Kuvakirjoja lentomatkustamisesta

Lensimme hiljattain lomalle Kroatiaan, ja lapsemme tietysti pohtivat, millaista on lentokentällä ja kuinka lentokoneella matkustetaan. Molemmat ovat kyllä lentäneet aikaisemminkin, mutta eivät muista noista kerroista mitään. Niinpä marssin paikalliseen kirjastoomme ja lainasin kaksi kirjaa, jotka on vartavasten kirjoitettu kuvailemaan, millaista on matkustaa lentokoneella ja miten lentokentällä toimitaan. Toinen kirja on Otavan tämän kesän uutuuskirja eli Annakarin Garhamin kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Ruu lentomatkalla* (Bonnier Carlsen Frölag, suom. Anne Luukkonen). Toinen on Oppi&Ilon vuonna 2015 julkaisema, Kerttu Ruuskan kirjoittama ja Nadja Sarellin kuvittama kuvakirja Elsa ja Lauri matkustavat**.



Ruu lentomatkalla on suunnattu noin 3 - 6 -vuotialle lukijoille, eli hieman nuoremmille kuin Elsa ja Lauri -kirja, jonka takakanteen on merkitty ikäsuositus 3 - 8 vuotta. Ruu lentomatkalla -kirjassa tekstit ovat miellyttävän lyhyitä ja tilanteet lentokoneessa ja kentällä on kuvattu pienen lapsen näkökulmasta. Ruu edustaa muuten myös sitä uutta lastenkirjojen päähenkilötyyppiä, josta ei suoralta kädeltä voi sanoa, onko hän tyttö vai poika, ja häneen voivatkin kaikki lukijat samastua sukupuolesta välittämättä.

AnnakarinGarhamn: Ruu lentomatkalla (Otava 2018)

Molemmissa kirjoissa kuvataan pakkaamista, lähtöselvityksen tekemistä, matkalaukkujen luovuttamista ja turvatarkastusta. Ne voivat olla hieman jännittäviä tilanteita, mutta sekä Ruu että Elsa ja Lauri selviävät niistä hienosti. Olisi muuten ollut ihan hauska, jos kirjoissa olisi kuvattu, mitä sitten tapahtuu, jos läpivalaisuportti piippaa jonkun matkustajan kohdalla. Mitään ihmeellistähän siitä ei seuraa, mutta lapsimatkustajista voi olla aika jännittävää, että turvatarkastaja tulee sitten henkilökohtaisesti tutkimaan, mistä piippaus johtui.

Kerttu Ruuska & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri matkustavat
(Oppi&Ilo 2015) 
AnnakarinGarhamn: Ruu lentomatkalla (Otava 2018)

Turvatarkastuksen ja lähtöselvityksen jälkeen molemmissa kirjoissa päähenkilöt pääsevät oleskelemaan lentokentällä, ihastelemaan ikkunoiden takana näkyviä koneita ja siirtyvät sitten lentokoneeseen. Ruuta ja Ruun kania alkaa pelottaa lentoon lähteminen, mutta nousu sujuu onneksi hyvin, ja kanikin uskaltaa lopulta ihailla maisemia. Lapset huomaavat, että koneessa joutuu istumaan pitkään paikallaa, ja aika voikin käydä hieman pitkäksi, vaikka välillä syödään, pelataan ehkä pelejä, luetaan kirjoja tai vaikka piirretään.

Kerttu Ruuska & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri matkustavat 
(Oppi&Ilo 2015)  
AnnakarinGarhamn: Ruu lentomatkalla (Otava 2018)

Kaikki matkat loppuvat kuitenkin aikanaan, ja perillä on sitten koko ihana loma edessä!

Ruu lentomatkalla ja Elsa ja Lauri matkustavat ovat oikein päteviä kirjoja luettavaksi lasten kanssa, jos haluaa ennen matkaa käydä läpi, millaisia tilanteita lentokentällä ja koneessa on edessä. Meidän lapsemme ovat myös tykänneet lukea näitä kirjoja matkan jälkeen ja miettiä, kuinka heidän matkansa sujui. Oppi&Ilo -sarjan kirjan on selvästi kirjoitettu opetustarkoituksessa, ja sen sävy on opettavaisempi kuin Ruu-kirjan. Elsa ja Lauri matkustavat -kirjan takana on myös muutaman aukeaman verran tietokirjamaista tekstiä muun muassa käyttäytymissäännöistä lentokoneessa, eri matkustusvälineistä, pakkauksesta ja jopa hauskoja leikkivinkkejä matkan ajaksi. Ruu-kirjassa puolestaan esitellään sivun verran lentomatkustamiseen liittyviä käsitteitä.

Muita matksutamiseen liittyviä kirjoja:


  • Tittamari Marttinen & Terese Bast: Lemmikkien junamatka (Lasten Keskus 2014)
  • Sanna Pelliccioni: Onni pojan mahtava matka (Minerva Kustannus 2008)
  • Sharon Rentta: Päivä eläinten lentoasemalla (Kustannus-Mäkelä 2015) ja Päivä eläinten rautateillä (Kustannus-Mäkelä 2017)

*Ruu-sarjassa on ilmestynyt myös kirja Ruu ja uusi tukka (Otava 2018), jossa Ruu käy ensimmäisen kerran parturi-kampaamossa

**Elsan kanssa voi tutustua myös uimiseen ja luistelemiseen sarjassa aikaisemmin ilmestyneiden kirjojen Elsa luistelemassa ja Elsa uimahallissa kautta.



Kirjoja huvipuistoista: kuvakirja Virtaset huvipuistossa ja tietokirja Housuvaaran huvipuisto

Meidän lapsemme ovat hinkuneet jo talvesta asti Linnanmäelle. He ovat keränneet ahkerasti tsemppipisteitä tavoitteenaan päästä huvittelemaan, kun niitä kertyy tarpeeksi. Isoihin laitteisiin kumpikaan vanhemmista lapsistamme (4v. ja 6v.) eivät ole vielä päässeet, mutta katsotaan nyt, mihin etenkin esikoisen pituus tänä kesänä riittää.



Vähintään yhtä innokkaasti huvipuistoreissua ovat odottaneet Virtasen perheen lapset Anneli Kannon kirjoittamassa kuvakirjassa Virtaset huvipuistossa (Karisto 2018), joka on Viisi villiä Virtasta sarjan kymmenes kirja. Tämänkin Virtaset-kirjan kuvituksen on tehnyt Noora Katto, ja ainakin minun mielestäni hänen värikäs, vaihdikas ja ilmeikäs kuvituksensa sopii näihin lasten arkea humoristisella ja tarkkanäköisellä tavalla kuvaaviin kuvakirjoihin aivan loistavasti.

Anneli Kanto ja Noora Katto: Virtaset huvipuistossa (Karisto 2018)

Virtasen perheen lapsilla on siis ollut ahkeruus ja kiltteysviikot, joiden aikana lapset hoitavat askareita ja ovat oikein kilttejä, minkä ansiosta koko perhe lähtee huvipuistoon. Kastehelmi Virtanen on perheen kolmevuotias kuopus, ja kilttinä olo on hänelle ilmeisesti hieman haastavaa. Pikkuinen on kuitenkin onnistunut siinä ja odottaa innolla, että pääsee kaikkein hurjimpiin härveleihin kuten isosisaruksensa. Voitte siis uskoa, että Kastehelmin (kirjassa taivutus virheellisesti Kastehelmen) pettymys on suuri, kun hän huomaa huvipuistossa olevansa vielä liian pieni isoihin laitteisiin.

Anneli Kanto ja Noora Katto: Virtaset huvipuistossa (Karisto 2018)
Kiukkuinen Kastehelmi karkaa isosiskoltaan Veeralta, jonka on pitänyt vahtia pikkusiskoaan. Tunnollinen ja kunnollinen Veera on tietysti kauhuissaa ja epäilee pikkusiskonsa jo pudonneen veteenkin. Lopulta koko Virtasen perhe etsii Kastehelmiä, joka lopulta itse löytää tiensä Veeran luo.

Anneli Kanto ja Noora Katto: Virtaset huvipuistossa (Karisto 2018)
Perinteisesti Viisi villiä Virtasta -kirjoissa aikuiset on häivytetty taka-alalle, ja samoin on laita tämän uusimmankin kirjan kohdalla. Lapset ovat itsenäisiä ja ottavat vastuuta pienemmistään. Tässäkin kirjassa esikoinen syyttelee itseään, kun pikkusisko on hävinnyt, mutta onneksi perheen vanhemmat muistuttavat, että kyllä se on vanhempien tehtävä huolehtia lapsistaan. Veeraa ei toruta siitä, että Kastehelmi hävisi, mutta Kastehelmi kyllä joutuu selittelemään, miksi karkasi. Syy on yksinkertainen: Hän oli ollut kovin kiltti, mutta ei silti päässyt laitteisiin, joten hän päätti ryhtyä tuhmaksi ja karata. Ihan ymmärrettävää kyllä, olihan hän odottanut huvipuistolta jotain muuta kuin niitä lastenlaitteita. Onneksi asia selviää, ja perhe viettää loppujen lopuksi oikein hauskan päivän huvitellen eri laitteissa aina siihen asti, että vatsatkin menevät kieputuksesta ja herkuttelusta sekaisin!

Anneli Kanto ja Noora Katto: Virtaset huvipuistossa (Karisto 2018)
Toinen uusi huvipuistoista kertova kirja on Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Väinö Heinosen kuvittama tarinallinen tietokirja Housuvaaran huvipuisto (Into Kustannus Oy 2018), jonka saimme mukavana yllätyksenä kustantajalta. Erityisesti tietokirjoista tykkäävä esikoiseni innostui tästä kirjasta ja on lueskellut sitä myös itsekseen.



Kirjassa on siis sekä tarina että tietotekstejä, jotka käsittelevät huvipuisto-teemaa eri näkökulmista. Tietoteksteistä voi esimerkiksi lukea huvipuistojen ja laitteiden historiasta, ennätyksellisistä laitteista, huvipuistoherkuista ja jopa niistä seikoista, jotka tekevät jostain laitteesta erityisen hurjan tai jotka vaikuttavat siihen, että huvittelussa saattaa tulla paha olo. Meidän esikoisemme tykkäsi tutkia karttakuvia Suomen ja maailman huvipuistoista. Harmi, että maailman karttaan ei oltu saatu mahtumaan useampaakin puistoa. Ehkä maailman kartan sijaan olisi voinut olla vaikka maanosakartat?

Tarina- ja tieto-osuus vuorottelevat
Vuokko Hurme ja Väinö Heinonen: Housuvaaran huvipuisto (Into Kustannus 2018)
Kirjan tietotekstit käsittelevät siis kiinnostavia aiheita ja ovat kiitettävän kattaviakin. Kuvitus tukee tekstiä hyvin, mutta paikoin tuntui, että teksti oli hieman haastavaa tuollaisille alle kouluikäisille ja ehkä myös pienimmille koululaisille. Ymmärrän tietysti, että tietokirjat kiinnostavat isompiakin lapsia, mutta toisaalta kirjan tarina ja kuvitus taas kiinnostavat myös nuorempaa kohdeyleisöä, joten ehkä tietotekstejäkin olisi voinut hieman yksinkertaistaa. Alla olevaa pätkää esimerkiksi jouduin itsekin tavaamaan tovin, ja vasta kuva selkeytti tekstiä niin, että pystyin avaamaan sen kuusivuotiaalle.

Tasapainoaistin avulla ihminen pysyy pystyssä liikkuessaan ja vaihtaessaan asentoa. Lihakset, näköaisti ja sisäkorvassa sijaitseva nestettä sisältävä tasapainoelin kertovat kaikki tietojaan kehon asennosta aivoille. Aivot yhdistelevät jatkuvasti järjestelmien antamia tietoja keskenään ja tekevät päätelmiä maan vetovoiman ja kehon asennon suunnasta. Kieputuksesta johtuva paha olo syntyy, kun eri järjestelmien antamat tiedot eivät sovi yhteen vaan ovat keskenään ristiriidassa.

Tarina- ja tieto-osuus vuorottelevat
Vuokko Hurme ja Väinö Heinonen: Housuvaaran huvipuisto (Into Kustannus 2018)
Tarinassa Muhosen sisarukset Tilda ja Matti viettävät kotonaan kesälomaa ja ovat jo todella tylsistyneitä. He haluaisivat huvittelemaan eri huvipuistoihin, mutta eihän se ihan helposti onnistu, kun asuu kaukana kaikesta. Heitä kuitenkin onnistaa, kun heidän kotikaupunkiinsa, aivan heidän takapihalleen, rakennetaan yllättäen uusi huvipuisto, jonka testiasiakkaiksi he pääsevät isänsä kanssa. Lasten ja isän tehtävä on kokeilla kaikkia huvipuistohärveleitä, kojuja ja vempeleitä ja raportoida sitten kokemuksistaan ja esittää kehitysehdotuksia. Lapset ovat tietysti aivan innoissaan varsinkin, kun Housuvaaran huvipuistossa kaikki lapset pääsevät aivan kaikkiin laitteisiin, ja laitteiden suunnittelussa vain taivas tuntuu olevan rajana. Testaajat viettävätkin huvipuistossa aivan mahtavat kolme päivää ja saavat palkaksi elinikäiset rannekkeet huvipuistoon. Kumma kyllä he eivät testipäivien päätteeksi kuitenkaan hingu takaisin puistoon, vaan ovat ihan tyytyväisiä hieman hiljaisempaan ja rauhallisempaankin puuhasteluun kotona!

Tarina- ja tieto-osuus vuorottelevat
Vuokko Hurme ja Väinö Heinonen: Housuvaaran huvipuisto (Into Kustannus 2018)

Muita huvi- ja teemapuisto-aiheisia kirjoja: Päivä Korkeasaaressa (Tammi 2015) ja Päivä Kansallismuseossa (Tammi 2016), Päivä Muumimaailmassa (Tammi 2014) ja Päivä Linnanmäellä (Tammi 2015).

Kiitos, herra Panda

Tiedättekö sen tunteen, kun saa joltakulta lahjan, joka ei sitten syystä tai toisesta ole ihan "oma juttu". Kun on kuitenkin iloinen, että toinen on ajatellut juuri minua ja halunnut hankkia minulle kivan lahjan, mutta se onkin sitten jotenkin "vääränlainen". Aikuisena sitä kyllä osaa silti kiittää kohteliaasti ja iloita saamastaan, mutta lasten kohdalla asia on hieman eri. He kun ovat usein niin spontaaneja sanomisissaan, että ehtivät ensimmäiseksi ilmoittaa: "En tykkää!" tai: "Mulla on tämä jo!" tai: "Tää on liian pieni/ iso/ väärän värinen!" 

Kukaan ei toki voi syyttää lasta epäkohteliaisuudesta, jos häntä ei ole opetettu, miten lahjoihin ja niiden saamiseen kuuluu suhtautua. Onhan se toki meidän aikuisten tehtävä kertoa, kasvattaa ja ohjeistaa, vaikka aina ei oppi menisikään heti perille. Meidän kotonamme on vietty muutan kuukauden sisään neljät lastenkekkerit, joten olemme harjoitelleet paljon muun muassa kiittämistä ja keskustelleet siitä, että kaunis ajatus on tärkein.



Sattumalta saimme Otavalta ylläripaketin, jossa oli oikein sopiva kirja tämän aiheen käsittelyyn. (Kiitos Otavalle!) Paketista paljastui nimittäin Steve Antonyn kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Kiitos, herra Panda (suom. Jouko Ruokosenmäki, alkuteos Hodder and Stoughton), joka kertoo siitä, kuinka herra Panda haluaa ilahduttaa ystäviään lahjoilla, jotka eivät "osu ihan nappiin".

Steve Antony: Kiitos, herra Panda (Otava 2018)

Herra Panda näkee kovasti vaivaa toimittaessaan lahjoja ystävilleen, se jopa lentää kuumailmapallolla korkelle vuoren huipulle ja sukeltaa veden alle toimittaakseen lahjat perille. Valitettavasti herra Pandan antamat lahjat ovat kaikki hieman vääränlaisia: isoja, pieniä, painavia, kummallisia tai muuten vajaita.

Steve Antony: Kiitos, herra Panda (Otava 2018)

Pandan touhuja seuraa sen perässä kulkeva pieni kummituseläin(?), joka aina muistuttaa hämmästynyttä lahjan saajaa siitä, että Kaunis ajatus on tärkein. Sitten tuleekin kummituseläimen itsensä vuoro vastaanottaa paketti, jonka sisältö ei ehkä ole aivan sitä, mitä kummituseläin olisi itse toivonut... Nyt on herra Pandan vuoro muistuttaa kummituseläintä kauniin ajatuksen tärkeydestä. :)

Steve Antony: Kiitos, herra Panda (Otava 2018)

Antonyn edellinen suomennettu kuvakirja oli Herra Panda leipoo (Otava 2016), josta kirjoitin silloin näin: Herra Panda leipoo on hyvä esimerkki lastenkirjasta, jossa vähemmän todella on enemmän. Tarina ja kuvitus ovat melko yksinkertaisia, mutta eivät kuitenkaan tylsiä. Vaikka jokaisella aukeamalla on vain pari eläintä tyhjää sinistä tai valkoista taustaa vasten, on Antony luonut kuviin kiinnostavuutta erilaisilla leikkauksillä ja sijoittamalla tekstit lähes puhekuplamaisesti osaksi kuvia." Olin ihastunut Herra Panda leipoo -kirjan visuaaliseen ilmeeseen, ja voin sanoa, että tämän uuden kirja tyyli on aivan yhtä suloinen ja hauskan pelkistetty. Nuo repliikit me yleensä luemme muuttamalla ääntämme, mikä tuo tekstiin mukavasti syvyyttä.

Steve Antony: Kiitos, herra Panda (Otava 2018)

Kiitos, herra Panda -kirja on paitis suloinen, myös selvästi salaa onnistui opettamaan lapsilleni jotain tärkeää. Se tuli todistettua aivan hiljattain, kun lapseni saivat lahjaksi käsiporan ja siihen poranterän (toivottu lahja, uskokaa tai älkää!). Terä katkesi, ja mieheni etsi kätköistään uuden. Tämä uusi terä ei kuitenkaan sopinut lahjan mukana tulleisiin ruuveihin, minkä kuusivuotias esikoisemme harmikseen huomasi, kun isä oli jo lähtenyt töihin. Lapsi pahoitteli hetken asiaa, mutta totesi sitten: "Noh, ei se mitään. Tärkeintä on kuitenkin, että iskä halusi ilahduttaa meitä. Kaunis ajatus on tärkeintä!"


Hauska ja hieman anarkistinen kuvakirja Koulussa on käärme

David Walliams on kirjailija, jonka teokset tuovat mieleeni Roald Dahlin kirjat. Molempien kirjailijoiden tarinoissa aikuiset ovat usein vähän kummallisia, joskus jopa aika karmiviakin. Kirjoissa tapahtuu höpsöyksiä, taikoja ja sankaritekoja, mutta myös kammottavuuksia. Sekä Walliamsilla että Dahlilla on taito kirjoittaa lapsille ja nuorille valtavirrasta poikkeavalla tavalla, joka miellyttää lapsi- ja aikuislukijoita suoruudellaan, yllätyksellisyydellään ja huumorillaan. Kuitenkin etenkin Walliams kirjoittaa humoristisissa kuva- ja kertomakirjoissaan aiheista, jotka ovat monesti yllättävän tärkeitä ja syvällisiä. Esimerkiksi hänen lastenromaaninsa Poika ja mekko kertoo alakouluikäisestä pojasta, joka rakastaa sekä jalkapallon pelaamista että kauniita vaatteita, meikkaamista ja hienoksi laittautumista. Tämä ei ole mikään perinteinen aihe lastenkirjoissa. Pidin kirjasta paljon.



Aivan yhtä paljon, jos en enemmänkin, pidän myös Walliamsin uusimmasta kuvakirjasta Koulussa on käärme! (Kustannus-Mäkelä Oy 2018, arvostelukappale), jonka hilpeän ja oikeastaan vähän karmaisevankin loppuratkaisun me perheen aikuislukijat arvasimme jo kauan ennen lapsiamme. Olikin todella hauskaa todistaa lasten hämmästystä, epäuskoa ja varovaista hilpeyttä, kun he äkkäsivät, mitä kirjan pahikselle todella tapahtui! Kirjan suomennoksen on tehnyt Raija Rintamäki.

David Walliams & Tony Ross: Koulussa on käärme!
(Kustannus-Mäkelä Oy 2018, alkuteos HarperCollins Children's Books 2016)

Koulussa on käärme! -kirjassa pahis on rehtori Kurppa, joka on varsinainen ilonpilaaja ja hirviö. Kun oppilaat tuovat opettajan pyynnöstä kouluun lemmikkinsä, lukitsee rehtori Kurppa ne löytötavarakaappiin. Mirandan lemmikille käy kuitenkin vielä hullummin! Miranda on tyttö, joka on tottunut tekemään asiat omalla tavallaan - joku saattaisi sanoa, että aina eri tavalla kuin muut. Mirandan lemmikkikin on hieman erikoinen, sillä se on suuri pytonkäärme Peppiina. Kaikki pelkäävät aluksi Peppiinaa, mutta huomaavat sitten, että se on kiltti ja mahtava lemmikki, joka viihdyttää kaikkia lapsia. Rehtori Kurppa ei kuitenkaan pidä Mirandasta eikä todellakaan myöskään Peppiinasta. Hän nappaa käärmeen itselleen ja vie sen kansliaansa roskakoriin!

David Walliams & Tony Ross: Koulussa on käärme!
(Kustannus-Mäkelä Oy 2018, alkuteos HarperCollins Children's Books 2016)

Miranda on tietysti onneton ja lähtee iltapäivällä hakemaan käärmettään. Rehtorin huoneessa häntä odottaa yllätys, sillä tämän tuolilla istuukin Peppiina, eikä rehtoria näy missään. Koska rehtori katoaa lopullisesti, tulee koulusta paljon hilpeämpi paikka. Lapset tuovat kouluun lemmikkejään tämän tästä, ja joukkoon alkaa mahtua myös muita eksoottisia eläimiä. 

David Walliams & Tony Ross: Koulussa on käärme!
(Kustannus-Mäkelä Oy 2018, alkuteos HarperCollins Children's Books 2016)

Kaikkien suosikki on edelleen Peppiina, joka yhä mielellään keksii kaikkea hauskaa lasten riemuksi. Vain Miranda huomaa, että käärmeen vatsan kohdalla on rehtori Kurpan muotoinen pullistuma! 

David Walliams & Tony Ross: Koulussa on käärme!
(Kustannus-Mäkelä Oy 2018, alkuteos HarperCollins Children's Books 2016)

Kirjan kuvituksen on tehnyt kuvittaja Tony Ross, jonka kuvitustyyli sopii Walliamsin teksteihin aivan loistavasti!

Leppoisaa lukemista kesälomalle: Lyhenevä kesä 2 - Riemua ja rähinää

Sain sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kalliolta arvostelukappaleen hänen kirjoittamastaan ja Reetta Niemensivun kuvittamasta sarjakuva-albumista Lyhenevä kesä 2 - Riemua ja rähinää* (Suuri Kurpitsa 2018), joka on aivan mahtavan leppoisaa luettavaa näihin aurinkoisiin kesäpäiviin, joita Suomen toukokuun on nyt ihmeeksemme meille tarjonnut. Toki Lyhenevä kesä toimii varmasti myös muinakin vuodenaikoina, kun lukija haluaa palauttaa mieleensä helteiset kesähetket, sillä tässä sarjakuva-albumissa kuvataan villiä ja vapaata kesälomaa 1970-luvun paikkeilla.



Tarinoiden päähenkilöitä ovat Antero, Annikki ja Jaakko, jotka viettävät juuri sellaista ihanaa, vapaata ja aurinkoista kesälomaa, jollaisia muistan myös omien lapsuuden kesieni olleen. Mielikuvissani lapsuudessa kesällä oli aina lämmin ja aurinko paistoi. Lyhenevää kesää lukiessani huomasin palaavani lapsuuskesieni tunnelmaan, vaikka oman lapsuuteni elinkin vasta 80- ja 90-luvuilla, toisin kuin Antero, Annikki ja Jaakko. Silti lasten puuhat Lyhenevässä kesässä ovat hyvin tutun oloisia: kuunnellaan kannettavasta kasettisoittimesta musiikkia, rakennetaan majoja, uidaan, käydään mustikassa, luetaan kirjoja, ongitaan, ihmetellään maailman menoa, kisaillaa ja toraillaan kavereiden kanssa ja härnätään jonkun isosisaruksia. Niin tuttua!



Nykylapsille Lyhenevän kesän kuvailema kesäloma näyttäytyy varmasti hieman eksoottisempana kuin itselleni, sillä yhdessäkään ruudussa ei tietysti näy kännyköitä, pelikonsoleita tai älylaitteita. Itseasiassa Jaakko, Antero ja Annikki elävät vielä sitä aikaa, kun televisioista näkyy vain yhdestä kahteen kanavaa ja lasten suosikkiohjelmaa Pertsaa ja Kiulua voi katsoa vaan sillä yhdellä kellonlyömällä, kun se televiosiosta näytetään (ei nauhotusmahdollisuutta tai Ruutua/Katsomoa/Areenaa). Tässä sarjakuva-albumissa lapset kirmailevat lähiympäristössään suhteellisen vapaasti, ja välillä aikusia mennään karkuun, eikä kännyköillä soitella kenenkään perään. Silti aikuiset ovat läsnä taustalla turvana, keskustelukumppaneina ja pullanleipojina.



Lyhenevää kesää onkin hauska lukea myös siitä näkökulmasta, millaista arki oli jokunen vuosikymmen sitten, kun presidenttinä vielä oli Kekkonen ja poikien suosikkilukemista olivat Mustanaamio.sarjakuvat ja Korkeajännitykset. Lyhenevä kesä viihdyttääkin sekä aikuis- että lapsilukijoita. Suosittelen!



Tämän ja sarjan ensimmäisen osan on lukenut ja blogissaan esitellyt myös MarikaOksa. Minun laillani myös hän pääsi Lyhenevän kesän lukemalla nostalgisiin kesäfiiliksiin.

Mielikuvitusleikkeihin ammennetaan ideoita kirjoista, sarjakuvista ja
ympäröivän maailman ilmiöistä.

*Lyhenevän kesän jaksot ilmestyivät ensin Kalevassa, Nivala-lehti ja Ylä-Satakunta julkaisivat ne vähän myöhemmin.