Kaksi tyylikästä kuvakirjaa, joista toisessa kasvaa huoli, toisessa idea

Kumma-kustannus on julkaissut kaksi viehättävää kuvakirjaa, joissa on lapsenikin huomion mukaan paljon samankaltaisuuksia tarinankerronnan tavassa ja jotka molemmat kannattaa ehdottomasti lukea yhdessä oman lapsen kanssa. 

Kobi Yamadan kirjoittama ja Mae Besomin kuvittama Olipa kerran idea (2020, suom. Raija Rintamäki, alkuteos Compedium, Inc 2013) kertoo nimensä mukaan idean syntymisestä, kasvamisesta ja jalostumisesta. Kirjan alussa pieni lapsi, kirjan minä-kertoja saa idean ja ihmettelee, mistä se oikein putkahti. Lapsi ei oikein tiedä, mitä idealla voisi tehdä, ja miettii jopa kovasti, mitähän muut ideasta ajattelevat. Koko idea tuntuu hänestä hieman vaivaannuttavalta. 

Lapsi yrittää kätkeä sen ja olla puhumatta siitä. Kuitenkin ideassa on taikaa, ja hiljalleen lapsi oppii arvostamaan sitä. Hän ruokkii ideaa, joka kasvaa huolimatta muiden kummastelusta. Idea myös auttaa lasta näkemään maailman uusin silmin ja uudesta näkövinkkelistä. Lopulta idea saa siivet ja valloittaa koko maailman. 

Silloin tajusin, mitä idealla tehdään. 

Sillä muutetaan maailmaa.

Kirjan sanoma on kaunis, vaikka tokikaan jokainen idea ja unelma ei välttämättä muuta maailmaa tai edes toteudu. On kuitenkin hienoa, että lapsia kannustetaan keksimään, tutkimaan, unelmoimaan ja kehittämään omaa mielikuvitustaan näin kauniin tarinan äärellä. Besomin lyijykynäkuvitus on mustavalkoista ja herkkää. On hieno idea kuvata idea hauraana, väritettynä munana, joka kenties kätkee kuoren sisään suuren salaisuuden. Kruunupäinen idea kasvaa tarinan myötä, ja samoin mustavalkokuvaan ilmestyy koko ajan enemmän väriä munan kasvaessa. Viimeisissä aukeamissa värit suorastaan räjähtävät näkyville idean saavuttaessa kukoistuksensa. Tekijäkaksikko onnistuu hienosti kiteyttämään idean syntymisen ja siihen mahdollisetsi liittyvät epäilykset. Maailmastamme katoaisivat äkkiä värit, jos lakkaisimme unelmoimasta.

Näin on oikeastaan käynyt Tom Percivalin kuvakirjassa Amandan huoli (Kumma-kustannus 2021, suom. Raija Rintamäki, alkuteos. Bloombury Publishing Plc 2018). Amanda on pieni tyttö, josta on hienoa olla Amanda. Tyttö rakastaa luontoretkiä ja keinumista, ja toisinaan hän uskaltautui jopa puutarhan perälle saakka! Sitten hänen elämäänsä hiipii huoli. Se on epämääräinen keltainen suttu, joka oli aluksi varsin pieni. Huolen kasvaessa suuremmaksi, värit Amandan elämästä - ja kuvituksesta - häviävät samaan tahtiin. Huoli seuraa Amandaa kaikissa päivittäisissä toimissa kotona ja koulussa. Vaikka Amanda yrittää elämään kuin ennen, huoli estää häntä tekemästä kivoja asioita. 

Huomaamattaan Amanda suhtautui huoleen tavalla, josta oli vain haittaa: hän huolestui siitä!

Huoli paisuu niin suureksi, että se täyttää koulubussin ja elokuvateatterin. Tyttö-raukka pelkää, että hänen elämäänsä ei enää ikinä mahdu mitään muuta. Kunnes eräänä päivänä puistossa hän huomaa pojan, jonka yllä tuntuu myös leijuvan huoli. Siitä Amanda ymmärtää, ettei suinkaan ole maailmassa ole ainoa, joka kantaa huolia mukanaan. Kun Amanda pysähtyy pojan luo ja kysyy tämän huolesta, alkaa se kutistua. Niin  lapset hoksasivat, että viisainta, mitä huolen kanssa saattoi tehdä, oli puhua siitä toiselle ihmiselle ääneen, ja pian heidän kummankin huolet olivat tiessään! Samalla, kun huolet alkoivat kutistua ja kadota, värit palaavat Amandan elämään ja kirjan sivuille. Joskus huolia voi tulla lisää, mutta nyt Amanda on oppinut puhumaan niistä sen sijaan, että koittaisi yksin selvitä huolitaakan alla. 

Tämänkin kirjan viesti lapsilukijoille on äärimmäisen tärkeä; Kaikilla on joskus paha mieli, huolia ja murheita, muttei kenenkään tarvitse tai kannata kantaa niitä yksin. Huolet kasvavat murehtimalla, ja puhuminen yleensä auttaa niihin. 

Amandan huoli on osa Pienet, suuret tunteet -kuvakirjasarjaa, joista on tähän mennessä suomennettu neljä kirjaa. Ainakin tämän kirjan vahvuuksia on yksinkertainen, muttei tylsä, helposti ymmärrettävä tarina, jossa kuvitus tuo abstraktin tunteen näkyväksi. Aivan kuten, Olipa kerran idea -kirjassakin on.