutustuneet muun muassa erilaisiin ammatteihin. Nyt heillä on kuitenkin mennyt muutama ammatti sekaisin. Lukekaa ammattien kuvaukset ja yhdistäkää kuvaukset oikeaan ammattinimikkeeseen” (ammattinimikkeet ovat sanoja, joista puuttuu kirjaimia välistä tai joissa kirjaimet ovat sekaisin esim. Lomipaes tai
P_ _om _ _s, ja kuvaukset ovat lyhyitä kuvauksia kustakin ammatista). Kukin pari voi ratkaista vaikka kaksi ammattia. Oikein suoritetun tehtävän jälkeen lapset ohjataan kuvavihjeen avulla kuudennelle tehtäväpaikalle.

Kuudes tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat loistavia keksijöitä, ja kehittäneet vaikka minkälaisia koneita arkea helpottamaan kuten esimerkiksi aamutoimiautomaatin. Kuuntele kuvaus uudesta keksinnöstä ja piirrä isolle paperille kuva koneesta.” Tässä kohtaa lattialle on levitetty iso voimapaperirullapala (tms.), johon jokainen tekee kuvan koneesta aikuisen lukeman kuvauksen perusteella. Kuvauksen voi ottaa suoraan kirjasta Tatun ja Patun oudot kojeet tai keksiä itse jonkun yhtä hauskan härvelin kuvauksen. Vaihtoehtoisesti tämän voi toteuttaa rakentelutehtävänä, jolloin lapset voisivat pareittain rakentaa koneen kierrätysmateriaalista. Kun tehtävä on suoritettu uusi kuvavihje ohjaa lapset viimeiselle tehtävälle.

Seitsemäs eli VIIMEINEN TEHTÄVÄ: ”Voi ei! Mystinen puolittaa iski taas. Se puolitti viimeiset vihjeet. Yhdistäkää parin kanssa oikeat palat kokonaiseksi kuvaksi. Koottujen kuvien takaa voitte lukea, missä Tatun kattama herkkupöytä sijaitsee!” Lapset saivat neljään osaan leikatut kuvakortit, jotka he kasasivat kuten palapelit. Kuvat teipattiin kokoon, käännettiin ja luettiin taakse muodostunut sana. Saadut sanat laitettiin oikeaan järjestykseen ja niistä muodostui lause: ”Katoin herkut saunaan.” Ja toden totta, saunasta löytyivät herkkutarjottimet kaikkine jäätelönkoristelutarvikkeineen. Voi sitä Tatun, kun ei ollut ymmärtänyt, että Suomessa syödään ruokapöydän ääressä, ei saunan lauteilla!



Tämän tehtäväradan (tehtävät 1, 2 ja 7) suoritettuaan synttärivieraat pääsivät viimein rakentamaan itselleen upeat jäätelöannokset, joista mahtavimmat vetivät kyllä vertoja jopa Tatun, Patun ja Veeran tekemille annoksille. Synttäreiden lopuksi lapset saivat etsiä muutaman piilotetun aarteen (paukkutikkarit jokaiselle) ja olla vesisotaa vesi-ilmapalloilla. Synttärit onnistuivat loistavasti ja kaikki lapset olivat tehtäväradasta innoissaan. Ja mikä parasta, kaikki lapset olivat lukeneet Tatu ja Patu -kirjoja, ja esille ottamani kirjat herättivät keskustelua, kun lapset miettivät, mitkä kirjat ovatkaan lukeneet ja mitkä ovat heidän suosikkejaan. Eräs juhlavieras lainasi meiltä kirjan Tatu ja Patu, elämä teot, kun ei ollut sitä vielä lukenut.



Ps. Jos tekisin tämän radan päiväkodissa tai koulussa, en välttämättä ottaisi tavoitteeksi herkkujen löytämistä vaan keksisin jonkun muun tavoitteen....

"Matkustan ympäri Suomen maan..." eli Lasten matkaopas Suomeen

Kesälomakausi on nyt täällä, ja nekin Suomen kylät, kunnat ja kaupungit, jotka hiljenevät syksyn myötä, ovat hiljalleen heräilleet kesäkauteen ja kesäturistien tuloon. Suomi on täynnä hauskoja, jännittäviä ja kauniita matkailukohteita, joista osa on hienoja kokemuksia ja nähtävyyksiä ympäri vuoden ja osa sellaisia, joihin kannaattaa ehdottomasti tutustua kesällä. Moni valitseekin tänä kesänä kesälomakohteensa koti-Suomesta muun muassa ilmastollisista syistä, ja kyllä Suomessa koettavaa riittääkin.



Tutustuin Tittamari Marttisen lapsille ja lapsiperheille kirjoittamaan matkaoppaaseen Lasten matkaopas Suomeen (Avain 2019, arvostelukappale), jossa esitellään erilaisia kotimaisia matkustuskohteita. Kirjan kertojaäänenä toimii Lenni, joka matkustaa paljon perheensä kanssa ja joka on itse utelias ja innostunut matkailija. Kirja on jaettu maantieteellisiin lukuihin ja alussa on luku lähimatkailun hyödyistä ja vinkkejä siitä, millaisiin paikkoihin kannattaa käydä tutustumassa ja miten matkoista saa kaikkein eniten irti. Vaikkei omassa kotikylässä tai kaupungissa olisi varsinaisia turistinähtävyyksiä voi Lennin mukaan lähteä tutkimaan vaikka lähiluontoa eväiden kanssa, etsimään mielenkiintoisia seinämaalauksia, katsomaan kesäteatteria tai vaikka käydä kävelyllä eläinten hautausmaalla. Lasten matkaopas Suomeen -kirjassa kerrotaan, millaisia nähtävyyksiä, ravintoloita, huvipuistoja, museoita, urheilupaikkoja, kahviloita ja luontokohteita kussakin paikassa on. 

Piirroskuvat: Anne Stolt

Lapsilukijat on huomioitu tässä matkaoppaassa monin tavoin: Lenni puhuttelee monin paikoin suoraan lasta, ja tuleehan siitä tietysti ihan erilainen fiilis, kun matkavinkkejä antaa toinen "lapsi". Jokaisen pääluvun alussa on myös Lennin kirjoittama postikortti, jossa hän kertoo, mitä itse on nähnyt ja tehnyt kohteessa. Lasten matkaopas Suomeen on kuitenkin niin paksu kirja ja asiaa on niin paljon, että moni lapsi lukee tämän varmasti mielellään aikuisen kanssa luku tai kaupunkin kerrallaan. Eikä kirjaa tietenkään ole tarkoituskaan lukea kertaistumalta. Kirjasta voi etsiä uusia matkavinkkejä tai lukea täsmätietoa niistä kohteista, joihin perhe aikoo matkustaa. 



Onnistunut matkaopas on tietysti sellainen, joka houkuttelee lukijaansa lähtemään matkalle ja tarjoaa tälle jotain uusia vinkkejä ja tietoa valitsemastaan matkakohteesta. En ole kotimaanmatkailun asiantuntija ja osassa kirjan esittelemistä paikkakunnista en ole käynyt ollenkaan, joten ainakin miulle Lasten matkaopas Suomeen tarjoaa paljon uutta tietoa ja esittelee paikkoja, joihin olisi kiva matkustaa lasten kanssa. Hieman jäin miettimään, olisiko joistakin kaupungeista voinut valita kirjaan houkuttelevammat kuvat, sillä nyt ainakin minun mielestäni Tampereesta tulee lukijalle tämän kirjan kuvien perusteella melko väritön ja ankea kuva kun taas esimerkiksi Turku vaikuttaa paljon eläväisemmältä paikalta.

Tampere

Turku

Kirjan paksuudesta jo huomaa, että Suomessa on paljon näkemisen ja vierailemisen arvoisia paikkoja, ja voin kuvitella, että tekijöiden on ollut haastava valita ne kohteet, jotka eivät ole päässeet kirjaan asti - kaikkia kun ei voi mukaan mahuttaa, jottei kirjasta tulisi vielä paksumpi. Kirjaan onkin lisätty nettisivuja, joista voi etsiä lisää tietoa. Pidän myös siitä, että mukana on myös jonkin verran kohteisiin sopivia lukuvinkkejä, reseptejä ja pieniä tietoiskuja. Näitä reseptejä ja kirjavinkkejä olisi voinut olla lisääkin. Muutaman kohdelisäyksen olisin silti vielä tehnyt, mutta onneksi voin kirjoittaa ne nyt tähän blogiin.

Espoo: Lasten kanssa kannattaa vierailla Espoon automuseoon. Kirjoitin museosta kolme kesää sitten tässä postauksessa.

Lohja: Tytyrin elämyskaivos on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Kaivoksesta voi lukea lasten kuvakirjasta Tytyrin tyyra.

Päijät-Hämeen alueella kesälomalaisen kannattaa käydä tutustumassa Asikkalaan ja Vääksyyn. Vääksyn läpi kulkee kanava, jonka yli menevää siltaa avataan ja lasketaan, jotta isot laivat pääsevät siitä kulkemaan. Tätä on mielenkiintoista seurata lasten kanssa. Kavan varrella voi nauttia jäätelöitä ja hyvää ruokaa esimerkiksi Kanavan Kunkussa, jossa on paitsi ravintola myös mielenkiintoinen sisustus- ja lelukauppa. Vääksyssä on myös pitkä hiekkaranta, pieni liikennepuisto ja hieno vapaa-ajan kalastusmuseo, joka on juuri sopivan kokonoinen museo lasten kanssa käytäväksi. Museossa on oikea akvaario, mielenkiintoiset kokoelmat ja jopa interaktiivinen kalastuspeli, jossa lapsi pääsee harjoittelemaan virvelinheittoa. Vääksyssä on myös myllymuseo, ja vanhan myllyn ympäristö onkin mielenkiintoinen. Asikkalassa ja Vääksyssä järjestetään monia kiinnostavia kesätapahtumia, joista esimerkiksi kaarnalaivakisoissa pääsee tekemään kaarnalaivan ja testaamaan sen vesikelpoisuuden. (Minä en ole vääksyläinen, mutta ihastunut silti tämän pikkukaupungin kesätunnelmaan.)

Minne sinä matkustaisit lasten kanssa Suomessa? Mitä kannattaa tehdä, nähdä, kokea ja mitkä ravintolat ja/tai kahvilat ansaitsevat erityismaininnan?

Pride-viikon kirja: Järistyksiä

Parhaillaan vietetään Helsinki Pride -viikkoa, jonka aikana Yöpöydän kirjat -blogissa on käynnissä myös Pride-viikon lukuhaaste. Viime vuonna kirjoitin siitä, miten LGBTIQ-hahmot näkyvät lastenkirjallisuudessa, ja olenkin sitä mieltä, että mitä laajempi henkilöhahmojen ja perheiden kirjoja lastenkirjoissa näyttäytyy, sen parempi. Jos lastenkirjojen hahmot jakautuvat tyttöihin ja poikiin, jotka käyttäytyvät vanhojen sukupuolihormoneja mukaan, ja jos perhemalliksi tarjotaan miehen ja naisen sekä lasten muodostamaa ydinperhettä, välittyy kirjoja lukeville lapsille se kuva, että tällaiset ovat ne ainoat oikeat vaihtoehdot.



Tänä vuonna esittelen lyhyesti Riina Mattilan kirjoittaman nuortenromaanien Järistyksiä (WSOY 2018). Mattila voitti toisen sijan tällä tekstillä WSOY:n järjestämässä kirjoituskilpailussa Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta. Kirja kertoo muunsukupuolisesta Eeliasta, joka ei ole koskaan tuntenut sopeutuvansa niihin muotteihin ja lokeroihin, joihin muut hänet haluaisivat hänet luokitella. Vaikeinta Eelialla on oman perheensä parissa, sillä lapsen vanhemmat tahtoisivat hänen käyttäytyvän oletetun tyttösukupuolensa tavoin, lähtevän koulun joulujuhlaan leningissä ja tuovan kotiin näytille ihanan poikaystävän.

Lukijana sydäntäni kivisti Eelian puolesta, sillä niin ajattelemattomasti hänen vanhempansa - varsinkin äiti - omaa lastaan lyttäävät. He esimerkiksi syyttävät tätä tahallisesta kapinoinnista ja erikoisuuden tavoittelusta, vaikka tosiasiassa Eelia vain toivoo, että vanhemmat hyväksyisivät hänet, eikä hän joutuisi omassa kaupungissaan olemaan jatkuvasti muiden silmätikkuna ja kiusaamisen kohteena.

Eelialle pelastukseksi muodostuu sisäänpääsy toisen kaupungin taidelukion, jossa kaikki muutkin ovat tai haluavat olla jollain tavoin erilaisia, erikoisia ja onneksi myös aika avarakatseisia. Eelia ystävystyy Karhun kanssa, joka hyväksyy sen, ettei Eelia voi laittaa rastia lomakkeissa nainen tai mies -ruutuihin. Karhusta ja Eeliasta tulee sydänystävät, vaikkei rempseällä Karhullakaan kaikki ole niin helppoa kuin tietämätön saattaisi kuvitella...

Järistyksiä on kuitenkin ennenkaikkea kertomus ensirakkaudesta ja sisäisen eheyden löytämisestä. Eelian koko olemassaolo kokee mullistuksen, kun hän tapaa koulussa Islan, joka onnistuu kaivamaan tiensä Eelian kainaloon ja sydämeen. Kuinka Eelia kuitenkaan osaisi olla luontevasti Islan kanssa, kun hän ei osaa olla luontevasti itsensä tai perheensäkään kanssa? Miten rakastaa toista, jos pelkää, että tulee vain torjutuksi? Entä löytääkö Eelia Islan kanssa rohkeuden kohdata vanhempansa omana itsenään?

Järistyksiä on vavahduttava, vahva ja tarkkanäköinen romaani, jonka kieli on kaunista ja osuvaa. Lukijana Eelian tunteisiin on helppo samastua, eikä tässä romaanissa tuntunut olevan mitään liikaa.


Postikortteja mummi muuttolinnulta eli kekseliäs lastenkirja matkustamisesta

Anna Härmälä on kirjoittanut ja kuvittanut ihastuttavan lastenkirjan Postikortteja mummi muuttolinnulta (S&S 2019, saatu kustantajalta, suom. Heli Ikäheimo), joka esittelee maapallon eri maailmankolkkia ja nähtävyyksiä hauskalla tavalla, postikorttien muodossa. Pikkuisessa kotimetsässä, omalla männynoksallaan turvallisesti asusteleva Pii-lintu alkaa nimittäin saada posikortteja ympäri maailmaa, ja niiden lähettäjä on sen maailmanmatkaaja-isoäiti. 



Kortin toisella puolella on kuva kulloisestakin kohteesta ja taustapuolella tietysti mummin kirjoittama tervehdys, jossa hän kertoo lyhyesti kohtaamistaan kavereista, nähtävyyksistä ja tunnelmista ääniä ja tuoksuja myöten. Mummin korteista voi lukea, että reissussa kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan, sillä Ranskassa mummi esimerkiksi tilasi makarooneja, mutta sai eteensä lilan leivoksen, joka näytti hampurilaiselta



Tämä ei kuitenkaan lannista maailmanmatkaajaa ja uusi matkakohde korvaa Ranskassa koetun ruokapettymyksen. Kuitenkin, vaikka mummi nauttii matkustamisesta, kohtaa se retkillään välillä myös surullisia asioita. Tansanian eläinpuistossa se tapasi sarvikuonon, joka on menettänyt niin monta läheistään, ettei sillä ole kuin pari serkkua jäljellä. 



Mummin kortteja lukemalla Pii saa aavistuksen siitä, millaista elämä on oman kotimetsän ulkopuolella ja hän alkaa yhä enemmän kaivata itse seikkailuja maailmalla. Mummi puolestaa huomaa kaipaavansa kotimetsän rauhaa ja pikkuista Piitä tietysti. Kirjan viimeinen on lähettety New Yorkista, mutta sen lähettäjä ei yllättäen olekaan mummin, vaan oman maailmanvalloituksensa aloittanut Pii! Ei mummikaan silti tyydy istumaan pyrstöllään omassa pesäpuussaan, vaan hyödyntää matkoillaan saamaansa kokemusta ja perustaa oman kotimaanmatkatoimiston, sillä kotimaassakin on paljon nähtävää!



Postikortteja mummi muuttolinnulta on oikein suloinen kirja, jossa jokaisessa kortissa on viehättävä, kohdemaata kuvaava kuvitus. Korttien kuvista on mukava lapsen kanssa tutkia erilaisia rakennuksia, ruokia ja maiden muita tunnusmerkkejä. On hauska ajatus koota kirja ikään kuin postikorteista, mutta toisaalta kuvien tutkimista olisi helpottanut, jos mummin kirjoittamat tekstit olisvat olleet kuvan vieressä. Nyt jouduimme lapsen kanssa lukiessa vähän väliä kääntämään sivua taaksepäin, jotta kortin tekstille saattoi katsoa merkityksen kääntöpuolen kuvasta. 

Erityiskiitoksen annan kirjalle siitä, että lopussa lukijalle heitetään täky: maailman tutkimisen voi aloittaa aivan hyvin omasta kotimaastamme! Kotimaan matkailu onkin nykyään kasvava trendi, ja etenkin näin kesä-Suomesta löytyy yhtä jos toista nähtävää ja koettavaa. Piakkoin esittelenkin lapsille kirjoitetun matkaoppaan, jossa otetaan Suomi haltuun. Pysykää siis kuulolla!

Tuikun tärkeä tehtävä (Mistä tunnistaa onnistuneen lastenkirjan?)

Mikä tekee lastenkirjasta hyvän tai niin sanotusti onnistuneen? Jos minulta kysytään, niin tärkein seikka on tietysti se, että se viehättää sekä lapsi- että aikuislukijoita. Onnistunut lastenkirja on lapsentasoinen, mutta siitä on hyvä löytyä useita tasoja. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että sama kirja jaksaa kiinnostaa ja herättää tunteita aikuisissa ja lapsissa. Hyvässä kirjassa teksti kulkee jouhevasti, tarina tarjoaa pohdittavaa lapsilukijoille ja kuvat sopivat tekstiin ja parhaassa tapauksessa myös laajentavat lukuelämystä.



Esimerkki tällaisesta lastenkirjasta on esikoislastenkirjailija Johanna Lestelän* kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019, saatu kustantajalta), jonka päähenkilöllä Tuikulla on iso huoli. Huoli on niin suuri, että se tuntuu mahassa asti, eikä Tuikku pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin huolen ajattelemiseen. Hän yrittää huuhtoa huolen alas vessanpöntöstä, lähettää sen ilmapallon mukana taivaaseen ja kuiskuttaa sen kissansa korvaan. Mikään ei kuitenkaan auta, ja Tuikku jopa pohtii, että lähettäisi huolensa isälleen Afrikkaan tai pingviineille Etelänapamantereelle. Totuus kuitenkin on, että huoli kaikkoo vasta, kun hän onnistuu kertomaan siitä äidilleen ja äiti auttaa Tuikkua keksimään huoleen ratkaisun.

Tässä lastenkirjassa perheasetelma ei ole tyypillinen ydinperhe, vaan Tuikku asuu kaksin äitinsä kanssa Suomessa, ja tytölle tärkeä isä asuu Afrikassa.

Ja mikä tämä Tuikun suuri huoli sitten on? Se on huono omatunto, joka kalvaa, sillä Tuikku tuli päiväkodissa sanoneeksi parhaalle ystävälleen kurjasti, koska oli oikeasti kateellinen tämän lelun saamasta huomiosta. Omat kurjat sanat jäivät kaivelemaan ja kaduttamaan Tuikun mieltä. Äidin ohjauksella Tuikku ymmärtää, että tällaiseen huoleen auttaa, kun menee reilusti pyytämään toiselta anteeksi. Sen jälkeen Tuikulla ja hänen ystävällään on molemmilla taas hyvä mieli ja leikit sujuvat entiseen malliin.

Lestelä on kertonut, että hänen lapsuudessaan 80-luvulla kirjoissa ei ollut henkilöitä, jotka olisivat näyttäneet häneltä 
ja joihin hän olisi siten voinut samastua. (Anna 22/19)
Tuikun tärkeä tehtävä kertoo siis melko yksinkertaisen tarinan lapsille varsin tyypillisestä tilanteesta, jossa kaverin kanssa sattunut konflikti kaduttaa ja aiheuttaa harmia. Anteeksi pyytäminen on vaikeaa, ja monesti lapset tarvitsevat siihen Tuikuin tavoin aikuisen apua. Tuikulla on herkkä omatunto, mutta moni hänen ikäisensä ei ehkä olisi edes ymmärtänyt sanoneensa kaverille kurjasti. Tämä kirja siis myös ohjaa lukijoita hienovaraisesti huomaamaan, että myös sanat voivat satuttaa, eikä toiselle saa puhua rumasti.

Lestelän kuvitustyyli on omaperäinen ja hillitynsävyinen, mutta silti jotenkin tunnistettavaa. Se tuo mieleeni Lestelän omat lapsuuden suosikkikirjat, eli Maikki Harjanteen kirjoittamat ja kuvittamat Minttu-kirjat.

Lestelä kuljettaa tarinaa vaivattomasti, ja voin hyvin uskoa Lestelää, kun hän kertoo, että tämän lastenkirjan tekeminen vaati kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja taustatutkimuksen tekemistä: Hän luki lastenkirjallisuudesta tehtyjä tutkimuksia, lainasi kasoittain lastenkirjoja kirjastosta tutkiakseen niitä, luki niitä lapsille ja haastatteli näitä lukukokemuksista. Kaikki tämä vaivannäkö on kannattanut, sillä Tuikun tärkeä tehtävä on kirja jota aikuinen ja lapsi lukevat molemmat mielellään.

Johanna Lestelä kirjansa julkistamisjuhlassa.
Teksti, tarina ja kuvitus toimivat, ja kirjasta tykkäsi koko meidän perheemme. Vajaa kolmevuotias kuopukseni totesi: "Tämä on mun kaikista paras kirja!" Jotain kertonee myös se, että alkaessani kirjoittaa tätä postausta, jouduin etsimään Tuikun tärkeä tehtävä -kirjaa ympäri taloa ja löysin sen lopulta keskimmäisen lapsemme sängystä, jossa hän oli lukenut sitä eilen illalla salaa ja piilottanut sitten peitteidensä alle! <3

*Reiluuden nimissä mainittakoon, että tunnen Johannan opiskeluajoilta, ja olen valtavan iloinen, kun voin vilpittömästi onnitella häntä näin hienosta esikoiskirjasta!