Eläinmaailman ihmeitä lasten kuvakirjoissa

Luimme juuri esikouluun menevän kuopukseni kanssa kaksi kauniisti kuvitettua kuvakirjaa, joissa toisessa tutustutaan valtameren elämään ja toisessa metsän eläimiin.

Valtameriseikkailulle pääsimme Sharon Renttan Eläinseikkailijat-sarjan Topias ja syvänmeren salaisuudet (Kustannus-Mäkelä 202, suom. Terhi Leskinen) -kirjan parissa. 

Kirjassa pieni Topias-tiikeri rakastaa uimista ja sekeltamista, vaikka äiti yrittää sanoa, etteivät tiikerit ui. Topias kuitenkin rakastaa vettä ja kaikkea, mitä pinnan alta löytyy. Se tahtoo tutkia, nähdä ja kokea. Erityisesti sitä kiinnostaa, mitä valtameren syvimmässä kohdassa piilee. Niinpä se lukee kirjoista kaiken tiedon aiheesta ja kertoo sitten oppimastaan äidilleen. Lopulta äiti tekee Topiaksen äiti heltyy ja hankkii pennulleen oman sukelluspuvun. Kunnon sukellusvarusteiden ansiosta Topias pääseekin tutkimaan koralliriuttaa ja ottamaan kuvia vedenalaisella kamerallaan. Se näkee ja tunnistaa monia lajeja kuten seepian, keihäsrauskun ja mustekalan. 

Kuitenkin pieni tiikeri tahtoo edelleen päästä tutkimaan syvyyksiä, joihin kukaan tiikeri ei ole aiemmin päässyt. Se menee sorkistaan kätevän biisonin luo, ja pian nämä kaksi saavat rakennettua pienoissukellusveneen. Sen avulla Topias pääsee vihdoin tutkimaan valtameren syvyyksiä. Koska Topias on oikea tutkimusmatkailija, joka ei luovuta koskaan, se ei keskeytä matkaansa edes silloin, kun valtava valas vahingossa tuuppaa sukellusveneen pintaan. Topias jatkaa sukullusta ja pääsee vihdoin valtameren pohjaan. Siellä on juuri niin kiinnostavaa kuin hän ajatteli.

Yhtäkkiä syvyyksistä alkaa kuitenkin nousta kuplia, ja Topias hieman säikähtää, mikä otus häntä mahtaa kohdata! Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään hirviö, vaan verkkoon juuttunut kilpikonna. Onneksi Topias löytää sen ja saa sen pelastettua. Muutoin ihmisen jälkeensä jättämä roska olisi koitunut upean kilpikonnan kohtaloksi. 

Lukijaakin muistutetaan lopuksi, että Topias näki retkellään millaisen vaaran me ihmiset aiheutamme, kun heitämme luontoon roskia, ... Valtameret ovat huikea, tutkimaton osa maapalloamme. ... eikä meillä ole aavistustakaan siitä, kuinka paljon ihmeellisiä uusia lajeja niiden syvyyksissä mahtaa piileskellä.

Toinen lukemamme kirja on Sandra Dieckmannin kirjoittama ja kuvittama pienten lasten tarinallinen tietokirja Metsän kätkössä - Retki eläinten maailmaan (Kustannus-Mäkelä 2022, soveltaen suomentanut Sinikka Sajama). Kirja esittelee nimensä mukaan metsän elämiä ja niiden tapoja. Aivan lopussa on vielä faktaruudut kaikista lähes kaikista kirjassa esitellyistä eläinlajeista. 

Koska kyseessä on käännöskirja, tarkistin ensimmäisenä, ovatko siitä löytyvät lajit suomalaisesta metsästä. Kirjan kirjoittaja on syntynyt Pohjois-Saksassa ja asuu nyt Englannissa. Lajit, jotka kirjaan ovat valokoituneet, asuvat myös suomalaisesta luonnosta, mutta täpläkauris ja villikani ovat meidän metsissämme vieraslajeja. Lisäksi jäin pohtimaan, pyydystävätkö suomalaiset karhut lohia joesta kuten kirjassa kerrotaan, koska käsitykseni mukaan metsiemme mesikämmenen pääravintona ei taida olla kala, vaikka kaikkiruokainen otso sitäkin herkkua syö. Pikaisella googletuksella en löytänyt tähän vastausta.

Niin tai näin, Diekman on tehnyt kuvituksensa kanssa upeaa työtä ja kirjaa on ilo lukea. Kuvitus on tosin osin fantasiamaista, ja ehkä hieman harmillisestikin kasvilajit eivät aivan vastaa todellisia luonnosta löytyviä. Tekstin sekaan kirjailija on ujuttanut pieniä kysymyksiä lukijalle, ja ne ohjaavat aikuista ja lasta tutkimaan kuvia ja oppimaan sitä kautta enemmän luonnosta. 

Mietin, että eläinten viereen olisi voinut kirjoittaa niiden lajin, sillä ehkä kaikki vanhemmatkaan eivät tunnista niitä ja osaa siten vastata kirjan kysymyksiin. Tai ainakin näin olisi saanut kivasti nimettyä myös muun muassa kaikki eri perhoslajit, jotka kuvituksessa näkyvät, mutta jotka tekstissä mainitaan vain perhosiksi. Kuten kuitenkin jo kirjoitin, kirja on oikein viehättävä tietokirja metsän elämistä ja innostaa varmasti monia pieniä luonnonystäviä.