Paavo Virtanen ja tauti

Anneli Kannon kirjoittama ja Noora Katon kuvittama Virtasen perheestä kertova kuvakirjasarja Viisi villiä Virtasta on edennyt jo kahdenteentoista osaansa. Uusimmassa kirjassa Paavo Virtanen ja tauti (Karisto 2021) Virtasen perheen keskimmäinen lapsi Paavo sairastuu ärhäkkään flunssaan, joka pakottaa pojan sänkypotilaaksi. Sen lisäksi, että kirjassa käsitellään sairastumista, on kirjalla toinen, jopa tärkeämpi aihe. Kirja nimitääin käsittelee myös sitä, kuinka jokainen lapsi tahtoo tulla huomatuksi ja tarvitsee aikuisen syliä ja hoivaa, vaikka olisikin kuinka noheva tai reipas tahansa.

Paavokin on yleensä oikein reipas ja iloinen viisivuotias, mutta hän on myös ruvennut toivomaan, että saisi joskus olla pieni, surkea ja surullinen. Paavosta olisi mukavaa, että häntä pidettäisiin sylissä ja suukoteltaisiin samalla tavalla kuin Kastehelmeä tai Perttua (perheen kahta nuorimmaista lasta). Paavoa vähän kaihertaa, että hänellä ei ole mitään allergioita tai pitkäaikaissairautta, kuten siskoillaan ja parilla kaverillaan. Paavon silmissä nämä sairaudet tarkoittavat jännittäviä erityisruokavalioita ja paljon huolenpitoa aikuisten taholta, ja poika toivoo, että hänkin voisi olla pieni, heikko ja hoivattava.

Kun Paavo sitten sairastuu nuhakuumeeseen, hän saa huomata, ettei sairastaminen olekaan kivaa. Hän joutuu olemaan sänkypotilaana, eikä saa osallistua ulkoleikkeihin tai perheen pizzailtaan. Lisäksi Paavon olo on todella kurja ja heikko. Lopulta hän pelästyy, että on itse aiheuttanut taudin toivomalla, että hänellä olisi joku jännittävä sairaus. Onneksi äiti huomaa, että Paavo on peloissaan ja saa puhuttua tämän kanssa. Flunssa ei tule kenellekään sairautta toivomalla, eikä Paavo siihen kuole.

Pian Paavo sitten paraneekin, mutta sen jälkeen sairastuu perheen vanhin lapsi Veera, ja taas Paavolle tulee huono omatunto, kun hän pelkää sairastuttaneensa Veeran. Tällä kertaa isä huomaa Paavon huolen ja lohduttaa tätä, ettei flunssille voi mitään. Lisäksi isä muistuttaa siitä, mikä näinä korona-aikoina on tainnut tulla kaikille lapsille jo tutuksi ohjenuoraksi: Virukset majailevat hengityksessä ja käsissä. Täytyy pestä kädet usein. Se on hyvä konsti tautia vastaan. 

Kun Veerakin toipuu flunssastaan, vietetään Virtasen perheessä lettukestejä. Ja mikä parasta, äiti ja isäkin hoksaavat, että vaikka Paavo on tomera ja taitava, on hän vielä pieni. "... äiti huomauttaa: -Ei kukaan jaksa aina olla reipas, Ei edes Paavo ... Paavokin on pieni ja nyt on Paavon vuoro olla sylissä."

Kanto kuvaa tässä - kuten muissakin Virtasen perheestä kertovissa kirjoissan - hyvin lasten arjessa mietityttäviä asioita, sisarusten välisiä suhteita ja pieniä sekä vähän suurempiakin ongelmia. Se, mikä tässä kirjassa on aikaisempiin osiin nähden hienoa, oli perheen isän ja äidin läsnäolo. Nyt heidät oli (muistaakseni) ensimmäistä kertaa piirretty kokonaan. Aikuisilla oli nyt todellinen rooli vanhempina, eikä perheen muilla lapsilla, kuten aikaisemmissa osissa on ollut. 

Katon kuvitus on myös mainiota. En osaisi kuvitella näitä kirjoja ilman sitä, sillä Virtasen perheen meininkiin sopivat Katon piirtämät pyöreäpäiset hahmot, joiden ilmeet ja eleet on kuvattu ilmeikkäästi, humoristisesti ja välillä liioitellustikin. Kun Paavo esimerkiksi ajattelee kuolevansa, on pojan pelkoa kuvattu hyisellä hautausmaakuvalla, joka ei kuitenkaan ole pelottava, vaan hauska sekin, hautausmaalle, kun on piirretty Paavon kuvitteellisen haudan lisäksi erään Joplinin, Elviksen ja Kilmisterin haudat. Flunssakuvauksessa vihreä räkä suorastaan vyöryy ulos Paavon sieraimista ja virukset ovat kammottavia hirviöitä. 

Koko meidän perheemme piti tästäkin sarjan kirjasta, ja meitä aikuisia nauratti ihan oikeasti pariin otteeseen. Eikä voi kieltää, ettei tämä kirja olisi erittäin ajankohtainen ja lisäksi se muistuttaa, ettei ikävästä korona-ajasta huolimatta normaali flunssa ole vaarallinen.