Symppis-kirjat opettavat empatiaa ja toisia kunnioittavaa käytöstä

Minäkin olen täällä blogissa kirjoittanut, miten tunnekasvatus ja tunnetaitojen opetteluun tähtäävät lastenkirjat tuntuvat olevan nyt kovin pinnalla juuri nyt. Kaveri- ja tunnetaitojen kehittämiseen keskittyviä kirjoja on julkaistu viime vuosina useita, mikä on tietysti oikein hyvä asia. 

Pengoin jokin aikaa sitten laatikkoa, jossa ovat ne lapsuuteni kuvakirjat, jotka eivät vielä ole päätyneet lastemme luettaviksi. Koin eräänlaisen jihuu-elämyksen, kun löysin laatikosta Stephen Cosgroven kirjoittamat ja Charles Reasonerin kuvittamat Symppis-kirjat (Satukustannus, n. 80-90-luku?, suom. Jukka Torvinen. Symppis-kirjat ovat jo tuolloin muutama vuosikymmens sitten keskittyneet lempeästi tarinan keinoin opettamaan lapsille tunnetaitoja ja kaunista, toiset huomioivaa käytöstä. Kirjat ovat todella värikkäästi ja nimensäkin mukaan sympaattisesti kuvitettuja, ja sekä ilmeensä että tarinansa puolesta nämä kirjat sopivat oikein hyvin luettavaksi myös 2010-luvulla syntyneiden lasten kanssa. 

Sarjaan kuuluu kuusi kirjaa, joista minulla on harmikseni vain kolme: Kränkkä, Annamulle ja Kielikello. Kirjat kertovat Oikkuvuorten takana, Oikkujen varrella asuvista pörröisistä Symppiksistä, jotka ovat hyväntahtoisia, onnellisia ja iloisia otuksia. Symppikset tietävät, että vaikka aina ei kaikki tietenkään sujunut niin kuin piti, se oli osa elämää eikä sellaisesta kannattanut kantaa huolta. Joskus joku esimerkiksi saattoi kesken piilosleikin kurkistaa laskiessaan, mutta ei siitä kukaan välittänyt. Silti Symppislastenkin päiviin mahtuu hetkiä, kun heitä harmittaa, kiukuttaa tai askarruttaa jokin asia. Näinä hetkinä paikalle osuu yleensä ilkeä Metkunoita, joka katalasti antaa Symppiksille huonoja neuvoja ja taikakalun, jonka väittää auttavan Symppistä tämän ongelmassa. Noidan apukeinot lumoavat pienen Symppiksen ja tämä rupeaa käyttäytymään kurjasti ja inhottavasti muita Symppiksiä kohtaan.

Kränkkä-kirjassa Kuunsäde-niminen Symppis ei tahtoisi ollenkaan nukkua, vaan valvoa aikuisten Sympisten kanssa. Metkunoita antaa hänelle taikalyhdyn, jonka avulla Kuunsäde jaksaa valvoa koko yön. Hänestä tulee kuitenkin väsyneen kiukkuinen, ja päivisin hän kiusaa muita. Vanhemmat Symppikset kokoontuvat yhteen ja haluavat keksiä, miten Kuunsädettä voisi auttaa. 

Kuten muissakin Symppis-kirjoissa, ratkaisuksi tulee Metkunoidan antaman taikaesineen hävittäminen. Se ei kuitenkaan onnistu muilta kuin harhautetulta Symppikseltä itseltään. Hänen tulee itse antaa taian raueta ja käsittää toimineensa kurjasti. Kun Kuunsäde antaa itsensä vaipua uneen, katoaa lamppukin.

Kielikello-kirja kertoo Unikonsiemenestä, joka näkee veljensä Timotein näpistämässä kakkua. Kakkulautanen rikkoutuu ja Timotei juoksee karkuun, minkä seurauksena Unikonsiemen saa tapauksesta syyt niskoilleen. Hän ei halua kannella veljestään, mutta kokee tietysti tulleensa kohdelluksi epäreilusti. 

Metkunoita sitoo tämän nyötärölle hännän, joka tekee Unikonsiemenestä varsinaisen kurajan kielikellon, joka ei pelkästään kerro kaikille Timotein syyllisyydestä, vaan ryhtyy oikein etsimällä etsimään henkilöitä, joista voisi kieliä ja joita voisi pilkata: "Nän-nän-nää!" Vasta, kun Isoisä-symppis saa Unikonsiemenen ymmärtämään, kuinka rumaa toisille lällättäminen ja turha kanteleminen on, tämä pyytää anteeksi ja häntä häviää.

Annamulle-kirjan päähenkilö on Timotei, joka syö Metkunoidan tarjoamia marjoja, vaikka häntä hieman pelottaa tuo kummallinen nainen. Marjat maistuvat liiankin hyviltä, ja Timotei omii ja ahmii ne kaikki. Sen jälkeen hän haluaa rohmuta kaikki muutkin tavarat itselleen. 

Timotei hokee: Annamulle! Annamulle!" ja anastaa pallon koiralta, leikkikalut toisilta lapsilta ja jopa omenat puista. Jälleen kerran viisaat, vanhemmat Symppikset auttavat harhapoluille eksynyttä pikkusymppistä näkemään, kuinka kurjasti tämä käyttäytyy. Myös Timotei pyytää lopulta anteeksi ja vapautuu Metkunoidan lumouksesta.

Minusta näissä Symppis-kirjoissa onkin hienoa se, että onnellista loppua varten Symppiksen on nähtävä ja ymmärrettävä, kuinka huonosti hän on toiminut ja pyytää anteeksi. Vaikka Symppiksen huono käytöksen takana ovatkin Metkunoidan loitsut, on niiden tekijä kuitenkin Symppis itse ja hänen on haluttava muuttua. Siihen auttaa yksinkertaisesti taikasana anteeksi. 

Tietenkään oikeassa elämässä ei kaikkia tilanteita ratkaista vain anteeksipyytämällä, mutta onhan sekin yleensä jo hyvä alku. Mekin sitäpaitsi joudumme päivittäin valintojen eteen - aivan kuten pienet Symppiksetkin. Joudumme miettimään, kuinka missäkin tilanteessa kannattaa toimia, onko esimerkiksi järkevää vielä väkisin valvoa, kannattaako vieraalta ihmiseltä ottaa vastaan jotain tai onko viisasta luottaa liikoja lupaavaan muukalaiseen.

Muistan, miten nämä kirjat vaikuttivat minuun syvästi, ja erityisesti Reasonin tekemät kuvat onnistuivat välittämään hyvin niitä tunteita, joita Symppikset ja muut kirjan hahmot tunsivat. Säälin esimerkiksi kovasti sitä kilpikonnarukkaa, jolle Unikonsiemen lällätteli. Kirjat saivat minut oikeasti mittimään, millainen käytös on kurjaa ja mikä kaunista muita kohtaan. Olen lukenut näitä nyt omille lapsilleni, ja myös he tykkäävät Symppis-kirjoista, joissa tunnetaitoihin liittyvä kasvatus tapahtuu aika mukavalla tavalla tarinan ohella, sadun keinoin. Nyt toivonkin, että onnistuisin jostain löytämään sarjan kolme muuta osaa: Hölöpölö, Nam ja maiskin sekä Kikatus.