Lämminhenkinen kuvakirja rohkeudesta ja erilaisuudesta: Neljä muskelisoturia

Tuula Kallioniemen kirjoittama Neljä muskelisoturia (Karisto 2018, arvostelukappale kustantajalta) on kuvakirja, joka kertoo rohkeudesta, erilaisuudesta, ennakkoluuloista sekä siitä että kuka tahansa voi olla omanlaisensa sankari. Kirjan päähenkilöllä Antulla on downin syndrooma, eikä hän siksi pääse mukaan neljän muun pojan leikkiin. Joukon pomo Anttu on sanonut, ettei Anttu saa tulla mukaan heidän muskelisoturileikkiinsä, sillä Jossun mukaan Anttu honottaa ja on dauni.



Ymmärrettävästi Anttua kiukuttaa ja surettaa. Hän tietää, että olisi ihan yhtä hyvä muskelisoturi kuin kuka tahansa muista pojista, onhan hän esimerkiksi vanhvempi kuin Käpsä ja harrastaa painiakin. Anttu kuitenkin joutuu tyytymään vaklaamaan muita poikia kiven takana, kun nämä leikkivät metsässä, taistelevat valomiekoilla, painivat, kertovat vitsejä ja grillaavat makkaroita kertsigrillillä.

Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto 2018)

Sitten Anttu keksii, että jos hän suorittaisi jonkun urotyön, Anttu ehkä hyväksyisi hänet porukkaansa. Antun sisko lainaa pojalle kirjastosta kirjan, jossa kerrotaan urotöistä. Ne kuulostavat Antusta kamalan pelottavilta, hurjilta ja mahdottomilta toteuttaa. Kuka muka voisi esimerkiksi pyydystää neljä ihmissyöjähevosta tai kaapata kaamean Kerberos-koiran? Yksi urotöistä on kuitenkin sellainen, jonka Anttu päättää testata. Hän nappaa kultaisen omenan - eli maalaa tavallisen omenan kultaiseksi maalilla - ja toimittaa sen Jossulle.

Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto 2018)

Jossu on sopivasti yksin metsässä, kun Anttu lähestyy tätä. Itkeneen näköinen Jossu kuitenkin torjuu Antun ja huitoo tämän karkuun risulla. Anttu pakenee metsään ja joutuu eksyksiin. Hän tulee vanhalle ladolle, josta kuuluu kummallista ääntä. Anttu on varma, että siellä on joku hirviö. Oven raosta Anttu näkee, että suuren näköinen, karvainen otus vinkuu epätoivoisena, sillä se on jäänyt loukkuun latoon. Anttua pelottaa ja säälittää, ja hän toivoo, että joku tulisi vapauttamaan otus-paran. Kun Anttu tajuaa, että otus on koira, hän kerää kaiken rohkeutensa, vaikka pelkääkin koiria. Hän lupaa vapauttaa koiran, jos tämä ei pure Anttua. 

Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto 2018)

Eikä koira pure. Se on iso, mutta kiltti. Anttu huomaa, että koira voi johdattaa hänet pois metsästä ja seuraa uutta ystäväänsä tutulle metsäpaikalle, jossa Jossu ryntää itkien ja nauraen koiran luo. Koira on näet Jossun koira, joka pääsi tältä karkuun. 

- Minä otin Leon salaa mukaan. Se on aivan liian iso ja voimakas minun kuljetettavaksi, Jossu tunnustaa Antulle, jolle Jossu nyt on hurjan kiitollinen. Ja niin käy, että Anttu hyväksytään Jossun porukkaan, hänestä tulee neljäs muskelisoturi, joka on osoittanut ennen kaikkea itselleen, että hänessä on paljon rohkeutta ja uskallusta vaikka mihin!

Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto 2018)

Neljä muskelisoturia -kirjan kuvituksen on tehnyt Terese Bast. Kirja pääsi Kariston rohkeus-aiheisessa kirjoituskilpailussa finaalipaikalle asti. Nyt tämä lämminhenkinen ja toivon mukaan myös lukijoiden silmiä avaava, ennakkoluulottomuuden ja tasavertaisuuden puolestapuhuva kuvakirja on ehdolla Runeberg Junior -palkinnon saajaksi

Ehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat kulttuuritoimittaja Mia Grönstrand, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, FM Bodil Lund ja Sipoon kirjastopalvelupäällikkö Malin Hollmén. Voittajan valitsevat porvoolaiset päiväkotiryhmät sekä ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat. 

Muut palkintoehdokkat ovat 

  • Tapani Bagge & Carlos Da Cruz: Aavehevosen arvoitus (Karisto)
  • Henna Helmi & Reetta Niemensivu: Tuplapulma, Maria!  (Ice Love -sarja) (Tammi)
  • Merja ja Marvi Jalo & Reetta Niemensivu: Olivia ja Onnentähti, Onnenkepparit 1 (WSOY)
  • Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto)
  • Rinna Saramäki & Sami Saramäki: Meren syvyksiin (WSOY)
  • Eva Frantz: Hallonbacken (Schildts&Söderströms)
  • Lena Frölander-Ulf: Pappa, jag och havet (Förlaget)
  • Anna Sarve & Sanna Mander: Prilliga Prinsessboken (Schildts&Söderströms/Kustantamo S&S)
  • Sanna Sofia Vuori & Linda Bondestam: Ägget (Förlaget & Bergs)

2 kommenttia:

  1. Tutuilla ollut down-lapsia, valloittavia persoonallisuuksia :)
    Ihana kirja kun auttaa ymmärtämään ja kannustaa tasa-arvoon.
    Lisää tämmöistä lukemistoa lapsille ja heidän vanhemmilleen.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.