Onko tämä tottakaan? - Lastenkirjabloggari Helsingin Kirjamessuilla

Minä tuskin olin ainoa kirjaystävä, joka tämän viikon loppuviikon ja viikonlopun aikana ihmetteli tai ihmettelee, voiko olla tottakaan, että Kirjamessut avasivat taas fyysisesti ovensa koronatauon jälkeen. Tuntui juhlavalta astella perjantaina Messukeskuksen portaita alas kirjojen ja kirjallisten keskustelujen keskelle. 

"Onko tämä tottakaan?" Taustallani 
lastenkirjakioski ja Kumpula-lava

Olin ympyröinyt messulehdestä etukäteen vaikka mitä ohjelmaa, mutta tänä vuonna kävikin niin, että kirjojen keskellä luuhailu ja kirjaystävien tapaaminen veivät enimmän osan aikataulultaan aika tiukasta messuajastani. Kuinka mahtavaa olikaan kävellä kirjakojujen keskellä, keskustella sekä lanu- että aikuisten kirjoista ja antaa sekä saada uusia kirjavinkkejä.

Toki kävin heti torstaina tutustumassa Lasten alueeseen, mutta totesin, että edelliseen kirjamessuvuoteen verrattuna alue oli melko tyhjä ja harmillisen kolkko. Kahtena edellisenä vuotena esimerkiksi Kuvittajien koju, Pikkukakkosen piste ja Muumiteltta ovat tuoneet sinne ihania soppea ja hauskaa ilmettä. Olisiko koronasyistä päädytty nyt siihen, että tila oli avara, eli tarjosi mahdollisuuden liikkua turvavälit huomioiden? Tästä toisaalta seurasi se, että lapsikävijät ja lapsiperheet eivät niin todennäköisesti jääneet pyörimään alueella ja siten myös spontaanisti kuuntelemaan lastenkirjaesittelyjä sekä osallistumaan työpajoihin. Minua oikein harmitti, kun torstai-iltana kävin alueella, alkamassa oli kirjaesittely, eikä paikalla ollut yhtään yleisöä. Lastenkirjakioski oli kuitenkin laaja, vaikka sekin oli viimeksi muistaakseni koristeltu kutsuvammaksi.

Torstaina iltapäivällä/ alkuillasta lasten alueella oli aika hiljaista.

Perjantaina seurasin Lasten alueella mielenkiintoisen kirjaesittelyn, josta sain mukaani tapetteihin liittyvän sanataidevinkin kouluun viemisiksi. WSOY:n Paula Halkola nimittäin haastatteli Tuutikki Tolosta, jonka Agnes-kirjasarjan toinen osa Agnes ja huvilan salaisuus on juuri ilmestynyt. Kirja vaikutti oikein mielenkiintoiselta, ja ovathan hänen edellisen, Mörkö-sarjan, kirjatkin olleet lapsilukijoista koulussamme varsin kiehtovia. Agnesin perhe on asettunut vanhaan huvilaan, jota he nyt remontoivat. Seinistä löytyy kerroksittain vanhoja tapetteja, ja voi vain kuvitella, mitä salaisuuksia ne ovat nähneet. Sanataidevikki liittyikin siihen, sillä kirjasta luettiin tähän sopiva pätkä, ja me kuulijat saimme valita itsellemme palat tapettia. Sitten Tolonen pyysi meitä kuvittelemaan, millaisen salaisuuden tapetti olisi joskus nähnyt ja kirjoittamaan sen tapetin toiselle puolelle. Tämä olisi hauska harjoitus toteuttaa myös oppilaiden kanssa.

Kävin perjantaina kuuntelemassa Kirja Kallion lavan äärellä, kuinka lukiolaiset haastattelivat Filigraanityttö-kirjan (Karisto 2021) kirjoittanutta Anu Holopaista. Haastattelun yhteydessä saimme kuulla myös katkelman kirjasta lukiolaisen esittämänä (olen todella pahoillani, että näiden taitavien nuorten nimet menivät minulta ohi!). Luin kyseisen kirjan kesällä, ja pidin siitä kovasti, vaikka en koskaan ehtinyt kirjoittaa siitä. Sen päähenkilö kärsii pakko-oireisesta ahdistushäiriöstä ja Varoittaja kuiskii ikäviä asioita hänen korvaansa. Niinpä tytön on pakko kiertää sormusta sormessaan välttääkseen pahat tapahtumat. Mietin jo lukiessani, kuinka upeasti ja uskottavasti Holopainen kuvaa tätä ahdistusta ja pakko oireita, mutta nyt haastattelussa sain kuulla, että hän on itsekin kärsinyt ahdistushäiriöstä. Hienosti hän on hyödyntänyt omia kokemuksiaan tämän nuortenkirjan kirjoittamiseen. Kuten Holopainen ja haastattelijat, myös minä uskon, että on tärkeää, että nuortenkirjoissa käsitellään mielenterveyteen liittyviä aiheita, sillä moni voi saada niistä lohtua ja samastumiskohteita. Holopainen kertoi, että kirjaa kirjoittaessaan hän oli ajatellut päähenkilön toipuvan, mikä sekin on lukijoille tärkeä viesti.

Lauantaina halusin ehdottoamsti ehtiä kuuntelemaan Suomen Kirjailijaliiton ohjelman: Monen yleisön lastenkirjallisuus, jossa Inka Nousiainen haastatteli Jari Mäkipäätä ja Veera Salmea. Haastattelija ja haastateltavat pohtivat ohjelmassa muun muassa sitä, pitääkö kirjoittaessa ajatella kohderyhmän ikää ja mahdollisia aikuislukijoita tai kirjan ostajia. Myös kirjojen opettavuudesta ja teemoista keskusteltiin. Mäkipää osui mielestäni naulan kantaan sanoessaan, että vaikka hän kirjoittaa lapsille ja nuorille, täytyy aikuisia ajatella ainakin sen verran, että kustantajat ja kirjojen ostajat ovat yleensä aikuisia. Salmi kertoi, että ensimmäistä Puluboita lukuunottamatta hän ei juurikaan ajattele lukijoiden ikää, sillä hän kirjoittaa kaikille, ja kustantaja tekee kohderyhmäpohdinnan. Salmi yhdistelee kirjoissaan yhteiskunnalisia aiheita ja huumoria, mikä on hänen mukaansa mahdollistaa erityisesti lastenkirjoissa raskaidenkin aiheiden käsittelemisen. Mäkipää puolestaan kertoi kirjoittavansa paljon seikkailuista ja esimerkiksi peleistä, mutta hänen kirjoistaan on usein löydettävissä sanoma: "Ole sellainen kuin haluat ja elä omaa elämääsi."

Minun oli tarkoitus mennä kuuntelemaan myös Kirja Kallion ohjelmaa: Taltuta klassikko goes länsimäinen kirjallisuus (Maria Laakso), mutta ohjelma oli harmikseni peruttu. Tässä kohden pienin messuseuralaiseni oli jo aivan uupunut, joten suuntasimme tyytyväisinä, käsivarret kirjakassien painosta kivistäen kotiin päin.

Kotiintuomisia: kuvasta puuttuvat joululahjoiksi hankitut kirjat....Tuon päällimmäisen, Vorosen perheen ensimmäisen osan esikoiseni luki jo heti eilen illalla. Nakki lautasella -kirjaa hyödynnän opetuksessa, Herra Oscar opettaa lapsilleni englantia ja Onnellisen pennun kasvatus pitäisi kuulua mielestäni kaikkien omasta koirasta haaveilevien peruslukemistoon. Mikko Murina ja kenttien kuningas -kuvakirjan toin perheemme futisfanille. Radio Popov on viime vuoden Finlandia Junior -voittaja, joten pitihän se hankkia itsellekin. Rakastan kakkujen tekemistä ja seuraan Annin Uunissa -blogia, joten siksi nappasin mukaani tuon leivontakirjan. Muumilaakson kertomuksia hankin, koska olimme juuri syyslomalla lasten kanssa Muumimuseossa ja mietin, että pitäisi taas lukea lapsille muumeja.

Karin Erlandssonin kirjasarjan ostimme sekä koulumme kirjastoon
että ystäväni lapselle hänen pyynnöstään.