Riparisäätöä

Esikoiseni luki kesällä Heidi Korkiakankaan kirjoittaman nuortenkirjaa Riparisäätöä, Aatu Sorsa, Myllylahti 2023), joka kertoo ysille menevän Aatun kesästä. Esikoinen sanoi, että kirja on aika hyvä, mutta hän ei oikein usko, että nuoret puhuvat oikeasti toisilleen ”tolleen ja tollasista asioista”. Kommentti kiinnosti minua, luin kirjan itsekin ja olen kyllä oikeastaan samaa mieltä. Vaikken tietenkään varmasti voi sanoa, tuntuvat Aatun ja hänen ystäviensä väliset keskustelut todella kypsiltä ja syvällisiltä 15-vuotiaiden puheiksi. Toki nuoret tosielämässä varmasti miettivät maailman menoa syvällisestikin, mutta ehkä meitä häiritsi se todella aikuismainen tyyli, jolla nuoret keskustelevat ja ajatuksiaan kirjassa sanoittavat. Monet pohdinnat käsittelevät kristinuskoa, toisten huomioimista ja oikeutta olla oma itsensä. 


Näiden pohdintojen vastapainona kirjassa on myös huumoria ja hauskoja sattumuksia, eikä kirja missään tapauksessa ole tylsä. Aatun kaveriporukka on riparilla ja kesätöissä, ja Aatu kokee ateistiperheen lapsena itsensä ulkopuoliseksi. Hän keksii keinoja pysyä menossa mukana ja joutuu kommelluksiin. Lisäksi erilaiset tykkäämiskuviot pohdituttavat Aatua ja hänen kavereitaan. Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten kauniisti ja reilusti nämä nuoret toisiaan ja muita kohtelevat.

Suosittelemme tätä kirjaa 6. - 8.-luokkalaisille.