Rakkaus pysyy, vaikka muisti hiipuu eli kuvakirja isovanhemman muistisairaudesta: Päivä rannalla

Lapsemme viettävät heidän kanssaan aikaa ja näkevät isovanhempiaan usein. Olemme onnekkaita, sillä lapsilla on myös kaksi isoisoäitiä ja yksi isoisoisä, joita he näkevät säännöllisesti. Kuten monille lapsiperheille myös meidän perheellemme isovanhemmat ovat mahdottoman tärkeitä ja rakkaita. 

Lapsen ja isoisä välinen rakkaus ja läheisyys välittyy loistavasti myös Clare Helen Welshin kirjoittamasta kuvakirjasta Päivä rannalla (Kustannus-Mäkelä 2019, alkuteos Little Tiger Press 2019, saatu kustantajalta). Sen kauniin kuvituksen on taiteillut Ashline Lindsay ja suomennoksen on tehnyt Raija Rintamäki. Kirja kertoo koskettavalla ja lapsilukijalle lymmärrettävällä tavalla siitä, kuinka pienelle tytölle rakas isoisä on alkanut unohtaa asioita ja siitä, miten tyttö sen kokee. Kertojana on tyttö itse.


Tyttö kertoo, kuinka hän lähti äitinsä ja vaarin kanssa odottamaan rannalle nousuvettä, mutta vaari unohteli siellä asioita ja käyttäytyi välillä hupsusti. Kaikkea ei suinkaan selitetä tekstissä, vaan kuva ja teksti käyvät loistavaa vuoropuhelua, ja osa tapahtumista, kuten vaarin unohdukset ja vaarin sisäinen hämmennys ovatkin luettavissa ja tulkittavissa kuvien kautta. Kun tyttö hiukan hämmästelee vaarin käytöstä selittää äiti, miten vaarin muisti temppuilee ja saa tämän toimimaan kummalliselta. Äiti sanoittaa myös hienosti sen, miten tällainen unohtelu tuntuu vaarista varmasti ikävältä.

Tyttö osaa yhdistää vaarin unohdukset ja unohtelun aiheuttamat tunteet niihin kertoihin, jolloin on itse unohtanut jotain. Niinpä hän pitää vaaria kädestä ja leikkii tämän kanssa rannalla. Kun vaari sitten epähuomiossa hautaa eväsleivät hiekkaan, meinaa tyttöä ruveta kiukuttamaan, mutta silloin tyttö yrittää muistaa, että voi tuntua pelottavalta unohtaa asioita. Hänestä itsestäänkin oli tuntunut pelottavalta, kun hän oli haudannut lemmikkikarhunsa, eikä enää löytänyt sitä. Silloin äiti auttoi lelun löytämisessä, nyt rannalla tyttö antaa vaarille pusun.


Tyttö ja vaari viettävät ihanan päivän leikkien, mutta sitten suuri huoli valtaa tytön mielen: Mutta entä jos vaari unohtaa MINUT? On varmaan kamalaa unohtaa joku, jota rakastaa. Kuvassa tyttö seisoo yksin kivellä keskellä tyhjyyttä, mikä kuvaa upeasti tunteen suuruutta ja hämmennystä. 


Äiti selittää, että vaarin muistot ovat kuin vuorovesi. Toisinaan lähellä ja täynnä elämää. Toisinaan taas kaukana poissa. Tyttö tietää, että vaari rakastaa häntä eniten maailmassa, vaikka ei aina muistaisikaan sitä. Tämä ajatus kantaa tyttöä myös sinä syksyisenä iltana, jolloin he istuvat sisällä lämpimässä muistelemassa kaunista päivää rannalla. Vaari ei enää muista kyseistä päivää, mutta tyttö kertoo silti tykkäävänsä vaarista ja tietää, että vaari tykkää hänestä.


Päivä rannalla on erittäin kaunis ja koskettava kirja, jonka tunnelma on viipyilevä ja kerronta pohdiskelevaa, mutta napakkaa. En pystynyt lukemaan tätä kirjaa kyynelehtimättä.


Nyt viikolla 39 vietetään Suomessa muistiviikkoa. Viikon aloitti Maailman Alzheimer -päivä maanantaina 21.9.2020. Muistiyhdistykset ympäri Suomea järjestävät viikon aikana erilaisia tapahtumia

Tämän linkin takaa löydät toisen isovanhemman muistisairautta käsittelevät kuvakirja-arvostelun, jonka olen julkaissut blogissani.

Kaksi kirjaa pienille insinööreille ja koneista kiinnostuneille lapsille

 Erityisesti esikoisemme oli lapsena valtavan kiinnostunut kaikista kulkuneuvoista ja koneista. Nyt hän on jo kahdeksanvuotias, mutta jäi silti kiinnostuneena kuuntelemaan, kun luin silloin vielä kolmevuotiaalle kuopuksellemme ja kuusivuotiaalle keskimmäsiselle lapsellemme Kustannus-Mäkelän meille lähettämiä kirjoja Etsi korjaa ja jatka matkaa sekä Minusta tulee insinööri. Ensin mainitun on kirjoittanut Chris Oxlade (suom. Natasha Vilokkinen) ja kuvittanut Jez Tuya. Jälkimmäisen on kirjoittanut Shini Somara (suom. Terhi Leskinen) ja kuvittanut Nadja Sarell. Molemmissa kirjoissa onkin valtavasti tietoa erilaisten koneiden ja kulkuneuvojen toimintaperiaatteesta.


Etsi korjaa ja jatka matkaa houkuttelee lasta paitsi tutustumaan koneiden ja kulkuneuvojen osiin myös etsimään niistä pieniä vikoja sekä korjaamaan viat. Minusta tulee insinööri pitää sisällään erittäin paljon teknistä tietoa teknisistä ilmiöistä ja jopa fyysiikan laeista. Siksi sen äärellä voivat myös isommat lapset oppia paljon uutta ja kiinnostua itsekin tutkimaan ja kokeilemaan. Kuvitus on kummassakin kirjassa havainnollista, mikä on tällaisissa kirjoissa tärkeää. 

Tein kummastakin kirjasta pienet videoesittelyt, jotka voit katsoa alla olevasta linkistä.



Testissä Fanni-kirjat ja tunnetaitokortit

Aika tarkalleen vuosi sitten julkaistiin lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistuneiden psykologien Julia Pöyhösen ja Heidi Livingstonin kirjoittamat Fanni-tunnetaitokirjat (Kumma-kustannus), jotka on kuvittanut kuvittaja Linnea Bellamine. Tänä vuonna sarja on saanut jatkoa kahden kirjan ja tunnetaitokorttien verran. Saimme Kumma-kustannukselta testiin sekä nuo kaksi kirjaa että tunnetaitokortit.



Kuten kaikissa Fanni-kirjoissa, on näissäkin kirjoissa ensin opettavainen tarina, jossa on jokin tunnetaitoihin liittyvä ongelma. Eläimet ratkaisevat tämän ongelman tunnetaitojen avulla, usein aikuisen ohjaamana. Koska kirjan ensisijainen tarkoitus on opettaa tunnetaitoja, etenee tarinakin tunnepulmasta opetukseen, opitun taidon testaamiseen ja tilanteen ratkeamiseen. Takapakkeja tässä kuviossa ei juurikaan tule, sillä lukijan pitää tietysti saada kuva siitä, mitä onnistuneilla tunnetaitotreeneillä ja -keinoilla voi saavuttaa. Tarinan jälkeen on tieto-osuus aikuiselle, kirjan sisältöön sekä teemoihin liittyviä kysymyksiä ja tunnetaitotehtäviä lapsille ja harjoituksia myös aikuisille. 



Fanni ja liian levoton yö käsittelee pelkoa ja sen voittamista. Fanni-norsu ystävineen on vihdoin saanut luvan yöpyä metsämajassa. Kun pimeä tulee ja metsästä kuuluu kaikenlaisia ääniä, alkaa ystävyksiä kuitenkin pelottaa liikaa ja he lähtevät kotiinsa nukkumaan. Aamulla heitä tietysti harmittaa kovasti oma pelkonsa. Aikuinen lohduttaa eläinlapsia ja kertoo, että pelko on ihan hyvä ja tarpeellinen tunne, mutta voi kasvaa liian suureksi. Rohkeutta voi opetella, ja esimerkiksi miettiä itselleen eräänlaisen rohkeuden houkuttimen käytettäväksi niihin hetkiin, kun pelko meinaa lamaannuttaa tai estää tekemästä jotain kivaa.

Niinpä eläinlapset keksivät itselleen houkuttimen, eli voimahokeman, jota he käyvät testaamassa pienempien pelkojen kanssa. Esimerkiksi Ralf-liikeri pelkää kastematoja, joten hänen nenänsä eteen kannetaan iso kastemato. Ralf karjaisee houkuttimensa "Liikerivoimaa!" ja voittaa pelon. Kun kaikki ovat saaneet testata omia houkuttimiaan, ovat eläinlapset valmiit yrittämään uutta yöpymistä ulkona. Pelko meinaa tälläkin kertaa yltyä liian suureksi, mutta yhdessä he muistavat houkuttimet ja älyävät vielä kääntää tilanteen huumoriksi, jolloin kivat ajatukset voittavat pelot.



Fanni ja levoton liikeri käsittelee levottomuutta ja ylivireystilaa sekä erilaisia rauhoittumiskeinoja. Päähenkilönä on Ralf-liikeri, joka ylivirittyy innostuksesta, kun isä lupaa viedä hänet karjumaan yhteiskarjuntaa muiden leijonien kanssa. Ralf on niin innoissaan, että sotkee vahingossa ystäviensä leikkejä ja rikkoo näiden antamia lahjoja. Ralf on tästä kovin nolona ja pahoillaan, mutta onneksi ystävät eivät suutu. Paikalle sattuu tulemaan kengurulapsi äitinsä kanssa. Kenguruäiti huomaa, että lapsilla on paha mieli jostain ja ryhtyy selvittämään tilannetta.



Kengurulapsi osaa neuvoa muille mainion rauhoittumiskeinon, jolla ylivireystila saadaan alenemaan: kenguruhengitys. Tämä syvähengitys on sellainen keino, jota minäkin olen yrittänyt kotona opettaa omille lapsilleni ja koulussa oppilaille. Sen oppiminen ei ole aivan helppoa, ja taas Ralfilla meinaa mennä maltti. Onneksi Ralfin ystävä keksii, että Ralf voi harjoitella puhaltamista voikukkia puhaltamalla. Pikkuhiljaa Ralf sitten oppii oikean tekniikan, ja voi tuntea itsensä itsevarmaksi, kun lähtee iltakarjuntaan isänsä kanssa. Matkalla Ralfia alkaa taas jännittää ja tassuissa kihelmöidä, mutta se muistaa oppimansa hengitystaidon ja onnistuu pysymään rauhallisena ja yhtymään karjuntaan muiden leijonien kanssa.

Fanni-kirjat ovat todella monipuolisia tunnetaitokirjoja, joissa minua miellyttävät erityisesti loppuosan tehtävät ja harjoitukset, joiden avulla tarinan lukemisen jälkeen taitoja voi harjoitella yhdessä yhden tai useamman lapsen kanssa. Fanni ja liian jännittävä yö -kirjassa nämä tehtävät keskittyvät niihin asioihin, joiden avulla pelkoja voi hallita ja voittaa. Fanni ja levoton liikeri -kirjassa keskiössä ovat erilaiset rauhoittumiskeinot. Kuvitus näissä kirjoissa on oikein suloista ja hellyttävää, ja eläinten ilmeistä ja eleistä voi hyvin lukea, millaisena toimintana tunne purkautuu, mikä onkin erittäin tärkeää tällaiselle kirjalle.



Testasimme lasteni kanssa kotona myös Fannin tunnetaitokortit, joissa on mukana tunnekortteja, pulmakortteja ja tunnelämpömittarikortti. Taitokorteista harjoitellaan tunnistamaan ja nimeämään tunteita.  Aikuinen voi esimerkiksi kysyä: "Miltä sinusta tuntuu nyt?" "Miltä sinusta tuntui eilen, kun itkit kaupassa?" "Miltä luulet, että kaverista tuntui, kun otit häneltä lelun?" 

Pulmakorttien avulla lapsi voi miettiä ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin, jollaisia myös hänelle itselleen voisi päivän aikana sattua. Tekijöiden mukaan pulmakorttien pohdintakysymykset vahvistavat lapsen empatikykyä ja auttavat häntä asettumaan toisten asemaan sekä huomioimaan muiden tarpeet ja tunteet. Tunnelämpömittarin avulla lapsi voi harjoitella näyttämään oman tunteensa voimakkuuden.


Minä olin iloisen yllättynyt, kuinka innoissaan 8-, 6- ja 4-vuotiaat lapseni alkoivat leikkiä kanssani näillä korteilla, eli tekivät tunnetaitoharjoituksia. Kuopus osasi korttien avulla kertoa muun muassa, mikä jalkapallotreeneissä oli harmittanut ja esikoinen, miksi siellä oli ollut kivaa. Lapsia kyllä hieman hämäsi se, että kolmessa kortissa Fannilla ja sen kavereilla oli ilme, jonka olisi voinut tulkita iloiseksi ja parissa pettyneeksi. Siksi kannattikin aloittaa nimeämällä yhdessä ääneen korttien tunteet.

Näkisin, että nämä kortit sopisivat oikein hyvin käytettäväksi yhdessä esimerkiksi varhaiskasvatus- ja esiopetusryhmissä sekä koulun puolella alaluokilla. 

Tulevan tokaluokkalaisen lukuvalintoja eli kirjoja alakoululaisille

Joku ehkä muistaa minun kirjoittaneen alkukesästä, että yritämme keksi keinoja, joilla innostaisimme kotona tulevan tokaluokkalaisen lukemaan. Tuolloin esittelin Isämies ja räjähtävä kakka -kirjan, jonka lapsi lopulta luki kokonaan itse parissa päivässä. Tuon kirjan lisäksi lapsi on lukenut yllättävänkin monta muutakin kirjaa, ja kerron nyt, millaisista kirjoista hän innostui. Toivottavasti näistä löytyy luettavaa myös muille 1.-3.-luokkalaisille. 
Postauksen kirjat on Hurja jengi -kirjaa lukuunottamatta saatu kustantajalta.

Aaron Blabeyn kuvittama ja kirjoittama sarjakuvamainen Hurja jengi (Into Kustannus Oy 2020, suom. Annukka Kolehmainen) on kirja, jonka lapseni luki nopeasti kannesta kanteen ja käski sitten minunkin lukea sen, koska se oli hänen mielestään niin hauska. Tässä kirjassa onkin monta elementtiä, jotka viihdyttivät myös aikuislukijaa. 

Päähenkilö on Iso paha susi, joka pyrkii kaikin tavoin vakuuttamaan lukijan siitä, että on hyvä tyyppi. Sen lisäksi se värvää joukon muita pahiksia kamuikseen ja tahtoo todistaa, että ne kaikki ovat kilttejä kuin kissanpennut. Itseasiassa Hurja jengi ottaakin tehtäväkseen pelastaa puuhun juuttuneet kissanpennut ja muut pulaan joutuneet. Jengin uskottavuutta hieman haittaa se, että sutta lukuunottamatta kaikki haluavat selvästi syödä kissan... 

Blabeyn tekemä kuvitus ja tekstin asettelu ovat niin ikään nerokkaita, sillä lukija pystyy suorastaan aistimaan ja kuulemaan, kuinka haluttomia jengin muut eläimet ovat taipumaan kilttiin rooliin, jonka susi yrittää niille tuputtaa. Jengi joutuu lopulta keksimään oikein megaluokan pelastusoperaation, jonka tarkoitus olisi vakuuttaa paitsi muut myös itsensä siitä, että ne voivat olla juuri niin hyviä tyyppejä kuin susi väittää niiden olevan.


Koska kuvitusta on paljon ja tekstiä vähän, on tätä kirjaa kohtalaisen helppo lukea, vaikka lukutaito ei olisi vielä kovin hyvä. Tähän kirjaan on muuten ilmestynyt jatko-osakin.

Toinen kohtalaisen helppolukuinen kirja on Mestarietsivä Peppunen -sarjan kolmas osa Mestarietsivä Peppunen - Voittamaton rosvojoukko, jossa on runsas värikuvitus ja lukemista helpottava iso fontti (Nemo 2020, suom. Mayu Saaritsa). Kirjan tekijät ovat taiteilijanimellä Troll esiintyvät Yoko Tanaka ja Masahide Fukasawa.

Tässä kirjassa herrasmiesetsivä Peppunen ratkoo rikoksia ja auttaa paikallista poliisilaitosta. Peppusesta tekee erikoisen paitsi se, että hän on äärimmäisen taitava etsivä, myös se, että hänen päänsä paikalla on valtava peppu. Peppu osoittautuu myös hänen salaiseksi aseekseen taistelussa rikollisjengiä vastaan... Kirjan lukija otetaan kivasti mukaan arvoitusten ratkaisemiseen ja johtolankojen selvittämiseen pienien, tarinaan sisällytettyjen pulmatehtävien avulla. 



Niin ikään huumoriin ja runsaaseen kuvitukseen luottava lastenkirjasarja on Andy Griffithsin kirjoittama ja Terry Dentonin kuvittama Puumaja -sarja, joka muistuttaa tyylillisesti Neropatin päiväkirja -sarjaa. Tästä sarjasta on nyt suomeksi ilmestynyt kolme kirjaa, ja saimme Otavalta luettavaksi sarjan uusimman osan eli Maailman paras puumaja, 39 kerrosta -kirjan(suom. Anssi Alanen). 


Tuleva tokaluokkalaisemme luki ensin tämän kirjan, jonka jälkeen hän halusi lainata kirjastosta myös sarjan ensimmäisen ja toisen osan. Minäkin luin tämän uusimman osan, ja totesin, että juoni on kaikkine sivupolkuineen ja uskomattomine yskityiskohtineen äärimmäisen mielikuvituksellinen ja suorastaan kreisi. Minusta kirja on huvittava, mutta lastani häiritsi se, että päähenkilöt Andy ja Terry ovat aikuisia. Kirjan tekijät ovat nimittäin kirjoittaneet itsensä tarinaan, jossa kaksikko on rakentanut asumuksekseen 39 kerroksisen puumajan, jossa heillä on muun muassa suklaaputous, oma oopperatalo ja toimiva tulivuori. 

Tarinan Terry ja Andy ovat myös kirjailijoita, ja heidän pitää kirjoittaa ja piirtää uusi kirja äärimmäisen kiireisellä aikataululla. Niinpä Terry keksii koneen, joka tekee kirjan heidän puolestaan. Loistava idea osoittautuu katastrofiksi, kun kone herää eloon ja heittää Terryn ja Andyn ulos puumajasta. Kaksikko joutuu lähtemään raketilla avaruuteen etsimään sinne karkotettua professori Tanopäätä, joka on maailman paras epäkeksijä. He toivovat, että Tanopää voisi epäkeksiä tarinakoneen olemattomiin. Tämä tekeekin niin, mutta epäkeksii innostuttuaan myös puumajan, maapallon ja maailmankaikkeuden! Varsin uskomaton juoni siis.


Puumaja-kirjat ovat paksuja, mutta niissä on todella paljon kuvia, joten luettavaa ei loppujen lopuksi ole kovin paljon. Toki mikään aivan aloittelevien lukijoiden kirja tämä ei ole.

Huumorikirjojen vastapainoksi lapseni luki myös seikkailukertomuksen, eli Joonas Tolvasen kirjoittaman Jademiekan arvoitus -kirjan (Otava 2020). Takakannessa oleva merkintä "Lue itse", tarkoittanee, että tämän romaanin lukijakunnaksi on ajateltu nuorempia alakoululaisia, eli heitä, jotka ovat hiljattain oppineet lukemaan. Tekstiä on kohtalaisen paljon, mutta siellä täällä on Janne Kukkosen piirtämiä mustavalkoisia kuvia, lauserakenteet ovat kohtalaisen yksinkertaisia ja fontti on hieman tavallista isompaa. Minun lapseni luonnehti Jademiekan arvoitusta salapoliisitarinaksi, ja eräänlainen arvoitus siinä onkin ratkaistavana, vaikka ammattimaisen salapoliisin sijaan päähenkilönä seikkailevat lapset. 


Jaakko ja hänen perheensä matkustavat Kiinaan, jossa heidän mumminsa on töissä. Jo Pekingin lentokentällä alkaa tapahtua kummia, kun pieni lohikäärme lähtee seuraamaan Jaakkoa. Kukaan muu kuin Jaakko ei kuitenkaan näe lohikäärmettä. Kaikki muuttuu aina vain kummallisemmaksi, kun Jaakko ja hänen pikkuveljensä Elias putoavat Kielletyssä kaupungissa maassa olevaan halkeamaan, jonka kautta he päätyvät muinaiseen Kiinaan. Elias joutuu keisarin vangiksi, ja paikalliseen tyttöön tutustuva Jaakko joutuu keksimään keinon pelastaa pikkuveljensä. Lanfen-niminen tyttö paljastuu entisen keisarin tyttäreksi, ja Jaakolle selviää, että keisarin veli on syössyt tämän vallasta ja lukinnut tyrmiin. Eliaksen lisäksi lasten pitää siis pelastaa myös entinen keisari ja auttaa tätä voittamaan valtaistuimensa takaisin.


Kirjan kirjoittaja Joonas Tolvanen on käynyt Kiinassa 11 kertaa, ja hän on myös opiskellut kung-futa arvostetun Shaolin-mestarin alaisuudessa.

"Kertoo paljon siitä, kuinka hyvä tämä kirja on, että mä luin tätä ihan itse pari tuntia putkeen", tuumasi esikoiseni kirjan luettuaan.

Tällaisia kirjoja meidän tuleva tokaluokkalaisemme on kesän aikana lukenut. Näiden lisäksi hän on innostunut Aku Ankan taskukirjoista, joita onkin sitten "ahminut" ainakin viisi kappaletta.

Täsmäkirja kaikille päiväkotiin menijöille: Tam-Tam menee päiväkotiin

Puolentoista viikon päästä se taas alkaa, perheemme päiväkotiarki. Löysimme kirjastosta kuopuksen kanssa kirjan, jota lukemalla palauttelemaan pitkän kesäloman jälkeen mieleen päiväkodin puuhia, kavereita ja aikuisia. Tämän Tam-Tam menee päiväkotiin -kirjan (Otava 2020) on kirjoittanut Josefine Sundström ja kuvittanut Mervi Lindman. 



Kirja on kirjoitettu pienen leikki-ikäisen eli Tam-Tamin näkökulmasta ja virkkeet ovat monin paikoin lyhyitä, joskus jopa yhden sanan mittaisia verbittömiä ajatuskokonaisuuksia:

”Saa omenaa, se maistuu hyvältä.
Se puree.
Ei siemeniä.”

Kuvissa Tam-Tam ja muut lapset ovat iloisen ja tyytyväisen näköisiä. Päiväkoti on kuvattu sekä tekstissä että kuvissa värikkääksi paikaksi, jossa lapsilla on paljon puuhaa. Miljöö on lokeroineen, lastenvessoineen ja nukkarihuoneineen todentuntuinen ja tuttu monista päiväkodeista.



Päivärytmikin on pääosin sellainen kuin tiedän monissa päiväkodeissa olevan: aloitetaan aamupiirillä, jatketaan leikillä, syödään, mennään nukkumaan ja ulkoillaan. Ainoastaan aamupäiväulkoilulle Tam-Tam ei kavereineen mene. Sen sijaan he muun muassa maalaavat ja musisoivat. Tam-Tam ja muut lapset selvästi luottavat päiväkodin henkilökuntaan, eikä kukaan lapsista esimerkiksi itke ikäväänsä. Iltapäiväulkoilussa Tam-Tam pahoittaa mielensä, kun Koko nappaa Tam-Tamilta lapion liian lujaa, mutta siihenkin pipiin auttaa opettajan lohdutus, puhallus ja halaus. Kun isä tulee iltapäivällä hakemaan, vilkuttelee Tam-Tam kaikille iloisesti ja jo selvästi odottaa seuraavaa päikkypäivää.



Tam-Tam menee päiväkotiin on kirjoitettu hyvänmielenkirjaksi ja jotenkin kannustavaksi kuvaukseksi päiväkodin arjesta. Tämän kirjan tarkoitus ei ole käsitellä lapsen jännitystä päiväkotitaivalta aloitettaessa, vaan tarjota mukavia lukuhetkiä, jonka aikana voidaan miettiä, millaista siellä päiväkodissa onkaan.

Tätä linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan muita päiväkoti ja koulu-aiheisia kirjoja käsitteleviä postauksia.

Merimonstereita museossa!

Kotkan Merikeskus Vellamon ovat vallanneet hirvittävät merihirviöt, jotka on tuotu kirjailija Laura Ruohonen ja kuvittaja Erika Kallasmaa toimesta nykyaikaan suoraan Carta Marinan (v.1539) syvistä vesistä. Muun muassa Otus opus -runokirjan ja Tippukivitapaus-teoksen yhdessä luoneet Ruohonen ja Kallasmaa ovat siis nyt loihtineet Kotkan Merikeskus Vellamoon sekä todella hienon näyttelyn, jonka aiheena ovat entisaikojen merihirviöt. 



Olimme perheeni kanssa Vellamossa viime sunnuntaina, ja hämmästyin, kuinka hieno ja monipuolinen museo se on. Minulle tuli lisäksi täytenä yllätyksenä, että siellä oli esillä tämä Merimonsterit-näyttely, joka on rakennettu erityisesti lapsikävijöitä ajatellen. Hämyisä näyttelysali on lavastettu merenpohjaksi, jota asuttavat muun muassa Petrus Perushirviö, Kiltti Kalmari Kaa ja Jättiläismerikäärme. Seiniä koristivat erilaiset kartat ja Ruohosen runot. Näyttelyn visuaalinen ilme olikin taidokkaasti suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus. Omat lapseni suorastaan hihkuivat riemusta tuossa mystisessä ja salaperäisessä maailmassa, joka kutsui tutkimaan ja seikkailemaan. Harmi kyllä merimonstereiden päällä ei voinut kiipeillä, mutta onneksi Kaan lonkeroissa sai loikoilla.

Valitettavasti merimakkaran kitaan ei päässyt - ilmeisesti koronan takia...

Mielenkiintoisia olivat sekä vanhat kartat että vitriineihin säilötyt "oikeat" merihirviöt, eli erilaiset kalmarit, tursaat ynnä muut vedeneliöt. Kävimmekin lasten kanssa keskustelua siitä, miksi ihmiset ovat muinoin kuvitelleet hirviöitä olevan olemassa ja maailman reunan tulevan vastaan, jos purjehtii uhkarohkeasti liian pitkälle. Tuota maailman reunaa pääsikin testaamaan näyttelytilassa, ja se oli vajaa neljävuotiaan kuopukseni mielestä parasta. 



Vaikka eläviä merihirviöitä ei enää oletetusti meidän aikamme merissä uiskentele, ovat vesistömme silti hirviöitä pullollaan. Nuo hirviöt eivät ehkä hotki kitaansa pahaa-aavistamattomia uimareita ja merimiehiä, mutta tuhoavat silti elollista. Arvaat jo ehkä, mikä on nimetty nykypäivän merihirviöiksi Merimonsterit-näyttelyssä? Muovi tietysti...



Minua ihastutti, miten hienosti Ruohosen runot tekivät näyttelystä tarinallisen kokemuksen. Toki vaati, että minä aikuisena luin runot ääneen lapsilleni. Noista rytmikkäistä runoista on koottu Merimonsterit-niminen runokirja (Into Kustannus & Suomen Museovirasto 2019), jonka sivut ovat paksua pahvia ja kuvasivut leikattu kolmeen osaan niin, että lukija voi muodostaa paloista omia hirviöitään. Rakastuin näyttelyyn ja runoihin niin paljon, että ennen lähtöämme kävin ostamassa kyseisen runoteoksen itselleni ja lapsilleni.



Ruohosen runot ovat kyllä äärettömän iskeviä ja mukaansatempaavia. Kirjaan jokaiselle hirviölajille on keksitty myös osuva tieteellinen nimi. Tässä Hummaushummeri Hammurapu-Rabi (Katastroficus festivalius ssp Schnapps):

Jättiläishummerin hummauskammarin
hervoton rapujuhla!

Hummerin hanska kuin karsea klemmari
klipsii, klapsii, naksii saksia,
hoilaa viisuja, suihkuttaa snapsia!
        Herramunjee, täällä on lapsia!

Vieraansa kun nieleskeli
(vahingossa!!!)
                  mietiskeli
perin pohjin
                 sulatteli
ajatusta
        MIKSI
joskus menee överiksi?

Näyttelyn voi käydä katsomassa 17.1.2021 asti, ja samalla lipulla pääsee tutustumaan muihinkin Vellamon näyttelyihin. Suosittelen varaamaan Merimuseossa käyntiin runsaasti aikaa, sillä meilläkin vierähti siellä leikiten reilut kaksi tuntia, emmekä edes ehtineet katsoa ja tutkia kaikkea. Lapsemme ovat iältää 3 - 8-vuotiaat, ja olisivat hekin jaksaneet samoilla Vellamon kiinnostavissa näyttelysaleissa vieläkin kauemmin. Hieman jäi myös harmittamaan, että meiltä jäi myös käymättä jäänmurtaja Tarmossa, johon olisi pitänyt ostaa erillinen lippu. Aika vain loppui kesken, sillä meidän piti lähteä ajelemaan kotiin takaisin Uudellemaalle.

Toivottavasti nämä kaksi taitavaa naista eli Ruohonen ja Kallasmaa tekevät vastaisuudessakin yhteistyötä, sillä heidän yhteistyönsä tulokset ovat kyllä jälleen kerran upeita. 


Veera Virtanen ja kiusaaja: Kuvakirja koulukiusaamisesta

Tuijata on julkaissut blogissaan perinteisen Naistenviikon haasteensa. Olen aikaisempinakin vuosina osallistunut haasteeseen esittelemällä naiskirjailijoiden tekemiä kirjoja. Tällä viikolla ensimmäinen Naistenviikon postaukseni käsittelee kuvakirjaa, jonka on kirjoittanut Anneli Kanto ja kuvittanut Noora Katto. Tämä Veera Virtanen ja kiusaaja (Karisto 2020, saatu kustantajalta) on Viisi villiä Virtasta -sarjan yhdestoista osa ja käsittelee nimensä mukaan koulukiusaamista.






Kirjan päähenkilö on Virtasen perheen esikoinen Veera, joka on nyt ekaluokkalainen. Reipas Veera viihtyy koulussa, jossa he opettelevat laskemaan, lukemaan ja kirjoittamaan. Tytön hyviä ystäviä ovat jo esikoulusta tutut Kirsti ja Alex. Heidän kanssaan hän hyppii pihalla narua, kun kaksi luokan pojista, Jusa ja Niko, tulevat katsomaan ja naureskelemaan:

- Hahhaa, Alex leikkii tyttöjen kanssa!

Alex kiusaantuu, lähtee tyttöjen leikistä pois, eikä enää vastaa Kirstille ja Veeralle. Pian tämän jälkeen Veeran pulpetille ilmestyy paperi, johon hänestä on piirretty julma pilakuva. Veera ei tiedä, kuka tai miksi kuvan on lähettänyt, mutta hänelle tulee siitä paha mieli. Toinen lappu ilmestyy myöhemmin, ja Jusa ja Niko osoittelevat ja nauravat Veeralle.

Katon piirtämät kuvat ovat välillä hyvin dramaattisia ja pelottaviakin. Ne kuvaavat näin henkilön tunteita ja tilanteiden herättämiä mielikuvia.
Katon kuvitus on paikoin hyvin dramaattista ja jopa pelottavaa.
Kuvat kuvaavat näin hienosti hahmon tunteita ja mielenliikkeitä.


Kotona Veera tutkii surullisena lappuja, eikä tiedä, miten niiden kanssa pitäisi toimia. Aikuiselle kertominen tuntuu kantelemiselta. Niinpä hän päättää, ettei tee mitään ja toivoo, että kiusaaja lopettaa. Tilanne ei kuitenkaan lopu, sillä pian Veera saa myös tekstiviestin, jossa kiusaaja haukkuu häntä. Silloin Veera kuitenkin saa selville, kuka kiusaaja on. Viesti on tullut hänen ystävänsä Kirstin numerosta!



Veera ei voi käsittää tilannetta, etenkin, kun Kirsti käyttäytyy Veeran läsnäollessa ihan normaalisti. Onneksi Veera uskaltaa lopulta ottaa asian puheeksi Kirstin kanssa, jolloin käy ilmi, että kiusaamisen takana ei ole Kirsti vaan toinen yhtä yllättävä luokkatoveri. Tytöt menevät yhdessä kiusaajan puheille, ja tämä myöntää nolona tekonsa. Niiden takana on ollut pelko siitä, että häntä itseään alettaisiin kiusata. Tytät eivät jätä asiaa sikseen vaan selvittävät tilanteen yhdessä kaikkien asianosaisten kanssa, ja ikävä kiusaamisjupakka päättyy yhteisiin leikkeihin.



Veera Virtanen ja kiusaaja kertoo todentuntuisesti kiusaamistapauksesta, jollaisia ei saisi, mutta varmasti sattuu koulussa aina silloin tällöin. Tässä kirjassa tilanne ratkesi hyvin lasten omin avuin, mutta hieman minua jäi harmittamaan, ettei tilannetta ratkaisemaan oltu otettu aikuista mukaan. Antaako tarina nyt lukijalle sen kuvan, että aikuiselle kertoja on kantelija, kuten Veera epäilee? Harvemmin lapset osaavat näin isoa asiaa ratkoa keskenään niin, että kaikista osapuolista tulee ystäväviä. Eikä lasten sitä tarvitsekaan tehdä. 

Hienosti tarinasta kyllä välittyi se, ettei kiusaaja aina ihan ymmärrä, mitä saa kiusaamisella aikaan. Ja kiusaajakin saattaa itse olla epävarma tai nolona. Myös Veeran paha mieli ja hämmennys ikävän ja suuren asian edessä käyvät ilmi sekä tekstistä, että ilmeikkäästä kuvituksesta.

Näissä Virtasen perheen lapsista kertovissa kuvakirjoissa käsitellään monia muitakin suuria aiheita, kuten esimerkiksi pelkoa, varastamista, sukupuolittuneita käsityksiä lasten leluista ja tavaroista sekä esikoulun aloittamista. Tekstiä kirjoissa on aika paljon, mutta ainakin omat lapseni ovat silti jaksaneet kuunnella näitä oikein mielellään jo kolmevuotiaasta lähtien. Varmasti kuuntelemiskestävyyttä lisää se, että lapsi voi samalla katsoa kirjojen runsasta ja värikästä kuvitusta. Kiinnitin muuten huomioni yhteen seikkaan, jossa teksti ja kuvitus muodostavat yhdessä epäuskottavan kokonaisuuden. Veeran ja hänen luokkalaisensa opiskelevat koulussa i-kirjainta, mikä opetetaan oppilaille heti ekaluokan syksynä. Kirjan kuvitus on kuitenkin voikukkineen, syreeneineen ja tuomenkukkineen varsin keväistä. Lapseni eivät tietenkään kiinnittäneet tähän ristiriitaan huomiota, mutta itsenäni se kyllä häiritsi...


Muita Viisi villi Virtasta -sarjan kirjoja, joita blogissani olen esitellyt:

Loistavia lastenkirjalainoja

Teimme taas onnistuneen lainausreissun kirjastoon. Tällaisia kirjoja löysimme (alla näet myös videoesittelyn):



Tällä kertaa lainasimme sieltä Aira Savisaaren kirjoittaman ja Hannamari Ruohosen kuvittaman Niilo ja supersynttärit -kirjan (Karisto 2020), jossa Niilo puuhaa yhdessä perheensä ja ystävänsä Hillan kanssa upeat sirkussynttärit. Tähän kirjaan kuvitus tuo sopivasti hallittua kaaosta, joka luo aitoa lapsiperhetunnelmaa.

Toinen kuvakirjalaina on Anna Krogeruksen kirjoittama ja Erika Kallasmaan kuvittama taaperoille ja leikki-ikäisille suunnattu lyhyt kuvakirja Muttinen ja vaari (WSOY 2020). Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi noin vuosi sitten ja kosketti minua silloin suuresti. Tämä kakkososa ei suinkaan itketä, vaan naurattaa. Muttinen on taapero, joka tuntuu ehtivän vaikka minne, eikä häntä vahtimaan tullut vaari osaa edes arvata, mitä kaikkea Muttinen keksii tehdä...

Kolmannen kirjan lainasin perheeni futisfaneille, eli se on futisaiheinen tietokirja Iso Futiskirja (S&S 2020, suom. Kaisa Ranta). Tekstit on laatinut Mundial ja kuvat piirtänyt Damien Weighill. Kirjassa on paljon tietoa jalkapallon historiasta, kuuluisista pelaajista, valmentajista, stadioneista ja jopa pelaajien tukkatyyleistä. Tämä ei ollut lasteni mielestä ihan niin suuri hitti, kun aluksi odotin. Ehkä he olisivat kaivanneet suomalaisempaa näkökulmaa tältä kuningaslajiin keskittyvältä tietokirjalta. Lisäksi aidot pelaajakuvat olisivat ehkä toimineet piirrettyjä kuvia paremmin, vaikka näin kuvitettuna kirjan ulkoasu onkin mielestäni viehättävä.


Päiväkoti Heippakamu - Hung ja pantteripako

Oletko jo tutustunut Veera Salmen kirjoittamiin ja Elina Warstan kuvittamiin Päiväkoti Heippakamu -kirjoihin? Ne ovat hienoja kuvauksia päiväkodin arjesta, ja kirjoissa kuuluu onnistuneesti lasten ääni. Sarjan uusin, eli neljäs osa on nimeltään Päiväkoti Heippakamu - Hung ja pantteripako (Otava 2020). Sarjalle tyypilliseen tapaan tässäkin kirjassa päähenkilönä on yksi Heippakamun asiakkaista, eli lapsista. 



Tämän kirjan päähenkilö on neljävuotias Hung, joka on iloinen ja vauhdikas pieni poika. Toisinaan Hungin sisältä kuuluu kova PAMPAM, ja silloin Hung muuttuu pantteriksi. PAMPAM voi kuulua esimerkiksi silloin, kun joku yrittää toppuutella Hungin vauhdikkuutta tai silloin, kun Hungista tuntuu, että häntä ei ymmärretä. Hungin omissakin jaloissa on vauhtia, ja välillä niidenkin viilettäessä sattuu vahinkoja - hän esimerkiksi saattaa juostessaan tönäistä toista vahingossa. Silti pantterin tassuissa vauhtia on vielä enemmän, ja päiväkodin aikuiset ovat tottuneet rauhoittelemaan villinä viuhuvaa pantteri-Hungia, joka tykkääkin kovasti esimerkiksi sylittelystä, mutta ei paikallaan pysymisestä.

Hungista tuntuukin siltä, että aikuiset ja toiset lapset toruvat häntä koko ajan. Muiden lasten mielestä Hung tappelee, sillä lapset eivät tietenkään ymmärrä, ettei Hung yleensä tarkoita sotkea toisten leikkejä. Hänessä on vain paljon vauhtia ja välillä hän purkaa tarmonsa esimerkiksi heittelemällä palikoita, huutelemalla höpöjä sekä juoksentelemalla ympäriinsä. Silloin hän saattaa tahtomattaan satuttaa toista tai sotkea muiden leikit.



Hung pitää päiväkodin pienimmistä lapsista, sillä nämä eivät puhu tyhmiä juttuja, eli esimerkiksi kiellä Hungia riehumasta tai osallistumasta leikkiin. Valitettavasti aikuiset eivät aina osaa lukea tilanteita yhtään lapsia paremmin, ja tilanne kärjistyy Heippakamussa ikävästi, kun Ulla-aikuinen kieltää Hungia sotkemasta taaperoiden leikkejä, vaikka Hung on näiden kanssa ihan rauhallisesti jutustelemassa. Silloin Hungin sisältä kuuluu taas PAMPAM, ja Hung muuttuu pantteriksi. 

-RÄY! En minä sotke leikkiä, tyhmä Ulla! Olen kiltti! pantteri huutaa.



Pantteria ahdistaa ja surettaa, ja niinpä se säntää vapauteen, ulos päiväkodin portista ja vaarallisesti katuvilinän sekaan.

Kun pantteri hieman rauhoittuu, alkaa sitä pelottaa, sillä autot tuntuvat vihaisilta, eikä pieni pantteri pärjää niiden keskellä. Onneksi Ulla löytää pantterin ja vie sen taas turvaan päiväkotiin. Eikä pelästyneestä Hungista Ullan sylissä tunnu enää yhtään pantterilta. Hän saa rauhoittua turvallisen aikuisen lohduttamana. Päiväkodissa Ulla ja Hung vielä keskustelevat tapahtuneen läpi, ja myös Ulla pyytää anteeksi, että oli kieltänyt Hungia ja syyttänyt tätä turhaan pienempien leikkien sotkemisesta. 



Päiväkoti Heippakamu on vaikuttaa turvalliselta ja kodinomaiselta päiväkodilta, jossa lasten on hyvä kasvaa. Eivät senkään aikuiset kuitenkaan ole täydellisiä, ja joskus kaikille sattuu virheitä. Aikuiset kuitenkin pyrkivät ymmärtämään, kuuntelemaan ja keskustelemaan. Hung esimerkiksi on vauhdikas, mutta myös herkkä lapsi, joka vielä opettelee itsesäätelytaitoja. Ei varmasti ole helppoa, että monessa tilanteessa oma reagointitapa on niin voimakas, että muut lapset ajattelevat Hungin vain kiusaavan ja sotkevan. Kirjan lopetus on kuitenkin iloinen, sillä nukuttuaan rauhassa päiväunet, Hung jaksaa taas iltapäivällä leikkiä. Hän pääsee mukaan jalkapallopeliin, jossa muut oikein toivovat hänen vetävän täysillä.

Salmi on jälleen kerran onnistunut kuvaamaan uskottavasti sekä päiväkodin arkea että pienen ihmisen mielenliikkeitä ja tunteita. Warstan kuvitus on niin ikään  toimivaa. Kuvat tietysti tukevat tekstiä, mutta sen lisäksi myös kertovat omaa tarinaansa. Tarkkasilmäinen lukija voi niistä seurata, mitä muuta päiväkodissa tapahtuu ja kuinka esimerkiksi muuta lapset toimivat. Hungin pantterihetket kaikessa vauhdikkuudessa ja kaaottisuudessaan on kuvailtu hienosti sekä teksteissä että kuvissa.

Piki ja pöljä päivä: kaikkea muuta kuin pöljä kuvakirja tunne- ja vuorovaikutuskasvatuksen tueksi

Lastenkirjailija ja -kuvittaja Katri Kirkkopellon tekemä Piki-kirja (Lasten Keskus 2016) oli ilmestymisvuonnaan Finlandia Junior -ehdokkaana, ja nyt tuo ihastuttava kuvakirja on saanut jatkoa. Piki ja pöljä päivä -kirja (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta) käsittelee ensimmäisen Piki-kirjan tavoin suuria tunteita ja auttaa tunnistamaan lapsen käytökseen vaikuttavia stressitekijöitä sekä tukemaan vuorvaikutustilanteita lasten ja kavereiden sekä myös lasten ja aikuisten välillä. Kuitenkaan tämä kirja ei ole liian opettavaisen tuntuinen, ja kirjan pääosassa ovat upea kuvitus ja koskettava tarina, johon uskon monen lapsen voivan samastua.



Tarinan päähenkilö on Piki-niminen otus, jonka päiväkotipäivä lähtee menemään jo aamusta huonosti. Sen Isolla on kamala kiire, eikä tämä ehdi kunnolla varmistaa, että päiväkodin aikuiset havaitsisivat Pikin saapuneen päiväkotiin ja auttaisivat tätä liittymään muiden lasten leikkeihin. Iso vain kehottaa Pikiä olemaan reipas ja rohkea ja painelee ulos ovesta.

-Ai niin kuin Myrsky? Piki kysyi hämillään, mutta iso oli jo mennyt. Myrsky oli Pikin rohkein supersankari ikinä.

Pikin ei ole helppo mennä mukaan muiden leikkeihin, sillä hänellä on pieni ääni, eivätkä toiset edes huomaa paikalle saapunutta Pikiä.



Niinpä tämä päättää ryhtyä Myrskyksi ja ottaa käyttöön kaikki sen supervoimat. Myrsky on peloton ja kovaääninen, rohkea ja villi. Myrskynä Piki säntäilee läpi leikkihuoneen ja viskoo mennessään palloja ympäriinsä huutaen samalla kovaan ääneen: "Zwum!" Harmi vain, että Myrsky-Piki ei ymmärrä satuttavansa siinä ystäväänsä Lumia, jonka poskeen Pikin viskoma pallo osuu kipeästi. Piki tulkitsee Lumin hassun ilmeen niin, että Lumillakin on hauskaa ja on sitten vilpittömästi ihmeissään, kun Lumi alkaakin itkeä. Myrsky-Piki ei myöskään osaa pyytää tekoaan anteeksi, ja päiväkodin aikuinen on siitä ihmeissään ja pahastunut.



Tilanne vain pahenee, kun muut lapset yllyttävät Pikiä jatkamaan Myrskynä, ja Piki ryhtyy muita hauskuuttaakseen nauramaan Lumin hassulle ilmeelle. Lumi on Pikin hyvä ystävä, mutta nyt se pahoittaa mielensä Pikin hurjasta ja ajattelemattomasta käytöksestä. Piki ei osaa lukea tilannetta, eikä ymmärrä, että sen toiminta tuntuu Lumista kurjalta. Piki on nimittäin tyytyväinen, että se huomataan ja muut tuntuvat hyväksyvän sen porukkaan. Aikuisestakin Pikin käytös näyttää kiusaamiselta, ja päiväkodin aikuinen Apunen suuttuu Pikille ihan tosissaan.



Tilanne kyllä käsitellään Pikin kanssa jälkikäteen, ja Apunen myös kertoo siitä pikin Isolle iltapäivällä. Kirkkopellon kuvitus kuvaa loistavasti, kuinka pieneksi lapsi itsensä tällaisessa tilanteessa helposti tuntee, eikä aikuinen muutenkaan pysty aina ymmärtämään, mitä lapsen mielessä on liikkunut tämän toimiessa tietyllä tavalla.



Isokin yrittää jutella Pikin kanssa tapahtuneesta, mutta sanoittaa tilanteen aluksi niin, että Piki ei edes ymmärrä, mistä Iso puhuu. Onneksi Iso ja Piki saavat tapahtumat lopulta purettua ja käsiteltyä. Ison avulla Piki myös keksii keinon osoittaa Lumille, kuinka pahoillaan se on kaikesta. Kirja loppuu toiveikkaasti, ja tarinassa käydään vielä aivan lopuksi läpi, miten aikuinen rakastaa lasta, vaikka tämä tekisi mitä.



Piki ja pöljä päivä on erittäin onnistunut ja viimeistelty kuvakirja siitä, kuinka vaikea lapsen voi olla liittyä vertaisryhmään ja kuinka tämä saattaa hakea huomiota tavalla, jonka me helposti tuomitsemme häiriköinniksi. Ei Pikikään tahdo Myrskynä satuttaa ketään, mutta Myrskynä toimiessaan Pikiä itseään pelottaa vähemmän. Kirja avaa myös aikuiselle sitä, miltä tietyt tilanteet voivat näyttää lapsen silmissä, ja kuinka tärkeää on kommunikoida yhdessä lapsen kanssa.

Kirkkopellon tekemä kuvitus on kaunista, tunnekylläistä ja paikoin jopa hyvin dramaattista. Sekä Pikin, Lumin, aikuisten että muiden päiväkotilaisten ilmeet kuvastavat hyvin heidän tunteitaan. Luin tämän kirjan iltasatuna kolmen lapseni kanssa, ja pysähdyimme lukiessamme keskustelemaan kirjan tapahtumista ja hahmojen tunteista sekä toiminnasta. Tämä kirja on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ääneen yhdessä vanhemman kanssa, ja uskon, että monissa lapsiryhmissä tämä tarjoaa paljon mahdollisuuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen.

Kasvattajia varten on tehty Piki ja pöljä päivä -kirjaan liittyvä Meidän juttu -opas (Lasten Keskus 2020), joka tarjoavat monipuolisen ja toiminnallisen tavan käsitellä lapsen kehitykselle ominaisia haasteita ryhmässä. Jokaiseen teemaan on sisällytetty tietoa sekä ammattikasvattajille että vanhemmille. Tavoitteena on luoda lapselle mahdollisuus toimia ryhmässä tasavertaisena, vahvistaa vuorovaikutus-, tunne-, ja itsesäätelytaitoja, ehkäistä kiusaamista sekä tukea yhteistyötä lapsen perheen ja varhaiskasvatuksen välillä. (https://lkkp.kauppakv.fi/sivu/tuote/meidan-juttu/2653573)

Kirjastokassin esittelyä: Luettavaa taaperoille, leikki-ikäisille ja eskarille sekä pikkukoululaisille

Olemme olleet jo melkein kuukauden verran lomalla ja käyneet sinä aikana kirjastossa muutaman kerran. Koska aikani kirjoittaa on tällä hetkellä aika rajattua erinäisten kesäloma-aktiviteettien takia, olen viime aikoina tehnyt muutaman kirjaesittelyvideon sellaisista kirjastolainoista, joista lapseni ovat erityisesti pitäneet. Nuo esittelyt ovat näkyneet sekä Instagramin Storyissa että blogin Facebookissa. Facebookiin pääset tämän sivun sivupalkissa olevasta Facebook-logosta.



Tuorein kirjastolöytö, josta erityisesti vajaa neljävuotias kuopukseni tykkää, on Fearne Cottonin kirjoittama ja Sheena Dempseyn kuvittama kuvakirja Joogavauvat (Kustannus-Mäkelä 2018). Kirjan on suomeksi riimitellyt Minna Ihatsu. Tämä kirja innosti kuopukseni joogaamaan kotona - ja tietysti minut hänen kanssaan. Kävimme lapsen aloitteestaan läpi jokaisen kirjassa esitellyn asennon, veikkei tässä kirjassa varsinaisesti opetettukaan joogaamista. Kirjan vauvat vain tekevät asanoja huvikseen, ja Dempseyn kuvitus esittelee jokaisella aukeamalla uuden asennon. Katso ihmeessä kirjan esittely alla olevasta videosta!




Toisella videolla esittelen useamman kirjan. Joukossa on kirjasuosituksia taaperoille (Peppe- ja Kolmikko-sarjat), leikki-ikäsille (Klaara ja laulava orkidea sekä Pieni Maija), karttakirja kaikille perheenjäsenille (Lumotun maan kartasto), tulevan eskarilaisen lainaamat helppolukuiset PikkuLukuavain-kirjat sekä tulevan tokaluokkalaisen valitsemat kirjat. Olin erityisen iloinen, kuinka paljon uutuuksia kirjaston hyllyistä kesäkuun alussa löytyi. Kannattaa katsoa tarkemmin videolta, millaisista kirjoista on kyse.



Tarkemmin esittelen:
- Mervi Lindman: Peppe potalla
- Maria Nilsson Thore: Kolmikko ulkoilee ja kolmikko leikkii sisällä
- Johanna Hulkko & Marjo Nygård: Pieni Maija
- Sharon Rentta: Klaara ja laulava orkidea
- Laura Ertimo & Satu Kontinen*: Lumotun maan kartasto
- Helena Bross & Kadri Ilves: PikkuLukuavain -kirjat
*Videolla erehdyksessä sanon Konttinen, eikä Kontinen, kuten kuuluisi. 

Koululaisia kosiskelevaa kakkahuumoria: Isämies ja räjähtävä kakka

"Millaisista kirjoista alakoululaiset oppilaat saisi innostumaan? Mistä he tykkäisivät niin paljon, että eivät malttaisi lopettaa lukemista?" Näitä kysymyksiä ovat pohtineet varmaan aika monet opettajat ja lasten vanhemmat. Ainakin opettaja Arttu Unkari myöntää miettineensä tätä ja ryhtyneen sitten itse kirjoittamaan kirjaa, jonka koelukijoina toimivat hänen omat oppilaansa. Unkarin ensimmäinen romaani Isämies ja räjähtävä kakka (Otava 2020, saatu kustantajalta) ilmestyi juuri, ja ainakin meidän perheessämme kirja sai juuri sellaisen vastaanoton kuin Unkari kirjaa kirjoittaessaan toivoi: Tuleva tokaluokkalaiseni tykästyi kirjaan ja "hotkaisi" sen parissa päivässä, mikä ei ole aivan turha meriitti kirjalle. Pikkukoululaiseni nimittäin suhtautuu vaihtelevan nurjamielisesti lukemiseen ja on karttanut liian pitkiä kirjoja, vaikka hänen lukutaitonsa onkin ikäisekseen erinomainen.



Isämies-kirjan nähtyään hän selasi sitä ja tuumi aluksi, että siinä on aivan liikaa tekstiä (175 sivua). Hän oli tätä mieltä siitäkin huolimatta, että kirjassa on runsaasti Kai Vaalion piirtämiä humoristisia kuvia ja sarjakuvamaisia yksityiskohtia. Rohkaisin (Lue: lahjoin peliajalla.*) lasta kuitenkin yrittämään Isämiehen lukemista, ja ihme tapahtui! Lapsi huomasi kirjan olevan hauska ja luki sen loppuun asti. Hän hoksasi, ettei koko kirjaa tarvitse lukea kerralla, vaan hyvänkin kirjan voi myös jättää kesken. Viimeistään siinä vaiheessa heitin kuvitteellisesti yläfemmoja Unkarin kanssa, kun kuuliin lapseni naurahtelevan itsekseen kirjan tapahtumille. Lopulliseksi arvosanaksi Isämies ja räjähtävä kakka -kirjalle hän antoi neljä tähteä viidestä.

"Tässä kirjassa oli hyvää nämä vitsit. Ja sitten mä tykkään lukea tuollaisia rikossarjoja. Niinkuin arvoituksia", lapseni kertoi ja lisäsi vielä: "Tässä on aika paljon limaa. Kato vaikka. Ja lue sä tää äiti myös."

Tämä kirja alkaa kaiken hyvän maun vastaisesti vessanpöntöltä. Se myös jatkuu ja loppuu hyvän maun vastaisesti. Parempi niin, koska hyvän maun mukaiset kirjat ovat tylsiä. (s.9)


Lapsen pyynnöstä minäkin luin Isämiehen ja pystyin toteamaan saman kuin lapseni: Kirjassa tosiaan on paljon limaa, lietettä ja (kakka)vitsejä. Unkari itsekin kertoi kirjaa esitellessään, että oli joutunut pistämään opeminänsä syrjään kyetäkseen oikein tarkoituksella lisäämään kirjaan kaikkea hulvatonta ja ehkä jopa tiukkapipoisten lukijoiden mielestä kyseenalaistakin materiaalia. Aivan mainio oivallus häneltä olikin lisätä se kirjan huumorin ja sisällön kyseenalaistava kukkahattutäti suoraan tarinaan. Lähes jokaiselle sivulle on nimittäin piirretty kärttyinen mummeli, joka kommentoi kirjan tapahtumia ja itse tarinaa hyvin paheksuvaan sävyyn. Itseasiassa koko kirja alkaa mummon antamalla varoituksella:

Hyvät hyssykät sentään, miten kamala kirja sinulla on käsissäsi! Sen vitseistä yksikään ei ole hauska eikä kunnollinen, niin kuin vitsit ennen vanhaan ja voi pyhä sylvi, miten paljon tässä on huonoa käytöstä, josta ei missään nimessä saa ottaa mallia!

Älä lue tätä yhtään pitemmälle. Ilmoitin tästä kirjasta jo poliisille.

Oletuksena on tietysti, että kieltämällä, paheksumalla ja kärjistämällä lapset saadaan itseasiassa haluamaan jatkaamaan kirjan lukemista. Ja täytyy sanoa, että kärttyisen mummelin kommentit sopivat tähän kirjaan kuin kirsikka kakun päälle. Tarinan juoni on täynnä kommelluksia ja uskomattomia käänteitä. Huumoria revitään paitsi kakkajutuista myös humoristisille lastenkirjoille tyypilliseen tapaan opettajista ja muista aikuisista, jotka käyttäytyvät järjettömän hölmösti ja kummallisesti. Päähenkilöinä seikkailevat lapset ovat sen sijaan viisaita ja järkeviä ja pelastavat tilanteet silloin, kun aikuiset ovat ne sotkeneet.

Tässä kirjassa päätähtinä hääräävät koululaiset Oona ja Eeli sekä Oonan poliisi-isä, jonka supervoima on superluulo. Isä siis kuvittelee tietävänsä aina ratkaisun kaikkeen ja olevansa aina oikeassa. Isän superluulo saa kuitenkin aikaan paljon harmia, eivätkä rikokset ratkeaisi ilman nerokkaiden lasten apua. Isämies ja räjähtävä kakka -kirjan tapahtumat alkavat, kun räjähtävä kakka lennättää opetusministeri Misukka Kyläsen avaruuteen, ja salaperäinen räjäyttäjä uhkaa räjäyttää kaikki Suomen koulut taivaan tuuliin. Isämies tekee parhaansa ratkaistakseen tapauksen, mutta onnistuu syyttämään rikoksesta milloin ketäkin viatonta ja ohittamaan lähes jokaisen olemassaolevan johtolangan. Onneksi Oona ja Eeli ovat paremmin kärryillä rikosten ratkaisemisesta ja onnistuvat lopulta pysäyttämään rikollisen. Lopuksi käy vielä ilmi, miksi räjäyttäjä on ottanut kohteekseen nimenomaan koulut. Voisi jopa sanoa, että kaikesta kakkamateriaalista huolimatta Isämies ja räjähtävä kakka -kirja tarjoaa lukijoille oivallisen opetuksen kanssaihmisten hyvästä kohtelemisesta...
Itse en jaksanut kauheasti naureskella kakkavitseille, mutta Unkari on onnistunut kirjoittamaan tarinaan myös mukavasti aikuisia naurattavia jippoja. Kannattaa tsekata!

Suomen tulevaisuus on jo pilalla, kun nykyajan kirjat ovat tällaisia! (s.82)

Lopuksi vielä varoitus: Älä lue tätä kirjaa, jos et tykkää vessahuumorista, pöljistä aikuisista, kärttyisistä mummoista, opettajista, lapsista tai (anti)supersankareista. Jos kuitenkin käkätät kippurassa Pikku-Kalle vitseille tai haluaisit nähdä, miten vanhempia ja opettajia jallitetaan, kannattaa antaa Isämiehelle mahdollisuus.

*Sovimme, että antaa kirjalla mahdollisuuden ja luottaa omaan lukutaitoonsa. Lukisi ensin viisitoista minuuttia ja saisi saman verran peliaikaa. Hän suostui pitkin hampain, mutta hoksasi aika pian, että oli turhaan torpannut sekä oman lukutaitonsa että kirjan. Ja on ilokseni tämän jälkeen lukenut jo kaksi muuta pidempää kirjaa. Niistä lisää myöhemmin!