Peli jatkuu, tahdoit tai et! (Sensored Reality 2, Glitch)

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan kirjoittama Sensored Reality -sarjan toinen osa Glitch (Tammi 2019, saatu kirjailijalta) jatkuu oikeastaan suoraan siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa Beta jäi. On vuosi 2118 ja 17-vuotias Minako Takeda eli Bug on selvinnyt hengenvaarallisesta, karmealla tavalla todeksi muuttuneesta Shadow Warriors II -videopelistä hengissä. Eikä vain selvinnyt, vaan pelastanut lukemattomia muita pelaajia, minkä takia häntä kutsutaan Henkien päivän sankariksi. Bug ei kuitenkaan tunne itseään sankariksi, sillä hänen ei onnistunut pelastamaan kaikkia muita pelaajia, ja esimerkiksi hänen opettajansa kuoli, mistä Bug tuntee valtavaa syyllisyyttä. Lisäksi Bugin äiti on lavastettu syylliseksi pelissä tapahtuneiden väkivaltaisuuksien järjestämiseen ja kadonnut tyystin. Bug on saanut myös selville, että hänen isänsä on murhattu.



Kaiken tämän takia ei ole ihme, että Bug on varsin ahdistunut ja masentunut, eikä halua tavata ketään - ei edes ystäviään Alvaria, Cosmoa tai entistä vihamiestään, nykyistä kaveriaan Jadea. Niinpä Bug linnoittautuu kotiinsa, eikä aio enää pelata.

Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Bug aloittaa opinnot Suomenlinnan alueelle rakennetussa peliakatemiassa eli SolarWindissä, jonne hän on päässyt sisään voitettuaan Shadow Warriors II -pelin. Bugin yllätykseksi myös Jade ja Cosmo ovat päässeet sisään. Bug joutuu tahtomattaan mukaan uuteen The Last Viking King -peliin, jonka voittaja saa osalistua Replica-peliplaneetalla järjestettävään Solar System Gamesiin Helsingin kaupunkisaaren edustajana. Bugin pelihahmo on nuori viikinkisoturi Harald, jonka hän päättää tappaa heti pelin alkumetreillä päästäkseen pois virtuaalitodellisuudesta. Peli kuitenkin imaisee Bugin mukaansa, ja hän tajuaa pian, että eräällä sen hahmoista tuntuu olevan jonkinlainen yhteys Shadow Warriors -peliin. Sen takia Bug ryhtyy pelaamaan tosissaan; Hän haluaa selvittää, mikä tuo yhteys on.

Viikinkipelimaailman ulkopuolella Bug puolestaan pyrkii selvittämään, mitä hänen äidilleen on tapahtunut, kuka tai mikä on vastuussa hänen isänsä kuolemasta, kuka tuntuu jahtaavan häntä itseään, mitä hänen isänsä tiesi joutuessaan salamurhatuksi ja kuka on karmaiseva RedAvalanche, joka tuntuu olevan vastuussa paljosta pahasta? Lisäksi Bugin oma yksityiselämä tuottaa tytölle paljon päänvaivaa: Bug tuntee mustasukkaisuutta sekä Cosmosta että Jadesta, eikä tiedä, onko kiintynyt jompaankumpaan tai kenties Cosmo ja Jade toisiinsa tai ehkä sittenkin molemmat Bugiin. Jotenkin tämä kolmiodraama tuntui hieman ärsyttävältä ja aika turhalta sivujuonteelta muuten vauhdikkaassa ja jännittävässä tarinassa.

Kuten ensimmäisessäkin osassa, pelimaailman kuvaus on kiehtovaa, ja tarina etenee niissäkin oikein jouhevasti. Pelin tapahtumat kietoutuvat myös mielenkiintoisesti yhteen Bugin nykyisyyden ja hänen elämänsä kaikkien mysteereiden kanssa. Selviytyäkseen Bug tarvitsee ystäviensä apua sekä pelissä että sen ulkopuolella.

Kirjassa on paljon taistelukohtauksia ja futuristisia kuvauksia maailmasta, jossa videopelaajat ja videopelit sekä niiden sisällöt ovat niin suosittuja, että ne vaikuttavat jopa kaupungin arkkitehtuuriin. Siinä, missä ensimmäistä osaa lukiessani tunsin yllätyksekseni olevani melko sinut kaiken tämän futurismin, pelaamisen ja pelimaailman kuvauksen kanssa, nyt en ihan päässyt kaikkiin tapahtumiin sisälle. En ehkä jaksanut keskittyä tai menetin jo vähän kiinnostustani, mutta etenkin Bugin ystävän Alvarin tekemä simulaatio tytön isän kuolemasta tuntui jo hieman liian kaukaa haetulta. Sen sijaan viikinkipeliin sijoittuvat 1000-luvun kuvaukset, juonenkääneet zombeineineen (juuh, tämä ei ihan istu oikeaan viikinkiaikaan) olivat yhtä kiinnostavia kuin sarja ensimmäisen osan Japanin historiaan sijoittuvat pelitapahtumat.

Sarjan kolmas osa Replica ilmestyy nyt keväällä 2020, ja siinä Bug ystävineen matkaa Replicalle selvittämään kaikki salaisuudet ja niin sanoakseni kynimään kanan niiden tahojen kanssa, jotka ovat Bugin isän kuoleman takana. Suosittelen sarjaa kaikille skifistä ja fantasiasta - miksei jopa historiasta kiinnostuneille, nuorille lukijoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.