Hauska kirja ahmimisikäisille: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta

"Tuo ei taida kyllä olla mun tyylinen kirja", totesi esikoinen, kun ehdotin hänelle, että lukisimme iltasatukirjaksi seuraavaksi Elise Gravelin kirjoittaman ja kuvittaman lastenromaanin Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta (WSOY 2019, suom. Aila Herronen, arvostelukappale kustantajalta). Onneksi sain lapsen ylipuhuttua kuuntelemaan, kun luen tätä kirjaa, sillä lopulta tämä tykkäsi siitä niin paljon, että olisi halunnut lukea sen heti perään uudestaan ja kyseli, milloin toinen osa ilmestyy. Kaiken huipuksi esikoiseni, joka on hiljattain oppinut lukemaan itse lyhyitä kirjoja, innostui itse lukemaan Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta -kirjassa olevia lukuisia puhekuplia, huudahduksia ja lyhyitä tekstikatkelmia (omatoiminen lukeminen ei ole vieläkään hänen mielipuuhaansa noin muuten...)

Tarinan päähenkilö on Olga-tyttö, joka tykkää valtavasti eläimistä - siis aivan kaikista eläimistä. Olga tutkii niitä, lukee niistä ja kirjaa havaintojaan ylös vihkoonsa. Eläimet siis ovat hänen mielestään paljon ihanampia kuin ihmiset, ja Olgan hyvä ystävä onkin hänen lavuaarinsa alla asuva Rita-hämähäkki, joka osaa Olgan mielikuvituksessa puhua ranskaa. Ihmisten kanssa Olga ei tule hirveän hyvin toimeen, eikä esimerkiksi ymmärrä ollenkaan lähistöllä asuvia Lalalaa-tyttöjä, jotka lukevat Pis sis -lehteä, jumaloivat korealaista Bip Bipop -laulajaa ja ovat kiinostuneita ainoastaan vaatteista ja kampauksista.

Eräänä päivänä Olga löytää pihaltaa sateenkaaren väristä kakkaa, joka vaikuttaa vahvasti jonkin tuntemattoman eläinlajin jätöksiltä. Olga ryhtyy tutkimaan asiaa ja löytää pian myös kummallisen otuksen, joka on selvästi aivan uusi laji ja jonka Olga ottaa kotiinsa asumaan. Olga nimeää otuksen sen ääntelyn perään Njääksi, ja ryhtyy tekemään Njäästä havaintoja ja yrittää selvittää, mikä laji se on ja mistä se on kotoisin. Vaikka Njää on hassun näköinen (Olgan mielestä ihana) ja haisee kamalalle, se valloittaa Olgan sydämen. Njään kautta Olga tutustuu myös uusin ihmisiin, ja joutuu puolustamaan uutta otusystäväänsä Lalalaa tyttöjen pilkalta. Olgan suru onkin suuri, kun Njää yllättäen katoaa, eikä etsinnöistä huolimatta löydy mistään.... Lopulta selviää, että katoamisen takana on varsin yllättävä taho, ja onneksi lopuksi voidaan jopa todeta, että Njään katoamisesta (ja löytymisestä) seuraa aika paljon hyvääkin!

No mikä Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta -kirjassa sitten on niin hauskaa, että lapseni käski minun sanoa kirjantekijöille, että kakkososan pitää ilmestyä pian? Vastaus lienee huumori, tarinan pähkähullut yksityiskohdat ja runsas sarjakuvamainen kuvitus. Kirja on oikeastaan ihan hupsu, siinä puhutaan aika paljon koiran pissasta, eläinten jätöksistä ja oudoista ruuista sekä pahoista hajuista. Lisäksi Njää päästelee tuon tuosta outoja ääniä ja huudahduksia kuten: "Njää!" "Dau dau dau!" ja "Rumpu!", jotka sopivan hassulla äänellä luettuna saivat lapseni aina kikattamaan. Kaikki nämä seikat siis tekevät Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta -kirjasta sellaisen, että uskon sen vetoavan paitsi omaani myös moniin muihin ahmimisikäisiin lukijoihin. Kirja on loppujen lopuksi aika nopealukuinen, sillä siinä on paljon sarjakuvatyylisesti kuvitettuja sivuja, isoa fonttia ja suuria kuvia. Itse aion suositella tätä heti muutamalle ekaluokkalaiselle oppilaalleni, jotka ovat innostuneet nyt lukemaan Neropatin päiväkirjoja. Veikkaampa, että he ihastuvat myös Olgaan!