keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tunnelmallinen hämäränhyssykirja: Hämärinkäinen

Hämäränhysstyttelyyn, pimeneviin iltoihin, syksyisiin päiviin ja hiljalleen hiipivään joulun odotukseenkin sopii aivan loistavasti luettavaksi Mila Teräksen kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama suloinen kuvakirja Hämärinkäinen (Karisto 2015, arvostelukappale kustantajalta). Kirjassa on herkkä tunnelma, ja se on täynnä pieniä otuksia, jotka uurastavat luodakseen ympärilleen hyvää mieltä, lempeyttä ja kauneutta.



Olen juuri keskustellut ekaluokkalaisten kanssa siitä, mikä heitä pelottaa, ja aika moni nimesi pimeän pelottavaksi elementiksi. Hämärinkäisessa hämärästä ja pimeästi tehdään ystäviä, joita ilman ihmiset ja muutkaan eläväiset eivät tulisi toimeen. Hämärä laskeutuu, kun pieni Hämärinkäinen sinisessä nutussaan ja harmaissa huopikkaissaan istahtaa kangaspuidensa ääreen kutomaan hämäränhuntujaan laulaen samalla hämäränhyssylaulujaan. Kun on riittävän hämärää pääsevät yöntekijät ompelemaan samettista pimeää, tähtiset takomaan tähtiään yötaivaalle ja kuunkiertäjät kierittämään kuuta kunniapaikalleen.

Mila Teräs ja Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen (Karisto 2015)

Hämärällä on kuitenkin vastutajansa, eikä kukkakauppias Keikander pidä yhtään siitä, että hämärän tultua hänen kukkaväkensä ei ehdi valmistaa kukkia tarpeeksi nopeasti joulumarkkinoille. Niinpä Keikander vangitsee Hämärinkäisen ja rikkoo tämän kangaspuut. Kun Hämärinkäine viruu kiven alla loukussa, ei hän pysty kietomaan luontoa lempeään hämäräänsä. Ihmiset joulukiireissään eivät edes huomaa, että pimeys ei laskeudu, mutta heistä tulee riitaisi, ja kukkaväki uupuu töittensä ääreen.




Keikanderkin ymmärtää, miten katalan tempun hän teki ja rientää korjaamaan Hämärinkäisen kangaspuut. Onneksi siis Hämärinkäinen pääsee taas kutomaan hellää hämäräänsä, ja joulurauha laskeutuu hiljalleen kylän ylle.


Hämärinkäinen on viehättävä iltasatukirja, johon Pertamon kuvitus luo tarinaan rauhallisen ja harmonisen tunnelman. Keikanderin kurja toiminta tuo kirjaan kuitenkin hieman särmää, eikä tarina tunnu liian siirappiselta. Pienempien lukijoiden kanssa kannattaa kuitenkin miettiä, mikä on sopiva hetki kirjan lukemiseen ensimmäistä kertaa, ja varmistaa, että kirjan tapahtumista ehtii keskustella lapsen kanssa mikäli tämä tuntuu keskustelua kaipaavan. Ainakin meidän perheessämme tälle juttuhetkelle oli selvästi tilausta. Luimme kirjaa täällä kotonakin illalla ja keskustelimme sitten hämärinkäisen työstä. Huomasin, että esikoinen meni hieman hiljaiseksi, mutta ei halunnut kertoa, jäikö jokin painamaan mieltä. Seuraavana aamuna hän tutkaili herättyyn kirjaa kovin tarkasti ja sai lopulta kerrottua, mikä siinä sai hänet niin hämilleen. Oli kuulemma kurjaa, kun Keikander vangitsi myyrän kiven alle. Siellä myyrä raukka virui syöden juuria ja juoden vesipisaroita. Esikoinen halusi kuvata Hämärinkäisen tätä juttua varten, mutta ei missään tapauksessa tahtonut ottaa kuvaa siitä, kun Hämärinkäinen on kolossa vankina. Niinpä tässäkään jutussa ei tuota kuvaa ole, sillä kuvat ovat - lasten- ja nuorten kirjallisuusviikon hengessä - tosiaan 3,5-vuotiaan ottamia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti