Tatu ja Patu kesäleirillä: hauskuutta, hepulointia ja huumoria

Saimme hiljattain Otavalta arvostelukappaleeksi kirjauutuuden, jonka esikoiseni luki samantien kahdesti. Keskimmäinen lapsi tahtoi lukea kirjan ensin kanssani ääneen ja etsiä siitä sitten kaikki vitsit. Kyseinen kirja myös sai lapseni tappelemaan, sillä he kinasivat siitä, kuka saa lukea sen ensin. Kirja luettiin ensimmäisenä iltana yhdessä myös minun kanssani iltasatukirjana ja seuraavana iltana sen halusi lukea ääneen lasten isä. Kyseessä on tietysti Aino Havukaisen ja Sami Toivasen uusin Tatu ja Patu -kirja eli Tatu ja Patu kesäleirillä.

Edellisessä TatuPatussa Havukainen ja Toivanen esittelivät junalla matkustamista outolalaisten veljesten näkökulmasta. Tässä uusimmassa kirjassa puolestaan tutuksi tulee kesäleirielämä. Aika moni lapsi ja nuori viettää kesälomallaan aikaa joko päivä- tai yöleireillä, ja veikkaanpa, että leirille meneminen jännittää heistä monia. Niin jännittää Tatua ja Patuakin, jotka eivät ole olleet leirillä aiemmin, mutta jotka haluavat nähdä ja kokea kaiken mahdollisen.

Tatu ja Patu kesäleirillä on kirjoitettu 8-vuotiaan Timon eli Timpan näkökulmasta. Hän kirjoittaa leirikokemuksistaan päiväkirjaa, jossa kertoo, mitä kaikkea mukavaa, jännittävää ja hassua leirillä tapahtuu. Leiri on hyvin perinteinen kesäleiri, jossa yövytään teltoissa järven rannalla, tutkitaan luontoa, uidaan, paistetaan lettuja, leikitään ja askarrellaan. Erikoisen leiristä tekee Tatun ja Patun läsnäolo, sillä nämä kaksi outolalaista sähläävät tuttuun tyyliinsä, ottavat kaikki ohjeet hyvin kirjaimellisesti ja saavat aikaan katastrofin jos toisenkin. 

Tatu kirjaimellisesti purkaa tavaransa ja Patu esittelee, miten makuupussia käytetään.

Onneksi leirin aikuiset ovat mukavia, ymmärtäväisiä ja pitkäpinnaisia. Kun Timppa esimerkiksi potee koti-ikävää, Nora-ohjaaja lohduttaa, että ikävä on ihan normaali tunne, mutta menee varmasti myös ohi. Välillä ohjaajat selvästi huokailevat syvään Tatun ja Patun toilailuille, mutteivat hermostu lainkaan. Leirillä on turvallinen ja mukava ilmapiiri, ja Tatu ja Patukin saavat rutkasti uusia ystäviä ja hienoja elämyksiä.

Kuvituksessa on jippo jos toinenkin. Tästä kuvasta tarkkasilmäiset lapseni 
bongasivat vitsin, joka viittaa erääseen aiempaan Tatu ja Patu -kirjaan.

Omat lapseni tosiaan aina etsivät kuvituksesta vitsejä, eli kuviin piirrettyjä jekkuja. Heitä naurattaa myös Tatun ja Patun touhut, ja kirjassa onkin klassinen huumorikirjoista tuttu asetelma, jossa lapset ovat aikuisia (tässä tapauksessa Tatua ja Patua) viisaampia. Minusta tuntuu, että Tatun ja Patun sähläys ja kohellus kasvaa jokaisen kirjan myötä, ja ainakin tässä kesäleirikirjassa pojat painikoivat paljon, puhuvat kovaan ääneen (puhekuplissa paljon isoa, tummennettua fonttia) ja reagoivat hyvin voimakkaasti lähes kaikkeen. On hienoa, että tarinasta käy ilmi, kuinka uudet asiat todella voivat aiheuttaa jännitystä ja jopa eräänlaista hepuloimista. Patu esimerkiksi vimmatusti pyörien ja hyörien tokaisee: 

"En ymmärrä yhtään mitä sanot. Olen niin innoissani! En pysty yhtään keskittymään!"

Tatu ja Patu reagoivat voimakkaasti. Patu ei pysty jännitykseltään yhtään keskittymään.

Tatu ja Patu kesäleirillä -kirjassa käydään läpi perinteinen kesäleiriviikko, ja voisin kuvitella, että kyseiseen kirjaan tutustuminen voi helpottaa monen leirille lähtijän jännitystä. Ja toki kirjassa sivutaan myös sitä, että joskus lapsen leirille lähteminen voikin oikeastaan jännittää enemmän vanhempia kuin lasta itseään. Leiriviikko kuluu yleensä nopeasti, ja se kotiin ikävöimään jäänyt vanhempikin siitä selviää!