Ikikallion tarinoita - mammuteista meidän aikaamme

Ikikallion tarinoita - mammuteista meidän aikaamme -kirja on varsinainen helmi, joka esittelee Suomen historiaa varsin erikoisesta näkökulmasta nimittäin Vantaalla sijaitsevan silokallion kertomana. Tarina kulkee esihistoriasta nykyaikaan, ja siinä kallio esittelee monen laellaan kulkeneen ja juurellaan asuneen heimon vaiheita sekä ympäristössä tapahtuneita muutoksia.

Ikikallion tarinoita - mammuteista meidän aikaamme -kirja on varsinainen helmi, joka esittelee Suomen historiaa varsin erikoisesta näkökulmasta nimittäin Vantaalla sijaitsevan silokallion kertomana. Tarina kulkee esihistoriasta nykyaikaan, ja siinä kallio esittelee monen laellaan kulkeneen ja juurellaan asuneen heimon vaiheita sekä ympäristössä tapahtuneita muutoksia. Tarinallisten osuuksien lomassa on tietotekstejä, jotka kertovat faktaa Suomen historian vaiheista ja siitä, mitä maamme asuttamisesta ja täällä asuneista ihmisistä tiedetään. Arkeologi Andreas Koiviston kirjoittamien tarinoiden ja kuvataiteilija Tom Björklundin upeiden kuvien kautta lukija saa kurkistaa muun muassa kivi-, pronssi- ja rautakautisten perheiden elämään, vaikka toki Koivisto muistuttaakin moneen otteeseen, että mitä kauemmas esihistoriaan kurkistetaan, sen vähemmän tiedämme varmasti - ainakaan yksityiskohdista tai ihmisten ajatuksista. 

Uudet heimot eivät tietenkään muista kaukaisten esi-isiensä elämää tai ymmärrä alueella aiemmin asuneiden kansojen jättämiä jälkiä ja jäänteitä. Sekä minä, että lapseni pidimme tästä kirjasta, ja minusta erityisen ihastuttavaa on kallion lempeä tapa suhtautua kohtaamiinsa ihmisiin. Sille satojen, jopa tuhansien vuosien ajanjaksot ovat vain silmänräpäys. 

Ikikallion tarinoita -kirja on kääntökirja, jonka toisella puolella teksti on suomeksi ja toisella ruotsiksi. Kuvat ovat kuitenkin erilaiset, ja kuten jo aiemmin kirjoitin, todella upeat. Vantaan kaupunginmuseossa on muuten vielä muutaman päivän ajan pystyssä näyttely, joka pohjautuu tähän kirjaan. 

Sekä minä, että lapseni pidimme tästä kirjasta, ja minusta erityisen ihastuttavaa on kallion lempeä tapa suhtautua kohtaamiinsa ihmisiin. Sille satojen, jopa tuhansien vuosien ajanjaksot ovat vain silmänräpäys. 

Ikikallion tarinoita -kirja on kääntökirja, jonka toisella puolella teksti on suomeksi ja toisella ruotsiksi. Kuvat ovat kuitenkin erilaiset, ja kuten jo aiemmin kirjoitin, todella upeat. Vantaan kaupunginmuseossa on muuten vielä muutaman päivän ajan pystyssä näyttely, joka pohjautuu tähän kirjaan. 

Pieni, suuri kirja ystävyydestä: Lumi ja Lunni

 Marjo Nygårdin tekemä ihastuttava ja liikuttava kuvakirja ”Lumi ja Lunni - Pieni kirja ystävyydestä” kuvaa sellaista ystävyyttä, joka ei häviä tai haalistu, vaikka fyysinen välimatka ystävien välillä kasvaisi kuinka pitkäksi. Kirja kuvaa ystävyyttä, jossa erossa olemisen jälkeenkin yhteinen sävel ja leikit jatkuvat siitä, mihin ne viimeksi jäivät.

Lumi asuu mumminsa kanssa pienellä ja karulla saarella, jonne eräänä kesäpäivä saapuu Lunni. Lumista ja Lunnista tulee nopeasti erottamattomat ystävät - kunnes saapuu syksy, ja Lunnia ei enää löydykään mistään. Se on lähtenyt muuttomatkalle. Lumi kaipaa ystäväänsä saaren jäisessä hiljaisuudessa niin, että lukijan sydän on pakahtua.

Ja voi, miten riemastuttavaa onkaan, kun Lunni jälleen saapuu ystävänsä luokse!

Luin kirjan oppilailleni ystävänpäivänä, ja pysähdyimme tekstin sekä kuvan ääreen tekemään tulkintoja ja kysymyksiä: Millaisessa paikassa Lumi asuu? Mikä vuodenaika on? Mihin Lunni katosi? Miksi Lumi on yksin? Käykö Lumi koulua? Ja minusta tuntuu, etten ollut ainoa, joka nieleskeli palaa kurkustaan loppuratkaisun äärellä…

Tämä kirja on ehkä nimensä mukaan pieni kirja, mutta sen sanoma on kyllä suuri. 

Lempeästi riidan sopimisesta

Ystävät ovat ihania, mutta joskus heidän kanssaan voi tulla riitaa. Sellaisessa tilanteessa kaikki toisen sanoma voi ärsyttää, eikä sopu välttämättä synny hetkessä. 

Juuri tällainen tilanne on Nina Pirhosen kuvittamassa ja kirjoittamassa Leo Leijona sopii riidan -kirjassa (Otava 2024). Kaverukset leikkivät päiväkodissa, mutta leikeissä tulee kinaa. Leo leikkii merirosvoleikkiä, ja Kosmo pitää kauppaa, jonne Leo unohtaa mennä. Se tietysti harmittaa Kosmoa, joka vahingossa sortaa Leon rakennuksen. Riita on valmis, ja siihen sekaantuvat myös Miska ja Papu.

Mielipaha jää kaivertamaan leikkijöiden mieleen vielä pitkäksi aikaa. Lopulta päiväkodin aikuinen auttaa lapsia riidan sopimisessa kuuntelemalla jokaista ja sanoittamalla tilannetta. Hän myös kannustaa anteeksipyyntöön, ja ystävykset huomaavat, että se saakin aikaan paremmin mielen. Niin leikit voivat taas jatkua!

Tämä kirja on suloisen näköinen värikkäine kuvineen ja sopii hyvin luettavaksi leikki-ikäisten kanssa vaikka päiväkodissa. Lopussa anteeksipyyntö korostuu aika paljon, sillä eihän se oikeasti sanana aina tuo sopua tai parempaa mieltä. Sitä tärkeämpää on - usein aikuisen tuella - ymmärtää toisen näkökulmaa, kuunnella toista ja keskustella tilanteesta, miksi tuli toimittua niin kuin toimi. Kun on loukannut, on toki hyvä pyytää anteeksi, kunhan oikeasti ymmärtää tehneensä väärin. Ja juuri tätä tilanteen sanoittamista ja aikuisen apua tässäkin kirjassa hienosti kuvataankin.