Satupäivän kuulumisia, tunnustuksia ja messulippujen voittajat

Oikein mukavaa satupäivää kaikille! Meidän poppoomme kävi tänään moikkaamassa Peppi Pitkätossua Lastentarhamuseossa Helsingissä. Siellä vietettiin tuon ihastuttavan, hullunkurisen ja kerrassaan mahtavan tyttösen 70-vuotissynttäreitä. Museossa pääsimme etsimään huoneisiin piilotettuja vihjeitä, nikkaroimaan, askartelemaan, laulamaan ja leikkimäänkin. Lastentarhamuseo on muutenkin oikein kiva vierailukohden, eli käykää ihmeessä tutustumassa, jos sopivasti liikutte Kallion ja Sörnäsiten suunnalla. Kannattaa kuitenkin etukäteen katsoa netistä paikan aukioloajat, sillä museo on auki muistaakseni pääasiassa vain keskiviikkoisin. Tämän jutun kuvat on yhtä lukuun ottamatta otettu tänään Lastentarhamuseossa.



Tässä samassa postauksessa haluan kiittää kahdesta saamastani tunnustuksesta ja jakaa niitä myös eteen päin. Lopussa julkaisen vielä kirjamessulippujen voittajat, eli tulossa on hieman sillisalaattinen postaus.

Mai Laakso lähetti minulle mukavan tunnustuksen, jonka kainalossa kulkee haastekin. :) Kiitos Maille!


Tunnustuksen säännöt tulevat tässä:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. 

Tässä ovat Main laatimat kysymykset:

1. Mitä mieltä olet sähköisistä kirjoista?
Minulla ei ole mitään sähköisiä kirjoja vastaan, mutta luen kirjani kuitenkin mieluummin paperisena kuin sähköisenä versiona.

2. Kuka on lempidekkarikirjailijasi?
Pitkäaikainen suosikkini on hiljattain pois nukkunut Henning Mankell. Tänä vuonna olen myös tykästynyt Lars Kepleriin - tai ehkä hänen sarjansa päähenkilöön Joona Linnaan!

3. Mikä on paras lempilukupaikkasi?
Oikeastaan mikä tahansa paikka kesämökillämme, mutta sinne ehdimme harmillisen harvoin, joten tällä hetkellä lempilukupaikkani on kotisohvamme nurkka.

4. Missä ajoneuvossa et pysty lukemaan tai kuuntelemaan kirjoja?
Skootterin kyydissä. :)

5. Mikä on viimeksi lukemasi lastenkirja ja kuinka kauan  siitä on?
Luin juuri iltasadun esikoiselle, ja kirja oli taas kerran Eppu Nuotion ja Aino Louhen Tämä vai tuo Viljan syntymäpäivät (Bazar 2015)

6. Kenelle annoit kirjalahjan viimeksi ja mikä kirja se oli?
Viikko sitten rakas (lääkäri) ystäväni juhli kolmekymppisiään, ja lahjoitin hänelle Iris Pasternackin kirjoittaman kirjan Tautitehdas (Atena Kustannus 2015). Luin kirjasta Kirjanurkkaus -blogista, joten kiitokset siihen suuntaan vinkistä!

7. Kenet kirjailijoista haluaisit tavata ja kerro yksi kysymys minkä kysyisit häneltä?
Olen aika ujo vieraiden ihmisten kanssa, joten tuskin uskaltaisin kysella mitään, mutta minua kiinnostaisi tavata Iida Sammalisto. Hän kirjoitti kauniskielisen fantasiaromaaninsa Tähtimosaiikki alle kaksikymppisenä! Kysyisin varmaan, mitä hän nyt kirjoittaa. Iida on muuten Helsingin kirjamessuilla kalliolaisten haastateltavana.

8. Mainitse jokin klassikkokirja, jonka haluaisit muidenkin lukevan. Miksi se on lukemisen arvoinen?
Rakastuin Täällä Pohjantähden alla -trilogiaan, kun luin ne (kesämökillämme!) melkein kymmenen vuotta sitten. Linna kuvaa taitavasti maamme historiaa, ja Akseli Koskelan elämä ja kohtalo eivät voi jättää ketään kylmäksi!

9. Mistä maasta ovat kotoisin lempikirjailijasi? Mainitse kolme.
Tämä kysymys on kiperä! Mieleeni tulee sellaisia nimiä kuin Mannkell, Kepler, Mustonen, Lundberg, Louhi, Eddings, Abdulhawa, Hirvisaari... Olisiko siis Ruotsi, Suomi, Suomi.

10. Edelliseen kysymykseen viitaten voit mainostaa nyt noiden kirjailijoiden kirjoja.
Susan Abdulhawan Jeninin aamut on yksi parhaista kirjoista, jonka olen ikinä lukenut.

11. Minkälainen kirjaihminen olet?
Pidän erityisen paljon historiallisista romaaneista. Ja lanu-kirjoista tietenkin. :)


Tässä ovat sitten 11 minun laatimaani kysymystä:
1. Nimeä kirja, joka sinun on jo pitkään pitänyt lukea, mutta joka on syystä tai toisesta vielä aloittamatta.
2. Onko sinulla kirjaa, jonka luet yhä uudestaan ja uudestaan. Jos on, mikä se on?
3. Mikä kirja on jäänyt sinulta viimeksi kesken?
4. Oletko koskaan ihastunut tai peräti rakastunut kirjan henkilöön?
5. Mikä on suosikkilastenkirjasi?

6. Katsotko mielelläsi kirjoista tehtyjä elokuvia? Jos katsot, mikä on suosikkielokuvasi, joka on tehty kirjan pohjalta?
7. Mikä lukemistasi kirjoista sopisi parhaiten luettavaksi kuumana kesäpäivänä? Entä synkkänä syksyisenä iltana?
8. Voisitko kuvitella itse kirjoittavasi kirjan?
9. Mitä kirjaa suosittelisit ihmiselle, joka ei juuri pidä lukemisesta, mutta pitää huumorista ja jännityksestä?
10. Miksi ryhdyit pitämään blogia?
11. Mitä kirjaa suosittelet minulle?



Minä haluan antaa tunnustuksen 


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Toisen tunnustuksen sain jo maaliskuussa, joten olen harmillisen myöhässä tämän kanssa. Toki olen tunnustuksesta jo kiittänyt ihanaa Mariaa Sinisen linnan kirjastosta sen saatuani!

Maria ei ihan tarkkaan muistanut haasteen sanatarkkoja sääntöjä, mutta ideana on kuitenkin nimetä neljä blogia, jotka inspiroivat sinua, ja kertoa, mikä näissä nimeämissäsi blogeissa viehättää.

Tähän haluan nimetä nyt vähän hassusti Marian blogin Sinisen linnan kirjasto, vaikka hän se alkujaan minulle tunnustuksen lähetti. Marian blogi on kuitenkin ensimmäinen kirjablogi, jota olen alkanut seurata - siis jo pari vuotta ennen, kun perustin oman blogini. Hänen bloginsa on todella monipuolinen ja jotenkin kovin lämminhenkinen.

Lähetän tunnustuksen myös Bleuelle Siniseen keskitiehen. Hänen bloginsa oli ensimmäinen lastenkirjablogi, jonka löysin. Jäin heti lukijaksi Bleuen blogiin, jossa hän kirjoittaa lastenkirjoista tietävästi ja selvästi lastenkirjoihin "hurahtaneena".

Kolmanneksi haluan antaa tunnustuksen Kristalle Lukutoukan kulttuuriblogiin. Krista lukee kirjoja laidasta laitaan. Hän lukee valtavat määrät kirjoja ja bloggaa siihen tahtiin, että hitaampaa huimaa. Krista on myös kannustava ja ystävällisen oloinen persoona, jonka ilokseni pääsen pian tapaamaan ihan livenäkin! Krista kirjoittaa blogia myös Suomi lukee -palveluun.

Neljäs tunnustus menee Eniten minua kiinnostaa -blogin Suketukselle. Hän esittelee usein kirjoja, joista innostun välittömästi hänen kirjoittamansa arvostelut luettuani. Suketus historianopettaja, joten hänen blogistaan löytyy ilahduttavan paljon historia-aiheisten kirjojen esittelyjä. Suketus myös käynnisti Pojat, lukemaan! -lukuhaastetta, ja se jos mikä on tunnustuksen arvoinen seikka.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arvoin kaksi kirjamessulippua Helsingin Kirjamessuille, ja onnetar suosi tällä kertaa Saraa ja Katriina Ttk:ta. Onnea voittajille!


13 kommenttia:

  1. Kiitos kiitos! Tietävästä en tiedä mutta hurahtanut kuulostaa osuvalta :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti tietävä. Ja ammattimainenkin voisi olla hyvä adjektiivi. :)

      Poista
  2. Iiih! Kiitos <3 Mielelläni osallistun, vielä kun kysymykset ovat noin kivoja. :) Ja ihan kohta tosiaan nähdään!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, osallistun tosi mielelläni! Yritän löytää siihen ajankin oikein pian, vaikka työt haittaavat kovasti muuta elämää tällä hetkellä. Kivoja kysymyksiä olit keksinyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon kiireen! Älä siis turhaan stressaa tätä. Vastaat jos ja kun ehdit. :)

      Poista
  4. Kiitos Kia kivoista vastauksista :) Tähtimosaiikki on minunkin suosikkini ja se kuuluu mielestäni tämän vuoden parhaimpaan lanu-kirja kolmikkoon. Hurjan nuori kirjailija ja noin hienon kirjan on kirjoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, mielestäni Iida Sammaliston ansio tuossa kirjassa on erityisesti sen kauniissa kielessä!

      Poista
  5. Ennätin viimein vastata kivaan haasteeseesi, kiitos vielä kerran. Postaus on luettavissa nyt, https://lastenkirjapino.wordpress.com/2015/10/29/sain-tunnustuksen/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja vastauksia, ja minä ainakin bongasin niiden joukosta monta erittäin kiinnostavan oloista kirjaa. Nyt "lue tämäkin kirja" -listani on jo ihan kohtuuttoman pitkä. ;) Kiitos tunnustuksesta myös sinulle! Laatimasi kysymykset ovat hauskoja, yritän ehtiä vastaamaan.

      Poista
    2. Välillä tuntuu, että rakkaus kirjoihin menee aivan liiallisuuksiin, kun halu lukea ja siihen (äitinä) käytettävissä oleva aika eivät kohtaa lainkaan. Kunpa voisi saada edes yhden viikonlopun, jolloin ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin vain lukea.

      Poista
  6. Viimeinkin ehdin vastata kysymyksiisi!
    Kiitos tunnustuksesta :)

    http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/2015/11/haastevastauksia.html

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.