Sininen keskitien -blogin Bleue kirjoitti tästä samasta aiheesta joulukuun alussa ja kertoi, että myös heillä yhteisiin lukuhetkiin valikoituvat ne tavalliset kuvakirjat. Bleuen mielestä huononkin tarinan sietää hyvän kuvituksen ansiosta, mutta hyvänkin tarinan kiinnostavuus voi mennä, jos kuvitus on huonoa. Minä olen aivan samaa mieltä, vaikka toki on lukijakohtaista, mikä on hyvää ja mikä huonoa kuvitusta. Olen huomannut, että omat lapseni vierastavat liian erikoista kuvitusta, jota monesti taiteellisimmissa kuvakirjoissa suositaan.
Ihastuin itse Etana Editionsin kustantamaan ja tämän vuoden lopussa julkaisemaan Ykisinäisten saarten kartasto -kuvakirjaan, jonka kuvitus ja teksti on Maija Hurmeen taiteilemaan. Pyysin kirjasta arvostelukappaleen, vaikka se ei ole mikään perinteinen, värikäs kuvakirja, ja tiesin, että lapseni eivät välttämättä innostu sini-oranssisävyisestä, pelkistetystä kuvitustyylistä. Haluan kuitenkin tarjota heille erilaisia lukukokemuksia ja olin saanut sen käsityksen, että kirjan tarina olisi kuuntelemisen arvoinen. Emme todellakaan pettyneet, sillä tämän kirjan äärellä lapsenikin selvästi viihtyivät - onhan sen tarina sekä koskettava että hieman jännittävä ja salaperäinenkin!
 |
| Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018) |
Yksinäisten saarten kartasto kertoo pienestä, tiedonhalusiesta Pirkosta, joka viettää äitinsä kanssa kesäpäivää rannalla. Pirkolla on äidille monta miksi?-kysymystä, mutta äiti vastaa niihin vain:
-Hmm, hyvä kysymys. Hän ottaa Pirkosta kuvia puhelimellaan ja tahtoo näyttää niitä tytölle: -Katso, miten hupsulta näytät!
 |
| Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018) |
Pirkko päättää, ettei puhu enää äidille, vaan muuttaa (lelu)apinaystävänsä Aimon kanssa omalle saarelle, jossa hänelle on rauha miettiä tärkeitä kysymyksiä. Kesäpäivät Pirkon omalla saarella ovat letkeitä, ja usein Pirkko tutkailee kartastoa, josta löytyy kuva myös hänen Kotisaarestaan, joka on turvallisesti ankkuroitunut aivan Kuningatar-nimisen saaren kupeeseen. Eräänä yönä Pirkon ja Aimon nukkuessa tapahtuu jotain kummaa ja aika hurjaa, sillä Kotisaari lähtee liikkeelle! Se seilaa hiljalleen valtavalla valtamerellä, eikä Pirkko pysty ohjaamaan saarta. Hän huomaa, että saari liikkuu myös kartastossa ja on menossa uhkaavasti kohti sivun reunaa! Mitä tapahtuu, kun se saavuttaa sivun reunan? Putoavatko he kohta ulos tarinasta?
 |
| Tämän kuvan myötä kirjan seesteinen tarina muuttuu kertarysäyksellä jännittäväksi. Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018) |
 |
| Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018) |
Tässä kohtaa Hurme ottaa lukijat mukaan tarinaan ja pyytää heitä kallistamaan karttakirjaa niin, että saari palautuisi takaisin paikalleen lähelle Kuningatar-saarta. Ja mehän kallistimme, kallistimme ja kallistimme vielä vähän lisää! Lapsia tämä kallistaminen huvitti, ja heitä nauratti, kun saari onneksi palautui takaisin omalle paikalleen ja Pirkko päätti palata äidin luo. Matka kotisaaresta äidin luo on lohdullisen lyhyt, ja kiviä pitkin sinne pääsee hyppimään vilauksessa. Seuraavaa kuvaa lukiessaan meidänkin lapsemme ymmärsivät, että kyseessä oli leikki, eräänlainen pienen lapsen turvallinen itsenäistymispyrkimys, joka päättyi kuitenkin Pirkon oman äidin syliin.
 |
| Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018) |
Tätä kaunista kuvakirjaa suosittelen luettavaksi ihan kaikkiin lapsiperheisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.