 |
| Palkintoehdokkaiden kirjoista otteen lukivat näyttelijät Kristiina Halttu ja Veikko Honkanen. |
Voin omalta osaltani yhtyä Rantalan sanoihin, sillä Tuhatkuolevan kirous on fantasiakirja, jossa huikean maailman lisäksi on sisäänkirjoitettu paljon sellaisia teemoja, jotka meidän omassa maailmassamme ja ajassamme ovat ajankohtaisia ja tärkeitä. Tuhatkuolevan kirous kertoo nuoresta Pau-tytöstä, joka on aina tuntenut olevansa hieman kömpelö, hieman erilainen kuin muut ja hieman epäonnistunut - varsinkin verrattuna kaikkien rakastamaan, upeaan isoveljeensä Tristiniin. Pau elää perheensä kanssa joen varrella pienessä Loimuloiskeen-kylässä Indarasiassa, ja he saavat elantonsa mohmia kasvattamalla. Paun äiti on myös taidemaalari ja isä kalojen tutkija. Tytön paras ystävä on huikentelevainen Meea, jota ei pitäisi oikeastaan laisinkaan kutsua ystäväksi.
Pau tahtoisi olla hieman suositumpi ja hieman tavallisempi, ja päättää äitinsä tiukoista kielloista huolimatta leikata pitkän tukkansa muodikkaaksi polkaksi. Hän ei osaa varautua äitinsä liioitellun kauhistuneeseen reaktioon tämän nähdessä Paun kynityn tukan. Silloin Pau alkaa ensimmäisen kerran ajatella, että hänen perheellään on jotain salaisuuksia, joista hän ei ole päässyt osalliseksi. Tämä vahvistuu viimeistään siinä vaiheessa, kun ensin isoveli Tristin saa kutsun pääkaupungissa Sisintraan Magia-akatemiaan.
Parin vuoden päästä Paukin saa ihmeekseen kutsun, ja pääsee osallistumaan akatemian pääsykokeisiin. Magia-akatemiian saavuttuaan Pausta tuntuu kuin hän olisi tullut kotiin, sillä niin luontevalta taikomaan opetteleminen tuntuu. Hän oppii, että taikomiseen tarvitaan ihmisen omia (elottomia) osia kuten hiuksia, kyyneleitä, kuukautisverta tai siemennestettä. Pau tutustuu akatemiassa myös kahteen poikaan, jotka vaikuttavat kumpikin olevan Pausta hyvin kiinnostuneita, mutta eivät ihme kyllä ole toisistaan yhtään mustasukkaisia. Pau siis viihtyy Magia-akatemiassa hyvin, ja siksi hänen järkytyksensä on suuri, kun hänelle ilmoitetaan ettei hän ole läpäissyt pääsykoetta ja joutuu palaamaan takaisin kotikyläänsä.
Näyttää siltä, että Pau joutuu tukahduttamaan sisällään kimpoilevan taian, sillä Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto eli Ötky on tiukasti kieltänyt käyttämästä taikaa muualla kuin Magia-akatemiassa. Ötkyn käskyjen noudattamista valvoo Kärtsäpartio, joka on kuorruttanut itsensä hohtavalla, Pauta ällöttävällä fosoralla. Ötky nimittäin uskottelee kaikille, että fosora karkottaa mystiset Pikilapset, jotka janoavat taikaa, ilmestyvät sinne, missä taiotaan ja ovat muka vaarallisia ihmisille. Ötky on selvästi päättänyt ottaa Indarasian ja kaiken sen taian tiukasti hallintaansa, tahtoo hävittää Pikilapset, eikä piittaa sitä tehdessään Indarasian laista ja säännöistä.
Ötkyä vastaan taistelee salainen Tetraedri, jonka olemassaolo paljastuu Paulle järkyttävällä tavalla. Vielä järkyttyneempi Pau on, kun selviää, että hänen äitinsä entinen rakastajatar, suuri maagi Nubya on sen johtaja, ja Paun äitikin on paljon läheisemmin kiinnittynyt taikamaailmaan kuin Pau olisi koskaan arvannut. Nubya on paitsi mahtava taikoja myös kuolematon, sillä Pikilapset ovat lahjoittaneet hänelle tuhat elämään. Nubyan siunaus - tai ehkä kuitenkin kirous - on kietoutunut tiivisti myös Paun elämään ja kohtaloon.
Tetraedri päättää pysäyttää Ötkyn ja osoittaa kansalle, että Ötky huijaa sitä ja että todellisuudessa se on fosora, joka on vaarallista ihmisille. Pau perheineen ja uusine ystävineen joutuu mukaan taisteluun, ja jokainen joutuu punnitsemaan, kuinka pitkälle on valmis menemään puolustaessaan elämää ja kaikkien oikeutta taikomiseen. Pau oppii, etteivät oikeat aikeet ja hyvä tahto oikeuta pahoja tekoja, tai ettei absoluuttista hyvää ole.
Enorannan luomassa maailmassa on kaikuja omastamme: on maailma, jota uhkaa tuho - ehkä satojen vuosien päästä, mutta kuitenkin. Tässä ajassa elävät joutuvat pohtimaan, mitä ovat valmiit tekemään sen estämiseksi, sillä muutos on kuitenkin tehtävä nyt! Indarasiassa on moni asia myös paljon edistyksellisempää kuin omassamme. On esimerkiksi aivan yleistä, että samaa sukupuolta olevat nuoret ovat yhdessä ja suutelevat avoimesti koulun käytävillä. He eivät saa osakseen pahoja katseita. Koska taikomiseen käytetään oman ruumiin eritteitä (ei virtsaa tai ulostetta) ja karvoja, ovat kuukautiset juhlittu asia ja kaikenlaisten karvojen kasvattaminen muodikasta. Indarasiassa on myös pyhäinhäväistys kaataa eläviä puita, ja jos jossain näkee kaatuneen puun, pitää sen tilalle istuttaa kaksi uutta taimea. Lihaakin syödään vain vähän. Myös perinteiset sukupuoliroolit on tervetulleella tavalla päivitetty, ja kirjassa ihmiset saavat olla herkkiä, vahvoja, aktiivisia taistelijoita tai syrjään vetäytyviä ja rauhallisempia oman itsensä eikä sukupuolensa takia.
Tuhatkuoleva kirous on vauhdikas, tunteikas ja todellakin ajatuksia herättävä nuorten fantasiaromaani, joka suurempien teemojen lisäksi sisältää hienolla tavalla kuvattuna nuoren tytön kasvukertomuksen. Pau oppii itsestään paljon uutta, aikusituu ja on kuitenkin samaan aikaan vielä hellyttävän lapsellinen. Hän rakastuu elämässään ensimmäistä kertaa, vieläpä kahteen poikaan. Hän kokee vavahduttavasti, millaista seksuaalinen kanssakäyminen toisen ihmisen kassa voi olla, ja täytyy sanoa, että Enoranta on osannut kirjoittaa Paun ja Kenonen välisen intiimin kohtaamisen erittäin hyvin. Henkilögalleria on laaja, ja osa hahmoista tuntuukin kiinnostavimmilta kuin toiset ja heidän ajatuksiaan ja tekojensa syitä on valotettu muita enemmän. Nubyan isä on ehdottomasti yksi lempihahmoistani, samoin Paun oma isä.
Kaiken kaikkiaan Tuhatkuolevan kirous teki siis minuun vaikutuksen ja suorastaan surin, kun se loppui. Onnea siis Siiri Enorannalle ansaitusta palkinnosta!
 |
| Finlandia-voittajat ja valitsijat vasemmalta oikealle (valitsija sulkeissa): Tieto: Seppo Aalto, Kapina tehtalla (Virpi Suutari), LaNu: Siiri Enoranta (Riku Rantala) Kauno: Olli Jalonen (Seppo Puttonen) |
awesome books.
VastaaPoistahave a great day