tiistai 27. lokakuuta 2015

Mörkötarinoita alakouluikäisille: Mörkökirja


Harri István Mäki esittelee uudessan Mökökirjassaan (Haamu Kustannus 2015, arvostelukappale kustantajalta) ison joukon mitä erikoisempia mörköjä. Kirjan lyhyiden tarinoiden kautta lukijalle tulevat tutuksi muun muassa nälkäinen vuohimörkö, vanha saalistajamörkö, koditon kummitus, mölisevä metsämörkö ja suuri järvimonsteri. Seikkaileepa yhdessä tarinassa myös iloinen István-mörkö, joka pitää piirtämisestä!


Harri István Mäki on myös itse kuvittanut Mörkökirjan.
Tässä kuva István-möröstä.

Kirjan ensimmäisessä tarinassa Béla-tyttö perustaa lemmikkieläinten hoitokodin, johon yllättäen tuleekin vieraaksi kasapäin mörköjä, joilla jokaisella on tarina kerrottavana. Toisessa tarinassa viitataan vielä kyseiseen lomakotiin, mutta sen jälkeen tarinat ovat itsenäisiä novelleja. Odotin alun perusteella, että ne kytkeytyisivät vahvemmin toisiinsa. Kaikkia tarinoita yhdistää kuitenkin se, että niissä nämä kummalliset ja keskenäänkin hyvin erilaiset möröt liikkuvat täällä maailmassa meidän ihmisten keskellä.


Harri István Mäki: Mörkökirja (Haamu Kustannus 2015)

Moni mörkö tuntuu olevan jotenkin hukassa itsensä kanssa, ja esimerkiksi suuri järvimonsteri-Dóra rakastaa laivojen ja laitureiden syömistä, mutta saa niistä vatsanpuruja. Dóra joutuukin tekemään parannuksen ja keksii aivan uuden tavan elää. Piskuinen Miska-mörkö puolestaan asustelee piirongin laatikossa ja koittaa löytää itselleen sopivaa työtä. Siinä häntä ryhtyy auttamaan ystävällinen vanha Ágota-rouva. Toiset möröt ovat kilttejä, toiset ilkeitä, mutta suurin osa niistä tuntuu kuitenkin haluavan elää sovussa ihmisten kanssa.

Harri István Mäki: Mörkökirja (Haamu Kustannus 2015)

Mörkökirjan novellit ovat nopealukuisia, ja soveltuvat hyvin luettavaksi ääneen esimerkiksi koululuokassa. Ne eivät ole liian pelottavia aluokkalaistenkaan oppilaiden kanssa luettaviksi, mutta mörkä-teema varmasti kiinnostaa monia lapsia. Tarinat ovat näennäisesti yksinkertaisia, mutta niihin kätkeytyy erilaisia opetuksia, ja ne tarjoavat aiheita (mm. peliriippuvuus, kaverisuhteet, oman itsensä löytäminen, rohkeus, joukossa on voimaa) yhteisten keskustelun pohjaksi. Monista novelleista löytyy myös minua viehättävää, vähäeleistä huumoria. 

- Katso, tuolla on karhu! väitti isä.
- Se on iso kivi, totesi Huba.
- Olisi kyllä ollut loistavaa, jos se olisi ollut karhu, isä sanoi.
He ajoivat mutkittelevaa metsätietä yhä syvemmälle metsään. Heidän autonsa heitteletii tiellä. ...
- Katso, tuolla on hirvi! väitti isä.
- Se on kaatunut puu, Huba huomautti.
- Olisipa ollut loistavaa nähdä hirvi, isä valitti.
Mutta sitten jättimäisen tuuhean kuusen takaa paljastuikin oikea hirvi. Isä vilkutti hirvelle. Hän irrotti molemmat kätensä ratista. Hirvi heilutti heille takaisin. (Harri István Mäki: Mörkökirja, Haamu Kustannus 2015)

Opettajat voivat ladata kustantajan sivuilta ilmaiseksi kirjaan liittyvän tehtäväpaketin, jonka on laatinut äidinkielenopettja, FM Jaana Ala-Huissi.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Helsingin Kirjamessuilla viihdyin minäkin

Monen kanssabloggarini tavoin minäkin vietin tämän viikonlopun kävelemällä eestaas Helsingin Messukeskuksen käytäviä, kuuntelemalla mielenkiintoisia haastatteluja ja paneelikeskusteluja, tutkimalla valtavia kirjapinoja sekä tapamaalla ihania, kirjoista kiinnostuneita ihmisiä. Pääsin Helsingin Kirjamessuille vasta perjantaina kahden aikaan, ja kiirehdin ensitöikseni kuuntelemaan, kun kirjailija Elina Hiltunen luki Tarinalaakson teltassa kirjaansa Dibitassut, Matka ohjelmoinnin maailmaan - opaskirja lapsille. Kirjan aihe kiinnostaa minua kovasti päivätyöni takia. :)



Koska olen vannoutunut Tiina-fani, suuntasin seuraavaksi seuraamaan mielenkiintoista keskustelua, kun Päivi Heikkilä-Halttunen, Anneli Kivelä ja Anneli Mäkelä-Alitalo keskustelivat Anni Polvasta ja hänen tuotannostaan. Kriitikko ja tutkija Heikkilä-Halttunen tuntee työnsä puolesta Polvan tuotannon erittäin hyvin, Kivelä oli Polvan kustannustoimittaja ja Mäkelä-Alitalo puolestaan Annin ystävä ja pikkuserkku. Keskustelu oli oikein lämminhenkinen, ja Polvasta sai sen perusteella oikein persoonallisen, tuotteliaan ja määrätietoisen mutta maanläheisen kuvan.



Kävin myös kuuntelemassa Louhi-lavalla käytyä keskustelua siitä, miksi nuorille kirjoitetaan dystopiaa, jossa tulevaisuuskuvat ovat synkkiä ja yhteiskuntamme rakenteet tuhoutuneet. Kekustelussa esimerkeiksi nostettiin muun muassa Outolintu- ja Nälkäpeli-trilogiat. Päällimmäisenä jäi mieleeni fiilis, että monet nuorille suunnatut dystopia-kirjat ovat keskenään samankaltaisia (ainakin peruselementeiltään), ja niihin toivottaisiin hieman vaihtelua.

Loppuillan kulutin piipahtamalla pariin otteeseen bloggaripisteellä, jossa mahtavat kirjabloggaajat jakoivat lukuvinkkejä, kartuttamalla omaa ja lasteni kirjahyllyä muutamalla oikein hyvällä kirjalöydöllä sekä haahuilemalla ympäriinsä messutungoksessa (joka onneksi ei ollut niin paha kuin aluksi pelkäsin).

Uskalla olla kiltti!

Lauantai alkoi mukavasti kirjabloggareiden messubrunssilla, jossa kahdeksan esikoiskirjailijaa -  Kaisa Haatanen, Simo Hiltunen, Erkka Mykkänen, Inga Röning, Vuokko Sajaniemi, Roope Sarvilinna, Jussi Seppänen ja Saara Turunen - kertoivat romaaneistaan ja niiden syntyprosesseista. Vaihdoin muutaman sanasen Inga Röningin kanssa, jonka romaani Hippiäinen sekä nauratti että itketti minua sitä lukiessani. Ilokseni sain kuulla, että hänen kirjansa päähenkilön, Kreetan, tarinalle on luvassa jatkoa.

Ella Kanninen haastattelee Inga Röningiä.

Myös Katja Kettu tuli kertomaan Yöperhonen-romaanistaan, ja saimme kuulla myös mielenkiintoisia yksityiskohtia Ketun oman suvun historiasta ja siitä, miten sen vaiheet ovat vaikuttaneet hänen kirjoihinsa. Lopuksi Mihail Siskin (pahoittelut nimen väärästä kirjoitusasusta, en onnistu näppäimistöstä löytämään oikeaa merkkiä) kertoi romaanistaan Neidonhius ja sen kirjoittamiseen liittyneistä vaiheista. Hän kertoi ammentavansa aiheita tekstiinsä oikeasta elämästä ja nauratti meitä toteamalla, ettei edes ole oikea ammattikirjailija, kun ei osaa keksiä asioita.




Lauantain aikana kävin vielä kuuntelemassa, kun Anja Salokannel, Laila Hirvisaari ja Siri Kolu keskustelivat saduista ja lapsille lukemisen tärkeydestä. Haamu Kustannuksen osastolla Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen kertoivat Kummajaisten kylän kuuma -kesä romaanistaan, ja lupailivat teokselle myös jatkoa. Lopuksi ehdin vielä seuraamaan, kun Kirsti Mäkistä haastateltiin hänen kirjastaan Pulpetin henki.






Tänään sunnuntaina messuilin alkuperäisestä suunnitelmastani poiketen lasteni kanssa, enkä ehtinyt kuuntelemaan ainuttakaan haastattelua. Koitin kyllä juosta lapset helmoissani roikkuen kuuntelemaan Kunnaksen kirjailijaperhettä, mutta heidän nopeutensa päihitti meidän hitautemme. Päivän kohokohtia olivat siis Herra Hakkaraisen, Pekka Töpöhännän, Pepin ja Sängynaluskansan kuninkaan tapaamiset. Niin ja tietysti se lyhyt pätkä, jonka onnistuin kuulemaan Mauri Kunnaksen haastattelusta. Siinä hän pohti mahdollista lähettää Koiramäen Tuomas (? tämä oli se kohta, jota en kuullut kunnolla) Amerikkaan kultaa huuhtomaan. Siinäpä olisikin hauska näkökulma uuteen Koiramäki-kirjaan!



Messut olivat antoisat, vaikka en ehtinytkään kuuntelemaan puoliakaan siitä, mitä olin aikonut. Mukavien ja ystävällisten ihmisten tapaaminen jäi mieleeni messujen kohokohtana, ja nyt minä ja vanhin lapsistamme melkein jo laskemme päiviä ensi vuoden messuihin. Kiitokset vielä Helsingin Kirjamessuille bloggaripassista, joka mahdollisti sen, että pääsin seuraamaan messuja koko viikonlopun ajan.



Vauhdikkaita tarinoita Helsingin Vallilasta: Vallilan sankarit Tero ja Tarmo

Viveka Salon kirjoittamassa ja kuvittamassa lastenkirjassa Vallilan sankarit Tero ja Tarmo (Kustannus-Mäkelä Oy 2015) arkiset tapahtumat muuttuvat ykskkaks mielikuvituksellisiksi sattumuksiksi ja seikkailuiksi. Kerrostalon hissi saattaa sinkoutua katon läpi kuumatkalle ja citymaasturilla hurauttelava täti ryhtyy jahtaamaan cityillisikaan keskellä Hakaniemen ja Sörnäisten aluetta.



Kirjassa koko Mäkelänkatu katoaa yhtäkkiä suuren rekan syövereihin.  Viveka Salo:
Vallilan sankarit Tero ja Tarmo (Kustannus-Mäkelä Oy 2015) 

Tero ja Tarmo ovat kaksi pientä poikaa, jotka asuvat Helsingin Vallilassa yhdessä äitinsä kanssa. Kolmikko retkeilee paljon lähialueilla ja asioi usein esimerkiksi Hakaniemen torilla. Äiti näppäilee usein puhelintaan tai jää juttelemaan torikauppiaiden kanssa, ja silloin Tero lähtee tutkimaan ympäristöään omin päin. Näiden tutkimusretkien aikana hän tapaa erikoisia ihmisiä ja törmää muun muassa ulkoavaruuden asukkaisiin, robottikilpikonnaan ja merkillisiin mustapukuiseen mummoon. Poikien äidin kunniaksi täytyy kyllä lukea hänen harvinainen mukautumiskykynsä. Kun hän havahtuu ympärillään tapahtuviin outouksiin, hän usein vain kohauttaa hartioitaan, eikä tee niistä suurta numeroa.

Äiti antaa Rosvintolan rokille ja karjoilijalle tiukkaa palautetta ruuan laadusta. Viveka Salo:
Vallilan sankarit Tero ja Tarmo (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Kirjan tarinoissa hauskinta on, miten tavalliset tapahtumat saavat usein kovin yllättäviä käänteitä. Tarinoiden takana on kirjailija Viveka Salo, joka on itse kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti. Hän ryhtyi sepittämään lapsilleen satuja, kun nämä eivät muuten halunneet keskittyä syömiseen. Lapset uppoutuivat tarinoihin niin, että lopulta koettivat pidentää ruokailuja, jotta tarinat jatkuisivat pidempään. Salo on itse kuvittanut kirjan, ja kuvissa näkyy hänen paikallistuntemuksensa kirjan tapahtumien paikoista. Täytyy kyllä sanoa, että kirjan vauhdikkaisiin tapahtumiin olisi sopinut mielestäni paremmin hieman räväkämmät kuvat.

Vallilan sankarit Tero ja Tarmo kiinnostaa varmasti erityisesti helsinkiläisiä lapsia, joille kirjan tapahtumapaikat ovat tuttuja. Uskon kuitenkin, että kirjan arkiset mutta silti mielikuvitukselliset tarinat kiinnostavat muitakin lapsia isommista leikki-ikäisistä nuorempiin alakoululaisiin. Tämä oli ensimmäinen lasten romaani, jota luin oman esikoiseni kanssa, ja hän pyysi aina: "Äiti, luetaanko taas Teroa ja Tarmoa. Jatka siitä mihin viimeksi jäätin"

Viveka Salo lukee tänään kirjaansa Helsingin Kirjamessuilla Tarinalaakson teltassa klo 12.00. Kirjan on lukenut ja blogissaan esitellyt myös Kirjaäiti.

Sörkän metroasemalla tekarit hyökkäilevät ihmisten kimppuun.
Viveka Salo: Vallilan sankarit Tero ja Tarmo (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

maanantai 19. lokakuuta 2015

Toiminnallisuutta ja liikuntaa oppitunteihin - Lukuja liikkuen, tavuja touhuten

Tänä päivänä koulumaailmassa puhutaan paljon siitä, että liike auttaa oppimisessa ja keskittymisessä. Siinä, missä ennen oppilaille sanottiin, että "Älä sitten vaan pompi sillä tuolillasi", hankitaan luokkiin nykyään jumppapalloja ja tuoleja, joiden kanssa oppilas voi vaikka pyöriä. Tuuli Tiainen ja Virve Välimäki ovat koonneet kirjaan Lukuja liikkuen, tavuja touhuten (PS-kustannus 2015) erilaisia leikkejä, pelejä ja tehtäviä, joissa on kongnitiivinen oppimistavoite, jota kohti edetään liikkumisen avulla (s.7). Molemmat tekijät ovat koulutukseltaa fysioterapeutteja, Tuuli Tiaisella on myös liikunnan ammattitutkinto lasten liikunnan osaamisalalta ja Virve Välimäki on suorittanut kasvatustieteen maisterin opinnot.



Kirjan tehtävät on jaettu kolmeen kategoriaan: äidinkielen tehtäviin, matematiikan tehtäviin ja oppimisvalmiuksia kehittäviin tehtäviin. Tehtävät ovat lähtötasoltaan melko helppoja, ekaluokkalaisille ja eskarilaisillekin sopivia. Kirjoittajat kuitenkin tarjoavat eriyttämisvinkkejä ja kerrotaan, miten tehtäviä voi soveltaa muissa oppiaineissa. Näiden vinkkien avulla opettaja voi muun muassa säädellä harjoituksen taitotasoa ja liikunnallisuuden astetta. Jokaisen leikin tai harjoituksen kohdalla on myös listattu kyseisen tehtävän kognitiiviset, motoriset ja sosioemotionaaliset tavoitteet.



Tehtävistä osa on ainakin minulle tuttuja jo ennestään, ja osa on vanhojen tehtävien ja toiminnallisten harjoitusten muunnoksia (esim. Vettä kengässä leikki on muuttanut muotoaan Onko meistä sanaksi? -leikiksi). Osa puolestaan on uusia tuttavuuksia. Tiainen ja Välimäki kirjoittavatkin esipuheessa, että he toivovat lukijan huomaavan, miten helppo erilaisista tehtävistä ja leikeistä on pienillä muutoksilla tehdä toiminnallisia ja liikunnallisia.

Pidän siitä, että kirjassa on koottu monta toiminnallista harjoitusta samoihin kansiin. Opettajan on siis kohtalaisen helppo hakea kulloinkin opiskeltavaan asiaan sopivaa toiminnallista harjoitusta. Toisaalta huomaan, että vaikka olen selannut ja lukenut kirjan jo useampaan kertaan, on minun silti vaikea muistaa, mitä tehtäviä kirjasta löytyykään, ja ottaa siten oikeaa tehtävää esiin oikeaan aikaan. Kirjan hakemistossa pitäisikin ehdottomasti olla kirjattuna leikin nimen lisäksi se kognitiivinen tavoite, joka leikillä on. Näin opettajan olisi helpompi poimia opiskeltavaan asiaan sopivat leikit.




Lukiessani kirjaa mietin koko ajan, miten kunkin leikin voisi toteuttaa omassa luokassani. Luokkahuone fyysisenä tilana rajaa jonkin verran toimintaa - varsinkin, jos siellä touhuaa reilusti yli parikymmentä oppilasta. Totesin, että aika moni leikki on sellainen, että se vaatii tilaa, jota saa joko raijaamalla pöydät seinustoille tai siirtämällä tunnit suoraan jumppasaliin tai pihalle. Tämä jälkimmäinen ratkaisu on monen leikin kannalta toimivampi idea, mutta toisaalta kirjan tarkoitus on tarjota tehtäviä, joita voi tehdä normaalien oppituntien osana eikä pelkästään liikuntatuntien aikana.

Me olemme luokassa ehtineet testaamaan vain paria leikkiä, sillä itselläni on tullut vastaan aikapula. Mistä, ois mistä minä löytäisin aikaa kopioida, laminoida ja leikata kaikki ne kortit, joita tehtäviin tarvitaan? Entä kuka esimerkiksi askartelisi minulle taikalaatikon, jota käytetään kovin monessa tehtävässä? Onneksi kirjasta löytyy niitäkin harjoituksia, joihin ei tarvitse yhden yhtä lippua tai lappua, vaan ne voi toteuttaa helposti ihan omassa luokassa.



Käytätkö sinä opetuksessasi paljon toiminnallisuutta? Mistä saat ideat tehtäviin ja harjoituksiin? Oletko jo kenties tutustunut tähän kirjaan, ja mitkä sen harjoituksista olet kokenut toimivimmiksi?

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Satupäivän kuulumisia, tunnustuksia ja messulippujen voittajat

Oikein mukavaa satupäivää kaikille! Meidän poppoomme kävi tänään moikkaamassa Peppi Pitkätossua Lastentarhamuseossa Helsingissä. Siellä vietettiin tuon ihastuttavan, hullunkurisen ja kerrassaan mahtavan tyttösen 70-vuotissynttäreitä. Museossa pääsimme etsimään huoneisiin piilotettuja vihjeitä, nikkaroimaan, askartelemaan, laulamaan ja leikkimäänkin. Lastentarhamuseo on muutenkin oikein kiva vierailukohden, eli käykää ihmeessä tutustumassa, jos sopivasti liikutte Kallion ja Sörnäsiten suunnalla. Kannattaa kuitenkin etukäteen katsoa netistä paikan aukioloajat, sillä museo on auki muistaakseni pääasiassa vain keskiviikkoisin. Tämän jutun kuvat on yhtä lukuun ottamatta otettu tänään Lastentarhamuseossa.



Tässä samassa postauksessa haluan kiittää kahdesta saamastani tunnustuksesta ja jakaa niitä myös eteen päin. Lopussa julkaisen vielä kirjamessulippujen voittajat, eli tulossa on hieman sillisalaattinen postaus.

Mai Laakso lähetti minulle mukavan tunnustuksen, jonka kainalossa kulkee haastekin. :) Kiitos Maille!


Tunnustuksen säännöt tulevat tässä:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. 

Tässä ovat Main laatimat kysymykset:

1. Mitä mieltä olet sähköisistä kirjoista?
Minulla ei ole mitään sähköisiä kirjoja vastaan, mutta luen kirjani kuitenkin mieluummin paperisena kuin sähköisenä versiona.

2. Kuka on lempidekkarikirjailijasi?
Pitkäaikainen suosikkini on hiljattain pois nukkunut Henning Mankell. Tänä vuonna olen myös tykästynyt Lars Kepleriin - tai ehkä hänen sarjansa päähenkilöön Joona Linnaan!

3. Mikä on paras lempilukupaikkasi?
Oikeastaan mikä tahansa paikka kesämökillämme, mutta sinne ehdimme harmillisen harvoin, joten tällä hetkellä lempilukupaikkani on kotisohvamme nurkka.

4. Missä ajoneuvossa et pysty lukemaan tai kuuntelemaan kirjoja?
Skootterin kyydissä. :)

5. Mikä on viimeksi lukemasi lastenkirja ja kuinka kauan  siitä on?
Luin juuri iltasadun esikoiselle, ja kirja oli taas kerran Eppu Nuotion ja Aino Louhen Tämä vai tuo Viljan syntymäpäivät (Bazar 2015)

6. Kenelle annoit kirjalahjan viimeksi ja mikä kirja se oli?
Viikko sitten rakas (lääkäri) ystäväni juhli kolmekymppisiään, ja lahjoitin hänelle Iris Pasternackin kirjoittaman kirjan Tautitehdas (Atena Kustannus 2015). Luin kirjasta Kirjanurkkaus -blogista, joten kiitokset siihen suuntaan vinkistä!

7. Kenet kirjailijoista haluaisit tavata ja kerro yksi kysymys minkä kysyisit häneltä?
Olen aika ujo vieraiden ihmisten kanssa, joten tuskin uskaltaisin kysella mitään, mutta minua kiinnostaisi tavata Iida Sammalisto. Hän kirjoitti kauniskielisen fantasiaromaaninsa Tähtimosaiikki alle kaksikymppisenä! Kysyisin varmaan, mitä hän nyt kirjoittaa. Iida on muuten Helsingin kirjamessuilla kalliolaisten haastateltavana.

8. Mainitse jokin klassikkokirja, jonka haluaisit muidenkin lukevan. Miksi se on lukemisen arvoinen?
Rakastuin Täällä Pohjantähden alla -trilogiaan, kun luin ne (kesämökillämme!) melkein kymmenen vuotta sitten. Linna kuvaa taitavasti maamme historiaa, ja Akseli Koskelan elämä ja kohtalo eivät voi jättää ketään kylmäksi!

9. Mistä maasta ovat kotoisin lempikirjailijasi? Mainitse kolme.
Tämä kysymys on kiperä! Mieleeni tulee sellaisia nimiä kuin Mannkell, Kepler, Mustonen, Lundberg, Louhi, Eddings, Abdulhawa, Hirvisaari... Olisiko siis Ruotsi, Suomi, Suomi.

10. Edelliseen kysymykseen viitaten voit mainostaa nyt noiden kirjailijoiden kirjoja.
Susan Abdulhawan Jeninin aamut on yksi parhaista kirjoista, jonka olen ikinä lukenut.

11. Minkälainen kirjaihminen olet?
Pidän erityisen paljon historiallisista romaaneista. Ja lanu-kirjoista tietenkin. :)


Tässä ovat sitten 11 minun laatimaani kysymystä:
1. Nimeä kirja, joka sinun on jo pitkään pitänyt lukea, mutta joka on syystä tai toisesta vielä aloittamatta.
2. Onko sinulla kirjaa, jonka luet yhä uudestaan ja uudestaan. Jos on, mikä se on?
3. Mikä kirja on jäänyt sinulta viimeksi kesken?
4. Oletko koskaan ihastunut tai peräti rakastunut kirjan henkilöön?
5. Mikä on suosikkilastenkirjasi?

6. Katsotko mielelläsi kirjoista tehtyjä elokuvia? Jos katsot, mikä on suosikkielokuvasi, joka on tehty kirjan pohjalta?
7. Mikä lukemistasi kirjoista sopisi parhaiten luettavaksi kuumana kesäpäivänä? Entä synkkänä syksyisenä iltana?
8. Voisitko kuvitella itse kirjoittavasi kirjan?
9. Mitä kirjaa suosittelisit ihmiselle, joka ei juuri pidä lukemisesta, mutta pitää huumorista ja jännityksestä?
10. Miksi ryhdyit pitämään blogia?
11. Mitä kirjaa suosittelet minulle?



Minä haluan antaa tunnustuksen 


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Toisen tunnustuksen sain jo maaliskuussa, joten olen harmillisen myöhässä tämän kanssa. Toki olen tunnustuksesta jo kiittänyt ihanaa Mariaa Sinisen linnan kirjastosta sen saatuani!

Maria ei ihan tarkkaan muistanut haasteen sanatarkkoja sääntöjä, mutta ideana on kuitenkin nimetä neljä blogia, jotka inspiroivat sinua, ja kertoa, mikä näissä nimeämissäsi blogeissa viehättää.

Tähän haluan nimetä nyt vähän hassusti Marian blogin Sinisen linnan kirjasto, vaikka hän se alkujaan minulle tunnustuksen lähetti. Marian blogi on kuitenkin ensimmäinen kirjablogi, jota olen alkanut seurata - siis jo pari vuotta ennen, kun perustin oman blogini. Hänen bloginsa on todella monipuolinen ja jotenkin kovin lämminhenkinen.

Lähetän tunnustuksen myös Bleuelle Siniseen keskitiehen. Hänen bloginsa oli ensimmäinen lastenkirjablogi, jonka löysin. Jäin heti lukijaksi Bleuen blogiin, jossa hän kirjoittaa lastenkirjoista tietävästi ja selvästi lastenkirjoihin "hurahtaneena".

Kolmanneksi haluan antaa tunnustuksen Kristalle Lukutoukan kulttuuriblogiin. Krista lukee kirjoja laidasta laitaan. Hän lukee valtavat määrät kirjoja ja bloggaa siihen tahtiin, että hitaampaa huimaa. Krista on myös kannustava ja ystävällisen oloinen persoona, jonka ilokseni pääsen pian tapaamaan ihan livenäkin! Krista kirjoittaa blogia myös Suomi lukee -palveluun.

Neljäs tunnustus menee Eniten minua kiinnostaa -blogin Suketukselle. Hän esittelee usein kirjoja, joista innostun välittömästi hänen kirjoittamansa arvostelut luettuani. Suketus historianopettaja, joten hänen blogistaan löytyy ilahduttavan paljon historia-aiheisten kirjojen esittelyjä. Suketus myös käynnisti Pojat, lukemaan! -lukuhaastetta, ja se jos mikä on tunnustuksen arvoinen seikka.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arvoin kaksi kirjamessulippua Helsingin Kirjamessuille, ja onnetar suosi tällä kertaa Saraa ja Katriina Ttk:ta. Onnea voittajille!


perjantai 16. lokakuuta 2015

Taika Valo ja lentävä Plotina

Taika Valo ja lentävä Plotina (Myllylahti 2015, arvostelukappale kustantajalta) on toinen osa Jaana Lehtiön ja Helena miettisen kirjoittamaa, yli 8-vuotiaille lapsille suunnattua kirjasarjaa. Kirjan ensimmäinen osa palkittiin vuoden lastenkirjana LukuVarkaus 2015 -kilpailussa.


Kirjan tapahtumat käynnistyvät keskellä Pelukylässä riehuvaa loppukesän myrskyä, jonka aikana Taika Valon kotitalosta menee sähköt, ja tytön toista korvaa rupeaa kihelmöimään kummasti. Hän onnistuu pimeässä tiputtamaan kirjahyllyn sisällön sikinsokin lattialle, siinä rytäkässä jotain isoa lentää Taikaa kohti ja katoaa sitten pimeyteen. On tapauksesta silti jotain iloakin, sillä Taika onnistuu löytämään hyllystä ihmeen hienon ja kiehtovan kirjan, joka kertoo punatukkaisesta nuoresta tytöstä ja tämän lentävästä trilobiitista... Harmi kyllä, kirjan kansikuva on tärveltynyt, ja Taikasta näyttää melkein siltä, että kansikuvassa ollut henkilö olisi noin vain hypännyt siitä pois!

Taika on hiljattain muuttanut Pelukylään, eikä oikein tunne sieltä ketään. Hänen paras ystävänsä Saana on pohjoisessa, eikä Taika oikein sopeudu uuteen luokkaansa. Hänen opettajansa on varsinainen tiukkis, joka ei ymmärrä Taikaa ollenkaan ja kaiken lisäksi syyttää Taikaa kirjavarkaudesta. Sattuu kuitenkin olemaan niin, että Taikalla on ihme kyllä juuri samanlainen kirja kuin opettajalla, ja molemmista kirjoista on mystisesti suttaantunut kansikuva... Taikasta tuntuu, että kaikki menee mönkään, ja lisäksi hänen pihalleen ilmestyy ärsyttävä Herrä Hyönteinen, joka on valuuttunut siitä, että Pelukylässä elää ja voi hyvin muinoin sukupuuttoon kuollut trilobiitti. Taika ei muista nähneensä missään trilobiittia, mutta kummallinen, punatukkainen tyttö alkaa putkahdella esiin milloin mistäkin.

Taikan huono onni kääntyy, kun hänen ystävänsä Saana saapuu Pelukylään äitinsä kanssa ja jää sinne puoleksi vuodeksi asumaan.  Tytöt rupeavat yhdessä selvittämään, mitä kummaa Taikan löytämässä kirjassa ja sen kirjoittajan mystisessä katoamisessa piilee. Tytöt saavat selville, kuka punatukkainen tyttö on ja näkevät omin silmin myös Herra Hyönteisen jahtaaman trilobiitin. Taika ja Saana ymmärtävät, että myrskyönä tapahtui jotain mystistä, jonka seurauksena koko Pelukylän ja ehkä maailmankin tulevaisuus on uhattuna. Yrittäessään löytää ratkaisua tilanteen korjaamiseksi tytöt saavat huomata, että tapukseen on sekaantunut välillisesti myös Pelukylän vaikuttusvaltaisin taho, eikä kadonnut kirjailijakaan ole ehkä kokonaan kadonnut.

Taika Valo ja lentävä Plotina on hyvä nuortenkirja, jossa tavalliseen arkeen sekoittuu aimo annos seikkailua ja fantasiaa. Vaikka Taika on koulussa vääriymmärretty, on hänellä tukenaan ihana perhe, paras ystävä Saana ja eläkeläiskaksikko Hugo ja Hilma. Silti mietin, miksi niin monessa lukemassani lasten- ja nuortenkirjassa opettajat ovat lähtökohtaisesti tuollaisia hirvityksiä, joiden tehtävä tuntuu olevan sulkea silmänsä ja korvansa luokassa tapahtuvilta kiusaamisilta ja kärhämöinneiltä? Miksi meistä opeista tehdään kurjimuksia!?

torstai 15. lokakuuta 2015

Arvotaan kaksi lippu Helsingin kirjamessuille

Kirjamessut starttaavat vikon kuluttua torstaina 22.10, ja ajattelin vinkata teille muutaman lastentapahtumasuosikkini messujen runsaan ohjelmatarjonnan joukosta. Messuilla on kuitenkin niin valtavan paljon hienoa ohjelmaa koko messujen ajan, että tästä postauksesta ukhasi tulla noin kilometrin pituinen. Painoin siis delete-nappulaa, ja päätin vaan vinkata teille, että lapset pääsevät messuilla esimerkiksi askartelemaan, nikkaroimaan, tekemään teatteria, punomaan loitsujaan Tylyphkamaiseen tyyliin, testaamaan nettitaitojaan, kuuntelemaan satuja, perehtymään ohjelmoinnilliseen ajatteluun ja tapaamaan monia kirjoista tuttuja suosikkihahmojaan. Kurkatkaa ohjelma myös täältä. Itse en luultavasti pääse paikalle torstaina enkä perjantaina aamupäivällä, mikä on suuri harmi, sillä noina päivinä messuilla tapahtuu paljon mielenkiintoista.

Mikäli haluat voittaa lipun kirjamessuilla, kommentoi tähän postaukseen, mitä odotat eniten Helsingin kirjamessuilta 2015. Arvon kaksi lippua (erikseen), ja osallistumisaikaa on sunnuntaihin 18.10. klo 12.00 asti. Eli pikapikaa osallistumaan! Laitathan kommenttiin mukaan sähköpostiosoitteesi, ja anonyymit keksikään nimimerkki. :)


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tunnelmallinen hämäränhyssykirja: Hämärinkäinen

Hämäränhysstyttelyyn, pimeneviin iltoihin, syksyisiin päiviin ja hiljalleen hiipivään joulun odotukseenkin sopii aivan loistavasti luettavaksi Mila Teräksen kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama suloinen kuvakirja Hämärinkäinen (Karisto 2015, arvostelukappale kustantajalta). Kirjassa on herkkä tunnelma, ja se on täynnä pieniä otuksia, jotka uurastavat luodakseen ympärilleen hyvää mieltä, lempeyttä ja kauneutta.



Olen juuri keskustellut ekaluokkalaisten kanssa siitä, mikä heitä pelottaa, ja aika moni nimesi pimeän pelottavaksi elementiksi. Hämärinkäisessa hämärästä ja pimeästi tehdään ystäviä, joita ilman ihmiset ja muutkaan eläväiset eivät tulisi toimeen. Hämärä laskeutuu, kun pieni Hämärinkäinen sinisessä nutussaan ja harmaissa huopikkaissaan istahtaa kangaspuidensa ääreen kutomaan hämäränhuntujaan laulaen samalla hämäränhyssylaulujaan. Kun on riittävän hämärää pääsevät yöntekijät ompelemaan samettista pimeää, tähtiset takomaan tähtiään yötaivaalle ja kuunkiertäjät kierittämään kuuta kunniapaikalleen.

Mila Teräs ja Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen (Karisto 2015)

Hämärällä on kuitenkin vastutajansa, eikä kukkakauppias Keikander pidä yhtään siitä, että hämärän tultua hänen kukkaväkensä ei ehdi valmistaa kukkia tarpeeksi nopeasti joulumarkkinoille. Niinpä Keikander vangitsee Hämärinkäisen ja rikkoo tämän kangaspuut. Kun Hämärinkäine viruu kiven alla loukussa, ei hän pysty kietomaan luontoa lempeään hämäräänsä. Ihmiset joulukiireissään eivät edes huomaa, että pimeys ei laskeudu, mutta heistä tulee riitaisi, ja kukkaväki uupuu töittensä ääreen.




Keikanderkin ymmärtää, miten katalan tempun hän teki ja rientää korjaamaan Hämärinkäisen kangaspuut. Onneksi siis Hämärinkäinen pääsee taas kutomaan hellää hämäräänsä, ja joulurauha laskeutuu hiljalleen kylän ylle.


Hämärinkäinen on viehättävä iltasatukirja, johon Pertamon kuvitus luo tarinaan rauhallisen ja harmonisen tunnelman. Keikanderin kurja toiminta tuo kirjaan kuitenkin hieman särmää, eikä tarina tunnu liian siirappiselta. Pienempien lukijoiden kanssa kannattaa kuitenkin miettiä, mikä on sopiva hetki kirjan lukemiseen ensimmäistä kertaa, ja varmistaa, että kirjan tapahtumista ehtii keskustella lapsen kanssa mikäli tämä tuntuu keskustelua kaipaavan. Ainakin meidän perheessämme tälle juttuhetkelle oli selvästi tilausta. Luimme kirjaa täällä kotonakin illalla ja keskustelimme sitten hämärinkäisen työstä. Huomasin, että esikoinen meni hieman hiljaiseksi, mutta ei halunnut kertoa, jäikö jokin painamaan mieltä. Seuraavana aamuna hän tutkaili herättyyn kirjaa kovin tarkasti ja sai lopulta kerrottua, mikä siinä sai hänet niin hämilleen. Oli kuulemma kurjaa, kun Keikander vangitsi myyrän kiven alle. Siellä myyrä raukka virui syöden juuria ja juoden vesipisaroita. Esikoinen halusi kuvata Hämärinkäisen tätä juttua varten, mutta ei missään tapauksessa tahtonut ottaa kuvaa siitä, kun Hämärinkäinen on kolossa vankina. Niinpä tässäkään jutussa ei tuota kuvaa ole, sillä kuvat ovat - lasten- ja nuorten kirjallisuusviikon hengessä - tosiaan 3,5-vuotiaan ottamia!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Mitä kirjasta kertoo 3,5-vuotias?)

Tänään perheemme leikki-ikäinen haluaa esitellä teille Paola ja Pirjo Suhosen kirjoittaman ja kuvittaman kuvakirjan Erikoiskoira Affe Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015). Kuvat on toteuttanut Maija Mero ja graafisen suunnittelun on tehnyt Riikka Turkulainen.



Tarinan Affe-koira on ihana, pörröinen koira, jonka Artun ja Kertun Pirkko-täti on hakenut Virosta löytökoiratarhalta. Nelikko matkustaa yöjunalla Lappiin hiihtämään. Pahaksi onneksi innokas Affe-koira saa vainun portokasta ja lähtee porojen perään. Pirkko ja lapset järjestävät suuretsinnät, ja onneksi karannut koiruus vihdoin löytää tiensä takaisin Pirkon, Artun ja Kertun luo.

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Lukiessamme kirjaa ensimmäistä kertaa oli kävi lapsi kovin hiljaiseksi, ja mietin jo, ettei hän ehkä tykkää Affen seikkailuista. Kävi kuitenkin ilmi, että hän taisi hieman säikähtää Affe-koira katoamista Lapin tunturiin. Huojennus oli sitten suuri, kun karkuri vihdoin löytyi. Suurimman vaikutuksen esikoiseen teki kuitenkin tieto, että Affen tarina pohjautuu tosielämän tapahtumiin.

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Minä: "No mitäs sä haluat, että me kirjoitetaan tästä Affe-kirjasta?"
Lapsi: "Affe-koira ei tykkää koiranruuasta eikä isoista koirista. Ja kylvystä. Kirjoita se ainakin siihen. Sitten kirjoita, mistä nää (Arttu ja Kerttu tykkää)." 

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Minä: "No mitäs me sit kirjoitetaan?"
"Kirjoita Tere."
Minä: Ai, kun se Affe sanoo niin? Kun se on sieltä Virosta tuotu löytökoira.
Lapsi: "Niin! Affe Tere!"

Minä: "Mitäs ne sitten tekee?"
Lapsi: "No, että sänky pomppii junassa (matkalla) sinne Lappiin."
Lapsi: "Haluan, et kirjoitat, et: "Noi leopardilasit ovat tosi hienot!" Kirjoita se, et tyhmää tää luistelu (=hiihtäminen)."
Minä: "Jaaha. No mennään sit eteen päin."

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Lapsi: "Sit on siellä talossa. Ja voi ei: "Affee, Affeee!" Affe karkas."
Minä: "Mitä ne teki, kun Affe karkas?" (Etsivät Affea.)
Lapsi: "Mökin takaa kuuluu tuttu ääni. Hau hau! Affe löytyi!"

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Tämän kirja on herättänyt jonkin verran närää, sillä kirjan runsas kuvitus vilisee tuttuja tuotemerkkejä Chanelista Pirkkaan ja Pepsodentiin. Minä kiinnitin tähän lukiessani kyllä huomiota, ja tuntui aavistuksen kiusalliselta katsella tällaista tuotemerkkipaljoutta lastenkirjan sivuilla. Se tuntuu jotenkin piilomainonnalta - ainakin näiden kotimaisten merkkien kohdalla. Toisaalta lapsi tykkäsi, kun löysi kuvista itselleen tuttuja tavaroita ("Hei, tossa on samanlainen termari (eli termospullo), kun meni just rikki!"). Ja kyllähän minuakin hymyilytti, kun bongasin Pirkko-tädin lukevan junassa kirjaa "Fifty Shades of Gray". Voisihan sitä lapselle tuttua maailmaa ja häntä ympäröiviä esineitä kuvata lastenkirjassa tunnistettavasti ilman noita logojakin. Loppujen lopuksi minua häiritsi merkkejä enemmän se, miten jokaisessa kuvassa suorastaan vilisee Paola Suhosen omia kuoseja...

Affen tarina itsessään on hyvä ja kirja kiinnostava. Luin tämän myös koulussa ekaluokkalaisille, ja myös he kuuntelivat tarinaa hiiskumatta sanaakaan. Käytimme kirjaa "Oma pehmoleluni" -jakson alustuksena ja luettuamme kirjan, jokainen sai käyttää sitä mallina, kun kirjoitti esittelyn omasta pehmolelustaan. Lapset kirjoittivat ja piirsivät mielikuvituksellisia juttuja siitä, mistä heidän pehmolelulemmikkinsä tykkäävät ja eivät tykkää.

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Myös Pihi nainen lapsilukijoineen oli tykästynyt Affen seikkailuihin.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Leikki-ikäisen kirjavinkit!

Hyvää lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemaviikkoa! Viikko on osa Kirjan vuosi 2015 ohjelmaa. Tällä viikolla kaikkia lasten- ja nuortenkirjallisuuden ystäviä totisesti hemmotellaan, sillä samaan aikaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemaviikon kanssa järjestetään myös Satuviikkoa, joka huipentuu sunnuntaina 18.10. Satupäivään. Tamperella puolestaan järjestään 16.-18.10. Kirjalitta, eli lastenkirjan ja sanataiteen pop up -festivaalit. Koko viikon ympäri Suomea järjestetään siis erilaisia lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyviä tapahtumia satuhetkistä kirjailijavierailuihin ja askartelupajoista satuteatteriin. Myös sosiaalinen media on mukana Kirjalitassa, ja jokainen halukas voi esimerkiksi lähteä pelaamaan #kirjalittaa, jonka ohjeet löydät täältä.

Tällä viikolla täällä Luetaanko tämä? -blogissakin on tarkoitus päästää lasten- ja nuortenkirjallisuusviikon kunniaksi "ääneen" perheen varsinainen lastenkirjallisuuden suurkuluttaja, eli 3, 5-vuotias esikoispoikamme. Tänään hän halusi kertoa, mitkä ovat hänen sekä puolitoistavuotiaan pikkuveljensä tämän hetken lempikirjat. Hän myös tahtoi itse ottaa kuvat tätä juttua varten. Koitin myös hieman kysellä, miksi lapsi valitsi juuri nämä kirjat, mutta kovin tyhjentäviä vastauksia en kyllä saanut... Tässä myt kuitenkin tulevat perheemme leikki-ikäisen kirjavinkit, olkaa hyvä!

Tällä hetkellä ehdoton iltasatusuosikki on Eppu Nuotion ja Aino Louhen Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät (Bazar Kustannus 2015). Sen esittelin jo aikaisemmin blogissani täällä.

Kirjasta:

Minä: "Miksi sä tykkäät tästä kirjasta? Mikä siinä on kivaa?" 
Lapsi: "No kaikki. Kaikki kuvat on ihanii."


Mielenkiintoiset, "silmänkääntötemppukirjat" Vastaleikki (Tactic Publishing 2013, alkuteos 2011) ja Värileikki (Tactic Publishing 2013, alkuteos 2011) ovat usein esikoisemme tutkailun ja ihmettelyn kohteina. Värileikkikirja on herättänyt hänessä halun tutkailla, mitä värejä tulee, kun eri värejä sekoitetaan keskenään. Eikä se ole ihmekään, sillä Värileikki-kirja kutsuu tutkimaan ja leikkimään väreillä. Molemmissa kirjoissa on ideana, että jokaisella aukeamalla on kaksi yksinkertaista, erilaista kuvaa, jotka täydentyvät, kun niiden päälle kääntää läpiväkyvän sivun, jossa on maalattu, taustasivun kuvaa täydentävä elementti. Värileikkikirjassa tuo elementti vaihtaa väriä tausta-aukeamansa värityksen mukaan. Vastaleikkikirjassa tuo elementti puolestaan täydentää aukeamalla esitellyt vastakohtaparit.




Muut kirjat, joita leikki-ikäisemme halusi kuvata ja esitellä muille lapsille Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon ihastuttava kuvakirja Hämärinkäinen (Karisto 2015, arvostelukappale kustantajalta), Sanna Pelliccionin Jännittäviä aikoja Onni-poika (Minerva 2015) ja Hannu Hirvosen ja Virpi Pennan Pullopostia tietenkin (Karisto 2015). Onni-pojan ja Pullopostia tietenkin esittelyt löydät täältä ja täältä. Tuo Hämärinkäinen aivan vastikään ilmestynyt uutuus, joka on herättänyt lapsessamme jopa hieman hämmentyneitäkin tunteita. Omasta mielestäni se on vallan herttainen iltasatukirja, jonka aion esitellä blogissa hieman myöhemmin tällä viikolla (pysykää siis kuulolla!).

Kirjoista:

Minä: "Miksi tämä Pulloposti on sellainen, että sä tykkäät siitä ja haluat kertoa siitä muille lapsille?"
Lapsi: (Se) On kiva lukea, kun on... kiva kirja!"

Minä: "Mikä tässä Onni-pojassa on kivaa?"
Lapsi: "Hihii... -------"

Minä: "Ai otetaan kuvia myös tästä Hämärinkäisestä?"
Lapsi: "Joo, mut ei ihan joka sivusta!"
Minä: "No mistä ei oteta?"
Lapsi: "Ei sit oteta siitä, kun se (Hämärinkäinen) on siellä (kiven alla) vankina"
Minä: "Ai se taitaa olla susta vähän sellainen jänittävä kohta?"
Lapsi: "hmmmmm..... Joo-o."


Lopuksi esikoinen tosiaan halusi myös kuvata kolme kuopuksemme kirjasuosikkia. Kuten olen kertonut, tuo vajaa puolitoistavuotias taaperomme tykkää tällä hetkellä katsella kirjoja, joista hän voi opetella sanoja (mutta toistelee niitä toistaiseksi vielä tyylilä: höö, ööö, tä). Myös luukkukirjat ovat kovassa suosiossa. Tämä selittänee alla olevien kolmen kuvakirjan päätymisen taaperomme top-viiden suosikkirjan joukkoon. Näitä kirjoja luetaan meillä niin paljon, että esikoinenkin tietää kuopuksen tykkäävän juuri näistä. "Haetaanko taas tää. Luetaanko taas tää sun lempparikirja?, kyselee isoveli.

Sarah Dyer: Sanojen kirja yli 250 sanaa ja kuvaa (Tactic Publishing 2014)
Puutarhassa. Miniluukkukirja (Satukustannus 2011)
Joachim Krause: Missä on pikku dinosaurus? (Aurinko Kustannus 2010, suom. Tanja Kanerva)

Näissä merkeissä, näiden kirjojen parissa alkoi siis meidän lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemaviikkomme. Viikonloppuna olisi tarkoitus osallistua myös Satuviikon tapahtumiin. Käykää tekin ihmeessä katsomassa tapahtumakalentereista, mitä kaikkea on tarjolla! Kirjalittaan emme valitettavasti pääse, sillä tapahtuma on harmillisesti hieman liian kaukana. Käykää te, jotka olette viikonloppuna Tampereen suunnalla, katsomassa, mitä lastenkirjan ja sanataiteen pop up -festareilla on tarjota!