sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tunnelmia ja tuokiota Helsingin Kirjamessuilta 2016

Tänä vuonna vietin kirjamessuille kaksi päivää, perjantain ja lauantain. Minulla oli mukanani pieni seuralainen, eli kaksikuukautinen vauvani, joten hänen viihtymisensä asetti reunaehdot omalle messuvierailulleni. Messuilla oli tänäkin vuonna oikein mukavaa, oli todella kiva nähdä bloggarikollegoita ja kuunnella kirjailijoita. Se jäi kyllä ihmetyttämään, miten onneton oli lapsille tarkoitettu alue. Viime vuonna alue oli lähellä hallin takanurkkaa, mutta nyt se oli laitettu keskelle halia kaiken hälinän keskelle. Rekvisiitta oli aika olematonta, eikä rauhasta ollut tietoakaan. Alue ei todellakaan kutsunut lapsia leikkimään ja kuuntelemaan kirjailijavieraiden lukemia otteita kirjoistaan. Se on sääli.



Perjantaiaamuni alkoi messuilla kuuntelemalla Katri Kirkkopeltoa, Elina Hirvosta ja Ville Tietäväista, jotka keskustelivat Tiina Haapsalon haastattelemana kiusaamisesta ja sen herättämistä tunteista, sekä tuoreimmista lastenkirjoistaan, joissa kiusaamis/kiusaamattomuus-teema on vahvasti läsnä. (Hirvosen ja Tietäväisen kirjan olen esitellyt täällä, Kirkkopellon sekä Revon ja Haapsalon teokset tulossa esittelyyn myöhemmin.) Kaikki keskustelijat olivat vahvasti sitä mieltä, että jo pienten lasten keskuudessa ilmenee kiusaamista, joskin se voi monesti olla kiusaajien taholta tiedostamatonta ulkopuolle jättämistä. He toivovat, että lastenkirjojen kautta aikuiset sekä lapset voivat yhdessä keskustella aiheesta sekä keksiä ratkaisumalleja jo ilmenneisiin kiusamistilanteisiin. Kiusatuksi tuleminen tai ryhmän ulkopuolelle jääminen saa usein aikaan lapsessa ns. näkymättömän haavan, jota aikuinen ei edes helposti huomaa. Kirjan äärellä lapsi osaa ehkä helpommin ilmaista, että "tuolta minustakin tuntuu", Kirkkopelto totesi. Sekä Hirvonen että Kirkkopelto korostivat sitä, että käsitellessään kiusaamista lapsen kanssa, pitää aikuisen muistaa olevansa tilanteessa aikuisena ja etäännyttää omat tunteensa.



Tämän mielenkiintoisen keskustelun jälkeen jäin kuuntelemaan Linda Liukasta, joka kertoi Hello Ruby -kirjoistaan (arvioni täällä ja täällä) sekä hieman myös siitä, miksi koodausta hänen mielestään kannattaa opettaa kouluissa. Liukasta haastatteli Emma Alftan. Liukas on selvästi omasta alastaan todella innostunut ja vakuuttunut siitä, että tulevaisuudessa maailmamme on vielä enemmän tietokoneistettu kuin nyt. Hän haluaa kirjojensa ja koodaustyöpajojensa avulla innostaa lapsia ajattelemaan luovasti ja saada heidät kiinnostumaan koodaamisesta ja uusien softien sekä koneiden keksimisestä. Koodaaminen kuuluu hänen mukaansa kaikille sukupuolesta riippumatta, ja Liukas iloitsee siitä, että pienet pojat pitävät Ruby-tyttöä esikuvanaan. Liukkaan kirjoja on käännetty reilulle parikymmenelle kielelle, ja hän itse on matkustanut kirjojensa tiimoilta ympäri maailmaa. Onpa koodaus vienyt hänen aina Valkoiseen taloon saakka.



Tämän jälkeen tapasin mukavan kanssabloggajani Kirjaäidin, jonka kanssa muun muassa kiertelimme messuhallia ja teimme hyviä lastenkirjalöytöjä. Yritimme myös käydä kuuntelemassa keskustelua #pojatkinlukee #mitästytöt, mutta KirjaKallion kajareista äänet tulivat niin kovaa, että en tohtinut vauvan kanssa jäädä siihen kuuntelemaan. Harmi, että Peltorit unohtuivat kotiin!

Yhden aikaan menin kuuntelemaan opettaja-kirjailijaa Jenni Kalliota, joka kertoi kirjoittamastaan kirjasta Opettamisen vallankumous (Tietosanoma). Kallio kertoi, miten itse on toteuttanut uutta opetussuunnitelmaa luokassaan, ja kuinka tärkeää on ohjata oppilaita löytämään omat vahvuutensa ja auttaa heitä asettamaan itse itselleen tavoitteita.



Minun oli tarkoitus mennä kuuntelemaan, kun Maria Kuutti luki lapsille otteita otteita uusimmasta kirjastaan Anna ja Elvis ja verraton vaari, mutta harmikseni myöhästyin tästä tarinahetkestä. Jäin kuitenkin Lasten alueella sijaitsevalle Tarina-lavalle, jonne saapui sarjakuvataiteilija Tuuli Hypén Vesa Anttosen haastateltavaksi. He puhuivat Hypén suloisista lastenkirjoista, jotka kertovat Veikka ketusta. En ollutkaan aikaisemmin tutustunut näihin kirjoihin, mutta ihastuin kirjan runsaisiin, värikkäisiin ja realistisiin luontokuviin. Hypén kertoikin, että tehdessään kirjoja, hän teki myös paljon selvitystyötä siitä, miltä mikäkin kasvi, eläin ja sieni näyttää luonnossa minäkin vuodenaikana.



Messupäivän lopuksi kuuntelin yhden ennalta eniten odottamistani keskusteluista Tablettikoulu, miksi?. Imagen päätoimittaja Heikki Valkama haastatteli kirjailija-opettaja Minna Rytisaloa, tietokirjailija-opettaja Maarit Korhosta (hänen kirjansa Herää koulu! on blogissani esitelty täällä) sekä kirjailija-opettaja Mooses Mentulaa näiden kokemuksista tablettien ja muiden vastaavien laitteiden käytöstä koulussa. Mentula ja Korhonen ovat opettajina alakoulussa, ja Rytisalo toimii lukion äidinkielen opettajana. Korhonen sanoi mielestäni napakasti, että hänen mielestään keskustelu tablettien yms. laitteiden tarpeellisuudesta opetuskäytössä voidaan jo lopettaa, sillä meidän pitää hyväksyä niiden olevan tämän hetken trendi. Ne ovat osa lasten maaailmaa, joten on vain järkevä tuoda ne osaksi opetusta. Ehkä me kymmenen vuoden kuluttua innostumme jostain muusta, mutta nyt eletään tätä hetkeä. Tähän itse lisäisin, että on silti ihan paikallaan selvittää huolellisesti, millaisia laitteita kannattaa hankkia ja kouluttaa opettajia niitä käyttämään.

Kaikilla keskusteluun osallistuneilla opettajilla oli laitteista positiivisia kokemuksia, mutta Mentula ja Korhonen harmittelivat sitä, että kouluihin hankitut laitteet ja verkot eivät aina toimi, eikä koneita ole välttämättä tarpeeksi. Rytisalon lukiossa on kaksi vuotta sitten siirrytty sähköisiin oppikirjoihin, ja Rytisalo itse on erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Hän kertoi, että niiden käyttäminen mahdollistaa jokaisen oppilaan etenemisen yksilöllisiä oppimispolkuja pitkin. Kysyin häneltä keskustelutilaisuuden jälkeen, millaista koulutusta opettajat saivat siirtymävaiheessa. Kustantajat kuulemma tarjosivat koulutusta, ja osa opettajista kouluttautui itse lisää. He sitten jakoivat osaamistaan kollegoilleen, ja suurin osa opettajista onkin kuulemma suhtautunut sähköisiin oppikirjoihin siirtymiseen oikein positiivisesti. Samoin ovat oppilaat. Ilahduin itse, kun kuulin, että uudet lukiolaiset saavat Rytisalonkin koulussa edelleen kokeilujakson jälkeen valita, käyttävätkö perinteistä oppikirjaa vai sähköistä oppimateriaalia. Antoisa kesksutelu!



Toinen messupäiväni alkoi Bonnierin bloggariaamiaisella, jossa haastateltavina olivat Claes Andersson, Anja Snellman, Tuula-Liina Varis, Hannu Mäkelä ja Riitta Jalonen. 

Claes Andersson teki minuun vaikutuksen rauhallisella läsnäolollaan ja huumorillaan. Erityisesti hänen puheenvuorostaan jäi mieleeni hänen mietteensä siitä, että jokainen kirjailija kirjoittaa tavalla tai toisella omasta itsestään, sillä kaikkihan ammentavat omasta kokemusmaailmastaan tai pikemminkin omasta pääkopastaan löytyvistä asioista. Andersson myös luottaa vahvasti siihen, että kirjallisuudella voi vaikuttaa, koska sanalla on niin suuri mahti.



Myös Anja Snellman oli samaa mieltä siitä, että kirjoittaessaan kirjailija suodattaa jotain omasta kokemusmaailmastaan tekstiinsä. Hän itse viettää tänä vuonna 35-vuotisjuhlavuottaan. j

Tuula-Liina Varis kertoi, että uusimmassa kirjassaan Huvila (WSOY 2016) hän jollain tavalla itseasiassa etsii omia vanhempiaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920- ja 30-luvuille, eli aikaan, jolloin Variksen omat vanhemmat ovat olleet nuoria. Tarina ja päähenkilöt on fiktiota, mutta Variksen on helppo löytää siitä yhtymäkohtia omaan elämäntarinaansa.

Myös Riitta Jalosen on helppo löytää yhtymäkohtia uusimman romaaninsa päähenkilön kirjailija Janet Framen elämän ja oman elämänsä välillä. Jalonen kuvaili kirjoittamisprosessia kokemukseksi, jossa tuntui, että hän sai oikean yhteyden jo edesmenneeseen Frameen. Hän kertoi menneensä lähes hypnoosiin Kirkkaus-kirjaa kirjoittaessaan.

Hannu Mäkelä puolestaan vertasi kirjoittamista talon rakentamiseen; Ensin kaivetaan perustukset, pystytetään seinät ja asennetaan katto. Sitten jännitetään, haluaako kukaan muuttaa taloon, eli kiinnostaako ketään lukea valmista kirjaa. Mäkelä iloitsi 80-luvun puolella tekemästään päätöksestä ryhtyä vapaaksi kirjoittajaksi. Huolimatta yleisen taloudellisen tilanteen aiheuttamasta epävarmuudesta, hän kertoi, ettei ollut koskaan ollut onnellisempi.Vapaus on vahva sana ja asia.

Tilaisuuden lopuksi kirjailijat vielä kertoivat ajatuksiaan kirjablogien merkityksestä kirjailijoille. Vaikka kirjailijat pitivät blogeja tärkeinä ja ilahtuvat toki saamastaan positiivisesta blogihuomiosta, he toivovat, että edelleen ilmestyisi enemmän oikeita, kriitikoiden kirjoittamia kritiikkejä. Myös moni bloggari yhtyi tähän näkemykseen.

Bloggariaamiaisen jälkeen suuntasin kuuntelemaan Atenan kirjailijoita Tiina Liftländeriä ja Soili Pohjalainen, joita haastatteli kustannustoimittaja Kanerva Eskola. Molemmat kirjailijat ovat sekä esikoiskirjailijoita että bloggaajia itsekin. Liftländerillä on takanaan usean vuoden "ura" bloggarina, joten hänelle oli luontaista ryhtyä kirjoittamaan blogia kirjankirjoitusprosessistaan. Liftländer kertoi kirjoittavansa, mitä mieleen tulee, editoimatta blogitekstejään ennen niiden julkaisemista. Pohjalainen puolestaan tuskaili sitä, että hän on turhankin tarkka kirjoittamistaan teksteistä, eikä siksi ehdi ja pysty kirjoittamaan niin paljon blogiinsa kuin haluaisi. Molemmat kirjailijoista kokivat kirjablogit tärkeiksi ja ilahtuvat huomatessaan, että joku on lukenut heidän kirjansa ja kirjoittanut siitä. Jostain syystä varsinkin Liftländer kertoi olleensa siinä uskossa, että kirjailijoiden ei toivota kommentoivat omasta kirjastaan kertovaa postausta. Me bloggarit kuitenkin olimme aika yksimielisesti sitä mieltä, että asiallinen kommentointi on aina tervetullutta. Moni kertoi ilahtuvansa kirjailijoiden jättämistä kommenteista.



Tämän tilaisuuden jälkeen minun oli tarkoitus kierrellä messukojuja ja ostaa erityisesti itselleni muuta romaani, mutta pieni seuralaiseni oli itkustaan päätellen sitä mieltä, että hallissa on aivan liikaa hälinää, eikä minun kannata enää kierrellä yhdelläkään kirjakojulla. Niin jäivät muutamat hankinnat tekemättä, ja minä siirryin rauhalliseen paikkaan vauvan kanssa odottamaan, että Teoksen bloggaritilaisuus alkaisi.

Siellä olivat paikalla kirjailijat Katarina Baer, Kari Hukkila ja Leena Parkkinen. Haastattelun hoiti Nina Paavolainen (tästä tilaisuudesta minulla ei valitettavasti ole kuvaa, sillä jouduin heijaamaan vauvaa koko sen kestämän 45-minuuttisen ajan...).

Katarina Baerin kirjoittama tietokirja He olivat natseja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, ja sen kirjoitusprosessikin on mitä ilmeisemmin ollut erittäin jännittävä. Baer kertoi löytäneensä arkistoista yhtä sun toista tietoa kirjan päähenkilöistä eli omista isovanhemmistaan - siis sellaistakin lähdemateriaalia, jonka olemassaolosta kukaan hänen suvustaan ei ollut tiennyt.

Kari Hukkilä kertoi, että hänelle kirjoittaminen on pitkä prosessi. Hän työstää tekstejään jopa vuosia, jättää ne välillä syrjään, tarttuu uuteen työhön ja palaa taas hetken kuluttua edelliseen. Siitä syystä hän ei ollut osannut arvata, miten ajankohtainen kirja Tuhat ja yksi nyt julkaisuvuonnaan itseasiassa on. Kirja nimittäin sivuaa muun muassa maahanmuuttokysymystä.

Leena Parkkisen uutuuskirja Säädyllinen ainesosa sijoittuu 1950-luvun Helsinkiin. Olen lukemassa kirjaa parhaillaan ja voin sanoa, että miljöö- sekä aikakausikuvaus vaikuttavat todella aidoilta. En ihmettele sitä yhtään, kun kuulin, millaista taustatyötä Parkkinen tekee historiallisten tekstiensä eteen. Parkkinen itse myös opettaa kirjoittamista, ja minä olisin voinut kuunnella vaikka kuinka pitkään hänen kertomisiaan myös kirjoittamisesta yleensä. Lisäksi sain kuulla Parkkiselta, että häneltä ilmestyy kohta myös toinen lastenkirja. Sitä siis odotellessa!



Koska seuralaiseni oli tässä vaiheessa jo todella väsynyt, päätin skipata päivän loput ohjelmat, ja suuntasimme kotia kohti. Tänään en enää viitsinyt raahata pikkuista messuhulinaan, vaan jäimme suosiolla kotiin nauttimaan messuhankinnoistani. Myös kotona odottaneet isommat sisarukset olivat tyytyväisiä kotiini kantamiin kirjoihin. Osa kirjoista tulee kyllä sujahtamaan pukinkonttiin.... ;)


16 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut selvästi kivat messut. Hiukan ihmettelin, että miten sellaisessa hälinässä voi kukaan kuunnella mitään. En pysty, joten katsoin kahtena päivänä teeman suorat kuvaukset messuilta. Tänään kiersin vain katsomassa kirjoja ja sekin oli kyllä vaikeaa, ehkä paras nurkkaus oli vanhoilla kirjoilla ja sieltä tein sitten löytöjä.
    Lasten alue oli kamala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hälinä häiritsi minuakun lauantaina. Perjantaina ei ollut ihan niin paljon väkeä, silloin oli mukavampi tunnelma, kivempi kierrellä ja kuunnella.

      Poista
  2. Olipa kiva lukea messukuulumisia. Olisi ollut mielenkiintoista päästä kuulemaan mm. kouluun liittyviä keskusteluja, mutta kiitos sinulle, että nyt sain lukea nekin. Onpa kivan näköiset tuliaiset!😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että luit ja kommentoit! Nuo olivat mielenkiintoisia keskusteluja, mutta paljon jäi vielä kuulematta minultakin.

      Poista
  3. Ihana kooste, kiitos kun ehdit ja jaksoit kirjoittaa tästä. Ja ilmeisesti me istuimme melko lähellä jo kirjamessuilla toisiamme. Olin niin varma, että nappaan sinut kantoliinoinesi vielä jostakin, mutta näin ei mitä harmillisemmin käynyt. Välillä huomasin tujottavani vain ikuisesti jatkuvia kirjapinoja lähes lumottuna, enkä muistanut tarkkailla ympäristöäni bongausmielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taisimme istua. Minä satuin puolivahingossa kuuntelemaan esseekeskustelua. Harmi, ettei törmätty. Messuilla on niin paljon kiinnostavaa seurattavaa, että vaikea sieltä on bongata tuttuja. :D - varsinkaan, jos kasvot eivät ole ihan tutut.

      Poista
  4. Hieno messuraportti! Kivaa kun nyt minulle selvisi, kuka oli tämä pienin aamiaisen osallistuja, en tunnistanut sinua. Hymyilytti kun tänään messuista blogatessani huomasin, että yhdessä kuvassani aamiaiselta melkoisen monen huomio on kiinnittynyt pikkuiseen. Tulin niin myöhään paikalle että jäin ovelle ja kuvatkin ovat sitten lähinnä bloggaajien takaraivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marile! Pelkäsin etukäteen, että aiheutamme aamiaisella pahennusta, mutta onneksi niin ei tainnut käydä. Toiv

      Poista
    2. Toivottavasti ehdit kuitenkin kuulla kiinnostavia kirjailijoita. 😊

      Poista
  5. Monet kiitokset näistä herkkupaloista !!! Itse en pysty menemään messujen hälinään, koska kärsin
    aistirasituksista (Asperger), mutta iloitsen kovasti kanssabloggareiden messupostauksista ja
    tv-lähetyksistä. Mieletön saavutus sinulta viettää tuolla noin paljon aikaa vauvan kanssa ja vielä
    tehdä näin hieno blogijuttu. Hatunnosto 🎩

    Kiusaamisteema ja opettajien jutut olisivat minuakin tuolla vetäneet puoleensa. Harmi kuulla että
    lasten nurkkaus ei ollut ihan onnistunut. Ehkä sitä kehitetään paremmaksi seuraaviin messuihin.
    Lapsiin pitää satsata ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Olinme kyllä lauantai-iltana vauvan kanssa kumpikin ihan poikki. Onneksi tosiaan messutunnelmaan voi solahtaa myös muiden blogeja lukemalla ja tv-lähetyksiä katsomalla. Kyllä nuo messut paikan päällä ovatkin varsinaiset aistikuormittajat!

      Poista
  6. Ehdit seuraamaan monia kiinnostavia keskusteluja, kiitos raportista! Seuralaisesi oli oikein suloinen ja sait pidettyä hänet hyvin tyytyväisenä ❤️ Hannu Mäkeläkin iloitsi bloggaajien keski-iän laskusta ja mainitsi seurueen nuorimmaisen – lukemisella ja kirjallisuudella on tulevaisuutta. Oli tosi kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, samaa mieltä kanssasi lasten alueesta, ihan käsittämätön rimanalitus. Kuuntele siinä sitten ääneen luettua satua, kun hälinää on joka puolella ja mitään tilanrajausta (en laske sellaiseksi eriväristä lattiaa) ei ole...

      Poista
    2. Kiitos Maria! ❤️ Suloinen hän tosiaan on ja onneksi siellä myös aika hiljainen. ;) itse en kuullut Mäkelän kommenttia, mutta hyvä, että meitä ei paheksuttu.. Tuo lastenalue ei todellakaan toiminut. Lähinnä ihmiset käyttivät sitä läpikulku- ja eväidensyöntipaikkana!

      Poista
  7. Kiitos kivasta messuseurasta! Oli tosi hauska nähdä taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli todella kiva tavata taas! Joulun jälkeen sitten sinne msueoon. :)

      Poista