Villojen kukat: Oodi ystävyydelle

Villojen kukat (Teos 2018, saatu kustantajalta) on Pia Pesosen kirjoittama ja Petri Makkosen kuvittama kuvakirja, joka kertoo kahden nuoren tytön, Ruusun ja Tulppaanin, ystävystymisestä, Villojen-puutaloalueesta ja muutamasta kauniista kesäpäivästä, joiden aikana ihmiset löysivät toisensä, kapelimestari kadonneen tahtipuikkonsa ja Kaupunginisä ja Neiti Virkamies itsestään uuden, rehellisemmän puolen. Minä luin tämän kirjan kuusi ja puolivuotiaan esikoiseni kanssa, ja myös nelivuotias keskimmäisemme yritti hetken istua kanssamme lukemassa, muttei jaksanut keskittyä näin pitkään tarinaan.

Petri Makkosen piirtämä kansikuva on kaunis.

Tarinan päähenkilöt ovat kaksi tyttöä tai kaksi kukkaa, kuten he itse keksivät. Tulppaani on kotoisin Helsingin Villoilta, jonne Ruusu muuttaa äitinsä kanssa Lapista, Suomen kainalosta. Tytöt ystävystyvät heti ja löytävät yhteisen sävelen, vaikka murre-erot aiheuttavatkin hieman sekaannusta ja huvitusta: kläpit ja klapit menevät sekaisin siinä kuin mutsit, mustit, saamit ja samiksetkin. Tyttöjen nauru sekaannuksille on hyväntahtoista, ja myös minun kuusivuotiasta esikoistani naurattivat hupsut dialogit. Kävimme kirjan äärellä hänen kanssaan paljon keskustelua murteista ja yleiskielestä, mikä ei ollut ollenkaan hassumpi asia.

Osa Makkosen taiteilemista kuvista on hyvin värikkäitä ja kauniita.
Hän on tehnyt kuvitusta monella eri tekniikalla.
Pia Pesonen ja Petri Makkonen: Villojen kukat

Villat vaikuttaa ihanalta ja idylliseltä puutaloalueelta Länisväylän kupeessa. On rakkautta, raparpereja ja rauhaa, mutta myös pari isoa ongelmaa. Villoilla asuva kapelimestari on nimittäin kadottanut kaksi tahtipuikkoaan - tulossa on iso konsertti - ja lisäksi herra Kaupunginisä ja Neiti Virkamies ovat päättäneet purattaa Villat ja rakentaa tilalle virastotalon. Ennen kun ongelmat ratkeavat, ehtivät villalaiset etsiä puikkoja muun muassa katolta ja kompostista, koettaa karkottaa kaivin- ja purkukoneita ketjuin ja munalukoin ja järjestää kaikkien aikojen pihajuhlat huutokauppoineen, kestityksineen ja tansseineen. Myös Kaupunginisä ja Neiti Virkamies saavat kutsun pihajuhliin, sillä villalaiset ajattelevat, että ihanat juhlat avaavat ahnaiden virkamiesten silmät Villojen erinomaisuudelle. Juhlissa Villojen kaksi ongelmaa tosiaan ratkevat, ja käy ilmi, että kapelimestarin kadonneet tahtipuikot ja Kaupunginisän kieroilut liittyvät yhteen.

Tästä kuvasta Villojen olemus käy hyvin ilmi.
Pia Pesonen ja Petri Makkonen: Villojen kukat

Villojen kukat on hyväntuulinen tarina ystävyydestä ja hyvänlaisesta erilaisuudesta. Kirjasta tulee hyvä mieli, Pesonen leikittelee kivasti kielellä, ja tarinaan on saatu mukaan sekä vitsejä että vakavampia ympäristöteemoja. Vitsit naurattivat erityisesti meidän perheemme lapsilukijaa, minä mietin Länsiväylän tietulleja, yksityisautoilua ja ihmisten ahneutta. Toisaalta minua hieman ärsyttivät jokuset yleistykset: johtavat suhaavat hienoilla autoillaan Länsiväylää pitkin firmoihinsa, bussit kuljettavat tavallisia ihmisiä töihin, eikä kukaan halua pystyttää tietulleja.

Osa kuvista on melko tummasävyisiä ja vaikeaselkoisia. Tämä kuva ei esimerkiksi
auennut minulle, ja lapseni vieroksuivat kuvitusta. Pia Pesonen ja Petri Makkonen: Villojen kukat

Minä ja vanhin lapseni siis pidimme Villojen kukista. Jäin kuitenkin miettimään, onko kuvakirjamainen formaatti paras vaihtoehto tälle tarinalle tällaisenaan, vai olisiko hieman pitkää tekstiä voinut tiivistää, jolloin myös nuoremmat lapset jaksaisivat kuunnella paremmin. Näin pitkä tarina sopii nimittäin hieman vanhemmille lapsilukijoille, minkä huomasin omille lapsilleni kirjaa lukiessani. Tässä olisi siis ollut ainesta myös kelpo lastenromaaniksi.

Pia Pesonen ja Petri Makkonen: Villojen kukat