Lolan suuri salaisuus


Lolan suuri salaisuus ( Otava 2023) on Lola Odusogan kirjoittama ja Saara Obelen kuvittama kuvakirja, jonka päähenkilönä seikkailee Lola-niminen tyttö. Lähes yhtä keskeisessä roolissa on myös Lolan iso tukka, joka osaa puhua Lolalle. Kukaan muu ei kuule tukan puhetta, ja Lola varoitin visusti paljastamasta tukan salaisuutta muille. 


Lola on melko vauhdikas lapsi, joka ainakin tässä tarinassa viihtyy itsekseen ja lähtee äidiltä salaa retkelle. Tukka onneksi kulkee mukana, mutta ajaa Lolaa myös hankaluuksiin: se on villi, takkuuntuun ja sotkeutuu. Lola hätääntyy, että äiti suuttuu ja kaikki on pilalla. Kirjan lopussa Lola kuitenkin ”tekee taas sovinnon” tukkansa kanssa ja ilahtuu myös suuresti löytäessään muotilehdestä itsensä näköisiä malleja. Kaikkein hykerryttävimmältä kuitenkin tuntuu potentiaalinen uusi ihmisystävä, johon Lola törmää. 


Voin kuvitella, että tämä kirja on varmasti tärkeä kaikille pienille lapsille, jotka voivat samastua Lolan hahmoon. Omalle lapselleni tämä oli hieman hupsutteleva tarina karkuteille lähtevästä villikosta, joka lopulta palaa onnellisesti kotiin äidin huomaan. Obelen kuvitus on upeaa, ja erityisen hienosti hän onnistuu kuvaamaan Lolan ison tukan eloisuutta sekä tietynlaista kurittomuutta. Tarinakin on mukava, mutta tekstiä tosin on melko paljon, ja mietin, olisiko sitä voinut paikoin tiivistää.



1 kommentti:

  1. Koin myös, että tekstiä oli liikaa lastenkirjaan. Lainasin tämän alle kouluikäiselle, mutta palautin lukematta.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.