Valloittava Kasa luokassa

Aika moni lastenkirjojen ystävä on varmasti tutustunut Emilia Erfvingin kirjoittamaan ja kuvittamaan suloiseen Kasa-kirjasarjaan. Teksti kirjoissa on vähäeleistä. Yhdessä hempeänsävyisen sekä sympaattisen kuvituksen kanssa, ne luovat valloittavan kokonaisuuden, jossa luontoa ja metsän elämää kuvataan lapsentasoisesti ja oivaltavasti. Koska näkökulma on Kasan, on kirjoissa mukana myös yllättävä elementti.

Tänä vuonna minulla on taas koulussa ekaluokka, joten päätin, että ympäristöjakson aikana luen heille Kasat. 

Olimme jo oppilaiden kanssa opiskelleet metsää, puulajeja, sieniä ja syksyn luonnossa aikaansaamia muutoksia. Seuraavaksi vuorossa olisivat vuodenajat ja eläimet. Näihin aiheisiin Kasa-sarja sopii hyvin. Luin oppilaille ensin sarjan ensimmäisen osan Kasa (Lasten Keskus, 2020), jossa esitellään kirjan päähenkilö ja kerrotaan sen kautta vuodenajoista sekä ympäristössä eri vuodenaikoina tapahtuvista muutoksista. 

"Kasa muuttuu vuodenaikojen mukaan." ... "Kohta on kesä... ja kaikki alkaa taas alusta.

Lukemisen jälkeen teimme pienen taukojumpan, joita harrastamme perinteisesti pitkin päivää, ja ideoimme liikkeitä, jotka kuvaavat eri vuodenaikoina tehtäviä tekemisiä (kesä = uiminen, syksy = sienten poimiminen ja lätäköissä pomppiminen, talvi = luisteleminen, kevät = kukkien poimiminen). Sitten sanoin eri sanoja, oppilaat pohtivat, mihin vuodenaikaan ne liittyvät ja tekivät siihen sopivaa liikettä. Luokkani on aivan mahtava ja innostuu tämäntyylisistä harjoituksista kovasti. 

Kun olimme jumpanneet itsemme virkeiksi, teimme kirjan loppukuvan inspiroimat vihkomuistiinpanot, eli piirsimme vihkoon nelikentän, jonka otsikko on "Vuodenajat", ja nelikenttiin väliotsikoiksi tulivat tietenkin kaikki vuodenajat. Harjoittelimme samalla otsikoinnin merkitystä ja pikkukirjaimilla kirjoittamista. Sitten oppilaat saivat kertoa asioita, joita heille tulee mieleen eri vuodenajoista, piirsimme ne vihkoon ja lopuksi väritimme ne. (Kirjoitan me-muodossa, sillä minä tietysti teen mallittaen kaiken myös.)

Tutkimme, miltä Kasa näyttää kuvissa eri vuodenaikoina.

Olin aiemmin nähnyt Erfvingin Instagram-tilillä kuvia hänen pitämästään työpajasta, jossa lapset olivat askarrelleet omia Kasojaan. Laitoin Erfvingille viestiä, ja hän kertoi, miten heidän työpajansa etenivät. Teimme koulussa suunnilleen samoin. Kuvaamataidon tunnilla luin siis oppilaille uudestaan, millainen Kasa on. 

"Metsässä on Kasa. Kasassa on milloin mitäkin. Käpyjä, kukkia, kuusenneulasia, tatteja ja tammenterhoja."

Sen jälkeen oppilaat saivat lähteä hakemaan ulkoa materiaaleja omiin Kasoihinsa. Minä olin löytänyt koulun kuvisvarastosta tukevaa pahvia, johon jokainen sai valita tuomistani taustapapereista yhden päällysteeksi. Sitten he kasasivat tauluihin omat Kasansa. Tet-harjoittelijani kuumaliimasi painavimmat materiaalit kiinni, muut osat pysyvät kiinni erikeepperillä, ja tapeteista sai leikattua kukkia ja tatteja, jotka myös kiinnitettiin Kasoihin. Erfvingin pajoissa hän oli jakanut lapsille valmiiksi silmiä liimattavaksi Kasoihin, ja minäkin olin piirtänyt silmiä valmiiksi. Oppilaiden kasoista tuli aivan valloittavan suloisia!

Seuraavalla tunnilla luin oppilaille Roskakasa-kirjan (Lasten Keskus 2021), jossa joku on kipannut metsään roskia, ja kaunis Kasa muuttuu roskakasaksi. Lukiessani oppilaat kuuntelivat hiiren hiljaa ja vakavina, miten metsän eläimet satuttavat itseään, kun ne takertuvat roskiin ja syövät niitä. Vaikutelmaa vielä tehosti se, että luokkamme maskotit koira ja rotta istuivat sylissäni ja kuuntelivat nekin surullisina, mitä Kasan metsässä tapahtui. Erfvingin kirjassa eläimet kyllä lopuksi keksivät käyttää roskia myös hyödyksi, mutta me puhuimme oppilaiden kanssa, miten roskat todella ovat vaarallisia ympäristölle. 

Tämän jälkeen maskottirottamme kyseli oppilailta, mitä eläimet tarvitsevat pärjätäkseen, ja kokosimme oppilaiden hienot ajatukset taululle. Sieltä siirsimme ne yksinkertaistetussa (ravintoa, vettä, suojaa) muodossa oppilaiden vihkoihin. Lopuksi oppilaat piirsivät vihkoonsa omat eläimet käyttäen halutessaan mallina Roskakasan kuvitusta. 

Minulla on tulostettuna ja laminoituna Pisara -opoppaan takaa kopioituja eläinkortteja, jotka laitoin keskelle luokan lattiaa, ja oppilaat menivät niiden ympärille piiriin. Pyysin oppilaita keksimään erilaisia tapoja jakaa eläimiä ryhmiin (Mitä tuossa kasassa olevilla eläimillä on sellaista, mitä noilla toisessa ei ole? Mitä samaa on tuon tietyn kasan eläimissä?). Yksi teki luokittelun, muut saivat arvata, jonka jälkeen toinen oppilas sai tehdä uuden luokittelun. Lopulta minä tein luokittelun selkärankaisiin ja selkärangattomiin. Eräs oppilas arvasikin aika nopeasti, millä perusteella tein luokitukseni. Sen jälkeen kerroin, että tieteellisestikin eläimet luokitellaan selkärankaisiin ja selkärangattomiin. Jokainen sai myös vihkoonsa liimattavaksi muutaman selkärankaisen ja selkärangatoman eläimen kuvan, jotka tietysti liimattiin oikean otsikon alle, kunhan ope oli ensin tarkastanut, että oppilas oli osannut luokitella ne oikein.

Syysloman jälkeen jatkoimme Kasan parissa. Teimme muun muassa pienen luovan kirjoituksen tehtävän. Aloitimme siitä, että oppilaat miettivät yhdessä parin kanssa, mistä Kasa ei pidä. Kirjoitin heidän ideoidensa pohjalta virkkeitä taululle: "Kasa ei pidä roskista". "Kasa ei pidä roskaajista." Sen jälkeen oppilaat miettivät, mistä kaikesta Kasa pitää. Jokaiselle oppilaalle on oma puhekuplalappunsa, johon he kirjoittivat mallin mukaan "Mi-nä tyk-kään..." Tämän jälkeen oppilaat saivat miettiä, mistä juuri heidän oma Kasansa pitää ja kirjoittaa sen lappuun. Minä ja luokan ohjaaja tietysti autoimme niitä, jotka eivät itse osaa kirjoittaa. Puhekuplat kiinnitettiin sinitarralla oppilaiden tekemiin Kasoihin. Sieltä moni niitä kävikin sitten tavailemassa. Lisäksi oppilaat tekivät Lasten Keskuksen ja Erfvingin tarjoaman monisteen (https://lastenkeskus.fi/wp-content/uploads/2021/03/EmiliaErfving_Roskatehtavat.pdf), jossa he ympyröivät kuvasta asioita, jotka eivät kuulu luontoon, eli roskia.

Seuraavalla tunnilla oppilaat saivat miettivä ryhmissä, millaisia asioita luonnosta kuuluu löytyä. Kirjoitustaitoinen oppilas toimi kirjurina. Asiat koottiin yhteen, ja oppilaat opiskelivat käsitteet "elollinen" ja "eloton". Monisteesta ympyröitiin vihreällä elollisia asioita ja harmaalla elottomia. Elollinen ja eloton -taukojumpan avulla oppilaat saivat peppua irti penkistä; sanoin sanan, ja jos se oli elollinen oppilaat kasvoivat (eli nousivat varpaille ja kurkottivat kattoon) ja jos se oli eloton jähmettyivät paikoilleen "elottomiksi".

Luimme myös kolmannen Kasa-kirjan Kasan nenä (Lasten Keskus 2022), jossa Kasan nenä katoaa. Kirjan luettuamme ohjasin oppilaita harjoittelemaan kartan käytön ja piirtämisen alkeita, eli tutkimme luokkaa ja siitä tehtyä, ylhäältä päin piirrettyä kuvaa. Sen jälkeen oppilaat toimivat pareittain, toinen piilotti vuorotellen luokkaan "Kasan nenän", piirsi rastin karttaan siihen kohtaan, johon sen piilotti ja pari sai etsiä kadonneen nenän. 

Lisäksi Lasten Keskuksen sivuilta (https://lastenkeskus.fi/kirjasarjat/kasa/) löytyy tulostettavia tehtäviä, joista moni olisi sopinut suoraan tähän meidän ympäristö-jaksoomme. 

Edit. 24.3.23 Kasa-sarjaan on tullut neljäskin kirja, Kasan perhe.

Kierrätysteema ja kestävä kehitys ovat edelleen pinnalla lastenkirjoissa

Kierrättäminen, kestävä kehitys, ilmastonmuutos ja ympäristön hyvinvointi ovat tärkeitä aiheita, ja vaikka näistä aiheista on viime vuosina julkaistu melko paljon lasten- ja nuortenkirjoja, olen sitä mieltä, että enempi parempi. Esittelen seuraavaksi kaksi Kustannus-Mäkelän vuonna 2020 julkaisemaan kuvakirjaa, joissa toisessa keskitytään erityisesti kierrättämiseen, ja toisessa syvennytään myös tuotteiden elinkaaren tarkasteluun. Kummassakin myös kyseenalaistetaan tarve ostaa tavaraa uutena.

Tiina Sarja on kirjoittanut ja yhdessä Mikko Posion ja Henna Ryynäsen kanssa ideoinut kuvakirjan Anna ja Akseli selvittävät - Kuka vei roskat?, joka pituutensa, tekstin määränsä ja tasonsa perusteella sopii parhaiten alakouluikäisille lapsille. Kirjassa on kehyskertomus, jonka edetessä selviää, miten ja mistä erilaiset tavarat tehdään, mitä kyseisille tavaroille tapahtuu, kun ne ovat elinkaarensa päässä, ja miten niitä voi kierrättää. 

Tarinan päähenkilöt ovat kaksoset Anni ja Akseli, jotka yrittävät jäljittää isän dronen, jonka Akseli vahingossa hukutti biojäteastiaan. Akselilla on hirveä hätä ja tarve löytää drone - etenkin, kun hänen omat säästörahansa on tarkoitus käyttää uuteen kännykkään, eikä droneen kadonneen tilalle. Selvitystyö tapahtuu tietysti seuraamalla dronen matkaa tietokoneen ruudulta. Vain kaksosten Voltti-koira lähtee oikeasti lentohärvelin perään ja joutuu siinä samalla itsekin jätelaitokselle. Onneksi lapsille entuudestaan tuttu prodessori Valonen löytää sattumalta sekä Voltin että dronen, jonka hän pystyy myös korjaamaan.

Kirjan alussa ja lopussa on havainnollisesti kerrottu, mitä tarkoittaa kiertotalous, miksi jätteiden syntymistä pitää vähentää ja miksi kierrättäminen on tärkeää. Lisäksi tarinan lomassa on aukeamia, joissa kulloinkin tarinassa eteen tulevien raaka-aineiden faktat on kerrottu Voltin viisaudet -tietoteksteissä. Tosin huomasin, että lasista ja ongelmajätteestä tällaisia tietotekstejä ei oltu kirjoitettu. Kuten mainitsin jo aikaisemmin, on tässä kirjassa melko paljon tekstiä, ja hieman pohdin, olisiko tarinaa voinut joltain osin lyhentää, jotta lukijoiden mielenkiinto pysyy yllä. Kuvitustakin on onneksi runsaasti, ja se tietysti osaltaan keventää lukukokemusta. Ryynäsen kuvitustyyli on eniten edukseen Voltin viisauksien yhteydessä, sillä tietoteksteissä pitää kuvituksen tukea tekstiä ja olla havainnollista. Siinä Ryynäsen kuvitus onnistuu mielestäni oikein hyvin.

"Tää on hyvä!" totesi meidän eskarilaisemme.
..........................................

Leikki-ikäisillekin sopiva, kierrätystä käsittelevä kuvakirja on Kerttu Rahikan ja Nadja Sarellin Elsa ja Lauri kierrättävät. Se kertoo Elsasta ja Laurista, joille äidillä ja isällä on yllätys: lapset saavat omat huoneet. Sitä varten pitää kuitenkin hankkiutua eroon vanhoista tavaroista, jotka ovat rikki tai jääneet tarpeettomiksi. Osa lasten tavaroista on rikkinäisiä, mutta ehjät tavarat myydään kirpputorilla ja netissä, ja osa viedään kierrätyskeskukseen. Sitten vasta mietitään, mitä uutta huoneisiin tarvitaan ja mistä ne kannattaa hankkia. Elsa esimerkiksi on päättänyt, että haluaa keltaisen kirjoituspöydän, ja vaikka kierrätyskeskuksesta löytynyt pöytä ei ole keltainen, keksii Elsa, että sen voi maalata. Kaiken siivoamisen ja kierrättämisen jälkeen lapset saavat upeat huoneet, jonne he kutsuvat kaverit tupaantuliaisiin. Juhliin on järjestetty myös Elsan ja Laurin keksimä ohjelmanumero: pahvilaatikoista askarrellaan upea juna, joka kuljettaa lapsia Rovaniemelle asti!

Elsa ja Lauri kierrättävät on tarinansa puolesta samastuttava ja melko suoraviivainen lastenkirja, jossa kuvan ja tekstin osuus on suunnilleen 50/50. Tekstiä on oikeastaan tässäkin kirjassa paljon, mutta koska Sarellin värikäs ja iloinen kuvitus on yhtä tärkeä roolissa, ei kirja tunnu yhtään raskaalta. Kuka vei roskat? -kirjan tavoin myös tässä kirjassa on lopussa tietoaukeamia, joissa kerrotaan, miksi kannattaa kierrättää, mitä kierrätetään, miten turhaa jätettä voi välttää ja miten roskia voi hyödyntää vaikkapa kierrätysaskartelusta. Tietotekstit ovat napakoita ja kohdeyleisönsä huomioivan lyhyitä, mikä on tietysti oikein hyvä asia. Jäin ainostaan kaipaamaan sitä, että lukijoille olisi selvinnyt rikkinäisten tavaroiden joutuvan kaatopaikalle, koska niitä ei oikein voi järkevästi kierrättää. Ehkä siinä yhteydessä Lauri ja Elsakin olisivat voineet kuin ohimennen päivitellä lelujen tai jätteen määrää, mikä voisi ohjata lukijoitakin miettimään samaa.

Tässä on kerrottu oikein havainnollisesti kuvin ja sanoin, ettei maapallo jaksa kantaa loputtomasti tavaraa.

                                                            .......................................... 

Olen aikaisemminkin esitellyt blogissani ylläkuvatuista aiheista tehtyjä lastenkirjoja, ja niitä esittelyjä voi lukea tämän linkin takaa. Kirjoitin postauksen myös erään ekaluokkani kanssa tehdystä kierrätysprojektista, ja sen voit lukea tästä. Toisen luokan kanssa touhusimme tällaista.

Muumeista inspiroituva opetusjakso, joka ei koskaan toteutunut - kiitos koronan

Blogissani on vielä vajaan viikon verran käynnissä Muumi-kirjojen -lukuhaaste, jonka tarkoitus on sekä juhlia muumien 75-vuotisjuhlavuotta että osallistua Itämeren-suojelutyöhön. Tämän blogihaasteen lisäksi minun oli tarkoitus toteuttaa myös koulussa jakso, jonka aikana olisimme tutustuneet Tove Janssoniin sekä hänen kirjoittamaansa ensimmäiseen Muumi-tarinaan eli Muumit ja suuri tuhotulva -kirjaan ja yhdistäneet tämän kaiken vesistöjaksoon sekä kierrätysteemaan. Olin jo ehtinyt suunnitella kokonaisuutta jonkin verran, joten päätin kirjoittaa sen suurinpiirtein tänne blogiin ja esitellä samalla kaksi Muumi-aiheista kirjaa lisää.

Edit. 26.4. Tämän postauksen kommenteista voit lukea tarkemmin, miksi en voi toteuttaa tätä jaksoa etäkoulussa.

Jakso piti aloittaa tutustumalla ensin Tove Janssoniin. Oppilaiden omassa lukukirjassa (Apilatien Lukukirja, Sanoma Pro) on itseasiassa kaksi kappaletta, joista toinen käsittelee Tovea ja toinen kirjaa Muumipeikko ja pyrstötähti. Niistä oppilaat olisivat saaneet lukea äidinkielen tunneilla Tovea käsittelevän kappaleen ja tehdä siihen liittyvät tehtävät sekä luku- että työkirjasta. Läksynä olisi voinut hyödyntää lukukirjan monisteista löytyvää monistetta.

Minun oli tarkoitus esitellä jakson aluksi Tovea ja hänen elämäänsä aivan mainion Muumimuseokirja -tietokirjan (WSOY 2019, arvostelukappale kustantajalta) avulla. Sen ovat kirjoittaneet Janina Ahlfors & Minna Honkasalo. Kuvituksen on tehnyt Päivi Arenius, joka muuten on kuvittanut aika monta nykyään ilmestyneistä muumi-aiheisista teoksista. Kirjassa on selkeä aikajana, joka esittelee Toven elämän vaihe vaiheelta. Olisimme luultavasti työstäneet oppilaidenkin kanssa jonkinlaisen Toven elämänkaaren joko seinätyönä tai videoteoksena.

Jakson aikana ajattelin lukea oppilaille ateljee- sekä äidinkielen tunneilla Muumit ja suuri tuhotulva -kirjaan, joka tarjoaa monia herkullisia aiheita muun muassa äidinkieleen ja kuvataiteeseen. Ympäristöopin tunneilla olisimme yhdistänet hattivatit sähköön ja ukkoseen, jotka myös ovat aiheinamme tänä keväänä. Tunnekasvatuksenkin olisi voinut luontevasti yhdistää tähän kirjaan.

Kuviksessa olisimme luoneet luokkaan taidenäyttelyn (ohje Muumimuseokirjassa), jonka teoksiin olisi saatu aiheita Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta ja jotka olisi tehty aina siinä vaiheessa, kun tarinassa olisi tullut sopivasta kyseiseen työhön sopiva kohtaus. Tällaisia töitä suunnittelin:

• luokan yhteisenä työnä viidakko voimapaperille pulloväreillä
• yksinkertaiden "nykytaidetyö", jossa Muumipeikon ääriviivat piirretään ja leikataan paperille, liimataan yksiväriseen taustaan, ja jossa häntä jaa roikkumaan paperin reunan ulkopuolelle
• Muumimaailma pienoiskoossa kenkälaatikoihin (dioraama)
• Muumitalon pienoismalli (Naapuriluokan ope oli jo luvannut minulle talouspaperirullaa paksumpaa ja halkaisijaltaan sitä isompaa putkea, josta olisimme sahanneet jokaiselle pätkän talon seiniksi.)
• pullopostikirje, joka olisi vanhennettu teellä -> tähän yhdistyy myös äidinkieli
• myrskyinen meri
• kauas kohoavat portaat lyijykynillä tai hiilellä (perspektiivi, idea Muumimuseokirjasta, kuva Muumit ja suuri tuhotulva)

Lisäksi:

• Toven tekemiin taidekuviin tutustuminen, taidekuvista keskusteleminen (Muumimuseokirjassa vinkkejä mm. tunne, tunnelma)
• väriympyrään, viivaan ja sommitteluu tutustuminen (Muumimuseokirjassa vinkit tähän)
• Luokkaan piti tuoda vanha muumitalo ja muumifiguurit, joilla oppilaat olisivat saaneet leikkiä-----> Leluja olisi valokuvattu uusissa ympäristöissä (kuvis)

Äidinkielessä olisimme tehneet tietotekstejä, joko jostain suomalaisesta taiteilijasta tai muumihahmosta - en ollut vielä päättänyt. Lisäksi olisimme tosiaan kirjoittaneet pullopostikirjeet ja tutustuneet sarjakuviin Muumi-sarjakuvia apuna käyttäen. Oma muumi-aiheinen tarina olisi kirjoitettu niin, että olisimme harjoitelleet samalla juonikaavion käyttämistä. Mahdollisuuksien ja käytettävissä olevan ajan puitteissa olisimme lukeneet myös muita Toven kirjoittamia Muumi-kirjoja.

Tuossa Muumimuseokirjassa on aivan mahtavia ideoita, joita voi käyttää opetuksessa, ja niitä olisin voinut toteuttaa jakson aikana ihan sellaisenaan. Edellä mainittujen tehtävien lisäksi olin suunnitellut toteuttavani ainakin nämä:

• (Muumi)museon työn esittely lyhyesti ja sen jälkeen oppilaiden omiin keräilykokoelmiin (Mitä kaikkea voi kerätä?) ja kokoelmaesineen luettelointi lomakkeeseen -> tietoja varten esineen paino ja pituus mitataan, ja mittaaminen on aiheena myös matematiikassa
• geometristen muotojen etsiminen teoksesta, kolmiulotteisuus/ kaksiulotteisuus, taideteoksen tutkiminen (matematiikka, kuvataide)

Itämeri- ja vesistöteemaan olisimme alkaneet tutustua oppilaiden kanssa lukemalla Muumipeikko majakkasaarella - Retki meriluontoon! -kirja (Tammi 2020, arvostelukappale). Kyseisen kirjan ovat kuvittaneet Riina ja Sami Kaarla, ja sen on kirjoittanut Katariina Heilala yhteistyössä John Nurminen Säätiön Miina Mäen kanssa. Kirja juhlistaa Muumipeikon 75-vuotisjuhlavuotta ja on myös osa #MEIDÄNMERI -kampanjaa.

Itse tarina on melko yksinkertainen, eli Muumiperhe ystävineen päättää lähteä taas Muumipappa ja meri -kirjasta tutulle majakkasaarelle katsomaan, mitä saarelle ja majakalle kuuluu. Saarella he tutkailevat meriluontoa ja muun muassa löytävät Muumimamman istuttaman omenapuun hyvissä voimissa. Saaren kasvillisuuteen kajoaminen ja maiseman muuttaminen kuitenkin kyseenalaistetaan, kun Muumimamma tuumaa:

"Olin hassu, kun kuvittelin(,) että tällaista saarta voisi muuttaa. Se on parhaimmillaan ja kauneimmillaan juuri sellaisena kuin on."

Koko kirjan idea onkin tutustuttaa lukijat mereen ja meriluontoon ja opettaa heitä kunnioittamaan sekä vaalimaan sitä. Jokaisella sivulla on kuvitukseen lisätty ja nimetty saariston kasveja ja eläimiä sekä muun muassa merenkulkuun liittyviä asioita. Hieman jäin kyllä miettimään, miksi kuvitus on melko tyyliteltyä, sillä ainakaan minä en tunnistaisi kirjan kuvituksen avulla esimerkiki jäkälää tai sammalta, jotka ovat lähinnä harmaita ja vihreitä palloja kuvissa. 

Kirjan viimeisen aukeaman otsikko on Suojellaan meriluontoa! - Pohtimisen aiheita lapsille ja aikuisille yhdessä. Tekstissä on vinkkejä (Itä)meren suojelemiseen ja sen hyvinvoinnin lisäämiseen.

Koulussa olisimme keskittyneet erityisesti seuraaviin teemoihin: vesistöjen suojelu, vesillä liikkuminen ja noste veden ominaisuutena. Suunnitteilla oli lukea meri-aiheisia katkelmia Muumi-kirjoista ja käyttää niitä opetuksessa. Aioin myös hyödyntää Otavan Oppimisen Palveluiden verkkosivulta löytyvää #MEIDÄNMERI -opetuspakettia ja Moomin Charactersilta saamiani koulun seinille laitettavia #MEIDÄNMERI -julisteita, joissa neuvotaan, miten jokainen voi omilla teoillaan vaikuttaa ja osallistau Itämeren suojeluun. 

Tokaluokkalaisteni omassa ympäristöopin kirjassa aiheena on järviluonnon lajistoon tutustuminen, joten olisimme myös opiskelleet myös järvi-aihetta. Kytkös Itämeri-aiheeseen on ilmeinen, järviä vaivaa rehevöityminen. Ihmisen toimet aiheuttavat sekä ilmaston muuttumista että vesistöjen saastumista, joten tästä olisikin sitten opetuksessa saanut mainion siirtymän kierrättämis- ja "pelasta pörriäinen" -aiheisiin.

Kuinka kertoa lapselle ilmastonmuutoksesta: Kenties kuvakirjan avulla?

Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, että viime aikoina on ilmestynyt monta lasten- ja nuortenkirjaa, joiden teemana on ilmastonmuutos. Toki tätä tärkeää aihetta pitää käsitellä myös lasten kanssa ja lapsentasoisesti. Esittelen seuraavaksi kolme lastenkirjaa, jotka palvelevat tätä tarkoitusta.

Laura Ertimo (kirj.) ja Mari Ahokoivu (kuv.): Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu? (Into Kustannus 2019, saatu kustantajalta)

Tämä kirja on faktaa ja hieman fiktiota yhdistävä tietokirja, joka käsittelee ilmastonmuutosta hyvin tietopainotteisesti ja totuudenmukaisesti. Aihe on raskas, ja monet ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyvät tekijät aika vaikeatajuisia ja vaikeasti myös selitettäviä. Koska kirja on kirjoitettu nimenomaan lapsilukijoille, on kirjaan tehty kehystarina, jossa kaverukset Kasper ja Lotta ryhtyvät selvittämään, mitä ilmastonmuutos on, mistä se johtuu ja kuinka sitä voisi vielä tarjua.

Kirjassa lasten tiedonjano syttyy, kun Lotta ihmettelee, miksi kaikissa joulukorttikuvissa on valkea joulu, vaikka joulu on vuoden pimeintä, mustinta ja sateisinta aikaa (kuulostaako tutulta?). Tytön äiti selittää, - samalla kännykällä verkkokaupan uutuksia ihaillen - että ennen joulut olivat lumisia ja pakkasta oli paljon. Ilmaston lämmettyä talvet ovat Suomessa lauhtuneet.

Lotan ja Kasperin tehdessä selvitystyötään käy ilmi, että ilmasto lämpenee liian nopeasti ihmisen toiminnan takia. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa muutoksia paitsi säässä myös ilmastoon vaikuttavissa merivirroissa, maapallon elinolosuhteissa ja ekosysteemissä. Kaunistelematta kerrottaan, mikä seuraus tällä kaikella muutoksella on: eliölajeja kuolee, säätilat muuttuvat, toiset paikat kuivuvat, toisissa sataa liikaa, jäätiköt sulavat jne. Tämä osuus on ehkä kirjan raskain osuus eikä pelkästään aiheen vakavuuden ja vaikeuden takia. Tekstiä on aika paljon, ja kaiken ymmärtäminen ja sisäistäminen vaati aikuislukijaltakin keskittymistä. Kirjassa nimittäin selitetään kaikki melko tieteellisesti ilmakehän koostumuksesta lähtien. Kuvitustakin on onneksi paljon ja se keventää sekä havainnollistaa tekstiä mukavasti. Osa kuvista on sarjakuvamaisia, mikä myös on kiva lapsilukjoita ajatellen.

Kaikki Lotan ja Kasperin selville saama tieto alkaa ahdistaa lapsia, ja he miettivät, miksi aikuiset eivät tee asialle mitään. Lotta ja Kasper tulevat siihen tulokseen, että ehkä aikuisten olalla istuvat ilmastokeiju ja fossiilimenninkäinen, joista toinen kuiskii totuuksia, toinen yrittää vähätellä ilmastonmuutoksen olemassoloa ja ihmisten osuutta siinä saaden heidät toimimaan ilmaston kannalta hullusti. Nämä kaksi otusta seikkailevat myös läpi kirjan, ja fossiilimenninkäinen yrittää kautta linjan vähätellä ilmastonmuutokseen liittyviä faktoja, joita lapset ja ilamstokeiju saavat selville. Se ei halua muutosta, eikä näe tarvetta ihmisten muuttaa käytöstään. Ilmastokeiju yrittää parhaansa, mutta jää valitettavasti ainakin aluksi jalkoihin.

Koska lapsissa on tulevaisuuden toivo, eikä lastenkirjan tarkoitus ole lannistaa lukijoita, keksitään ja ehdotetaan kirjassakin erilaisia keinoja toimia niin, että ilmastonmuutosta voitaisiin hillitä. Lotta ja Kasper ryhtyvät ilmastotulevaisuustreeneihin. He selvittävät, mitä voivat tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi (myös globaalilla tasolla) ja innostavat perheensäkin mukaan. Tärkeää on myös ajatus siitä, että uudenlainen tapa elää ei ole "luopumista" ja "tylsää", vaan mukavaa, uutta ja normaalia. Näyttää siltä, että ilmastokeiju voisi sittenkin voittaa tämän taiston.

Muun muassa ruokavaliolla voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Kuten näkyy kuvia ja tietoa on runsaasti.

.............................................

Tuula Korolainen (kirj.) ja Meria Palin: Sara ja kadonneet sateet (Karisto 2020, arvostelukappale kustantajalta)

Sara ja kadonneet sateet -kirjassa ilmastonmuutosta lähestytään sen aikaansaamien tuhojen kautta, yhden lapsen näkökulmasta. Tarinan alku on varsin dramaattinen, kun seitsemänvuotias Sara herää kuivuneena sairaalasta ja ryhtyy muistelemaan, miten on sinne joutunut. Hän on paennut äitinsä kanssa kotikylästään läpi kuivuneen aavikon tarkoituksena päästä kaupunkiin, jossa vielä on ihmisille vettä tarjolla. Saran omassa kylässä ei ole nimittäin satanut vuosikausiin, vettä joudutaan tuomaan säiliöautolla kilometrien päästä, eivätkä nekään pysty toimittamaan enää vettä tarpeeksi kaikille. Saran ja hänen äitinsä lisäksi moni muukin kyläläinen on jo lähtenyt vaaralliselle ja uuvuttavalle vaelluksen toiveenaan saada raikasta vettä, joka on kaiken elämän elinehto.

Palin kuvitus on lämpimänsävyistä ja jopa hiemna pelkistettyä. Tämä kuivuneen aavikon ja Saran sekä äitinsä loputtoman vaelluksen kuva on erityisen hieno.

Kertomus Saran ja hänen äitinsä epätoivoisesta vaelluksesta halki täysin kuolleeksi kuivuneen erämaan on riipaisevaa luettavaa. Äiti yrittää valaa tyttäreensä voimia kertomalla tälle afrikkalaisia kansansatuja. Matkalla he kohtaavat toisen perheen, joka on lähtenyt omasta kylästään kohti kaupunkia, koska heidän vauvansa on sairas. Perheellä ei ole enää yhtään vettä, ja Saran äiti jakaa heidän vähistä vesivarannoistaan, jotta vauva ja perheen pieni poika säilyvät hengissä. Poika puolestaan antaa kolme arvokasta mantelia Saralle. Saran voimat hupenevat matkan aikana, ja lopulta äiti kantaa kuihtuneen tytön kaupunkiin, jossa äiti ja tytär pääsevät sairaalaan ja ilmastopakolaisia varten pystytettyyn valtavan suureen telttaleiriin. Sara toipuu ja pohtii omaa tulevaisuuttaan; Hän haluaa jatkaa opiskelua tullakseen opettajaksi tai ehkä kaikkein mieluiten sateentekijäksi.

Tarinan lopussa on lyhyt tieto-osuus, jossa kerrotaan, miksi moni maa kärsii kärsii armottomasta kuivuudesta ja mitä se tarkoittaa ihmisten, kasvien ja eläinten kannalta. Ilmasto muuttuu ihmisen toiminnan seurauksena, mutta ihmiset - jokainen meistä - voi myös vaikuttaa ilmastonmuutokseen hillitsevästi. Tässä kirjassa tekstiä on varsin paljon, ja kyseessä onkin ehkä pikemminkin kuvitettu satu kuin varsinainen kuvakirja. Tämän kirjan luin esikoiselleni, johon tarina teki vaikutuksen. Kävimme vielä pitkän ajan päästä kirjan lukemisen jälkeen keskusteluja sen teemoista. Itseäni kosketti se, kuinka meidän länsimaisten aiheuttama ilmastokuormitus vaikuttaa kaikkein köyhimpien maiden ihmisten elämään.

Tämä onnistunut loppuaukeama osoittaa, kuinka ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia lähellä ja kaukaa.

                                                           .............................................

Tiina Nygård (kirj.) & Marjo Nygård (kuv.): Hulivili ja oikkuileva ilmasto (Kustannus-Mäkelä Oy 2020, arvostelukappale kustantajalta )

Hulivili ja oikkuileva ilmasto sopii mielestäni näistä kolmesta parhaiten myös alle kouluikäisille lapsille. Tässäkin kirjassa ilmastonmuutos-aihetta lähestytään yhden pienen lapsen kautta. Hulivili on eskari-ikäinen tyttö, joka päättää kevään tultua perustaa kasvimaan. Hän on valtavan innoissaan ja kylvää siemeniä sekä kasvimaahan että kasvihuoneeseen. Kasvien siementen lisäksi maahan päätyy hänen toimestaan myös kalapuikkoja, sillä Hulivili toivoo, että saisi kasvatettua myös niitä.

Tässä Hulivili ja oikkuileva ilmasto -kirjassa kuvituskin on pienille lapsille sopivaa, realistisen väristä, miellyttävää ja kuvailevaa.

Käy kuitenkin niin, etteivät kasvit meinaa kasvaa, koska kesä on todella kuuma ja kuiva. Hulivili keksii kastella niitä, ja saakin kasveja itämään. Sitten seuraa suuri rankkasade, joka meinaa tuhota sadon ja kaiken huipuksi etana tulee nakertamaan kasveja. Hulivili suuttuu etanalle ja oikkuilevalle ilmastolle. Etana kuitenkin rauhoittelee tyttöä ja kertoo, ettei hän syö kuin rikkaruohoja. Ystävällinen etana myös kertoo Hulivilille, miksi ilmasto oikkuilee. Hän osaa selittää ilmaston lämpeämisen niin, että sekä Hulivili että kirjan pieni lukija sen ymmärtävät vertaamalla maapalloa ja ilmakehää kasvihuoneeseen ja sen kattoon. Kun maapallon katto paksuuntuu hiilidioksidipäästöistä, ei ylimääräinen lämpö pääse enää haihtumaan ja maapallo kuumenee liikaa. Tämä tieto on pienellle lapselle konkreettinen ja riittävä. 

Näin yksinkertaisesti ja pelkistetysti ilmastonmuutoksen syy ja syntyminen on selitetty.

Huliviliä kaikki tämä tietysti huolestuttaa, ja yhdessä etanan kanssa he miettivät, miten voisivat omalla toiminnallaan ehkäistä ilmaston lämpenemistä. He päättävät muun muassa suosia lähellä kasvatettua ruokaa ja vähentää autolla kulkemista. Ja Hulivili myös hoksaa, että kaukana kasvaneista kaloista tehtyjen kalapuikkojen sijaan kannattaa syödä lähellä uiskennelleita kaloja, joita voi vaikka itse onkia.

                                                               .............................................

Ilmastonmuutos tuntuu monesta meistä aikuisistakin suurelta ja pelottavalta, mutta onneksi toivoa edelleen on - tai ainakin sellaisen kuvan näistä kaikista kirjoista kaikesta huolimatta saa. Vain ihme ilmat -kirjassa pohditaan, onko meidän yksilötasolla tekemillä valinnoilla ja teoilla merkitystä, mutta kysymykseen vastataan, että on. Toki kirjassa tuodaan esiin myös se, että monista päätöksistä vastaavat maiden hallitukset, ja päätöksiin vaikuttaa muun muassa globaali talous. Nekin ovat kuitenkin asioita, joihin ihmiset vaikuttavat. Tämän päivän lapset ovat tulevaisuuden aikuisia, jotka ovat aikanaan päättämässä asioista. Ja toisaalta, vaikka nämä esittelemäni kolme kirjaa on suunnattu lapsille, ne koskettavat myös aikuislukijoita ja tovottavasti vaikuttavat myös meidän tekemiimme valintoihin.

Tästä näet myös kolme aiemmin esittelemääni kirjaa, joissa käsitellään ilmastonmuutosta ja ihmisten tekoja, jotka vaikuttavat ympäristöömme: Rohkea tyttö ja jättiläiset, Meren maha on kipeä ja Isän luokse.

Joukkovoimalla jättiläsiä vastaan

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg on ollut esikuvana peräti kolmessa viime- ja tänä vuonna Suomessa julkaistussa lastenkirjassa.* Lastenkirjat ovat monesti hyvin ajan hermoilla, eikä ole ihme, että Gretan tarinan lisäksi ilmastoteemat ovat muutenkin mukana useissa uusissa lastenkirjoissa. Ilmaston lämpeneminen on kiistämätön ongelma, ja on selvää, että sitä täytyy jollain tavalla käsitellä myös lasten kanssa. Kirjat ja tarinat ovat mainio tapa lähestyä lasten kanssa tuota meillä aikuisillekin haastavaa ja usein jopa ahdistavaa aihetta.

Zoë Tuckerin ja Zoe Persicon yhdessä tekemä kuvakirja Rohkea tyttö ja jättiläiset - Greta Thunbergin innoittama satu maapallon pelastamisesta (Lasten Keskus, 2020, suom. Tuuli-Maaria Rauta) on hyvin toteutettu kuvakirja, jossa ilmastonmuutosteemaa lähestytään lapselle ymmärrettävällä tavalla. Kuvat ovat värikkäitä, eläimet empatiaa herättäviä ja pahikset, eli jättiläiset, suuria, mutta pikemminkin tietämättömän kuin ilkeän näköisiä.

Rohkea tyttö ja jättiläiset -kirjassa Greta on rohkea, pieni tyttö, joka asuu kauniin ja vehreän metsän keskellä. Tyttö huomaa kuitenkin, että metsässä kaikki ei ole kohdallaan, ja pian eläimet pyytävät Gretan apua.

"Metsä on rikottu, eikä meillä ole enää paikkaa minne mennä. Jättiläiset tuhoavat kotimme."

Greta saa kuulla, että jättiläisiä on aina ollut olemassa, mutta nyt ne ovat tulleet ahneiksi ja tuhoavat metsät suurten talojen ja tehtaiden tieltä. Koska jätit ovat niin kiireisiä ja ahneita, eivät ne edes huomaa, että eläimet jäävät ilman kotia ja ovat peloissaan, kun metsä kuolee. Greta huolestuu ja päättää tehdä jotain. Tosielämän Gretan tavoin hän tekee kyltin, johon kirjoittaa "seis" ja menee sen kanssa jättien eteen seisomaan. Greta saa seistä yksin, eikä kukaan huomaa häntä - paitsi yksi pieni poika, joka liittyy Gretan rinnalle vastustamaan jättejä. Loppujenlopuksi yhä useampi huomaa Gretan urhoollisen taistelun jättejä vastaan ja liittyy rintamaan.

Lopulta näitä rauhanomaisia mielenosoittajia on niin paljon, että jätitkin huomaavat heidät ja pysähtyvät kuuntelemaan, mitä Gretalla on sanottavaa. Toisin kuin meidän maailmassamme, tässä kuvakirjassa jätit uskovat Gretaa, häpeävät ja haluavat pelastaa tuhoamansa metsän. Jätit oppivat hidastamaan tahtia, kierrättämään, korjaamaan vanhaa ja hillitsemään kulutusta. Kaunis metsä pelastuu.

Koska kyseessä on lastenkirja, on tärkeää, että ilmastonmuutosta käsitellään niin, että lapsille ei jää siitä päällimmäiseksi mieleen ahdistus ja toivottomuus. Tämäkin kuvakirja loppuu onnellisesti, vaikka kirjan takana olevissa faktasivuissa kerrotaankin rehellisesti, että tosielämän jättiläiset eivät ole vielä taipuneet kuuntelemaan Gretaa eivätkä kaikki ole vieläkään nähneet kuinka "metsä" eli maapallomme tuhoutuu. Tosielämässä jättiläiset eivät tee tarpeeksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Tieto-osuudessa korostetaan, että jokainen meistä voi tehdä oman osuutensa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mukana on vinkkejä, mitä lapset voivat itse tehdä. Silti kirja ei syyllistä, eikä myöskään vieritä vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä yksin lasten niskään. Se kuitenkin korostaa jokaisen yksilön vastuuta ja mahdollisuuksia vaikuttaa.


* - Jeanette Winter: Kotimme on tulessa - Greta Thunbergin ilmastokapina (Karisto, 2020)
- Valentina Camerini & Veronica Carratello: Gretan tarina (Into, romaani, 2019)
- Zoë Tucker & Zoe Persico: Rohkea tyttö ja jättiläiset (Lasten Keskus, 2020)

Meren maha on kipeä

Julkaisin pari päivää sitten Muumi-kirjojen -lukuhaasteen, jonka tarkoitus on juhlistaa ensimmäisen muumi-tarinan 75-vuotisjuhlavuotta sekä edistää Itämeren suojelua. Totuus on, että eivät ne muutkaan maailman meret kovin hyvin voi, ja tästä on syyttäminen meitä ihmisiä. Lasten Keskus julkaisi tänä keväänä lastenkirjan Meren maha on kipeä, jonka on kirjoittanut Pirjo Havia ja kuvittanut Viktor Amoussou. Länsi-Afrikassa asuvat kaksoset Afi ja Kofi huomaavat, miten ihmisten toimet ovat saastuttaneet heidän lähellään olevia vesistöjä niin, että eläimet voivat huonosti ja muun muassa kilpikonna sekä manaattikannat ovat pienentyneet hälyttävästi.

Kirjan alussa isoisä kertoo lapsille tarinan Mami Watasta, eli meren väkevästä jumalasta, joka on huolehtinut merestä aikojen alusta lähtien. Mami Wata arvostaa suuresti kilpikonnia, joiden esi-isät ovat uineet maailman merissä hymyillen jo silloin kuin suuret liskot ja dinosaurukset kansoittivat maita ja meriä. Nyt Mami Wata on kuitenkin surullinen, eivätkä kilpikonnatkaan enää hymyile, sillä meri on sairas ja sen maha kipeä kaikesta ihmisten sinne heittämistä roskista.

Tarinasta innostuneena Afi ja Kofi hiipivät eräänä yönä rantaan etsimään kilpikonnia ja onnistuvatkin tapaamaan merikilpikonnan, joka laskee munansa hiekkaan. Se kertoo lapsille, miten senkin maha on kipeä, kun se oli nielaissut meduusaksi luulemansa muovipussin. Lapset ryhtyvät tarkkailemaan ympäristöään ja huomaavat, kuinka paljon roskia rannalla on. He oppivat, miten vaarallisia meressä ajelehtivat muoviroskat ja vanhat kalastusverkot ovat kilpikonnille. Lapset opettavat myös vanhempiaan, ja esimerkiksi kaksosten isä kertoo, että ennen kilpikonnia oli valtavasti, mutta kalastajat metsästivät ne tietämättään lähes sukupuuttoon.

Vaikka monet kirjan luvuista ovat alakuloista luettavaa, luo kirja kuitenkin myös toivoa. Afi ja Kofi perheineen oppivat, mitä he voivat tehdä edistääkseen merien ja luonnon hyvinvointia. He opettelevat ompelemaan kestokangaskasseja, keräävät luokkansa kanssa roskia rannalta ja saavat aikaan jopa sen, että heidän vanha isoisänsäkään ei enää heitä mikrovuovia sisältäviä tupakantumppeja maahan. Myös muut kyläläiset innostuvat kestokasseista ja kylään saadaan toimiva jätteidenlajittelupiste niin, että ihmisten ei enää tarvitse heittää roskia rannalle tai haudata niitä hiekkaan.

Meren maha on kipeä -kirja lähestyy tätä vakavaa aihetta muutoksen ja toivon kautta. Lapsissa on meidän toivomme ja tulevaisuus, mutta muutosten ihmisten käyttäytymisessä on tapahduttava nyt heti. Se ei leimaa vanhempiakaan sukupolvia, vaan näyttää, miten monet ihmisten teot johtuvat usein tietämättömyydestä. Juuri tällaisten kirjojen avulla me aikuiset voimme opettaa lapsiamme ja ymmärtää itsekin lisää luonnonsuojelun tärkeydestä. Pieniltäkin tuntuvilla teoilla on suuri merkitys: maahan heitetty muovipussi voi joutua täällä Suomessakin vesistöihin, teräviin roskiin voivat eläimet satuttaa itsensä ja tupankantumpit eivät vastoin yleistä harhaluuloa maadu. Meren maha on kipeä -kirjan eläinten tarinat herättävät lukijoissa empatiaa ja saavat heidät toivottavasti toimimaan ja tekemään luontoystävällisiä valintoja ja tekoja.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Länsi-Afrikkaan, ja sen kuvitus edustaa länsiafrikkalaista batiikkikuvitusta, mikä on mielestäni oiva ratkaisu. Omat lapseni kyllä vieroksuivat kuvitusta aluksi outona, mutta ymmärsivät, kun selitin kuvituksen taustan. Mukana on myös kaksi laulua nuotteineen (Maco Oey, Jaakko Löytty ja Steve Aben) sekä aukeamallinen leikkejä, joiden avulla lasten kanssa voi harjoitella muun muassa jätteiden lajittelua ja elävöittää tarinan tapahtumia. Ehkä loppuun olisi vielä voinut tehdä jonkinlaisen fakta-aukeaman ja kartan, jonka avulla Afin ja Kofin asuinaluetta olisi voinut tutkia. Kaiken kaikkiaan Meren maha on kipeä on kuitenkin mahtava teos, joka hurmasi minut täysin. Tämän kirjan avulla aion keväällä aloittaa luokassani kestävän kehityksen jakson, ja varmasti hyödynnän myös toiminnallisia leikkivinkkejä. Mietin myös, miten tuollaista batiikkitaidetta voisi tehdä oppilaiden kanssa...

Kirjasta löytyy myös ohjeet pienen pussukan ja ison kangaskassin tekemistä varten.

Kierrättämistä ja kuluttamista ekaluokkalaisten kanssa sekä Mato ja meri -kirja

Meillä on tällä hetkellä luokassa teemana kierrätys, kuluttaminen, ekologisuus ja ympäristöystävällisyys. Olemme käsitelleet sitä tänä vuonna aikaisemminkin, mutta nyt nämä koulun pari viimeistä viikkoa syvennymme aiheeseen hieman enemmän. Käytän oppitunneilla tuttuun tapaan myös lastenkirjallisuutta, ja esittelen tässä postauksessa myös erään aiheeseen hyvin sopivan kirjan (Jos siis oppituntivinkit eivät kiinnosta, hyppää suoraan Mato ja meri -kirjan esittelyyn). :)

Aloitimme katsomalla Rosk'n Rollin tuottaman "Ylös, alas, ympäri" -videon Youtubesta. Tämä nukkeanimaatio kestää noin 15 minuuttia ja havainnollistaa hyvin lapsentasoisesti, miksi ostamalla ei tule onnelliseksi, (pahvi)roskat kannattaa kerrättää, eikä turhiin heräteostoksiin kannata sortua. Katselemisen jälkeen keskustelimme videon asioista oppialiden kanssa, ja ilahduin todella, kuinka innokkaasti lapset kertoivat omista hutiostoksistaan, selittivät, miten he kierrättävät kotona ja ihmettelivät, mikseivät videon tyypit osanneet korjata rikkimenneitä tavaroita. Moni lapsi tuntui olevan huolissaan mereen joutuvista roskista ja oli muun muassa katsonut aiheeseen liittyviä dokumentteja kotona. Pari lasta osasi myös kertoa jotain ilmaston lämpenemisestä ja ilmastonmuutoksesta, joten heidän kommenttiensa kautta sivusimme myös näitä aiheita. Mietimme yhdessä miksi  on järkevä kierrättää ja harkita tarkkaan uusien tavaroiden hankkimista. Tunnin lopuksi luimme vielä uutisen Victorista, joka syvyyssukellusennätystä tehtyään oli törmännyt muoviroskiin myös Mariaanien haudassa. Käsittelimme lyhyesti myös käsitettä uutinen.

Toisen tunnin aloitimme lukemalla Jenni Erkintalon kuvittaman ja kirjoittaman Mato ja meri -kirjan (Etana Editions 2019, saatu kustantajalta), joka kertoo tarinan haaveilevasta ja seikkailunnälkäisestä madosta. Mato kaipaa seikkailuun, haikailee pääsevänsä aavoille ulapoille ja onnistuukin hyppäämään vedessä kelluvan pullonkorkin kyytiin. Madon ohi ajelehtii pullo, johon on kirjoitettu hätäviesti valtamereltä, ja niinpä Mato päättää lähteä etsimään viestin kirjoittanutta otusta ja pelastamaan tämän. Matkan varrella madon nälkä kasvaa niin sanotusti syödessä, ja se alkaa haaveilla aina vain suuremmasta ja nopeammasta menopelistää. Mikään ei riitä madolle ja vauhtisokeus iskee tähän niin, ettei se lopulta enää huomaa maisemien kauneutta myttei myöskään meressä kelluvia roskia.

Valtamerelle saavuttuaan mato tapaa viestin kirjoittaneen keltaisen kalan, joka onneksi saa madon taas ymmärtämään, etteivät isommat ja paremmat kulkupelit (tavarat) ole tärkeitä, vaan ystävyys ja puhdas meri vielä tärkeämpiä. Matoa alkaa surettaa, että roskien ja bensankatkuisten alusten vallattua meret kaloilla ei ole siellä enää paljon asuintilaa. Kotirantaan selvittyään madolla on jäljellä seikkailustaan enää haalistunut merilakki, uusi ystävä ja yhteinen haave puhtaamsta merestä.

Mato ja meri -kirjassa on paitsi meidän luokkamme aiheeseen hyvin sopiva sisältö, myös kiinnostavia sanavalintoja kuten esimerkiksi letkeästi, maininki, vauhtisokea ja suuruudenhullu. Oppilaani harjoittelivatkin tämän kirjan äärellä myös uusien ja mielenkiintoisten sanojen bongaamista sekä niiden merkityksen keksimistä (tätä olemme harjoitelleet paljon tänä vuonna äidinkielessä).

Kirjan äärellä tutuiksi tulivat myös termi rehevöityminen, ja pohdimme, mitkä ihmisten teot roskaavat ja rehevöittävä merta. Jälleen kerran sain huomata, kuin fiksuja oppilaani ovat, vaikka joku kyllä kertoi aina mökillä pesevänsä hiukset järvessä shampoolla. Lukemisen jälkeen oppilaat saivat miettiä tapoja, joilla ihminen voi säästää luontoa ja huolehtia sen hyvinvoinnista. Mainituksi tulivat muun muassa kierrättäminen, pyöräily paikasta toiseen ja valojen sulkeminen.

Tästä jatkamme ryhmätöiden parissa: Oppilaat jakautuvat neljään neljän oppilaan ryhmään. Kukin oppilasryhmä saa katsottavakseen yhden "Roskisrotta"-jakson, joihin olemme kollegani kanssa laatineet helpot kysymyslomakkeet (esim. Miksi papaeria kannattaa kierrättää? Mihin metalliromu viedään?). Oppilaat opettelevat etsimään vastauksia kysymyksiin videosta ja tekemään työtä ryhmänä. Ryhmä siis vastaa lomakkeen kysymyksiin, jonka jälkeen sekoitan ryhmät uusiksi neljän oppilaan ryhmiksi. Siellä jokainen ryhmän jäsen esittelee kysymyslomakkeen avulla uusille ryhmäläisilleen, mitä on oppinut ensimmäisessä ryhmässään.

Seuraavalla tunnilla teemme oppilaiden kanssa roskaretken, eli menemme keräämään lähimaastosta kaikki roskat. Mahdollisuuksien mukaan myös lajittelemme ja kierrätämme ne. Pahviroskasta askartelemme siivekkäitä avaimia, jotka ripustamme kattoon (tämä liittyy Harry Potter -aiheeseen, joka niin ikään on käynnissä luokassamme tällä hetkellä).

Tein hieman vastaavan kokonaisuuden myös pari vuotta sitten. Voit lukea siitä täältä.

Lastenromaani ilmastonmuutoksesta: Isän luokse

Ilmastonmuutos ja sen seuraukset eivät ole mitään kepeimpiä tai helpoimpia aiheita käsitellä lasten kanssa, eikä niistä ole kirjoitettu kovinkaan montaa lastenkirjaa. Martti Linna on tarttunut tähän haastavaan aiheeseen lastenromaanissaan Isän luokse (Myllylahti 2017, arvostelukappale kustantajalta). Sen päähenkilö on kolmasluokkalainen Katri, joka asuu kerrostalossa lääkäri-äitinsä ja Veli-nimisen, ekaluokkalaisen pikkuveljensä kanssa. Veli sairastaa keuhkoahtaumatautia ja joutuu siksi käyttämään happiviiksiä ja ravaamaan jatkuvasti tutkimuksissa. Lasten isä on maailmanparantaja-taivaarannanmaalari, joka muutti Brasiliaan kommuuniin Katrin ollessa neljä ja Velin ollessa kaksivuotias. Katri ihailee isäänsä, eikä äitinsä tavoin koe, että isä olisi hylännyt perheensä vaan pikemminkin lähtenyt pelastamaan maailmaa. Äidin uutta miesystävää Katri sen sijaan vihaa, ja mies vaikuttaakin Katrista kävelevältä ilmastonmuutoksenmahdollistajan mallilta isoine autoineen ja jättipihveineen.

Isä lähettää Katrille nimipäiväkahjaksi paketin, josta paljastuu Al Goren tekemän elokuva, joka kertoo ilmastonmuutoksesta. Elokuva tekee Katriin todella syvän vaikutuksen, ja aika pian hän alkaakin nähdä Antarktikselta paenneita pingviinejä ja sulavilta jäätiköiltä evakkoon lähteneitä jääkarhuja keskellä omaa kotikaupunkiaan. Maapallo tarvitsee pikaista apua, ja Katri ryhtyy taistoon sen pelastamiseksi. Katri on täpäkkä lapsi, joka ei anna muiden mielipiteiden tai neuvojen vaikuttaa omiin käsityksiinsä, ja lapsen ehdottomuudella hän alkaa toteuttaa erikoisia ja osin myös aika nerokkaita suunnitelmia kasvihuonekaasujen vähentämiseksi.

Katrin äiti, opettaja ja rehtori eivät oikein ymmärrä tytön ajatuksia, ja yrittävät selittää, että ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole yhden ihmisen - varsinkaan pikkutytön - asia. Katri onnistuu kuitenkin hyvin osoittamaan, että on monia käytännön tekoja, joita jokainen ihminen voi halutessaan tehdä ja jotka oikeasti vähentävät kasvihuonekaasujen määrää. Kun kaikki eivät taivu Katrin vaatimuksiin ja tunnu hänen mielestään suhtautuvan maapallon pelastamiseen tarpeeksi vakavasti, Katri keksii Operaatio Pottubileet. Pottubileissä Katri kuitenkin menee liiallisuuksiin ja itse asiassa myös laittomuuksiin. Silti hänen mielestään teko on oikea, koska ihmisillä ei ole hänen mielestään oikeutta jatkaa saastuttamista.

Juuri tässä piileekin varsinainen koukku ja lukijan ajattelua haastava kohta: Kuinka paljon voimme tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitkä ovat ne keinot, joita lain puutteessa saamme käyttää? Entä pyhittääkö tarkoitus keinot? Missa menee jo terroriteon raja? Ja tietysti myös se tärkeä kysymys: Missä määrin alakouluikäisen lapsen voi antaa kantaa huonta ilmastonmuutoksesta? Katri on oikeassa monessa seikassa, hänellä on halu auttaa ja tehdä jotakin, mutta hän on kuitenkin vasta lapsi. Hänen ajattelutapansa on ehdotonta, suoraviivaista ja vielä aika lapselleista. Hänen toimensa saattavatkin lopulta vaaraan sekä hänen oman että myös Velin hengen.

Katrin vaikuttimena on nimittäin myös halu tarjota Velille mahdollisuus hengittää puhtaampaa ilmaa, ja lopulta hän tekee hurjan ratkaisun ja päättää lähteä Velin kanssa isän luokse Brasiliaan. Siellä on suuri sademetsä, ja Katri on lukenut, että sademetsät ovat maapallon keuhkoja. Ehkä Velin tauti paranee siellä? Tyttö keksii, että Brasiliaan pääsee tietysti kahvilaivalla, eikä Katri lannistu siitä, että matka on pitkä, satama vaarallinen ja kielletty alue, eikä heillä Velin kanssa ole paljon rahaa. Hänen lapsenuskonsa on pelottavan vahva, ja lopulta se koituu melkein sisarusten kohtaloksi.

Onneksi karkumatka päättyy hyvin, ja Katrikin antaa hieman periksi ehdottomuudessaan. Myös äidin miesystävä ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja alkaa tehdä Katrin kanssa käytännön tekoja jätteiden vähentämiseksi. Silti jäin kaipaamaan kirjan lopulta jotakin enemmän. Koska muu tarina oli niin mukaansatempaava, Katrin ajatukset nerokkaita ja tarinan käänteet hauskoja mutta myös vakavia, tuntui loppu jotenkin heppoiselta. Olisin toivonut, että lukijallekin olisi jäänyt vahvempi tunne, että Katrin ponnistelut eivät olleet turhia, ja useampi hänen lähipiirinsä aikuisista ymmärtää, että pienillä teoilla on iso merkitys. Ja jotenkin tuntui, että lapsilukijoiden kannalta olisi ollut parempi, jos Katri itsekin olisi selvästi oivaltanut, että Brasiliaan lähtenyt isä ei ole pelkkä sankari ja osa hänen omista toimistaan ei ollut ihan kaikkein fiksuimpia, vaikka niillä olikin hyvä tarkoitus.

Lisäksi täytyy myöntää, että ennen kun Katrin peppipitkätossumainen hahmo onnistui valloittamaan minut ja tarina oli todella saanut minut otteeseensa, koin aika häiritsevänä kirjan kohtalaisen monet pilkkuvirheet. Luin alkua aika närkästyneenä siitä, että lukuisten että-sanojen edestä puuttui pilkku, eivätkä kaikki muutkaan pilkut olleet ihan kohdillaan. Noin 30. sivulla tarinan imu alkoi toimia, ja voin rehellisesti sanoa, että en sen jälkeen kiinnittänyt enää huomiota yhteenkään puuttuvaan tai väärään paikkaan sijoitettuun pilkkuun. Voinkin ihan rehellisesti sanoa, että pienellä viilaamisella Isän luokse olisi erittäin timanttinen lastenromaani.

Nytkin voin lämpimästi suositella sitä luettavaksi alakouluikäisille lapsille noin 3.-4.-luokkalaisista ylöspäin. Voisi kuitenkin olla ihan hyvä, että aikuinen olisi tarvittaessa lähellä lapsen lukiessa ja valmiina keskustelemaan lapsen kanssa kirjan herättämistä ajatuksista ja tunteista. Mikäli tiedät, että oma lapsesi on kovin herkkä tuntemaan maailmantuskaa, kannattaa miettiä, sopiiko tämä kirja juuri hänelle luettavaksi. Vaikka ilmastonmuutos toki on aihe, joka kuuluu kaikille, ajattelen itse, että meidän aikuisten tehtävä on luoda lapsille turvallisuudetunnetta, eikä olisi suotavaa, että jokin kirja aiheuttaisi heissä liiallista ahdistusta. Voin kuvitella, että itseeni tämä kirja olisi nuorempana saattanut vaikuttaa juuri niin. Toisaalta, esimerkiksi koululuokassa tämä kirja sopii oikein hyvin ilmasto- ja kestävä kehitys -jakson aikana luettavaksi ääneenlukukirjaksi. Sen ympärille voi rakentaa erilaisia teemakokonaisuuksia, ja löytyypä romaanista myös muutama valmis tutkimus- ja ryhmätyöaihekin, mikä on näin opettajan näkökulmasta katsottuna nerokasta!

Kaksi kunnon kuvakirjaa kuluttamisesta, kestävästä kehityksestä ja kierrättämisestä

Olemme hiljattain viettäneet luokassani kierrätysteemaista viikkoa, jonka aikana olemme yhdistelleet kierrätysaihetta äidinkieleen, kuvaamataitoon, ympäristö- ja luonnontietoon sekä käsitöihin. Etsin jakson alkajaisiksi lähikirjastostamme teemaan sopivia lastenkirjoja, mutta valitettavasti haaviini tarttui vain yksi kirja, ja toisen sain käsiini vasta jakson jo loputtua. Nämä kaksi kirjaa ovat kuitenkin kumpikin niin loistavia, että haluan jakaa ne täällä blogissakin. 

Ensimmäinen - eli se, jonka sain vasta jakson loputtua - olisi sopinut mitä mainioimmin projektimme alussa luettavaksi. Tämä Johanna Venhon ja Annastiina Syväjärven (nyk.  Mäkitalo) yhteistyönä syntynyt teos Yllin kyllin (WSOY 2012) kertoo oivaltavasti siitä, miten helppo onkaan hukuttaa itsensä roinaan ja hankkia aina vaan uusia tavaroita kyseenalaistamatta niiden tarpeellisuutta. Kirjan teksti on Venhon käsialaa ja värikäs, kollaasimainen ja varsin yltäkylläinen kuvitus puolestaan Syväjärjen taiteilemaa. Jokaisella aukeamalla on myös suuraakkosin kirjoitettuja puhekuplia, joita lukemaan opetteleva lapsi voi itse tavailla, vaikka kirjan muun tekstin lukeminen olisi vielä hänelle liian hankalaa.

Yllin kyllin kertoo koiratyttö Kyllistä, joka muuttaa kerrostaloasunnosta maalle omakotitaloon. Muuttohärdelli on aikamoinen, koti on täynnä pahvilaatikoita ja tavaraa tuntuu olevan jokainen nurkka täynnä. "Mistä meille on kertynyt näin paljon roinaa?" Kyllin äitikin päivittelee. Muuttolaatikoita purkaessaan Kylli löytää vanhan lelukuvaston ja tietää heti, mitä hän sieltä ihan välttämättä tarvitsee. Kaunis pinkki poni lumoaa Kyllin, eikä mikään hänen lukuisista vanhoista leluista tunnu miltään siihen verrattuna. Äiti yrittää selittää, että aina ei voi saada kaikkea, mutta pohtii itse samaan aikaan, millaisen uuden sohvan voisi ostaa.

Annastiina syväjärvi & Johanna Venho: Yllin kyllin (WSOY 2012)

Annastiina syväjärvi & Johanna Venho: Yllin kyllin (WSOY 2012)

Kylli mököttää, kun ei saa uutta ponia. Aikuiset asettelavt uudessa kodissa tavaroita paikoileen, eikä kenelläkään ole aikaa leikkiä. Onneksi eno ottaa Kyllin mukaansa ulos, kun hän itse lähtee luomaan lunta. Niin Kylli seisoo ulkona lumisateessa ja kaipaa entistä kotiaan sekä vanhoja ystäviään. Talvi-ilta muuttuu kuitenkin hetkessä paremmaksi, kun pihalle saapuu Oiva-orava rattikelkkansa kanssa. Pian Kylli huomaa laskevansa mäkeä ja jakavansa suuren salaisuuden yhdessä uuden ystävänsä kanssa. Kun Kylli palaa kotiin, ei hän enää edes muista pinkkiä ponia. Hänen taskussaan on nimittäin salaisuus: Oivalta saatu käpyhevonen. Luimme tämän kirjan kotona iltasaduksi, ja sen jälkeen lapsi pyysi: "Äiti, luetaan tämä heti uudestaan."

Annastiina syväjärvi & Johanna Venho: Yllin kyllin (WSOY 2012)

Toinen loistava kirja kuluttamisesta ja varsinkin kierrättämisestä löytyy Sanna Pelliccionin kirjoittamasta ja kuvittamasta lastemme ikisuosikkisarjasta, eli Onni-poika kirjojen joukosta. Kirjassa Onni-pojan kierrätyskirja (Minerva, lukemani teos osa Onni-pojan seikkailut kokoomateosta, 2015) käy hyvin ilmi, että kierrättäminen ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä, sillä päiväkoti-ikäinen Onnikin sen niin hyvin hallitsee. Onni osaa kierrättää biojätteet, lasit ja pahvit. Onni tosin vielä laittaa viilipurkin sekajätteeseen, sillä kirjan ilmestymisen aikaan muovinkeräystä ei vielä ole lanseerattu. Onni askartelee yhdessä vanhempiensa kanssa vanhasta pahviroskasta laivan, hellan ja kiikarit. Hän käy pihakirpputorilla, tutkii lelunvaihtopöydän antimia ja tietää, miten kierrätyslehdistä tehdään uutta paperia. Onni-poika -kirjat on suunnattu leikki-ikäisille, mutta kyllä tämä Onni-pojan kierrätyskirja vielä ekaluokkalaisillekin hyvin kelpasi.

Sanna Pelliccioni: Onni-pojan kierrätyskirja (Minerva)

Tuleeko sinulle mieleen jotain hyviä, aiheeseen sopivia kirjoja?

_________________________________________________________________________________