Hilja ja vihreän talon kesä

Hilja ja vihreän talon kesä (Kustannus-Mäkelä Oy 2017, arvostelukappale kustantajalta) on esikoiskirjailija Heidi Viherjuuren kirjoittama teos, joka aloittaa uuden kotimaisen lastenkirjasarjan. Kirja on suunnattu nuoremmille alakoululaisille, se on melko lyhyt (75 sivua) ja fontti isohkoa. Aivan hiljattain lukemaan oppineille Hilja ja vihreän talon kesä on vielä hieman haastava kirja, sillä tekstiä on kuitenkin aika paljon ja sisältö vaatii jo kohtalaista kykyä ymmärtää lukemaansa. Kirjassa kulkeekin koko ajan kaksi tasoa: aikuisten ja lasten taso, ja moni asia aukenee aikuislukijalle eri tavalla kuin pienimmille lapsille. Hykertelin moneen kertaan äänettömästi kirjan ääressä, ja uskon, että tämä on monesta muustakin aikuislukijasta viihdyttävä kirja, joka sopii kivasti vanhemman ja lapsen yhteisiin ääneenlukuhetkiin.

Kirjassa on runsaasti hauskaa kuvitusta, jonka on piirtänyt Nadja Sarell

Kirjan päähenkilö on seitsemänvuotias Hilja, jolla on kaksi siskoa: viisivuotias Taimi ja 12-vuotias Veini. Tytöt leikkivät yhdessä, nahistelevat keskenään ja sitten taas tykkäävät toisistaan. Veinillä on eri biologinen isä kuin kahdella nuoremmalla siskollaan, mutta hänen isästään ei vihreässä talossa ole tapana puhua. Hiljan perhe asuu siis maalla vanhassa, vihreässä talossa, jonka tyttöjen isä on luvannut korjata ja kunnostaa. Tämä on kuitenkin keikkaileva muusikko, jonka harvat kotivapaapäivät kuluvat sävellystyön tai lepäämisen parissa. Tyttöjen äiti pitää kampaamoa talon alakerrassa, eikä aina jaksa katsella taiteilijamiehensä inspiraatiopuuskia - varsinkaan silloin, kun tältä on jäänyt joku lukuisista kunnostushommista kesken.



Onneksi perheen elämään kuuluu kiinteästi myös lähellä asuva, tarkkanäköinen vaari, naapurinsetä sekä kolme vanhaa täti ihmistä: Mansikkatäti, Valkoherukkamummo ja Sadetakkimummo. Kaikki auttavat mielellään vihreän talon asukkaita, hoitavat tyttöjä ja tulevat tarvittaessa tuomaan kakkua ja remonttiapua. Vaari esimerkiksi pistää äidin ja isän selvittämään parisuhdettaan kesämökille ja hoitaa mummojen kanssa vihreän talon paraatikuntoon.

Kirjassa vietetään myös kissanristiäisiä.

Vihreä talon ympäristö ja maalaismiljöö tarjoavat monta mahdottoman hauskaa seikkailupaikkaa vauhdikkaille lapsille, ja Hilja osaa toden totta ottaa kaiken irti ympäristöstään. Hän kiipeilee puihin, leikkii salaista agenttia ja vakoilee sekä siskoaan että naapurin tätejä. Tarina on kerrottu Hiljan näkökulmasta, ja hänestä välittyy lukijalle reipas ja kekseliäs kuva. Hilja ei tykkää mekoista, ja leikkii kotileikissä mieluiten parrakasta isää. Hilja onkin oikein mukava uusi tuttavuus, ja on hauska tietää, että näitä kirjoja on tulossa lisää!

Upea Unikudelmia-näyttely

Sukelsin tiistaina uneen, unikudelmiin ja uniaiheisten kirjojen maailmaan aivan ihastuttavassa Unikudelmia-näyttelyssä Helsingin Annantalossa. Minulla oli onni päästä osallistumaan opastetulle kierrokselle, jonka vetivät näyttelyn ideoijat, suunnittelijat ja käsikirjoittajat Anna Anttonen ja Kati Inkala. Anttonen ja Inkala työskentelvät kumpikin Oulun sanataidekoulu Valveen vastuuopettajina, ja he ovat työstäneet Unikudelmia-näyttelyyn huiman määrän sanataidekasvatusmateriaalia, joka on vapaasti ladattavissa täältä.



Täytyy sanoa, että olin kierroksen jälkeen kerrassaan lumoutunut. Anttonen ja Inkala ovat rakentaneet näyttelynsä 31 suomalaisen yö- tai uniaiheisen kirjan ympärille. Jokaikinen yksityiskohta näyttelyssä on siis löydettävissä myös jostain kirjasta. Minä riemuitsin kierroksen aikana siitä, kuinka Anttonen, Inkala ja heidän mahtava työryhmänsä on onnistunut herättämään kirjat sisältöineen eloon ja tuomaan ne siihen silmieni eteen. 

Kuvitusta Sanna Tahvanaisen ja Jenny Lucànderin teoksesta Lohikäärmeunia (S&S 2015)
Kierros alkoi Nukkuhuoneesta, jossa huonetta hallitsee huijarisänkykauppiaan antiikkisänky. Sen yläpuolella komeilee unentuojan univarjo, jota kirjovat erilaiset tekstilainaukset ja höyhenet. Noita höyheniä, samoin kuin unennäkijöiden symboleita silmiä ja avaimia löytyy muuten ympäri näyttelyä, ja niitä voikin etsiä unien mailla kulkiessaan.

Anna Anttonen huijarikauppiaan antiikkisängyllä

Huijarikauppiaan sängyllä loikoillessaan voi ihailla (Johanna Huhtamaan maalaamia) Kirsikka-tädin taiteilemia uniaiheisen miniatyyritauluja, jotka on kuvailtu Unienvaihtaja-romaanissa. 


Tarkkakorvainen uneksuja voi kuulla myös vienoa kuorsausta, joka taitaa tulla Upponallen talvipesästä...



Suuren suuret unisiepparit hallitsevat tilan kattoa, ja lisäksi sieltä löytyy myös monta fantasian porttia, joiden avulla voi matkata unen ja valveen välillä. Ehkä jollekin kävijälle tällaisina portteina ovatkin tuttuja esimerkiksi tuulipuu tai hawaibambi? Jos uni ei kuitenkaan tule, sitä voi houkutella lähemmäs laskemalla vaikka lampaita.

Kati Inkala esittelee unisieppareita ja wa


Kun kävijä on vaipunut uneen, hän saapuu näyttelyssä alueelle, josta löytyy sekä Hyvien unien haaveranta että Pahojen unien aaveranta. Rannalla voi nähdä joukon suuria munia, joista unet kuoriutuvat. Hyvien unien haaverannalta löytyy myös Leikkikalumaa, johon rikkinäiset ja vanhat lelut lähtevät jatkamaan elämäänsä. Leikkikalumaassa voi kurkistella Liisa-nuken häävastaanotolle tai harrastaa unikävelyä Suomen tunnetuimman unissakävelijän kanssa. 




Toki Unikudelmia-näyttelyssä pääsee vierailemaan myös kirjastoon, eikä edes mihin tahansa kirjastoon, vaan juuri siihen, jossa pienellä Alma-tytöllä on tapana lukea öisin kirjoja. Ehkäpä hänkin valitsee luettavakseen jonkun niistä 31 teoksesta, joiden pohjalta näyttely on rakennettu ja jotka löytyvät Unien kirjastosta. Kirjaston hyllyillä on kyllä myös monta muutakin tarpeellista tavaraa kuten esimerkiksi tiimalasi, joka mittaa aikaa unesta valveeseen, sanko täynnä käytöstä poistettuja unia ja mustikkamehua, jonka voimalla Nukkumatin ajoneuvo kulkee





Jos huonosti käy, saattaa uni kuljettaa nukkujan myös tuolle Aaverannalle, jossa painajaishissi kuljettaaa katsomaan painajaisia. Osa kirjallisuuden painajaisunista on vangittu näyttelyyn suuren sermin taakse, ja sinne on saarretty esimerkiksi Ulrika Eleonooran muotokuva ja Ainon isän ääriviivahahmo. 



Unien maailmaan on päätynyt myös unineidon rukki, joka kenties on juuri se sama rukki, johon Prinsessa Ruusunen pisti sormensa ja vaipui satavuotiseen uneen. Prinsessan tarinan on näyttelyä varten kuvannut ja tänne Suomeen sijoittanut taiteilija Taruliisa Warsta




Näyttelyn lopussa voi vielä istahtaa varta vasten näyttelyä varten valmistettuun Tähtisumuvaunuun, joka taitaakin olla Nukkumatin planetaario. Oikeiden tähtikuvioiden lisäksi sitä koristavat myös Satu Kontisen taiteilemat hauskat yksityiskohdat kuten Uppiksen planeetta.

Bongasin näyttelystä ja opastuksesta monta tuttua teosta kuten esimerkiksi Tatun ja Patun oudon unikirjan, Mauri Kunnaksen Yökirjan, Onnelin ja Annelin nukutuskellon, Viestejä koomasta -nuortenromaanin, Kudottujen kujien kaupunki -romaanin sekä hienon Yö-aiheisen tietokirjan Yö - Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista. Toki näyttelyyn oli valittu monta teosta, joista en ollut kuullut tai joita en ole koskaan lukenut, mutta jotka nyt ehdottomasti haluan lukea. Voikin siis sanoa, että Unikudelmia on paitsi suuri kunnianosoitus uniaiheiselle kirjallisuudelle myös aivan loistava kirjavinkkausnäyttely. Inkala kertoikin näyttelyn jälkeen, että toki heillä oli Anttosen kanssa taustalla ajatus ja toive, että Unikudelmia-näyttely innostaisi ihmisiä tekemisen kautta lukemaan, löytämään kirjallisuuden ja kirjojen maailman. "Halusimme tehdä tämän isosti. Tämä ei ole pientä tämä on isoa!" Anttonen kertoo.

Voin vain kuvitella, kuinka suuri ja mielenkiintoinen työ Unikudelmia-näyttelyn tekemisessä on ollut. Näyttelyssä on mukana monia suomalaisten nykytaiteilijoiden töitä, jotka on tehty näyttelyä varten. Sen voikin siis mennä katsomaan myös nykytaidenäyttelynä. 



Näyttely on ollut alunperin esillä Oulussa Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikoilla kulttuuritalo Valveella huhti–heinäkuussa 2017. Siellä sen kävi katsomassa 14 000 kävijää. Oulussa näyttelyn yhteydessä järjesttettiin myös opastuksia eri-ikäisille lapsiryhmille, ja lapsilta saatu palaute on tekijöiden mukaan ollut todella positiivista. Kyselin heiltä tietysti, milloin Annantalossa järjestetään lapsille avoimia opastuksia, sillä haluan ehdottomasti viedä omat lapseni katsomaan näyttelyä ja toivottavasti myös kuulemaan siitä niin lumoavasti kuin minä pääsin kuulemaan. Opastuksia kuulemma mitä luultavammin tullaan järjestämään, mutta aikatauluja ei ole vielä lyöty lukkoon. Isäinpäivänä on ainakin tulossa tapahtuma koko perheille, jossa Unikudelmia-näyttelyn ympärille on luotu erilaista toimintaa. Sinne siis!

Kerrontataitojen harjoittelua tukeva satukirja: Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat

Tänään vietetään valtakunnallista Satupäivää, ja ympäri Suomea järjestetään erilaista satuaiheista ohjelmaa. Jokainen voi osallistua satupäivään vaikka lukemalla satuja. Toinen mainio tapa on saduttaminen tai kuvista kertominen. Satupäivän hengessä haluan esitellä teille loistavan tieto- ja kerrontataitoja vahvistavan satukirjan, jonka parissa lapsi pääsee itse keksimään omia satujaan.

Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat (PS-kustannus 2017, arvostelukappale kustantajalta) on Leena Mäkisen, Anne Suvannon ja Soile Ukkolan laatimat kirja, jonka avulla vanhemmat, opettajat, varhaiskasvattajat ja vaikkapa puheterapeutit voivat harjoittaa lapsen kerrontataitoja. Kirja sisältää kolme Ina Majantien kuvittamaa tarinaa, joissa tarina etenee pelkästään kuvien kautta, ja tarkoitus on, että lapsi saa itse kertoa tarinan tapahtumat. Kirjan kohderyhmää ovat kaikki alle kouluikäiset, noin 4 - 6-vuotiaat lapset, joiden kerrontataitojen kehittyminen on aktiivisimmillaan. Toki kirjaa voi käyttää myös alkuopetuksessa.



Kirjan laatijat ovat itse puheterapeutteja ja tutkijoita, ja he halusivat laatia kirjan, josta aikuinen saisi tietoa lapsen kerrontataitojen kehittymisestä sekä harjaannuttamisesta ja jonka avulla lapsi pääsisi itse harjoittelemaan tarinoiden kertomista. Kirjan alussa onkin aikuisia varten tuhti tietopaketti, joka on mielestäni paitsi erittäin tärkeä ja selkeästi kirjoitettu myös mielenkiintoinen.

Kerronta on kirjailijoiden mukaan tosielämään tai mielikuvitukseen perustuvan tapahtumasarjan kuvausta, ja sitä käytetään joka päivä arkisissa vuorovaikutustilanteissa. Kerronta edellyttää lapselta tarkkaavaisuutta, muistia ja taitoa muodostaa lauseita ja järkeviä merkityskokonaisuuksia, syy-seuraussuhteita sekä viittaussuhteita. Hyvät kerrontataidot omaava henkilö kykenee tulkitsemaan toisten ja oman mielen sisältöjä, tunteita ja aikomuksia. Hän osaa erottaa omat tunteet toisten tunteista. Onkin siis aivan ymmärrettävää, että lapsella, jolla on hyvät kerrontataidot on myös yleensä hyvät vuorovaikutustaidot. Kuvitteellisen kielen kehittyminen luo pohjan abstraktille ajattelulle ja empatian kehittymiselle (s. 14)

Leena Mäkinen, Anne Suvanto ja Soile Ukkola: eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat (PS-kustannus)
kuvitus Ina Majantie

Mäkinen, Suvanto ja Ukkola kirjoittavat, että tutkimuksissa on havaittu, että kerrontataidot - erityisesti kuullun tarinan uudelleenkertominen - ovat yhteydessä koulumaailman taitoihin (muun muassa muistaminen, keskittyminen, luetun ymmärtäminen, päätelmien tekeminen). Toisilla lapsille on haasteita kerrontataidoissa, mutta tutkimusten mukaan, mutta niitä on mahdollista tukea ja treenata. Niiden harjaannuttaminen puolestaan kehittää myös muita kielellisiä taitoja. Sanaston, kerronnan ja kuullun ymmärtämisen kuntouttaminen vaikuttaa positiivisesti lasten luetun ymmärtämisen taitoihin (s. 17). Kirjan lopusta löytyykin kerrontakortit, joiden avulla voi harjoitella muun muassa tarinan peruselementtejä ja ohjata lapsen kerrontaa.

Mäkinen, Suvanto ja Ukkola kirjoittavat myös siitä miksi on tärkeää, että lapselle luetaan aivan pienestä pitäen, ja kuinka hän hyötyy satujen ja tarinoiden kuuntelemisestä hyvin monella eri tavalla. Satujen lukeminen ja kuunteleminen kehittävät laaja-alaisesti lapsen kielellisiä taitoja, kykyä ymmärtää syy-seuraussuhteita, empatiaa ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia. Lukeminen ja tarinoiden kuunteleminen rentouttaa ja rauhoittaa ja harjaannuttaa keskittymistaitoja. Tarinat luovat turvallisen tilanteen harjoitella omien tunteiden ilmaisua, niistä keskustelua ja kertomista.

Leena Mäkinen, Anne Suvanto ja Soile Ukkola: eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat (PS-kustannus)
kuvitus Ina Majantie

Onkin tärkeää, että lapsen kanssa lukiessa tarjoaa hänelle mahdollisuuden keskustella lukemastaan ja kuulemastaan. Sama pätee myös lapsen kanssa tarinoiden kertomiseen. Siksi tässäkin kirjassa on laadittu valmiiksi joitakin kysymyksiä, jotka paitsi auttavat lasta eteenpäin myös ohjaavat häntä miettimään tunteita sekä muun muassa niitä syy-seuraussuhteita. Kirjan tekijät kuitenkin muistuttavat, että liikaa ei kannata kysellä, vaan antaa lapsen tuottaa myös omaa kertomusta, eikä missään tapauksessa saa painostaa lasta kertomaan.

Aikuisen kannattaakin käydä itse läpi sekä kirjan teoriaosuus että tekijöiden kerrontatilanteen etenemistä varten laatimat vinkit. On nimittäin olemassa erilaisia dialogisia tekniikoita, joita kerrontatilanteessa voi käyttää. Minä valitsin kirjassa esitellyistä tekniikoista kysymysten käytön, vuorolukemisen ja lauseen taydentämisen ja hyödynsin niitä, kun kerroimme viisi ja puolivuotiaan lapseni kanssa kirjan ensimmäisen tarinan ensimmäistä kertaa.

Leena Mäkinen, Anne Suvanto ja Soile Ukkola: eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat (PS-kustannus)
kuvitus Ina Majantie

Majantien piirtämä kuvitus on selkeää ja sellaista, että lapsen on helppo keksiä sen pohjalta, mitä kuvassa voisi tapahtua. Hahmojen ilmeet ovat helpohkosti tunnistettavia. Oma lapseni oli aluksi vähän haluton ryhtyä kertomaan, sillä hän taisi hieman jännittää, osaako kertoa oikein. Lastani auttoi selvästi se, että hän sai kertoa minun kanssani yhdessä. Seuraavilla kertomiskerroilla hän mitä luultavammin osaa kertoa rentoutuneemmin myös ihan itse. Hän innostui kovasti kertomuksen jälkeen tulevasta kuvasta, josta piti etsiä hullunkurisia asioita ja selostaa, miksi ne ovat jotenkin hassuja ja kuvaan sopimattomia. Jokaisen kertomuksen jälkeen tulee myös joukko erilaisia tehtäviä, joiden avulla kerrottua tarinaa voi käsitellä lisää. Niistäkin me teimme muutamia. Niissä lapsi sai kerto ja kirjoittaa omista lempijutuistaan ja pohtia vaihtoehtoisia tilanteita tarinaan.

Mielestäni Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat on aivan mahtava työkalu kaikille kasvattajille. Se tarjoaa myös mukavaa yhteistä tekemistä vanhemmille ja lapsille. Kirjan tarinoita voi kertoa uudestaan ja uudestaan, mutta toki olisi mahtavaa, jos tarinoihin voisi saada vaikka muutaman lisäpaketin myöhempiä kertomiskertoja verten!

Tapahtumavinkkejä syyslomalle

Meilläpäin vietetään nyt syyslomaviikkoa, ja tuntuukin aika hienolta saada lomailla koko perheen voimin kohtalaisen kiireisen syksyn jälkeen. Kun meitä nyt on kaksi aikuista kotona, on helpompi lähteä myös erilaisiin tapahtumiin (ne ylimääräiset käsipärit tuovat kummasti helpotusta, kun ollaan keskellä härdelliä kolmen lapsen kanssa!).



Valikoin muutamia tapahtumia ihan sillä perusteella, että ne liittyvät jotenkin kirjallisuuteen. Seuraavat kiinnostavat tapahtumat jäivät haaviini:

Tiistai 17.10. klo 16.30 Tauno ja Nelli evakkomatkalla -kirjasynttärit Suomen Lelumuseo Hevosenkengässä Espossa

  • "Ohjelmassa satutuokio ja askartelua, kirjailija Seija Helander ja kuvittaja Anne Stolt kertovat kirjan synnystä. Lelumuseon johtaja Johanna Rassi esittelee lyhyesti museon toimintaa, ja pääsemme etsimään kirjan alkuperäiset mallinallet museon näyttelyvitriineistä. Erityisvieraina paikalle saapuvat nallekarhut, jotka lähtevät tänä syksynä koulu- ja vanhainkotivierailuille. Tauno ja Nelli kiertävät juhlan aikana mielellään lasten sylistä syliin." 
Tiistai 17.10. klo 18.00 - 19.00 Opastettu kierros Unikudelmia-näyttelyssä Annantalossa Helsingissä
  • "Unikudelmia on elämyksellinen näyttelymaailma, joka rakentuu kotimaisen kirjallisuuden klassikkoteosten sekä upeiden uutuuskirjojen ympärille." Tiistain opastettu kierros on suunnattu ensisijaisesti aikuisille, mutta näyttelyä voi mennä katsomaan lasten kanssa maksutta 15.9. - 17.12. välisenä aikana.
  • Eikö kuulostakin kiehtovalta?: "Tervetuloa unien maailmaan! Opastettu Tähtisumua ja toisia maailmoja -näyttelykierros alkaa valvemaailmasta, jossa huijarisänkykauppiaan antiikkisänky on tyhjillään mutta talviunipesästä kuuluu tuhinaa. Jossain on unenraja, jonka kautta pääsee suloisten unien Haaverantaan sekä ihmeelliseen unien kirjastoon. Aaverannan painajaisista jokainen voi etsiä omasta mielestään kaikkein kauheimman."
Keskiviikko 18.10. SATUPÄIVÄ
  • Sadun nimipäivänä, lokakuun 18. juhlitaan valtakunnallista Satupäivää kymmenettä kertaa. Päivän luonteeseen kuuluu, että kaikki halukkaat voivat ryhtyä tapahtumajärjestäjiksi. Tämän vuoden teeman on ruoka. Ohjelmaa järjestetään ympäri Suomea, ja mukana on muun muassa teattereita, kirjastoja ja museoita. Tarkemman ohjelmatarjonnan voit käydä lukemassa tästä linkistä.
  • Lohjan Museolla Koko perheen museotapahtuma klo 12.00-15.00, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa poppanan kudontaa, villahuovuttamaan ja katsomaan Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjoista tehtyä elokuvaa.
Muita:
  • Mimmi Lehmä ja Varis nukketeatteriesitys Teatteri Hevosenkengässä Espoossa, liput alkaen 11,50 euroa. Esitys perustuu Jujja Wieslander ja Sven Nordqvist hauskoihin Mimmi Lehmä -kirjoihin. Esitys on yleisön kanssa vuorovaikutteinen, ja siinä "pohditaan ja pallotellaan lapsiyleisön kanssa ystävyyden eri puolia". Suositusikäraja on kolmevuotiaasta ylöspäin, ja se kestää noin 45 minuuttia. 
  • Eve Hietamiehen suosittuun Yösyöttö-kirjaan perustuvan Yösyöttö-elokuvan voi käydä katsomassa vaikka Korjaamo Kinossa järjestettävässä Vauvakinossa tiistaina 17.10. tai keskiviikkona 18.10. klo 10.00. Vauvakinoon voi siis mennä yhdessä vauvan kanssa, valot ovat puolihimmeät ja äänet pienemmällä. Tilasta löytyy mikroaaltouuni, ja salissa saa liikkua tai vaikka poistua väliaikaisesti.

Kiirettä, kiukkua ja kohtaamattomuutta lapsiperheessä? Lue kirja Prinsessa Rämäpään talvitaika!

Tunnustan, että olen jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä vältellyt kaikenlaisten prinsessa- ja keijukirjojen lukemista. Siksi meinasin sivuuttaa myös Tammen tänä syksynä julkaiseman kuvakirjan Prinsessa Rämäpään talvitaika, jonka on kirjoittanut Elina Hirvonen ja kuvittanut Mervi Lindman. Koska Hirvonen on mielestäni kirjailija, joka tuo lastenkirjoihin ja niiden aiheisiin oman, uudenlaisen näkökulmansa, päätin sittenkin tutustua Prinsessa Rämäpäähän lähemmin. Ja olipa hyvä, että tutustuin, sillä eihän tästä kirjasta oikein voi olla pitämättä (kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta).



Prinsessa Rämäpään talvitaika kertoo oivaltavasti siitä, miten me aikuiset ja lapset katselemme asiota niin kovin usein aivan eri näkövinkkelistä. Aika usein aikusilla on mielessä arjen sujuvuus ja ne kaikki "pitää tehdä" -asiat. Lapsi ei tunne kiirettä samalla tavalla, ja mielikuvitus ja sekä leikit vievät hänet mennessään. On ihan ymmärrettävää, että lapsesta on monesti paljon tärkeämpää esimerkiksi rakentaa se hieno legolinnake valmiiksi tai hoitaa nallet nallesairaalassa terveeksi kuin tulla puurolle tai hammaspesulle juuri sillä punaisella sekunnilla, kun isi tai äiti käskee. Prinsessa Rämäpääkin tietää tämän, sillä vaikka aika usein se (äiti) on myös kiva, muuttuu äiti välillä ihan toisenlaiseksi: 

Mutta joskus äiti kurtistaa silmiä koko ajan niin, että niiden väliin tulee ryppy. Silloin se hermostuu kaikesta, erityisesti pukemisesta tai hampaiden harjaamisesta ... Se ei ymmärrä, että minulla on tärkeä asia kesken ...

Rämäpää on siis pieni tyttö, jolla on salaisuus: hänen salainen aarrearkkunsa on täynnä ihmeellisiä esineitä. Arkusta löytyy muun muassa kultainen Tärkeiden ajatusten kruunu, jonka hän laittaa päähän, kun pitää ajatella tärkeitä ajatuskia. Keltainen on Hauskojen ajatusten kruunu, ja siitä on apua, kun kaipaa piristystä. Rämäpään aarrearkusta löytyy kruunuja, koruja ja erilaisia hepeneitä moniin tilanteisiin. Valkoiset helmet esimerkiksi kannattaa laittaa kaulaan silloin jos alkaa itkettää, mutta ei missään nimessä halua itkeä. Kaikkein tärkein aarre on luultavasti taikasormus, joka on Rämäpään isoisotädin peruja. Se pystyy nimittäin kuljettamaan kantajansa mihin tahansa paikkaan tämä haluaa!

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja talvitaika (Tammi 2017)

Rämäpään äiti ei tietysti tiedä näistä taika-aarteista mitään. Hän huolehtii vain siitä, että Rämäpää tulee heti pukemaan ulkovaatteen, jotta pikkuveli-Onni pääsee pulkkamäkeen. Onni odottaa jo topattuna eteisessä, mutta Rämäpää valitsee huolellisesti aarteita, joita saattaa ulkona tarvita. Äiti hoputtaa ja hoputtaa. Rämäpäällä kestää. Ja kaikkihan me tiedämme, kuinka uuvuttavalta tuntuu kaikkien vaatekerrastojen pukeminen päälle talvipakkasilla kahdelle lapselle. Ja joskus sitä saattaa pinna kiristyä. Tulee kiire, kiire, kiire ja kiukku, kiukku, kiukku! Kuten tulee Rämäpään äidillekin:

- Rämäpää! Mitä ihmettä sinulla on päällä? Kuka lähtee pulkkamäkeen prinsessamekossa? 
Äh. Äiti ei tajua mitään. 
- Koskaan ei tiedä milloin tarvitaan... 
- Hepenet pois ja haalarit päälle heti! äiti komentaa. 
- Mutta minä tarvitsen supervoimia... 
- Kohta suutun niin, että tarvitset ihmettä. Onni läkähtyy ulkovaatteet päällä ja sinä sen kuin säksätät.

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja talvitaika (Tammi 2017)

Kuulostaako tutulta? Voin veikata, että aika monessa perheessä on käyty vastaavanlainen keskustelu. Noh, Rämäpään äidin huono tuuli vaan kasvaa, kun Onni tekee kakan juuri silloin, kun Rämäpään prinsessamekon helma juuttuu haalarin vetoketjun väliin. Lähtiessään vaihtamaan Onnin vaippaa äiti antaa Rämäpäälle ukaasin: 

- Jos sinulla ei ole ulkovaatteet päällä kun Onni on valmis, vien kaikki prinsessamekot kellariin, äiti huutaa. ... Minä vihaan talvea, sanoo äiti.

Rämäpää päättää pelastaa tilanteen ja kuljettaa äidin taikasormuksen avulla paikkaan, jossa ei ole talvea, lunta ja toppavaatteita. Hän järjestää äidille olohuoneeseen rantaloman, aurinkotuoleja ja jäätelöannoksen. Tarvitaan kuitenkin vielä aika monta aarretta arrearkusta - myös ne valkoiset helmet - ennen, kun äiti pysähtyy, vetää syvään henkeä, pujottaa Rämäpään taikasormuksen sormeensa ja löytää itsensä lasten kanssa hiekkarannalta.

- Ei voi olla totta! Sinä et edes alkanut pukea!
Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja talvitaika (Tammi 2017)

Ai kamala, että Hirvonen osaa kirjoittaa lapsen näkökulmasta niin, että minulla nousee melkein tuskanhiki pintaan tätä kuvakirjaa lukiessani. Tunnistan niin hyvin nuo tilanteett, joissa Rämäpään äidin suusta pääsee uhkauksia ja tiuskimista. Rämäpäällä on tärkeä tehtävä kesken, mutta äiti ei ehdi laskeutua lapsen tasolle ja kuunnella, mitä tytöllä on sanottavana. Toki joskus on tilanteita, että on oikeasti pakko toimia vikkelästi, ja kyllä lapsikin saattaa vitkutella ihan vain siksi, että ei huvita. Mutta kyllä varmaan monelta pahalta mieleltä vältyttäisi, jos joskus muistaisi pysähtyä ja kuunnella!

- Huutaminen ei ole kivaa, minä sanon.
- Olen tosi pahoillani, äiti sanoo ja halaa minua pitkään.

Myös meidän kolme- ja viisivuotiaat lapsemme pitävät Prinsessa Rämäpää ja talvitaika -kirjasta. Kolmevuotias pyysi monta uudelleenlukukertaa ja viisivuotias halusi kirjoittaa kirjasta oman blogikirjoituksen! Hän kuvasi kirjan ja luki sen sitten uudestaan nauhalle ulkomuistista. <3 Vaikka kirjan aihe on oikeastaan vakavahko, tuo Lindmanin leikkisä, mutta havainnollinen kuvitus siihen tervetullutta iloisuutta ja vastapainoa.

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja talvitaika (Tammi 2017)

Mennään jo naapuriin -kuvakirjassa kurkistetaan erilaisten perheiden koteihin

8-vuotias Vellamo vieraili kirjailijaäitinsä Riina Katajavuoren sekä kuvittaja Salla Savolaisen kanssa 18 erilaisessa kodissa Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa. Vellamo tapasi äitinsä ja Sallan kanssa kodeissa asuvia ulkomaalaistaustaisia perheitä, ja tutustui moniin mukaviin ihmisiin ja erilaisiin kulttuureihin. Vierailuista koottiin hieno lastenkirja Mennään jo naapuriin (Tammi 2017, arvostelukappale kustantajalta), jota lukemalla kuka tahansa voi kurkistamaan noihin 18 kotiin, joissa Vellamokin pääsi vierailemaan.



Mennään jo naapuriin on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, ja kertojina toimivat sekä Vellamo että perheiden lapset. Lapsilukijoita pyydetään myös kirjan alussa pitämään silmällä Vellamon mukana kulkevaa siilipehmolelua, jolla on tapana joutua hukkaan!

Minä luin kirjan viisi ja puolivuotiaan lapseni kanssa, ja häntä kiinnostivat kovasti erilaisten ihmisten tarinat. Lapsi tykkäsi kuunnella, mistä maasta kukin perheenjäsen oli kotoisin ja etsiä sitten paikan kirjan kannessa olevasta kartasta. Lapsi oli myös vaikuttunut kuullessaan, että kirjan ihmiset ja kodit ovat ihan oikeasti olemassa.

Aukeamilta löytyy myös lyhyitä tietoiskuja: on muun muassa sanastoa, reseptejä ja tietoa kunkin maan kulttuurista.
Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin (Tammi 2017)

Kirjan perheillä ja perheenjäsenillä on hyvin erilaisia syitä siihen, miksi ne ovat päätyneet asumaan juuri Suomeen. Osa on tullut tänne pakolaisina, osa rakkauden takia ja joku on saanut Suomesta töitä. Kirjaa varten kotinsa oven ovat avanneet muun muassa niin Latvian Suomen suurlähettiläs, vastaanottokeskuksessa asuva jemeniläisperhe kuin Yhdysvallloista kotoisin oleva HIFK:n liigapelaaja Corey Elkins. Osassa kirjan perheistä äiti ja isä ovat kotoisin eri maista, ja esimerkiksi kreikkalais-brasilialais-suomalaisen Ninan perheessä puhutaan yhteensä neljää eri kieltä!

Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin (Tammi 2017)
Nykylapsi on (ehkä hieman asuinpaikastaan riippuen) tottunut näkemään ihonväriltään erilaisia ihmisiä ja kuulemaan erilaisia kieliä omassa arjessaan päiväkodissa tai koulussa. Voi olla, että lapset eivät oikeastaan edes huomaa, että jonkun päiväkotikaverin vanhemmat saattavat olla kotoisin muualta tai sillä asialla ei ole pienelle lapselle mitään merkitystä. Kaveri on kaveri ja sillä hyvä. On kuitenkin hienoa, että Mennään jo naapuriin kirjaa lukiessaan lapset ja me aikuiset voimme tutustua eri kulttuureista kotoisin oleviin ihmisiin ja lukea osan heidän tarinastaan. Joukossa on varsin koskettaviakin perhekohtaloita, ja me kävimmekin lapsen kanssa pitkiä keskusteluja siitä, miksi joku äiti on joutunut jättämään oman vauvansa isovanhempien hoitoon ja lähtemään itse muualle töihin. Samaten pohdimme, kuinka pitkän ja rankan matkan jotkut ovat tehneet päästäkseen turvaan rakkaasta mutta rauhattomuuksien ja ehkä sodankin runtelemasta kotimaastaan.

Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin (Tammi 2017)
Lapsi havaitsi kirjaa lukiessaan sen tärkeän seikan, että aika monessa kodissa on paljon samanlaisia esineitä ja asioita kuin meidän omassa kodissamme tai meidän tuttaviemme kodeissa. Katajavuori kirjoittaakin kolumnissaan, että heidän vierailemissaan kodeissa arkea elettiin hyvin samaan tapaan kuin kantasuomalaisissa kodeissa: kurahousuja etsittiin, maitoa juotiin ja hiistoa harrastettiin.

Vellamo itse kertoo kirjan lopussa:

Kaikissa kodeissa meille hymyiltiin ja oltiin ystävällisiä. Ihmiset ovat aika mukavia, kun heihin vaan uskaltaa tutustua. Eikä kai aina ole niin väliä, mistä kukin on tänne tullut. Ainakaan meidän lasten mielestä. Piilosta voi leikkiä ja legoilla rakentaa.

Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja heiluvat hampaat

Veera Salmen kirjoittamasta ja Elina Warstan kuvittamasta Päiväkoti Heippakamu -kirjasarjasta on ilmestynyt toinen osa Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja heiluvat hampaat (Otava 2017, arvostelukappale kustantajalta). Sarjan ensimmäinen osa Rebekan rapupäivä on kovasti perheemme lasten ja meidän aikuistenkin mieleen, joten odotimme koko kesän, että uusi osa ilmestyisi ja pääsisimme lukemaan sen.



Päiväkoti Heippakamu on pieni päiväkoti, jossa kaikki lapset vauvoista ainakin viskari-ikäisiin asti ovat samassa ryhmässä. Lapsista huolehtivia aikuisia on kolme: Tson-Osman, Ulla ja Siv-siivooja. Tunnelma päiväkodissa on mielestäni mukavan menevä, turvallinen, paikoin tavanomaisen kaaoottinen ja ihanan salliva.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja Heiluvat hampaat (Otava 2017)

Päiväkotiin mahtuu paljon erilaisia lapsia ja tunnelma tuntuu lämminhenkiseltä. Aikuiset selvästi välittävät lapsista ja tekevät parhaansa, mutta eivät silti näe tai muista ihan kaikkea - sellaistahan se on oikeastikin. Pablo ja heiluvat hampaat -kirjassa Tson-Osman esimerkiksi unohtaa, että heidän piti leipoa pipareita. Lisäksi kumpikaan hoitajista ei huomaa, että Pablo livahtaa jumppatunnilla pianon taakse piiloon, koska ei halua osallistua jumpparataan.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja Heiluvat hampaat (Otava 2017)
Pablo on hieman arka ja vetäytyvä lapsi, joka menee kiipeilytelineeseen vasta silloin, kun suurin osa muista lapsista on jo lähtenyt sieltä pois. Pablo yrittää myös piiloutua liian äänekästä kaveriaan eteisen lokeroon, jottei joutuisi kohtamaan tämän ylitsevuotavaa intoa ja kovaa ääntä. Koska Pablo ei tykkää jumpparadasta, hän vetäytyy leikkimään pesukonetta leikkiluuranko-Lopezinsa kanssa muiden viuhtoessa salia ympäri. Lopez on Pablon paras ystävä, jonka Pablo on saanut Iso-mamaltaan Meksikosta. Lopez ei osaa vielä kovin hyvin Suomea, kuten ei osaa Pablon äitikään, ja joutaa siksi Pablon mielestä kielikurssille maman kanssa.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja Heiluvat hampaat (Otava 2017)
Pablo on erittäin viisas ja hoksaavainen lapsi, ja hänessä on paljon herkkyyttä. Pablo on se lapsi, joka huolehtii päiväkodin pikkuvauvoista ja lohduttaa vanhempiensa perään itkeviä kavereita. Hän osaa kyllä puuhastella isompienkin lasten kanssa, mutta mieluiten konflikteja kaihtava Pablo leikkii vauvojen tai Lopezin kanssa. Sille hän kertoo salaisuuksia - myös sen, että kaikista kuolleista tulee luurankoja. Kun muut lapset on haettu päiväkodista, Lopez kasvaa isoksi, ja silloin alkaa Pablon ja Lopezin yhteinen riehuleikkiaika! Muiden lasten kanssa Pablo ei tykkää rymytä, mutta leikkiluurangon kanssa on turvallista tehdä karatea, roikkua apinoina kiipeilytelineissä ja laskea liukumäkeä suu auki niin, että ilma menee mahaan asti.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja Heiluvat hampaat (Otava 2017)
Entäs ne heiluvat hampaat sitten? Noh, Rebekka tietää kertoa Pablolle, että Pabloltakin lähtee hampaat sitten, kun tämä täyttää viisi. Pablo ei kerro Rebekalle, eikä muillekaan, että hän on jo täyttänyt viisi vuotta. Viisivuotiaat kuulemma joutuvat taistelemaan ja naimisiin. Pablo ei halua tehdä kumpaakaan, ja Lopeziakin pelottaa naimisiinmeno. Kun Pablon hammas alkaa päiväkotipäivän aikana heilua ja putoaa iltapäivällä pois, Pablo ei kerro sitä kenellekään.

Jos mama ja Ulla olisivat nähneet irronneen hampaan, he olisivat alkaneet kiljua kovaa: - ONNEA, ONNEA, ISO POIKA!

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja Heiluvat hampaat (Otava 2017)
Veera Salmi osaa kirjoittaa tarinan niin, että se kiehtoo sekä aikuista että lasta. Tilanteet päiväkodissa ovat tuttuja varmasti monelle lapsilukijalle, ja kirjan henkilöiden tunteet ja leikit ovat samastuttavia. Ihan helpoimpia lastenkirjoja nämä Päiväkoti Heippakamu -kirjat eivät ole, vaan haastavat lapsia ajattelemaan ja mielestäni myös eläytymään kirjan kulloisenkin päähenkilön tunteisiin. Ai että minä olen ihastunut näihin kuvakirjoihin, Salmen ilmiömäiseen taitoon kertoa tarinoita ja Warstan värikkäisiin ja rohkeisiin kuviin!

Mitähän seuraavassa kirjassa tapahtuu? Tuämä kuva taitaa antaa siitä vikkejä... 
Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja Heiluvat hampaat (Otava 2017)

Lastenkirjabloggari Turun Kirjamessuilla

Vietimme perheen kanssa viikonlopun Turussa, jossa kävimme tietysti Turun Kirjamessuilla sekä lauantaina että sunnuntaina. Messuilinkin tällä kertaa aivan lasten ehdoilla (mistä syystä kiehtovimmat keskustelut kyllä jäivät kuulematta). Odotin etukäteen paljon Lasten alueelta, ja ilahduin kovasti, kun havaitsin, että siitä oli tosiaan tehty oikein kutsuva ja lapsia kiehtova lukumaailma.

Sain kuvaan upeat kirjailijat Siri Kolun ja Salla Simukan. Kolu toimi Kirjamessujen tapahtumadramaturgina ja Simukka oli toinen messujen ohjelmavastaavista. Hänen työparinaan toimi Tommi Kinnunen. Minun tavoin myös Simukka piti Lasten aluetta onnistuneena ja kertoi, että tavoitteena oli tehdä siitä sellainen, että lasten olisi sinne helppo tulla ja mukava oleskella siellä.

Lasten alueelta löytyi monta pöytää, joissa lapsi sai värittää ja piirtää, askarrella työpajoissa ja tehdä sanataidetta sanataideparkissa, johon olisi jopa voinut jättää lapsen aikuisten valvontaan siksi aikaa, kun itse kierteli katsomassa muuta messutarjontaa. Lisäksi lapsia varten oli varattu iso kirjahylly täynnä uutuuskirjoja eri kustantajila. Kutsuvia lukunurkkauksia oli useita; löytyi perinteinen löhöilynojatuoli, leikkimökki, lattiatyynyjä ja pari iso pehmoeläintä, joiden syliin saattoi käpertyä kirjan kanssa. Alue löytyi messuhallin perältä ja oli mukavan rauhallinen ja sopivan suojaisi. Myös yksivuotiaan taapertajan pystyi hyvin antaa konttailla ja tutkia Lasten aluetta ja pitää samalla itse silmällä isomiakin lapsia.



Olin etukäteen suunnitellut, että katselisin ja kuuntelisin vaikka mitä ohjelmaa, mutta suunnitelmani ei kyllä lähimainkaan toteutunut. Saavuimme messuille lauantaina vasta puolen päivän aikaan, eli missasimme esimerkiksi Apo Apponen -laulutuokion. Onneksi ehdimme kuitenkin kuunnella, miten Lena Frölander-Ulf luki lapsille kirjat Kurre Keikari ja popcornit sekä Minä, Muru ja metsä. Vaikka molemmat kirjat löytyvät myös omasta hyllystämme, istuivat kummatkit isommat lapsemme kuin nakutettuina penkeillä ja kuuntelivat sadut kirjailijan lukemana. Kirjan kuvat näytettiin myös isolta screeniltä, mikä oli lapsista selvästi kiehtovaa.

Lena Frölander-Ulf lukee kirjaa Kurre Keikari ja popcornit

Seuraavaksi Lasten alueen valloittivat Aino Havukainen ja Samu Toivonen, jotka lukivat interaktiivista satukirjaansa Tatu ja Patu ja satujen ihmeellinen maailma. Lapset saivat muun muassa itse vaikuttaa, millä tavalla satua luettiin ja osallistua kerrontaa. Lapsista kirja oli kiva, mutta ohjelmassa oli kuulemma "aika paljon sellaista pölinää".

Tatupatuilua!

Lapset alkoivat näiden kahden ohjelman jälkeen jo väsyä, ja pyörimme vielä hetken messualueella ja etsimme ystävämme tyttärelle sopivaa kirjaa synttärilahjaksi. Meidän viisivuotiaamme valitsi kaverilleen kirjan Bellan pentupoppoo, josta muuten onnistuneesti itse tavaili sanan PÄI-VÄ-KO-TI siinä kassalla kirjaa selatessaan! Täytyy sanoa, että ainakin lauantaina messuilla oli niin paljon väkeä, että rattaiden kanssa oli todella vaikea liikkua messuhalleissa, ja vähän meinasi itsellekin iskeä ahdistus jossain vaiheessa! Plussa kuitenkin aivan mielettömän hyvästä lastenhoitohuoneesta, jossa oli jopa sohva/ sänky perinteisten mikron ja vaipanvaihtopisteiden lisäksi!



Sunnuntaina olimme messualueella jo heti sen auettua, ja ehdimme parahiksi osallistumaan Suuren Lukuseikkailun ohjelmaan eli Kaisa Laaksosen vetämään lastenkirjajumppaan. Omat lapsemme olivat vielä hieman aamukankeita, mutta innostuivat kuitenkin pienen houkuttelun jälkeen mukaan jumppailemaan. He saivat muun muassa jumpatessa pohtia millaisia kirjoja mieluiten lukevat, kuinka monta kirjaa ovat ehtineet vuoden/lokakuun/sunnuntain aikana lukea ja millaiseen miljööseen kirjan tapahtumat voisi sijoittaa. Jokaiseen pohdittavaan asiaan liittyi sitten tietty liike. Lopuksi lapset vielä rakensivat Kaisan johdolla oman pienen sadun siihen sopivine liikkeineen. Tällaisen lastenkirjajumpan aion ehdottomasti toteuttaa myös koulussa! Mies kyllä huomautti, että lapsia olisi voinut vielä motivoida enemmän, jos esim. se Kaisan mainitsema "vauhdikkaan kirjan" kuva olisi heijastettu sinne screenille (Kaisa antoi esimerkiksi Tatu ja Patu Helsingissä -kirjan) samoin kuin muita tunnelmaa luovia kirjojen kuvia, joista nyt vain puhuttiin.

Kaisa Laaksosen vetämä lastenkirjajumppa sai lapset liikkeelle.

Tämän jälkeen meidän piti jäädä askartelemaan kortteja "Korttipaja ajatuksella" -työpajaan, mutta messuilla loikkiva iso pupu tuli houkuttelemaan lapsemme metsästämään messualueelta kolmea kadonnutta pupunpoikastaan. Lähdimmekin etsimään pikkupupuja, mutta aika pian keskimmäinen lapsi ilmoitti olevansa kipeä, ja kas, kuumettahan kaverilla olikin, ja jouduimme valitettavasti jättämään messuhulinat hieman kesken. Kivaa kuitenkin oli, vaikka minua kyllä harmittaa, että en ehtinyt kuuntelmaan niitä mielenkiintoisia lastenkirjakeskusteluja, joita olin itselleni ylös merkinnyt.

Sunnuntaina messuilla oli myös cosplay-tapahtuma, eli cossaajat pukeutuivat mielihahmokseen (ja pääsivät sisään maksutta). Halukkaat saivat osallistua myös parhaan puvun kilpailuun. Varsinkin lapsemme ihastelivat erilaisia hahmoja, joita messuilla oli sunnuntaina ilahduttavan paljon!

Onni-poika saa eläinystävän

Sanna Pelliccionin kirjoittamat ja kuvittamat Onni-poika -kirjat ovat meidän lastemme luottokirjoja, siis sellaisia kuvakirjoja, joita voi ehdottaa luettavaksi silloin, kun mikään muu kirja ei tunnu lapsista sopivalta päikkäri- tai iltasatukirjalta. Kolmevuotias keskimmäisemme valitsee usein itse hyllystään jonkin Onni-pojista, ja varsinkin hän tykästyi myös sarjan uusimpaan kirjaan Onni-poika saa eläinystävän (Minerva Kustannus 2017, arvostelukappale kustantajalta). Viisi ja puolivuotias esikoisemme väitti, että Onnit on jo vähän liian lapsellia mulle, mutta ryhtyi kyllä heti perään miettimään, mitkä Onni-kirjoista ovat niitä kaikkein mieluisimpia.



Onni-poika saa eläinystävän-kirjan alussa Onni ja Olavi ovat aivan täpinöissään, sillä perhe on lähdössä hakemaan kotiin uuden lemmikkin eli pienen hamsterin. Perhe on valmistautunut hamsterin tuloon todella hyvin. He ovat löytäneet kirpparilta häkin hamsterille, ostaneet sille juomapullon ja juoksupyörän, sisustaneet häkkiä kodikkaaksi ja lainanneet kirjastosta tietokirjoja hamsterin hoitamisesta. Onni-kirjoissa lapset ja aikuiset etsivät luontevasti tietoa kirjoista, ja tässä uusimmassakin kirjassa lapset haluavat lukea uudestaan ja uudestaan kirjat "Näin hoidat hamsteriasi hyvin" ja "Lemmikkinä hamsteri".

Onni ja Olavi laativat ohjeet, kuinka hamsteria kuuluu hoitaa.
Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa eläinystävän (Minerva 2017)

Hamsterin, kuten minkä tahansa lemmikin, hoitaminen onkin vastuullista puuhaa, ja myös Onni ja Olavi ovat hyvin selvillä, miten heidän uutta lemmikkiään pitää ruokkia, leikittää ja kohdella. Sen pitää antaa rauhassa tutustua uuteen kotiin, eikä lasten kaveri Aramkaan voi tulla kylään sillä viikolla, kun hamsteri on vasta saapunut.

Pelliccionin kuvitus on pelkistettyä ja jopa hieman naiivia, mutta
silti ihastuttavan oivaltavaa ja ajan hermoilla olevaa.
Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa eläinystävän (Minerva 2017)
Onni ja Olavi ovat tietysti innoissaan uudesta pikkuveljestään, ja sille keksitään koko perheen voimin nimi samalla tyylillä kuin lapsuuteni yhdessä suosikkielokuvista keksittiin nimi Beethoven-koiralle. Pojat tahtovat jopa nukkua hamsterin kanssa, eikä heille tarvitse edes lukea iltasatua sinä iltana!

Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa eläinystävän (Minerva 2017)
Lemmikin omistaminen ja hoitaminen kasvattaa parhaimmillaan lasten vastuuntuntoa, hellyyttä ja kärsivällisyyttä. Se vaatii kuitenkin myös aikuisen läsnäoloa ja apua, ja myös tässä Onni-poika -kirjassa molemmat vanhemmat ovat aktiivisesti mukana hamsterin hoitamisessa. Lasten on myös ihan hyvä oppia, että vaikka eläimet kuinka ovat lemmikkejä, pitää niille antaa oma rauha ja tila ja niidenkin yksityisyyttä täytyy kunnioittaa. Olavi oppii tämän kipeimmän kautta, kun unilta herätty hamsteri nappaa häntä kipeästi sormesta. Hetken Olavi onkin vihainen hamsterille, mutta pian söpö karvapallo taas valloittaa pienen pojan sydämen.

Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa eläinystävän (Minerva 2017)
Onni-poika saa eläinystävän on suloinen ja oikeastaan hyvin informatiivinenkin kirja elämästä lemmikin kanssa, niiden hoitamisesta ja siitä innosta, millä pienet lapset uuteen eläinystäväänsä suhtautuvat. Tästä kirjasta jäi tosin puuttumaan kokonaan häkin putsaaminen, eli olisi ollut ihan hauska lukea vaikka siitä, miten Onni ja Olavi olisivat suorittaneet tuon urakan yhdessä äidin tai isän kanssa. Onni-poika -kirjoja on mukava lukea lapsille, sillä niiden maailma on arkinen ja positiivinen. Minua häiritsi oikeastaan vain se, että välimerkit on kirjoitettu niin pienellä, että lukiessani hypin vahingossa pisteiden yli. Liekö minulla jo kertynyt ikänäköä vai onkohan joku toinenkin huomannut saman asian? :D