Lintukirjoja lapsille: Höyhentakkisakki ja Hullunkurinen lintukirja

Esikoiseni mietti, mitä hän voisi kesälomallaan tehdä, ja yhtenä aktiviteettivaihtoehtona jaakapallon pelaamisen ja mökkireissun rinnalle hän oli kuulemma keksinyt lintujen bongailun. Hän ehdotti, josko kävisimme kirjakaupasta katsomassa, olisiko siellä sellaista lintukirjaa, jossa eri lintulajeista saisi aina pisteitä sitä mukaan, kun niitä näkisi. Hänellä oli selvästi mielessään jonkinlainen lintumaailman Pokémon-peli. Sanoin, ettei sellaista kirjaa tietääkseni ole tehty (kustantajat, vink vink), mutta meidän omasta hyllystä löytyy parikin lapsille tarkoitettua, piirroskuvitettua lintukirjaa. Ne eivät kyllä - ainakaan ihan kamalan paljon - auta lajien tunnistamisessa, mutta ainakin niiden avulla pääsee lintutunnelmaan.

Uudempi teoksista on Leena Ravantin runoilema ja Aapo Ravantin kuvittama Höyhentakkisakki-runokirja (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta), jossa linnut esiintyvät erilaisissa runoissa ja loruissa. Aapo Ravantin kuvitus on silmääni miellyttävää, melko perinteistä lastenkirjakuvitusta, mutta lintujen tunnistaminen ei välttämättä näiden kuvien avulla onnistu. Se toki ei ole tämän kirjan tarkoituskaan. Oikeastaan linnut on näissä kirjoissa inhimillistetty, ja ne esittelevät meille muun muassa sporttisen, vauhtisokean Vertin, pullistelevan Pablo-pulun ja unelmoivan naakanpoikasen. Monen runon rytmi on mukaansatempaava, ja esimerkiksi Västäräkki-Veken kevätpuuhat -runossa kuulen räpin. Pääosin Höyhentakkisakin runojen sisällöt ovat siis fiktiota, mutta jotain lintumaailman fkatojakin runoihin on piilotettu. Kuten tosielämässäkin, myös runojen naakat viihtyvät suurissa parvissa ja varpuset poimivat ruuakseen maahan pudonneita ruuanmurusia. 

Tutunoloisiakin runoja näiden linturunojen joukosta löytyy. Vauhtisokea Vertti tuo mieleeni Kirsi Kunnaksen runon Iloinen auto. Ellin Velli -runo muistuttaa jo nimensäkin puolesta kahta vanhaa lorua, joista toisessa velliä keitellyt Elli pelästyi hämähäkkiä ja toisessa Elli kaatoi vellit kalliolle. Itseäni ilahduttivat eniten runot Ei yhtään pöllömpi keskustelu, jossa pieni pöllö oppii, miksi isompia pitää kuunnella, pitkästä parisuhteesta kertova Uskolliset-runo sekä Koulun alku, jossa räkättityttö aloittaa ensimmäisen luokan.

Myönnän, että tulevan ekaluokkalaisen äiti kyynel tuli silmään tätä lukiessani:

...

Puuhun jäi pehmeä pesä,

ruoho on viileää, pian loppuu kesä.

Äiti vain ilmoitti:

- Nyt täytyy mennä,

omin siivin jo lennä!

Äläkä pelkää muutosta moista!

Muutkin jo lähtevät kouluun. 

Yhdessä opitte yhtä ja toista

ennen kuin pääsette jouluun.

...

Toinen omasta hyllystämme löytynyt lasten lintukuvakirja on peruja omasta lapsuudestani. Mauri Kunnaksen ja Reijo Ikävalkon Hullunkurinen lintukirja (Gummerus) opetti minulle pienenä lintuihin liittyviä faktoja. Nyt aikuisena tunnistin kivitaskun noiden oppien avulla, ja yhä töyhtöhyypän nähdessäni mieleeni tulee Kunnaksen piirtämä kuva, jossa töyhtöhyyppä kampaa komeaa töyhtöään autotien pientareella.

Kumpikaan näistä kirjoista ei kuulemma ollut sellainen, jota esikoiseni kaipasi, vaikka hauskoja teoksia ovatkin molemmat. Ehkäpä voisin varata hänelle kirjastosta vaikkapa jonkin laulavan lintukirjan, josta voisi kuvien katselemisen ja faktojen lukemisen lisäksi kuunnella lintujen ääniä.