Minä ja minun siskoni (tarina erilaisista sisaruksista ja siskon autismista)

Rose Robbinsin kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Minä ja minun siskoni (Kustannus-Mäkelä 2019, alkuteos Scallywag Press Ltd, arvostelukappale) on herkkä ja hienotunteinen kertomus erilaisista sisaruksista, rakkaudesta ja toisen sisaruksen autismista. Robbins on tehnyt kirjan niin onnistuneesti, että useimmat lapset varmasti lukevat sen kertomuksena ns. tavallisesta sisaruudesta ja sen iloista sekä karikoista, mutta ne perheet, joissa toinen lapsi on autistinen, saavat kirjasta varmasti erilaisia samastumiskohteita. Lukijalle ei varsinaisesti alleviivata sitä, että kettusisko on autistinen, eikä kettuveli mainitse sitä suoraa kertaakaan. Sen lukija voi lukea kirjan takakannesta.

Kirjan päähenkilöt ovat kettusisarukset, joista poika esittelee lukijalle siskonsa ja kertoo, mitä he tekevät siskon kanssa ja millainen sisko on. Hänen siskonsa ei esimerkiksi osaa puhua, mutta pitää silti paljon ääntä ja meteliä. Sisko saakin välillä vierailta osakseen pitkiä katseita ja silloin veljeä vähän nolottaa. Toisinaan sisko tykkää halia, mutta aina hän ei siedä kosketusta. Joskus sisko vetäytyy yksinäisyyteen, mutta tykkää myös hassutella ja tanssia veljen kanssa. 

Veljeä harmittaa, että joskus sisko on ajattelemattomuuksissaan mummia kohtaan ilkeä ja saa vanhemmilta sellaisenkin käytöksen anteeksi, joista veljeä nuhdellaan. Veli kyllä ymmärtää siskonsa erilaisuuden, muttei aina jaksaisi sitä. Hän näkee ihanasti heidän yhtäläisyytensä ja lohduttaa siskoaan, jos tällä on paha mieli, ja vaikka kirja alkaakin repliikillä: "Voi ei, tuolta tulee minun siskoni...", päättyy se ihanasti: " ... olemme hyvin erilaisia... Mutta me rakastamme silti toisiamme." Ja siitähän sisaruudessa ja perhesuhteissa pohjimmiltaan onkin kyse: Me kaikki olemme erilaisia, osaamme erilaisia asioita, mutta olemme silti toisillemme rakkaita, vaikka välillä toisen seurassa tuntuisikin raskaalta emmekä haluaisi samoja asioita.

Luimme tämän kotona vajaa kolme- ja viisivuotiaiden lasteni kanssa, ja erityisesti vajaa viisivuotias tykkäsi kirjasta. Keskustelimme siitä, miksei kettusisko osaa puhua, mutta välillä lällättelee hassuja. Minä ja minun siskoni on kirja, joka jättää paljon tilaa lukijan omalle tulkinnalle ja vanhemman ja lapsen väliselle keskustelulle. Tällaiset kirjat, jotka auttavat ymmärtämään erilaisuutta ja osoittavat, että kaikki olemme erilaisia ja kuitenkin ihan tavallisia, ovat sellaisia, joita minä luen mielelläni lapsilleni. Ja kuten kirjoitin: tämän kyseisen kirjan voi lukea hyvin kertomuksena myös sisarusten välisistä suhteista, joten se sopii mainiosti luettavaksi myös niissä perheissä, joissa ei ole erityislapsia.