keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Seeprakoiran seikkailut

Maija Haaviston kirjoittamassa lastenkirjassa Seeprakoiran seikkailut (Nordbooks 2015, saatu kustantajalta) tapahtumat ovat vauhdikkaita ja kerronta yhtä nopeatempoista.



Tapahtumat alkavat, kun Saara saa syntymäpäivälahjaksi videokameran, jolla hän kuvaa sisarustensa (?) kanssa musiikkivideoita. Lasten Veijo-koira pyörii turan innokkaasti keskellä kuvauksia, joten lapset päättävät ottaa sen mukaan filmaushommiin. Jannen lempiohjelma on Avara luonto, ja niinpä Veijosta tehdään luontodokumentin tähti. Se saa selkäänsä lohikäärmeen siivet, mutta ei yllättäen olekaan oikein yhteistyöhaluinen, eikä lohikäärmettä saada taltioitua filmille.

Maija Haavisti ja Aura Ijäs: Seeprakoiran seikkailut (Nordbooks 2015)

Naapurista haetaan leijonalta näyttävä Tessu-koira lainaksi, ja Avaraan luontoon saadaan siten esiintyjäksi lähes aito jalopeura. Veijosta tehdään tällä kertaa seepra, ja lapset vievät koirat puistoon tarkoituksenaan kuvata villi taka-ajokohtaus. Takaa-ajo filmille tallentuu, mutta ei suinkaan sellainen, kun kaverukset aluksi toivoivat... Hyvää materiaalia he silti saavat kuvattua, ja meinaavat tikahtua nauruun katsellessaan videota kotona tietokoneelta. Lopputulos ladataan tietenkin Internetiin, jotta kaikki muutkin pääsevät ihailemaan sitä.

Maija Haavisti ja Aura Ijäs: Seeprakoiran seikkailut (Nordbooks 2015)

Kirjan takakannessa lukee, että Seeprakoiran seikkailut kuvakirja 4 - 6-vuotialle, mutta minä suosittelisin tätä pikemminkin 6 - 9 -vuotiaille lukijoille. Kirjan lapset ovat suunnilleen sitä ikäluokkaa, ja uskon, että esi- ja alkuopetusikäiset lapset voisivat hyvin samastua kirjan päähenkilöihin. Kerronta on tosiaan aika nopeatempoista, eikä kaikkea tapahtuvaa ole kirjoitettu "auki", vaan lukija saa itse päätellä osan. Tämä vaatii lukijalta tai kuuntelijalta kykyä ymmärtää kuulemastaan/ lukemastaan sellaista, mitä tekstissä ei suoraan sanota. Aura Ijäksen laatima kuvitus onkin tärkeässä roolissa, sillä myös se vie kertomusta eteen päin. Ijäksen kuvissa henkilöt ovat mangatyylisiä, suurisilmäisiä hahmoja, jollaisia myös monet minun oppilaani tykkäävät piirtää.

Maija Haavisti ja Aura Ijäs: Seeprakoiran seikkailut (Nordbooks 2015)

Minulle tuli välittömästi kirjan luettuani mieleen, että tämän kirjan voisin lukea koulussa oppilailleni. Se toimisi hyvin motivaattorina draamajaksoon, jonka lopuksi oppilaat voisivat filmata oman lyhytelokuvansa, dokumenttiohjelmansa, uutiset tai vaikka musiikkivideon.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Anna ja Elvis leirillä

Enpä muista, milloin viimeksi olisin nauranut niin paljon ääneen kirjaa lukiessani, kun tein lukiessani Maria Kuutin kirjoittaman Anna ja Elvis -sarjan kolmatta osaa Anna ja Elvis leirillä (Karisto 2015, arvostelukappale kustantajalta). Kirjassa naureskellaan lempeästi sekä aikuisten hassuille tavoille että lasten vauhdikkaille tempauksille. Tässä sarjan kolmannessa osassa Annan äiti ilmoittaa koko konkkaronkan perheleirille isän vastustelumuminoista pahemmin välittämättä. Äidillä on näet kova tarve olla parempi kuin Muttisen Tarja, joka osallistui leirille kymmenen lapsensa kera. Annan isoveli jää kotiin, joten Elvis lähtee paikkaamaan Ilarin jättämää aukkoa. Tämä sopii Annalle, joka iloitsee saadessaan lomailla yhdessä parhaan ystävänsä kanssa.

Kirjan kuvat ovat Katri Kirkkopellon käsialaa.

Annan ja Elviksen sukset menevät kuitenkin pahemman kerran ristiin, kun Piitu-tyttö lyöttäytyy kaverusten seuraan. Piitu - ja yllättäen myös Elvis - höpisevät kaikkea kummallista tykkäämisistä ja rakastumisista, mutta Annasta tuntuu, että ainakaan Elvis ei kerro hänelle ihan kaikkea. Anna koettaa urkkia Elviksen salaisuutta ja onnistuu suututtamaan parhaan ystävänsä. Annaa kyllä harmittaa, mutta toisaalta hänestä on ihanaa, kun on saanut uuden ystävän, jonka kanssa hänellä tuntuu olevan ihmeen paljon yhteistä.

Meno leirillä on niin hulvatonta, että lastenryhmän vetäjä sairastuu äkillisesti, ja hätiin kutsutaan sarjan aikaisemmissakin osissa hulvattomia käänteitä aikaansaanut mummo. Mummo tekee parhaansa leirinvetäjänä ja haikailee samalla moottoripyörällä päristelevän Ilkka-poikaystävän perään. Leirin lopuksi salaisuudet selviävät, ja Annan vanhemmatkin näyttävät oppineen parisuhdekurssilla jotakin hyödyllistä.

Maria Kuutti on äidinkielenopettaja, ja hän osaa mielestäni todella hyvin kirjoittaa lasten elämästä ja aivoituksista. Anna ja Elvis leirillä käsittelee alakouluikäisten maailmaan vahvasti kuuluvia teemoja kuten kaverisuhteita, tykkäämisiä ja sosiaalisen kanssakäymisen pelisääntöjä. Kuutti nostaa kärjiestäen esiin myös meitä aikusia naurattavia aiheita. Annan äiti esimerkiksi vaikuttaa jo hieman hassahtaneelta verratessaan itseään ja perhettään Muttisten perheeseen, joiden elämä vaikuttaa pällepäin lähes yliluonnollisen täydelliseltä aina perheen yhteistä sahansoittoharrastusta myöten.

Kirjassa minua ilahdutti sen huumorin lisäksi myös Annan rakkaus kirjoja ja sanataidetta kohtaan. Tyttö kirjoittelee omia runoja ja unohtuu piiloleikin ajaksi ämpäriin lukemaan kirjaa. Anna löytää tosielämästä yhtläisyyksiä lukuisiin kirjoihin, ja Kuutti on taitavasti kirjoittanut tarinaan useiden tunnettujen lastenkirjojen nimiä. Hän tarjoilee lukijoille hulvattoman tarinan lisäksi runsaasti kirjavinkkejä.

Kirjasta ovat pitäneet myös Niina T. ja Lukutoukka-Krista. Ovatko Anna ja Elvis sinulle jo tuttuja hahmoja?

lauantai 21. marraskuuta 2015

Joulukalenterikirja: Ihan täysi tonttu!

Täällä satoi viime yönä ensilumi. Oli mahtava avata verhot ja huomata, että maa oli - jos nyt ei peittynyt, niin ainakin kevyesti kuorruttunut - valkoisella lumikerroksella. "(L)unta!" oppi kuopuskin heti sanomaan. Tämän luminen päivä inspiroi minua kirjoittamaan oivallisesta joulunodotuskirja, joka on jo muutaman viikon odottanut kirjakaapissani, että pääsemme lasten kanssa nautiskellen lukemaan sen loruja.



Kyseessä on nimittäin Tuula Korolaisen toimittama joulukalenterimainen lorukirja Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015, arvostelukappale kustantajalta), jonka kuvat on taiteillut Virpi Penna. Kirjaan on koottu kahdeksan runoilijan eli Hannele Huovin, Pia Perkiön, Jukka Itkosen, Tuula Korolaisen, Kaija Pispan, Eppu Nuotion, Jukka Parkkisen ja Annika Sandelinin kirjoittamia joulurunoja. Kirjan lorut on julkaistu ensimmäsitä kertaa, mutta ne on kuultu kerran aikaisemmin, nimittäin vuosi sitten joulukuussa osana Tarinoiden puisto -tapahtumaa.

Kuvausrekvisiittana toimineet piparit katosivat mystisesti hyvin pian kuvien ottamisen jälkeen!
Samoin teki valitettavasti myös pihammaame ohuen ohut lumihuntu.
Virpi Pennan kuvitusta kirjasta Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015)

Kirjassa on 26 lorua, jotka on jaettu joulukuun 1. - 24. päivälle. Annika Sandelinin kirjoittamat lorut on julkaistu ruotsiksi, ja ne on suomentanut Tuula Korolainen. Lorujen aiheet ovat jouluisia, ja moni niistä käsittelee tonttujen touhuja, perheen joulua ja jouluvalmisteluja sekä eläinten talvisia puuhia. Mukaan mahtuu myös muutama haikeampi loru, ja itsenäisyyspäivälle sekä Lucian-päivälle on omat runonsa. Omia tämänhetkisiä suosikkejani ovat Eppu Nuotin kirjoittamat Perhejoulu ja Vaarin joulu sekä Jukka Itkosen loruilema Kilpikonnan, hämähäkin sekä etanan joulu.


Virpi Pennan kuvitusta kirjasta Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015)

Pennan tekemät kuvat ovat hauskoja, ja mekin olemme niitä esikoisen kanssa jo hieman tutkailleet. Yritämme kuitenkin vielä säästellä kirjaa siihen joulukuun ensimmäiseen päivään saakka! Me luemme lasten kanssa paljon, mutta loruja voisimme lukea kyllä nykyistä enemmän. Ihan täysi tonttu! tarjoaakin kuin huomaamatta helpon keinon saada päivittäiselle lukulistalle hieman lisää runoja. Tämä kirja sopisi hyvin myös koululaisille luettavaksi. Voi hyvin olla, että kirja saa seilata laukussani kodin ja koulun väliä joulukuun ajan, jotta myös oppilaani pääsevät nauttimaan jouluisista loruista.

Virpi Pennan kuvitusta kirjasta Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015)

Ihan täysi tonttu! on todella kiva vaihtoehto perinteisille suklaakalentereille.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tervetuloa Rauhalaan

Olen lukenut historiantutkija Jenni Kirveen toimittamia historia-aiheisia teoksia ja lukenut hänen kirjoittamiaan artikkeleita, jotka usein käsittelevät talvi- ja jatkosotaa vähemmän perinteisistä näkökulmista käsin. Pidin esimerkiksi hänen ja Sari Näreen yhdessä toimittamasta teoksesta Ruma Sota (Johnny Kniga 2008), joten kun minulle tarjoutui mahdolisuus lukea ja arvostella hänen kirjoittamansa lastenkirja, tartuin ilman muuta tilaisuuteen.



Tervetuloa Rauhalaan (Kustannus-Mäkelä Oy 2015, arvostelukappale kustantajalta) on siis historiantukija Jenni Kirveen ensimmäinen lastenkirja, ja sen satumaisen kuvituksen on luonut Annika Hiltunen. Kirja kertoo pienstä Toivosta, jonka kotona riidellään paljon ja joka pakenee äidin vihaista ääntä ja isän kireää ilmettä vintille omaan rauhalliseen maailmaansa. Erään riidan päätteksi isä heittää kännykän ikkunasta, ja Toivo toivoo olevansa tuo kännykkä, joka pääsee lentämällä pakenemaan ahdistavaa tilannetta. Toivo ei osaa lentää, mutta hän pakenee taas vintille omaan maailmaansa. Vintittimaailma on kuitenkin jotenkin muuttunut, ja Toivo huomaakin nurkassa pitkät, sinisenä hohtavat portaat, jotka johtavat hänet yläilmoihin.

Annika Hiltusen kuvitus on yltäkylläistä ja värikästä. Hänen suurisilmäiset hahmonsa tuovat mieleenki Katri Kirkkopellon kuvituksen teoksessa "Soiva metsä".

Jokainen Toivon ottama askel karistaa huolta ja pahaa mieltä lapsen mielestä pois, ja hän tuntee olonsa helpottuneeksi. Toivo kohtaa punatukkaisen Tyyni-nimisen naisen, jonka silmät loistivat kirkkaina kuin kevään ensimmäinen auringonsäde ja jonka käkättävä nauru selvästi kumpusi syvältä hänen ilkikurisen sydämensä uumenista. Tyyni on lähetetty huolehtimaan Toivosta, ja nainen kertoo, että Toivo on saapunut Rauhalaan, paikkaa, johon ihmiset päätyvät kuolemansa jälkeen.

" - Täällä asuu henkäyksen kevyt  ja suruton väki, joilta ovat kaikki tuskat kivut ja ahdistukset poistettu. ... Niin, tavallisestihan ihmiset pääsevät tänne vasta kun lakkaavat elämästä Tämänpuolisessa. ... Mutta lasten kohdalla olemme tehneet poikkeuksen. Sellaisten lasten, joilla on niin paljon huolia, että niiden ylitse on mahdotonta käydä yksin. Jos joku lapsi on oikein onneton, ... me mielihyvin otamme hänet tänne vierailulle aina silloin tällöin, jotta hänen ei olisi niin paha olla, Tyyni selitti. " (Jenni Kirves: Tervetuloa Rauhalaan) 


Tyynin olemus on nuorekas ja lempeä, ja minun on hieman vaikea yhdistää tähän hänen kuvaansa tekstin kertomaan käkättävää naurua ja ikiaikaisuutta. Ehkäpä hänet olisi voinutkin kuvittaa vanhaksi, lempeäksi muoriksi.

Toivo ja Tyyni lentävät suuren riikinkukon kyydissä ympäri Rauhalaa, ja Tyyni esittelee Toivolle sen ihmeellisyyksiä. Sitten hän tuo pojan suurelle vesiputoukselle, jonka läpi voi nähdä Tämänpuoliseen. Toivo pääsee sitä kautta seuraamaan vanhempiensa tekemisiä. Tyyni asettaa pienelle pojalle ison tehtävän, ja kertoo, että mikäli Toivo toimii oikein, voi tämä ehkä vaikuttaa siihen, mitä kotona tapahtuu.

Annika Hiltusen kuvitusta teoksessa Tervetuloa Rauhalaa (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Toivo astuu putoukseen, ja näkee, että kotona äiti ja isä riitelevät ja huutavat edelleen. Hän ei jaksa sitä enää ja tempaisee pöytäliinan pöydästä niin, että lasit särkyvät. Poika pelästyy ja pakenee taas Rauhalaan, jossa Tyyni vartoo häntä. Nainen vakuuttaa, että Toivo onnistui muuttamaan kotinsa tilannetta, ja kotiinpalattuaan tämä huomaa asioiden olevan toisin. Toivo-rukka tahtoisi jäädä Rauhalaan, eikä usko vanhempien enää haluavan häntä luokseen. Tyyni vakuuttaa, että Toivo on tärkeintä, mitä tämän vanhemmilla on, ja saattaa pojan kotiin vieville portaille.

Kotona vanhemmat ovat tietysti kaivanneet pientä lastaan, ja kertovat Toivolle, miten huolissaan he ovat olleen. Vaikuttaa miltei taikuudelta, miten sulassa sovussa lapsen vanhemmat yhtäkkiä ovat. Äiti ja isä lupaavat viedä Toivon seuraavana päivänä lennättämään suurta riikinkukon muotoista leijaa.

" - Kyllä sinun täytyy ilmoittaa meille, ennen kuin lähdet lähdet minnekään. Mehän voimme vaikka kuolla huolesta, isä sanoo. ... - Ehkei se elämä kuoleman jälkeen olekaan niin kamalaa, ei teidän tarvitse turhaa sitä pelätä, Toivo mutisee hiljaa tyynyynsä, unen jo painaessa hänen silmäluomiaan kiinni." (Jenni Kirves: Tervetuloa Rauhalaan)


Toivon silmät ovat hämmentävän surumieliset joakisessa kuvassa - niissäkin,
joissa hänen tekstin mukaan pitäisi olla onnellinen.
Annika Hiltusen kuvitusta teoksessa Tervetuloa Rauhalaa (Kustannus-Mäkelä Oy 2015) 

Tervetuloa Rauhalaan on mielestäni haikea ja surullinenkin kuvakirja, jossa edes onnellinen loppu ei saanut kirjan mukanaan tuomaa surumielisyyttä pyyhittyä täysin mielestäni. Kuinka minua lukiessani surettikaan pienen lapsen elämä, joka on hänestä niin ahdistavaa, että hän haluaa paeta sitä Tuonpuoliseen, eli paikkaan, johon mennään yleensä vasta kuoleman jälkeen. Toivohan toivoo, että saisi jäädä Rauhalaan, eikä enää halua palata kotiinsa. Tyynin ja Rauhalan syli on Toivolle se turvallinen satama, jonka oman kodin pitäisi jokaiselle lapselle olla.

Kirjan tarkoitus on varmasti lohduttaa lasta, joilla omassa elämässään on huolta ja murhetta. Tarinassa koetetaan myös hälventää meitä ihmisiä niin usein kalvavaa kuolemanpelkoa, ja mielestäni jopa annetaan se kuva, että välillä kuolema voi olla helpotus. Mietinkin, onko tämä jo hieman vaarallinen viesti niille lapsille, jotka oikeasti ovat syystä tai toisesta masentuneita ja tahtovat paeta omiin maailmoihinsa.

Tarinassa Toivo onnistuu omalla toiminnallaan puuttumaan äidin ja isän riitelyyn saa kodin ilmapiirin paranemaan. Toki tarina on aina tarina, mutta totuus on kuitenkin se, että kaikkien perheissä vanhemmat eivät opi elämään sovussa, eikä siihen paljon lapsen tekemiset tai sanomiset auta. Ymmärrän, että Kirves on halunnut kirjoittaa tarinalle toiveikkaan ja onnellisen lopun, mutta ehkä loppuratkaisu olisi kuitenkin voinut olla hieman realistisempi. Jos Toivon vanhemmat olisivat esimerkiksi päättäneet erota, ja Toivo olisi siitä huolimatta lopussa tuntenut olonsa rakastetuksi ja onnelliseksi, toisi kirja luultavasti enemmän toivoa myös niille lapsille, joiden vanhemmat eivät enää tule keskenään toimeen. Toki sadut ovat satuja, ja niiden yksi tarkoitus on tuoda ilonpilkahduksia ja väriä harmaaseenkin arkeen, mutta tällä tarinalla on selvästi myös ns. kasvattava tarkoitus, joten siksi kiinnitän tässä niin paljon huomiota kirjan loppuratkaisuun.

Kaiken kaikkiaan Tervetuloa Rauhalaan on kaunis kuvakirja, jota lukisin lapselle harkiten, tunnustelllen oikeaa hetkeä ja kuulostellen lapsen tunteita. Se tarjoaa varmasti mahdollisuuksia keskustelulle, ja yhdessä lapsen kanssa voi vaikka miettiä, mikä saa hänen mielensä tuntumaan paremmalta, kun harmittaa tai tuntuu surulliselta. Kirja antaa toivottavasti myös vanhemmille ajattelemisen aihetta. Kuinka herkkiä ja haavoittuvaisia pienet lapset ovatkaan, ja miten meidän aikuisten käytös heihin usein vaikuttaa.

torstai 12. marraskuuta 2015

Satuja ja sanataidetta: Maami mustikka

Kirjailija Eppu Nuotio, sanataideopettaja Maami Snellman ja kuvittaja Sanna Pelliccioni ovat tehneet yhdessä satukirjan Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar Kustannus 2015, saatu kustantajalta), joka sisältää satujen lisäksi lukuisia sanataide- ja askartelutehtäviä sekä pieniä toiminnallisia tehtäviä. Näiden tehtävien avulla aikuinen ja lapsi voivat yhdessä jatkaa satujen käsittelyä ja syventää siten satukokemusta. Lapsi pääsee sukeltamaan syvemmälle sadun maailmaan, ja jatkamaan tarinaa omien töidensä kautta.



Kirjan sadut seuraavat vuoden kiertokulkua, eli jokainen seitsemästä sadusta ne linkittyy johonkin vuodenaikaan. Satuja voi hyvin lukea eri järjestyksessä, kun mihin ne on kirjaan sijoitettu, sillä jokainen kirjan saduista on oma itsenäinen tarinansa. Jokaiseen tarinaan liittyy runsaasti tehtäviä, joista lapsen huoltaja, opettaja, lastentarhanopettaja tai muu aikuinen voi valita kuhunkin hetkeen ja lapsen ikätasoon sopivat tehtävät. Erityisesti pidän kirjan sanataidetehtävistä, jotka tukevat pienen lapsen lukemaan oppimista ja tarjoavat hänelle mahdollisuuden käyttää mielikuvitustaan ja kirjoittaa omaa luovaa tekstiään. Tehtävät ovat kekseliäitä ja monipuolisia, ja kuten tekijät lupaavat, niitä on helppo muokata lapsen ikään ja taitotasoon sopiviksi. Sadut soveltuvat hyvin luettavaksi leikki-ikäisten ja alakoulun alaluokkalaisten kanssa.



Meillä esimerkiksi oli luokassamme alkusyksyllä ensin metsä-teema ja sen jälkeen siirryimme syksyn satoa -teemaan. Kirjan nimikkosatu Maami mustikka sopi näihin kahteen teemaan erinomaisesti, ja luin sen oppilaille ääneen luokassa. Sen jälkeen teimme tehtävän, jossa lasten piti keksi, millaista unta Maami mustikassa näki. Ekaluokkalaiset ovat vielä tässä vaiheessa vuotta hyvin eritasoisia kirjoittajia, joten osa piirsi unen, osa kirjoitti ja osa ehti tehdä molemmat. Sen jälkeen halukkaat saivat vielä kertoa muille ääneen keksimästään unesta. Lapset olivat tehtävästä innoissaan. Seuraavaksi tulen lukemaan sadun Tiina-Liina Tuiskusta ja teemme tehtävän, jossa pitää keksiä ja kirjoittaa talven resepti.

Maami mustikassa tehtävät on laadittu huolella, ja ne muodostavat kuvien ja tarinoiden kanssa toimivan  kokonaisuuden. Tämä tosiaan on sanataidekasvatusta ja lapsen luovaa ilmaisua tukeva satukirja, jossa tehtävät ovat samanarvoisessa asemassa kuvien ja tarinoiden kanssa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Hurmaavan hyvä lettikirja: Kaunista letittäen

Vaikka blogini keskittyykin esittelemään lasten- ja nuortenkirjoja, en malta olla esittelemättä lettikirjaa, joka on paitsi selkä myös erittäin kaunis teos. Kaunista letittäen. 21 selkeää ohjetta lettikampausten tekoon (Lettitehdas 2015) on kolmen naisen aherruksen tuotos, jota voin lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat oppia letittämään omia tai vaikka puolisoidensa tai lastensa hiuksia. 



Kirjan kirjoittaja ja siinä esiteltävien lettien tekijä on lettitaiteilija ja lettikurssien pitäjä Johanna Suominen, joka omien sanojensa mukaan halusi tehda lettikirjan, koska vielä vuonna 2014 hän ei onnistunut etsinnöistää huolimatta löytämään kirjakaupoista tai muualtakaan yhtään suomalaisat lettikirjaa. Niinpä hän päätti tehdä sellaisen itse. Valokuvaajaksi lupautui Suomisen ystävä, valokuvausta jo useita vuosia harrastanut - ja sittemmin myös oman toiminimen perustanut - Heli Manninen. Kirjan taittajaksi tarjoutui Suomisen toinen ystävä, graafikko Meri Yrjänä-Siivonen. Kirjan kuvissa esiintyvät mallit ovat tekijäkolmikon ystäviä, tuttavia, sukulaisia, lapsia sekä Lettitehtaan asiakkaita. Myös tekijät itse esiintyvät kirjassa malleina.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Kirjan valokuvaaja Heli Manninen on ystäväni, ja sain kuulla kirjasta sen ollessa vasta valmisteluvaiheessa. Odotin valmistumista innolla, sillä olen useasti googlaillut lettiohjeita, ja koittanut youtube-videoiden avulla väkertää juhlalettejä liukkaisiin hiuksiini. Toivoin, että saisin kirjasta selkeitä ohjeita ja hyviä vinkkejä kauniiden lettien tekemiseen. Toinen syy odottaa kirjaa, olivat Mannisen upeat kuvat. Hän on muun muassa ottanut lapsemme yksivuotiskuvat ja sisaruskuvat, joten tiesin odottaa kirjalta tyylikästä ja taidokasta visuaalista ilmettä. En pettynyt kummankaan odotukseni suhteen.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Kaunista letittäen kirjassa esitellään 21 erilaista lettikampausta, ja jokaisen kampauksen kohdalla on valokuvatut ja yksityiskohtaisin ohjein kirjoitetut vaihekuvaukset jokaisen letin tekoon. Lisäksi jokaisen lettikampauksen kohdalla on kaunis inspiraatiokuva, jossa ohjeen lettiä on hieman tuunattu juhlavampaan kuosiin. Kirjan ohjeet alkavat perinteisestä ranskalaisesta letistä, puoliranskalaisesta letistä, helposta hollantilaisesta letistä ja kalanruotoletistä.  Nämä letit toimivat monen muun lettikampauksen pohjana. Vaikeimpia lettejä ovat muun muassa kansikuvassakin näkyvä hollantilainen kruunu ja spiraaliletti, jossa puoliranskalainen letti kiertää spiraalimaisesti pään ympäri. Jokainen letti on "tähditetty" 1 - 3 tähdellä sen mukaan, kuinka haastava kyseinen lettikampaus on. Kirjan loppuun on koottu myös vinkkejä letittämiseen. Niiden joukosta löytyy ohjeita, miten pystyy letittämään sekä liukkaita hiuksia että omia hiuksiaan. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Itse toivoin, että kirjassa olisi ohje valkin avulla tehtyyn lettinutturjaan, jonka kuvan näin jossain Lettitehtaan kurssikuvissa. Kirjasta tosiaan löytyy ohje kyseiseen kampaukseen, ja pitihän sitä heti kokeilla. Tavasin ensin ohjeet ja ryhdyin sitten hommiin. Täytyy sanoa, että homma ei ollut helppoa, mutta sain kuin sainkin nutturan kasaan. Harjoittelu tekee varmasti mestarin tässäkin lajissa. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Tänään tein itselleni otsaletin, jollaisia olen ihaillut monella, mutta jota en ole omin vauin osannut tehdä. Nyt koin niin sanotun ahaa-elämyksen, kun luin kirjan ohjeet ja totesin, että tämähän on ihan helppo! Kaunista letittäen ei siis tietenkään tee lukijastaan - ainakaan heti kättelyssä - Suomisen veroista letittäjätaituria, mutta selkeät ohjeet ja hyvän alun se kyllä tarjoaa.


Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

torstai 5. marraskuuta 2015

Suloinen ja hauska isäinpäiväkirja: Olet rakas, isänalle

Tänä sunnuntaina juhlitaan kaikkia isejä, isoisiä ja isoisoisiä. Myös meidän kotonamme on askarreltu isäinpäiväkortteja ja hankittu isältä salaa lahjoja. Kuin tilauksesta löysimme myös kirjastosta kirjan, joka on kiva lukea lasten kanssa näin isäinpäivän lähestyessä. Olet rakas, isänalle (Kustannus-Mäkelä Oy 2015) kertoo karhuperheen isäinpäivän vietosta. Kirja on värikäs ja humoristinen, eikä se tunnu liian imelältä (kuten jotkut tällaisista "minä rakastan sinua" -kirjat saattavat tuntua). Kirjan on kirjoittanut Mark Sperring, kuvittanut Sébastien Braun ja suomentanut Raija Rintamäki.

Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle
(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Pieni Otso-nalle herää aikaisin aamulla ja ryntää herättämään isänallea. Otso kuitenkin huomaa lapun, jossa isänalle muistuttaa, että tänään on niin tärkeä päivä, ettei univelkaista isänallea saa missään tapauksessa herättää.


Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 
(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Pikku Otso miettii päänsä puhki, mikä tärkeä päivä mahtaa olla kyseessä. Hän tulee siihen tulokseen, että kyseessä ei ole ainakaan hänen oma syntymäpäivänsä tai joulu, muttei millään keksi oikeaa vastusta. On siis vain yksi keino selvittää asia...

Nimittäin herättää isänalle!

Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 
(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Ennen, kun isänalle ehtii muistuttaa, mikä päivä on kyseessä, hoksaa pikku Otso, että tänään taidetaankin juhlia isänallea. Hän ei vaan millään muista, miksi. Niinpä pikku Otso pyytää isänallelta viiden pisteen vihjettä. "Meidän täytyy kerätä risuja", muistuttaa isänalle, ja siihen viiden pisteen vihjeeseen pikkunalle saa tyytyä. Isänalle ja Otso suuntaavat metsään, jossa he muun muassa keräävät risuja nuotiota varten. Retken edetessä pikku Otso muistaa aina hieman lisää edellisenä päivänä tehdyistä suunnitelmista ja valmisteluista.


Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 
(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)



Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 
(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Retken aikana isänalle ja pikkunalle touhuavat kaikenlaista hauskaa yhdessä. He rakentavat nuotion ja ryhtyvät paistamaan erikoisherkullisia vaahtokarkkeja. Silloin pikkukarhu muistaa, mistä päivästä on kyse. Ja niin pikku Otso hätääntyy: "Tänään on se päivä, jolloin jokainen metsän eläin järjestää isälleen juhlan kiittääkseen iskää kaikesta kivasta, mitä iskä tekee. ... Isänalle ... Minä unohdin tehdä sinulle kortin enkä muistanut hankkia lahjaa!"

Isänalle tietysti lohduttaa Pikku Otsoa ja kertoo, miten hauska päivä hänellä on ollut. "Mikä parasta, sain seurakseni koko metsän reippaimman karhunpennun, SINUT!" vakuuttaa isänalle. Pikku Otso puolestaan vannoo, että vaikka hän joskus unohtaakin asioita, hän ei koskaan unohda, miten paljon isänallea rakastaa! Isänallen isäinpäivä on siis vallan onnistunut, ja retken lopuksi hän saa jopa ne kaipaamansa unoset. Eikä kaksikon päivää pilaa edes se, että he kotiinlähdön koittaessa he huomaavat isänalle unohtaneen sitoa kanootin kiinni. "Jaahas, Otso. Ennen kotiinlähtöä meidän täytyykin rakentaa lautta!" tuumaa isänalle pilke silmäkulmassaan.

Retken loppupuolella isänalle jopa saa vihdoin nukkua univelkansa pois!

Kirja muistuttaa hauskalla tavalla, että tärkeintä merkkipäivien vietossa eivät ole lahjat ja suuret juhlat, vaan yhdessä vietty aika, hyvä mieli ja vilpitön halu ilahduttaa toista. Vaikka isänallenkaan juhlapäivässä kaikki ei mene kuten suunniteltiin, eikä Otso edes muista juhlan syytä, nauttii isänalle saadessaan juhlia päivää maailman parhaassa seurassa. Isänalle onkin koko ajan ihailtavan kärsivällinen pikku Otson lukuisten kysymysten keskellä, eikä hän tunnu hermostuvan mistään. 


Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 
(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Karhukaksikon aiemmista vaiheista voi lukea kirjasta Montako yötä on syntymäpäivään? (Kustannus-Mäkelä Oy 2014).

tiistai 3. marraskuuta 2015

Kepler62 kirjat yksi ja kaksi

"Vau, pakko lukea heti toinen osa!" oli ensimmäinen ajatukseni luettuani Timo Parvelan ja norjalaisen Bjørn Sortlandin yhdessä kirjoittaman nuortenromaanin Kepler62. Kirja yksi: Kutsun (WSOY 2015, arvostelukappale kustantajalta). Onneksi minulla oli sarjan toinen osa Kepler62. Kirja kaksi: Lähtölaskenta (WSOY 2015, arvostelukappale kustantajalta) hyllyssäni, joten sain jatkaa Kepler62:den parissa vielä toisenkin kirjan verran!



Sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, ja ne alkavat Maa-planeetalta, jossa elämä vaikuttaa varsin synkältä. Ilmasto on muututtunut ja ihmisiä on liikaa, eikä Maa pysty enää elättämään ihmiskuntaa. Tuoreista hedelmistä, maidosta, leivästä ja uusista vaatteista on tullut luksusta, joihin tavallisilla tallaajilla ei ole varaa. Yhdestä Coca Cola -pullosta joutuu maksamaan satoja euroja ja tavallisinta ruokaa on maissi. Sortlandin ja Parvelan luoma maailma tuntuu karulta, armottomalta ja ahdistavaltakin. Hallitus valvoo kaikkia, ja ihmisiä voidaan nanotuunata. Esimerkiksi osasta alakouluikäisistä lapsista on nanotuunauksen avulla tehty lapsineroja, joilla kuitenkin on vielä lasten tunteet ja mielihalut.

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa yksi: Kutsu (WSOY 2015)

Sarjan ensimmäisessä osassa päähenkilöinä seikkailevat veljekset Ari ja Joni, jotka ovat tottuneet pärjäämään kahdestaan. Yläkouluikäinen Ari huolehtii pikkuveljestään Jonista, sillä heidän äitinsä on jatkuvasti muualla etsimässä "jotain parempaa", eikä poikien isä koskaan edes ole asunut kotona. Ari vaikuttaa olevan niin sanottu "nuori kapinallinen", joka on valmis vaikka varastamaan kaupasta, jotta saa tarjota pikkuveljelleen hedelmiä. Hän ei luota hallitukseen, jonka slogan kuuluu: "Hallitus on ystävä." Pojat saavat käsiinsä himotun PlayStation pelin Kepler62:den, jonka huhutaan olevan mahdoton pelata läpi. Ihmiset ympäri maailmaa uskovat, että läpäisemällä pelin voi päästä "jonnekin parempaan paikkaan".  Ari elättelee toivoa, että pelin ratkaisijat pääsisivät katveeseen, eli paikkaan, johon hallituksen valvonta ei yllä.

Tiukasti yhteistyötä tehden Ari ja Joni onnnistuvat pelaamaan pelin loppuun, mutta vaikuttaa siltä, että puheet kutsusta ovat vain huuhaata. Joni sairastuu merkilliseen kuumetautiin, ja poikien äiti palaa kummallisten tapahtumien seurauksena kotiin. Pojat ymmärtävät, että kaikki ei kotona ole sitä miltä näyttää, ja etsivät vielä kerran ratkaisua Kepler62:desta. Kun mystinen kutsu sitten tulee, joutuvat nuo kaksi lasta päättämään, jättävätkö he taakseen entisen elämänsä ja lähtevät kohti tuntematonta. Voitte arvata, minkä ratkaisun pojat tekevät!

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa yksi: Kutsu (WSOY 2015)
Sarjan toisen osan kirjoitusvastuu on ollut Sortlandilla, ja kirjan on suomentanut Outi Menna. Toisessa osassa päähenkilö on yläkouluikäinen, ökyrikas norjalainen Marie. Tyttö on Arin ja Jonin tavoin tottunut pärjäämään omillaan, sillä hänen äitinsä on kuollut ja aseteollisuudella vaurastunut isä kulkee jatkuvasti ympäri maailmaa työmatkoilla. Marie asuu jättimäisessä platsissa palvelijat seuranaan, eikä hänellä juurikaan ole ystäviä. Marie on skeptikko ja tottunut saamaan kaiken haluamansa. Hän tietää, että kaikki on ostettavissa, ja onkin valmis maksamaan tietokonenörteille kymmeniätuhansia, jotta nämä ratkaisevat Kepler62:den hänen puolestaan. Eräs poika pääsee pelin läpi, ja yllättäen vaikuttaa siltä, että tämän Kepler62:den loppu onkin hieman erilainen kuin Arin ja Joni ratkaisemassa pelissä. Myös Marie saa kutsun, ja suuntaa sen kehoituksesta Yhdysvalloissa sijaitsevalle Area 51:lle, eli paikkaan, jossa amerikkalaiset kehittävät mystisiä vempeleitä ja jossa heidän huhutaan myös piilottelevat avaruuden olentoja.

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa kaksi: Lähtölaskenta (WSOY 2015)


Marielle selviää, että hänet ja joukko muita lapsia on tarkoitus lähettää avaruuteen selvittämään, olisiko ihmisillä mahdollisuus asettua asumaan Maa-planeetan ulkopuolelle. Lapsia koulutetaan tukikohdassa maan alla ja heitä valmistellaan avaruuslentoa varten. Marie kuulee kahdelta suomalaispojalta - Arilta ja Jonilta - huhun, että jossain tukikohdan sokkeloissa todella piilotellaan avaruusolentoja. Marie onnistuu uhkailemaan tiensä huoneeseen, jossa olijoita säilytetään. Rumankaunis Kuiskaajaksi nimetty avaruusolio onnistuu komminikoimaan Marien kanssa ja herättää tytössä kaipuun päästä pois koko tukikohdasta. Marien yritys päästä ulkomaailmaan kuitenkin epäonnistuu, tyttö tainnutetaan, ja herätessään hän huomaa olevansa sidottu avaruuskapseliin. Marie tajuaa lähtölaskennan alkaneen!

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa kaksi: Lähtölaskenta (WSOY 2015)

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa kaksi: Lähtölaskenta (WSOY 2015)

Parvela ja Sortland ovat luoneet yhdessä kuvittaja Pasi Pitkäsen kanssa kiehtovat kuusiosaisen kirjasarjan, josta on tällä hetkellä ilmestynyt nämä kaksi ensimmäistä osaa. Kirjoissa tarina yhdistyy saumattomasti kuviin, jotka tekstin lailla kuljettavat tarinaa eteen päin. Kirjat ovat onnistunut sekoitus romaania, sarjakuvia ja videopelejä. Vaikka pelien maailma on minulle vieras, ahmaisivat nämä kirjat minut mukaansa välittömästi. Uskon, että nämä kirjat ovat erityisesti poikien mieleen. Voisin kuvitella, että nekin pojat, jotka eivät juuri paljon lue, innostuisivat näistä kirjoista. Oma mieheni kiinnostui ensimäisen osan kannesta, ryhtyi selaamaan kirjaa, uppoutui lukemaan sitä ja lopetti vajaa parin tunnin kuluttua luettuaan koko teoksen.

Sarjan ensimmäisen osan on lukenut ja esitellyt muun muassa Katja Lumiomena -blogissaan. Ovatko Kepler62 -kirjat jo sinulle tuttuja?

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Leikkisä luuranko vie merisorvoseikkailulle Majakkasaarelle

Tiina Hautalan kirjoittama ja Suvi Karin kuvittama Saaristoseikkailu-sarja on saanut jatkoa kirjasta Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015, arvostelukappale kustantajalta). Sarjan aiemmista osista tutut kaverukset Saaga ja Veikko seikkailevat tällä kertaa Majakkasaarella, jossa koko heidän luokkansa on päässyt osallistumaan merirosvoteemaiselle tutkimusretkelle. Saarella on vanha majakka ja tutkimusasema, mutta myös suuri hautaröykkiö, johon on haudattu kaksisataa vuotta sitten kuolleiden venäläisten sotilaiden luita (hui!).


Oppilaiden tehtävä on tutustua pareittain saareen ja etsiä samalla mustia pääkallolippuja, jotka antavat vinkkejä kätketyn kallon sijainnista. Saaga saa parikseen Veikon, vaikka olisi mielellään ollut myös ihanan Oliverin pari. Saagan ja Veikon yhteistyö sujuu hyvin, ja kaksikko onnistuu löytämään monia vihjeitä muiden lasten nenän edestä. Osa vihjeistä on kuitenkin kirjoitettu merkillisen vanhalle paperille, vanhalla käsialalla. Lisäksi Veikko kuvittelee kuulevansa takaansa kummalista kuiskintaa ja tuntevansa olallaan koputuksia, vaikka kukaan ei ole häntä lähelläkään.

Suvi Karin kuvitusta kirjassa Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015)

Suvi Karin kuvitusta kirjassa Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015)
Saaga ja Veikko onnistuvat kuin onnistuvatkin löytämään pääkallon, mutta aika pian heille paljastuu, että kyseessä ei ole seikkailuun kuuluva muovinne palkintokallo, vaan ihka oikein luurankohaamun kallo, joka on jäänyt hautaamatta hänen muun ruumiinsa kanssa. Onneksi Saaga ja Veikko ovat jo aikaisemmissa seikkailuissaan tottuneet henkiin ja muihin aaveisiin, eivätkä kavahda tämänkään luurangon ilmestymistä. He onnistuvat toimittamaan pääkallon hautapaikkaan, ja saavat siitä hyvästä seikkailunsa lopuksi myös arvokkaan palkinnon.

Suvi Karin kuvitusta kirjassa Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015)
 
Suvi Karin kuvitusta kirjassa Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015)
Kuten sarjan kahdessa edeltävässä osassa myös tässä kirjassa tapahtumat sijoittuvat Merenkurkun saaristoon. Majakkasaari on kuvitteellinen paikka, mutta sen esikuva on Merenkurkun ulkosaaristossa sijaitseva Valassaaren pääsaari ja sen luonto sekä historia. Minua viehättää Saaristoseikkailu-sarjassa Hautalan tapa kirjoittaa tarinoita, joissa on hivenen jännitystä, mutta jotka sen lisäksi sijoittuvat todellisiin maisemiin ja joita lukemalla lukija saa kuin huomaamatta paljon tietoa muun muassa historiasta ja tässä tapauksessa myös Merenkurkun saaristosta. Leikkisä luuranko sisältää - kuten kaksi edellistäkin sarjan kirjaa - runsaasti tehtäviä, joita lasten kanssa voi tehdä lukemisen ohessa. Me tulemme ensi viikolla koulussa tekemään mitä luultavammin joko marionettiluurangon tai luurankokäden, sillä teemanamme on tällä hetkellä luokassa "Ihmeellinen ihminen"


Kirjassa on myös ohjeet wanhanajan wiestin tekemiseen.
Tätäkin kokeilemme varmasti oppilaiden kanssa.

Kirjan päähenkilöt Saaga ja Veikko ovat selvästi kasvaneet näiden kolmen kirjan aikana, ja tässä viimeisessä on mukana jo hieman alakoulun viides- ja kuudesluokkalaisille lapsille tyypillisiä ihastumiskuvioitakin. Merenkurkun saaristo on varmasti sellainen miljöö, josta voi ammentaa vaikka kuinka paljon aiheita uusiin tarinoihin, mutta toisaalta olisi hauska lukea Saagan ja Veikon seikkailuista välillä myös jossain muualla päin Suomea. Löytyyhän Suomesta monia hienoja, luontonsa tai historiansa puolesta ainutlaatuisia kohteita. Yhtä kaikki, toivottavasti Saaristoseikkailu-sarja saa vielä jatkoa.