sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tämä vai tuo? Matkakuumetta

Tämä vai tuo? Matkakuumetta (Bazar Kustannus 2016, arvostelukappaleon toinen osa Eppu Nuotion kirjoittamaa ja Aino Louhen kuvittamaa Tämä vai tuo? -lastenkirjasarjaa. Tässä uusimmassa osassa podetaan kirjan nimen mukaan matkakuumetta. Fiinu ja äiti ovat lähdössä kahdestaan reissuun, ja he yrittävät arkisten kotipuuhien lomassa päättää, mihin matkustaisivat. Fiinu ei osaa päättää, haluaako kotimaan- vai ulkomaanmatkalle, laskettelemaan vai uimaan. Apuun haetaan karttapallo, jota pyörittämällä tarjolle tulee erilaisia matkakohteita.



Äiti haaveilee Islannin tuliperäisesta luonnosta, Japanin kirsikankukkasateesta sekä Berliinin kahviloista. Fiinu puolestaan innostuu islanninponeista ja Berliinin koirista. Matkakohde jää kaksikolta vielä päättämättä, mutta kohteen ja matkan suunnittelukin on hauskaa. Fiinun mielikuvitus on ihailtavan rikas, ja hän osaa kuvitella itsensä keskelle seikkailuja; Välillä hän laukkaa islanninponiksi muuttuneella sohvankarmilla ja välillä leikkii vapaana juoksevaa berliiniläistä koiraa.

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo? Matkakuumetta (Bazar Kustannus 2016)

Aino Louhen kuvitusta teoksessa Tämä vai tuo? Matkakuumetta (Bazar Kustannus 2016)
Mukana kaksikon päivässä kulkee myös perheen uusin tulokas, eli pieni vauva. On mielenkiintoista, että vauvan syntymää ei selitellä mitenkään, eivätkä kirjan tekstit viittaa vauvaan mitenkään. Esikoistani huvitti suuresti etsiä konttailevaa pikkupilttiä kuvista, sillä välillä vauva oli päätynyt piilottelemaan muun muassa suuren kaapin alle.

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo? Matkakuumetta (Bazar Kustannus 2016)
Kirjasarjan ensimmäisessä osassa kuvat olivat aika pieniä, ja yksityiskohtia oli paikoin haastava hahmottaa. Juuri nuo yksityiskohdat ovat kuitenkin kuvien "suola" ja onkin hauskaa, että tässä uusimmassa kirjassa kuvat ovat suurempia ja jatkuvat monesti sivulta toiselle. Myös Fiinun värikäs mielikuvitus elää onnistuneesti Aino Louhen kuvituksessa. Louhi on vielä lastenkirjojen kuvittajauransa alussa, mikä näkyy paikoittain hieman keskenään eritasoisina kuvina. Osa on oikein onnistuneita, mutta joukkoon on mahtunut myös pari vähemmän onnistunutta kuvaa. Harmillisesti kirjan ensimmäinen kuva on juuri sen heikoimmaista päästä. 


Aino Louhen kuvitusta teoksessa Tämä vai tuo? Matkakuumetta (Bazar Kustannus 2016)
Esikoisemme ihastui sarjan ensimmäiseen osaan ja on tykännyt paljon myös tästä toisesta osasta. Minun mielestäni ensimmäisessä osassa oli hieman enemmän huumoria, ja Fiinun ja hänen ystävänsä Viljan leikit toivat kirjaan sitä lasten keskinäistä ilottelua, jota jäin tässä toisessa osassa kaipaamaan. Se on kuitenkin varmaa, että tätä kirjaa lukiessa matkakuume tarttuu! 

torstai 14. tammikuuta 2016

Blogistanian Kuopus 2015 - Voittaja ja äänet

Vuoden 2015 paras lasten- ja nuortenkirja on nyt valittu. Äänestykseen osallistui yhteensä 27 blogia ja 30 kirjabloggaajaa. Äänet jakautuivat 45 teokselle. Äänestys on melko tiukka, sillä kärkikolmikko eroaa toisistaan vain parilla pisteellä.



Vuoden 2015 paras lasten- ja nuortenkirja on Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY). (12p.)

”Surunhauras, lasinterävä on moniulotteinen nuortenromaani. Sen kansien sisällä on suuria teemoja, joihin se ei kuitenkaan kompastu tai tukahdu, vaan ammentaa niistä seikkailua, jännitystä ja romantiikkaakin. Enoranta hyödyntää vastakohtia, jotka toisiinsa osuessaan saavat uusia sävyjä. Moniääninen kerronta vahvistaa tarinan kaarta, syventää ja kirkastaa sitä.” -Eniten minua kiinnostaa tie http://suketus.blogspot.fi/

”Enoranta kerii auki kiehtovaa tarinaa aivan vieraasta ja mystisestä maailmasta. Enorannan käyttämä kieli on niin kaunista, että se vaikutti lukunopeuteeni. Halusin uida hitaasti teoksen kielen kauneudessa.” -Kirjakko ruispellossa http://kirjakkoruispellossa.blogspot.fi/

Toiseksi tuli Anu Holopaisen Ihon alaiset (Karisto) (11p.)


”Holopaisen nopealukuinen kirja on trendikkään moniääninen ja monimediainen: tarina sujuttelee ulkopuolisen kertojan ja minäkertojan välillä, blogitekstien ja chat-keskustelujen maailmassa. Romaanin antama kuva ulkonäkökeskeisestä tulevaisuudesta ei ole kovin toiveikas, mutta se antaa paljon ajattelemisen aihetta ja uuden näkökulman myös nykypäivän tilanteeseen - kuten hyvän tulevaisuusdystopian kuuluukin.” -Kirjanurkkaus http://kirjanurkkaus.blogspot.fi

”Ihon alaiset on laadukasta taattua Holopaista ja loistavaa suomalaista dystopiaa. Blogikirjoitukset, nettipostaukset ja TV-katkelmat sopivat kirjan maailmaan täydellisesti ja olivat mielestäni todella hyvin toteutettuja. ... Voisin ehdottomasti suositella tätä kirjaa niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin lukijoille - Ihon alaiset oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos.” -Mustemaailmani http://mustemaailmani.blogspot.fi


Kolmannelle sijalle ylsi Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin & Pasi Pitkäniemen Kepler62 - Kirja yksi: Kutsu (WSOY) (10p.) 


”Dystopiaa, avaruusseikkailua ja veljestarinaa yhdistelevä Kepler 62. Kutsu on vahva aloitus lasten- ja nuortenromaanisarjalle. Esille nousee monia teemoja, jotka tuovat dystopiaan syvyyttä, vaikka kirja onkin ensisijaisesti viihdyttävä ja nopealukuinen romaani. En äkkiseltään muista kirjaa, joka olisi tässä määrin koukuttanut koko perheen. Jos tämä ei saa lapsia kinuamaan vielä yhtä ja sen jälkeen toista ja kolmattakin lukua, niin mikä sitten saa?” -Lumiomena http://luminenomena.blogspot.fi/

”Kirjasarjan ensimmäinen osa etenee hengästyttävää vauhtia ja loppuu melkoiseen cliffhangeriin, ... Pidän kovasti myös Pasi Pitkäsen runsaasta kuvituksesta. Angry Birds -kuvittajana tunnetun Pitkäsen kuvat vievät tarinaa saumattomasti eteenpäin ja lisäävät ennestään tarinan elokuvamaisuutta.
Ylipäätään koko konsepti toimii sen verran hyvin, että hämmästyn kyllä, jos tästä kirjasarjasta ei tule hittiä. Tarina sekoittaa samaan pakettiin jännitystä, avaruusseikkailuja, veljestarinaa ja ainakin jossain määrin myös yhteiskuntakritiikkiä. Ei siis mitään perinteisimpiä lastenkirjateemoja. Kannattaa ehdottomasti tutustua!” -les! lue! http://les-lue.com/

Lähellä kärkikolmikkoa ovat myös Nadja Sumasen Rambo (Otava) (8p.), Kirsti Kurosen Paha puuska (Karisto) (8p,), Katri Kirkkopellon Soiva metsä (Lasten Keskus) (7p.) ja Siri Pettersonin Odininlapsi (Jalava) (7p.).

Moni äänestäneistä kirjoitti, että oli vaikea valita äänestettävät teokset, sillä tänäkin vuonna on ilmestynyt niin monta ihanaa ja laadukasta lasten- ja nuortenkirjaa. Alla on lista muista ääniä saaneista kirjoista satunnaisessa järjestyksessä.

Katja Lehtonen, Peik Lehtonen ja Milla Paloniemi: Lennart
Jukka Itkonen: Laulavat lenkkitossut
Johanna Hulkko: Geoetsivät ja salaperäinen Sasu 
Luke Pearson: Hilda ja kivipeikko
Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin & Pasi Pitkäniemen Kepler62 - Kirja kaksi: Lähtölaskenta
Mila Teräs & Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen
Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltä kissa
Annika Sandelin & Linda Bondestam: Yokon yökirja
Jukka Itkonen & Elina Warsta: Sirkusjuna saapuu
Katri Närhi: Seitsemäs vieras
Veera Salmi: Puluboin ja Ponin tsompikirja
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Kerstin Gier: Lupaus
Elina Rouhiainen: Vainuttu. Susiraja 4
Iiro Küttner & Ville-Tietäväinen: Puiden tarinoita - Merenkulkija
Mervi Heikkilä: Louhen liitto
Jørn Lier Horst: Salamanterin arvoitus
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita
Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu
Veronica Roth: Uskollinen
Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet (Tämä on luokiteltu sekä nuorten- että tietokirjaksi)
David Walliams: Poika ja mekko Jyri Paretskoi: Shell's Angels ja beibit
Sophie Kinsella: Kadonnut: Audrey
Eppu & Anna Nuotio: Venla T:n se ainoa oikea
Kerttu Ruuska & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri matkustavat
Satu Mattila-Laine: Parantola
Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Jacob Grey: Varismiekka
Anneli Kanto: Radio Korvatunturi
Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen
Britta Hepo-Oja: Siilin kuolema
Eppu Nuoti, Maami Snellman ja Sanna Pelliccioni: Maami mustikka - Satuja ja satutehtäviä
Marika Maijala & Juha Virta: Piano karkaa
Benji Davies: Toivo ja valas
Anja Portin & Timo Mänttäri: Otso ja varpaansyöjät
Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.): Panttivanki ja muita kertomuksia

Ääntenkeräyspostaukseen pääset tästä linkistä.

Tässä vielä linkit muihin kategorioihin:

Oikein paljon onnea voittajille ja kiitos kaikille äänestäneille!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 blogistanian parhaat - minun ääneni

Minä osallistun äänestykseen kahdessa kategoriassa eli Blogistanian Kuopuksessa (tietysti!) ja Blogistanian Tiedossa. Koska en bloggaa aikuisten romaaneista, en voi osallistua Globaliaan tai Finlandiaan. Jos voisin, antaisin Finlandiassa kolme pistettä Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungille! <3



Blogistanian Kuopus 2015

2 pistettä: Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkäniemi: Kepler62. Kirja yksi: Kutsu
1 piste: David Walliams: Poika ja mekko 


Blogistanian Tieto 2015

3 pistettä: Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen
1 piste: Johanna Suominen & Heli Manninen: Kaunista letittäen. 21 selkeää ohjetta lettikampausten tekoon

perjantai 8. tammikuuta 2016

Lumottu lehmus - kotimaisen nuorten fantasiakirjasarjan onnistunut kolmas osa

Ritva Toivolan kirjoittama Anni ja Tuomas -sarja on mukaansatempaava nuorten historiallinen fantasiasarja, jossa Toivola on ammentanut runsaasti aineksia suomalaisesta kansantarustosta. Sarjan kaksi ensimmäsitä osaa, Tuomas Karhumieli (Tammi 2009) ja Anni unennäkijä (Tammi 2011) saivat vuonna 2015 jatkoa, kun Toivola julkaisi kolmannen osan Lumottu lehmus omakustanteena BoD-palvelun kautta.

Sarjan tapahtumat sijoittuvat 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen, jolloin kaupungeissa saattoi jo törmätä harvinaisiin automobiileihin ja osa taloista nautti sähkövalojen, telefoonin ja vesijohtojen kaltaisista ylellisyyksistä. Maaseudulla ihmiset elivät alkaallisemmin, ja vanhat uskomukset olivat yhä voimissaan. Osa ihmisistä uskoi vielä vahvasti vedenväkeen, maahisiin, noitiin, haltioihin ja muihin tarustomme olentoihin.

Ensimmäisessä osassa Tuomas karhumieli -kirjassa noin 13-vuotias orpopoika Tuomas pestautuu Kellojärven kievariin pikkurengiksi hevosia hoitamaan. Hän ystävyy kievarin isäntäperheen tyttären Annin kanssa ja nauttii työstään hevosten parissa. Ainoastaan toinen renki, väkivahva Juko, aiheuttaa kiukuttelullaan ja nälvimisellään Tuomakselle harmia ja pahaa mieltä. Tilanne Tuomaas ja Jukon välillä kiristyy niin, että Tuomas joutuu etsimään itselleen makuupaikkaan tallin kylmiltä ylisiltä, mutta löytää onneksi lämmikseekseen Kurmo-noidan vanhan karhunnahkaturkin. Poika huomaa pian, että turkki ei ole mikään tavallinen palttoo, vaan sen kantaja muuttuu itse karhuksi, eikä ole suinkaan varmaa, että tämä enää pystyy palautumaan ihmishahmoonsa.

Kellojärven kylää ja sen lähiseutua piinaavat rosvojoukot, joita ei saada kiinni, sillä mystisen Räkkä-Rekun tiedetään piilottelevan ryöväreitä tykönään metsänpeitossa. Käy niin kurjasti, että eräs kievariin tullut arvokas vieras joutuu ryöstön uhriksi, ja Tuomas saa syyt niskoilleen. Hän vetäisee hätäpäissään karhuturkin niskaansa ja muuttuu nuoreksi kontioksi. Karhun hahmossa Tuomas sitten vaeltaa Kellojärven metsissä ja kohtaa siellä muun muassa hieman ärsyttävän sinipiian Juolukan. Tuomas joutuu punnitsemaan, haluaako hän jatkaa elämäänsä mieluummin vahvana otsona vai poikana, jota kenties odottavat syytteet ryöstöstä. Karhu-Tuomas kaipaa kuitenkin ihmiselämää ja ottaa riskin palaamalla taas ihmishahmoonsa. Onneksi selviää, että oikea rosvo ei suinkaan ole Tuomas, vaikka Kievarin rosvo kievarin väkeen selvästi kuuluukin... Tuomaalla onkin sitten merkittävä rooli oikean rosvon kiinnisaamisessa!

Sarjan toinen osa eli Anni unennäkijä esittelee tarkemmin kievarin Annin elämää. Jo sarjan ensimmäisessä osassa poikatyttö Anni haaveili elämästä kaupungissa ja unelmoi kaukaisista maista sekä matkustelusta. Hän saikin vanhempansa suostuteltua siihen, että muuttaa kaupunkiin leskirouvan pikkupiiaksi. Rippikoulun käytyään Anni pakkaa tavaransa ja lähtee kokeilemaan onneaan kaupungissa. Tyttö viihtyy kaupungin hälinässä, mutta palaa kesäksi takaisin Kellojärvelle, kun leskirouva lähtee Ranskaan lomailemaan. Anni palaa kotiin kasvaneena ja hieman myös muuttuneena. Entinen poikatyttö onkin alkanut kaupungissa asuessaan huolehtia ulkonäöstään, kaivata kauniita vaatteita ja ihailla nuorta huilunsoitonopettajaa Kaarlea. Kaikki kaunis tavara kuitenkin maksaa paljon, eikä asuminen kaupungissa ole edullista.

Anni näkee toistuvasti unen, jossa hän yhdessä Tuomaan kanssa löytää ilkeän, ja onneksi jo edesmenneen, Kurmo-noidan suunnattoman aarteen. Uni ei jätä Annia rauhaan, ja lopulta tämä saa suostuteltua ystävänsä juhannusöiselle aarteenetsintäretkelle. Tuomas nimittäin on huomannut, että hänelle ei välttämättä enää kovin kauaa ole töitä kievarissa ja omilleen lähteminen vaatii suurta pesämunaa, jota ei rengin palkalla niin vaan kerätäkään. Nuoret löytävät tiensä Kurmon mökille, mutta saavat huomata, että noita ei luovu rikkauksistaan suosiolla, ja hänen mahtinsa on suuri, vaikka noita itse on levännyt haudassaan vuosikausia. Anni ja Tuomas joutuvat punnitsemaan, kuinka paljosta he ovat valmiita luopumaan saadakseen kulta-aarteen itselleen. Sangollinen verta vastineeksi aarteesta tuntuu kummastakin liian kovalta hinnalta, ja Kurmo-noita saa pitää kultansa. Anni ja Tuomas palaavat Kievariin tyhjin käsin. Kumpikin on lopulta kuitenkin tyytyväisiä, kun sai säilyttää ystävänsä vierellään, ja molempien raha-asiatkin kääntyvät lopulta hieman paremmalle tolalle.

Sarjan kolmannessa osassa Lumottu lehmus (arvostelukappale) myös Tuomas lähtee etsimään onneaan kaupungista. Mukanaan hänellä on nuori hevosensa Usva ja vakaa aikomus löytää itselleen töitä ajurina. Kaupungissa viihtyvä Anni on luvannut auttaa ystäväänsä asuinpaikan löytämisessä. Tuomas onnistuu kuitenkin heti alussa kadottamaan kallisarvoisen Usvansa, eikä hänen elonsa kaupungissa lähde sujumaan kovin hyvin. Hän saa majapaikan Annin uusien työnantajien eteisnurkkauksesta, mutta töitä hän saa joka aamu käydä jonottamassa satamassa, ja usein hän saa palata kotiin tyhjin käsin. Kukaan ei tunnu tietävän Usvasta mitään, ja Tuomaan mieli on aika maassa. Lisäksi päänvaivaa aiheuttaa pihapiirin ikivanhan lehmus - tai pikemmin se, mitä lehmus tunuu kätkevän sisäänsä. Monena iltana Tuomas kohtaa pihamaalla lehmuksen varjoissa tumman hahmon, joka huokuu ilkeyttä, muuttaa muotoon ja tuntuu vainoavan juuri Tuomasta. Musta hahmo aiheuttaa pojassa todellista pelkoa.

Kirjan kannen ja ulkoasun on suunnitellut Jussi Kaakinen.
Tuomas koettaa puhua kummallisesta lehmuksesta ja sen kätkemästä maailmasta Annin kanssa, mutta tämän elämään eivät kuitenkaan enää haltiat ynnä muut kummallisuudet mahdu. Tyttö ei oikein enää välitä edes kellojärveläisestä ystävästää, puoliksi vedenväkeä olevasta Räpylä-Niemisestäkään, joka on muuttanut kaupungin lähellä olevalle luodolle asumaan. Anni on näet tavannut miehen, jota hän tapailee ja jonka kanssa hän käy sunnuntaisin kävelemässä puistossa. Mies on kovin vakava, eikä usko taruolentoihin ja tahtoo koulia Annistakin hienon naisen.

Sekä Annilla että Tuomaalla on siis omat murheensa mutta myös toiveensa oman tulevaisuutensa suhteen. Molemmat nuoret etsivät omaa paikkaansa ja suuntaa elämälleen. Omaa paikkaansa etsii myös Annin ystävä Räpylä-Nieminen, joka osaa puhua kalojen kieltä ja elää mieluummin vedessä kuin kuivalla maalla. Hänkin on Annin ja Tuomaan tavoin lähtenyt Kellojärven kylästä onneaan etsimään ja toivoo löytävänsä jostain kaltaisiaan vedeneläviä. Hän huomaa, että elämä erilaisena ei ole helppoa edes kaupungissa, eikä mies lopulta enää tiedä, kuuluuko hän ihmisten joukkoon laisinkaan. Lopulta Räpylä-Nieminen tekeekin ratkaisun joka vie hänet suuriin seikkailuihin.

Lumotussa lehmuksessa käsitellään kahteen edelliseen osaan verrattuna paljon aikuistumista, yksinäisyyttä ja ihastumista. Vaikka lumottu lehmus Tuomaan ja Annin kaupunkikodin pihapiirissä tuokin kirjaan tietty salaperäisyyttä, ei tässä kirjassa kuitenkaan tarustolla ja taruolennoilla ole yhtä suuri rooli kuin sarjan aikaisemmissa osissa. Se on hieman sääli, vaikka ymmärrettävääkin, sillä kirjassa monet kaupunkilaisista leimaavat taruolennot ja vanhat uskomukset hölmöksi maalaisten hapatukseksi, jotka uusi aika kaikkine upeine keksintöineen on jo jättämässä varjoonsa.

Erityisesti minua jäi kuitenkin ihmetyttämään, miksi mörön alituinen ilmestyminen ei saanut mitään selitystä, eikä kirjassa koettu sen osalta edes erityistä "loppuhuipennusta". Mörkö oikeastaan vain lakkasi näyttäytymästä, kun asiat Tuomaan elämässä alkoivat luistaa ja hän alkoi kotiutua kaupunkielämäänsä. Ehkäpä mörkö siis ilmentääkin ihmisen pelkoja ja näyttäytyy epävarmoille ja kasvaa pelon kasvaessa...

Lumottu lehmus on silti kaikesta huolimatta mielestäni sarjan ehkä parhain osa. Ensimmäinen osa on myös kiehtova, mutta kerronta myös hieman polkee paikoillaan, kun Tuomas samoilee pitkään metsässä karhuna vain Juolukka seuranaan. Kolmannessa osa piti minua paremmin otteessaan, ja Räpylä-Niemisen hahmo ongelmineen toi siihen syvyyttä ja koskettavuuttakin. Toivon todella, että Toivola vielä jatkaa Tuomaan ja Annin tarinaa. Ja toivottavasti kolmannen ja mahdollisen neljännen osan ilmestymisen välillä ei kulu niin montaa vuotta kuin toisen ja kolmannen osan välillä kului. Tämä sarja sopii erityisen hyvin kaikille 5.-9.-luokkalaisille, ja etenkin heille, joita kiinnostaa historia, fantasia ja kansantarinat.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Blogistanian Kuopus 2015 - Äänestä täällä!

Keskiviikkona 13.1.2016 kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2015 suosikkikirjoista. Tarkat kilpailuohjeet ja säännöt voit käydä lukemassa tästä linkistä. Sieltä voit kurkata muun muassa, miten äänestäminen tarkalleen ottaen tapahtuu ja miten pistelasku suoritetaan.


Tänä vuonna lastenkirjallisuuteen keskittyvää Blogistanian Kuopus -kilpailua emännöidään täällä Luetaanko tämä? -blogissa. Jos siis haluat äänestää vuoden 2015 parasta lasten- tai nuortenkirjaa, julkaise omassa blogissasi 13.1.2016 klo 10.00 postaus, jossa kerrot, mitä kirjoja halut äänestää. Muistathan pisteyttää valintasi, eli anna parhaalle kirjalle kolme pistettä, toiseksi parhalle kaksi pistettä ja kolmanneksi parhaalle yhden pisteen. Linkitä äänestyspostauksesi tähän postaukseen. Voit ajastaa postauksesi ja linkittää sen tänne jo ennen varsinaista äänestyspäivää, mutta älä julkaise postausta ennen virallista äänestysaikaa. Myöhästyneitä äänestyspostauksia ei huomioida.

Kaikkien kategorioiden voittajat julkaistaan pisteidenlaskun jälkeen tämän vuoden emäntäblogeissa.

Huomaathan, että täällä Luetaanko tämä? -blogissa voit äänestää vain Kuopusta. Muita voit käydä äänestämässä alla olevien linkkien kautta:

Blogistanian Finlandia 2015
Blogistanian Globalia 2015
Blogistanian Tieto 2015

Tule mukaan äänestämään vuoden 2015 parhaasta lasten- ja nuortenkirjasta!

perjantai 1. tammikuuta 2016

Päiväkodin aloittaminen jännittää

Ihan aluksi toivotan kaikille oikein hauskaa ja onnellista vuotta 2016!

Meidän perheessämme tämä tammikuu alkaa aika jännissä merkeissä, sillä lapset menevät loppiaisen jälkeen päiväkotiin. Keväällä neljä vuotta täyttävä esikoinen ehti olla päiväkodissa nelisen kuukautta ennen kuopuksen syntymää noin puolitoista vuotta sitten, eikä oikeastaan muista päiväkodista mitään. Hän on harjoitellut päiväkotielämää (tai oikeastaan muualla kuin kotona hoidossa olemista) syksyn aikana kerhossa, jota on ollut kerran viikossa. Jo pelkkä kerhon aloittaminen aiheutti esikoisessa aika paljon jännitystä ja ehkä hieman pelkoakin, joten nyt minua hieman jännittää, miten päivähoito lähtee lapsilla käyntiin.

Olemme lukeneet päiväkoti-aiheisia kirjoja, jotta päiväkotimaailma ja päiväkotiuran aloittaminen tulisivat edes jollain tavalla tutuksi lapselle/ lapsille ennen h-hetkeä.

Näitä kirjoja olemme lukeneet:

  • Kristiina Louhi: Tomppa ja kissantassut (Tammi) 
  • Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa (Otava)
  • Katri Kirkkopelto & Mervi Wäre: Oona ja Eetu: Päivä hoidossa (Lasten Keskus)
  • Sanna Pelliccioni: Onni-poika menee päiväkotiin (Minerva Kustannus Oy)
  • Pirkko Koskimies: Pupu Tupuna päiväkerhossa (Sanoma Media Finland)
Näiden lisäksi olemme lukeneet kahta kirjaa, joiden alkuperäisversiot on julkaistu Englannissa ja joissa päiväkoti muistuttaa pikemminkin kerhoa kuin päiväkotia. Tästä syystäm nämä kaksi kirjaa olivat meillä luettavana jo kerhoarkea aloittaessamme syksyllä. Vanhempi kirjoista on Nicola Smeen kirjoittama ja kuvittama taaperokirjasarjaan kuuluva Freddie goes to playgroup (Orchard Books 1998). Kirja on pikkusiskoni vanha ja englanninkielinen, mutta kertoo kerhopäivästä jollainen voisi olla myös täällä Suomessa.



Alussa kuvataan, miten vanhempi tuo lapsen "päiväkotiin", ja lasta jännittää hieman. Mukana täti ottaa lapsen heti hoitoonsa. Freddiellä on mukanaa oma nallensa, joka myös jännittää päiväkodin aloittamista.


 Vaatteille löytyy omat, nimikoidut naulakot, joissa on jokaisella myös jokin kuva.


Jännitys häviää, kun pääsee leikkeihin mukaan. Tässä kirjassa Freddie sopeutuu nopeasti ryhmäänsä, saa kavereita ja kokeilee jos jonkinlaista puuhaa vesileikeistä maalaamiseen, liukumiseen ja yleiseen riehumiseen.


Kaikki rauhoittuvat, kun täti lukee mukavaa satua.


Kun äiti tulee hakemaan, Freddie kertoo, että hänellä on ollut todella mkava päivä!

Kovin samantyylinen on Helen Stephensin kirjoittama ja kuvittama Sanni päiväkodissa (Suomessa julkaissut Tactic Publishing 2014, arvostelukappale kustantajalta). Kirjan on suomentanut Annu Nykyänen. Alkuteoksen nimi on Betsy Goes to School!, ja school on tässä suomenkielisessä kirjassa käännetty muotoon päiväkoti. Päiväkoti on kuitenkin hieman harhaanjohtava nimitys, sillä lukija huomaa, että kyseessä on pikemminkin kerho tai avoin päiväkoti kuin varsinainen päiväkoti sellaisena kuin se Suomessa tunnetaan. Kirjassa Sanni menee päiväkotiin, jossa lapset eivät ruokaile, ulkoile tai nuku päiväunia, ja heitä tullaan hakemaa ilmeisesti melko lyhyen hoitoajan jälkeen.

Tarinan alussa Sannin äiti kertoo, että Sanni on nyt tarpeeksi iso aloittamaan päiväkodin. Sannilla on ensimmäisenä päiväkotiaamuna mukana pehmopingviininsä, mutta silti hän ei haluaisi erota isästä. Mukava Liisa-täti tulee hakemaan Sannin ja esittelee tälle päiväkotia. Sanni innostuu nähdessään toisen tytön leikkimässä ravintolaa ja haluaa leikkiin mukaan.


 Liisa lukee lapsille tarinaa, ja varsinkin Sannin pingviini innostuu siitä kovasti.


 Kun isä tulee hakemaan Sannia, ei tyttö haluaisikaan vielä lähteä kotiin. Liisa-täti lohduttaa, että Sanni voi tulla leikkimään taas toisena päivänä. - Päiväkodissa on kivaa! tuumaa Sanni.

Yllä kuvatuissa kirjoissa lapset sopeutuvat varsin nopeasti hoitopaikkaansa, enkä suinkaan oleta tai usko, että päiväkotielämä alkaa yhtä jouhevasti oikeassa elämässä. Tärkeintä onkin, että kuvakirjojen kautta lapselle välittyy kuva päiväkodista (tai kerhosta) paikkana, jossa hänestä huolehditaan, jossa leikitään ja tutustutaan muihin lapsiin. Kirjojen yltiöpositiivinen kuvaus toivottavasti välittää omille lapsilleni viestin, että vaikka ikävä varmasti yllättää monta kertaa, voi hoidossa kuitenkin olla kivaa!

Päiväkotiaiheisia kirjoja ovat omissa blogeissan esitelleet myös Bleue (täällä ja täällä) ja Rouva Huu (täällä ja täällä).