lauantai 30. heinäkuuta 2016

Harry Potter -lukumaraton (päivittyvä)

Aloitin tänään Lukujonossa-blogin Sannan emännöimän Harry Potter -maratonin. Virallinen maratonpäivä on huomenna, mutta sääntöjen mukaan maratonlukemisen saa aloittaa jo edellisenä päivänä, jos osa lukuajasta ajoittuu maratonpäivään 31.7.



Minä olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat jo useampaan kertaan, mutta tovi on kuitenkin vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi näihin kirjoihin tarttunut. En ole koskaan ollut Harry Potter -fani, mutta olen toki monen muun tavoin odottanut innoissani aina uuden kirjan ilmestymistä. Viimeistä en malttanut odottaa suomeksi, vaan luin sen aikoinaan englanniksi. Itse en koko sarjaa omista, vaan tätä maratonia varten lainasin kirjat siskoni kirjahyllystä. (Miten katkera aikoinani olinkaan, kun äitini alkoi kerätä sarjaa siskolleni, joka ei edes ollut kaltaiseni lukutoukka!) Viime syksynä ostin itselleni Tammen julkaiseman, Jim Kayn upeasti kuvittaman ensimmäisen Potter-kirjan Harry Potter ja viisasten kivi. Nyt aion kerätä koko kuvitetun sarjan hyllyyni. Toinen kuvitettu osa ilmestyy suomeksi muistaakseni nyt syksyllä.

Jim Kayn kuvitusta J.K. Rowlingin kirjoittamassa teoksessa Harry Potter ja viisasten kivi (Tammi 2015, alkuteos Bloomsbury Publishing Plc 1997)

Aloitin tämän maratonini sarjan ensimmäisestä osasta, jota luin jo hieman etukäteen, sillä tiesin, että muuten en välttämättä etenisi tässä maratonissa ensimmmäistä osaa pidemmälle. Tämä maraton, kun osuu myös mökkiviikonlopun ja miehen viimeisen kesälomaviikonlopun kanssa päällekäin, eli ihan täysillä en ehdi keskittyä pelkästään lukemiseen. Aloitin lukemisen klo 13.50, ja tähän mennessä olen ehtinyt lukea 186 sivua kuvitetusta Potter-kirjasta. Kuvittamattomasta se näyttää vastaavan 254 sivua.

Huomioita: Ensimmäisessä kirjassa on parasta se kutkuttava tunne, joka tulee, kun Harrylle paljastuu hänen olevan velho, joka pääsee oppilaaksi Tylypahkan kouluun. Harryn ensimmäinen vierailu viistokujalla ja taikamaailman yksityiskohtaiset kuvaukset ovat mainioita. Tylypahka tuntuu hauskalta opinahjolta, mutta sen jakautuneisuus neljään keskenään kilpailevaan tupaan aika tylsältä. En ole myöskään koskaan hyväksynyt opettajien tapaa jaella tuville pisteitä täysin mielivaltaisesti. Minua suorastaan kismittää Dumbledoren tapa suosia Rohkelikkoja.... Tässä myös ärsytti se, miten kaikki oppilaat (myös Harryn monet hyvät ystävät) käänsivät Harrylle selkänsä tämän mokatessa, mutta olivat heti kavereita Harryn onnistuessa. Murrr....

Nyt siirryn jatkamaan lukemista ulos kesäiltaan.

Edit. klo 23.24 Luettuna nyt 186 (kuvitettu Potter) + 279 sivua (tai 254+279 sivua). Tällä hetkellä luen Harry Potter -sarjan toista osaa Harry Potter ja salaisuuksien kammio.




Huomioita: Tässä kirjassa on jo enemmän jännitystä kuin ensimmäisessä osassa. Olen juuri kohdassa, jossa eräs Harryn läheinen ystävä joutuu Luihuisen perillisen hyökkäyksen kohteeksi. Kirjassa on paljon hyvää, mutta minua ärsyttää suuresti, miten Dumbledore ei puutu lainkaan koulunsa opettajien pöhköilyyn. Miten niin huono opettaja kuin Lockhart voi toimia opettajana Tylypahkan tasoisessa koulussa?

Edit. 31.7. klo 9.45 Luettuja sivuja 186 (kuvitettu Potter) + Salaisuuksien kammio 365 sivua (Tai 254s. kuvittamaton versio +356s. Salaisuuksien kammio)

Huomioita: Loppua kohden Harry Potter ja salaisuuksien kammio muuttui paremmaksi ja jännittävämmäksi kuin alussa. Nyt sarjassa tuodaan ensimmäistä kertaa esiin Harryn ja Lordi Voldemortin samankaltaisuudet ja heidän välisensä side. Ei voi kuin ihailla Rowlingin taitoa punoa juonta niin, että nämä alkukirjojen tapahtumat osoittautuvat vielä luultuakin merkittävämmiksi tarinan loppuratkaisun kannalta...


Maratonaikaani on jäljellä vielä nelisen tuntia, mutta tiedän jo, että en ehdi käyttää sitä pelkästään lukemiseen. Jatkan kuitenkin maratonia vielä Harry Potter -sarjan kolmannen osan Harry Potter ja Azkabanin vangin parissa.

Edit. klo 14.53. Lopetin lukemisen jo noin klo 11.00-11.30 aikaan, eli melkein kolme tuntia olisi vielä ollut lukuaikaa. Kirjassa Harry ei vielä ehtinyt edes Tylypahkaan asti tai nähnyt ensimmäistäkän ankeuttajaa. Puheet Sirius Mustasta, tämän karkaamisesta ja Azkabanin kauheista vartiosta ovat kuitenkin jo yhyttäneet Harrynkin korvat. Jännää...

Sivuja koko maratonilla kertyi:

Viisasten kivi: 186 sivua kuvitettua versiota, vastaa 254 sivua kuvittamatonta versiota
Salaisuuksien kammio: 365 sivua
Azkabanin vanki: 89 sivua

Luettuja sivuja on yhteensä 640. (Tai 708 sivua, jos haluaa laskea samankaltaiset teokset, eli Viisasten kiven ilman kuvia.)

Maratoonaaminen oli ihan mukavaa, mutta toisaalta välillä tuntui, että se vei turhaa aikaa muulta tekemiseltä. Ehkä tällainen luku-urakka olisikin paras pitää silloin kuin lapset eivät olisi kotona, olisivat vähän isompia (eli kaipaavat vähemmän huomiotani) ja tekemistä kotona olisi vähemmän. Potter-kirjojen pariin palaan kyllä syksyn aikana myöhemmin, sillä Hyllytontun höpinöitä -blogin Tiina Tonttu emännöi niin ikään Harry Potter -kirjoihin liittyvää Okklumeus-haastetta.

Ps. Azkabanin vangin luin loppuun maratonin jälkeen. Dobby-kotitonttu ärsytti minua tälläkin lukukerralla, mutta muuten kirja on edelleen yksi suosikeistani, ja sen loppu on suorastaan riemastuttava. Joskin tällä lukukerralla jään pohtimaan ajankääntäjää ja sitä, eikö kenellekään oikeasti tule mieleen käyttää sitä vääriin tarkoituksiin. Ja kuka oikeastaan päättää, mikä on väärä ja mikä oikea tarkoitus. Tässäkin teoksessa Dumbledore rikkoo taikamaailman ehdotonta sääntöä vinkkaamalla Harrylle ja Hermionelle tavasta, jolal he voivat pelastaa kaksi viatonta sielua...

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Aikamatkailua madonreikien kautta: Aikamadot. Hansaseikkailu

Blogiani seuranneet ovat ehka huomanneet, että historia on lähellä sydäntäni. Itse kiinnostuin historiasta varhaisteininä taitavan historianopettajamme kertomien tarinoiden ansiosta. Uskon yhä, että moni lapsi saadaan "koukutettua" historiaan taitavalla tarinankerronnalla. Moni suurempi kokonaisuus on sitä paitsi helpompi oppia ja omaksua mikrohistorian kautta. Kun arkeologi Andreas Koivisto otti minuun yhteyttä, ja tiedusteli, haluaisinko tutustua hänen kirjoittamaansa ja Elina Terävän kuvittamaan keskiajasta kertovaan kuva- ja tietokirjan Aikamadot. Hansaseikkailu (Kellastupa Oy 2015), kiinnostuin heti.



Aikamadot. Hansaseikkailu pääosassa ovat todellakin siis pienet, madonnäköiset ulkoavaruuden elävät, jotka pääsevät matkustamaan ajasta ja paikasta toiseen pienenpienien madonreikien kautta. Madonreikiin eivät oikeastaan mahdu muut kuin nämä aikamadot, eikä sama reikä ole auki välttämättä kovin pitkää aikaa tai ilmesty samaan paikkaan useasti. Tavallisista madoista poiketen aikamadot osaavat puhua, niillä on kädet sekä erittäin kehittynyt yhteiskuntajärjestelmä ja laitteita ja työkaluja. Täytyy tunnustaa heti näin alkuun, että aluksi kavahdin ajatusta madoista päähenkilöinä. Tarinaa lukiessa madot eivät kuitenkaan aiheuttaneet minulle kummempia inhonväristyksiä.

Koivisto & Terävä: Aikamadot. Hansaseikkailu (Kellastupa)

Kirjan keskeisimmät aikamadot ovat kapteeni Robus ja tiedonjanoinen pikkumato Glimma. Robukselle ja Glimmalle sattuu onnettomuus, jonka seurauksena ne päätyvät Maa-nimiselle planeetalle ja huomaavat, että madonreikägeneraattori ei enää toimikaan. Se ei suostu syömään Maan jätteitä, eivätkä madot siksi pääse pois Maasta. Eräänä päivänä Glimma-mato sattuu löytämään saviastian sirpaleen ja vie sen matojen tukikohtaan. Siellä he saavat selville kyseessä olevan yli 600 vuotta vanha ruukunpalanen. Kapteeni ei arvosta moista roskaa - toisin kuin tiedonjanoinen Glimma - ja syöttää sirpaleen madonreikägeneraattorille. Yllättäen laite alkaa toimia, ja kapteeni sekä Glimma matkaavat madonreiän läpi toiseen aikaan ja paikkaan.

Koivisto & Terävä: Aikamadot. Hansaseikkailu (Kellastupa)

Kuunnellessaan ympärillään olevien ihmisten puheita madot ymmärtävät, että he ovat siirtyneet aikaan, jolloin valmistettiin se saviruukku, jonka sirpaleen Glimma sattui löytämään. Onnekkaan sattuman seurauksena madot löytävät kyseisen ruukun ja tempautuvat sen mukana keskelle hansakauppiaiden Rääveliin suuntautuvaa kaupparetkeä. Sen aikana aikamadot oppivat yhtä ja toista 1300 - 1400-lukujen kauppakulttuurista. Tietysti matkaajat kohtaavat myös erinäisiä vaaroja, eikä madoille ole lainkaan selvää, päätyvätkö he enää koskaan takaisin siihen paikkaan, josta sattuivat aikamatkalle joutumaan.

Keskiajalla Itämeren kauppaa monopolisoi Hansaliitto, ja myös suomalaiset kauppiaat kävivät kauppaa hansakauppiaiden kanssa. Näiden kauppasuhteiden ansiosta myös kapteeni Robus ja Glimma päätyvät suomalaisten kauppiasveljesten kyytiin ja lopulta myös muinaiseen Helsingaan (nykyinen Vantaa), josta koko seikkailu sai alkunsa. Ennen paluutaan nyky-Vantaalle madot joutuvat kuitenkin pelastamaan koko kaupparetkikunnan Itämerta seilaavilta merirosvoilta!

Koivisto & Terävä: Aikamadot. Hansaseikkailu (Kellastupa)

Kirjan kirjoittaja Andreas Koivisto on kierrellyt paljon vantaalaisia alakouluja ja kertonut oppilaille heidän lähiseutunsa historiasta. Miehen historiallinen tietämys ja ammattiosaaminen on havaittavissa kirjaa lukiessa. Historiallisen romaanin tai lastenkirjan kirjoittaminen on varmasti haastellista - varsinkin, jos tarkoituksena on kirjoittaa tietokirjamainen kuvakirja. Ongelmaksi muodostuu, miten tarinan sekaan upottaa kaikki faktat ja avaa vieraat käsitteet ilman, että tarina kärsii tai kirja tuntuu raskaalta. Osassa lukemiani kirjoja tämä ongelma on ratkaistu sijoittamalla aukeamille ns. tietolaatikoita tai takasivulle asiasanahakemisto, joista asiasta kiinnostunut lukija voi selvittää aiheesta lisää. Tässä kirjassa ei ole käytetty faktaruutuja tai asiasanahakemistoa, vaan tärkeät käsitteet avataan tarinan lomassa lähinnä tiedonjanoisen Glimman selvityöstyön kautta. Tekstistä ei onneksi tule liian töksähtelevää tämän valinnan kautta. Tarinan loppuun Koivisto on vielä kirjoittanut sivun mittaisen osion, jossa avaa tarinansa taustalla olevat historialliset faktat tarkemmin. Tietokirjoissa kuvitus on tärkeässä osassa, ja minua ilahduttaa, miten hienosti Terävä loihtii kuvissaan esille tarinan historialliset tapahtumapaikat. Historialliset kaupungit, hansakoggit, ihmisten vaatetus ja muut pienet yksityiskohdat on kuvattu ainakin minun mielestäni onnistuneesti.

Koivisto & Terävä: Aikamadot. Hansaseikkailu (Kellastupa)

Aikamadot. Hansaseikkailu sopinee luettavaksi 6 - 12-vuotialle lapsille. Tekstiä on aika paljon, joten lapsen pitää olla tottunut kuuntelemaan pidempiä satuja. Pienimmille tämä on ehkä pikemminkin tavallinen seikkailukirja kuin historiallinen tietokirja, mutta isommat lapset oppivat kirjasta jo ihan oikeastikin paljon. Kirja huomio hienosti kaksikieliset lapset, sillä se on käännöskirja, jossa toisella puolella on ruotsinkielinen tarina, toisella suomenkielinen. Tarina loppuu sellaiseen kohtaan, että oletan aikamatojen seikkailujen saavan jatkoa.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Oppi & Ilo puuhakortit

Sain jo jokin aikaa sitten Sanoma Pro Oy:lta testattavaksi heidän Oppi & Ilo -tuotesarjan puuhakortteja.  Oppi & Ilo puuhakortit on laaja sarja, jonka alla on julkaistu erilaisia tehtäväkorttipakkoja erilaisiin tarkoituksiin. Korttipakat on kategorioitu otsakkaiden Puhetta ja kirjaimia, Lukuja ja logiikkaa, Kielet ja kulttuurit, Tiedot ja havainnot ja Taidot ja taiteet alle. Korttipakkoihin on myös merkitty, minkä ikäisille lapsille kyseisen pakan tehtävät on tarkoitettu, joten aikuisen on aika helppo valita lapselle tämän ikätasolle ja kasvuvaiheelle suunnattuja pakkoja.



Kaksi saamaani korttipakkaa on suunnattu 5 - 12 -vuotiaille ja yksi pakka 0 - 1 -vuotiaille. Kaikki pakat ovat Taidot ja taiteet pakkoja, eli pakan kortit harjoittavat lapsen motoriikkaa, aisteja, itseilmaisua ja/ tai tunteita. Kaikkien korttien teksteistä vastaa Elina Pulli.

5 - 12 -vuotiaiden pakoista toinen on nimeltään Summamutikka. Hyppimisleikit. Yli 40 hyppylorua ja -leikkiä  ja siinä tosiaan on kokonaisen korttipakallisen verran eritasoisia naruhyppelyvinkkejä. Kortit on koodattu tähdillä, eli yhden tähden korteissa on helpoimmat temput, kolmen tähden korteissa vaikeimmat. Tässä pakassa ei ole mukana hyppynarua, mutta mukana tulee klipsi, jolla kortit saa kiinnitettyä toisiinsa. Mukaan mahtuu kortteja, joissa on perinteisiä, minullekin tuttuja loruja (esim. tuo alla näkyvä "Puolison ammatit"), mutta moni korttien hyppyvinkeistä on sellaisia, jotka ovat minulle aivan uusia. Toisissa korteissa lorut kannustavat oppimaan esimerkiksi viikonpäiviä tai jopa englantia! Nämä  naruhyppykortit ovatkin oikein toimia esimerkiksi liikuntatuntien pistetyöskentelyyn, sillä pienille oppilasryhmille voi antaa heidän taitoihinsa sopivan kortin tai oppilaat voivat itse valita 1-3 tähden kortin oman taitotasonsa mukaan.




Kortin toisella puolella on kuva ja lyhyt kuvaus tehtävästä, toisella puolella on tarkat ohjeet, miten tehtävä suoritetaan ja millaisia rooleja leikkijöillä on (Hoppi, hyppääjä, veivi).

Toinen isompien lasten korttipakka on nimeltään Twist-leikit. 45 hyppyyttäää ohjetta. Pakan mukana tulee twist-naru, mikä on ehdottomasti nappijuttu, sillä pakan ostaja tai saaja pääsee heti kokeilemaan hyppimistä, eikä twistä tarvitse lähteä hankkimaan erikseen. Ensimmäinen kortti tutustuttaa hyppijän perushyppyihin ja twist-"asetteluihin" (onko naru linkkien eli päätyjen nilkoissa, polvissa vai reisissa ja kuinka leveä on heidän haaransa). Kuten hyppiskorteissa, myös twist-korteissa mukana on helppoja ja vaikeampia tehtäviä. Perushyppyjä varioimalla ja yhdistelemällä päästään vaikeampiin twist-hyppyihin. Tehtäväissä esitellään, miten yksinkin voi hyppiä twistillä, jos paikalla ei satu olemaan isompaa porukkaa hyppijöitä. Toisaalta tarjolla on myös twist-leikkejä isollekin porukalle (esim. twist-tervapata). Hyppyharjoitusten jälkeen leikkijä tai leikkijät voivat sitten venytellä erillisen venytyskortin ohjeilla.

Itse en enää tämän kasvavan vauvatsani kanssa paljon twistiä hyppele, mutta harjoittelimme kyllä sateisena kesäpäivänä helpoimpia twist-hyppyjä neljävuotiaan kanssa, vaikka hän ei ihan vielä kortteihin merkittyyn ikäryhmään kuulukaan. Erilaiset sokkelot kyllä sujuivat, samoin osa perushypyistä. Ongelmia tuli sitten, kun nelivuotias stiplasi, eli teki virheen. Hänen kiinnostuksensa ei oikein riittänyt uuteen yritykseen... Mitä isommat lapset ovat hyppelemässä, sen itsenäisemmin he voivat kortteja lukea ja temppuja harjoitella. Pienemmät lapset tarvitsevat aikuisen tai isomman lapsen antamaan ohjeita.



Viimeinen saamamme pakka on hyvin erilainen kuin nämä kaksi ensimmäistä. Sen nimi Vauvan kanssa. Iloista puuhaa ensimmäiseen vuoteen kertoo hyvin, mihin tarkoitukseen kyseisen pakan kortit on laadittu. Kortteihin kirjatut lorut, leikit ja tehtäväkinkit tarjoavat vauvalle ja vanhemmalle yhteisiä puuhailuideoita vauvan ensimmäiseksi elinvuodeksi. Kortit on laadittu siten, että ne tukevat vauvan kulloistakin kielellistä ja motorista kehitysvaiketta. Tokihan tärkeintä vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa on se aikuisen ja vauvan keskinäinen läheisyys ja aikuisen antama positiivinen huomio, eikä vauvan kanssa tarvitse suorittaa mitään "tiettyjä" tehtäviä, mutta esimerkiksi loruttelu vauvalle kehittää tämän kielellisiä valmiuksia. Kortit tarjoavat mielestäni aika hauskan tavan keksiä puuhailtavaa jo alle vuodenikäisen kanssa, mikäli aikuisesta tuntuu, että hän kaipaa puuhastelu- ja lorutteuvinkkejä. Ainakin itselle tuli esikoisen vauvavuoden aikana välillä sellainen tunne, että mitäs sitten voisimme tehdä... Tämä on myös hauska vauvalahjavinkki erityisesti ensimmäisen lapsen perheeseen.


keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kepler62. Kirja kolme: Matka

Ihastuin monen muun kirjabloggarin tavoin* Timo ParvelanBjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen yhdessä luomaan, tulevaisuuteen sijoittuvaan tieteisfantasiaseikkailusarjaan Kepler62:een. Luin viime vuoden marraskuussa kirjan kaksi ensimmäistä osaa Kutsun ja Lähtölaskennan (WSOY 2015). Kun sarjan kolmas osa Kepler62. Kirja kolme: Matka (WSOY 2016) tänään saapui postissa, kiilasi tämä uusin osa lukulistani kärkeen ohi kaikkien muiden kesken olevien kirjojen.



Sarjan kaksi aikaisempaa osaa tutustuttavat lukijat tulevaisuuden Maa-planeettaan, jossa elinolot ovat muuttuneet varsin kurjiksi. Joukko erimaalaisia lapsia saa hallitukselta salaperäisen kutsun, jonka seuraamana lapset viedään Area 51:lle. Siellä heidät koulutetaan pitkää matkaa varten, sillä lasten on tarkoitus löytää todella kaukainen Kepler62-planeetta ja perustaa sinne uusi sivilisaatio. Päähenkilöitä ovat suomalaiset veljekset Ari ja Joni sekä norjalainen Marie.

Kolmas kirja kertoo tutkimusretkikunnan matkasta halki aikojen ja äärettömän avaruuden. Matkaajat lennätetään ensin lähiavaruudessa sijaitsevalle kansainväliselle tukiasemalle, josta nuoret siirretään kolmeen tähtipurjehtijaan. Tähtipurjehtijat puolestaan kuljettavat kooman kaltaiseen uneen nukutetut tutkimusmatkaajat Kepler62:lle. Tuntuu varsin hurjalta, että tähtipurjehtijoissa nuoret nukkuvat arkunkaltaisissa kapseleissa, joissa heidän untaan valvoo vain tietokone. Ennen siirtymistä tähtipurjehtijoihin Ari ehtii ihmetellä, mihin salaperäisesti kadonnut Marie on joutunut ja mitä pitää sisällään se 13. kapseli, joka kuljetetaan avaruuteen heidän omien kapseleidensa lisäksi.

Pasi Pitkäsen mahtavaa kuvitusta teoksessa Kepler62. Kirja kolme: Matka (WSOY 216)

Arin uteliaisuus meinaa kostautua, kun retkikunnan pomoksi asetettu luutnantti Olivia Colin saa pojan kiinni vakoilemisesta ja uhkaa katkaista tämän matkan alkuunsa. Arilla on kuitenkin liikuttavan vahva halu suojella pikkuveljeään Jonia, ja poika saakin Olivian vakuutettua siitä, että hänen täytyy päästä matkalle mukaan. Ari on näet käsittänyt, että jokainen heistä on mukana jostain tietystä syystä. Heillä kaikilla tuntuu olevan jokin erikoistaito, jonka takia juuri heidät on valittu mukaan... Matka pääsee toden teolla alkamaan, mutta näyttää siltä, että sen aikana kaikki ei sujukaan kuten pitää. Ari huomaa heräävänsä turhan aikaisin, ja joutuu pian taistelemaan erään toisen matkaajan kanssa siitä, jatkuuko heidän matkansa enää lainkaan vai hajoaako koko retkikunta avaruuden tomuksi!

Pasi Pitkäsen mahtavaa kuvitusta teoksessa Kepler62. Kirja kolme: Matka (WSOY 216)

Matka on kahden edeltäjänsä tavoin nopeatempoinen ja jännittävä kirja, joka tuntuu jopa hieman episodiromaanilta. Tämä kuusiosainen kirjasarja on rakennettu niin, että jokainen kirja vie juonta eteen päin ja paljastaa lukijalleen tarinasta uuden osan, mutta yhtään kurkistusta tulevaan ei anneta. Nytkään ei auta muu kuin jäädä odottamaan syksyllä ilmestyvää neljättä osaa, joka ainakin nimensä ja kansikuvansa perusteella valottaa tutkimusretkeilijöiden ensivaiheita uudella planeetalla. Kirjan huikean kuvituksen on taiteillut Pasi Pitkänen, enkä voi edelleenkään ylistää sitä kylliksi. Kuvat ja teksti muodostavat uskomattoman kokonaisuuden, jossa kuvilla on vähintään yhtä tärkeä rooli kuin itse tekstillä.

*Kepler62. Kirja yksi: Kutsu sijoittui Blogistanian Kuopus 2015 -äänestyksessä sijalla kolme häviten ensimmäiseksi tulleelle Siiri Enorannan kirjalle Surunhauras, lasinterävä (WSOY 2015) vain kahdella pisteellä.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kirja, joka tarjoaa puuhaa leikki-ikäiselle automatkojen ajaksi: 100 luukkua. Iloinen laskukirja

Kävin pari syksyä sitten työni ohessa matematiikan opetuksen kurssin (Varga-Nemenyi), ja kurssilla opettaja painotti jo alussa, miten tärkeää on, että lapsi kiinnostuu lukumääristä ja niiden laskemisesta ennen kouluikää. Herkkyyskausi tähän kiinnostumiseen tulee kuulemma jo varhain (hitsi, kun en musita tarkkaa ikää), ja lasta pitäisi kotona kannustaa laskemaan esineiden ja asioiden lukumääriä. Minulle jäi elävästi mieleeni, miten moni meistä kurssilla olevista äideistä henkäisi tämän kuultuaan kauhistuneesti: "Ei meillä kotona treenata määrien laskemista. Ei ne siellä pienten ryhmässä päiväkodissakaan mitään tuollaista tee. Vaikuttaako tämä nyt negatiivisisti lapsemme esimatemaattisten taitojen kehittymiseen?" Kurssin vetäjä tietysti rahoitteli meitä ja kertoi, että moni laskee asioita lapsen kanssa kotonaan ihan huomaamattaa - eikä koskaan ole myöhäistä aloittaa. Taaperoikäisen ei tietenkään ole tarpeen oppia varsinainen lukumäärän, lukusanan ja numeromerkin yhteyttä, mutta lukumäärien laskemista voi jo alkaa harjoitella. Mietin tätä asiaa ja tajusin, että ainakin monet pahvikantiset kuvakirjat suorastaan tyrkyttävät tätä lukumäärien laskemista pienille lukijoilleen. Eli ei muuta kuin lukumääräkirjoja lukemaan!



Saimme TacTic Publishing:lta testattavaksi kirjan 100 luukkua. Iloinen laskukirja (2016, alkuteos 100 Flaps to Learn, Numbers). Kirjaan on merkitty ikäsuositus 3+, eli arvelin aivan oikein sen kiinnostavan myös meidän nelivuotiastamme. Vaikka esikoinen haluaa jo laskea isoja lukuja ja osaa yhdistää lukumäärät ja lukusanat ainakin kuuteentoista asti, ei tämä numeroihin ja lukumääriin 1 - 5 keskittyvä kirja suinkaan ole ollut hänestä liian helppo tai pitkästyttävä. Kirjassa on nimittäin jokaisella aukeamalla laskemiseen liittyviä etsi ja löydä -tehtäviä, mikä tekee muuten helposta laskemisesta nelivuotiaallekin kiinnostavampaa. Kirjassa on viisi perusaukeamaa, joiden rakenne on sama: On tehtävä, jossa luukun päällä on jokin kuva (esim. lehmä) ja lukijaa pyydetään laskemaan, kuinka monta kyseistä asiaa löytyy isosta kuvasta (esim. maatilan pihapiiri). Luukkua nostamalla näkee sitten oikean vastauksen. Toisessa tehtävässä on luukun päällä jokin pieni yksityiskohta isosta kuvasta (esim. tikkaiden puomit) ja numero (esim. 2), ja lukijan pitää keksiä, mikä ison kuvan esine on kyseessä. 




Esikoinen itse päätti, että tämä kirja on hyvää viihdettä automatkojen ajaksi. 10 - 15 minuutin mittaisella ajomatkalla hän ehti hyvin ratkaista ainakin yhden aukeaman tehtävät. Riitti, kun minä pelkääjän paikalta selitin tehtävän, niin lapsi osasi itse laskea asiat sekä tarkistaa tehtävät itse. Hänelle tuntui olevan kovin tärkeää juuri se, että sai tehdä "ihan itte ilman apua". Osa kuvavihjeistä on aika helppoja, osa vaikeampia, mikä on mielestäni hyvä asia. On tärkeää, että lapsi sai tehtäviä tehdessään onnistumisen kokemuksia, mutta muutamaan otteeseen kävimme myös tärkeää keskustelua siitä, että virheistäkin voi oppia. ;) Koska tehtävät jokaisella aukeamalla noudattavat samaa peruskaavaa, ei meidän lapsemme ainakaan jaksanut tehdä kerralla kovin montaa aukeamaa. Kirjasta riittikin siksi puuhaa kolmelle eri automatkalle. Jos mukana olisi vaikka helppoja, kuvien avulla suoritettavia yhteenlaskutehtäviä, olisi kirja hieman monipuolisempi ja jaksaisi kiinnostaa hieman kauemmin.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Sadepäivän puuhaa lasten kanssa: Kulkuneuvomuseoita

Sataa, sataa, sataa... Koska on sateinen kesälomapäivä, on hyvää aikaa käydä kurkkaamassa lähiseudun museoiden tarjontaa. Vaikka Luetaanko tämä? onkin kirjablogi, en malta olla vinkkaamsata muutamasta museosta, joissa ainakin meidän menopeleistä pitävät lapsemme ovat pitäneet tai joihin olemme vielä tämän kesän aikana menossa.

Tänään teimme reissun Espoossa sijaitsevaan Espoon automuseoon. Museo on perustettu yli 30 vuotta sitten vanhaan navettaan, ja siellä riittää katseltavaa ja ihmeteltävää hyväksi toviksi. Meidän lapsemme ovat siis 2- ja 4-vuotiaat, eli ihan kaikkia esillä olevia autoja ja näyttelyesineitä emme ehtineet syynäämään sillä hartaudella, mitä olemme museoesineitä tottuneet tutkimaan... Lapsilla oli nimittäin pieni kiire siirtyä auton luota toisen luo. He olivatkin todella innoissaan museossa. He halusivat kuulla, mikä mikin auto on ja nähdä, mitä seuraavan nurkan takana on. Automuseossa ei saa koskea näyttelyssä oleviin autoihin tai muihinkaan esineisiin (esim. jokusia kodinkoneita, leluja), ja siihen lapsemme olivat vähän pettyneitä. He odottivat koko ajan, että pääsevät istumaan vanhojen autojen kyytiin ja päristelemään menemään! Meillä oli kuopukselle rattaat mukana, mutta totesimme, ttä paremmin pääsemme liikkumaan ilman niitä. Näyttelu on kaksikerroksinen, ja vaikka "saleissa" mahtuu kulkemaan rattaiden kanssa, eivät jyrkät portaat ole ratasystävälliset. Oletan, että jokin "takareitti" toiseen kerrokseen kyllä tarvittaessa järjestyy, sillä näyttelyä näytti olevan katsomassa myös pyörätuoliryhmä.


Navetan sivuseinälle oli ikkunasyvennyksiin rakennettu arjen ilmiöitä kuvaava näyttely. 

Muutamia automuseon helmiä.

Kulkuneuvoista kiinnostuneiden kannattaa käydä kurkkaamassa myös Helsingissä sijaitseva Ratikkamuseo. Minä itse en ole käynyt siellä, mutta esikoisen isoäiti vei lapsen sinne jo puolitoista vuotta sitten. Molemmat olivat pitäneet kyseisestä museosta kovasti. Bloggarikollegani Kirjaäiti kävi lastensa kanssa Ratikkamuseossa vuosi sitten, ja hekin ihastuivat kyseiseen kohteeseen. Kannattaa lukea hänen kirjoittamansa juttu täältä.

Viime kesänä vietimme elokuun alussa onnistuneen kesäpäivän Hyvinkäällä Rautatiemuseossa Rautatiemuseopäivänä. Silloin saimme ihailla muun muassa päivän ajaksi liikenteeseen laitettuja höyryvetureita Ukko Pekkaa ja Prinsessaa. Rautatiemusopäivä järjestetään tänäkin vuonna, mutta toki Rautatiemuseossa voi piipahtaa muulloinkin. Sateen sattuessa voi keskittyä sisätilojen näyttelyjunien ihailemiseen. Kesäaikaan museon pihapiirissä on myös kahvila.

Prinsessa

Ukko Pekka

Neljäs museo, joka on tutustumisen arvoinen, on Parolassa sijaitseva Parolan panssarimuseo. Se esittelee, kerää ja taltioi suomalaisten panssarintorjuntajoukkojen ja panssariajoneuvojen historiaa. Museossa on näyttelytilat sekä sisällä että ulkona. Meidän lapsiimme vetoaa erityisesti ulos sijoitettu panssarijuna. Museon yhteydessä toimii myös pieni museokauppa ja kahvila.

Arvatkaapa, mitä kirjoja meillä on tutkittu tämänpäiväisen automuseovierailumme jälkeen? Autokirjoja tietenkin!


Vinkatkaa ihmeessä teidän suosikkimuseonne tai muut kesälomakohteenne. Mielellämme otamme vinkkejä vastaan. :)

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Hurraa mielikuvitusleikit! (Siri ja vedenpaisumus)

Moni vanhempi ja kasvattaja on varmasti huomannut, että lapsilla on usein aivan mahtava kyky kuvitella kaikenlaista. Heidän mielikuvituksensa tuntuu olevan vailla rajoja ja leikeissä tapahtuu asioita, jotka tosielämässä eivät olisi mahdollisia. Osittain tämä tietysti johtuu siitä, että lapsi ei vielä tiedä kaikkia tosielämän rajoituksia tai ymmärrä elämään liittyviä ilmiöitä, joten lapselle voi ihan hyvin olla mahdollista, että kuolleet heräävät henkiin ja siellä oman sängyn alla asuu pelottava mörkö. Vähitellen lapsi alkaa tiedostaa, mikä on totta ja mikä tarua, mutta toivottavasti leikkii silti mielellään erilaisia rooli- ja mielikuvitusleikkejä. Niihin lapsi voi hyvin ammentaa ideoita ympäröivästä maailmastaan, tv-sarjoista, peleistä ja kirjoista. Meidän nelivuotiaamme, kuten olen jo useaan kertaan tämän kevään ja kesän aikana kirjoittanut, on nyt alkanut leikkiä roolileikkejä, ja valitsemiinsa rooleihin hän solahtaa usein jotain kirjaa luettuamme.



Leea Simola on kuvittanut ja kirjoittanut aivan valloittavan kuvakirjan Siri ja vedenpaisumus (Myllylahti 2016, arvostelukappale kustantajalta), jonka hauskuus perustuu juuri tähän lasten rajattomaan mielikuvitukseen ja kykyyn keksiä leikkejä, joissa ympärillä oleva maailma muuttuu joksikin aivan muuksi. Kirjassa mielikuvitusleikin pistävät pystyyn sisarukset Siri ja Siina sekä heidän pikkusisaruksensa Mokorolli. Ulkona sataa kaatamalla, eivätkä lapset saa lähteä ulos hyppimään lätököissä. Onneksi Siina keksii, että he voivat rakentaa keskelle olohuonetta oman Kyöpelinvuoren, jonne he suojautuvat kamalalta vedenpaisumukselta. Leikin aikana lapset muun muassa pelastavat Rampo-possun vedenpaisumukselta, hilaavat itselleen köysiradan avulla ruokaa Kultakalliolta sekä taistelevat hurjaa merihirviötä vastaan. Lasten vauhdikas seikkailu valitettavasti keskeytyy, kun isä ilmestyy yläkerrasta ja käskee lapsia siivoamaan tavarat paikoilleen ja leikkimään jotain vähemmän meluisaa sekä vaarallista leikkiä. Hetken Siri ja Siina ovat pettyneitä, mutta hoksaavat sitten, kuinak paljon isän tömistely yläkerrassa kuulostaa maanjäristykseltä!

Huolellinen rakentelu ja suunnittelu on oleellinen osa vedenpaisumusleikkiä.
(Leea Simola: Siri ja vedenpaisumus, Myllylahti 2016)

Hui, mitä vaaroja sisarukset joutuvatkaan kohtaamaan!
(Leea Simola: Siri ja vedenpaisumus, Myllylahti 2016)

Simolan kirjassa eläväinen, sini-keltasävytteinen kuvitus sopii mainiosti yhteen tarinan kanssa, ja lukija pääsee hienosti sisälle sisarusten mielikuvitusleikkiin. Nelivuotias lukija tuntuikin jo hoksaavan, mistä vedenpaisumusleikissä on kyse, miten kyöpelinvuori rakentui, ja kuka esimerkiksi on hurja merihirviö. Hieman minua kyllä huvitti nelivuotiaani kommentti kirjan alkusivuja lukiessamme: "Hirveä siivoaminen tuossa kyllä on." :D Kirja on onnistunut, ja olisikin hauska lukea lisää Sirin ja hänen sisarustensa seikkailuista.

Muita kirjoja, joissa lapsen mielikuvitus pääsee ihanasti esille, ovat esimerkiksi Eppu Nuotion ja Aino Louhen Tämä vai tuo? -sarjan kuvakirjat. (Lue kirjoista tästä ja tästä.)

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Iloinen etsivätarina: Ponku, Peetu ja helppo nakki

Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen yhdessä kirjoittama pienempien alakouluikäisten romaani Ponku, Peetu ja helppo nakki (Karisto 2016) viihdytti minua suuresti heti ensilmmäisistä lukemistani sivuista lähtien. Tarinan kertojina toimivat vuorotellen löytökoira Ponku ja kymmenvuotias Peetu-poika, joka adoptoi Ponkun kotiinsa salaa muulta perheeltä. Ponku on ihmeellinen koira, joka rakastaa ruokaa, osaa puhua lasten kanssa, kirjoittaa muistiinpanoja ja tehdä tarkkoja havintoja ympäristöstään. Ponkun erikoistaidot tulevatkin todella tarpeeseen, sillä Ponku ja Peetu päättävät perustaa etsivätoimiston, joka tutkii erityisesti kadonneiden esineiden tapauksia... Lisäksi Ponku onnistuu ujuttamaan itsensä huipputärkeään pestiin, eli Peetun koulun lukukoiraksi! Sen ensimmäinen asiakas lukukoirana on tokaluokkalainen Tinja-tyttö, jonka kanssa Ponku ja Peetu ystävystyvät etsivänhommiensa lomassa. Tinja ei erityisemmin pidä lukemisesta, mutta oppii, että ei tarvitse olla täydellinen lukija voidakseen nauttia siitä.



Ponku, Peetu ja helppo nakki saakin lisäpisteitä kaltaiseltani lukuintoilijalta ja lukemisharrastuksen puolestapuhujalta juuri siitä syystä, että se salakavalasti rivien välistä innostaa kirjan lukijoita lukemaan lisää. Kirjat ja lukeminen ovat keskeisessä osassa tarinaa, sillä sen lisäksi, että Ponku toimii lukukoirana, on etsivätoimiston ensimmäinen keissi kadonneen kirjan tapaus! Peetu isosedän Artun ihmeellinen keittokirja on näet kadonnut, eikä sitä ole löytynyt lukuisista etsintäyrityksestä huolimatta. Artun kirjakokoelma on mittava, ja Peetu käy tuon tuosta hakemassa Artun hyllystä mielenkiintoista luettavaa. Vain yksi kirja on osoittautunut niin pelottavaksi, että se on pitänyt peräti lukita lippaseen ja haudata piiloon...

Kirjan huumori uppoaa uskoaksi kohdeyleisöönsä, ja lisäksi kirja on kirjoitettu tarpeeksi isolla fontilla, jotta pienikin alakouluikäinen voi lueskella tätä jo ihan itsekseen. Lotta Kaupin piirtämä mustavalkokuvitus sopii Savisaaren ja Tihisen tarinaan kuin, noh, luu koirankuppiin. Toivottavasti Ponkun ja Peetun seikkailut saavat pian jatkoa!