Tunnekasvatus ja tunnetaitokirjat ovat jo useamman vuoden olleet pinnalla lastenkirjallisuudessa. Täälläkin olen esitellyt monia aihepiirin kirjoja, ja nyt on vuorossa kiukkua, raivoa, ärsyyntymistä ja vihaa käsittelevät kirjat Ravi Raivostuu (Kumma-Kustannus 2021, kirj. Tom Percival) ja Joskus minä raivostun (Kustannus-Mäkelä 2022, kirj. Timothy Knapman, kuv. Joe Berger). Molemmat kirjat on suomentanut Raija Rintamäki.
Ravi raivostuu -kirjan päähenkilö on nelilapsisen perheen kuopus Ravi, joka on myös perheen pienin lapsi. Koska hän on pienin, on hän usein myös hitain. Ja koska hän on hitain, hän ei ehdi varata bussissa hyvää istumapaikkaa ja jää jopa kerran ilman jäätelöä, kun se ehtii loppua. Hän ei meinaa ylettyä kiipeilytelineisiin, eikä saa laskea suurista liukumäistä. Se kaikki tietysti kasvattaa Ravin ärtymystä ja kiukkua. Lopulta tunne kasvaa niin suureksi, että Ravi raivostuu!
Kun Ravi raivostuu, hän muuttuu tiikeriksi, joka pystyy kaikkeen siihen, mihin Ravi ei. Harmi kyllä raivoava tiikeri on myös riehuva tiikeri, jonka pelottava käytös saa muut perääntymään ja ottamaan Ravi-tiikeriin etäisyyttä. Aika pian Ravi alkaa itse huomata jääneensä yksin ja tuleekin surulliseksi. Hän jopa osaa aivan itse pyytää anteeksi ja muuttuu sovinnon jälkeen takaisin pojaksi. "Eikä hän enää koskaan sen jälkeen muuttunut tiikeriksi." Paitis ihan vähän vain joskus, kun siihen tuli aihetta...
Joskus minä raivostun -kirja on kirjoitettu runomuotoon, ja sen minä-kertoja eli pieni tyttö kertoo, miten hän välillä osaa leikkiä nätisti, jakaa omastaan ja sietää jopa pettymyksiä. Toisinaan epäreilut, tylsät ja kurjat tilanteet saavat hänet kuitenkin raivostumaan. Tunteenpurkaus voi silloin olla kovin voimakas, mikä kuitenkin harmittaa päähenkilöä jälkikäteen. Näissä tilanteissa auttaa syli, hali ja ymmärtävä aikuinen. Tyttö oppii, että raivon tunteen tullessa voi yrittää hillitä sen terävintä kärkeä ja vaikuttaa siihen, millaisina tekoina tunne purkautuu. Päähenkilö yrittää hengitellä ja laskea kymmeneen. Aina sekään ei auta, mutta raivostumisen jälkeen tehdään taas sovinto.
Kummassakin näistä kirjoissa on paljon hyvää. Uskoisin, että moni lukija voi samastua päähenkilöiden harmien aiheisiin. Kukapa ei suuttuisi, jos jäisi aina viimeiseksi, sinua kiusattaisiin tai jäätelö tippuisi maahan? Aivan varmasti jokainen on myös joskua raivostunut niin, että on tullut karjuttua ja ärjyttyä tiikerin lailla. Ravi raivostuu -kirja havainnollistaa hyvin sen, että äryjyminen ja riehuminen kuitenkin saattaa karkottaa muita. Molemmissa kirjoissa korostetaan myös sovinnon ja anteeksi pyytämisen merkitystä. Pidin hieman enemmän Joskus minä raivostun -kirjan loppuratkaisussa siitä, että päähenkilölapsi tarvitsi ja sai tunteensa hallitsemiseen apua aikuiselta. Lapset usein tarvitsevat näin voimakkaiden tunteiden "voittamiseen" apua. Raivon ja vihan tunteet voivat olla todella voimakkaita, mutta kuuluvat kuitenkin tavallisten tunteiden joukkoon. Molemmissa kirjoissa lapset päättävät, etteivät enää raivostu, mutta eipä sitä kukaan voi välttääkään. Omaa reaktiotaan voi toki oppia hillitsemään.
Knapmanin ja Percivalin kuvitukset sopivat hyvin tarinoihin. Raivon tullessa kuvat muuttuvat dramaattisiksi, suuriksi lähikuviksi. Ravi-tiikerin ympärillä kipinöi ja salamoi punahehkuisesti, mutta muu ympäristö on silloin hyvin harmaata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.