Kuvakirja Suomen sisällissodasta: Oravien sota

Hätkähdyttävän hieno kuvakirja Oravien sota (Tammi 2021, arvostelukappale) on suomalaisen kirjailijan, Riina Katajavuoren ja saksalaisen kuvittajan, Martin Baltscheitin yhteistyön tulos, joka kuvaa onnistuneesti Suomen sisällissotaa ja siihen johtaneita tapahtumia. Kirjan idea syntyi, kun Goethe-Institut Finnland esitti kaksikolle vuonna 2018 kysymyksen, miten sodista ja konflikteista voisi puhua lapsille, kuinka heitä voisi vahvistaa itsenäisinä sekä vastuullisina kansalaisina ja ennen kaikkea, miten yhteistä tuskaa ja surua voisi käsitellä.

Mielestäni Oravien sota onnistuu vastaamaan kaikkiin näihin kysymyksiin, ja piirtää lukijan eteen kuvan sodan raakuudesta, inhimilliseltä tuntuvista syistä sen taustalla sekä taisteluiden surullisista seurauksista. Kirjan oravaveljeksistä vanhimmalla on syntymäoikeutensa takia isompi ja parempi pesäpuu, josta saa paremmin käpyjä. Kun koittaa ankara talvi, on Valtteri-isoveljellä ja hänen kavereillaan kaikki hyvin, mutta Pekka-pikkuveli kavereineen värjöttelee omassa pesässään  nälkää nähden. 

-Näin ei voi jatkua, sanoi Pekka. 

Pekka hyökkää ja hajottaa oravien kotien välillä olevan sillan. Vihapäissään veljekset kaatoivat toistensa pihapuut. Ei kulu kauaa, kun punaisiin ja valkoisiin sonnustautuneet oravat sotivat kaikkialla metsässä. Punainen Pekka on jo aikaisemmin ihaillut karhua, joka on riidoissa valkoisen Valtterin ihaileman suden kanssa. Susi tulee Valtterin joukkojen avuksi, ja karhu tarjoaa apuaan Pekalle. Taistelut metsässä kestävät 109 päivää, minkä jälkeen siellä on valtava hävitys. Vaikka Valtteri joukkoineen juhlii voittajana, ovat kaikki väsyneitä ja menettäneet monia ystäviään. Vangittuja vastustajia viruu vankileirillä ja tuhansia lapsia kulkee metsässä ilman vanhempia. 

Lopulta kuitenkin veljesten välille versoo uusi yhteisymmärrys, Valtteri ehdottaa, että ruuat jaetaan tulevaisuudessa tasan ja pesien jälleenrakennus tehdään yhdessä. Paikattu silta kulkee taas Pekan ja Valtterin kotien välillä, ja tarinan loppu on toiveikas: 

Tästä kaikesta on kulunut jo kauan aikaa. Vuosikausia. Siitä pitäen oravat ovat eläneet rauhassa. Ja elävät vastakin.

Katajavuori ja Baltscheit ovat luoneet tarinaan erittäin taitavasti kytkökset sekä Suomen sisällissotaan että karhun ja suden kautta myös tuolloiseem maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Vähempiosaisen oraveljen kokema puute ja siitä syntyvä raivo tuntuu hyvin ymmärrettävältä, joskin lukija saa huomata, että oravan raivo saa suuret mittasuhteet, ja väkivalta synnyttää lisää väkivaltaa. Kuten historiantutkija Marko Tikka kirjan loppuun kirjoitetuissa jälkisanoissakin toteaa, voi tämän kuvakirjan lukea lapsen kanssa joko satuna tai historiallisia tapahtumia valottavana teoksena. Lukiessa lapsen kanssa voi pohtia, olisiko sota oravien välillä voitu välttää ja miten. Lapsen kanssa voi käsitellä myös syitä sodan taustalla, sodan seurauksia, oikeudenmukaisuuden kysymystä sekä väkivallattoman konfliktinratkaisun tärkeyttä. Eikä pidä unohtaa, että tälläkin hetkellä maailmassa on lukuisia konflikteja, ja omalta osaltaan Oravien sota auttaa sanoittamaan myös niitä.

Oravien sodassa tarina kerrotaan yhtälailla sanojen ja kuvien kautta, ja täytyy sanoa, että Baltscheitin kuvat ovat erittäin voimakkaita ja puhuttelevia. Sodan melskeessä oravien hahmot muuttuvat pelkistetyiksi ja villeiksi, ja kuvituksen värimaailma kapenee punavalkoiseksi. Mielenkiintoinen on myös kuvitustyylin muutos aivan viimeisellä aukeamalla, jossa oravat ovatkin inhimillistetyn sijaan aivan tavallisia metsäneläimiä - ei punaisia tai valkoisia, ei isoveljiä ja pikkuveljiä, vaan aivan kaikki samanlaisia.

Tätä kirjaa voisi lukea aivan hyvin koulussa