Ohjelmaa Helsingin Kirjamessujen lapsikävijöille

Kuinka ihanaa onkaan taas päästä livenä Kirjamessuille. Itse menen paikalle ainakin torstaina ja perjantaina, mahdollisesti myös lauantaina. Toki minua kiinnostaa aikuisillekin suunnattu ohjelma, mutta selaan aina kirjamessuohjelmaa sillä silmällä, että mitä kiinnostavaa tarjontaa siellä onkaan lapsivieraille. Odotan aina myös, millaiseksi lasten alue on tehty, ja kutsuuko se lapsia nauttimaan tarinoista ja kirjoista. Muistan messuja, joissa lapsille suunnattu alue oli lähinnä läpikulkupaikka, mutta myös messuja, joiden lasten alueella oli mukavaa ja viihtyisää.


Tänä vuonna minua kiinnostavat erityisesti erilaiset kirjojen ympärille rakennetut työpajat, joita tuntuu olevan ilahduttavan paljon.  Tässä muutamia poimintoja lapsille suunnatusta messuohjelmasta:

Torstai

  • 10.00-11.30 (Toukola): Suuri Soturikissat -seikkailu (sanataidetehtävä, oman kissahahmon luomista, messubingo yms. Vetäjinä Marjo ja Helena Tikkurilan kirjastosta)
  • 11.30-12.30 (Toukola): Tatu ja Patu Helsingissä -työpaja (suunnattu 6 - 10-vuotialle, osallistuja pääsee seikkailemaan Suomen pääkaupunkiin)
  • 11.30-12.00 (Kumpula): Helsingin Sanomat: Lasten uutiset (Panu Jansson kertoo koululaisille uutisten seuraamisesta, tekemisestä ja medialukutaidosta)
  • 13.30-14.30 (Toukola): Työpaja: Löydä oma pikku noitasi, Workshop: Vem är din lilla häxa? (Sanna Manderin vetämä työpaja)
  • 14.30-15.30 (Toukola): Roiston jäljillä (Tee oma etsintäkuulutuksesi -työpajaa ohjaavat Etsivätoimisto Muro -sarjan kirjoittaja Veera Vähämaa ja kuvittaja Keanne van de Kreeke)
  • 15.30-16.30 (Toukola): Puluboin tähtimietteellinen kirja (Puluboimaista ajattelua piirtämisen lomassa Veera Salmen kanssa)
  • 17.30-18.30 (Kumpula): Työpaja: Keksi oma ämminkäinen (Työpajassa kuvitellaan uusia ämminkäislajeja ja toteutetaan niistä kuvia kollaasitekniikalla)




Perjantai
  • 11.00-11.30 (Kumpula): Iik! Kauhupiirustuspaja alakouluikäisille (Kirjailija lukee kirjastaan kuvauksia hirviöistä, joista piirretään yksi, jokainen osallistuja saa muistoksi kauhistuttavan yllätyksen)
  • 11.00-11.30 (Kumpula): Haluatko salapoliisiksi? (Selvitä vihjeiden avulla, mihin on kadonnut arvokas miekka)
  • 11.30-12.30 (Toukola): Roskan matka -työpaja (Tehtävien avulla lapsi oppii maailmasta ja sen muutoksista)
  • 13.30-14.30 (Toukola): Unissamatkaajan sanataidepaja (10 - 13-vuotialle suunnattu paja, jossa erilaisin tavoin ammennetaan unista omaan tarinaan)
  • 14.30-15.30 (Toukola): Olafin pentupäiväkirjat (Olafin pentupäiväkirjat -kirjojen kirjailija ja itse Olaf tavattavissa)
  • 15.30-16.00 (Kumpula): Ameriikan lapset: Suomalaislasten elämää Ameriikassa (Tiina Aalto haastattelee Karoliina Suoniemeä)

Lauantai: 
  • 12.30-13.00 (Töölö, tämä ei siis lastenohjelmaa): Suomen kirjailijaliitto esittää: Monen yleisön lastenkirjallisuus (Jari Mäkipäätä ja Veera Salmea haastattelee Inka Nousiainen)
  • 12.30-13.30 (Toukola): Jos kohtaat karhun (Kirja muun muassa kannustaa miettimään eläimen ja ihmisen suhdetta, ja tässä pajassa pääsee tekemään oman "Jos kohtaat..." -kirjan)
  • 14.00-14.30 (Kumpula): Bex ja luovuuden lähde (Elastinen, Jaakko Manninen ja Timo Pieni Huijaus riimittelevät lasten kanssa)
  • 14.30-15.30 (Toukola): Etsivätoimisto Mysteeri ja pronssinen samurai -salapoliisityöpaja (Täällä ratkotaan kirjaan pohjautuvaa mysteeriä)
  • 14.30-15.00 (Kumpula): Salasaaren salaisuudet (Silja Sillanpää)
  • 17.00-17.30 (Kumpula): Ihanat koiramme (Sari Kanala ja Daga Ulv, haastattelijana Vilja Perttola)
  • 17.30-18.30 (Kumpula): Fredrika! Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha (Leena Virtanen, haastattelijana Päivi Koivisto)

Sunnuntai:
  • 10.30-11.00 (Töölönlahti+verkossa): Prinsessa Rämäpää ja riitataika (Elina Hirvonen ja Mervi Lindman)
  • 10.30-11.00 (Kumpula): Hattaratuuli. Piirretään satuja iholle (rauhoittumista satuja iholel piirtämällä, Nora Lehtinen ja Jenni Skyttä-Forssell)
  • 12.00-12.30 (Senaatintori+verkossa): Kuka kaappasi auringon? (Mauri Kunnas, haastattelijana Minna Castrén)
  • 12.30-13.30 (Toukola): Leikki leikkinä (vinkkejä lasten ja aikuisten yhteiseen, luovaan leikkiin, Iisa Juva ja Emma Rapala)
  • 13.00-13.30 (Esplanadi): Kummat ja kammot (Mariska)
  • 13.30-14.00 (Esplanadi): Mielipuuhia ja tuttuja tunteita - Lasten tunnetaitojen tukeminen (Katri Kirkkopelto, Tiina Semitchev)
  • 15.00-15.30 (Kumpula): Tervetuloa! (monikielinen satuhetki, Katri Tapola, Sanna Pelliccioni, Rahim Alizada)
  • 15.30-16.30 (Toukola): Koira nimeltä kissa ja joulun ihme (Kuvita oma joulun ihmeesi. Tomi Kontio, Elina Warsta, haastattelijana Matias Kuokkanen)
  • 16.30-17.30 (Toukola): Leo Leijona voittaa pelon ja Tuikku uskaltaa (Toiminnallista ohjelmaa teikijöiden eli Nina Pirhosen ja Johanna Lestelän kanssa)




Myös lasten ja nuorten suosikkitubettajia on messuilla paikalla, mutta täytyy myöntää, että itse taidan skipata nämä ohjelmat, vaikka varmasti monelle lapselle ja nuorelle ne ovat messujen parasta antia. Lisäksi lasten alueella vierailee kirjoista tuttuja hahmoja kuten Muumit, Supermarsu, Pikkuli, Herra Hakkarainen, Maltti ja Valtti sekä Tatu ja Patu. Kannattaa katsoa heidän vierailuaikansa sekä muu lapsille ja nuorille tarkoitettu ohjelma messuohjelmasta. Lasten alueella on Muumien ABC -näyttely ja julistenäyttely, ja sieltä löytyy myös vaunuparkki ja kirjakioski, josta voi ostaa lasten kirjoja. Helsingin Stoori-lastenkirjastoauto on myös messuilla ensimmäistä kertaa. Kirjastoautosta voi lainata lastenkirjoja.


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.