Loistavia lastenkirjalainoja

Teimme taas onnistuneen lainausreissun kirjastoon. Tällaisia kirjoja löysimme (alla näet myös videoesittelyn):



Tällä kertaa lainasimme sieltä Aira Savisaaren kirjoittaman ja Hannamari Ruohosen kuvittaman Niilo ja supersynttärit -kirjan (Karisto 2020), jossa Niilo puuhaa yhdessä perheensä ja ystävänsä Hillan kanssa upeat sirkussynttärit. Tähän kirjaan kuvitus tuo sopivasti hallittua kaaosta, joka luo aitoa lapsiperhetunnelmaa.

Toinen kuvakirjalaina on Anna Krogeruksen kirjoittama ja Erika Kallasmaan kuvittama taaperoille ja leikki-ikäisille suunnattu lyhyt kuvakirja Muttinen ja vaari (WSOY 2020). Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi noin vuosi sitten ja kosketti minua silloin suuresti. Tämä kakkososa ei suinkaan itketä, vaan naurattaa. Muttinen on taapero, joka tuntuu ehtivän vaikka minne, eikä häntä vahtimaan tullut vaari osaa edes arvata, mitä kaikkea Muttinen keksii tehdä...

Kolmannen kirjan lainasin perheeni futisfaneille, eli se on futisaiheinen tietokirja Iso Futiskirja (S&S 2020, suom. Kaisa Ranta). Tekstit on laatinut Mundial ja kuvat piirtänyt Damien Weighill. Kirjassa on paljon tietoa jalkapallon historiasta, kuuluisista pelaajista, valmentajista, stadioneista ja jopa pelaajien tukkatyyleistä. Tämä ei ollut lasteni mielestä ihan niin suuri hitti, kun aluksi odotin. Ehkä he olisivat kaivanneet suomalaisempaa näkökulmaa tältä kuningaslajiin keskittyvältä tietokirjalta. Lisäksi aidot pelaajakuvat olisivat ehkä toimineet piirrettyjä kuvia paremmin, vaikka näin kuvitettuna kirjan ulkoasu onkin mielestäni viehättävä.


Päiväkoti Heippakamu - Hung ja pantteripako

Oletko jo tutustunut Veera Salmen kirjoittamiin ja Elina Warstan kuvittamiin Päiväkoti Heippakamu -kirjoihin? Ne ovat hienoja kuvauksia päiväkodin arjesta, ja kirjoissa kuuluu onnistuneesti lasten ääni. Sarjan uusin, eli neljäs osa on nimeltään Päiväkoti Heippakamu - Hung ja pantteripako (Otava 2020). Sarjalle tyypilliseen tapaan tässäkin kirjassa päähenkilönä on yksi Heippakamun asiakkaista, eli lapsista. 



Tämän kirjan päähenkilö on neljävuotias Hung, joka on iloinen ja vauhdikas pieni poika. Toisinaan Hungin sisältä kuuluu kova PAMPAM, ja silloin Hung muuttuu pantteriksi. PAMPAM voi kuulua esimerkiksi silloin, kun joku yrittää toppuutella Hungin vauhdikkuutta tai silloin, kun Hungista tuntuu, että häntä ei ymmärretä. Hungin omissakin jaloissa on vauhtia, ja välillä niidenkin viilettäessä sattuu vahinkoja - hän esimerkiksi saattaa juostessaan tönäistä toista vahingossa. Silti pantterin tassuissa vauhtia on vielä enemmän, ja päiväkodin aikuiset ovat tottuneet rauhoittelemaan villinä viuhuvaa pantteri-Hungia, joka tykkääkin kovasti esimerkiksi sylittelystä, mutta ei paikallaan pysymisestä.

Hungista tuntuukin siltä, että aikuiset ja toiset lapset toruvat häntä koko ajan. Muiden lasten mielestä Hung tappelee, sillä lapset eivät tietenkään ymmärrä, ettei Hung yleensä tarkoita sotkea toisten leikkejä. Hänessä on vain paljon vauhtia ja välillä hän purkaa tarmonsa esimerkiksi heittelemällä palikoita, huutelemalla höpöjä sekä juoksentelemalla ympäriinsä. Silloin hän saattaa tahtomattaan satuttaa toista tai sotkea muiden leikit.



Hung pitää päiväkodin pienimmistä lapsista, sillä nämä eivät puhu tyhmiä juttuja, eli esimerkiksi kiellä Hungia riehumasta tai osallistumasta leikkiin. Valitettavasti aikuiset eivät aina osaa lukea tilanteita yhtään lapsia paremmin, ja tilanne kärjistyy Heippakamussa ikävästi, kun Ulla-aikuinen kieltää Hungia sotkemasta taaperoiden leikkejä, vaikka Hung on näiden kanssa ihan rauhallisesti jutustelemassa. Silloin Hungin sisältä kuuluu taas PAMPAM, ja Hung muuttuu pantteriksi. 

-RÄY! En minä sotke leikkiä, tyhmä Ulla! Olen kiltti! pantteri huutaa.



Pantteria ahdistaa ja surettaa, ja niinpä se säntää vapauteen, ulos päiväkodin portista ja vaarallisesti katuvilinän sekaan.

Kun pantteri hieman rauhoittuu, alkaa sitä pelottaa, sillä autot tuntuvat vihaisilta, eikä pieni pantteri pärjää niiden keskellä. Onneksi Ulla löytää pantterin ja vie sen taas turvaan päiväkotiin. Eikä pelästyneestä Hungista Ullan sylissä tunnu enää yhtään pantterilta. Hän saa rauhoittua turvallisen aikuisen lohduttamana. Päiväkodissa Ulla ja Hung vielä keskustelevat tapahtuneen läpi, ja myös Ulla pyytää anteeksi, että oli kieltänyt Hungia ja syyttänyt tätä turhaan pienempien leikkien sotkemisesta. 



Päiväkoti Heippakamu on vaikuttaa turvalliselta ja kodinomaiselta päiväkodilta, jossa lasten on hyvä kasvaa. Eivät senkään aikuiset kuitenkaan ole täydellisiä, ja joskus kaikille sattuu virheitä. Aikuiset kuitenkin pyrkivät ymmärtämään, kuuntelemaan ja keskustelemaan. Hung esimerkiksi on vauhdikas, mutta myös herkkä lapsi, joka vielä opettelee itsesäätelytaitoja. Ei varmasti ole helppoa, että monessa tilanteessa oma reagointitapa on niin voimakas, että muut lapset ajattelevat Hungin vain kiusaavan ja sotkevan. Kirjan lopetus on kuitenkin iloinen, sillä nukuttuaan rauhassa päiväunet, Hung jaksaa taas iltapäivällä leikkiä. Hän pääsee mukaan jalkapallopeliin, jossa muut oikein toivovat hänen vetävän täysillä.

Salmi on jälleen kerran onnistunut kuvaamaan uskottavasti sekä päiväkodin arkea että pienen ihmisen mielenliikkeitä ja tunteita. Warstan kuvitus on niin ikään  toimivaa. Kuvat tietysti tukevat tekstiä, mutta sen lisäksi myös kertovat omaa tarinaansa. Tarkkasilmäinen lukija voi niistä seurata, mitä muuta päiväkodissa tapahtuu ja kuinka esimerkiksi muuta lapset toimivat. Hungin pantterihetket kaikessa vauhdikkuudessa ja kaaottisuudessaan on kuvailtu hienosti sekä teksteissä että kuvissa.

Piki ja pöljä päivä: kaikkea muuta kuin pöljä kuvakirja tunne- ja vuorovaikutuskasvatuksen tueksi

Lastenkirjailija ja -kuvittaja Katri Kirkkopellon tekemä Piki-kirja (Lasten Keskus 2016) oli ilmestymisvuonnaan Finlandia Junior -ehdokkaana, ja nyt tuo ihastuttava kuvakirja on saanut jatkoa. Piki ja pöljä päivä -kirja (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta) käsittelee ensimmäisen Piki-kirjan tavoin suuria tunteita ja auttaa tunnistamaan lapsen käytökseen vaikuttavia stressitekijöitä sekä tukemaan vuorvaikutustilanteita lasten ja kavereiden sekä myös lasten ja aikuisten välillä. Kuitenkaan tämä kirja ei ole liian opettavaisen tuntuinen, ja kirjan pääosassa ovat upea kuvitus ja koskettava tarina, johon uskon monen lapsen voivan samastua.



Tarinan päähenkilö on Piki-niminen otus, jonka päiväkotipäivä lähtee menemään jo aamusta huonosti. Sen Isolla on kamala kiire, eikä tämä ehdi kunnolla varmistaa, että päiväkodin aikuiset havaitsisivat Pikin saapuneen päiväkotiin ja auttaisivat tätä liittymään muiden lasten leikkeihin. Iso vain kehottaa Pikiä olemaan reipas ja rohkea ja painelee ulos ovesta.

-Ai niin kuin Myrsky? Piki kysyi hämillään, mutta iso oli jo mennyt. Myrsky oli Pikin rohkein supersankari ikinä.

Pikin ei ole helppo mennä mukaan muiden leikkeihin, sillä hänellä on pieni ääni, eivätkä toiset edes huomaa paikalle saapunutta Pikiä.



Niinpä tämä päättää ryhtyä Myrskyksi ja ottaa käyttöön kaikki sen supervoimat. Myrsky on peloton ja kovaääninen, rohkea ja villi. Myrskynä Piki säntäilee läpi leikkihuoneen ja viskoo mennessään palloja ympäriinsä huutaen samalla kovaan ääneen: "Zwum!" Harmi vain, että Myrsky-Piki ei ymmärrä satuttavansa siinä ystäväänsä Lumia, jonka poskeen Pikin viskoma pallo osuu kipeästi. Piki tulkitsee Lumin hassun ilmeen niin, että Lumillakin on hauskaa ja on sitten vilpittömästi ihmeissään, kun Lumi alkaakin itkeä. Myrsky-Piki ei myöskään osaa pyytää tekoaan anteeksi, ja päiväkodin aikuinen on siitä ihmeissään ja pahastunut.



Tilanne vain pahenee, kun muut lapset yllyttävät Pikiä jatkamaan Myrskynä, ja Piki ryhtyy muita hauskuuttaakseen nauramaan Lumin hassulle ilmeelle. Lumi on Pikin hyvä ystävä, mutta nyt se pahoittaa mielensä Pikin hurjasta ja ajattelemattomasta käytöksestä. Piki ei osaa lukea tilannetta, eikä ymmärrä, että sen toiminta tuntuu Lumista kurjalta. Piki on nimittäin tyytyväinen, että se huomataan ja muut tuntuvat hyväksyvän sen porukkaan. Aikuisestakin Pikin käytös näyttää kiusaamiselta, ja päiväkodin aikuinen Apunen suuttuu Pikille ihan tosissaan.



Tilanne kyllä käsitellään Pikin kanssa jälkikäteen, ja Apunen myös kertoo siitä pikin Isolle iltapäivällä. Kirkkopellon kuvitus kuvaa loistavasti, kuinka pieneksi lapsi itsensä tällaisessa tilanteessa helposti tuntee, eikä aikuinen muutenkaan pysty aina ymmärtämään, mitä lapsen mielessä on liikkunut tämän toimiessa tietyllä tavalla.



Isokin yrittää jutella Pikin kanssa tapahtuneesta, mutta sanoittaa tilanteen aluksi niin, että Piki ei edes ymmärrä, mistä Iso puhuu. Onneksi Iso ja Piki saavat tapahtumat lopulta purettua ja käsiteltyä. Ison avulla Piki myös keksii keinon osoittaa Lumille, kuinka pahoillaan se on kaikesta. Kirja loppuu toiveikkaasti, ja tarinassa käydään vielä aivan lopuksi läpi, miten aikuinen rakastaa lasta, vaikka tämä tekisi mitä.



Piki ja pöljä päivä on erittäin onnistunut ja viimeistelty kuvakirja siitä, kuinka vaikea lapsen voi olla liittyä vertaisryhmään ja kuinka tämä saattaa hakea huomiota tavalla, jonka me helposti tuomitsemme häiriköinniksi. Ei Pikikään tahdo Myrskynä satuttaa ketään, mutta Myrskynä toimiessaan Pikiä itseään pelottaa vähemmän. Kirja avaa myös aikuiselle sitä, miltä tietyt tilanteet voivat näyttää lapsen silmissä, ja kuinka tärkeää on kommunikoida yhdessä lapsen kanssa.

Kirkkopellon tekemä kuvitus on kaunista, tunnekylläistä ja paikoin jopa hyvin dramaattista. Sekä Pikin, Lumin, aikuisten että muiden päiväkotilaisten ilmeet kuvastavat hyvin heidän tunteitaan. Luin tämän kirjan iltasatuna kolmen lapseni kanssa, ja pysähdyimme lukiessamme keskustelemaan kirjan tapahtumista ja hahmojen tunteista sekä toiminnasta. Tämä kirja on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ääneen yhdessä vanhemman kanssa, ja uskon, että monissa lapsiryhmissä tämä tarjoaa paljon mahdollisuuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen.

Kasvattajia varten on tehty Piki ja pöljä päivä -kirjaan liittyvä Meidän juttu -opas (Lasten Keskus 2020), joka tarjoavat monipuolisen ja toiminnallisen tavan käsitellä lapsen kehitykselle ominaisia haasteita ryhmässä. Jokaiseen teemaan on sisällytetty tietoa sekä ammattikasvattajille että vanhemmille. Tavoitteena on luoda lapselle mahdollisuus toimia ryhmässä tasavertaisena, vahvistaa vuorovaikutus-, tunne-, ja itsesäätelytaitoja, ehkäistä kiusaamista sekä tukea yhteistyötä lapsen perheen ja varhaiskasvatuksen välillä. (https://lkkp.kauppakv.fi/sivu/tuote/meidan-juttu/2653573)

Kirjastokassin esittelyä: Luettavaa taaperoille, leikki-ikäisille ja eskarille sekä pikkukoululaisille

Olemme olleet jo melkein kuukauden verran lomalla ja käyneet sinä aikana kirjastossa muutaman kerran. Koska aikani kirjoittaa on tällä hetkellä aika rajattua erinäisten kesäloma-aktiviteettien takia, olen viime aikoina tehnyt muutaman kirjaesittelyvideon sellaisista kirjastolainoista, joista lapseni ovat erityisesti pitäneet. Nuo esittelyt ovat näkyneet sekä Instagramin Storyissa että blogin Facebookissa. Facebookiin pääset tämän sivun sivupalkissa olevasta Facebook-logosta.



Tuorein kirjastolöytö, josta erityisesti vajaa neljävuotias kuopukseni tykkää, on Fearne Cottonin kirjoittama ja Sheena Dempseyn kuvittama kuvakirja Joogavauvat (Kustannus-Mäkelä 2018). Kirjan on suomeksi riimitellyt Minna Ihatsu. Tämä kirja innosti kuopukseni joogaamaan kotona - ja tietysti minut hänen kanssaan. Kävimme lapsen aloitteestaan läpi jokaisen kirjassa esitellyn asennon, veikkei tässä kirjassa varsinaisesti opetettukaan joogaamista. Kirjan vauvat vain tekevät asanoja huvikseen, ja Dempseyn kuvitus esittelee jokaisella aukeamalla uuden asennon. Katso ihmeessä kirjan esittely alla olevasta videosta!




Toisella videolla esittelen useamman kirjan. Joukossa on kirjasuosituksia taaperoille (Peppe- ja Kolmikko-sarjat), leikki-ikäsille (Klaara ja laulava orkidea sekä Pieni Maija), karttakirja kaikille perheenjäsenille (Lumotun maan kartasto), tulevan eskarilaisen lainaamat helppolukuiset PikkuLukuavain-kirjat sekä tulevan tokaluokkalaisen valitsemat kirjat. Olin erityisen iloinen, kuinka paljon uutuuksia kirjaston hyllyistä kesäkuun alussa löytyi. Kannattaa katsoa tarkemmin videolta, millaisista kirjoista on kyse.



Tarkemmin esittelen:
- Mervi Lindman: Peppe potalla
- Maria Nilsson Thore: Kolmikko ulkoilee ja kolmikko leikkii sisällä
- Johanna Hulkko & Marjo Nygård: Pieni Maija
- Sharon Rentta: Klaara ja laulava orkidea
- Laura Ertimo & Satu Kontinen*: Lumotun maan kartasto
- Helena Bross & Kadri Ilves: PikkuLukuavain -kirjat
*Videolla erehdyksessä sanon Konttinen, eikä Kontinen, kuten kuuluisi. 

Koululaisia kosiskelevaa kakkahuumoria: Isämies ja räjähtävä kakka

"Millaisista kirjoista alakoululaiset oppilaat saisi innostumaan? Mistä he tykkäisivät niin paljon, että eivät malttaisi lopettaa lukemista?" Näitä kysymyksiä ovat pohtineet varmaan aika monet opettajat ja lasten vanhemmat. Ainakin opettaja Arttu Unkari myöntää miettineensä tätä ja ryhtyneen sitten itse kirjoittamaan kirjaa, jonka koelukijoina toimivat hänen omat oppilaansa. Unkarin ensimmäinen romaani Isämies ja räjähtävä kakka (Otava 2020, saatu kustantajalta) ilmestyi juuri, ja ainakin meidän perheessämme kirja sai juuri sellaisen vastaanoton kuin Unkari kirjaa kirjoittaessaan toivoi: Tuleva tokaluokkalaiseni tykästyi kirjaan ja "hotkaisi" sen parissa päivässä, mikä ei ole aivan turha meriitti kirjalle. Pikkukoululaiseni nimittäin suhtautuu vaihtelevan nurjamielisesti lukemiseen ja on karttanut liian pitkiä kirjoja, vaikka hänen lukutaitonsa onkin ikäisekseen erinomainen.



Isämies-kirjan nähtyään hän selasi sitä ja tuumi aluksi, että siinä on aivan liikaa tekstiä (175 sivua). Hän oli tätä mieltä siitäkin huolimatta, että kirjassa on runsaasti Kai Vaalion piirtämiä humoristisia kuvia ja sarjakuvamaisia yksityiskohtia. Rohkaisin (Lue: lahjoin peliajalla.*) lasta kuitenkin yrittämään Isämiehen lukemista, ja ihme tapahtui! Lapsi huomasi kirjan olevan hauska ja luki sen loppuun asti. Hän hoksasi, ettei koko kirjaa tarvitse lukea kerralla, vaan hyvänkin kirjan voi myös jättää kesken. Viimeistään siinä vaiheessa heitin kuvitteellisesti yläfemmoja Unkarin kanssa, kun kuuliin lapseni naurahtelevan itsekseen kirjan tapahtumille. Lopulliseksi arvosanaksi Isämies ja räjähtävä kakka -kirjalle hän antoi neljä tähteä viidestä.

"Tässä kirjassa oli hyvää nämä vitsit. Ja sitten mä tykkään lukea tuollaisia rikossarjoja. Niinkuin arvoituksia", lapseni kertoi ja lisäsi vielä: "Tässä on aika paljon limaa. Kato vaikka. Ja lue sä tää äiti myös."

Tämä kirja alkaa kaiken hyvän maun vastaisesti vessanpöntöltä. Se myös jatkuu ja loppuu hyvän maun vastaisesti. Parempi niin, koska hyvän maun mukaiset kirjat ovat tylsiä. (s.9)


Lapsen pyynnöstä minäkin luin Isämiehen ja pystyin toteamaan saman kuin lapseni: Kirjassa tosiaan on paljon limaa, lietettä ja (kakka)vitsejä. Unkari itsekin kertoi kirjaa esitellessään, että oli joutunut pistämään opeminänsä syrjään kyetäkseen oikein tarkoituksella lisäämään kirjaan kaikkea hulvatonta ja ehkä jopa tiukkapipoisten lukijoiden mielestä kyseenalaistakin materiaalia. Aivan mainio oivallus häneltä olikin lisätä se kirjan huumorin ja sisällön kyseenalaistava kukkahattutäti suoraan tarinaan. Lähes jokaiselle sivulle on nimittäin piirretty kärttyinen mummeli, joka kommentoi kirjan tapahtumia ja itse tarinaa hyvin paheksuvaan sävyyn. Itseasiassa koko kirja alkaa mummon antamalla varoituksella:

Hyvät hyssykät sentään, miten kamala kirja sinulla on käsissäsi! Sen vitseistä yksikään ei ole hauska eikä kunnollinen, niin kuin vitsit ennen vanhaan ja voi pyhä sylvi, miten paljon tässä on huonoa käytöstä, josta ei missään nimessä saa ottaa mallia!

Älä lue tätä yhtään pitemmälle. Ilmoitin tästä kirjasta jo poliisille.

Oletuksena on tietysti, että kieltämällä, paheksumalla ja kärjistämällä lapset saadaan itseasiassa haluamaan jatkaamaan kirjan lukemista. Ja täytyy sanoa, että kärttyisen mummelin kommentit sopivat tähän kirjaan kuin kirsikka kakun päälle. Tarinan juoni on täynnä kommelluksia ja uskomattomia käänteitä. Huumoria revitään paitsi kakkajutuista myös humoristisille lastenkirjoille tyypilliseen tapaan opettajista ja muista aikuisista, jotka käyttäytyvät järjettömän hölmösti ja kummallisesti. Päähenkilöinä seikkailevat lapset ovat sen sijaan viisaita ja järkeviä ja pelastavat tilanteet silloin, kun aikuiset ovat ne sotkeneet.

Tässä kirjassa päätähtinä hääräävät koululaiset Oona ja Eeli sekä Oonan poliisi-isä, jonka supervoima on superluulo. Isä siis kuvittelee tietävänsä aina ratkaisun kaikkeen ja olevansa aina oikeassa. Isän superluulo saa kuitenkin aikaan paljon harmia, eivätkä rikokset ratkeaisi ilman nerokkaiden lasten apua. Isämies ja räjähtävä kakka -kirjan tapahtumat alkavat, kun räjähtävä kakka lennättää opetusministeri Misukka Kyläsen avaruuteen, ja salaperäinen räjäyttäjä uhkaa räjäyttää kaikki Suomen koulut taivaan tuuliin. Isämies tekee parhaansa ratkaistakseen tapauksen, mutta onnistuu syyttämään rikoksesta milloin ketäkin viatonta ja ohittamaan lähes jokaisen olemassaolevan johtolangan. Onneksi Oona ja Eeli ovat paremmin kärryillä rikosten ratkaisemisesta ja onnistuvat lopulta pysäyttämään rikollisen. Lopuksi käy vielä ilmi, miksi räjäyttäjä on ottanut kohteekseen nimenomaan koulut. Voisi jopa sanoa, että kaikesta kakkamateriaalista huolimatta Isämies ja räjähtävä kakka -kirja tarjoaa lukijoille oivallisen opetuksen kanssaihmisten hyvästä kohtelemisesta...
Itse en jaksanut kauheasti naureskella kakkavitseille, mutta Unkari on onnistunut kirjoittamaan tarinaan myös mukavasti aikuisia naurattavia jippoja. Kannattaa tsekata!

Suomen tulevaisuus on jo pilalla, kun nykyajan kirjat ovat tällaisia! (s.82)

Lopuksi vielä varoitus: Älä lue tätä kirjaa, jos et tykkää vessahuumorista, pöljistä aikuisista, kärttyisistä mummoista, opettajista, lapsista tai (anti)supersankareista. Jos kuitenkin käkätät kippurassa Pikku-Kalle vitseille tai haluaisit nähdä, miten vanhempia ja opettajia jallitetaan, kannattaa antaa Isämiehelle mahdollisuus.

*Sovimme, että antaa kirjalla mahdollisuuden ja luottaa omaan lukutaitoonsa. Lukisi ensin viisitoista minuuttia ja saisi saman verran peliaikaa. Hän suostui pitkin hampain, mutta hoksasi aika pian, että oli turhaan torpannut sekä oman lukutaitonsa että kirjan. Ja on ilokseni tämän jälkeen lukenut jo kaksi muuta pidempää kirjaa. Niistä lisää myöhemmin!