perjantai 20. tammikuuta 2017

Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja

"Uudestaan!" vaati esikoiseni, kun olimme saaneet luettua loppuun Maria Kuutin kirjoittaman uusimman Anna ja Elvis -sarjan kirjan Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja (Karisto 2017, arvostelukappale kustantajalta). Saimme kirjan eilen ja luimme sen siis vajaa viisivuotiaani kanssa läpi lähes yhdeltä istumalta. En luvannut lukea kirjaa heti uudestaan, mutta kerroin, että meiltä löytyy hyllystä myös sarjan aiempi osa Anna ja Elvis leirillä. Siitäkös lapsi innostui, ja tiedän nyt, mitä luemme hänen kanssaan seuraavaksi (heti kuulemma tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen!).

Kannen kuvan sekä kirjan sisäsivuilla olevat kuvat on tehnyt Katri Kirkkopelto.

En yhtään ihmettele, että esikoinen tykkäsi tästä uusimmasta Anna ja Elvis -kirjasta. Minäkin pidin siitä. Kirjassa on pieni arvoitus, jota Anna ja Elvis yrittävät ratkaista sekä ennen kaikkea sitä vallatonta huumoria, joka minulle on tuttua myös aiemmasta Kuutin kirjasta. Tässä uusimmassa kirjassa Anna, Elvis ja Elviksen isä lähtevät Tampereelle minilomalle. Myös Annan hassutteleva mummo änkeää itsensä mukaan reissuun. Nelikko kiertää Tampereella monia nähtävyyksiä, joissa mekin muuten viime kesänä perheen kanssa vierailimme. He muun muassa hurvittelevat Särkänniemessä, tekevät agenttikokeen vakoilumuseossa ja ihmettelevät mammutteja Vapriikin esihistorianäyttelyssä. Ja kaikkiin noihin paikkoihin ilmestyy myös kummallinen ukkeli tekonenässä, -parrassa ja peruukissa. Anna ja Elvis päättävät ottaa selville, kuka tuo merkillinen mies on, ja lisäksi heitä rupeaa ihmetyttämään, miksi mummo on niin kovasti halunnut mukaan Tamperelle ja miksi mummon laukku on ääriään myöten täynnä karkkia! Kirjan lopussa kaikki arvoitukset ratkeavat, mutta omaksi pettymyksekseni eivät ihan niin jännittävällä tavalla kuin olin ajatellut. Vaahtokarkkivakoojan selitys olisi voinut olla hieman huimempi, mutta mitä siitä, kun kirjan lukeminen oli silti kokonaisuudessaan hauska elämys.

Kuutti osaa kirjoittaa niin, että aikuista ja lasta naurattaa, mutta samalla aikuinen joutuu peilaamaan omaa tapaansa olla vanhempi ja noh, aikuinen. Kuutin teoksissa on suomittu muun muassa Elviksen vanhempien someriippuvuutta ja Annan äidin pakonomaista tarvetta kilpailla paremmuudesta suurperheen äidin kanssa. Tässä uusimmassa teoksessa Kuutti haastaa kirjaa lukevia vanhempia miettimään omaa suhdettaa leikkiin, leikkimiseen ja hassutteluun. Anna on näet sitä mieltä, että kovin moni aikuinen ei enää osaa leikkiä ja että aikuiset ovat kadottaneet hassuttelun taidon - hänen mummonsa onneksi ei ole. 

Joskus jotkut aikuiset sanovat mummoa lapselliseksi, mutta minusta oli parempi , että mummo oli lapsellinen kuin aikuisellinen. Ehkä oikeasti aikuiset eivät pelkää olla välillä lapsellisia. (Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja s. 102 - 103)

Kuutin tavaramerkiksi on muodostunut hänen kykynsä kirjoittaa näiden kirjojen sisään lastenkirjavinkkejä, eikä tämäkään teos tee poikkeusta. Esikoinen hihkaisi ilosta, kun kirjassa mainittiin meidänkin lukemamme Ponku, Peetu ja helppo nakki -kirja. Anna rakastaa kirjoittamista ja lukemista, Elvis tykkää pirtää, ja mummo paljastaa kirjoittavansa mielikuvituspäiväkirjaa, jotta saa ikävät asiat pois mielestään. Annalla on lisäksi loistava mielikuvitus ja kyky tehdä havaintoja ympäristöstään. Hän keksii monta hauskaa mielikuvitusleikkiä, joista lukijatkin voivat ottaa mallia!

Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja on sarjan viides kirja. Kuutin kirjat sopivat ääneenlukukirjoiksi suunnilleen eskari-ikäisestä ylöspäin, ja itsenäiseksi luettavaksi pienemmille alakoululaisille (1.-3./4. -luokkalaiset).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti