perjantai 28. marraskuuta 2014

Lapsuuteni sankaritar - Anni Polvan Tiina


Kirjakaapin avain -blogissa on ollut syys-marraskuun ajan menossa Nostalgiset nuortenkirjat -haaste. Kun näin haastepostatuksen, teisin heti, minkä lapsuuteni suosikkikirjan aion lukea. Rakastin alakouluikäisenä Anni Polvan Tiina-kirjoja ja ihailin kirjojen päähenkilöä, rohkeaa Tiinaa todella paljon.

Koska pidin Tiinoista niin paljon, olin kerännyt niitä omaankin kirjakokoelmaani. Osa Tiina-kirjoistani on äitini vanhoja, osa omaa perua ja yksi on siskoni hyllystä. Nyt kävin vielä kirjastossa lainaamassa Kariston 2000-luvulla julkaisemia yhteisniteitä, joita on yhteensä kuusi. Uusin niistä on Tunnollinen Tiina (2014). Olikin hauska huomata, että näitä tyttökirjoja julkaistaan edelleen!


Muistan, että nuorena minua viehätti Tiina-kirjoissa muun muassa juuri Tiinan henkilöhahmo. Tiina on rohkea ja reipas, toisinaan hieman ajattelematon, mutta kuitenkin äärimmäisen reilu ja suurisydäminen tyttö, jonka elämää kirjoissa seurataan aina kansakoulun kolmannelta luokalta teini-ikäiseksi saakka. Ihailin Tiinan suorasukaisuutta sekä sitä, että hän uskoi tyttöjen pärjäävän kaikessa ainakin yhtä hyvin kuin pojat. Taisin myös hieman kadehtia hänen urheilullisuuttaan ja rohkeuttaan. Vaikka Tiina tekee kirjoissa toisinaan tyhmyyksiä, hän ei ole koskaa tahallaan ilkeä, vaan puolustaa aina heikompiaan eikä osaa valehdella. Tiinan herkkä omatunto saattaakin hänet monet kerrat vaikeuksiin, kun hän ei halua esittää valkoista valhetta tai päästä itseään siitä, mistä aita on matalin. Jotenkin luulen, että ainakin tämän viimeisimmän ominaisuuden minä tulin omineeksi Tiinalta huomaamattani, kun halusin lapsena tulla hänen kaltaisekseen... Tiina on varsinainen poikatyttö, eikä sovi perinteiseen, vaadittuun tytön rooliin. Monesti hänen äitinsä tuskaileekin, että Tiinan kuuluisi olla poika.

Tiina perheineen asuu kerrostalossa keittiön ja kamarin kokoisessa asunnossa. Perheen äiti on ajan tavan mukaan kotiäiti ja isä tienaa elannon perheelleen. Tällainen roolijako oli varsin perinteinen tuohon ajankohtaan, kun Polva on kirjoittanut Tiinat. Tiinan isoveli Veli on Tiinaa vanhempi, ja ensimmäisessä kirjassa hän on jo 15-vuotias. Tiina ja Veli ovat jatkuvasti tukkanuottasilla, ja lasten tiukka äiti päivitteleekin, tapellaanko missään muussa prheessä niin paljon kuin heillä. Siinä, missä Tiinan äiti on tiukka ja pitää topakasti kuria, on Tiinan isä mitä kiltein ja hyväsydämisin mies. Tiinan omatunto puhuu usein isän äänellä, ja juuri isältään hän on oppinut, että heikompia ei saa kiusata, valehteleminen on rumaa eikä muiden mielipiteistä kannata välittää. Isä on Tiinalle kaikki kaikessa, ja hänen syliinsä Tiina käpertyy purkamaan pahaa mieltään tai kysymään neuvoa. Vaikka äiti on Tiinalle rakas, eivät he halaile toisiaan ja osoittavat vain vähän hellyyttä toisilleen. Tiina jopa huokailee, että perheen kissa saa äidiltä enemmän halauksia kuin hän.

Koska Tiina on niin iloinen ja avoin, on hänen helppo saada uusia ystäviä, sillä ihmiset vaistomaisesti pitävät hänestä. Tytön rakkain ystävä on samassa pihassa asuva Juha, jonka kanssa Tiina seikkailee, jakaa salaisuuksia, mutta myös tappelee. Juhan lisäksi pihassa asuu talonmiehen poika Kalle, ujo Elvi, hieno, mutta toisinaan myös kiero Leila ja joukko pikkulapsia. Koulussa Tiinan ystäviä ovat Iisa ja Hilda sekä Tiinalle karamelleja kantava Matti, joka on valtavan ihastunut villiin Tiinaan. Jo ensimmäisinä päivinään oppikoulussa Tiina saa itselleen myös vihamiehen, kun hieman itseään vanhempi Kaisa ottaa Tiinan silmätikukseen.

Tarkoitukseni oli lukea kaikki sarjan 29 osaa, mutta aikani ei tosiaan riittänyt, sillä huomasin haasteen vasta kuluvan kuun alussa, enkä valitettavasti onnistunut saamaan sarjan kaikkia osia käsiinikään. En tiedä, mitä on tapahtunut sille Tiina-kirjakokoelmalle, joka kirjastossamme oli, kun minä olin alakoulussa, mutta nyt Tiinoja ei ollut lainattavissa kuin muutama noiden uusien yhteisniteiden* lisäksi. Tämän haasteen aikana luin seuraavat Tiinat:

Tiina (Karisto 1995, 1. painos 1956)
Sarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, miten Tiina muuttaa uuteen kerrostaloon ja tapaa siellä kaikki pihan lapset. Hän onnistuu lunastamaan paikkansa talon lasten keskuudessa olemalla oma rehti ja rohkea itsensä. Talven aikana Tiina oppii luistelemaan ja osoittaa taitonsa muun muassa mäenlaskussa ja tappelemisessa. Reipas sankaritar onnistuu myös löytämään ratkaisun perheen taloudellisiin huoliin...

Tiina aloittaa oppikoulun (Yhteisniteessä Tiina Koulussa, Karisto 20011, 1. painos 1957)
Sarjan toisessa osassa Tiina pääsee sisälle oppikouluun. Hänen luokallaan on jo oman pihan lapsista Leila, joka kuitenkin kuuluu "kermasakkiin", jonka jäsenistä erityisesti nokkava Kaisa ei voi sietää Tiinaa. Tiina onnistuu olemuksellaan ihastuttamaan ja vihastuttamaan opettajakunnan aina rehtoria myöten. Tytön hyväsydämisyys käy selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän lahjoittaa omat nahkakenkänsä sairaalle ja köyhälle luokkatoverilleen, vaikka kumisaappaissa kulkeminen tietääkin mahdollista pilkkaa muiden koululaisten taholta. Kirjan lopussa Tiina jännittää, miten ensimmäinen oppikouluvuosi häneltä sujuikaan, ja kannattaako todistuskirjaa edes kantaa kotiin asti.

Tiina toimii (Karisto 1971, 1. painos 1959)
Tiina toimii on sarjan neljäs osa, joka keskittyy yhteen kesäkuukauteen Tiinan elämässä. Tiinan rakas isä sairastuu ja joutuu puoleksi vuodeksi parantolaan. Koska äiti on huolissaan perheen toimeentulosta ja velikin pääsee töihin, päättää Tiina kantaa oman kortensa äidin talouskassaan. Hän hankkiutuu lapsenlikaksi ja juoksu(piika)tytöksi rikkaaseen tohtorisperheeseen, jonka kolmessa lapsessa riittää päänvaivaa jopa Tiinalle. Kaikkein hankalin on kuitenkin perheen äiti, joka pitää palvelusväkeään toisen luokan kansalaisina. Tiina kuitenkin selviää sisunsa turvin kauheistakin päivistä eikä jätä palveluspaikkaansa kulumallakaan.

Tiinan uusi ystävä (Yhteisniteessä Tiina ja kaverit, Karisto 2009, 1. painos 1965)
Tämän kymmenennen kirjan tapahtumat ajoittuvat vain muutaman päivän sisällä, mutta noiden päivien aikana Tiinalle ehtiikin tapahtua kaikenlaista. Koulusta saadaan pari lupapäivää, jotka Tiina päättää käyttää tutkimalla kevään tuloa. Retkellään hän tapaa uuden tytön, Tuijan, jonka kanssa ystävyys alkaa myrskyisästi tappelulla eväsleipien omistajuudesta. Tuija on kuitenkin mukavaa seuraa, mutta Tiina oppii huomaamaan, että toisille ihmisille totuus, reiluus ja puhtaus eivät olekaan niin itsestäänselviä arvoja kuin hänelle. Riipaisevaa luettavaa on myös Tuijan kuvaukset perheestään ja tämän into päästä sisälle Tiinan perheeseen. Tiinakin ymmärtää, miten oikeastaan on ihan mukavaa, että äiti komentaa, pitää kaiken siistinä ja toruukin tarvittaessa. Tiinan ja Tuijan ystävyys syntyy ja kuolee muutaman päivän sisällä, mistä Tiina on loppujen lopuksi jopa huojentunut.


Hieman jännitti lukea uudestaan näitä omia vanhoja suosikkejani, sillä pettymys olisi ollut suuri, jos olisin huomannut, että nämä kirjathan ovat kömpelösti kirjoitettu eivätkä ansaitsekkaan enää paikkaansa suosikkikirjasarjojeni joukossa. Ilokseni voin todeta, että Tiinat viehättävät minua yhä. Nykyään olen tietysti kiinnostunut Tiina-kirjojen vuosikymmenten takaisesta maailmasta - historiasta, kun kerran olen muutenkin kiinnostunut. Silti minua viehättää edelleen myös Tiinan hahmo ja Polvan luomat henkilösuhteet. Kirjoissa löytyy myös monia tämänkin päivän tyttökirjoille tyypillisiä teemoja, joiden takia kirjat varmasti miellyttivät aikanaan äitiäni ja sitten vuorostaan minua. Ystävyys, koulumaailma, perhesuhteet, ihastumiset, ihmissuhteet, hauskanpito, seikkailut ja moraaliset ongelmat ovat teemoja, jotka jaksavat varmasti kiinnostaa lukijoita vuosikymmenistä toiseen. 

Koska kirjojen laina-aikoja voi aina jatkaa, taidanpa kuitenkin tämän haasteen ulkopuolella lukea läpi ne Tiinat, jotka käsiini onnistuin saamaan! Tämä oli ehdottomasti oikein hauska haaste, johon kannatti tarttua.

*Itse en hirveästi innostunut näistä yhteisniteistä. Paksuja kirjoja on hankalampi lukea, eivätkä kirjat ole niissä oikeassa etenemisjärjestyksessä. Yhteisniteet on luotu teemoittain, joten itseni kalatinen lukija, joka haluaa lukea kehystärinan kokonaisuutena, joutuu hyppimään niteestä toiseen. Plussaa kuitenkin siitä, että Tiinoja ylipäänsä julkaistaan vielä nykyään. Tunnollinen Tiina on julkaistu myös sähkökirjana.  

Yhteisniteet:
 - Tunnollinen Tiina (2014)
- Tiina koulussa (2011)
- Tiina harrastaa (2010)
- Tiina ja kaverit (2009)
- Tiinan kesäretket (2008)
- Tiina ja Juha 2006

psst... Nopeat lukijat ehtivät vielä osallistua mukaan tähän haasteeseen, joka takuulla herättää nimensä mukaan nostalgisia muistoja!

4 kommenttia:

  1. Tiina ei muistaakseni ollut erityinen suosikkini, mutta tätä postausta lukiessani tulee halu kokeilla, miten nämä nyt mahtaisivat maistua. Osa kansista näyttää tutuilta, joten kyllä näitä on tullut luettua. Onpa jännää, ettei yhteisnidettä ole koostettu aikajärjestyksessä. Niinhän sitä sarjaa yleensä luetaan. :) Anni Polvalla taitaa olla juhlavuosi (100 v. syntymästä) ensi vuonna, joten se lienee ehkä osaltaan syy uudelleenjulkaisuihin.

    VastaaPoista
  2. Tiinat olivat muistaakseni ensimmäisiä nuortenkirjoja, jotain aloin tavutettujen helppolukuisten jälkeen lukea. Ehkä niistä siksikin tuli itselleni niin rakkaita. En tiennytkään, että Anni Polvalla on juhlavuosi ensi vuonna. Se voi tosiaan olla syy uudelleenjulkaisuun.

    VastaaPoista
  3. Itselläni on miltei koko Tiina-sarja (loppupäästä puuttuu ainakin yksi) ja olen kasvanut yhtä matkaa Tiinan kanssa. Itse huomasin, kun taannoin luin Iuudelleen näitä, että esim. tuota Tiina oppikoulussa -teosta on nykyaikaistettu. Postaus löytyy blogistani, jos yhtään kiinnostaa.
    Tiinojen alkuperäismiljöö on kyllä hyvin erilainen kuin nykyajan koulumaailma eikä peruskoululainen välttämättä ymmärrä entisajan jako kansakoulu/oppikoulu systeemiin ja muihin ajanilmiöihin, ihmettelen kuitenkin suuresti nykyaikaistamista, sillä itselleni ajankuva on hyvinkin merkittävä. Olisi eri asia, jos kyseessä olisi käännöskirja, jonka voisi kääntää uudelleen, mutta kun kyse on suomalaisesta teoksesta, niin tuntuu oudolta tekstin muokkaus nykylukijalle sopivaksi. Tarina menettää silloin jotain itsestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Kävin lukemassa sinun postauksesi ja hämmästyin. En ollut huomannutkaan, että kirjoja on nykyaikaistettu. Olen kanssasi osittain samaa mieltä, että on hassua, että tekstiä mennään nykyaikaistamaan, mutta toisaalta ymmärrän, miksi niin tehdään. Elefanttitossut olisi ollut minullekin aikoinani ihan vieras termi, ja olisin luultavasti kuvitellut ne aivan toisenlaisiksi kuin ne olivat. Siksi minulta olisi myös jäänyt ymmärtämättä, miksi kumisaappaita pidettiin oppikoulussa rumina elefanttitossujen rinnalla (koska elefanttitossut luovat mielikuvan todella rumista kengistä). Saapikkaat minä aikoinani ymmärsin ja siksi luultavasti pääsin paremmin sisälle kenkä-aiheen sanomaan. Aivan varmasti tuo kansakoulu/oppikoulu/kansalaiskoulu -systeemi on nykylapsille vieras (oli se minullekin 90-luvulla), mutta siinä olikin osa Tiinojen viehätystä. Ja tulipahan keskusteltua historiasta vanhempieni kanssa, sillä he olivat ko. systeemin aikana opiskelleet.

      Poista