Lastenkamarin aarteita: viihdyttävä katsaus lastenkulttuurin historiaan

Olen viime aikoina lueskellut Ismo Loivamaan suloista teosta Lastenkamarin aarteet (Avain 2016, saatu kustantajalta). Kirjassa käydään läpi suomalaisen lasten- ja nuortenkulttuurin kehittymistä sekä muuttumista 1940-luvulta 2010-luvulle saakka. Erityisesti Loivamaa nostaa tarkasteluun kirjallisuuden, teatterin, radion, television ja lehdet lastenkulttuurin ilmentäjinä. Loivamaa myöntää itse esipuheessaan, että Lastenkamarin aarteet -kirjassa nostalgia pääsee anteeksipyytelemättä valloilleen, mutta hän sanoo tuovansa kirjassa esiin myös jo niitä unohdettuja lastenkulttuurin ilmiöitä.

Loivamaa tarkastelee jokaista vuosikymmentä ja näyttää, mitä lapset ja nuoret lukivat, kuuntelivat ja katselivat sekä millaista kulttuurillista keskustelua kyseisenä aikakautena käytiin. Myös kustannusala on päässyt Loivamaan tarkasteluun. Lasten- ja nuortenkulttuurin rinnalla on muuttunut myös käsitys lapsesta ja lapsuudesta sekä esimerkiksi siitä, millainen on lapsille sopivaa kirjallisuutta. Loivamaan mukaan nuoruus omana tärkeänä ajanjaksonaan keksittiin 1950-luvulla, ja 1970-luvulla lapsi sai oman äänensä kuuluville myös kulttuurin saralla. Selvää on se, että lastenkulttuuri ei ole irrallinen muusta maailmasta, vaan ajan henki ja yhteiskunnan tapahtumat heijastuvat myös esimerkiksi lastenkirjallisuuteen. 1940-luvulla isänmaallisuuteen kasvattaminen oli lastenkirjojen tärkeä tehtävä, mikä näkyi muun muassa kirjojen aihevalinnoissa.

Kuten Loivamaa itsekin kirjoittaa Lastenkamarin aarteita ei ole järjestelmällinen kirjallisuushistoria tai hakuteos, ja siitä puuttuvatkin kokonaan lähdeviitteet. Niitä olisin kaivannut, ja paikoin jäin toivomaan jokusia tarkennuksia ja muutamassa kohdassa olisin halunnut lukea aiheesta lisää. Tämän kirjan lukeminen sai minut ennen kaikkea valtavan hyvälle tuulelle. Koska historia on lähellä sydäntäni, on selvää, että minusta on ilo lukea teosta, joka sukeltaa lastenkulttuurin historiaan. Kirjassa on hyvä taitto, runsaasti kuvia ja minua viehättävä kansi. Erittäin lukijaystävällisiä ovat myös jokaisen luvun alkuun tehty tiivistelmä kyseisen vuosikymmenen tärkeimmistä ilmiöistä yms. sekä jokaisen luvun lopussa oleva vuosilukutaulukko.

Kirja etenee kronologisesti, mutta myönnä alkuun selailleeni teosta sieltä ja täältä. Ja tietysti tarkistin ensimmäiseksi, mitkä ilmiöt omilta lapsuus- sekä nuoruusvuosiltani Loivamaa on Lastenkamarin aarteisiin valinnut, ja mitkä ilmiöt nykyvuosikymmeniltä ovat päässeet tämän kirjan sivuille asti. 2010-luvun uusia ja merkittäviä asioita ovat Loivamaan mukaan muun muassa lukukoirien lisääntyminen, uudentyyppinen tekstiviestityylinen ladonta helppolukuisissa kirjoissa, suomalaisen lastenkulttuurin näkyminen maailmalla mutta myös kotiseutukiinnostuksen uusi tuleminen.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille nostalgianälkäisille, jotka ovat kiinnostuneita lasten- ja nuortenkulttuurista, mutta jotka eivät kaipaa turhan tieteellistä esitystä aiheesta.

Ps. Jos lastenkirjallisuuden menneet vuosikymmenet kiinnostavat, pysy kuulolla, sillä blogiini on tulossa haaste, jossa tarkoitus on muistella omia lastenkirjasuosikkejaan.... :)