torstai 15. tammikuuta 2015

Ihastuttavat Arra ja Maresi

Varasin kirjastosta joskus joulukuun alussa Finlandia Junior 2014 palkitun Maria Turtschaninoffin kirjan Maresi: Punaisen luostarin kronikoita (Tammi, 2014). Kirjan on suomentanut Marja Kyrö. Kuten arvata saattaa, varausjono oli jokseenkin pitkä, joten lainasin odotuslukemiseksi saman kirjailijan aikaisemman teoksen Arran (Tammi, 2009), jonka on niin ikään suomentanut Marja Kyrö. Arra oli vuonna 2009 Finlandia Junior ehdokas. Olen aikaisemmin lukenut Turtschaninoffin kirjoittaman Helsingin alla (Tammi, 2012) ja pidin siitä kovasti. Siksi minulla oli kovat odotukset sekä Arran että Maresin suhteen - eikä kumpikaan pettänyt noita odotuksia!


Maresi: Punaisen luostarin kronikoita sijoittuu kirjailijan keksimään fantasiamaailmaan, jossa nuori Maresi-tyttö kasvaa Punaisessa luostarissa opiskellen ja janoten koko ajan lisää tietoa. Punainen luostari on matriarkaalinen yhteisö, jossa palvotaan Jumalatarta, jonka kolme ilmenemismuotoa ovat Neito, Äiti ja Akka. Luostarin naiset tuntevat tiedon ja vaalivat sitä. Elämä luostarissa on rauhallista, kunnes sulkeutunut Jai-tyttö saapuu saarelle. Maresille selviää, että Jai on paennut luostariin isäänsä, mutta käy ilmi, että edes Punaisen luostarin antama turva ei ole ikuista. Kun Jain isä pääsee tyttärensä jäljille, joutuvat niin Maresi kuin muutkin luostarin naiset ja tytöt taistelemaan koskemattomuutensa ja olemassaolonsa puolesta. Tuona uhkaavana aikana Maresille myös selviää, mikä on hänen polkunsa, jota hänen tulee seurata.

Arran tapahtumat sijoittuvat myös tuohon samaan fantasiamaailmaan, jonka Turtschaninoffin on niin taitavasti luonut. Kirjan päähenkilö on Arra Puhumaton, joka syntyy ei-toivottuna perheeseen, jossa kenelläkään ei ole aikaa keskustella hänen kanssaan, hoitaa häntä, koskettaa häntä tai edes rakastaa häntä. Unohdettu Arra kasvaa käytännössä Simoran metsässä ja oppii kuulemaan sekä ymmärtämään maan, tuulen, veden, metsän ja tulen laulut. Koska Arralle ei puhuta ja hän on kaikille lähes näkymätön, on hänen itsetuntonsa olematon, ja hän janoaa muiden hyväksyntää ja rakkautta. Muu perhe pitää Arraa viallisena, eikä tilanne muutu edes silloin, kun Arra joutuu surullisen tapahtumaketjun päätteeksi muuttamaan sisarensa kotiin Lagoran kaupunkiin. Siellä hän oppii kutomaan kaipauksensa kankaisiin, kauniiksi kuvakudoksiksi, joita hänen sisarensa pakottaa hänen kutomaan aamusta yömyöhään. 

Samaan aikaan naapurimaan Urundian hallitsija uhkaa Lavoraa ja sen heikkoa kuningasta sodalla, jolta ei loppujen lopuksi vältytäkään. Lavoran rohkea, mutta Arran tavoin yksinäinen, prinssi on maan ainoa toivo vihollisen yrittäessä hotkaista Lavoran. Arran ja prinssi-Surandon tiet kohtaavat ja nuo kaksi yksinäistä löytävät yhteyden, jonka ansiosta Arrakin oppii muodostamaan sanoja ääneen. Kun Surando lähtee sotaan, ja hänen joukkonsa joutuvat piiritetyksi, on Arran karistettava yltään tahdottomuuden viittansa mikäli mielii pelastaa prinssinsä. Pitkällä ja vaikealla matkallaan Arra joutuu punnitsemaan valintojaan ja ennen kaikkea etsimään itsensä löytääkseen prinssinsä.

Ihastuin molempiin kirjoihin valtavasti ja luin ne lähes yhdeltä istumalta. Maresin juoni oli paikoin hieman ennalta-arvattava, ja luostarin matriarkaalinen maailmankuva muistutti minua Maan lapset -sarjan (Jean M. Untinen-Auel) ja Avalonin usvat -sarjan (Marion Zimmer Bradley) maailmoista. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Turtschaninoffin tyyli kirjoittaa on niin taitavaa ja kaunista, salaperäistä ja arkista yhtä aikaa.

Arra sen sijaan sekä oli että ei ollut ennalta-arvattava. Arran kasvutarina oli hyvin kiehtova ja riipaiseva, ja kirjan juoni monimutkaisempi kuin Maresissa. Arran ja prinssin rakkaustarina kuului kirjan ennalta-arvattavaan osaan, ja aluksi se ärsyttikin minua hieman. Onneksi Arra tarvitsi prinssinsä lisäksi muutakin, minkä avulla hän löysi itsensä... 

Uskon, että olisin suorastaan rakastunut näihin kirjoihin ollessani nuorempi, ehkä alakoulun yläluokilla tai yläkouluikäinen. Voisin kuitella, että nämä kirjat vetoavatkin tuon ikäisiin lukijoihin, erityisesti tyttöihin. Itse en malta odottaa, että pääsen lukemaan Turtschaninoffin neljännen nuortenkirjan Anachén.

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet muun muassa: Kirjaneidon tornihuoneen KirjaneitoUlla blogista Ullan luetut kirjat, Notko, se lukeva peikko -blogin Notkopeikko ja Raija Taikakirjaimet-blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti