sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Majakan jouluvalo

Pirkko Vainion kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Majakan jouluvalo (Lasten Keskus, 2014) on hempeän lempeä joulukertomus, jossa miljöö on jotain aivan toista kuin perinteisissä joulukirjoissa. Satu sijoittuu kaukaiselle pohjoisen meren saarelle, jonka vanhassa, käytöstä poistetussa majakassa asustelee joukko tonttuja. Näillä tontuilla on tärkeä tehtävä toimia joulupukin apureina, eli nikkaroivat syksyn ja alkutalven kylminä päivinä puisia leluja, jotka joulupukki on heltä tilannut. Jouluaaton lähetyessä pukki tulee laivalla hakemaan tilaamiaan lahjoja, ja siksipä on erityisen tärkeää, että vanhan majakan valot ovat päällä, jotta joulupukki näkee rantautua.


Valoista ja lämmityksestä huolehtiminen on ikäkkään Perttu-tontun luottotehtävä. Paha vain, että Perttu ei aina meinaa muistaa, mihin hän kätkee tavaroita, ja niinpä kallisarvoiset tulitikutkin pääsevät katoamaan juuri ennen joulupukin saapumista. Tontut ehtivät jo hätääntyä, sillä etsinnöistä huolimatta tulitikut eivät tahdo löytyä. Onneksi satu saa kuitenkin onnellisen lopun, ja joulupukki saa lastattua laivansa täyteen arvokkaita leluja, joiden tehtävä on ilahduttaa lapsia ympäri maailmaa.


Vainion satu on selkeä ja hyvin luettavissa myös vajaa kolmevuotiaalle. Hänen kuvituksensa on melko perinteista, mutta mielestäni on oikein mukavaa, että Vainio on sekoittanut sivuille väri- ja mustavalkokuvia sekä sarjukuvastrippejä, jotka elävöittävät kertomusta. Tällä tarinalla aloitamme kotona joulukuun joulusatujen sikermän.



Tunnelmallista ensimmäistä adventtia kaikille!

Ensimmäinen adventti

Tästä ensimmäisestä adventista on hyvä aloittaa joulukirjojen esittely. Esittelyyn on joulukuun aikana tulossa sekalainen kokoelma niitä joulukirjoja, joita meillä luetaan. Mukana on myös muutama kirjasuosikki omastakin lapsuudestani. Mukavaa joulunodotusta!


perjantai 28. marraskuuta 2014

Lapsuuteni sankaritar - Anni Polvan Tiina


Kirjakaapin avain -blogissa on ollut syys-marraskuun ajan menossa Nostalgiset nuortenkirjat -haaste. Kun näin haastepostatuksen, teisin heti, minkä lapsuuteni suosikkikirjan aion lukea. Rakastin alakouluikäisenä Anni Polvan Tiina-kirjoja ja ihailin kirjojen päähenkilöä, rohkeaa Tiinaa todella paljon.

Koska pidin Tiinoista niin paljon, olin kerännyt niitä omaankin kirjakokoelmaani. Osa Tiina-kirjoistani on äitini vanhoja, osa omaa perua ja yksi on siskoni hyllystä. Nyt kävin vielä kirjastossa lainaamassa Kariston 2000-luvulla julkaisemia yhteisniteitä, joita on yhteensä kuusi. Uusin niistä on Tunnollinen Tiina (2014). Olikin hauska huomata, että näitä tyttökirjoja julkaistaan edelleen!


Muistan, että nuorena minua viehätti Tiina-kirjoissa muun muassa juuri Tiinan henkilöhahmo. Tiina on rohkea ja reipas, toisinaan hieman ajattelematon, mutta kuitenkin äärimmäisen reilu ja suurisydäminen tyttö, jonka elämää kirjoissa seurataan aina kansakoulun kolmannelta luokalta teini-ikäiseksi saakka. Ihailin Tiinan suorasukaisuutta sekä sitä, että hän uskoi tyttöjen pärjäävän kaikessa ainakin yhtä hyvin kuin pojat. Taisin myös hieman kadehtia hänen urheilullisuuttaan ja rohkeuttaan. Vaikka Tiina tekee kirjoissa toisinaan tyhmyyksiä, hän ei ole koskaa tahallaan ilkeä, vaan puolustaa aina heikompiaan eikä osaa valehdella. Tiinan herkkä omatunto saattaakin hänet monet kerrat vaikeuksiin, kun hän ei halua esittää valkoista valhetta tai päästä itseään siitä, mistä aita on matalin. Jotenkin luulen, että ainakin tämän viimeisimmän ominaisuuden minä tulin omineeksi Tiinalta huomaamattani, kun halusin lapsena tulla hänen kaltaisekseen... Tiina on varsinainen poikatyttö, eikä sovi perinteiseen, vaadittuun tytön rooliin. Monesti hänen äitinsä tuskaileekin, että Tiinan kuuluisi olla poika.

Tiina perheineen asuu kerrostalossa keittiön ja kamarin kokoisessa asunnossa. Perheen äiti on ajan tavan mukaan kotiäiti ja isä tienaa elannon perheelleen. Tällainen roolijako oli varsin perinteinen tuohon ajankohtaan, kun Polva on kirjoittanut Tiinat. Tiinan isoveli Veli on Tiinaa vanhempi, ja ensimmäisessä kirjassa hän on jo 15-vuotias. Tiina ja Veli ovat jatkuvasti tukkanuottasilla, ja lasten tiukka äiti päivitteleekin, tapellaanko missään muussa prheessä niin paljon kuin heillä. Siinä, missä Tiinan äiti on tiukka ja pitää topakasti kuria, on Tiinan isä mitä kiltein ja hyväsydämisin mies. Tiinan omatunto puhuu usein isän äänellä, ja juuri isältään hän on oppinut, että heikompia ei saa kiusata, valehteleminen on rumaa eikä muiden mielipiteistä kannata välittää. Isä on Tiinalle kaikki kaikessa, ja hänen syliinsä Tiina käpertyy purkamaan pahaa mieltään tai kysymään neuvoa. Vaikka äiti on Tiinalle rakas, eivät he halaile toisiaan ja osoittavat vain vähän hellyyttä toisilleen. Tiina jopa huokailee, että perheen kissa saa äidiltä enemmän halauksia kuin hän.

Koska Tiina on niin iloinen ja avoin, on hänen helppo saada uusia ystäviä, sillä ihmiset vaistomaisesti pitävät hänestä. Tytön rakkain ystävä on samassa pihassa asuva Juha, jonka kanssa Tiina seikkailee, jakaa salaisuuksia, mutta myös tappelee. Juhan lisäksi pihassa asuu talonmiehen poika Kalle, ujo Elvi, hieno, mutta toisinaan myös kiero Leila ja joukko pikkulapsia. Koulussa Tiinan ystäviä ovat Iisa ja Hilda sekä Tiinalle karamelleja kantava Matti, joka on valtavan ihastunut villiin Tiinaan. Jo ensimmäisinä päivinään oppikoulussa Tiina saa itselleen myös vihamiehen, kun hieman itseään vanhempi Kaisa ottaa Tiinan silmätikukseen.

Tarkoitukseni oli lukea kaikki sarjan 29 osaa, mutta aikani ei tosiaan riittänyt, sillä huomasin haasteen vasta kuluvan kuun alussa, enkä valitettavasti onnistunut saamaan sarjan kaikkia osia käsiinikään. En tiedä, mitä on tapahtunut sille Tiina-kirjakokoelmalle, joka kirjastossamme oli, kun minä olin alakoulussa, mutta nyt Tiinoja ei ollut lainattavissa kuin muutama noiden uusien yhteisniteiden* lisäksi. Tämän haasteen aikana luin seuraavat Tiinat:

Tiina (Karisto 1995, 1. painos 1956)
Sarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, miten Tiina muuttaa uuteen kerrostaloon ja tapaa siellä kaikki pihan lapset. Hän onnistuu lunastamaan paikkansa talon lasten keskuudessa olemalla oma rehti ja rohkea itsensä. Talven aikana Tiina oppii luistelemaan ja osoittaa taitonsa muun muassa mäenlaskussa ja tappelemisessa. Reipas sankaritar onnistuu myös löytämään ratkaisun perheen taloudellisiin huoliin...

Tiina aloittaa oppikoulun (Yhteisniteessä Tiina Koulussa, Karisto 20011, 1. painos 1957)
Sarjan toisessa osassa Tiina pääsee sisälle oppikouluun. Hänen luokallaan on jo oman pihan lapsista Leila, joka kuitenkin kuuluu "kermasakkiin", jonka jäsenistä erityisesti nokkava Kaisa ei voi sietää Tiinaa. Tiina onnistuu olemuksellaan ihastuttamaan ja vihastuttamaan opettajakunnan aina rehtoria myöten. Tytön hyväsydämisyys käy selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän lahjoittaa omat nahkakenkänsä sairaalle ja köyhälle luokkatoverilleen, vaikka kumisaappaissa kulkeminen tietääkin mahdollista pilkkaa muiden koululaisten taholta. Kirjan lopussa Tiina jännittää, miten ensimmäinen oppikouluvuosi häneltä sujuikaan, ja kannattaako todistuskirjaa edes kantaa kotiin asti.

Tiina toimii (Karisto 1971, 1. painos 1959)
Tiina toimii on sarjan neljäs osa, joka keskittyy yhteen kesäkuukauteen Tiinan elämässä. Tiinan rakas isä sairastuu ja joutuu puoleksi vuodeksi parantolaan. Koska äiti on huolissaan perheen toimeentulosta ja velikin pääsee töihin, päättää Tiina kantaa oman kortensa äidin talouskassaan. Hän hankkiutuu lapsenlikaksi ja juoksu(piika)tytöksi rikkaaseen tohtorisperheeseen, jonka kolmessa lapsessa riittää päänvaivaa jopa Tiinalle. Kaikkein hankalin on kuitenkin perheen äiti, joka pitää palvelusväkeään toisen luokan kansalaisina. Tiina kuitenkin selviää sisunsa turvin kauheistakin päivistä eikä jätä palveluspaikkaansa kulumallakaan.

Tiinan uusi ystävä (Yhteisniteessä Tiina ja kaverit, Karisto 2009, 1. painos 1965)
Tämän kymmenennen kirjan tapahtumat ajoittuvat vain muutaman päivän sisällä, mutta noiden päivien aikana Tiinalle ehtiikin tapahtua kaikenlaista. Koulusta saadaan pari lupapäivää, jotka Tiina päättää käyttää tutkimalla kevään tuloa. Retkellään hän tapaa uuden tytön, Tuijan, jonka kanssa ystävyys alkaa myrskyisästi tappelulla eväsleipien omistajuudesta. Tuija on kuitenkin mukavaa seuraa, mutta Tiina oppii huomaamaan, että toisille ihmisille totuus, reiluus ja puhtaus eivät olekaan niin itsestäänselviä arvoja kuin hänelle. Riipaisevaa luettavaa on myös Tuijan kuvaukset perheestään ja tämän into päästä sisälle Tiinan perheeseen. Tiinakin ymmärtää, miten oikeastaan on ihan mukavaa, että äiti komentaa, pitää kaiken siistinä ja toruukin tarvittaessa. Tiinan ja Tuijan ystävyys syntyy ja kuolee muutaman päivän sisällä, mistä Tiina on loppujen lopuksi jopa huojentunut.


Hieman jännitti lukea uudestaan näitä omia vanhoja suosikkejani, sillä pettymys olisi ollut suuri, jos olisin huomannut, että nämä kirjathan ovat kömpelösti kirjoitettu eivätkä ansaitsekkaan enää paikkaansa suosikkikirjasarjojeni joukossa. Ilokseni voin todeta, että Tiinat viehättävät minua yhä. Nykyään olen tietysti kiinnostunut Tiina-kirjojen vuosikymmenten takaisesta maailmasta - historiasta, kun kerran olen muutenkin kiinnostunut. Silti minua viehättää edelleen myös Tiinan hahmo ja Polvan luomat henkilösuhteet. Kirjoissa löytyy myös monia tämänkin päivän tyttökirjoille tyypillisiä teemoja, joiden takia kirjat varmasti miellyttivät aikanaan äitiäni ja sitten vuorostaan minua. Ystävyys, koulumaailma, perhesuhteet, ihastumiset, ihmissuhteet, hauskanpito, seikkailut ja moraaliset ongelmat ovat teemoja, jotka jaksavat varmasti kiinnostaa lukijoita vuosikymmenistä toiseen. 

Koska kirjojen laina-aikoja voi aina jatkaa, taidanpa kuitenkin tämän haasteen ulkopuolella lukea läpi ne Tiinat, jotka käsiini onnistuin saamaan! Tämä oli ehdottomasti oikein hauska haaste, johon kannatti tarttua.

*Itse en hirveästi innostunut näistä yhteisniteistä. Paksuja kirjoja on hankalampi lukea, eivätkä kirjat ole niissä oikeassa etenemisjärjestyksessä. Yhteisniteet on luotu teemoittain, joten itseni kalatinen lukija, joka haluaa lukea kehystärinan kokonaisuutena, joutuu hyppimään niteestä toiseen. Plussaa kuitenkin siitä, että Tiinoja ylipäänsä julkaistaan vielä nykyään. Tunnollinen Tiina on julkaistu myös sähkökirjana.  

Yhteisniteet:
 - Tunnollinen Tiina (2014)
- Tiina koulussa (2011)
- Tiina harrastaa (2010)
- Tiina ja kaverit (2009)
- Tiinan kesäretket (2008)
- Tiina ja Juha 2006

psst... Nopeat lukijat ehtivät vielä osallistua mukaan tähän haasteeseen, joka takuulla herättää nimensä mukaan nostalgisia muistoja!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Taaperon talvikirja

Pidän todella paikalliskirjastostamme. Siellä on aina hienosti esille erilaisten teemojen ympärille kasattuja lasten- ja nuortenkirjoja. Käymme kirjastossa viikottain, ja lähes aina esillä on jokin uusi teema. Nyt esillä on sekä joulu- että talvikirjoja. Tällä kertaa lainasin pari joulukirjaa ja yhden erityisen suloisen näköisen pahvikantisen talvikirjan.


Il Sung Na on kirjoittanut tämän pettävän yksinkertaisen näköisen taaperokirjan (suom. Annukka Ahola, Egmont/Kirjalito, 2012), jossa yhdessä pikkupun kanssa tutkitaan eläinten talvehtimista. Kirja sopi meille hyvin, sillä olemme pitkin syksyä tutkineet lähialueellamme vipeltäviä oravia (niitä on paljon!) ja ihmetelleet niiden touhuja. Samalla olemme keskustelleet esikoisen kanssa siitä, että osa eläimistä vaihtaa talvella turkkinsa väriä, osa kerää talvivarastoja ja toiset nukkuvat läpi talven.



Hrrr Talven tarina kertoo juuri näistä samoista asioista, ja kiehtoi poikaamme selvästi. Esikoinen osasi jo itsekin kertoa kuvista, mitä pupun turkille talvella tapahtuu ja mihin oravat tarvitsevat niin valtavasti tammenterhoja. Kirjasta tosin huomasi, että se ei kerro meidän Suomen luonnosta, sillä pupujen ja oravien lisäksi siinä kerrottiin, miten kilpikonnat ja krokotiilit talvehtivat.



Kuvitus tässä taaperokirjassa miellyttää minun silmääni, vaikka pojallamme olikin selvästi hankaluuksia tunnistaa, mikä eläin oli karhun talviunta käsittelevän aukeaman kuvassa. Kuvat näyttävät siltä, että taiteilija on ensin luonut jonkin pohjakuvan/kankaan, josta on sitten muotoillut haluamansa eläimen/kasvin/asian. Tällaisella tekniikalla on varmasti jokin hieno nimikin, eli valistakaa te viisaammat, jos tiedätte, mitä tyyliä kuvat edustavat!

Yhtä kaikki tämä on oikein näppärä taaperon "kokoinen" kuvatietokirja talvisen luonnon ihmeistä. Meillä tästä kirjasta tykättiin kovasti!


Tämä kirja osallistuu Ullan Luetut kirjat -blogin Talven lukuhaaste -haasteeseen.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Villiä menoa Tarinoiden puistossa

No niin, nyt on sitten tarinoiden puisto niin sanotusti nähty ja käyty. Uudestaankin olemme menossa, sillä kuten jo tuohon aikaisempaan kirjoitukseeni lisäsin, olimme sekoittaneet päivät, ja Tempoa tenaviin -työpaja on vasta tammikuussa! Noh, puistossa on niin paljon koettavaa, että on luultavasti ihan hyvä, että nyt keskityimme pelkästään puiston tutkimiseen ja työpajaosuus jäi sitten myöhemmäksi. Voitte arvata, miten tuollainen vajaa kolmevuotias villiintyi, kun pääsi ympäristöön, joka on täynnä salaisia majoja, tunneleita ja luolia. Yleensä niin rauhallista esikoistamme oli liki mahdoton saada pysymään paikallaan, sillä hän tahtoi nähdä KAIKEN. Taidolla tehdyssä Tarinoiden puistossa riittikin katseltavaa, ja jo pelkästään kuvitusnäyttely oli hykerryttävä. Siihen olisin halunnut syventyä tarkemminkin, mutta sattuneesta syystä en päässyt pysähtymään niin pitkäksi aikaa....



Yhdessä Pro lastenkirjallisuus - Pro barnlitteraturen ry:n kanssa puiston toteutuksessa on mukana myös HelMet -kirjastot, ja se oli koonnut puistoon Vinkkikioskin, jonka tarjoamista vinkkilistoista pääsi valikoimaan, millaista kirjallisuutta olisi mukava lukea. Kioski - kuten muukin puisto - oli tehty niin houkuttelevat näköiseksi, että se varmasti kiinnittää kävijöiden huomion ja toivottavasti innostaa ihmisiä nappaamaan vinkkilistoja mukaansa. 








Juttelin puiston henkilökunnan kanssa, ja he toivottivat kaikki mahdolliset kävijät tervetulleiksi puistoon vaikka vain levähtämään ja lukemaan yhden kirjan. Senaatintorin ja Kauppatorin välissä sijaitseva Virka Galleria onkin oikein hyvällä paikalla ja sinne on helppo mennä piipahtamaan ostosreissun lomassa... Minä olisin mielelläni käpertynytkin johonkin pienistä majoista lukemaan, mutta esikoista ei edes lukemattomat puistossa olleet kirjat kiinnostaneet niin paljon kuin villi juoksentelu olisi kiinnostanut. Hän halusi mieluummin vetää lohikäärmeen häntää, ryömiä tunnelissa, käydä hattivattiluolassa, moikata mörköä ja tanssia Mikko Mallikkaan kanssa.. Paikalla oli pari muutakin arviolta nelivuotiasta poikalasta, joilla näytti olevan ihan samanlaiset mielenkiinnon kohteet kuin meidänkin vekarallamme. Vähän vanhemmat lapset luultavasti nauttisivat myös lukuisista lukumahdollisuuksista...

Joko te olette käyneet Tarinoiden puistossa vai oletteko vasta kenties menossa tutustumaan sinne? Mitä piditte? Entä mitä lapsenne tykkäsivät?

Mukavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Tarinoiden puistoon!

Huomenna meidän on tarkoitus lähteä seikkailemaan Tarinoiden puisto -lastekirjallisuus ja kuvitustapahtumaan Helsinkiin Virka Galleriaan. Kyseessähän on siis Pro lastenkirjallisuus - Pro barnlitteraturen ry:n järjestämä kolmikuinen lastenkirjallisuustapahtuma, jonka puitteissa Virka Galleriaan on rakennettu muun muassa suomalaista lastenkirjallisuutta esittelevä kuvitusnäyttely, sekä erilaisia tapahtumia ja työpajoja. Tapahtuman kohderyhmänä ovat pääosin lapsiperheet ja päiväkoti- sekä koululaisryhmät. Kävijät voivat mennä Tarinoiden puistoon myös lukemaan ja kuuntelemaan muiden lukemia satuja.
Kuvituskuva Anja Reponen

Me osallistumme torstaina taaperoille tarkoitettuun "Tempoa tenaville" -työpajaan, joka on tarkoitettu kotona oleville taaperoille. Jännää, mitä työpajassa tapahtuu ja miten esikoinen innostuu siihen osallistumaan... Odotan kovasti, että pääsen katsomaan, millaisesta tapahtumasta on kyse. Loistavaa, että suomalaista lastenkirjallisuutta tuodaan esiin! Taphatumasta ovat kirjoittaneet ainakin Valkoinen Kirahvi ja Viivi/ Värikäs päivä LastenkirjablogistaLukulampun  pääosin Tarinoiden puiston kuvitusnäyttelyä käsittelevää artikkelia pääset lukemaan tästä.

EDIT. 20.11. Juuh... Jonkin ihmeen informaatiohäiriön (luultavasti oman lukuvirheeni!) takia olimme menossa tänään työpajaan, joka pidetään vasta tammikuussa! Noh, ei se mitään. Tarinoiden puisto oli silti hieno ja hauska kokemus. Ilman muuta käymisen arvoinen paikka!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Joulukuussa...

Joulukuussa meillä luetaan tietenkin paljon joulukirjoja ja syödään paljon pipareita, konvehteja, joulutorttuja ja juodaan glögiä. Löysin vanhempieni varastosta omat vanhat lastenkirjani, joista monet olen aikanaan saanut Lasten Parhaat Kirjat -kirjakerhon kautta. Laatikoissa oli monta rakasta kirjasuosikkiani, ja aika monta joulukirjaa myös. Omasta kirjastostamme olen käynyt jo lainaamassa varastoon jouluisia kirjoja, ja muutaman olemme jo lukeneetkin - vähän olemme siis jo fiilistelleet joulua ennakkoon!

Joulukirjojen kasastamme löytyy muun muassa pari Minttu-kirjaa, yksi Pekka Töpöhäntä, Mauri Kunnaksen taaperoille tarkoitettu joulukirja ja oma lapsuusajan suosikkijoulukirjani... Tompan joulua olemme lukeneet moneen otteeseen, kun se Tompan juhlakirjasta kerran löytyy. Näitä kirjoja olisi siis tarkoitus lukea ja mahdollisuuksien mukaan tietysti myös esitellä teille sitten joulukuussa! Pysykäähän mukana - varsinkin, jos jouluiset tunnelmat kiinnostavat. :)


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Miljan talvi

Miljan talvi (Otava, 2002) on Reetta Niemelän kirjoittama ja Leena Lumpeen kuvittama hyväntuulinen lasten tietokirja, joka on kirjoitettu sadun muotoon. Milja- tyttö viettää talvea mökillä yhdessä isoisänsä kanssa ja tekee monia erilaisia luontoon liittyviä havaintoja. Hän tutkii eläimiä ja niiden jälkiä hangella, kasveja, lintuja ja sääoloja. Miljan oppaina ja opettajina toimivat kaksi viisasta vanhusta: Miljan isoisä Ukko Mansikka ja naapurin Iita-muori. Molemmilla on hallussaan monta hyvää reseptiä, vinkkiä ja perinnetietoa, jotka he jakavat Miljan kanssa. Lukija oppii yhdessä pikkutytön kanssa valtavan paljon siitä, miten eläimet talvehtivat, miltä luonto näyttää talvella ja mitä kaikkea luonnossa voi talvella nähdä ja tehdä.


Varsinaista juonta huippukohtineen ja ongelmineen tässä kirjassa ei ole. Tarina etenee verkkaisesti pienistä tapahtumista toisiin. Milja esimerkiksi sairastuu flunssaan, josta neuvokas isoisä hänet parantaa keräämiensä yrttien ja höyryhengitysteltan avulla. Iita puolestaan opettaa Miljan askartelemaan tanssivan kukon, ja onpa tämä askarteluohje liitetty kirjaan lukijaakin varten. Muutenkin kirja sisältää monia pieniä ohjeita ja reseptejä lukijoita varten. Jos lukija siis haluaa, voi hän vaikka kokeilla tehdä Ukko Mansikan palsternakkavoita, Iitan omenakorun tai vaikka lumisia oksia jauhoja käyttämällä.

Tiesitkö, että jos saunassa tulee liian kuuma, kastele saunavasta ja laita se päähäsi. Johan olo viilenee!
Teksti sisältää paljon tietoa, joka jaetaan lukijalle kuin varkain. Milja esimerkiksi tutkii lumihiutaleita ja pohtii, miten on kummalista, että maailmassa ei ole kahta samanmoista hiutaletta. Ukko ja Milja peittelevät Ukon kukat havunoksilla, sillä Ukko ei halua, että suojasään jälkeen tuleva pakkanen pääsee puraisemaan hänen kukkansa pilalle. Metsäretkellä Milja ja Ukko huomaavat lumikiteissä hyppyhäntäisiä, jotka ovat Ukon mukaan varma kevään merkki. Samalla retkellä he ihastelevat ruostesiipiperhosen toukkaa, joka on lähtenyt talvikävelylle. Kun Milja tekee hiihtoretkellä lintuhavaintoja, katsovat Ukko ja Milja yhdessä mökillä lintukirjasta, mitä lintuja Milja olikaan nähnyt. Tätä kirjaa lukiessa tuli itsellekin sellainen tunne, että pitäisi kaivaa eläinkirja esiin ja tarkistaa, miltä kaikki kirjassa mainitut linnut ja muut eläimet oikein näyttävätkään. Onneksi kirjan viimeiseltä aukeamalta löytyy kuvat kaikista kirjassa mainituista elämistä, myös niistä pienistä hyppyhäntäisistä, joista minä ainakaan en ollut koskaan kuullutkaan.

Talventörröttäjiä ja oravan jättämiä jälkiä
Lumiakka lyhteineen ruokkii pihan lintuja
Leena Lumme on kuvittanut kirjan kauniisti ja tietokirjalle sopivan tarkasti. Kirjaa on ilo lukea, ja heräsipä mieleeni sellainen ajatus, että tämä olisi ollut oiva kirja lukea vuosi sitten ekaluokkalaisilleni, kun meillä oli yllissä aiheena metsä, eliöt ja eläinten talvehtiminen. Noh, jonain toisena vuotena sitten varmasti!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Tompan juhlakirja ja kauhistuttava Tohtori Korva

Tomppa-kirjoista on kuluneen vuoden aikana tullut meille kovin rakkaita kirjoja. Muistan Kristiina Louhen ihastuttavat lastenkirjat jo omasta lapsuudestani, jolloin minulle luettiin Aino-kirjoja. Tomppa on meille kuitenkin suhteellisen uusi tuttavuus, sillä olen lukenut niitä vain näin aikuisiällä, omalle esikoiselleni tietenkin. Minä tykkään kovasti lukea näitä kirjoja ja poikamme tykkää kovasti kuunnella. Onkin aika riemastuttavaa, kun löytää sellaisen lastenkirjan, jonka lukemisesta nauttivat molemmat: aikuinen ja lapsi.

Veikkaan, että emme ole ainoa suomalainen lapsiperhe, joka on ihastunut Kristiina Louhen kirjoitus- ja kuvitustyyliin. Neuvolatätimme seinätkin ovat täynnä Tomppa-kirjoista tuttuja kuvia julisteiden muodossa. Teimme esikoisen pyynnöstä tänäänkin reissun kirjastoon, ja löysin sieltä Kristiina Louhen kokoelmateoksen Tompan juhlakirja (Tammi, 2013). Se sisältää seuraavat Tomppa-kirjat kirjat: Arjen iloja ja ihmeitä, Meidän Tomppa, Tomppa ja mummolan yö, Tompan joulu, Tomppa ja Taatelin maito ja Tomppa ja tohtori Korva. Olemme aikaisemmin lukeneet Meidän Tompan, Tompan joulun ja Tomppa ja Taatelin maidon. Jälkimmäinen oli suuri menestys ja pysyi kestolukemistossamme varsin pitkään, kuten olenkin jo aikaisemmin kirjoittanut.


Luulenpa, että lukijoita - sekä isoja että pieni - miellyttävät Tomppa-kirjoissa arkiset tarinat, joihin on helppo samastua. Kuvat ovat jotenkin hempeitä, mutta silti aikuista miellyttävän realistisia. Niistä voi bongata omastakin elämästään tuttuja tilanteita, asioita ja esineitä. Meidän poikamme ainakin riemastui, kun kirjassa Tomppa on iso, Tomppa löytää syntymäpäiväpaketistaan omastakin leluhyllystämme löytyvät Hakka-lelun.

Luemme aina nukkumaan mentäessä kirjan tai kaksi, ja tänään poikamme halusi lukea Tompan juhlakirjaa. Selasimme sitä yhdessä, ja hän mietti, minkä tarinan halusaisi kuulla. Minua itseäni kiinnosti kokoelmakirjan viimeinen tarina Tomppa ja tohtori Korva. Se on näet uusi Tomppa ja ilmestynyt viime vuonna. Kirjassa Tompan korvia alkaa särkeä, ja huonosti nukutun yön jälkeen hänet viedään tapaamaan lääkäriä eli tohtori Korvaa. Vaikka esikoinen pisti hieman hanttiin, päätin, että tänään luemme Tohtori Korvan...


Noh, se taisi olla vikatikki, ja tästä lähin mietin kyllä kahdesti ennen, kun puhun lapsemme ympäri oman kirjasuosikkini kannalle. Nukkumaanmenosta ei nimittäin meinannut tulla tämän kirjan jälkeen YHTÄÄN MITÄÄN. Poika oli jo lukemisen aikana kovin miettiväinen ja kauniiden unien toivottamisen jälkeen tarrautui minuun ja rupesi huutamaan melko, noh, hysteerisesti. Siinä sitten itkettiin hänen (oikeastikin) tukkoista nenäänsä, (toivottavasti leikisti) kipeää kurkkuaan ja kaikkia muitakin vaivoja. Minä en olisi saanut poistua huoneesta sitten millään. Lopulta minulle välähti, että reppana jännitti korvalääkäriä. Olemme aika ajoin puhuneet, että hänen putkikorvansa pitäisi mennä tarkistuttamaan, ja nyt tuo asia sitten palasi mieleen realistisen Tomppa-kirjan muistuttamana. Juuri ennen nukkumaanmenoa tietenkin!

Kristiina Louhen kuvitusta kirjassa Tomppa ja tohtori Korva. On yö ja pimeää, kaikissa muissa taloissa nukutaan, mutta Tompan kotona palavat valot. Jo tämän alkukivan kohdalla esikoinen oli sitä, mieltä, että ei luetakkaan tätä...

Meidänkin lääkärillämme on tuolloinen tikkupurkki. Melko todenmukaista kuvitusta siis!
Toisaalta on aika hassua, että tämä kirja herätti lapsessamme niin vahvoja tunteita. Voin nimittäin kuvitella, että monen lapsen kohdalla tämä kirja toimii samoin kuin Veera lääkärissä toimi kesällä meillä; Se helpotti tulevan lääkärireissun aiheuttamaa jännitystä, kun kirjasta saattoi lukea, mitä lääkärissä tehdään ja nähdä, että ei tutkiminen pahaa tee. Näköjään kirjakin voi siis olla liian samastuttava. Opinpa nyt sitten senkin seikan!

torstai 6. marraskuuta 2014

Jouluaskarteluja ja leipomuksia

Olen jouluihminen. Kurkin kaupassa joululehtien tarjontaa ja fiilistelen netissä jouluisia ruoka- ja koristeluohjeita. Olen kuitenkin päättänyt, että joulukirjoja meillä ruvetaan lukemaan vasta joulukuussa, koska muuten tuntuu, että joulunodotus tulee liian aikaisin ja sen ainutlaatuisuus katoaa. En kuitenkaan  tänään malttanut ollakatsomatta kirjaston joulukirjat -hyllyä, josta kotiin oli ihan pakko lainata Mysi Lahtisen kirjoittama ja Virpi Pennan kuvittama teos Joulu joutuu joutuisasti, Mukavaa tekemistä joulunodotuksen helpottamiseksi (Tammi, 2011).


Kirjan sisällysluettelosta näkee heti, mitä ohjeita kirja sisältää.

Arvioisin, että kirja on kirjoitettu kaikille alakouluikäisille lapsille, mutta kyllä tämä sopii kaikille meille, jotka nauttivat joulusta ja sen odottamisesta, mutta joista odotusaika tuntuu hieman liian pitkältä. Lahtinen itsekin kirjoittaa:

"Tämä kirja on tehty sitä varten, että siitä löytyisi mukavia vinkkejä tekemisistä, joiden avulla ajan saa kulumaan joutuisasti." (Joulu joutuu joutuisasti, Mukavaa temistä joulunodotuksen helpottamiseksi, s.3)

Kirjan askartelu- ja leivontaohjeet ovat selkeitä ja vaikuttavat helpoilta seurata. Vaikeimpiin käsitöihin kuten himmeliin, Penna on laatinut myös vaihekuvat. Pidän Pennan kuvituksesta ja tähän kirjaan se sopii mielestäni erityisen hyvin. Ohjeiden lisäksi kirja tarjoaa pieniä tietoiskuja jouluperinteistä sekä historiasta ja antaa joululahjavinkkejä itsetoteutettavista lahjoista.


Minä ainakin aion kokeilla oksien maalaamista kirjan ohjeistamaan tyyliin ja taidanpa lähteä myös kaivelemaan tuolta lumen alta, josko sieltä lötyisi jokunen männynkäpy, jotka voisin spreijata ja koristella kimallehileellä.

Onko täällä muita jouluihmisiä? Joko luette joulukirjoja tai nautitte muuten joulun odotuksesta?




maanantai 3. marraskuuta 2014

Kouluhistorian opetusjakso Repun salaisuuden innoittamana

Kirjoittelin kuun alussa Paula Moilasen Repun salaisuus -kirajsta (Lasten keskus 2014), jonka innoittamana lähdin ideoimaan historiallista jaksoa kouluun. Halusin tässä opetuskokonaisuudessa yhdistää muun muassa äidinkielen ja kirjallisuuden sekä historian, ja linkkinä niiden välillä toimii Repun salaisuus -kirja. Suunnittelemassa opintokokonaisuudessa toteutuu muutenkin kokonaisopetuksen periaate, sillä siihen saa hyvin integroitua muitakin oppiaineita käsitöistä draamakasvatukseen.


Tämä opintojakso sopii parhaiten toteutettavaksi viitos- ja kuutosluokissa, sillä heillä on jo toivottavasti jonkinlainen käsitys historian tiedonluonteesta ja käsite "menneisyys" on heille selkeämpi kuin nuoremmille oppilaille. Kuitenkin tätä kokonaisuutta voi mielestäni toteuttaa soveltuvin osin myös 1.-4.-luokkalaisten kanssa. Opetuksen voi toteuttaa joko yhtenä jaksona tai jakaa osiin tai pitää esimerkiksi vain yhden vanhanajan koulupäivän.

Aloitus  (n. 1-2 oppituntia)

Pyrin toteuttamaan luokassani äidinkielen oppitunneilla ainakin osittain ateljee- eli daily five -opetusmenetelmää (kurkkaa linkki tämän blogin sivusta). Oppilaille on siis tuttua työskentelyn aloittaminen alkupiirissä/ puolikaaressa istuen ja opettajan opetushetken kuuntelemalla. Myös tämä jakso aloitetaan niin, että kokoonnutaan yhteen, ja opettaja esittelee kontin (pärekori/arkku/tms.), joka on täynnä salaperäisiä mysteeriesineitä. Nämä esineet ovat sellaisia (koulu)historiaan liittyviä esineitä, joista osan oppilaat saattavat jo tuntea, osaa eivät. Esineiksi sopivat esimerkiksi puupenaali, helmitaulu, rihvelitaulu, mustepullo ja kynä, vanha aapinen, maitopullo ja eväsleipä voipaperissa, karttakeppi... Opettaja arvuuttelee, mitä esineet ovat, mutta oppilaille jätetään vielä "auki", mitä esineet todellisuudessa ovat, jos he eivät arvaa niiden oikeita käyttötarkoituksia. Kun esineet on käyty läpi, pyritään yhdessä keksimään, mikä niitä yhdistää, eli mikä yhteinen nimittäjä niillä on -> koulu.


Opettaja selittää tämän jälkeen, että alamme käsitellä aihetta kouluhistoria/ lähihistoriamme. Hän lukee oppilaille Repun salaisuutta. Kuunteluhetken tavoitteena on sekä motivoida oppilaat aiheeseen, opettaa kuuntelutaitoja että luetun- ja kuullunmmärtämisen kehittäminen. Oppilaille on jo aiemmilla ateljee-tunneilla opetettu, että yksi luetunymmärtämistä kehittävä taito on uusien sanojen tunnistaminen ja niiden merkityksen selvittäminen. Nyt se keino otetaan käyttöön, ja opettaja ohjaa jokaista oppilasta kuuntelemaan luettua ja poimimaan tekstistä ainakin yhden sellaisen sanan, joka on heille vieras ja kirjoittamaan sen itselleen muistiin.

Luetunymmärtämisen "avaimet" -taulu luokan seinällä. Tarralapuilla jokaisen oppilaan oma nimi sen taidon kohdalla, jota hän kulloin opettajan ohjaamana harjoittelee (ateljee-opetus).

Kun opettaja on lukenut, jokainen oppilas sanoo oman sanansa ääneen (Opettaja tsekkaa, että sanat ovat tosiaan historiaan liittyviä ja että jokaisella on sana. Jos ei ole, opettaja antaa oppilaalle tämän valitseman sanan lisäksi myös opettajan valmiiksi varaaman käsitteen). Oppilaat lähtevät itsenäisen kirjoittamisen pajaan, eli selvittävät, mitä heidän valitsemansa sana/sanat tarkoittavat. Tiedonhakuun voi käyttää mahdollisuuksien mukaan oppilaiden omia kännyköitä (riippuu tietenkin, sallivatko koulun säännöt oppilaiden omien verkkolaitteiden käytön), iPadejä, koulun tietokoneita, opettajan valmistamia monisteita, kirjoja tms. Tiedonhakua ja lähteiden merkitsemistä on tietysti harjoiteltu oppilaiden kanssa jo aikaisemmin. Jokainen oppilas kirjoittaa oman sanansa ja sen selityksen joko tietokoneella tai käsin ja luetuttaa sen opettajalla. Tähän tehtävään, ei kannata antaa kovin paljon aikaa, sillä yhden käsitteen etsiminen netistä tai sanakirjasta ei vie kauaa, jos sitä on jo harjoiteltu oppilaiden kanssa aikaisemmin. (Toki, jos tarkoitus on opetella nimenomaan tiedonhaku, pitää tätä tuntia laajentaa ja ensin opettajajohtoisten esimerkkien avulla opettaa, miten haku tehdään...).

Kokoonnutaan taas yhteen ja pari halukasta oppilasta see esitellä oman käsitteensä ja sen selityksen muille. Lopuksi kaikkien sanat selityksineen viedään luokan seinälle näkyville.

Mikäli mahdollista puutoissa äletaan valmistaa puisia penaaleita. Työ sopii hyvin 4.-5.-luokkalaisille.




Seuraavat oppitunnit

Seuraavat tehtävät voi oppilaiden kanssa tehdä opettajan valitsemassa järjestyksessä esimerkiksi sovittaen Repun salaisuus -kirjan lukemisen kanssa sopivaan rytmiin. Itse etenisin seuraavalla tavalla:

Kokoonnutaan taas yhteen ja opettaja lukee kirjaa eteen päin. Hän ohjaa oppilaita kuuntelemaan, mitä ammatteja kirjassa mainitaan (luotsi, opettaja, kalastaja). Opettaja kirjaa ammatit ylös. Kerrataan/ opetetaan, mitä tarkoittaa historiallinen lähde. Miten lähteitä käytetään historian selvittämisessä (ts. tietoteksti lähteenä on eri asia, kun lähde historian tutkijan työkaluna). Sen jälkeen opettaja jakaa oppilaat ryhmiin (esim. jakamalla jokaiselle pienen valokuvan jostain kontin esineestä. Saman kuvan saaneet muodostavat ryhmän).

tehtävä 1 MUSEOTEHTÄVÄ (esineet lähteinä, historian tutkijan työ lähdeaineiston tutkijana)

Selvittäkää, mikä esine on opettajalta saamassanne kuvassa. Mihin sitä käytettiin? Kirjoittakaa esineeseen esittelyteksti. Esineet ja esittelytekstit viedään luokan yhteiseen vanhojen kouluesineiden näyttelyyn.



tehtävä 2 ESITELMÄ/ ESITYS (tiedonhaku, vuorovaikutustaidot, muutos ja jatkuvuus, kirjoittaminen)

Ennen tämän tehtävän tekemistä, kokoonnutaan taas yhteen, ja opettaja lukee Repun salaisuutta. Hän antaa ohjeet ja kertaa, miten tietoa haetaan oli hakuvälineenä sitten internet tai tietokirjat.

a. AMMATISTA

Ope voi tässä kohtaa määrätä aikakauden, jonka ammatteja käsitellään tai valita, että vain Repun salaisuus -kirjassa mainitut ammatit ovat "käytössä". Opettaja on voinut myös etukäteen valita ammatteja ja jakaa sellaisen kullekin ryhmälle. Tehtävän voi toki toteuttaa ongelmanratkaisutehtävänä niin, että jokainen ryhmä itse selvittää, mitä ammatteja ennen oli ja esittelee niistä yhden.

Esitelkää valitsemanne ammatti. Kuka siinä saattoi työskennellä? Mitä erityistaitoja siinä vaadittiin? Tarvittiinko jotain ammattivälineitä? Onko ammatti olemassa vielä nykyään? Miten ammatti on muuttunut?

b. KOULUJÄRJESTELMÄSTÄ

Jokainen ryhmä saa yhden koululaitoksen vaiheen (lukkarinkoulu, kiertokoulu, kansakoulu, kansalaiskoulu, oppikoulu, peruskoulu, nykykoulu), jonka he esittelevät. Opettaja voi itse rajata ennakkokysymyksillä, miten aihetta lähestytään. Tämä on esitelmäaiheista haastavin ja voidaan tosiaan myös jättää opettajajohtoisesti toteutettavaksi.

c. PERINNELEIKIT JA PIHALEIKIT (liikunta, tiedonhaku, vuorovaikutustaidot)
Selvittäkää, mitä pihaleikkejä tai perinneleikkejä ennen leikittiin. Opetelkaa leikki ja valmistautukaa opettamaan se myös muille luokkalaisille.

yleistä:

Opettaja voi valita, tehdäänkö esitelmät tietokoneella vai käsin, tehdäänkö yksi yhteinen koonti vai jokaiselle oppilaalle oma esim. hänen historian vihkoonsa. Opettaja voi myös päättää, miten esitelmät esitellään. Oppilaat voivat esimerkiksi jakaantua uusiin ryhmiin, joissa jokaisessa on yksi jokaisen ammattikunnan edustaja, jonka tarkoitus on esitellä ammattinsa muille uuden ryhmänsä jäsenille. Uuden ryhmän jäsenet sitten tekevät hänen esitelmästään muistiinpanoja. Toki esitelmät voidaan kasata myös power pointilla tai ihan millä tahansa muulla tavalla, jonka opiskelu on sillä hetkellä luokassa ajankohtaista. TAI oppilasryhmille voidaan antaa tehtäväksi ITSE keksiä, millä tavalla he haluavat esitellä oman ammattinsa luokkalaisilleen. 

Tässä tehtävässä menee luultavasti useampi oppitunti eri koulupäivänä. Jokaisena uutena koulupäivänä työskentely aloitetaan Repun salaisuutta lukemalla. Opettaja voi käyttää näissä yhteisissä hetkissä aikaa erilaisten luetunymmärtämisen taitojen kertaamiseen (eli niitten, joita on jo ateljee-tunneilla harjoiteltu. Katso kuva yllä tai opettaa uusiakin, mutta tämä liittyy jo ateljee-opetukseen, enkä tässä avaa enempää.) Kuvan lukeminen voisi olla sellainen taito, jota tämän kirjan yhteydessä voisi mieluusti harjoitella. Luokan seinälle olisi hyvä koota aikajana, jossa näkyisi kirjan kannalta tärkeät vuodet ja kouluhistorian vaiheet. Aikajanalle voisi sijoittaa tapahtumia ja sitä voi täydentää historiajakson kuluessa. Tämän saman aikajanan voi myös kuvata ja liittää oppilaiden omiin vihkoihin.





Kotona tehtävä tehtävä (omatoiminen tiedonhaku, haastattelu lähteenä, lähihistoria, tvt-taidot)
Tämä tehtävä voidaan antaa tehtäväksi heti jakson alussa.
Oppilaat valitsevat yhden aikuisen henkilön, jota he haastattelevat hänen kouluhistoriastaan. Henkilö voi olla oma vanhempi, isovanhempi, isoisovanhempi, koulun keittäjä, opettaja jne. Opettaja laatii muutaman apukysymyksen, joiden avulla oppilas pääsee liikkeelle. Kysymyksiksi sopivat esimerkiksi: Milloin ja minkä ikäisenä aloitit koulun? Missä kävit koulua? Kuka oli opettajasi? Mitä aineita opiskelitte? Lempiaineesi? Millainen koulurakennus oli? Missä ja mitä söitte koulupäivän aikana? Kuinka pitkä oli koulumatkasi? Miten kuljitte kouluun? Millaisi leikkejä leikitte? Muita muistoja... Haastattelun voi halutessaan myös videoida ja eisittää sen muille videona. Toinen vaihtoehto on kirjoittaa haastattelu puhtaaksi ja silloin sen esittäminen muille on vapaaehtoista. Tai toki opettaja voi päättää, että kaikki kirjoittavat tekstit puhtaaksi ja niistä käytetään ateljee-tunneilla itsenäisen lukemisen tai parilukemisen hetkinä.

Toinen kotitehtävä (esineet lähteinä, oppilaan oma historia, oppilas historiallisen tiedon tuottajana eli historian tutkijana)
Kartutetaan luokan museonurkkausta. Jokainen oppilas saa tuoda nurkkaukseen esim. vanhempansa vanhan koulukirjan tai muun kodin vanhan esineen. Hän kirjoittaa siihen lyhyen esittely, mikä esine on ja mihin sitä käytettiin. Jos esinettä ei voi tuoda, sen voi kuvata kameralla tai kännykällä ja kuva laitetaan esille.

KOULUSSA ENNEN VANHAAN

Tämä jakso huipentuu tietenkin koulupäivään, jolloin käydään koulua kuten "ennen muinoin". Opettaja voi määritellä aikakauden, mutta ei se välttämättä pakollista ole. Tärkeintä on kuitenkin eläytyminen. Pukeutuminen teeman mukaan on suotavaa. Päivä alkaa tietysti opettajan suorittamalla leikkimielisellä hygieniatarkastuksella (tästä kannattaa sitten laittaa koteihin jo etukäteen tiedote...), jossa opettaja katsoo, että kaikkien lasten kynnet ovat siisit ja lyhyet, tukat kammattu jne. Tunneilla vastataan nousemalla seisomaan eikä puhuminen ilman opettajan lupaa ole tietenkään sallittua. Jos oikein halutaan eläytyä, voi opettaja sopia etukäteen jonkun oppilaan kanssa, että hän käyttäytyy huonosti ja saa siitä tietenkin sitten rangaistuksen: seisotusta, nurkassa istumista tai peräti rehtori tulee hänet hakemaan.... Mikäli on mahdollista, kouluruoka syödään tietysti omassa luokassa ja järjestäjät toimivat opettajan apuna, kun se jaetaan. Toki voidaan myös ottaa ihan omatkin eväät (maito/vesipullo ja leivät voipaperissa) mukaan.

Äidinkielen tunnilla luetaan ääneen, harjoitellaan kirjaimia/kirjoittamista mallista. Kauniista käsialaa/kirjaimia tehdään esimerkiksi aluksi hiekkaan, sitten rihvelitauluihin ja lopuksi omiin vihkoihin. Vihkokirjoituksessa voidaan käyttää "mustetta" eli mustan pullovärin ja veden sekoitusta. Grillivarrastikut käyvät paremman puutteessa mustekyniksi. Opettaja voi päättää harjoitelaanko vanhaa kaunoa vai nykykäsialaa vanhoin menetelmin. Mustepiirustuksen voi tietysti myös yhdistää kuvaamataitoon.

Matematiikassa voidaan harjoitella ulkolukua kertotaulujen muodossa ja laskea vanhojen matematiikan oppikirjojen tehtäväviä vihkolaskuina. Monissa kouluissa on helmitauluja, joita kannattaa kaivaa esille (ne tosin ovat ihan hyvä havainnollistamisvälineet ihan nykyäänkin...). Vanhoja matematiikan oppikirjoja löytyy mahdollisesti koulujen omista kokoelmista, mutta esimerkiksi myös Helsingin kasvatustieteellisen tiedekunnan kirjastosta (Siltavuorenpenger). Niitä voi käydä siellä tutkimassa ja kopioimassakin halutessaan.

Musiikki/UE Itse en ole musiikin opettaja, joten joutuisin pyytämään kollegan avuksi tälle tunnille. Pianon säestyksellä oppilaat voisivat laulaa vanhoja, perinteisiä koululasten lauluja (tähänkin löytyy kirjoja kirjastosta) tai yhdistää uskontoa ja laulaa lasten virsiä. Eräässä koulussa aloitimme tämän koulupäivän rinnakkaisluokkien kanssa yhteisellä aamunavauksella - tai pitäisikö sanoa aamuhartaudella. Koulumme vanha harmooni tuotiin aulaan, ja oppilaat kävelivät hiirenhiljaa jonoissa opettajan perässä paikalle, ja lauloimme yhteistuumin pari virttä aamun alkajaiseksi, kuten ennen oli tapana. Tässä pitää tietenkin muistaa, että opetus ei tänäpäivänä saa olla tunnustuksellista ja ET-oppilaat pitää huomioida.

Liikunnassa tutustutaan vanhoihin leikkeihin ja peleihin. Oppilaat voivat tässä toimia opettajina ja asiantuntijoina, jos he ovat aikaisemmin ryhmätyönä harjoitelleet yhden perinneleikin. Jos eivät, on opettajan hyvä olla valmistellut tunnille sellaisia leikkejä, jotka eivät enää nykypäivänä ole niin tuttuja (esim. Hura hura häitä). Ja mikseipä opettaja voisi elvyttää vanhaa tamburiinin tahdissa voimistelu -liikuntaakin tätä tuntia varten. Itse joutuisin kyllä pyytämään erästä vanhempaa, liikuntaa opettavaa kollegaani avuksi, sillä minä en ole koskaan omana kouluaikanani hypellyt liikuntatunnilla tamburiinin tahtiin, mutta ko. kollegani kuulemma on.




tehtävä 3 LUOVA KIRJOITTAMINEN (eläytyminen, tiedon etsiminen ja soveltaminen)
Kirjoita kertomus kansakoululaisen poja/tytön päivästä. kertomus voi olla minä-muodossa, tarina, kirje tai päiväkirjamerkintä. (Tai, jos tavoitteena on harjoitella jotain tietty tyylilajia, voi opettaja rajata tarkemminkin)

tehtävä 4 YHTEENVETO (muutos ja jatkuvuus)
Oppilas vertailee aikaisemmin tekemässään haastattelussa esiintullutta koulua ja omaa kouluaan/koulujärjestelmäänsä. Mitä samaa? Mitä erilaista? Tämän voi tehdä oppilaan valitsemalla tavalla omaan historian vihkoonsa (mind map, kaksi saraketta otsikoilla erot/yhtäläisyydet, esseellä), tai opettaja voi ohjata käyttämään esim. käsitekarttaa, jos se on opeteltava asia.


Tällaisen kokonaisuuden sain työstettyä. Osan tehtävistä olen tehnyt oppilaiden kanssa, osaa en vielä. Historiallinen koulupäivä esimerkiksi toteutettiin entisessä työpaikassani rinnakkaisluokkien kesken ja toisella kertaa koko koulun voimin. Toki tähän jaksoon voisi lisätä myös mahdollisia vierailijoita, jotka kertoisivat koulumuistojaan. Oppilaat voisivat myös vierailla koulumuseossa. Eräässä koulussa järjestettiin Kodin ja koulun -päivänä keskustelutilaisuus, jossa vanhemmat kertoivat apukysymyksiin vastaamalla omasta kouluajastaan, oppilaat omastaan ja lopuksi he pohtivat yhdessä koulun tulevaisuutta. Sekin olisi aika hedelmällinen tapa lähestyä kouluhistoriaa.

KIRJALLISUUTTA:


http://oppiminen.yle.fi/historia-suomi/koulun-historiaa (VIDEOKLIPPEJÄ MYÖS TUNNILLA NÄYTETTÄVÄKSI)



Anu Ahola & Juha Nikulainen: Aika laulaa lapsen kanssa, polkuja lastenmusiikin historiassa (WSOY, 2010)

Paula Moilanen: Keinuhevonen (Lasten Keskus, 2011)

Tuula Karjalainen: Kuin silloin ennen, Lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana (Minerva, 2012)

Mauri Kunnas: Mauri Kunnaksen koiramäki

Juha Kuisma, Kirsti Manninen ja Jussi Kaakinen: Suomen lasten historia (Otava, 2005)