Albi käy hammaslääkärissä

Kuinka moni teistä tuntee Albi-lumiukon? Meidän kotonamme oli syksyllä jonkinasteinen Albi-buumi, ja esikoinen katsoi tv:stä monta jaksoa Albeja putkeen ja nauroin Albin touhuille, eikä häntä näyttänyt ollenkaan haittaavan, että sarjassa ei ole ollenkaan ääniä (Minä muistan, että en itse oikein välittänyt pienenä näistä äänettömistä animaatioista). Lapset olivatkin iloisia, kun saimme Kvalitilta vapaakappaleen kirjasta Albi käy hammaslääkärissä. Kirjan päätähti on siis myös tuo 3D-animaatiosarjasta tuttu Albi-lumiukko, jonka luojia ovat Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma. He vastaavat myös kirjan tekstistä ja kuvista.



Minä en juurikaan ole Albi-animaatiota katsellut, mutta esikoinen valisti minua, että Albilla on aina tapana rakantaa jotain lumesta ja jäästä. Lisäksi hänellä on joukko kavereita, jotka näyttävät seikkailevan myös tämän kirjan sivuilla. Ensimmäiseksi esikoinen selasikin kirjan läpi ja etsi kuvista niissä esiintyvän ja kurkkivan valaan.


Albi nukahtaa ja näkee jännittävän unen.
Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)


Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)

Albi käy hammaslääkärissä kertoo hauskan, pienen tarinan siitä, millainen sekaannus syntyy, kun Albi-lumiukko käy hammaslääkärissä, ja innokas lääkäri vaihtaa lumiukolle tyypilliset hiilihampaat valkoisiin helmiin, kun ei muuten saa niitä hohtamaan puhtaina. Iloinen Albi hymyilee kotimatkalla kaikille, mutta kukaan ei enää hymyile sille takaisin.

Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)

Silloin Albi ymmärtää, että kukaan ei huomaa sen hymyilevän, koska valkoiset hampaat eivät näy sen valkoisesta naamasta. Niinpä se vaihtaa uudet helmihampaat energiakauppiaan kanssa perinteisiksi hiilihampaiksi - ja tekee siinä sivussa kauppiaan superiloiseksi. Onneksi koko hammalääkärireissu onkin sitten vain pelkkää unta, ja Albi iloitsee herättyään siitä, että sen omat hiilihampaat ovat tallella.

Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)

Albi saa unestaan kuitenkin loistavan leikki-idean, ja ryhtyy rakennushommiin. Se pistää pystyyn oman hammaslääkäriasemansa, ja pian kaikki sen ystävät saavat hohtavat jääpuikkohymyt!

Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)

Albi hammaslääkärissä on yksinkertainen kuvakirja, joka saa hymyn lukijoiden huulille. Kuvitus on juuri samanlaista kuin animaatioissa, ja ainakin meidän lapsemme tykkäsivät tästä. Hiukan me kyllä harmittelemme, että täällä Etelä-Suomessa lunta ei ole edes nimeksi, emmekä lasten kovasta tahdosta huolimatta ole päässeet tekemään omia lumiukkoja pihalle!

Albi-sarjaa voi tällä hetkellä katsella Pikku Kakkosesta tai Yle Areenasta. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy kuulemma nyt keväällä.

2 kommenttia:

  1. Ai miten kiva ! Kiitos esittelystä ⛄️ Poden lumikaipuuta kun sitä ei ole satanut nimeksikään meillä.
    Jonkinlainen kuura maisemassa lohduttaa hiukan 🙂

    Minuakin on joskus vieraannuttanut äänetön animaatio, mutta kummasti siihen tottuu jos vaan
    asettuu katselemaan. Kuvat ja tapahtumat vievät mukanaan.

    Kävin muuten joku aika sitten kommentoimassa kivaa Zorro-kettu -postaustasi mutta kun palasin,
    kommenttini oli hävinnyt. Puuh miten lannistavaa. Toivottavasti tämä nyt tarttuu 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Rita! Minulla on tosiaan ollut jotain ongelmia kommenttien kanssa, mutta nyt pitäisi kaikkien kommenttien kyllä näkyä. Tuohon Zorro-kommenttiisi olin kyllä vastannutkin jo. Näkyvätköhän ne nyt sinulla?

      Ja nyt meillä on onneksi luntakin täällä eteläisessä Suomessa! Nautitaan niin kauan, kun sitä riittää. ;)

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.