Herkkääkin herkempi Tassu tassussa

Tähän alkuun haluan toivottaa kaikille teille vakituisille ja satunnaisille lukijoilleni oikein onnellista ja mukavaa alkanutta vuotta 2015! Mukavaa, että olette löytäneet blogiini ja toivottavasti pysytte mukana myös jatkossakin.

Tassu tassussa (Lasten Keskus, 2014) on Mark Sperringin runomuodossa kirjoittama (suom. Tuula Korolainen) herkkä tarina kahdesta hiirestä, jotka kulkevat vuodenajasta ja tapahtumasta toiseen tiivisti yhdessä - tassu tassussa. Kiinnitin kirjastossa huomioni tähän vihreäkantiseen lastenkirjaan, sillä sen kansi on minusta yksinkertaisuudessaan varsin kaunis ja poikkeaa hyvässä mielessä monesta muusta lastenkirjasta. Tarkemmin selailtuani huomasin, että kuvittaja Britta Teckentrup oli onnistunut luomaan - paikoin jopa ylisuloiselle - tekstille mainiosti sopivan kuvituksen, joka tuo hiirten maailman ihanasti esille.


Tämä on kuvituksensa ansiosta ehdoton suosikkiaukeamani kirjassa Tassu tassussa.
Pidinkin tämän kirjan kuvista enemmän kuin tekstisä, jossa siinäkään ei sinällään ole mitään vikaa, mutta ei myöskään jättänyt minuun tai selvästikään myös esikoiseen sen kummempia muistijälkiä. Toki lukiessani tarinaa illalla, oma poikaseni kainalossani, herkistyin (olen tälläinen itkupilli). Kirjassa nämä kaksi hiirtä, jotka minä miellän emoksi ja poikaseksi, eivät välitä tuulesta tai tuiskustakaan, kun saavat olla lähekkäin ja yhdessä. Tämä kirja onkin mielestäni mukava iltalukukirja, jonka äärellä on hyvä rauhoittua.

Kuvitusta kirjassa Tassu tassussa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.