Kuvakirja lapsen huolista ja peloista

Matthew Morgan ja Gabriel Alborozo (kuv.) ovat tehneet yhdessä herkän kuvakirjan Onneksi on ystävä (Tactic Publishing 2017, saatu kustantajalta, suom. Elina Vuori), joka ilahdutti ja ihastutti minua tärkeällä ideallaan ja onnistuneella toteutuksellaan.

Kirjassa pieni Mika-poika on kaikesta hirveän huolissaan. Hän pelkää asioita, jotka ovat olemassa (kuten hämähäkkejä), hän pelkää asioita, jotka ovat mielikuvitusta (esimerkiksi hirviöitä ja sitä, että ammeen reikä imaisisi hänet putkistoon). Mika pelkää myös sitä, mitä muut hänestä ajattelevat ja sitä, miten erilaisissa tilanteissa toimitaan. Hän on huolissaan siis koko ajan, ja huolia on niin paljon, että ne aivan pyörryttävät Mikaa.

Mika ei uskalla puhua huolistaan kenellekään, koska hän ajattelee, että vanhemmilla ei ole aikaa, sisko saattaa suuttua hänelle ja opettajakin voi pitää häntä ihan typeränä. Erityisen surullista on se, että vaikka Mikan vanhemmat ymmärtävät pojan olevan peloissaan ja huolissaan kaikesta, he eivät tiedä, miten voisivat auttaa poikaansa.

Onneksi Mikalla on kuitenkin eräs, joka osaa auttaa poikaa. Mikan Luppa-koira näkee, mikä sen ihmisystävää painaa, ja rohkaisee tätä kertomaan murheistaan. Mika tekee työtä käskettyä ja alkaa kertoa mielessään pyöriviä ajatuksia Lupalle. Puhumalla pelot tulevat ulos Mikan mielestä pyörimästä, ne muuttuvat kupliksi, jotka Mika yhdessä Lupan kanssa poksauttaa rikki yhden toisensa jälkeen. Niin Mika pääsee eroon turhista peloistaan, vaikka tietysti hän - kuten jokainen muukin maailman ihminen pelkää jotain. Mikä parasta, Mika oppii, että jos häntä alkaa huolettaa liikaa, kertominen auttaa ja puhua voi myös läheisille ihmisille.

Onneksi on ystävä on hyvä kirja kaikille, jotka murehtivat jotakin. Morgan ja Alborozo onnistuvat sekä tekstin että kuvien kautta osoittamaan pienillekin lukijoille, miten puhuminen ja huolien jakaminen tekee niistä helpommin käsiteltäviä ja usein myös auttaa niitä häviämään. Olisi tietysti ollut lohdullista, että Mikan puhekumppaniksi olisi heti alussa tullut joku hänen läheinen aikuinen tai että joku Mikan murheet tunnistanut läheinen olisi osannut auttaa poikaa. Onhan kuitenkin oikeassakin elämässä niin, että aina meillä aikusilla ei valitettavasti ole vastauksia tai ratkaisua kaikkeen eikä kaikilla lapsilla ole aikuista läsnä. Silloin voi lohduttaa sekin ajatus, että myös lemmikkieläin tai vaikka oma pehmolelu voi toimia huolten kuuntelijana ja kantajana.