Täsmäkirja kaikille päiväkotiin menijöille: Tam-Tam menee päiväkotiin

Puolentoista viikon päästä se taas alkaa, perheemme päiväkotiarki. Löysimme kirjastosta kuopuksen kanssa kirjan, jota lukemalla palauttelemaan pitkän kesäloman jälkeen mieleen päiväkodin puuhia, kavereita ja aikuisia. Tämän Tam-Tam menee päiväkotiin -kirjan (Otava 2020) on kirjoittanut Josefine Sundström ja kuvittanut Mervi Lindman. 

Kirja on kirjoitettu pienen leikki-ikäisen eli Tam-Tamin näkökulmasta ja virkkeet ovat monin paikoin lyhyitä, joskus jopa yhden sanan mittaisia verbittömiä ajatuskokonaisuuksia:

”Saa omenaa, se maistuu hyvältä.

Se puree.

Ei siemeniä.”

Kuvissa Tam-Tam ja muut lapset ovat iloisen ja tyytyväisen näköisiä. Päiväkoti on kuvattu sekä tekstissä että kuvissa värikkääksi paikaksi, jossa lapsilla on paljon puuhaa. Miljöö on lokeroineen, lastenvessoineen ja nukkarihuoneineen todentuntuinen ja tuttu monista päiväkodeista.

Päivärytmikin on pääosin sellainen kuin tiedän monissa päiväkodeissa olevan: aloitetaan aamupiirillä, jatketaan leikillä, syödään, mennään nukkumaan ja ulkoillaan. Ainoastaan aamupäiväulkoilulle Tam-Tam ei kavereineen mene. Sen sijaan he muun muassa maalaavat ja musisoivat. Tam-Tam ja muut lapset selvästi luottavat päiväkodin henkilökuntaan, eikä kukaan lapsista esimerkiksi itke ikäväänsä. Iltapäiväulkoilussa Tam-Tam pahoittaa mielensä, kun Koko nappaa Tam-Tamilta lapion liian lujaa, mutta siihenkin pipiin auttaa opettajan lohdutus, puhallus ja halaus. Kun isä tulee iltapäivällä hakemaan, vilkuttelee Tam-Tam kaikille iloisesti ja jo selvästi odottaa seuraavaa päikkypäivää.

Tam-Tam menee päiväkotiin on kirjoitettu hyvänmielenkirjaksi ja jotenkin kannustavaksi kuvaukseksi päiväkodin arjesta. Tämän kirjan tarkoitus ei ole käsitellä lapsen jännitystä päiväkotitaivalta aloitettaessa, vaan tarjota mukavia lukuhetkiä, jonka aikana voidaan miettiä, millaista siellä päiväkodissa onkaan.

Tätä linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan muita päiväkoti ja koulu-aiheisia kirjoja käsitteleviä postauksia.

Merimonstereita museossa!

Kotkan Merikeskus Vellamon ovat vallanneet hirvittävät merihirviöt, jotka on tuotu kirjailija Laura Ruohonen ja kuvittaja Erika Kallasmaa toimesta nykyaikaan suoraan Carta Marinan (v.1539) syvistä vesistä. Muun muassa Otus opus -runokirjan ja Tippukivitapaus-teoksen yhdessä luoneet Ruohonen ja Kallasmaa ovat siis nyt loihtineet Kotkan Merikeskus Vellamoon sekä todella hienon näyttelyn, jonka aiheena ovat entisaikojen merihirviöt. 

Olimme perheeni kanssa Vellamossa viime sunnuntaina, ja hämmästyin, kuinka hieno ja monipuolinen museo se on. Minulle tuli lisäksi täytenä yllätyksenä, että siellä oli esillä tämä Merimonsterit-näyttely, joka on rakennettu erityisesti lapsikävijöitä ajatellen. Hämyisä näyttelysali on lavastettu merenpohjaksi, jota asuttavat muun muassa Petrus Perushirviö, Kiltti Kalmari Kaa ja Jättiläismerikäärme. Seiniä koristivat erilaiset kartat ja Ruohosen runot. Näyttelyn visuaalinen ilme olikin taidokkaasti suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus. Omat lapseni suorastaan hihkuivat riemusta tuossa mystisessä ja salaperäisessä maailmassa, joka kutsui tutkimaan ja seikkailemaan. Harmi kyllä merimonstereiden päällä ei voinut kiipeillä, mutta onneksi Kaan lonkeroissa sai loikoilla.

Valitettavasti merimakkaran kitaan ei päässyt - ilmeisesti koronan takia...

Mielenkiintoisia olivat sekä vanhat kartat että vitriineihin säilötyt "oikeat" merihirviöt, eli erilaiset kalmarit, tursaat ynnä muut vedeneliöt. Kävimmekin lasten kanssa keskustelua siitä, miksi ihmiset ovat muinoin kuvitelleet hirviöitä olevan olemassa ja maailman reunan tulevan vastaan, jos purjehtii uhkarohkeasti liian pitkälle. Tuota maailman reunaa pääsikin testaamaan näyttelytilassa, ja se oli vajaa neljävuotiaan kuopukseni mielestä parasta. 

Vaikka eläviä merihirviöitä ei enää oletetusti meidän aikamme merissä uiskentele, ovat vesistömme silti hirviöitä pullollaan. Nuo hirviöt eivät ehkä hotki kitaansa pahaa-aavistamattomia uimareita ja merimiehiä, mutta tuhoavat silti elollista. Arvaat jo ehkä, mikä on nimetty nykypäivän merihirviöiksi Merimonsterit-näyttelyssä? Muovi tietysti...

Minua ihastutti, miten hienosti Ruohosen runot tekivät näyttelystä tarinallisen kokemuksen. Toki vaati, että minä aikuisena luin runot ääneen lapsilleni. Noista rytmikkäistä runoista on koottu Merimonsterit-niminen runokirja (Into Kustannus & Suomen Museovirasto 2019), jonka sivut ovat paksua pahvia ja kuvasivut leikattu kolmeen osaan niin, että lukija voi muodostaa paloista omia hirviöitään. Rakastuin näyttelyyn ja runoihin niin paljon, että ennen lähtöämme kävin ostamassa kyseisen runoteoksen itselleni ja lapsilleni.

Ruohosen runot ovat kyllä äärettömän iskeviä ja mukaansatempaavia. Kirjaan jokaiselle hirviölajille on keksitty myös osuva tieteellinen nimi. Tässä Hummaushummeri Hammurapu-Rabi (Katastroficus festivalius ssp Schnapps):

Jättiläishummerin hummauskammarin

hervoton rapujuhla!

Hummerin hanska kuin karsea klemmari

klipsii, klapsii, naksii saksia,

hoilaa viisuja, suihkuttaa snapsia!

        Herramunjee, täällä on lapsia!

Vieraansa kun nieleskeli

(vahingossa!!!)

                  mietiskeli

perin pohjin

                 sulatteli

ajatusta

        MIKSI

joskus menee överiksi?

Näyttelyn voi käydä katsomassa 17.1.2021 asti, ja samalla lipulla pääsee tutustumaan muihinkin Vellamon näyttelyihin. Suosittelen varaamaan Merimuseossa käyntiin runsaasti aikaa, sillä meilläkin vierähti siellä leikiten reilut kaksi tuntia, emmekä edes ehtineet katsoa ja tutkia kaikkea. Lapsemme ovat iältää 3 - 8-vuotiaat, ja olisivat hekin jaksaneet samoilla Vellamon kiinnostavissa näyttelysaleissa vieläkin kauemmin. Hieman jäi myös harmittamaan, että meiltä jäi myös käymättä jäänmurtaja Tarmossa, johon olisi pitänyt ostaa erillinen lippu. Aika vain loppui kesken, sillä meidän piti lähteä ajelemaan kotiin takaisin Uudellemaalle.

Toivottavasti nämä kaksi taitavaa naista eli Ruohonen ja Kallasmaa tekevät vastaisuudessakin yhteistyötä, sillä heidän yhteistyönsä tulokset ovat kyllä jälleen kerran upeita. 

Veera Virtanen ja kiusaaja: Kuvakirja koulukiusaamisesta

Tuijata on julkaissut blogissaan perinteisen Naistenviikon haasteensa. Olen aikaisempinakin vuosina osallistunut haasteeseen esittelemällä naiskirjailijoiden tekemiä kirjoja. Tällä viikolla ensimmäinen Naistenviikon postaukseni käsittelee kuvakirjaa, jonka on kirjoittanut Anneli Kanto ja kuvittanut Noora Katto. Tämä Veera Virtanen ja kiusaaja (Karisto 2020, saatu kustantajalta) on Viisi villiä Virtasta -sarjan yhdestoista osa ja käsittelee nimensä mukaan koulukiusaamista.

Kirjan päähenkilö on Virtasen perheen esikoinen Veera, joka on nyt ekaluokkalainen. Reipas Veera viihtyy koulussa, jossa he opettelevat laskemaan, lukemaan ja kirjoittamaan. Tytön hyviä ystäviä ovat jo esikoulusta tutut Kirsti ja Alex. Heidän kanssaan hän hyppii pihalla narua, kun kaksi luokan pojista, Jusa ja Niko, tulevat katsomaan ja naureskelemaan:

- Hahhaa, Alex leikkii tyttöjen kanssa!

Alex kiusaantuu, lähtee tyttöjen leikistä pois, eikä enää vastaa Kirstille ja Veeralle. Pian tämän jälkeen Veeran pulpetille ilmestyy paperi, johon hänestä on piirretty julma pilakuva. Veera ei tiedä, kuka tai miksi kuvan on lähettänyt, mutta hänelle tulee siitä paha mieli. Toinen lappu ilmestyy myöhemmin, ja Jusa ja Niko osoittelevat ja nauravat Veeralle.

Katon kuvitus on paikoin hyvin dramaattista ja jopa pelottavaa.
Kuvat kuvaavat näin hienosti hahmon tunteita ja mielenliikkeitä.

Kotona Veera tutkii surullisena lappuja, eikä tiedä, miten niiden kanssa pitäisi toimia. Aikuiselle kertominen tuntuu kantelemiselta. Niinpä hän päättää, ettei tee mitään ja toivoo, että kiusaaja lopettaa. Tilanne ei kuitenkaan lopu, sillä pian Veera saa myös tekstiviestin, jossa kiusaaja haukkuu häntä. Silloin Veera kuitenkin saa selville, kuka kiusaaja on. Viesti on tullut hänen ystävänsä Kirstin numerosta!

Veera ei voi käsittää tilannetta, etenkin, kun Kirsti käyttäytyy Veeran läsnäollessa ihan normaalisti. Onneksi Veera uskaltaa lopulta ottaa asian puheeksi Kirstin kanssa, jolloin käy ilmi, että kiusaamisen takana ei ole Kirsti vaan toinen yhtä yllättävä luokkatoveri. Tytöt menevät yhdessä kiusaajan puheille, ja tämä myöntää nolona tekonsa. Niiden takana on ollut pelko siitä, että häntä itseään alettaisiin kiusata. Tytät eivät jätä asiaa sikseen vaan selvittävät tilanteen yhdessä kaikkien asianosaisten kanssa, ja ikävä kiusaamisjupakka päättyy yhteisiin leikkeihin.

Veera Virtanen ja kiusaaja kertoo todentuntuisesti kiusaamistapauksesta, jollaisia ei saisi, mutta varmasti sattuu koulussa aina silloin tällöin. Tässä kirjassa tilanne ratkesi hyvin lasten omin avuin, mutta hieman minua jäi harmittamaan, ettei tilannetta ratkaisemaan oltu otettu aikuista mukaan. Antaako tarina nyt lukijalle sen kuvan, että aikuiselle kertoja on kantelija, kuten Veera epäilee? Harvemmin lapset osaavat näin isoa asiaa ratkoa keskenään niin, että kaikista osapuolista tulee ystäväviä. Eikä lasten sitä tarvitsekaan tehdä. 

Hienosti tarinasta kyllä välittyi se, ettei kiusaaja aina ihan ymmärrä, mitä saa kiusaamisella aikaan. Ja kiusaajakin saattaa itse olla epävarma tai nolona. Myös Veeran paha mieli ja hämmennys ikävän ja suuren asian edessä käyvät ilmi sekä tekstistä, että ilmeikkäästä kuvituksesta.

Näissä Virtasen perheen lapsista kertovissa kuvakirjoissa käsitellään monia muitakin suuria aiheita, kuten esimerkiksi pelkoa, varastamista, sukupuolittuneita käsityksiä lasten leluista ja tavaroista sekä esikoulun aloittamista. Tekstiä kirjoissa on aika paljon, mutta ainakin omat lapseni ovat silti jaksaneet kuunnella näitä oikein mielellään jo kolmevuotiaasta lähtien. Varmasti kuuntelemiskestävyyttä lisää se, että lapsi voi samalla katsoa kirjojen runsasta ja värikästä kuvitusta. Kiinnitin muuten huomioni yhteen seikkaan, jossa teksti ja kuvitus muodostavat yhdessä epäuskottavan kokonaisuuden. Veeran ja hänen luokkalaisensa opiskelevat koulussa i-kirjainta, mikä opetetaan oppilaille heti ekaluokan syksynä. Kirjan kuvitus on kuitenkin voikukkineen, syreeneineen ja tuomenkukkineen varsin keväistä. Lapseni eivät tietenkään kiinnittäneet tähän ristiriitaan huomiota, mutta itsenäni se kyllä häiritsi...

Muita Viisi villi Virtasta -sarjan kirjoja, joita blogissani olen esitellyt:

• Veera Virtanen ja esikoulu
• Virtaset huvipuistossa
• Vilma Virtanen virpomassa

Loistavia lastenkirjalainoja

Teimme taas onnistuneen lainausreissun kirjastoon. Tällaisia kirjoja löysimme (alla näet myös videoesittelyn):

Tällä kertaa lainasimme sieltä Aira Savisaaren kirjoittaman ja Hannamari Ruohosen kuvittaman Niilo ja supersynttärit -kirjan (Karisto 2020), jossa Niilo puuhaa yhdessä perheensä ja ystävänsä Hillan kanssa upeat sirkussynttärit. Tähän kirjaan kuvitus tuo sopivasti hallittua kaaosta, joka luo aitoa lapsiperhetunnelmaa.

Toinen kuvakirjalaina on Anna Krogeruksen kirjoittama ja Erika Kallasmaan kuvittama taaperoille ja leikki-ikäisille suunnattu lyhyt kuvakirja Muttinen ja vaari (WSOY 2020). Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi noin vuosi sitten ja kosketti minua silloin suuresti. Tämä kakkososa ei suinkaan itketä, vaan naurattaa. Muttinen on taapero, joka tuntuu ehtivän vaikka minne, eikä häntä vahtimaan tullut vaari osaa edes arvata, mitä kaikkea Muttinen keksii tehdä...

Kolmannen kirjan lainasin perheeni futisfaneille, eli se on futisaiheinen tietokirja Iso Futiskirja (S&S 2020, suom. Kaisa Ranta). Tekstit on laatinut Mundial ja kuvat piirtänyt Damien Weighill. Kirjassa on paljon tietoa jalkapallon historiasta, kuuluisista pelaajista, valmentajista, stadioneista ja jopa pelaajien tukkatyyleistä. Tämä ei ollut lasteni mielestä ihan niin suuri hitti, kun aluksi odotin. Ehkä he olisivat kaivanneet suomalaisempaa näkökulmaa tältä kuningaslajiin keskittyvältä tietokirjalta. Lisäksi aidot pelaajakuvat olisivat ehkä toimineet piirrettyjä kuvia paremmin, vaikka näin kuvitettuna kirjan ulkoasu onkin mielestäni viehättävä.

Päiväkoti Heippakamu - Hung ja pantteripako

Oletko jo tutustunut Veera Salmen kirjoittamiin ja Elina Warstan kuvittamiin Päiväkoti Heippakamu -kirjoihin? Ne ovat hienoja kuvauksia päiväkodin arjesta, ja kirjoissa kuuluu onnistuneesti lasten ääni. Sarjan uusin, eli neljäs osa on nimeltään Päiväkoti Heippakamu - Hung ja pantteripako (Otava 2020). Sarjalle tyypilliseen tapaan tässäkin kirjassa päähenkilönä on yksi Heippakamun asiakkaista, eli lapsista. 

Tämän kirjan päähenkilö on neljävuotias Hung, joka on iloinen ja vauhdikas pieni poika. Toisinaan Hungin sisältä kuuluu kova PAMPAM, ja silloin Hung muuttuu pantteriksi. PAMPAM voi kuulua esimerkiksi silloin, kun joku yrittää toppuutella Hungin vauhdikkuutta tai silloin, kun Hungista tuntuu, että häntä ei ymmärretä. Hungin omissakin jaloissa on vauhtia, ja välillä niidenkin viilettäessä sattuu vahinkoja - hän esimerkiksi saattaa juostessaan tönäistä toista vahingossa. Silti pantterin tassuissa vauhtia on vielä enemmän, ja päiväkodin aikuiset ovat tottuneet rauhoittelemaan villinä viuhuvaa pantteri-Hungia, joka tykkääkin kovasti esimerkiksi sylittelystä, mutta ei paikallaan pysymisestä.

Hungista tuntuukin siltä, että aikuiset ja toiset lapset toruvat häntä koko ajan. Muiden lasten mielestä Hung tappelee, sillä lapset eivät tietenkään ymmärrä, ettei Hung yleensä tarkoita sotkea toisten leikkejä. Hänessä on vain paljon vauhtia ja välillä hän purkaa tarmonsa esimerkiksi heittelemällä palikoita, huutelemalla höpöjä sekä juoksentelemalla ympäriinsä. Silloin hän saattaa tahtomattaan satuttaa toista tai sotkea muiden leikit.

Hung pitää päiväkodin pienimmistä lapsista, sillä nämä eivät puhu tyhmiä juttuja, eli esimerkiksi kiellä Hungia riehumasta tai osallistumasta leikkiin. Valitettavasti aikuiset eivät aina osaa lukea tilanteita yhtään lapsia paremmin, ja tilanne kärjistyy Heippakamussa ikävästi, kun Ulla-aikuinen kieltää Hungia sotkemasta taaperoiden leikkejä, vaikka Hung on näiden kanssa ihan rauhallisesti jutustelemassa. Silloin Hungin sisältä kuuluu taas PAMPAM, ja Hung muuttuu pantteriksi. 

-RÄY! En minä sotke leikkiä, tyhmä Ulla! Olen kiltti! pantteri huutaa.

Pantteria ahdistaa ja surettaa, ja niinpä se säntää vapauteen, ulos päiväkodin portista ja vaarallisesti katuvilinän sekaan.

Kun pantteri hieman rauhoittuu, alkaa sitä pelottaa, sillä autot tuntuvat vihaisilta, eikä pieni pantteri pärjää niiden keskellä. Onneksi Ulla löytää pantterin ja vie sen taas turvaan päiväkotiin. Eikä pelästyneestä Hungista Ullan sylissä tunnu enää yhtään pantterilta. Hän saa rauhoittua turvallisen aikuisen lohduttamana. Päiväkodissa Ulla ja Hung vielä keskustelevat tapahtuneen läpi, ja myös Ulla pyytää anteeksi, että oli kieltänyt Hungia ja syyttänyt tätä turhaan pienempien leikkien sotkemisesta. 

Päiväkoti Heippakamu on vaikuttaa turvalliselta ja kodinomaiselta päiväkodilta, jossa lasten on hyvä kasvaa. Eivät senkään aikuiset kuitenkaan ole täydellisiä, ja joskus kaikille sattuu virheitä. Aikuiset kuitenkin pyrkivät ymmärtämään, kuuntelemaan ja keskustelemaan. Hung esimerkiksi on vauhdikas, mutta myös herkkä lapsi, joka vielä opettelee itsesäätelytaitoja. Ei varmasti ole helppoa, että monessa tilanteessa oma reagointitapa on niin voimakas, että muut lapset ajattelevat Hungin vain kiusaavan ja sotkevan. Kirjan lopetus on kuitenkin iloinen, sillä nukuttuaan rauhassa päiväunet, Hung jaksaa taas iltapäivällä leikkiä. Hän pääsee mukaan jalkapallopeliin, jossa muut oikein toivovat hänen vetävän täysillä.

Salmi on jälleen kerran onnistunut kuvaamaan uskottavasti sekä päiväkodin arkea että pienen ihmisen mielenliikkeitä ja tunteita. Warstan kuvitus on niin ikään  toimivaa. Kuvat tietysti tukevat tekstiä, mutta sen lisäksi myös kertovat omaa tarinaansa. Tarkkasilmäinen lukija voi niistä seurata, mitä muuta päiväkodissa tapahtuu ja kuinka esimerkiksi muuta lapset toimivat. Hungin pantterihetket kaikessa vauhdikkuudessa ja kaaottisuudessaan on kuvailtu hienosti sekä teksteissä että kuvissa.

Piki ja pöljä päivä: kaikkea muuta kuin pöljä kuvakirja tunne- ja vuorovaikutuskasvatuksen tueksi

Lastenkirjailija ja -kuvittaja Katri Kirkkopellon tekemä Piki-kirja (Lasten Keskus 2016) oli ilmestymisvuonnaan Finlandia Junior -ehdokkaana, ja nyt tuo ihastuttava kuvakirja on saanut jatkoa. Piki ja pöljä päivä -kirja (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta) käsittelee ensimmäisen Piki-kirjan tavoin suuria tunteita ja auttaa tunnistamaan lapsen käytökseen vaikuttavia stressitekijöitä sekä tukemaan vuorvaikutustilanteita lasten ja kavereiden sekä myös lasten ja aikuisten välillä. Kuitenkaan tämä kirja ei ole liian opettavaisen tuntuinen, ja kirjan pääosassa ovat upea kuvitus ja koskettava tarina, johon uskon monen lapsen voivan samastua.

Tarinan päähenkilö on Piki-niminen otus, jonka päiväkotipäivä lähtee menemään jo aamusta huonosti. Sen Isolla on kamala kiire, eikä tämä ehdi kunnolla varmistaa, että päiväkodin aikuiset havaitsisivat Pikin saapuneen päiväkotiin ja auttaisivat tätä liittymään muiden lasten leikkeihin. Iso vain kehottaa Pikiä olemaan reipas ja rohkea ja painelee ulos ovesta.

-Ai niin kuin Myrsky? Piki kysyi hämillään, mutta iso oli jo mennyt. Myrsky oli Pikin rohkein supersankari ikinä.

Pikin ei ole helppo mennä mukaan muiden leikkeihin, sillä hänellä on pieni ääni, eivätkä toiset edes huomaa paikalle saapunutta Pikiä.

Niinpä tämä päättää ryhtyä Myrskyksi ja ottaa käyttöön kaikki sen supervoimat. Myrsky on peloton ja kovaääninen, rohkea ja villi. Myrskynä Piki säntäilee läpi leikkihuoneen ja viskoo mennessään palloja ympäriinsä huutaen samalla kovaan ääneen: "Zwum!" Harmi vain, että Myrsky-Piki ei ymmärrä satuttavansa siinä ystäväänsä Lumia, jonka poskeen Pikin viskoma pallo osuu kipeästi. Piki tulkitsee Lumin hassun ilmeen niin, että Lumillakin on hauskaa ja on sitten vilpittömästi ihmeissään, kun Lumi alkaakin itkeä. Myrsky-Piki ei myöskään osaa pyytää tekoaan anteeksi, ja päiväkodin aikuinen on siitä ihmeissään ja pahastunut.

Tilanne vain pahenee, kun muut lapset yllyttävät Pikiä jatkamaan Myrskynä, ja Piki ryhtyy muita hauskuuttaakseen nauramaan Lumin hassulle ilmeelle. Lumi on Pikin hyvä ystävä, mutta nyt se pahoittaa mielensä Pikin hurjasta ja ajattelemattomasta käytöksestä. Piki ei osaa lukea tilannetta, eikä ymmärrä, että sen toiminta tuntuu Lumista kurjalta. Piki on nimittäin tyytyväinen, että se huomataan ja muut tuntuvat hyväksyvän sen porukkaan. Aikuisestakin Pikin käytös näyttää kiusaamiselta, ja päiväkodin aikuinen Apunen suuttuu Pikille ihan tosissaan.

Tilanne kyllä käsitellään Pikin kanssa jälkikäteen, ja Apunen myös kertoo siitä pikin Isolle iltapäivällä. Kirkkopellon kuvitus kuvaa loistavasti, kuinka pieneksi lapsi itsensä tällaisessa tilanteessa helposti tuntee, eikä aikuinen muutenkaan pysty aina ymmärtämään, mitä lapsen mielessä on liikkunut tämän toimiessa tietyllä tavalla.

Isokin yrittää jutella Pikin kanssa tapahtuneesta, mutta sanoittaa tilanteen aluksi niin, että Piki ei edes ymmärrä, mistä Iso puhuu. Onneksi Iso ja Piki saavat tapahtumat lopulta purettua ja käsiteltyä. Ison avulla Piki myös keksii keinon osoittaa Lumille, kuinka pahoillaan se on kaikesta. Kirja loppuu toiveikkaasti, ja tarinassa käydään vielä aivan lopuksi läpi, miten aikuinen rakastaa lasta, vaikka tämä tekisi mitä.

Piki ja pöljä päivä on erittäin onnistunut ja viimeistelty kuvakirja siitä, kuinka vaikea lapsen voi olla liittyä vertaisryhmään ja kuinka tämä saattaa hakea huomiota tavalla, jonka me helposti tuomitsemme häiriköinniksi. Ei Pikikään tahdo Myrskynä satuttaa ketään, mutta Myrskynä toimiessaan Pikiä itseään pelottaa vähemmän. Kirja avaa myös aikuiselle sitä, miltä tietyt tilanteet voivat näyttää lapsen silmissä, ja kuinka tärkeää on kommunikoida yhdessä lapsen kanssa.

Kirkkopellon tekemä kuvitus on kaunista, tunnekylläistä ja paikoin jopa hyvin dramaattista. Sekä Pikin, Lumin, aikuisten että muiden päiväkotilaisten ilmeet kuvastavat hyvin heidän tunteitaan. Luin tämän kirjan iltasatuna kolmen lapseni kanssa, ja pysähdyimme lukiessamme keskustelemaan kirjan tapahtumista ja hahmojen tunteista sekä toiminnasta. Tämä kirja on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ääneen yhdessä vanhemman kanssa, ja uskon, että monissa lapsiryhmissä tämä tarjoaa paljon mahdollisuuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen.

Kasvattajia varten on tehty Piki ja pöljä päivä -kirjaan liittyvä Meidän juttu -opas (Lasten Keskus 2020), joka tarjoavat monipuolisen ja toiminnallisen tavan käsitellä lapsen kehitykselle ominaisia haasteita ryhmässä. Jokaiseen teemaan on sisällytetty tietoa sekä ammattikasvattajille että vanhemmille. Tavoitteena on luoda lapselle mahdollisuus toimia ryhmässä tasavertaisena, vahvistaa vuorovaikutus-, tunne-, ja itsesäätelytaitoja, ehkäistä kiusaamista sekä tukea yhteistyötä lapsen perheen ja varhaiskasvatuksen välillä. (https://lkkp.kauppakv.fi/sivu/tuote/meidan-juttu/2653573)