Nuortenkirja Suomen sisällissodan naiskaartilaisista: Yksi kevät

Suomen sisällissodasta on nyt kulunut tasan sata vuotta, ja tuota traagista vaihetta maamme historiassa on muistettu ja muisteltu viime aikoina monin tavoin esimerkiksi teattereissa, museoissa ja  kirjablogeissakin. Reader, why did I marry him? -blogin Omppu käynnisti jo viime vuoden puolella 1918-haasteen, jonka puitteissa kirjabloggareiden toivotaan lukevan aihetta käsitteleviä kirjoja ja bloggaamaan niistä tai muista Suomen sisällissotaan liittyvistä asioita. (Katso vinkkejä teatteriesityksiin esim. Kulttuurikuuri-blogista). 

Kustantajan uutuuskatalogeja selailemalla voikin havaita, että aihe innoittaa edelleen myös tieto- ja kaunokirjailijoita, ja uutuuskirjojen joukossa on useita Suomen sisällissotaa käsitteleviä teoksia. Sisällissodasta on toki kirjoitettu paljon myös aikaisemmin, mutta todella vähän erityisesti lapsille tai nuorille suunnattuja kirjoja. Aihe on tietysti vaikea, eikä sodasta ja tappamisesta ole koskaan helppo kirjoittaa lapsille- ja nuorille. Minä olen kuitenkin toivonut jo pitkään, että joku taitava kirjailija kirjoittaisi nuortenromaanin, joka valoittaisi vuoden 1918 tapahtumia nuorille sopivalla tavalla. Ilahduin siis valtavasti, kun huomasin, että WSOY julkaisee Laura Lähteenmäen kirjoittaman nuortenkirjan Yksi kevät (WSOY 2018, arvostelukappale kustantajalta), joka on nimenomaan nuorille lukijoille suunnattu kirja keväästä, kesästä ja syksystä 1918.

Kirjan kertoo viidestä punaisten riveihin liittyneestä tytöstä ja siitä, mitä heille tapahtui Tampereella ja sen lähiseuduilla keväällä ja syksyllä 1918. Kirjan alussa eletään maaliskuuta ja tytöt on lähetty sanitääreiksi eräälle punaisten valtaamalle huvilalle. Kaksi tytöistä on käynyt punaisen ristin koulutuksen, mutta kolmella heistä ei ole mitään käsitystä, miten haavoittuneita tulisi hoitaa. Aika pian haavoittuneita alkaakin tulla enemmän kuin tytöt ehtivät hoitaa, ja heidän vammansa ovat sellaiset, että tyttöjen taidot loppuvat kesken. Lääkäri käy huvilalla hyvin harvakseltaan, eikä punakaarti pysty toimittamaan hoitajille ja haavoittuneille tarpeeksi ruokaa tai lupaamaansa palkkaa.

Tyttöjoukon johtaja on kiihkeä, peräti kahta salaisuutta kantava Linda, jonka komentoon taipuvat sekä hänen lähes mykkä siskonsa Katri, pehmeä ja pelokas Aada, iloluontoinen ja hieman lapsellinen Jenny sekä Bea, joka on sukutaustaltaan puoliksi punainen, puoliksi valkoinen ja joka on aidosti innostunut tasa-arvokysymyksestä. Kirjassa kertojaääni ja näkökulma vaihtelevat, ja tarinan edetessä tapahtumia tarkastellaan lähes kaikkien tyttöjen näkökulmista. Tämä näkökulmien vaihtelu on antanut Lähteenmäelle mahdollisuuden esittää lukijalle niitä tunteita, tahtotiloja ja syitä, joita punaisilla tytöillä sekä naisilla on ollut heidän liittyessään tai ajautuessaan punakaartin toimintaan mukaan, mutta toisaalta ehkä juuri tästä syystä tytöt ja heidän elämäsä jäivät minulle hieman etäisiksi hahmoiksi.

Kuten naisilla ja tytöillä oli oikeastikin vuonna 1918, myös kirjan tytöillä on ollut hyvin erilaisia vaikuttimia punaisten riveihin liittymiseen. Jokainen heistä myös reagoi ympärillä käytävään sotaan ja taisteluihin hyvin eri tavoin. Linda esimerkiksi uskoo viimeiseen asti, että punaiset tulevat voittamaan taistelut ja haluaa kiihkeästi mukaan Tampereella perustettavaan naisasekaartiin. Jenny puolestaan on kaivannut elämäänsä jännitystä, mutta huomaakin taisteluiden edetessä, että haluaa palata kotiin. Aadakin tahtoisi lähteä, sillä hän ei halua taistella tai olla mitenkään muutenkaan osallisena vallankumoukseen, mutta hänellä ei enää ole kotia mihin palata. Hänen äitinsä on kuollut, isä menehtynyt rintamalla ja jo aikuiset veljet mukana taisteluissa punaisella puolella.

Kun valkoisten joukot lähestyvät Tamperetta, evakuoidaan huvila ja tytöt suuntaavat kulkunsa Tampereelle, jossa he liittyvät naisasekaartin riveihin. Vaikka sodan jälkeen kuvattiin, että punaiset naiset taistelivat hurjasti ja olivat varsinaisia raivottaria, ovat lukuisat jälkikäteen tehdyt tutkimukset osoittaneet, että väitteet eivät pidä läheskään paikkansa. Myös Lähteenmäen romaanista käy hyvin selväksi, että tyttöjen - kuten myös punaisten miestenkin - taistelu- ja aseenkäyttötaidot olivat varsin kehnot. Tampereen toinen aseistettu naiskomppania ei osallistunut aktiivisesti varsinaisiin taisteluihin, mutta sen sijaan tytöt toimivat esimerkiksi vahteina. Tampereen taisteluiden alkaessa kirjan tytöt ovat teatterissa, jossa heidän käsketään ampua. Vain Katri tottelee, minkä jälkeen tytöt pakenevat paniikissa.

Tytöt todella pakenevat henkensä edestä ja yrittävät vältellä valkoisten joukkoja, sillä tiedetään, että punakaartiin kuuluneille ei armoa anneta. Pakomatkalla Linda jää kiinni, ja muut ovat varmoja, että se on hänen loppunsa. Lopulta tytöt etsivät turvaa Bean sukulaisten luota, jossa Bean serkku lupautuu salaa auttamaan heitä. Tytöt elävät piilotellen syksyyn asti, eikä se todellakaan ole helppoa, sillä nälkä ja taudit ovat heidän seuranaan. Katrin vointi on huonoin, mutta myös Aadan asiat ovat aika hullusti. Lopulta on selvää, että tyttöjen pitää lähteä ihmisten ilmoille, luottaa ihmisten suopeuteen, lientyneeseen ilmapiiriin ja uuteen alkuun. Koska kyseessä on nuortenromaani päättyvät tapahtumat lopulta melko hyvin, eikä kirjassa tutuiksi tulleiden punaisten kohtalot ole niin kamalia, kuin ne todellisuudessa olivat. Esimerkiksi Aadan molemmat veljet ja eräs läheinen ystävä säästyvät, vaikka jotenkin tuntuisi todennäköisemmältä, että edes yksi heistä olisi teloitettu.

Yksi kevät on ohuehko ja nopealukuinen romaani, jota suosittelen noin 15 - 18 -vuotialle lukijoille. Kirja tuo mieleeni Anneli Kannon kirjoittaman Veriruusut (Gummerus 2008), joka niinikään kertoo punakaartin toimintaan syystä tai toisesta liittyvistä, hieman vanhemmista tytöistä. Sisällissodan syttymisen syitä ei Yksi kevät -romaanissa juurikaan selvitetä, ja vaikka kirjassa kerrotaankin jonkin verran esimerkiksi köyhyydestä ja työläisten pitkistä työpäivistä, olisin kaivannut siihen puoleen hieman lisää paneutumista. Mietin, jääkö romaanista nyt sellainen kuva, että punaiset kerta kaikkiaan vain päättivät ryhtyä kapinoimaan julkista esivaltaa vastaan ja Suomi ajautui siksi sisällissotaan. Tietenkään yhden romaanin ei tarvitsekaan selittää kaikkea mahdollista tai toimia sekä valkoisten että punaisten tekojen selittäjänä. Yksi kevät -teoksen lopusta löytyy kuitenkin kirjailijan kirjoittama jälkikirjoitus, jossa hän selventää sisällissodan syitä, seurauksia ja tapahtumia sekä esittelee henkilöitä, joiden elämästä ja tarinoista kirjailija itse on saanut inspiraatiota tämän teoksen kirjoittamiseen. Lopussa on vielä lähdeluettelo, josta aiheesta kiinnostuvat lukijat voivat etsiä itselleen lisälukemista.