Veganismi, kasvissyönti ja ruokamme alkuperä lastenkirjoissa

Osallistuin eilen IBBY FINLANDIN kansainväliseen lastenkirjapäivän seminaariin, jonka teemana tänä vuonna oli "Lastenkirja eläinten puolella". Seminaarissa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja siitä, miten muun muassa eläinten oikeuksia, luonnonsuojelua, kasvissyöntiä sekä veganismia on käsitelty lastenkirjallisuudessa. Aihehan on paitsi hyvin tärkeä myös ajankohtainen. Luonnon- ja ilmastonsuojelu* ovat aiheita, joista meidän on mielestämme välttämätöntä puhua lastemme kanssa ja kun lasten kanssa keskustelee, on tärkeää, että puhumme ratkaisukeskeisesti niin, että lapset kokevat voivansa vaikuttaa asioihin. Yksi ilmastoteko on kasvisruokien syöminen ja liharuokien välttäminen sekä tietysti kulutuksen vähentäminen.

Lastenkirjoissa näkyy aika vähän kasvissyöjä- tai vegaaniperheitä, mutta tämäkin asia on hiljalleen muuttumassa. Eräitä kirjoja, joissa kokkaillaan vegaanista ruokaa ilman, että kirjasta paistaa läpi valistustarkoitus, ovat Ville Hytösen kirjoittamat ja Mira Malliuksen kuvittamat Beppe-kirjat. Sarjan ensimmäisessa osassa Brontosaurus Beppe, pieni Vis-vis visentti ja heidän ihmisystävänsä Ville kokkaavat maailman parasta (vegaanista)pastakastiketta. Ensimmäisen osan esittelin aiemmin blogissani täällä.

Sarjan toinen osa on yhtä värikkäästi ja hilpeästi kuvitettu kuin ensimmäinenkin osa, ja se on nimeltään Beppe ja mausteyllätys (Into Kustannus 2019, saatu kustantajalta). Kirjassa Ville, Beppe ja Vis-vis matkustavat bussilla Mamma Brontosauruksen luokse kokkaamaan intialaista kasvisruokaa. He ovat ottaneet mukaansa kaikki ruokaan tarvittavat mausteet ja haluavat näyttää isoäidille, miten hyvää tämä ruoka on. Villeä kyllä hieman jännittävät kaikki ne vahvat mausteet, joita ruokaa tulee. Beppeä puolestaan tuumituttaa, miltä niin valkosipulinen ruoka mahtaa maistua. Ennen, kun ystävät pääsevät kokkaamaan, heidän pitää kuitenkin löytää jostain valkosipulinpuristin, sillä se on paha kyllä jäänyt kaikessa hötäkässä kotiin! Apu löytyy onneksi Mamma Brontosauruksen naapurista, jossa asuava luolamieskin on yllättäen innostunut ruuanlaitosta ja joka myös mielellään nauttiin hyvästä sapuskasta hyvien ystävien seurassa. Tässä kirjassa on hilpeä tunnelma, ja siinä annetaan mukavasti viestiä, että kannattaa maistaa ennakkoluulottamasti erilaisia ruokia.

Hieman kantaaottavami veganismia käsittelevä lastenkirja on puolestaan noin vuosi sitten ilmestynyt Antti Nylénin kirjoittama ja Ilja Karsikkaan kuvittama lyhyt lastenromaani Eino ja suuri possukysymys (Otava 2018, saatu kustantajalta). Kirja kertoo ekaluokkalaisesta Einosta, joka saa enoltaa Vihtorilta lahjaksi possun. Vihtori kertoo Einolle, että Eino saa leikkiä possun kanssa, mutta loppujen lopuksi se on tarkoitus syödä. Einosta ja Pulla-possusta tulee ystäviä, ja he käyvät monta aika filosofista keskustelua muun muassa siitä, mikä kaikki on syötävää, onko kaikki syötävä ruokaa ja mikä kenties erottaa eläimen ja ihmisen toisistaan.

Einoa alkaa arveluttaa yhä enemmän ja enemmän eläinten syöminen, eikä hänestä totisesti tunnu oikealta syödä ystäväänsä Pullaa. Einon parhaan ystävän isosisko on vegaani, ja hänkin kertoo Einolle lihatalouteen ja lihansyöntiin liittyvista faktoista ja vegaanisista vaihtoehdoista. Pulla puolestaan on alistunut kohtaloonsa, vaikka haaveileekin olevansa villisika. Kirjan lopussa Eino ilmoittaa isälleen ryhtyvänsä vegaaniksi, ja yllättäen myös isä kannattaa ajatusta. Isä ja Eino järjestävät juhlat, joihin tuodaan tarjolle tietysti jos jonkinsorttista vegaanista ruokaa.

Koko tarinan ajan Eino pohtii, onko ihmisellä moraalista oikeutta syödä muita elämiä, eikä se tunnu hänestä hyvältä. Einon paras ystävä esittää sitä epäilevämpää "suuntaa", ja ilmaisee monesti, etteivät kasvisvaihtoehdot maistu yhtä hyvältä kuin eläinperäiset tuotteet. Einon mielestä hyvä maku tulee jo pelkästään siitä, että hän tietää, etteivät eläimet ole kärsineet hänen ruokansa takia. Sillä onhan se oikeasti totta, että tehotuotettujen eläinperäisten tuotteiden takia monet eläimet joutuvat kasvamaan ympäristössä ja tavalla, joka on kaukana niille lajityypillisestä käyttäytymisestä ja elinoloista. Nykylapset (tai edes aikuiset) harvemmin ajattelevat, mistä heidän ruokansa tulee, ja mitä esimerkiksi vaaditaan siihen, että ihminen saa lehmän maitoa mukiinsa tai kinkkusiivun leipänsä päälle.

Elina Lappalaisen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittamassa faktaa ja fiktiota yhdistävässä tietokirjassa Nakki lautasella, Mistä ruoka tulee? (Tammi 2015) käydään läpi miten ja missä broilerin-, naudan- ja sianlihaa kasvatetaan ja mistä kananmunat tulevat ja miten ne päätyvät lopulta kauppojen munakennoihin. Kirjassa on myös tietoaukeamia, jossa esitellään kukin eläinlaji, sen lajityypillinen käyttäytyminen, eläimen luonnollinen elinikä sekä kerrotaan, miten eläimen elämänkaari menee maatiloilla.

Lappalainen oli yksi eilisen seminaarin panelisteista ja kertoi, että he halusivat Rönnsin kanssa tehdä tietokirjan, jota lukiessaan lapset saavat oikeasti tietää faktaa liha-, maito- ja munataloudesta sekä syötäväksi kasvatettavista eläimistä. Lappalainen kertoi, ettei myöskään halunnut (liikaa) järkyttää tai ohjailla lapsia, mutta käsitellä tosiasioita kuitenkin niin, että ne herättävät lapsissa ajatuksia ja saavat heidät muun muassa pohtimaan lihatalouden oikeutusta. Kirjan kustantajataho halusi tietysti, että kirjaa ostaisivat kaikki ihmiset huolimatta siitä, ovatko he seka- vai kasvissyöjiä.

Kirjassa sikalaan, maitotilaan, broileritilaan ja kanalaan tutustutaan kahden lapsen Aleksin ja tämän serkun Emilian ja Emilian isän kanssa. Emilian isä on eläinlääkäri, joka ottaa lapset mukaan kiertäessään tarkistamassa kaikki nämä tilat. Aleksi suhtautuu vierailuun aluksi hyvin nurjamielisesti, mutta kiinnostuu kierroksen aikan kovasti eläimistä ja alkaa selvästi myös pohtia, onko oikein kasvattaa elämiä ruuaksi, sillä kierroksella hän saa kuulla muun muassa sen, että vasikka erotetaan heti syntymänsä jälkeen äidistään, jotta ihmiset saavat vasikalle tarkoitetun maidon juotavaksi. Vasikka saa tyytyä korvikkeeseen tai parhaassa tapauksessa pullosta annettuun emänmaitoon. Aleksi ja lukija oppivat myös muun muassa sen, että puolet Suomen lehmistä elävät parsinavetassa, jossa seisovat koko talven kytkettynä kykenemättä liikkumaan. Kanat kasvatetaan usein häkki- tai lattiakanaloissa, joissa kanoja on tuhansia, ja häkkikanoja voi olla jopa 13 kanaa yhden neliömetrin alueella.

Nakki lautasella, Mistä ruoka tulee? onnistuu mielestäni varsin mainiosti sekä tekstin että kuvien kautta kertomaan, millaisissa oloissa lehmät, siat ja kanat kasvatetaan ja millaisia asioita ne käyvät lyhyeksi jäävän elämänsä aikana läpi, jotta me ihmiset saamme lihaa lautasillemme ja maitoa laseihimme. Kirja on kirjoitettu kiihkottomasti, mutta niin, ettei voi olla huomaamatta, kuinka kaukana lajityypillisistä oloista eläinten olot lihatiloilalla ovat. Ja tähän täytyy heti sanoa, että kaikki tilalliset kuvataan kirjassa hyvin ystävällisinä ja elämistään välittävinä toimijoina, ei minään ihmishirviöinä, jotka mielellään rääkkäävät eläimiä!

Tarinan lopussa Aleksi ja Emilia palaavat Emilian kotiin ja menevät syömään nakkikastiketta. Aleksi kyseenalaistaa, onko oikein syödä lihaa ja mistä tietää, että eläin on elänyt onnellisen elämän. Emilian vanhemmat kertovat, että on tärkeää muistaa, että eläimet ovat arvokkaita olentoja, jotka ansaitsevat hyvän elämän, mutta jotkut ihmiset haluavat kuitenkin ryhtyä kasvissyöjiksi.

"Meillä syödään vain hyvinvoineiden eläinten lihaa", Emilian äiti vakuuttaa Aleksille.

* Ilmastonmuutoksesta kertovan lastenromaanin esittelin täällä. Toinen aihetta käsittelevä lastenromaani on Matilda pelastaa maailman. Kulutuskriittisiä ja kierrättämään kannustavia lastenkirjoja esittelin tässä postauksessa. Kulutuskriittinen viesti on myös kirjoissa Tatu ja Patu etsivinä sekä Onni-poika tahtoo kaiken.