Täsmäkirja kaikille päiväkotiin menijöille: Tam-Tam menee päiväkotiin

Puolentoista viikon päästä se taas alkaa, perheemme päiväkotiarki. Löysimme kirjastosta kuopuksen kanssa kirjan, jota lukemalla palauttelemaan pitkän kesäloman jälkeen mieleen päiväkodin puuhia, kavereita ja aikuisia. Tämän Tam-Tam menee päiväkotiin -kirjan (Otava 2020) on kirjoittanut Josefine Sundström ja kuvittanut Mervi Lindman. 

Kirja on kirjoitettu pienen leikki-ikäisen eli Tam-Tamin näkökulmasta ja virkkeet ovat monin paikoin lyhyitä, joskus jopa yhden sanan mittaisia verbittömiä ajatuskokonaisuuksia:

”Saa omenaa, se maistuu hyvältä.

Se puree.

Ei siemeniä.”

Kuvissa Tam-Tam ja muut lapset ovat iloisen ja tyytyväisen näköisiä. Päiväkoti on kuvattu sekä tekstissä että kuvissa värikkääksi paikaksi, jossa lapsilla on paljon puuhaa. Miljöö on lokeroineen, lastenvessoineen ja nukkarihuoneineen todentuntuinen ja tuttu monista päiväkodeista.

Päivärytmikin on pääosin sellainen kuin tiedän monissa päiväkodeissa olevan: aloitetaan aamupiirillä, jatketaan leikillä, syödään, mennään nukkumaan ja ulkoillaan. Ainoastaan aamupäiväulkoilulle Tam-Tam ei kavereineen mene. Sen sijaan he muun muassa maalaavat ja musisoivat. Tam-Tam ja muut lapset selvästi luottavat päiväkodin henkilökuntaan, eikä kukaan lapsista esimerkiksi itke ikäväänsä. Iltapäiväulkoilussa Tam-Tam pahoittaa mielensä, kun Koko nappaa Tam-Tamilta lapion liian lujaa, mutta siihenkin pipiin auttaa opettajan lohdutus, puhallus ja halaus. Kun isä tulee iltapäivällä hakemaan, vilkuttelee Tam-Tam kaikille iloisesti ja jo selvästi odottaa seuraavaa päikkypäivää.

Tam-Tam menee päiväkotiin on kirjoitettu hyvänmielenkirjaksi ja jotenkin kannustavaksi kuvaukseksi päiväkodin arjesta. Tämän kirjan tarkoitus ei ole käsitellä lapsen jännitystä päiväkotitaivalta aloitettaessa, vaan tarjota mukavia lukuhetkiä, jonka aikana voidaan miettiä, millaista siellä päiväkodissa onkaan.

Tätä linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan muita päiväkoti ja koulu-aiheisia kirjoja käsitteleviä postauksia.

Täsmäkirjoja taaperoille ja leikki-ikäisille

Loppukseän ja alkusykyn aikana on ilmestynytmonta hauskaa kirjaa taapero- ja leikki-ikäsille lapsille.

WSOY:lta ilmestyi Antti Nikusen kirjoittamaan ja kuvittamaan Urho ja Onna sarjaan uusi kirja Urhon ja Onnan laastarikirja (arvostelukappale kustantajalta). Tässä kirjassa kahdesta edellisestä osasta tutut Onna ja Urho joutuvat leikkien tuoksinassa pieniin onnettomuuksiin, kolhivat itseään ja saavat haavoihinsa laastarit. Ja mikä parasta, lukija saa ihan oikeasti laittaa laastarin Onnalle ja Urholle, sillä kirjassa on mukana viisi irrotettavaa ja uudelleenkiinnitettävää laastaria! Lisäksi kirjan lopussa on koukku, pieni vitsi, joka ilahdutti meidän vajaa 2-vuotiasta ja 4-vuotiasta lukijaamme.

Antti Nikunen: Urhon ja Onnan laastarikirja (WSOY 2018)

Hiukan meitä kyllä harmitti, että vaikka laastarit ovatkin uudelleenliimattavia, niiden tarrapintaan kertyy pölyhiukkasia, eikä liimaus enää muutaman kerran jälkeen pidä niin hyvin kuin aluksi. Yksi laastari joutui jopa hukkaan, mutta onneksi se löytyi uudestaan. Olisikohan kirjan tukeviin pahvisivuihin voinut laittaa magneetit pipikohtiin, niin että laastarit olisivat kiinnittyneet magneeteilla?

Antti Nikunen: Urhon ja Onnan laastarikirja (WSOY 2018)

Kustannus-Mäkelä on julkaisuut tänä syksynä peräti kaksi uutta kirjasarjaa (arvostelukappaleet kustantajalta), jotka on suunnattu perheen pienimmille lukijoille. Mervi Lindmanin teoksissa valloittava Peppe-taapero seikkailee pienissä kirjoissa nimeltään Peppe pussaa ja Peppe pillastuu. Ensin mainitussa Peppe-pikkuinen on keksinyt, että pussaaminen on hauskaa, ja pusuja häneltä saavat niin perheenjäsenet, pehmolelut kuin lemmikitkin. Lopulta löytyy kyllä yksi olento, jota edes Peppe ei tahdo pussata... Ja kirjan lopussa pusun saa tietysti Peppe-kirjan pieni lukija!

Mervi Lindman: Peppe pussaa (Kustannus-Mäkelä 2018)

Toisessa Peppe-kirjassa taaperoa kiukuttaa, kun kukaan ei tahdo pelata palloa hänen kanssaan. Tyhmä pallo saa lentää nurkkaan, ja vihainen Peppe marssii lastenhuoneeseen rikkomaan, murisemaan ja raivoamaan. Hän on vihainen kuin leijona ja krokotiili. Lopulta krokotiili alkaa kuitenkin itkea suuria kyyneleitä, ja lohtu ja turva löytyy onneksi oman vanhemman sylistä. Näissä kirjoissa sekä pieniin käsiin sopiva koko että lyhyet ja yksinkertaiset lauseet palvelevat hyvin pieniä lukijoita jotka siirtyvät pahvikantisista kirjoista näihin hieman isompien taaperoiden teoksiin.

Mervi Lindman: Peppe Pillastuu (Kustannus-Mäkelä 2018)

Toinen Mäkelän julkaisema kirjasarja on alunperin Ruotsissa julkaistu (Bonnier Carlsen Bokförlag, 2017), Maria Nilsson Thoren kirjoittama ja kuvittama hauska Kolmikko-sarja, jonka suomennoksen on laatinut Raija Rintamäki. Kolmikkoon kuuluvat noin 3 - 4-vuotiaat päiväkotikaverukset Iida, Valle ja Essi.

Kirjassa Kolmikko tahtoo leikkiä kaksin lapset ovat viimeisenä paikalla päiväkodissa, ja ongelmia syntyy, kun kotieläinleikkiin ei oikein tunnu sopivan kolmea kaverusta. Essi-kissa pahoittaa mielensä ja alkaa raapia ja sähistä, sillä hänestä Essi-hoitaja hoitaa enemmän Valle-koiraa. Valle ja Essi eivät enää halua leikkiä Essin kanssa tämän sähistyä heille. Päiväkodin tuttu aikuinen tulee lopulta paikalle ja muistuttaa, että kaikki saavat olla mukana! Lopulta kolmikko keksii kuin keksiikin leikin, johon kolme leikkijää sopii hyvin mukaan.

Maria Nilsson Thore: Kolmikko tahtoo leikkiä kaksin
(Kustannus-Mäkelä 2018)

Toinen kirja tähän sarjaan on Kolmikko luopuu tutista, jossa Essi tahtoo välttämättä Iidan ainoan jäljellä olevan tutin. Iida kyllästyy Essin kärttämiseen ja mankumiseen niin, että luovuttaa tuttinsa Essille lopullisesti. Essi tuntee itsensä tutti suussa ihan pieneksi vauvaksi ja tahtoo leikkiä vauvaleikkiä. Sitten hän huomaa, että Essi ja Valle eivät jaksa enää leikkiä tutin kanssa, vaan touhuavat jo aivan muuta. Ja niin päättää Essikin luopua tutista, ja niin ovat kaikki kolmikon jäsenet isoja muksuja, ilman tuttia.

Maria Nilsson Thore: Kolmikko luopuu tutista
(Kustannus-Mäkelä 2018)

Vauhdikas kuvakirja taaperoille: Viuh, viuh!

Viuh, viuh! Mikä lentää taivaalla? Viuh, viuh! Mikä matkaa avaruudessa? Viuh, viuh! Mikä liitää kilpaa tuulen kanssa? Näihin kysymyksiin voi taaperon kanssa etsiä vastauksia Nina Pirhosen kirjoittamasta ja kuvittamasta hauskasta ja värikkäästä kuvakirjasta Viuh, viuh! (Otava 2017, arvostelukappale).

Kirjasta löytyy erilaisia ilmassa kulkevia härveleitä vesitasosta kuumailmapalloon, rakettiin ja laskuvarjoon. Mukaan on mahtunut kaikkien (meille aikuisille) tuttujen menopelien lisäksi myös ainakin yksi koje, josta me emme lasten kanssa muistaneet kuulleen aikaisemmin: lenturitaksi! Koneita ohjaavat sarjan edellisestä osasta eli Brum, brum! -kirjasta tutut eläinhahmot, ja onkin hauska bongailla kuka eläin on päässyt tällä kertaa hyppäämään potkurikoneen ja kuka esimerkiksi ilmalaivan puikkoihin.

Bobo-norsu on päässyt ajamaan lenturitaksia.
Nina Pirhonen: Viuh, viuh! (Otava 2017)

Viuh, viuh! on kuvakirja, jonka visuaalinen ilme on tarkkaan mietitty ja hiottu kirjasinfonttia myöten. Värikkäät kuvat miellyttävät lasten lisäksi ainakin minun silmiäni. Näitä kuviahan voisi laittaa vaikka lasten huoneen seinille! Kirjan sivut ovat paksumpaa paperia ja kestävät pienten lasten käsissä kivasti. Minä ainakin olen riemuissani siitä, että pienille lapsille tarjotaan näin laadukasta luettavaa, jossa tekstiäkin on juuri sopivasti heidän kuunneltavakseen. Meillä kotona kirja osuu ja uppoaa erityisesti kolmivuotiaaseen lukijaan, mutta kyllä viisivuotiaskin tuli kurkkimaan olan yli, kun luimme kirjaa pienempien lasten kanssa.

Tämän sivun tekstiä lukiessani kieleni menee jostain syystä joka kerta solmuun ja "nokkasiili Siiristä" tulee nokkasiili Siili.
Nina Pirhonen: Viuh, viuh! (Otava 2017)

Hieno katselukirja perheen pienimmille

Ilahduin kovasti, kun löysimme keskimmäisen lapsemme kanssa kirjastosta muutama viikko sitten Leppäkerttu-katselukirjan (Lasten Keskus 2017, alkuteos "La coccinelle"), jonka olin pannut merkille jo kustantajan syyskatalogia selatessani. Ensiselailulla kirja vaikutti oikein hauskalta, sillä siinä on selkeät, yksinketyaiset ja värikkäät kuvat, hieman tekstiä jokaisella pahvisella sivulla ja lisäksi monta kurkistusreikää, joita pienet sormet voivat tutkia ja tökkiä. Lainasimme toki kirjan kotiinkin, koska keskimmäisen lapsen mielestä meidän vauva vois tykätä tästä!

Ja kyllä yksitoistakuukautinen tykkää! Hän jaksaa ihmetellä kurkistusreikiä ja nauttii selvästi, kun hänelle luetaan. Värikkäistä kuvista harjoittelemme tunnistamaan kukkua, leppäkerttuja, kirvoja ja auringon. Vajaa vuosikas kun on ihan viime viikkojen aikana innostunut osoittamaan asioita ja tavailemaan sanoja. Koska tässä Magali Attiogbén kirjoittamassa ja kuvittamassa taaperokirjassa on tekstä vain lauseen tai kahden verran jokaisella aukeamalla, jaksaa meidän pieninkin lukijamme kuunnella juuri sen verran, että voimme oikeasti myös lukea Leppäkerttua.

Leppäkertun pitää varoa, ettei lintu nappaa sitä nokkaansa.
Magali Attiogbé: Leppäkerttu 

Kolmevuotiaalle isosisarukselle kirja tarjoileekin sitten tietoa leppakertusta ja sen elintavoista. Kirja näet on itseasiassa taaperoiden tasoinen, lorumuotoon kirjoitettu pahvikantinen tietokirja, jossa selvitetään leppäkertun elintapoja ja vaiheet toukasta aikuiseksi.

Emo valitsee munilleen sen lehden, jossa vilisee paljon kirvoja eli kuoriutuville
toukille paljon syötävää.
Magali Attiogbé: Leppäkerttu 

On erittäin ilahduttavaa, että perheen pienimmillekin lapsille tehdään näin hienoja kirjoja, joissa kuvat ja teksti on tarkoin mietitty! Tekstin suomenkieliset lorut on keksinyt Maisa Tonteri. Leppäkerttu kuuluu Minimaailma-kirjasarjaan, josta on ilmestynyt niin ikään pahvikantinen katselu(tieto)kirja muurahaisista. Voimme lämpimästi suositella tätä katselukirjaa kaikkien pienten lasten perheisiin. Allaolevasta videoklipistä pääsette kurkkaamaan, miltä kirja näyttää luettuna!

Pikkuväen oma Viiru ja Pesonen

Lapsena suosikkikuvakirjojani olivat muun muassa  Sven Nordqvistin  kirjoittamat ja kuvittamat Viiru ja Pesonen -kirjat. Tuon vanhan, hieman höppänän ukon ja hänen näsäviisaan kissansa seikkailut todella kestävät aikaa, sillä Viiru ja Pesonen -kirjat ovat nykylastenkin suosikkeja, niistä tehdään äänikirjoja, DVD:tä ja teatteriesityksiä. Nyt Tammi on julkaissut pienemmille leikki-ikäisille oman pahvikantisen kirjan Viiru ja Pesonen piilosilla (Tammi 2016, arvostelukappale kustantajalta, suom. Tittamari Marttinen). Niissä isompien lasten kuvakirjoissahan tekstiä on aika paljon, joten tällainen pieni, pahvinen kirja, jossa on vähemmän ja yksinkertaisempaa tekstiä palvelee paremmin pienempiä lukijoita. Täytyy kyllä sanoa, että tekstiä on silti aika paljon, eli ihan pienille taaperoille tämä kirja ei vielä ole tarkoitettu luettavaksi, vaikka toki kuvia hekin voivat katsella. Meillä tämä kirja on nyt noussut kaksivuotiaan suosikkikirjojen joukkoon.

Tarina kirjassa on pienille lapsille sopivan simppeli. Viiru piirtää Pesoselle lahjaksi kuvan, mutta ei sitten onnistukaan löytämään Pesosta mistään. Hän etsii ukkoa tämän verstaalta ja pihamaalta. Viiru kiertelee kyselemässä kaikilta pihapiirin asukkailta: kanoilta, lehmiltä ja muklilta. Kukaan ei tunnu nähneen Pesosta, ainakaan juuri nyt.

Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen piilosilla (Tammi 2016)

Kaakottava kanaparvi, mököttävä lehmä ja hilpeät pikkumuklat pitävät huolen siitä, että Viirulla meinaa ihan kokonaan mennä hermo ennen, kun Pesonen vihdoin löytyy. Ja kun ukko löytyy, saa Viiru-kissa huomata, että ukollakin on yllätys kissalleen!

Millainen minä? -kirjan kanssa tutustutaan tunteisiin

Jokainen kasvattaja on varmasti kuullut joskus, kuinka tärkeää on opettaa lasta tunnistamaan erilaisia tunteita ja sanoittamaan niitä, eli kertomaan miltä minusta tai toisesta tuntuu ja miksi. Näitä asioita harjoitellaan oppilaiden kanssa koulussa Kiva-tunneilla (kiusaamisenvastainen). Omien lasteni kanssa toivon, että he oppisivat tunnistamaan omat tunteensa, hyväksymään ne ja myös kertomaan avoimesti, miltä itsestä nyt tuntuu.

Jenni Erkintalo on tehnyt taaperoille ja pienille leikki-ikäisille kuvakirjan, joka on nimetty osuvasti Millainen minä? (Etana Editions 2016, saatu kustantajalta). Sitä katselemalla ja yhdessä vanhemman kanssa lukemalla sekä keskustelemalla pienikin lapsi voi pohtia, miltä tuntuu, miltä jokin tunne näyttää ja mistä tunne voi johtua. Jokaisella kirjan sivulla on tyylitelty naama, jolla on erilainen ilme. Alussa kysellään: "Millainen minä olen? ... hyvällä päällä tai huonolla päällä. ... samalla päällä tai eri päällä, ihan minun omalla päällä?" Ilmesivut sitten vastaavat kysymykseen. Esimerkiksi: "Voiiiiiiiii, olen surullinen. Suru valuu silmistäni." Ilmeiden oheen on hauskasti myös kuvailtu, millaisia fyysisiä vaikutuksia kyseisellä tunteella voi olla. Silmistä voi esimerkiksi valua suru ja ujous voi estää jalkoja. 

Iloinen ja surullinen
Jenni Erkintalo: Millainen minä? (Etana Editions 2016)

Kirjan väritys ja kuvitus ovat omaan silmiini herkullisia, mutta en ole ihan varma, ovatko ne varsinaisesti lapsilukijoita palvelevia. Millainen minä? on kuvitustyyliltään niin tyylitelty, että ainakin omilla lapsillani oli haastetta tunnistaa kaikkia kuvan ilmeitä. Helpoiten he tunnistivat iloisen ja surullisen sekä vihaisen ilmeen, mutta ujo, ylpeä ja hämmentynyt näyttivtä omaankin silmääni aika samoilta. Tämä kirja olisikin mielestäni vielä parempi, jos ilmeitä olisi helpompi tunnistaa lukematta tekstejä.

Kirjaäiti Lastenkirjapino-blogista oli lukenut tätä omien lastensa kanssa, ja heillä olikin syntynyt paljon mielenkiintoista keskustelua tunetista kirjan tiimoilta. Omat lapseni taisivat olla asteen verran kärsimättömämpiä, eivätkä oikein malttaneet pysähtyä kirjan ääreen... Ensimmäisellä lukukerralla me kyllä yhdessä ilmeilimme ja mietimme, miltä itse kunkin naama näyttää esimerkiksi juuri hämmästyneenä. Toisella lukukerralla yritin kysyä, mikä tekee heidät esimerkiksi vihaisiksi, mutta siinä kohtaa tahtoikää elävä neljä ja puolivuotias pisti ranttaliksi, eikä lukemisesta enää tullut mitään. Kolmas lukukerta pidettiinkin sitten ihan kaksin kuopuksen kanssa, ja hän kyllä itse alkoi kysellä, mikki kirjan hahmo on surullinen, mikki on vihainen.

Nolo ja ujo
Jenni Erkintalo: Millainen minä? (Etana Editions 2016)

Oppi & Ilo puuhakortit

Sain jo jokin aikaa sitten Sanoma Pro Oy:lta testattavaksi heidän Oppi & Ilo -tuotesarjan puuhakortteja.  Oppi & Ilo puuhakortit on laaja sarja, jonka alla on julkaistu erilaisia tehtäväkorttipakkoja erilaisiin tarkoituksiin. Korttipakat on kategorioitu otsakkaiden Puhetta ja kirjaimia, Lukuja ja logiikkaa, Kielet ja kulttuurit, Tiedot ja havainnot ja Taidot ja taiteet alle. Korttipakkoihin on myös merkitty, minkä ikäisille lapsille kyseisen pakan tehtävät on tarkoitettu, joten aikuisen on aika helppo valita lapselle tämän ikätasolle ja kasvuvaiheelle suunnattuja pakkoja.

Kaksi saamaani korttipakkaa on suunnattu 5 - 12 -vuotiaille ja yksi pakka 0 - 1 -vuotiaille. Kaikki pakat ovat Taidot ja taiteet pakkoja, eli pakan kortit harjoittavat lapsen motoriikkaa, aisteja, itseilmaisua ja/ tai tunteita. Kaikkien korttien teksteistä vastaa Elina Pulli.

5 - 12 -vuotiaiden pakoista toinen on nimeltään Summamutikka. Hyppimisleikit. Yli 40 hyppylorua ja -leikkiä  ja siinä tosiaan on kokonaisen korttipakallisen verran eritasoisia naruhyppelyvinkkejä. Kortit on koodattu tähdillä, eli yhden tähden korteissa on helpoimmat temput, kolmen tähden korteissa vaikeimmat. Tässä pakassa ei ole mukana hyppynarua, mutta mukana tulee klipsi, jolla kortit saa kiinnitettyä toisiinsa. Mukaan mahtuu kortteja, joissa on perinteisiä, minullekin tuttuja loruja (esim. tuo alla näkyvä "Puolison ammatit"), mutta moni korttien hyppyvinkeistä on sellaisia, jotka ovat minulle aivan uusia. Toisissa korteissa lorut kannustavat oppimaan esimerkiksi viikonpäiviä tai jopa englantia! Nämä  naruhyppykortit ovatkin oikein toimia esimerkiksi liikuntatuntien pistetyöskentelyyn, sillä pienille oppilasryhmille voi antaa heidän taitoihinsa sopivan kortin tai oppilaat voivat itse valita 1-3 tähden kortin oman taitotasonsa mukaan.

Kortin toisella puolella on kuva ja lyhyt kuvaus tehtävästä, toisella puolella on tarkat ohjeet, miten tehtävä suoritetaan ja millaisia rooleja leikkijöillä on (Hoppi, hyppääjä, veivi).

Toinen isompien lasten korttipakka on nimeltään Twist-leikit. 45 hyppyyttäää ohjetta. Pakan mukana tulee twist-naru, mikä on ehdottomasti nappijuttu, sillä pakan ostaja tai saaja pääsee heti kokeilemaan hyppimistä, eikä twistä tarvitse lähteä hankkimaan erikseen. Ensimmäinen kortti tutustuttaa hyppijän perushyppyihin ja twist-"asetteluihin" (onko naru linkkien eli päätyjen nilkoissa, polvissa vai reisissa ja kuinka leveä on heidän haaransa). Kuten hyppiskorteissa, myös twist-korteissa mukana on helppoja ja vaikeampia tehtäviä. Perushyppyjä varioimalla ja yhdistelemällä päästään vaikeampiin twist-hyppyihin. Tehtäväissä esitellään, miten yksinkin voi hyppiä twistillä, jos paikalla ei satu olemaan isompaa porukkaa hyppijöitä. Toisaalta tarjolla on myös twist-leikkejä isollekin porukalle (esim. twist-tervapata). Hyppyharjoitusten jälkeen leikkijä tai leikkijät voivat sitten venytellä erillisen venytyskortin ohjeilla.

Itse en enää tämän kasvavan vauvatsani kanssa paljon twistiä hyppele, mutta harjoittelimme kyllä sateisena kesäpäivänä helpoimpia twist-hyppyjä neljävuotiaan kanssa, vaikka hän ei ihan vielä kortteihin merkittyyn ikäryhmään kuulukaan. Erilaiset sokkelot kyllä sujuivat, samoin osa perushypyistä. Ongelmia tuli sitten, kun nelivuotias stiplasi, eli teki virheen. Hänen kiinnostuksensa ei oikein riittänyt uuteen yritykseen... Mitä isommat lapset ovat hyppelemässä, sen itsenäisemmin he voivat kortteja lukea ja temppuja harjoitella. Pienemmät lapset tarvitsevat aikuisen tai isomman lapsen antamaan ohjeita.

Viimeinen saamamme pakka on hyvin erilainen kuin nämä kaksi ensimmäistä. Sen nimi Vauvan kanssa. Iloista puuhaa ensimmäiseen vuoteen kertoo hyvin, mihin tarkoitukseen kyseisen pakan kortit on laadittu. Kortteihin kirjatut lorut, leikit ja tehtäväkinkit tarjoavat vauvalle ja vanhemmalle yhteisiä puuhailuideoita vauvan ensimmäiseksi elinvuodeksi. Kortit on laadittu siten, että ne tukevat vauvan kulloistakin kielellistä ja motorista kehitysvaiketta. Tokihan tärkeintä vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa on se aikuisen ja vauvan keskinäinen läheisyys ja aikuisen antama positiivinen huomio, eikä vauvan kanssa tarvitse suorittaa mitään "tiettyjä" tehtäviä, mutta esimerkiksi loruttelu vauvalle kehittää tämän kielellisiä valmiuksia. Kortit tarjoavat mielestäni aika hauskan tavan keksiä puuhailtavaa jo alle vuodenikäisen kanssa, mikäli aikuisesta tuntuu, että hän kaipaa puuhastelu- ja lorutteuvinkkejä. Ainakin itselle tuli esikoisen vauvavuoden aikana välillä sellainen tunne, että mitäs sitten voisimme tehdä... Tämä on myös hauska vauvalahjavinkki erityisesti ensimmäisen lapsen perheeseen.

Kirja, joka tarjoaa puuhaa leikki-ikäiselle automatkojen ajaksi: 100 luukkua. Iloinen laskukirja

Kävin pari syksyä sitten työni ohessa matematiikan opetuksen kurssin (Varga-Nemenyi), ja kurssilla opettaja painotti jo alussa, miten tärkeää on, että lapsi kiinnostuu lukumääristä ja niiden laskemisesta ennen kouluikää. Herkkyyskausi tähän kiinnostumiseen tulee kuulemma jo varhain (hitsi, kun en musita tarkkaa ikää), ja lasta pitäisi kotona kannustaa laskemaan esineiden ja asioiden lukumääriä. Minulle jäi elävästi mieleeni, miten moni meistä kurssilla olevista äideistä henkäisi tämän kuultuaan kauhistuneesti: "Ei meillä kotona treenata määrien laskemista. Ei ne siellä pienten ryhmässä päiväkodissakaan mitään tuollaista tee. Vaikuttaako tämä nyt negatiivisisti lapsemme esimatemaattisten taitojen kehittymiseen?" Kurssin vetäjä tietysti rahoitteli meitä ja kertoi, että moni laskee asioita lapsen kanssa kotonaan ihan huomaamattaa - eikä koskaan ole myöhäistä aloittaa. Taaperoikäisen ei tietenkään ole tarpeen oppia varsinainen lukumäärän, lukusanan ja numeromerkin yhteyttä, mutta lukumäärien laskemista voi jo alkaa harjoitella. Mietin tätä asiaa ja tajusin, että ainakin monet pahvikantiset kuvakirjat suorastaan tyrkyttävät tätä lukumäärien laskemista pienille lukijoilleen. Eli ei muuta kuin lukumääräkirjoja lukemaan!

Saimme TacTic Publishing:lta testattavaksi kirjan 100 luukkua. Iloinen laskukirja (2016, alkuteos 100 Flaps to Learn, Numbers). Kirjaan on merkitty ikäsuositus 3+, eli arvelin aivan oikein sen kiinnostavan myös meidän nelivuotiastamme. Vaikka esikoinen haluaa jo laskea isoja lukuja ja osaa yhdistää lukumäärät ja lukusanat ainakin kuuteentoista asti, ei tämä numeroihin ja lukumääriin 1 - 5 keskittyvä kirja suinkaan ole ollut hänestä liian helppo tai pitkästyttävä. Kirjassa on nimittäin jokaisella aukeamalla laskemiseen liittyviä etsi ja löydä -tehtäviä, mikä tekee muuten helposta laskemisesta nelivuotiaallekin kiinnostavampaa. Kirjassa on viisi perusaukeamaa, joiden rakenne on sama: On tehtävä, jossa luukun päällä on jokin kuva (esim. lehmä) ja lukijaa pyydetään laskemaan, kuinka monta kyseistä asiaa löytyy isosta kuvasta (esim. maatilan pihapiiri). Luukkua nostamalla näkee sitten oikean vastauksen. Toisessa tehtävässä on luukun päällä jokin pieni yksityiskohta isosta kuvasta (esim. tikkaiden puomit) ja numero (esim. 2), ja lukijan pitää keksiä, mikä ison kuvan esine on kyseessä. 

Esikoinen itse päätti, että tämä kirja on hyvää viihdettä automatkojen ajaksi. 10 - 15 minuutin mittaisella ajomatkalla hän ehti hyvin ratkaista ainakin yhden aukeaman tehtävät. Riitti, kun minä pelkääjän paikalta selitin tehtävän, niin lapsi osasi itse laskea asiat sekä tarkistaa tehtävät itse. Hänelle tuntui olevan kovin tärkeää juuri se, että sai tehdä "ihan itte ilman apua". Osa kuvavihjeistä on aika helppoja, osa vaikeampia, mikä on mielestäni hyvä asia. On tärkeää, että lapsi sai tehtäviä tehdessään onnistumisen kokemuksia, mutta muutamaan otteeseen kävimme myös tärkeää keskustelua siitä, että virheistäkin voi oppia. ;) Koska tehtävät jokaisella aukeamalla noudattavat samaa peruskaavaa, ei meidän lapsemme ainakaan jaksanut tehdä kerralla kovin montaa aukeamaa. Kirjasta riittikin siksi puuhaa kolmelle eri automatkalle. Jos mukana olisi vaikka helppoja, kuvien avulla suoritettavia yhteenlaskutehtäviä, olisi kirja hieman monipuolisempi ja jaksaisi kiinnostaa hieman kauemmin.

Leikki-ikäisen kirjavinkit!

Hyvää lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemaviikkoa! Viikko on osa Kirjan vuosi 2015 ohjelmaa. Tällä viikolla kaikkia lasten- ja nuortenkirjallisuuden ystäviä totisesti hemmotellaan, sillä samaan aikaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemaviikon kanssa järjestetään myös Satuviikkoa, joka huipentuu sunnuntaina 18.10. Satupäivään. Tamperella puolestaan järjestään 16.-18.10. Kirjalitta, eli lastenkirjan ja sanataiteen pop up -festivaalit. Koko viikon ympäri Suomea järjestetään siis erilaisia lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyviä tapahtumia satuhetkistä kirjailijavierailuihin ja askartelupajoista satuteatteriin. Myös sosiaalinen media on mukana Kirjalitassa, ja jokainen halukas voi esimerkiksi lähteä pelaamaan #kirjalittaa, jonka ohjeet löydät täältä.

Tällä viikolla täällä Luetaanko tämä? -blogissakin on tarkoitus päästää lasten- ja nuortenkirjallisuusviikon kunniaksi "ääneen" perheen varsinainen lastenkirjallisuuden suurkuluttaja, eli 3, 5-vuotias esikoispoikamme. Tänään hän halusi kertoa, mitkä ovat hänen sekä puolitoistavuotiaan pikkuveljensä tämän hetken lempikirjat. Hän myös tahtoi itse ottaa kuvat tätä juttua varten. Koitin myös hieman kysellä, miksi lapsi valitsi juuri nämä kirjat, mutta kovin tyhjentäviä vastauksia en kyllä saanut... Tässä myt kuitenkin tulevat perheemme leikki-ikäisen kirjavinkit, olkaa hyvä!

Tällä hetkellä ehdoton iltasatusuosikki on Eppu Nuotion ja Aino Louhen Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät (Bazar Kustannus 2015). Sen esittelin jo aikaisemmin blogissani täällä.

Kirjasta:

Minä: "Miksi sä tykkäät tästä kirjasta? Mikä siinä on kivaa?" 

Lapsi: "No kaikki. Kaikki kuvat on ihanii."

Mielenkiintoiset, "silmänkääntötemppukirjat" Vastaleikki (Tactic Publishing 2013, alkuteos 2011) ja Värileikki (Tactic Publishing 2013, alkuteos 2011) ovat usein esikoisemme tutkailun ja ihmettelyn kohteina. Värileikkikirja on herättänyt hänessä halun tutkailla, mitä värejä tulee, kun eri värejä sekoitetaan keskenään. Eikä se ole ihmekään, sillä Värileikki-kirja kutsuu tutkimaan ja leikkimään väreillä. Molemmissa kirjoissa on ideana, että jokaisella aukeamalla on kaksi yksinkertaista, erilaista kuvaa, jotka täydentyvät, kun niiden päälle kääntää läpiväkyvän sivun, jossa on maalattu, taustasivun kuvaa täydentävä elementti. Värileikkikirjassa tuo elementti vaihtaa väriä tausta-aukeamansa värityksen mukaan. Vastaleikkikirjassa tuo elementti puolestaan täydentää aukeamalla esitellyt vastakohtaparit.

Muut kirjat, joita leikki-ikäisemme halusi kuvata ja esitellä muille lapsille Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon ihastuttava kuvakirja Hämärinkäinen (Karisto 2015, arvostelukappale kustantajalta), Sanna Pelliccionin Jännittäviä aikoja Onni-poika (Minerva 2015) ja Hannu Hirvosen ja Virpi Pennan Pullopostia tietenkin (Karisto 2015). Onni-pojan ja Pullopostia tietenkin esittelyt löydät täältä ja täältä. Tuo Hämärinkäinen aivan vastikään ilmestynyt uutuus, joka on herättänyt lapsessamme jopa hieman hämmentyneitäkin tunteita. Omasta mielestäni se on vallan herttainen iltasatukirja, jonka aion esitellä blogissa hieman myöhemmin tällä viikolla (pysykää siis kuulolla!).

Kirjoista:

Minä: "Miksi tämä Pulloposti on sellainen, että sä tykkäät siitä ja haluat kertoa siitä muille lapsille?"

Lapsi: (Se) On kiva lukea, kun on... kiva kirja!"

Minä: "Mikä tässä Onni-pojassa on kivaa?"

Lapsi: "Hihii... -------"

Minä: "Ai otetaan kuvia myös tästä Hämärinkäisestä?"

Lapsi: "Joo, mut ei ihan joka sivusta!"

Minä: "No mistä ei oteta?"

Lapsi: "Ei sit oteta siitä, kun se (Hämärinkäinen) on siellä (kiven alla) vankina"

Minä: "Ai se taitaa olla susta vähän sellainen jänittävä kohta?"

Lapsi: "hmmmmm..... Joo-o."

Lopuksi esikoinen tosiaan halusi myös kuvata kolme kuopuksemme kirjasuosikkia. Kuten olen kertonut, tuo vajaa puolitoistavuotias taaperomme tykkää tällä hetkellä katsella kirjoja, joista hän voi opetella sanoja (mutta toistelee niitä toistaiseksi vielä tyylilä: höö, ööö, tä). Myös luukkukirjat ovat kovassa suosiossa. Tämä selittänee alla olevien kolmen kuvakirjan päätymisen taaperomme top-viiden suosikkirjan joukkoon. Näitä kirjoja luetaan meillä niin paljon, että esikoinenkin tietää kuopuksen tykkäävän juuri näistä. "Haetaanko taas tää. Luetaanko taas tää sun lempparikirja?, kyselee isoveli.

Sarah Dyer: Sanojen kirja yli 250 sanaa ja kuvaa (Tactic Publishing 2014)
Puutarhassa. Miniluukkukirja (Satukustannus 2011)
Joachim Krause: Missä on pikku dinosaurus? (Aurinko Kustannus 2010, suom. Tanja Kanerva)

Näissä merkeissä, näiden kirjojen parissa alkoi siis meidän lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemaviikkomme. Viikonloppuna olisi tarkoitus osallistua myös Satuviikon tapahtumiin. Käykää tekin ihmeessä katsomassa tapahtumakalentereista, mitä kaikkea on tarjolla! Kirjalittaan emme valitettavasti pääse, sillä tapahtuma on harmillisesti hieman liian kaukana. Käykää te, jotka olette viikonloppuna Tampereen suunnalla, katsomassa, mitä lastenkirjan ja sanataiteen pop up -festareilla on tarjota!

Monipuolinen taaperokirja Äkkää ja tökkää

Äkkää ja tökkää (arvostelukappale kustantajalta) on Lasten Keskuksen kustantama syksyn 2015 uutuuskirja, joka sopii mainiosti taaperoille, mutta myös leikki-ikäisille. Kirjan värikäs kuvitus ja kurkistusluukut kiinnostavat perheemme taaperoikäistä,  ja leikki-ikäinen puolestaan kiinnostuu tutkimaan ja etsimään kirjasta vastauksia sen esittämiin kysymyksiin. Äkkää ja tökkää -kirjan on kirjoittanut Fiona Watt ja kuvittanut Stephen Barker. Kirjan suomennoksesta vastaa Kalle Nuuttila ja mainiosta ulkoasusta on huolehtinut Erica Harrison.


Taaperoikäisemme nauttii tällä hetkellä suunnattomasti siitä, että hän saa osoitella kirjasta kuvia ja vanhempi vastaa hänelle kertomalla, mitä kuva esittää. Tässä kirjassa on paljon katseltavaa ja ihmeteltävää. Siitä löytyy asioita, jotka ovat tuttuja lapsen omasta elinpiiristä, mutta myös hieman vieraampiakin juttuja mahtuu mukaan (esim. robotit ja avaruus).

Fiona Watt, Erica Harrison & Stephen Barker: Äkkää ja tökkää
(Lasten Keskus 2015)

Fiona Watt, Erica Harrison & Stephen Barker: Äkkää ja tökkää
(Lasten Keskus 2015)

Leikki-ikäisiä varten kirjaan on kirjoitettu kysymyksiä, joihin lapsi saa etsiä vastauksia kuvista ja sitten osoittaa niitä tökkäämällä. Uusi kysymys löytyy muuten yleensä edellisen kysymyksen vastauskuvan läheltä. Aikuisena ilahduin, että kaikki kysymykset eivät ole aivan yksinkertaisia tyyliin: "Missä kissa on?" Joukkoon mahtuu myös haastavampia kysymyksiä esimerkiksi: "Kuka on syönyt kalan lounaaksi?" Lapsi joutuu kuvaa tutkimalla ja lukemalla päättelemään vastauksen. Kirjan kuvitus on niin runsas ja houkutteleva, että aikuisen on helppo keksiä siitä lisää kysymyksiä, kun kirjan kysymykset on käyty läpi jo niin monta kertaa, että lapsi osaa ne ulkoa.

Kuka onkaan syönyt kalan lounaaksi?
Fiona Watt, Erica Harrison & Stephen Barker: Äkkää ja tökkää
(Lasten Keskus 2015)

Kirjan äärellä syntyi myös paljon spontaania keskustelua ja ihmettelyä. Esikoinen tutki kuvia ja teki niistä ihan omia tulkintojaan. Hän esimerkiksi löysi kilpikonnasivulta samankaltaisia kilpikonnia ja nimesi ne yhdeksi perheeksi. Hän pohti, miksi yksi auringonkukka on surullinen, ja tuli siihen tulokseen, että kukaa suree, kun ei omista yhtään lehteä! Tällaiset kirjat, jotka innostavat lapsen pohtimaan, kyselemään ja tulkitsemaan ovat aivan mahtavia. Me tykkääme!

Fiona Watt, Erica Harrison & Stephen Barker: Äkkää ja tökkää
(Lasten Keskus 2015)

Fiona Watt, Erica Harrison & Stephen Barker: Äkkää ja tökkää
(Lasten Keskus 2015)