Tiernapojat Kunnaksen tyyliin

Kuulin täysimittaisen Tiernapojat-esityksen ensimmäistä kertaa tasan vuosi sitten, kun kouluni nelosluokkalaiset esittivät kyseisen näytelmän joulujuhlassamme. Tytöt(!) esiintyivät taitavasti, ja esitys oli yllättäen aika viihdyttävä. Muistiini jäi pari laulunpätkää, vaikka en todellakaan ole musikaalinen. Olikin hauska löytää kirjastosta tämä Mauri Kunnaksen versio Tiernapojista, eli kirja Koiramäen Martta ja tiernapojat (Otava 2007, 1. painos 2000). Koiramäki-sarja on kodissamme ollut kovin paljon luettu ja tykätty, ja tämäkin kirja tuli luettua esikoisen kanssa useaan otteeseen.


Kirjassa Koiramäen pikkuinen Martta on päässyt äidin mukaan sukuloimaan kaupunkiin, jossa kymnaasin pojat esittävät raatihuoneen torilla tiernapoikia. Martan serkku on esityksessä Mänkki eli tiernajussi, joka kantaa Taavetin tähteä. Näytelmään kuuluu Mänkin lisäksi myös kuningas Herodes, Murjaanien kuningas, Herodeksen palvelija Knihti ja Kyyppä Kiinan maalta. Tässä Kunnaksen versiossa oma osansa on myös Kelloseppä Krööperin kukolla, joka ei siedä muita kuninkaita kukkoilemassa omalla tunkiollaan...

Martta lähtee katsomaan esitystä, johon Kunnas on onnistunut tuomaan hänelle tuttua ilottelua ja muutakin täytettä niin, että vajaa kolmevuotiaskin jaksoi hyvin kuunnella kirjan alusta loppuun. Siellä täällä tekstissä on myös oikeita sitaatteja tiernapojista. Kirjan takaa löytyy lyhyt infoteksti tiernapoikaperinteestä sekä esityksessä kuultavien laulujen sanat ja nuotit. Esikoinen sitten pyysikin parin lukukerran jälkeen: "Luetaanko tämä? Mutta äiti älä laula."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.