keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hyvää mieltä ja hippusellinen taikaa Uuteen Vuoteen 2016

Runoilija Aunimarjut Karin ja kuvataiteilija Milka Peltokankaan yhdessä laatima lasten runokirja Taikuri Kuu. Lumousta ja äkkilähtöjä (Marketiimi 2015, arvostelukappale kustantajalta) on oikein oiva valinta, kun haluaa lukea jotain, josta tulee hyvälle mielelle.



Karin runot ovat sopivan soljuvia ja omaan suuhuni mukavan rimmaavia. Niitä onkin miellyttävä lukea ääneen. Kirjassa on runoja aihepiiriltään laidasta laitaan; Moni kertoo erilaisista satuolennoista ja taioistakin, mutta onpa kirjassa arkisempiakin loruja. Esimerkiksi kutkuttavan täiloru Onko täitä? käsittelee päiväkoteja ja kouluja ajoittain riivaamaa täiongelmaa!

Aunimarjut Kari & Milka Peltokangas: Taikuri Kuu. Lumousta ja äkkilähtöjä
(Marketiimi 2015)

Osa runokirjan runoista on jatkoa toisilleen (esim. Vanha Herra Hevonen I, II ja III sekä itse Taikuri Kuusta kertovat runot) ja osa on itsenäisiä runoja. Kirjaan on päässyt mukaan myös Rouva Runoilijan (lienee Karin alter ego) tyttäreltä ostettu säkeistö sekä Rouva Runoilijan äidin laulama Iltalaulu. Peltokankaan mustavalkoiset kuvat sopivat hyvin Karin kirjoittamiin runoihin.


Aunimarjut Kari & Milka Peltokangas: Taikuri Kuu. Lumousta ja äkkilähtöjä
(Marketiimi 2015)

Minulla tulee Taikuri Kuu -runokirjasta mieleen Kirsi Kunnaksen ihastuttava lorukirja Tiitiäisen satupuu. Karin runoissa on jotain samantapaista Kunnaksen klassikkorunojen ja -lorujen kanssa. Monen runon poljento ainakin tuntuu tutulta, enkä voi olla mielessäni löytämättä yhteyttä Kunnaksen Herra Pii Poon ja Karin Herra Kuun välillä.

Oma suosikkirunoni Karin runojen joukosta on tällä hetkellä Taikuri Kuun katoamistemppu:


Runossa tässä
Taikuri Kuu on
esiintymässä
Oulussa

eräässä koulussa,
kun tapahtuu yllättäen
hän että
katoaa!

(Meneillään on joku 
hattutemppu.)

- Ihanaa!
Tee uudestaan!
huutavat oppilaat
kuorossa,

mutta vuorossa
on rehtorin
tylsä
puhe.

Jälkeen päin
katoaminen
selitettiin näin,

Taikuri Kuu
muisti:
Minullahan on
VAPAAPÄIVÄ.

- Kupperis-Keikkaa!
Hupsista-Huu!
Paikalta
luisti.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Mistä ystävä jouluksi herra Möhkö?

Minulle - kuten varmasti monelle muullekin - joulu on juhla, jonka viettää mielellään rakkaiden ja lähesten ihmisten kanssa. Ystävien ja lähesten ihmisten tärkeydestä muistuttaa myös kirja Mistä ystävä jouluksi herra Möhkö? (Lasten Keskus 2015). Kirjan on kirjoittanut Annette Herzog ja sen on kuvittanut Stefanie Dahle. Dahlen kuvat ovat herkkiä ja kauniita ja hänen piirtämänsä eläimet suloisen pörröisiä. Väritys on upeaa, eikä kuvista saa liian imelää vaikutelmaa.



Tarinassa yksinäinen herra Möhkö yrittää etsiä itselleen ystävää. Herra Möhkö on näet kyllästynyt siihen, että se ei saa jouluisin paketoida yhtään lahjaa. Se miettii surumielellä kaikkia niitä, jotka viettävät joulua yhdessä ystävien kanssa. Ja toki herra Möhkö tietää, että ystävästä on paljon iloa ja seuraa myös joulun jälkeen.

Stefanie Dahlen kuvitusta kirjassa Mistä ystävä jouluksi herra möhkö? (Lasten Keskus 2015)

Niinpä herra Möhkö lähtee suureen metsään katsomaan, josko sieltä löytyisi sopiva ystävä. Mukaansa se kelpuuttaa nuoren tunturipöllön, joka oikeastaan suorastaan tuppautuu mukaan. Möhkö ei varsinaiseti arvosta tunturipöllön seuraa, mutta kertoilee tälle koko etsintäretken ajan, mitä iloa ja hyötyä ystävästä olisi.




Möhkö ja tunturipöllö käyskentelevät metsässä toista vuorokautta, mutta möhkö ei onnistu tavoittamaan ketään, joka olisi hyvä ystävä möhkölle. Se palaa apena kotiin, mutta silloin tunturipöllö tekee ehdotuksen, joka saa Möhkön kummastumaan: "Enkö minä voisi olla ystäväsi?" Möhkö, joka ei ole aikaisemmin edes katsonut tunturipöllöä kunnolla, ryhtyy nyt ihmettelemään, mahtaako piskuisesta tunturipöllöstä olla möhkölle ystäväksi. Se antaa kuitenkin tunturipöllölle mahdollisuuden, eikä tietysti tule katumaan sitä. Möhkön ja tunturipöllön joulusta tulee mitä parhain - saavathan he molemmat viettää sitä ystävä vierellään!




Tämän kirjoituksen myötä haluan toivottaa oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogini lukijoille!

torstai 17. joulukuuta 2015

Miten opettaa lapselle nettitaitoja?

Nykyään hyvin pienetkin lapset käyttävät älypuhelimia, tietokoneita ja tablettilaitteita lähes päivittäin - kuka mihinkin tarkoitukseen. Lapset pelaavat ja pitävät toisiinsa yhteyttä älylaitteilla ja niille asennettavilla sovelluksien avulla. Osa lukee uutisia verkkolehdistä, osa kuuntelee musiikkia ja joku harrastaa koodaamista. Medialuku- ja TVT-taitojen opiskeleminen onkin erittäin tärkeää jo alaluokilta lähtien, eikä kyseistä asiaa ole ohitettu tulevassa opetussuunnitelmassakaan. Olen kuullut monelta aikuiselta, että lapset osaavat käyttää laitteita heitä paremmin, ja siksi opettajatkin saattavat miettiä, miten he voisivat opettaa lapsille TVT-taitoja. Minä luotan (tässäkin) asiassa kirjallisuuden voimaan. Tänä vuonna on ilmestynyt esimerkiksi koodaamiseen ja ohjelmoinnilliseen ajatteluun perehdyttävä Linda Liukkaan (Otava 2015) kirjoittama satukirja Hello Ruby. Nettitaitoja puolestaan voi opiskella ja harjoitella esimerkiksi Elli Mäkilän ja Jii Roikosen tekemän Reuhurinne, Nettitaidot-kirjan (Otava 2015, arvostelukappale kustantajalta) sekä siihen liittyvän tehtäväkirjan Reuhurinne, Nettipuuhat avulla.



Reuhurinteen porukka on minulle tuttua aiemmista lukemistani Reuhurinne-kirjoista (katso esittelyt täältä ja täältä). Nuo Tuula Kallioniemen kirjoittamat ja Jii Roikosen kuvittamat kirjat ovat mielestäni oikein viihdyttäviä eikä vähiten huumorinsa ansiosta. Kirjassa Nettitaidot  Reuhurinteen alakoulun oppilaat viettävät opettajansa Aapeli Käen kanssa nettitaitopäivää. Ennen kun oppilaat edes pääsevät ensimmäiselle oppitunnille asti, ovat he törmänneet lukuisiin erilaisiin medialaitteisiin ja viestintäteknologiaan: yksi herää älypuhelimen pirinään, toinen kuuntelee säätiedotuksen televisiosta ja lukee sanomalehdestä uutiset, kolmas tarkistaa repun sisällön varta vasten sitä varten suunnitellun kännykkäsovelluksen avulla, ja bussipysäkillä linja-autoa odottavat oppilaat ihmettelvät uutta valomainosta. Koulun pihalla lapset ottavat selfieitä, ja Möly esittelee uutta älypuhelintaan, johon mahtuu koko valtava internet: "Nyt se on iso ja nyt se on pieni! ... Aivan kuten mahani, myös internet osaa muuttaa muotoaan!" Möly selittää mahaansa pullistellen.

Jokaisen aukeaman yläkulmassa on tärkeimmät avainsanat kirjoitettu #hästägeillä.
Elli Mäkilä ja Jii Roikonen: Reuhurinne, Nettitaidot (Otava 2015)

Nettitaitopäivän aikana Tintti lukee muille päivän uutiset, ja oppilaat oppivat samalla paljon eri medioista, mediauluktaidosta ja lähteiden luotettavuudesta. Samalla tutustutaan myös mainosten ihmeelliseen maailmaan, ja mietitään, millaisilla keinoilla mainostajat tuovat tuotettaan esille ja millä perusteella kuluttajat tekevätä valintojaan. Oppilaat saavat tärkeää oppia myös turvallisesta netinkäytöstä, tekijänoikeuksista, nettihakujen tekemisestä, nettipeleistä, kuvien sekä videoiden julkaisemisesta internetissä ja asiallisesta käyttäytymisestä internetin maailmassa. Lopuksi kaikki kirjoittavat Reuhurinteen koulun netiketin ja saavat sitten etsiä netistä itselleen tärkeää ja hyödyllistä tietoa. Pikkuvanha Tötterö muistuttaa vielä luokkakavereitaan, että sosiaalinen media ei ole ainoa tapa pitää yhteyttä ystäviinsä: "Jos haluat jutella kaverin kanssa, soita tai mene käymään! ... Kaikkein tärkeintä on keskittyä siihen, että on reilu kaveri."

Nettitaidot on kirja, jossa on aivan valtavasti tietoa. Osa tiedoista on kirjoitettu kehyskertomukseen, osa on luettavissa faktaruuduista ja koira-Pöntisen puhekuplista. TVT-kouluttajana toimiva mieheni innostui tästä kirjasta ja on sitä mieltä, että tämä olisi hyvä kirja juuri opettajille. He kuulemma saisivat siitä hyvän käsityksen, mitä oppilaille kannattaa opettaa. Toisaalta mietimme, onko kirja kuitenkin hieman raskas koululaisille (ikäsuositukseksi on merkitty 7+), sillä se sisältää niin paljon tietoa. Minä jäin kaipaamaan tähän enemmän sitä huumoria, joka tekee Reuhurinne-kirjoista niin hyviä. Nyt hahmot ja kehyskertomus oli selvästi tehty palvelemaan nettitaitojen opetusta, eikä itse tarinalla ollut kovin suurta merkitystä eikä se ollut erityisen mukaansatempaava. Kirjan taitto ja ulkoasu on onnistunut, ja vaikka kritisoinkin kirjan tietopainotteisuutta, voin kyllä todeta, että kirjan tarjoama informaatio on silti kirjoitettu selkeään ja napakkaan muotoon.

Elli Mäkilä ja Jii Roikonen: Reuhurinne, Nettitaidot (Otava 2015)

Nettitpuuhat-tehtäväkirjaa täyttämällä lapsi oppii paljon nettitaidoista ja voi samalla testata omaa tietämystään muun muassa netin käytöstä. Eniten tehtäväkirjasta saa irti, jos on ensin tutustunut Nettitaidot-kirjaan, mutta mielestäni tehtäväkirjaa voi tehdä vakkei olisikaan kirjaa lukenut. Puuhakirjan ikäsuositukseksi on merkitty 7+, mutta osa tehtävistä vaatii jo melko hyvää luetunymmärtämistaitoa. Veikkaan, että Nettitaidot voi innostaa varsinkin niitä lapsia, jotka eivät ole kovin innostuneita lukemisesta tai jotka eivät jaksa kuunnella kovin kauaan tietopainotteista tekstiä.


perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukirja Typy ja topakka tonttu

Typy ja topakka tonttu on tämän syksyn kirjauutuus (Bazar Kustannus 2015), jonka ovat yhdessä kirjoittaneet Sanna Isto ja Eppu Nuotio. Kuvat tähän joulukirjaan on taiteillut Sari Airola. Ihastuin Airolan hyvin tunnistettavaan kuvitustyyliin luettuani hänen lastenkirjansa L niin kuin Leopardi. Kirjan kuvissa on käytetty paljon punaisen, keltaisen ja violetin sävyjä. Osa kuvan kohdista on jätetty kokonaan värittämättä, ja mustan sijaan Airola on piirtänyt kuvien rajat violetilla.



Isto ja Nuotio ovat kirjoittaneet hauskan joulutarinan, jossa pieni Typy-tyttö joutuu kotonaan tapahtuneen vesivahingon takia muuttamaan joulukuussa äreän Bertta-tätinsä luokse. Täti ei tykkää epäjärjestyksestä, mekkaloinnista tai joulusta. Hän suostuu kaivamaan laatikollisen joulukoristeita esille vasta Typyn hartaiden pyyntöjen jälkeen. Typyn ihastukseksi vanhasta pahvilaatikosta pomppaa esiin pieni tonttu, josta tuota pikaa tulee mitä parhain leikkikaveri tytölle.


Isto, Nuotio & Airola: Typy ja topakka tonttu (Bazar Kustannus 2015)

Tonttu on varsin vallaton tapaus, jolta ei mielikuvitusta ja tarmoa puutu. Tonttu muun muassa aiheuttaa aamiaispöydässä vesivahingon, yllyttää Typyn askartelemaan laskuista lumihiutaleita ja pistää tädin joulupakettiin sekä tämän virkkuukoukun että silmälasit. Yhdessä tontun kanssa Typy myös tekee tekolunta pakastimen jäähileestä ja koristelee Berttä-tädin talon vessaa myöten joulupalloilla ja -nauhoilla. Täti kulkee kodissaan rätti kädessä ja toruu Typyä tämän aiheuttamasta sotkusta. Tonttu ehättää aina piiloon, eikä tädin tuikea katse hoksaa kuka on ollut Typyn apurina.

Täti ei arvosta Typyn ja tontun näkemää vaivaa, ja menettää lopullisesti hermonsa, kun ei löydä kaksikon paketoimia silmälasejaan mistään: "Nyt loppui tämä leikki! Minä en ole tänne joulua kaivannut!" täti puhisee ja kerää koristeet takaisin laatikkoon. Tonttu-rukka joutuu pahvilaatikkoon joulutavaroiden mukana.

Isto, Nuotio & Airola: Typy ja topakka tonttu (Bazar Kustannus 2015)

Juuri ennen jouluaattoa Typyn vanhemmat ilmoittavat, että remontti on valmis. Bertta-täti huokaisee helpotuksesta, mutta saakin vielä kokea viimeisen jouluyllätyksen. Typy näet päättää, että täti ansaitsee sittenkin kunnon joulun ja järjestää yhdessä vanhempiensa kanssa joulujuhlat tädin kotiin. Niinpä Bertta-tätikin huomaa, että ehkä joulu ei olekaan niin kauhea juhla kuin hän on jostain syystä ajatellut. Tonttu pääsee pois pahvilaatikostaan ja saa viettää juhlaa yhdessä Typyn ja tämän perheen kanssa.

Kirja on vallaton ja hilpeä, vaikka tarinasta löytyy myös vähemmän iloisia seikkoja: Bertta-täti vihaa joulua ja pieni Typy-tyttö joutuu aika pitkäksi aikaa eroon äidistään ja isästää. Bertta on etäinen eikä vaikuttaa kovin ankaralta, joten voin vain kuvitella, kuinka vaikea eloisan lapsen voi olla sopeutua Bertan kodin tarjoamaan ympäristöön. Typy säilyttää kuitenkin iloisen joulumielensä vieraassa kodissa, keksii tonttuystävänsä kanssa jouluista puuhaa ja koettaa parhaansa mukaan luoda ympärilleen jouluista tunnelmaa. Typy ei suutu tädilleen edes silloin, kun tämä kerää koristeet pois, vaan haluaa pelkästään ilahduttaa tätiään. Loppujen lopuksi juuri Typyn ansiosta tätikin saa sellaisen joulun, jota ei edes tiennyt kaipaavansa!

lauantai 5. joulukuuta 2015

Miten erityisherkkää lasta pitäisi kasvattaa?

Elaine N. Aronin kirjoittama kirja Erityisherkkä lapsi (Nemo 2015, arvostelukappale kustantajalta) on mielenkiintoinen teos, jonka tarkoitus on auttaa vanhempia tunnistamaan oman lapsensa mahdollinen erityisherkkyys ja tukemaan vanhempia erityisherkän lapsen kasvattamisessa. Elaine N. Aron on psykologian tohtori ja katsoo itse olevansa erityisherkkä. Lisäksi hän on erityisherkän lapsen vanhempi. Kirjan alkuosassa Aron esittelee erityisherkkyyttä käsitteleviä tutkimuksia, määrittelee, mitä erityisherkkyys tarkoittaa ja selventää, millä tavalla vanhempi voi testata, onko hänen lapsensa erityisherkkä. Kirjassa on jopa Aronin laatima testi lapsen erityisherkkyyden tunnistamista varten. Aron esittelee myös niitä haasteita, joita vanhemmat kohtaavat kasvattaessaan erityisherkkää lasta, mutta antaa myös kirjan toisessa osassa selkeitä neuvoja, miten erityisherkkää lasta voi tukea ja kasvattaa huomioiden hänen herkkyytensä. Hän käsittelee lapsen kasvua vauvaikäisestä täysi-ikäisyyteen asti.


Olen itse huomannut, että erityisherkkyydestä puhutaan nykyään paljon, ja olen itseasissa istunut pöytäkeskustelussa, josta kymmenestä ihmisestä yhdeksän sanoi tunnistavansa itsessään erityisherkälle ihmiselle ominaisia piirteitä. Kuitenkin Aron kirjoittaa, että tutkimuksissa on havaittu, että ihminen joko on tai ei ole erityisherkkä, eli kyseessä ei siis ole suure, jossa suurin osa ihmisistä asettuisi skaalan keskivaiheille.  Erityisherkkyys on Aronin mukaan synnynnäinen temperamenttipiirre, jota tavataan 15 - 20 prosentilla lapsista. Aron itse käyttää erityisherkkyyden kuvaamiseen ja tunnistamiseen neljää tämän tempperamenttipiirteen taustalla olevaa osa-aluetta: emotionaalista reaktiokykyä ja empatiaa (E), vivahteiden vaistoamista (V), ärsykkeiden liiallisuutta (Ä) ja syvällistä käsittelyä (S). Jos ihminen ei täytä jokaista näitä neljää tunnuspiirrettä (EVÄS), hän ei Aronin mukaan luultavasti ole erityisherkkä.

Erityisherkillä on kyky ja taipumus käsitellä asioita syvällisesti, hän prosessoi asioita läpikotaisin ja pohtii asioita joskus pitkäänkin ennen, kun tekee niistä omat johtopäätöksensä (S). Koska erityiseherkät ihmiset ovat tavallista tietoisempia sisäisistä ja ulkoisista tapahtumista, he ovat myös taipuvaisempia uupumaan helpommin kuin muut. Erilaiset ärsykkeet kuormittavat heidät nopeammin (Ä). Liiallinen ärsyketulva tai kuormittuminen voi saada erityisherkän lapsen vetäytymään, ahdistumaan tai jopa raivostumaan. Erityisherkkä lapsi ylivirittyy helposti. Koska erityisherkät ovat taipuvaisia käsittelemään asioita syvällisesti, heillä on kyky ymmärtää mihin asioihin on syytä kiinnittää huomiota ja mitä kannattaa opetella. Lapsi myös tuntee syvästi ja reagoi herkästi myös muiden ihmisten kokemiin tunteisiin (E). Erityisherkät lapset huomaavat herkästi myös erilaiset hajut, äänet, maut, katseet ja muut yksityiskohdat (V).

Aron on tutkimusryhmänsä kanssa huomannut, että lapsuuskokemukset vaikuttavat erityisherkkiin lapsiin tavallista voimakkaammin - niin hyvässä kuin pahassa. Onkin tärkeää, että lapsen kasvattajat osaavat huomioida hänen erityisherkkyytensä, mikä ei kuitenkaan tarkoita ylisuojelemista. Kirjan johtoajatus on se, että erityisherkillä ihmisillä on valtavasti annettavaa yhteiskunnallemme, eikä erityisherkkyyttä saa ajatella puutteena tai vikana. Minä itse olen sitä mieltä, että vanhempien ja muiden kasvattajien olisi tärkeää huomioida kaikkien lasten erilaisuus - ei vain erityisherkkien - ja kunnioittaa heidän yksilöllisiä ominaisuuksiaan.

Minua jäi mietityttämään, voiko vanhempi tosiaan tunnistaa lapsensa eritysherkkyyden tämän kirjan ja Aronin laatiman testin avulla. Teimme mieheni kanssa kyseisen testin, ja toinen meistä sai vastauksen, jonka mukaan lapsemme on erityisherkkä. Toisen saama vastaus taas tuki sitä, että lapsemme ei ole erityisherkkä. Mietin, kuinka tulkinnanvaraisia tällaisten testien kysymykset ovat, ja kuinka paljon ne johtavat ihmisiä jopa harhaan. Joku tulkitsee kysymykset omalla tavallaan ja vetää sitten aivan omat johtopäätöksensä. Kuinkakohan moni leimaa lapsensa erityisherkäksi ja sen perusteella vaatii tälle erityiskohtelua esimerkiksi koulussa? Tällaistakin olen nimittäin kuullut tapahtuneen... Toisaalta uskon, että oikeasti erityisherkän lapsen vanhemmalla tällaisesta teoksesta on valtavasti hyötyä: hän saa ehkä selityksen lapsensa käyttäytymis- ja reagointitavoille ja vinkkejä tämän kohtaamiseen. Minä itse luin suurella mielenkiinnolla luvun, jossa Aron listasi Kaksikymmentä neuvoa opettajille. Niissä hän kehottaa opettajia huomioimaan oppilaidensa kaikki erilaiset temperamentit, mikä on viesti, joka jäi minulle mieleen myös OKL:n ajoilta.

Jotenkin kirjasta jäi tunne, että Aron nostaa erityisherkät muiden yläpuolelle, vaikka hän kyllä vakuttaa, että siitä ei suinkaan ole kyse. On kuitenkin hieman outoa, miten hän toteaa, että: "maailma tarvitsee taidolla kasvatettuja erityisherkkiä ... ei-erityisherkät ovat usein liian lyhytnäköisiä ajattelussaan ja pinnallisia tunnekokemuksessaan selvittääkseen tärkeitä ongelmia. Vanhemmat ja opettajat, jotka tukevat herkkien lasten itsearvostusta ja auttavat näitä kehittämään maailmankatsomustaan sekä pääsemään hedelmälliseen vuorovaikutukseen ympärillään olevien ei-erityisherkkien kanssa, parantavat samalla elämää maapallolla merkittävällä tavalla." (Elainen N. Aron: Erityisherkkä lapsi, s.21)

perjantai 4. joulukuuta 2015

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2015 parhaita kirjoja


Pian on taas kirjabloggareiden aika äänestää ja valita kuluvan kirjavuoden parhaat kirjat! Äänestysohjeet julkaistaan tänään, ja varsinainen äänestys tapahtuu tammikuun 13. päivä. Tuttuun tapaan palkinnot jaetaan neljässä kategoriassa. Tänä vuonna minulla on kunnia emännöidä Blogistanian Kuopusta täällä Luetaanko tämä? -blogissa. Kurkkaa äänestysohjeet tästä postauksesta ja valmistaudu äänestämään omia suosikkejasi! 



Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2015

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2015 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa.

Kategoriat ovat:
  • Blogistanian Finlandia
  • Blogistanian Globalia
  • Blogistanian Kuopus
  • Blogistanian Tieto

Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan keskiviikkona 13.1.2016 klo 10.00. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa torstaina 14.1.2016 klo 10.00.

Blogistanian Finlandia 2015

Blogistanian Finlandia 2015 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2015 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011). Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi. 

Blogistanian Globalia 2015

Blogistanian Globalia 2015 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2015 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow). Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.

Blogistanian Kuopus 2015

Blogistanian Kuopus 2015 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2015 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Äänestys järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) ja Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY 2012). Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

Blogistanian Tieto 2015

Blogistanian Tieto 2015 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2015 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2015 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Äänestys järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin on palkittu Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2011). Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.

Osallistumisohjeet

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä teokset ja kirjoittanut niistä blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Osallistuja julkaisee listan blogissaan keskiviikkona 13.1.2016 klo 10.00 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (6.1.2016). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.

Bloggaaja voi muodostaa listan kaikkiin kategorioihin tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogiin.

Pisteytys

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan teoksen listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Järjestelyt

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. Voittajakirjailijoille järjestetään mahdollisuuksien mukaan kukitus. 

Tämän vuoden emäntäblogit on arvottu. Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden äänestysemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Paratiisilintu rohkaisee ottamaan onnen omiin käsiin

"- Täällä ei koskaan tapahdu mitään, yksi korppi raakkui.
- Eikä täällä koskaan tulekaan tapahtumaan mitään, huokaili toinen.
- Me kuolemme kaikki tylsyyteen, valitti kolmas"

Näin raakkuvat mustat korpit tulsistyneinä oksillaan keikkuen Marcus Pfisterin kirjoittamassa ja kuvittamassa lastenkirjassa Paratiisilintu (Lasten Keskus 2015*, arvostelukappale saatu kustantajalta). 



Korppien tylsä elämä muuttuu kirjaimellisesti kertarysäyksellä, kun niiden elämään tipahtaa joku, jollaista ne eivät ole koskaan ennen tavannet. Lintujen on helppo huomata, että tulokas ei ole korppi, ja nämä mustat pahanilmanlinnut miettivätkin heti, että sopiikohan se ollenkaan korppien joukkoon.

" - Se ei ole korppi, eikä se kuulu tänne, toinen totesi.
- Sillä on kuitenkin nokka, kolmas tarkasteli."




Erikoinen ilmestys paljastuu paratiisilinnuksi, joka on kaikkea, mitä korpit eivät ole: värikäs, iloinen, positiivinen ja valmis hulluttelemaan. Se yllyttää korppeja juhlimaan, laulamaan ja tanssimaan. Edes korppien tiukka tokaisu, että he eivät laula vaan raakkuvat, ei hämää paratiisilintua:

" - ... te ette laula, te raakutte. Se on oiva lähtökohta kunnon räppiin. Dugge dagga dugge daa... ei lauleta, vaan raakutaan ja kökötetään oksalla. "




Aluksi korpit torjuvat paratiisilinnun tanssikutsun täysin, mutta loppujen lopuksi ne laskeutuvat yksi kerrallaan alas oksalta ja liittyvät mukaan räppiin. Korpit innostuvat hitaasti, mutta päästyään alkuun, ne eivät meinaa millään lopettaa juhlintaansa. Kerättyään rohkeutta ja sysättyään ennakkoluulonsa syrjään ne tanssivat ja räppäävät paratiisilinnun johdolla myöhään yöhön, eikä niiden juhlinta lopu edes silloin, kun paratiisilintu lennähtää kohti uusia seikkailuja.



Paratiisilinnun sanoma on hyvin selkeä: Onni pitää ottaa omiin käsiinsä, eikä kenenkään kannata jäädä "oksalleen" kököttämään ja odottamaan, että elämässä tapahtuisi jotain mielenkiintoista. Uusi asia voi aluksi tuntua vaikealta, vieraalta ja jopa mahdottomalta, mutta kun sille antaa mahdollisuuden, voi se yllättää ja osoittautua parhaaksi asiaksi, mitä koskaan on tapahtunut. Sama pätee uusiin ihmisiin - ketään ei kannata torjua sen tähden, että he ovat erilaisia kuin itse sattuu olemaan. 

Mielestäni on hyvä, että lastenkirja rohkaisee lapsia sadun avulla kokeilemaan uusia asioita ja kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Paratiisilintu on juuri tällainen kirja. Sen heikkous on kuitenkin sen kuvitus, joka toistuu hyvin samankaltaisena sivulta toiselle. Sen lisäksi, että kuvat ovat hyvin samankaltaisia ovat ne myös  melko yksinkertaisia jokaisella aukeamalla. Kuvissa ei mustien korppien ja paratiisilinnun lisäksi ole oikein mitään muuta. Selattuani kirjan, ajattelin heti, että 3,5-vuotias esikoinen ei ehkä jaksa kuunnella koko kirjaa, koska kuvat ovat niin samankaltaisia koko ajan. Ilmeisesti tarina kuitenkin kiinnosti häntä, sillä hän kuunteli kirjan mielellään loppuun ja pyysi vielä kahtena seuraavanakin iltana tätä kirjaa iltasatukirjaksi. Paras kohta oli kuulemma räppikohta ja kuvissa oli hienoa paratiisilinnun sulat, jotka ovat hieman kiiltäviä ja kohollaan muusta kuvituksesta. 

*alkuperäisteos 2010

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Seeprakoiran seikkailut

Maija Haaviston kirjoittamassa lastenkirjassa Seeprakoiran seikkailut (Nordbooks 2015, saatu kustantajalta) tapahtumat ovat vauhdikkaita ja kerronta yhtä nopeatempoista.



Tapahtumat alkavat, kun Saara saa syntymäpäivälahjaksi videokameran, jolla hän kuvaa sisarustensa (?) kanssa musiikkivideoita. Lasten Veijo-koira pyörii turan innokkaasti keskellä kuvauksia, joten lapset päättävät ottaa sen mukaan filmaushommiin. Jannen lempiohjelma on Avara luonto, ja niinpä Veijosta tehdään luontodokumentin tähti. Se saa selkäänsä lohikäärmeen siivet, mutta ei yllättäen olekaan oikein yhteistyöhaluinen, eikä lohikäärmettä saada taltioitua filmille.

Maija Haavisti ja Aura Ijäs: Seeprakoiran seikkailut (Nordbooks 2015)

Naapurista haetaan leijonalta näyttävä Tessu-koira lainaksi, ja Avaraan luontoon saadaan siten esiintyjäksi lähes aito jalopeura. Veijosta tehdään tällä kertaa seepra, ja lapset vievät koirat puistoon tarkoituksenaan kuvata villi taka-ajokohtaus. Takaa-ajo filmille tallentuu, mutta ei suinkaan sellainen, kun kaverukset aluksi toivoivat... Hyvää materiaalia he silti saavat kuvattua, ja meinaavat tikahtua nauruun katsellessaan videota kotona tietokoneelta. Lopputulos ladataan tietenkin Internetiin, jotta kaikki muutkin pääsevät ihailemaan sitä.

Maija Haavisti ja Aura Ijäs: Seeprakoiran seikkailut (Nordbooks 2015)

Kirjan takakannessa lukee, että Seeprakoiran seikkailut kuvakirja 4 - 6-vuotialle, mutta minä suosittelisin tätä pikemminkin 6 - 9 -vuotiaille lukijoille. Kirjan lapset ovat suunnilleen sitä ikäluokkaa, ja uskon, että esi- ja alkuopetusikäiset lapset voisivat hyvin samastua kirjan päähenkilöihin. Kerronta on tosiaan aika nopeatempoista, eikä kaikkea tapahtuvaa ole kirjoitettu "auki", vaan lukija saa itse päätellä osan. Tämä vaatii lukijalta tai kuuntelijalta kykyä ymmärtää kuulemastaan/ lukemastaan sellaista, mitä tekstissä ei suoraan sanota. Aura Ijäksen laatima kuvitus onkin tärkeässä roolissa, sillä myös se vie kertomusta eteen päin. Ijäksen kuvissa henkilöt ovat mangatyylisiä, suurisilmäisiä hahmoja, jollaisia myös monet minun oppilaani tykkäävät piirtää.

Maija Haavisti ja Aura Ijäs: Seeprakoiran seikkailut (Nordbooks 2015)

Minulle tuli välittömästi kirjan luettuani mieleen, että tämän kirjan voisin lukea koulussa oppilailleni. Se toimisi hyvin motivaattorina draamajaksoon, jonka lopuksi oppilaat voisivat filmata oman lyhytelokuvansa, dokumenttiohjelmansa, uutiset tai vaikka musiikkivideon.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Anna ja Elvis leirillä

Enpä muista, milloin viimeksi olisin nauranut niin paljon ääneen kirjaa lukiessani, kun tein lukiessani Maria Kuutin kirjoittaman Anna ja Elvis -sarjan kolmatta osaa Anna ja Elvis leirillä (Karisto 2015, arvostelukappale kustantajalta). Kirjassa naureskellaan lempeästi sekä aikuisten hassuille tavoille että lasten vauhdikkaille tempauksille. Tässä sarjan kolmannessa osassa Annan äiti ilmoittaa koko konkkaronkan perheleirille isän vastustelumuminoista pahemmin välittämättä. Äidillä on näet kova tarve olla parempi kuin Muttisen Tarja, joka osallistui leirille kymmenen lapsensa kera. Annan isoveli jää kotiin, joten Elvis lähtee paikkaamaan Ilarin jättämää aukkoa. Tämä sopii Annalle, joka iloitsee saadessaan lomailla yhdessä parhaan ystävänsä kanssa.

Kirjan kuvat ovat Katri Kirkkopellon käsialaa.

Annan ja Elviksen sukset menevät kuitenkin pahemman kerran ristiin, kun Piitu-tyttö lyöttäytyy kaverusten seuraan. Piitu - ja yllättäen myös Elvis - höpisevät kaikkea kummallista tykkäämisistä ja rakastumisista, mutta Annasta tuntuu, että ainakaan Elvis ei kerro hänelle ihan kaikkea. Anna koettaa urkkia Elviksen salaisuutta ja onnistuu suututtamaan parhaan ystävänsä. Annaa kyllä harmittaa, mutta toisaalta hänestä on ihanaa, kun on saanut uuden ystävän, jonka kanssa hänellä tuntuu olevan ihmeen paljon yhteistä.

Meno leirillä on niin hulvatonta, että lastenryhmän vetäjä sairastuu äkillisesti, ja hätiin kutsutaan sarjan aikaisemmissakin osissa hulvattomia käänteitä aikaansaanut mummo. Mummo tekee parhaansa leirinvetäjänä ja haikailee samalla moottoripyörällä päristelevän Ilkka-poikaystävän perään. Leirin lopuksi salaisuudet selviävät, ja Annan vanhemmatkin näyttävät oppineen parisuhdekurssilla jotakin hyödyllistä.

Maria Kuutti on äidinkielenopettaja, ja hän osaa mielestäni todella hyvin kirjoittaa lasten elämästä ja aivoituksista. Anna ja Elvis leirillä käsittelee alakouluikäisten maailmaan vahvasti kuuluvia teemoja kuten kaverisuhteita, tykkäämisiä ja sosiaalisen kanssakäymisen pelisääntöjä. Kuutti nostaa kärjiestäen esiin myös meitä aikusia naurattavia aiheita. Annan äiti esimerkiksi vaikuttaa jo hieman hassahtaneelta verratessaan itseään ja perhettään Muttisten perheeseen, joiden elämä vaikuttaa pällepäin lähes yliluonnollisen täydelliseltä aina perheen yhteistä sahansoittoharrastusta myöten.

Kirjassa minua ilahdutti sen huumorin lisäksi myös Annan rakkaus kirjoja ja sanataidetta kohtaan. Tyttö kirjoittelee omia runoja ja unohtuu piiloleikin ajaksi ämpäriin lukemaan kirjaa. Anna löytää tosielämästä yhtläisyyksiä lukuisiin kirjoihin, ja Kuutti on taitavasti kirjoittanut tarinaan useiden tunnettujen lastenkirjojen nimiä. Hän tarjoilee lukijoille hulvattoman tarinan lisäksi runsaasti kirjavinkkejä.

Kirjasta ovat pitäneet myös Niina T. ja Lukutoukka-Krista. Ovatko Anna ja Elvis sinulle jo tuttuja hahmoja?

lauantai 21. marraskuuta 2015

Joulukalenterikirja: Ihan täysi tonttu!

Täällä satoi viime yönä ensilumi. Oli mahtava avata verhot ja huomata, että maa oli - jos nyt ei peittynyt, niin ainakin kevyesti kuorruttunut - valkoisella lumikerroksella. "(L)unta!" oppi kuopuskin heti sanomaan. Tämän luminen päivä inspiroi minua kirjoittamaan oivallisesta joulunodotuskirja, joka on jo muutaman viikon odottanut kirjakaapissani, että pääsemme lasten kanssa nautiskellen lukemaan sen loruja.



Kyseessä on nimittäin Tuula Korolaisen toimittama joulukalenterimainen lorukirja Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015, arvostelukappale kustantajalta), jonka kuvat on taiteillut Virpi Penna. Kirjaan on koottu kahdeksan runoilijan eli Hannele Huovin, Pia Perkiön, Jukka Itkosen, Tuula Korolaisen, Kaija Pispan, Eppu Nuotion, Jukka Parkkisen ja Annika Sandelinin kirjoittamia joulurunoja. Kirjan lorut on julkaistu ensimmäsitä kertaa, mutta ne on kuultu kerran aikaisemmin, nimittäin vuosi sitten joulukuussa osana Tarinoiden puisto -tapahtumaa.

Kuvausrekvisiittana toimineet piparit katosivat mystisesti hyvin pian kuvien ottamisen jälkeen!
Samoin teki valitettavasti myös pihammaame ohuen ohut lumihuntu.
Virpi Pennan kuvitusta kirjasta Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015)

Kirjassa on 26 lorua, jotka on jaettu joulukuun 1. - 24. päivälle. Annika Sandelinin kirjoittamat lorut on julkaistu ruotsiksi, ja ne on suomentanut Tuula Korolainen. Lorujen aiheet ovat jouluisia, ja moni niistä käsittelee tonttujen touhuja, perheen joulua ja jouluvalmisteluja sekä eläinten talvisia puuhia. Mukaan mahtuu myös muutama haikeampi loru, ja itsenäisyyspäivälle sekä Lucian-päivälle on omat runonsa. Omia tämänhetkisiä suosikkejani ovat Eppu Nuotin kirjoittamat Perhejoulu ja Vaarin joulu sekä Jukka Itkosen loruilema Kilpikonnan, hämähäkin sekä etanan joulu.


Virpi Pennan kuvitusta kirjasta Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015)

Pennan tekemät kuvat ovat hauskoja, ja mekin olemme niitä esikoisen kanssa jo hieman tutkailleet. Yritämme kuitenkin vielä säästellä kirjaa siihen joulukuun ensimmäiseen päivään saakka! Me luemme lasten kanssa paljon, mutta loruja voisimme lukea kyllä nykyistä enemmän. Ihan täysi tonttu! tarjoaakin kuin huomaamatta helpon keinon saada päivittäiselle lukulistalle hieman lisää runoja. Tämä kirja sopisi hyvin myös koululaisille luettavaksi. Voi hyvin olla, että kirja saa seilata laukussani kodin ja koulun väliä joulukuun ajan, jotta myös oppilaani pääsevät nauttimaan jouluisista loruista.

Virpi Pennan kuvitusta kirjasta Ihan täysi tonttu! (Lasten Keskus 2015)

Ihan täysi tonttu! on todella kiva vaihtoehto perinteisille suklaakalentereille.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tervetuloa Rauhalaan

Olen lukenut historiantutkija Jenni Kirveen toimittamia historia-aiheisia teoksia ja lukenut hänen kirjoittamiaan artikkeleita, jotka usein käsittelevät talvi- ja jatkosotaa vähemmän perinteisistä näkökulmista käsin. Pidin esimerkiksi hänen ja Sari Näreen yhdessä toimittamasta teoksesta Ruma Sota (Johnny Kniga 2008), joten kun minulle tarjoutui mahdolisuus lukea ja arvostella hänen kirjoittamansa lastenkirja, tartuin ilman muuta tilaisuuteen.



Tervetuloa Rauhalaan (Kustannus-Mäkelä Oy 2015, arvostelukappale kustantajalta) on siis historiantukija Jenni Kirveen ensimmäinen lastenkirja, ja sen satumaisen kuvituksen on luonut Annika Hiltunen. Kirja kertoo pienstä Toivosta, jonka kotona riidellään paljon ja joka pakenee äidin vihaista ääntä ja isän kireää ilmettä vintille omaan rauhalliseen maailmaansa. Erään riidan päätteksi isä heittää kännykän ikkunasta, ja Toivo toivoo olevansa tuo kännykkä, joka pääsee lentämällä pakenemaan ahdistavaa tilannetta. Toivo ei osaa lentää, mutta hän pakenee taas vintille omaan maailmaansa. Vintittimaailma on kuitenkin jotenkin muuttunut, ja Toivo huomaakin nurkassa pitkät, sinisenä hohtavat portaat, jotka johtavat hänet yläilmoihin.

Annika Hiltusen kuvitus on yltäkylläistä ja värikästä. Hänen suurisilmäiset hahmonsa tuovat mieleenki Katri Kirkkopellon kuvituksen teoksessa "Soiva metsä".

Jokainen Toivon ottama askel karistaa huolta ja pahaa mieltä lapsen mielestä pois, ja hän tuntee olonsa helpottuneeksi. Toivo kohtaa punatukkaisen Tyyni-nimisen naisen, jonka silmät loistivat kirkkaina kuin kevään ensimmäinen auringonsäde ja jonka käkättävä nauru selvästi kumpusi syvältä hänen ilkikurisen sydämensä uumenista. Tyyni on lähetetty huolehtimaan Toivosta, ja nainen kertoo, että Toivo on saapunut Rauhalaan, paikkaa, johon ihmiset päätyvät kuolemansa jälkeen.

" - Täällä asuu henkäyksen kevyt  ja suruton väki, joilta ovat kaikki tuskat kivut ja ahdistukset poistettu. ... Niin, tavallisestihan ihmiset pääsevät tänne vasta kun lakkaavat elämästä Tämänpuolisessa. ... Mutta lasten kohdalla olemme tehneet poikkeuksen. Sellaisten lasten, joilla on niin paljon huolia, että niiden ylitse on mahdotonta käydä yksin. Jos joku lapsi on oikein onneton, ... me mielihyvin otamme hänet tänne vierailulle aina silloin tällöin, jotta hänen ei olisi niin paha olla, Tyyni selitti. " (Jenni Kirves: Tervetuloa Rauhalaan) 


Tyynin olemus on nuorekas ja lempeä, ja minun on hieman vaikea yhdistää tähän hänen kuvaansa tekstin kertomaan käkättävää naurua ja ikiaikaisuutta. Ehkäpä hänet olisi voinutkin kuvittaa vanhaksi, lempeäksi muoriksi.

Toivo ja Tyyni lentävät suuren riikinkukon kyydissä ympäri Rauhalaa, ja Tyyni esittelee Toivolle sen ihmeellisyyksiä. Sitten hän tuo pojan suurelle vesiputoukselle, jonka läpi voi nähdä Tämänpuoliseen. Toivo pääsee sitä kautta seuraamaan vanhempiensa tekemisiä. Tyyni asettaa pienelle pojalle ison tehtävän, ja kertoo, että mikäli Toivo toimii oikein, voi tämä ehkä vaikuttaa siihen, mitä kotona tapahtuu.

Annika Hiltusen kuvitusta teoksessa Tervetuloa Rauhalaa (Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Toivo astuu putoukseen, ja näkee, että kotona äiti ja isä riitelevät ja huutavat edelleen. Hän ei jaksa sitä enää ja tempaisee pöytäliinan pöydästä niin, että lasit särkyvät. Poika pelästyy ja pakenee taas Rauhalaan, jossa Tyyni vartoo häntä. Nainen vakuuttaa, että Toivo onnistui muuttamaan kotinsa tilannetta, ja kotiinpalattuaan tämä huomaa asioiden olevan toisin. Toivo-rukka tahtoisi jäädä Rauhalaan, eikä usko vanhempien enää haluavan häntä luokseen. Tyyni vakuuttaa, että Toivo on tärkeintä, mitä tämän vanhemmilla on, ja saattaa pojan kotiin vieville portaille.

Kotona vanhemmat ovat tietysti kaivanneet pientä lastaan, ja kertovat Toivolle, miten huolissaan he ovat olleen. Vaikuttaa miltei taikuudelta, miten sulassa sovussa lapsen vanhemmat yhtäkkiä ovat. Äiti ja isä lupaavat viedä Toivon seuraavana päivänä lennättämään suurta riikinkukon muotoista leijaa.

" - Kyllä sinun täytyy ilmoittaa meille, ennen kuin lähdet lähdet minnekään. Mehän voimme vaikka kuolla huolesta, isä sanoo. ... - Ehkei se elämä kuoleman jälkeen olekaan niin kamalaa, ei teidän tarvitse turhaa sitä pelätä, Toivo mutisee hiljaa tyynyynsä, unen jo painaessa hänen silmäluomiaan kiinni." (Jenni Kirves: Tervetuloa Rauhalaan)


Toivon silmät ovat hämmentävän surumieliset joakisessa kuvassa - niissäkin,
joissa hänen tekstin mukaan pitäisi olla onnellinen.
Annika Hiltusen kuvitusta teoksessa Tervetuloa Rauhalaa (Kustannus-Mäkelä Oy 2015) 

Tervetuloa Rauhalaan on mielestäni haikea ja surullinenkin kuvakirja, jossa edes onnellinen loppu ei saanut kirjan mukanaan tuomaa surumielisyyttä pyyhittyä täysin mielestäni. Kuinka minua lukiessani surettikaan pienen lapsen elämä, joka on hänestä niin ahdistavaa, että hän haluaa paeta sitä Tuonpuoliseen, eli paikkaan, johon mennään yleensä vasta kuoleman jälkeen. Toivohan toivoo, että saisi jäädä Rauhalaan, eikä enää halua palata kotiinsa. Tyynin ja Rauhalan syli on Toivolle se turvallinen satama, jonka oman kodin pitäisi jokaiselle lapselle olla.

Kirjan tarkoitus on varmasti lohduttaa lasta, joilla omassa elämässään on huolta ja murhetta. Tarinassa koetetaan myös hälventää meitä ihmisiä niin usein kalvavaa kuolemanpelkoa, ja mielestäni jopa annetaan se kuva, että välillä kuolema voi olla helpotus. Mietinkin, onko tämä jo hieman vaarallinen viesti niille lapsille, jotka oikeasti ovat syystä tai toisesta masentuneita ja tahtovat paeta omiin maailmoihinsa.

Tarinassa Toivo onnistuu omalla toiminnallaan puuttumaan äidin ja isän riitelyyn saa kodin ilmapiirin paranemaan. Toki tarina on aina tarina, mutta totuus on kuitenkin se, että kaikkien perheissä vanhemmat eivät opi elämään sovussa, eikä siihen paljon lapsen tekemiset tai sanomiset auta. Ymmärrän, että Kirves on halunnut kirjoittaa tarinalle toiveikkaan ja onnellisen lopun, mutta ehkä loppuratkaisu olisi kuitenkin voinut olla hieman realistisempi. Jos Toivon vanhemmat olisivat esimerkiksi päättäneet erota, ja Toivo olisi siitä huolimatta lopussa tuntenut olonsa rakastetuksi ja onnelliseksi, toisi kirja luultavasti enemmän toivoa myös niille lapsille, joiden vanhemmat eivät enää tule keskenään toimeen. Toki sadut ovat satuja, ja niiden yksi tarkoitus on tuoda ilonpilkahduksia ja väriä harmaaseenkin arkeen, mutta tällä tarinalla on selvästi myös ns. kasvattava tarkoitus, joten siksi kiinnitän tässä niin paljon huomiota kirjan loppuratkaisuun.

Kaiken kaikkiaan Tervetuloa Rauhalaan on kaunis kuvakirja, jota lukisin lapselle harkiten, tunnustelllen oikeaa hetkeä ja kuulostellen lapsen tunteita. Se tarjoaa varmasti mahdollisuuksia keskustelulle, ja yhdessä lapsen kanssa voi vaikka miettiä, mikä saa hänen mielensä tuntumaan paremmalta, kun harmittaa tai tuntuu surulliselta. Kirja antaa toivottavasti myös vanhemmille ajattelemisen aihetta. Kuinka herkkiä ja haavoittuvaisia pienet lapset ovatkaan, ja miten meidän aikuisten käytös heihin usein vaikuttaa.

torstai 12. marraskuuta 2015

Satuja ja sanataidetta: Maami mustikka

Kirjailija Eppu Nuotio, sanataideopettaja Maami Snellman ja kuvittaja Sanna Pelliccioni ovat tehneet yhdessä satukirjan Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar Kustannus 2015, saatu kustantajalta), joka sisältää satujen lisäksi lukuisia sanataide- ja askartelutehtäviä sekä pieniä toiminnallisia tehtäviä. Näiden tehtävien avulla aikuinen ja lapsi voivat yhdessä jatkaa satujen käsittelyä ja syventää siten satukokemusta. Lapsi pääsee sukeltamaan syvemmälle sadun maailmaan, ja jatkamaan tarinaa omien töidensä kautta.



Kirjan sadut seuraavat vuoden kiertokulkua, eli jokainen seitsemästä sadusta ne linkittyy johonkin vuodenaikaan. Satuja voi hyvin lukea eri järjestyksessä, kun mihin ne on kirjaan sijoitettu, sillä jokainen kirjan saduista on oma itsenäinen tarinansa. Jokaiseen tarinaan liittyy runsaasti tehtäviä, joista lapsen huoltaja, opettaja, lastentarhanopettaja tai muu aikuinen voi valita kuhunkin hetkeen ja lapsen ikätasoon sopivat tehtävät. Erityisesti pidän kirjan sanataidetehtävistä, jotka tukevat pienen lapsen lukemaan oppimista ja tarjoavat hänelle mahdollisuuden käyttää mielikuvitustaan ja kirjoittaa omaa luovaa tekstiään. Tehtävät ovat kekseliäitä ja monipuolisia, ja kuten tekijät lupaavat, niitä on helppo muokata lapsen ikään ja taitotasoon sopiviksi. Sadut soveltuvat hyvin luettavaksi leikki-ikäisten ja alakoulun alaluokkalaisten kanssa.



Meillä esimerkiksi oli luokassamme alkusyksyllä ensin metsä-teema ja sen jälkeen siirryimme syksyn satoa -teemaan. Kirjan nimikkosatu Maami mustikka sopi näihin kahteen teemaan erinomaisesti, ja luin sen oppilaille ääneen luokassa. Sen jälkeen teimme tehtävän, jossa lasten piti keksi, millaista unta Maami mustikassa näki. Ekaluokkalaiset ovat vielä tässä vaiheessa vuotta hyvin eritasoisia kirjoittajia, joten osa piirsi unen, osa kirjoitti ja osa ehti tehdä molemmat. Sen jälkeen halukkaat saivat vielä kertoa muille ääneen keksimästään unesta. Lapset olivat tehtävästä innoissaan. Seuraavaksi tulen lukemaan sadun Tiina-Liina Tuiskusta ja teemme tehtävän, jossa pitää keksiä ja kirjoittaa talven resepti.

Maami mustikassa tehtävät on laadittu huolella, ja ne muodostavat kuvien ja tarinoiden kanssa toimivan  kokonaisuuden. Tämä tosiaan on sanataidekasvatusta ja lapsen luovaa ilmaisua tukeva satukirja, jossa tehtävät ovat samanarvoisessa asemassa kuvien ja tarinoiden kanssa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Hurmaavan hyvä lettikirja: Kaunista letittäen

Vaikka blogini keskittyykin esittelemään lasten- ja nuortenkirjoja, en malta olla esittelemättä lettikirjaa, joka on paitsi selkä myös erittäin kaunis teos. Kaunista letittäen. 21 selkeää ohjetta lettikampausten tekoon (Lettitehdas 2015) on kolmen naisen aherruksen tuotos, jota voin lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat oppia letittämään omia tai vaikka puolisoidensa tai lastensa hiuksia. 



Kirjan kirjoittaja ja siinä esiteltävien lettien tekijä on lettitaiteilija ja lettikurssien pitäjä Johanna Suominen, joka omien sanojensa mukaan halusi tehda lettikirjan, koska vielä vuonna 2014 hän ei onnistunut etsinnöistää huolimatta löytämään kirjakaupoista tai muualtakaan yhtään suomalaisat lettikirjaa. Niinpä hän päätti tehdä sellaisen itse. Valokuvaajaksi lupautui Suomisen ystävä, valokuvausta jo useita vuosia harrastanut - ja sittemmin myös oman toiminimen perustanut - Heli Manninen. Kirjan taittajaksi tarjoutui Suomisen toinen ystävä, graafikko Meri Yrjänä-Siivonen. Kirjan kuvissa esiintyvät mallit ovat tekijäkolmikon ystäviä, tuttavia, sukulaisia, lapsia sekä Lettitehtaan asiakkaita. Myös tekijät itse esiintyvät kirjassa malleina.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Kirjan valokuvaaja Heli Manninen on ystäväni, ja sain kuulla kirjasta sen ollessa vasta valmisteluvaiheessa. Odotin valmistumista innolla, sillä olen useasti googlaillut lettiohjeita, ja koittanut youtube-videoiden avulla väkertää juhlalettejä liukkaisiin hiuksiini. Toivoin, että saisin kirjasta selkeitä ohjeita ja hyviä vinkkejä kauniiden lettien tekemiseen. Toinen syy odottaa kirjaa, olivat Mannisen upeat kuvat. Hän on muun muassa ottanut lapsemme yksivuotiskuvat ja sisaruskuvat, joten tiesin odottaa kirjalta tyylikästä ja taidokasta visuaalista ilmettä. En pettynyt kummankaan odotukseni suhteen.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Kaunista letittäen kirjassa esitellään 21 erilaista lettikampausta, ja jokaisen kampauksen kohdalla on valokuvatut ja yksityiskohtaisin ohjein kirjoitetut vaihekuvaukset jokaisen letin tekoon. Lisäksi jokaisen lettikampauksen kohdalla on kaunis inspiraatiokuva, jossa ohjeen lettiä on hieman tuunattu juhlavampaan kuosiin. Kirjan ohjeet alkavat perinteisestä ranskalaisesta letistä, puoliranskalaisesta letistä, helposta hollantilaisesta letistä ja kalanruotoletistä.  Nämä letit toimivat monen muun lettikampauksen pohjana. Vaikeimpia lettejä ovat muun muassa kansikuvassakin näkyvä hollantilainen kruunu ja spiraaliletti, jossa puoliranskalainen letti kiertää spiraalimaisesti pään ympäri. Jokainen letti on "tähditetty" 1 - 3 tähdellä sen mukaan, kuinka haastava kyseinen lettikampaus on. Kirjan loppuun on koottu myös vinkkejä letittämiseen. Niiden joukosta löytyy ohjeita, miten pystyy letittämään sekä liukkaita hiuksia että omia hiuksiaan. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Itse toivoin, että kirjassa olisi ohje valkin avulla tehtyyn lettinutturjaan, jonka kuvan näin jossain Lettitehtaan kurssikuvissa. Kirjasta tosiaan löytyy ohje kyseiseen kampaukseen, ja pitihän sitä heti kokeilla. Tavasin ensin ohjeet ja ryhdyin sitten hommiin. Täytyy sanoa, että homma ei ollut helppoa, mutta sain kuin sainkin nutturan kasaan. Harjoittelu tekee varmasti mestarin tässäkin lajissa. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Tänään tein itselleni otsaletin, jollaisia olen ihaillut monella, mutta jota en ole omin vauin osannut tehdä. Nyt koin niin sanotun ahaa-elämyksen, kun luin kirjan ohjeet ja totesin, että tämähän on ihan helppo! Kaunista letittäen ei siis tietenkään tee lukijastaan - ainakaan heti kättelyssä - Suomisen veroista letittäjätaituria, mutta selkeät ohjeet ja hyvän alun se kyllä tarjoaa.


Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)